TPS kaudella 2022–2023

  • 532 834
  • 3 211

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Elikkä.

Ilomäki 43 pinnaa edellisellä kaudella. TPS:n ykkössentterillä 32 pinnaa.

Ja näet Ilomäen kakkossentterinä?

Aika hyvin TPS pärjäsi jos joukkueen paras keskushyökkääjä oli kolmossentteri ja loput nelossenttereitä. Finaaliin sentään pääsi.
Nyt halutaan ymmärtää tahallaan väärin. Ilomäki kelpaa hyvin juurikin tuohon 2. Sentterin rooliin. Raumalla ei riittänyt ykkösenä, miksi meillä pitää riittää? Kaksi hopeaa putkeen, tavoite on oltava kulta, miksi täytyy tyytyä Intonen/Ilomäki kaksikkoon kärkisenttereinä? Mielestäni täysin reilua toivoa ja olettaa, että se ykkössentteri tulee vielä myös. Herra X-Ilomäki-Intonen jakavat paikat sitten näyttöjen mukaan, mutta ei tuo puuttuva sentterihaku voi arpa olla. Puuttuvan haun tulee olla ennakkoon se ykköspyssy. Muuten ollaan vuoden päästä taas miettimässä, että olisi ollut kiva kun olisi se viimeinen silaus ollut niin olisi tullut kultaa sijoituksen X sijasta.

E: ja tulee ottaa huomioon, että JOS Intonen ei kehity Pärssisen saappaisiin ja Ilomäelle iskee asennevamma pudotuspeleissä ja sekoilee kuten Lukon riveissä tänä keväänä meilläkin, niin olisi ihan mukava, ettei olla toivotaan toivotaan osastolla kun tosipelit alkaa. Jos se ykköspyssy sieltä tulee niin Ilomäki Intonen Jasu on oikein loistava sentteristö siinä takana.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Elikkä.

Ilomäki 43 pinnaa edellisellä kaudella. TPS:n ykkössentterillä 32 pinnaa.

Ja näet Ilomäen kakkossentterinä?

Aika hyvin TPS pärjäsi jos joukkueen paras keskushyökkääjä oli kolmossentteri ja loput nelossenttereitä. Finaaliin sentään pääsi.

Pärällä toki 14 peliä vähemmän pelattuna. Eipä muuta tähän.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Tää on kyllä outoa. Oon yrittänyt miettiä miksi tällainen suhtautuminen, mutta en vaan keksi. Kertokaa? Sana vapaa.

Klassinen, että teki X määrän pisteitä on siis oltava parempi kuin pelaaja joka teki Y määrän pisteitä. Ilomäki on Liigan parhaita kakkosen senttereitä. Ykkösen keskellä mies kuitenkaan ei ole joukkueen kantavia hevosia. Luistelu heikkoa ja vahva mielialapelaaja. Katsokaa viimekauden Ilomäen alkua. Aivan karmeaa tarpomista. Ei mestaruuteen tähtäävän ykkösjoukkueen sena voi vetää tuollaisilla tehoilla tollaisia putkia.

Ykkössentterin pitää olla kantavia voimia koko ajan. Ei silloin kun huvittaa pelata. Ilomäki loistaa kun suurimmat paineet ovat poissa harteilta ja saa rauhassa nakutella sen 40p kauteen. Raumalla oli ykkösenä ja se tiedetään miten siellä meni…
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Tää on kyllä outoa. Oon yrittänyt miettiä miksi tällainen suhtautuminen, mutta en vaan keksi. Kertokaa? Sana vapaa.

Postasin jo aiemmin mutta voin koittaa avata omaa mielipidettä.

Kaveri pelasi Lukossa ns. ykkös/kärkisentterinä. Se panos riitti Lukolla 10.sijaan. Koko kauden kaveria on haukuttu armotta heikosta pelaamisesta, selän suoristumisesta jne. Lukon osiossa. Jokainen voi itse käydä lukemassa. Muistan myös ihan samaa haukkumista aikaan Kalpan faneilta. Ei siis ole missään nimessä minkäänlainen 1.sentteri, jos meinataan menestyä.
Ihan sama miten se on saanut kasaan 40 pistettä, on niitä tehoja monet muutkin saaneet, joiden sopimuksia on purettu. Niin se Smolenak esim. sai Tepsistä lähteä sinänsä hyvien tehojen jälkeen. Tai vaikka Jamie Johnson, tehoja tuli, mutta ei lähelläkään menestyvän joukkueen 1. sentteriä. Sai vatsahaavan kun katseli sitä hiihtelyä jäällä ja laiskanpulskeaa pellailua.
MUTTA Iloinen mäki tulee olemaan loistava 2.sentteri menestyvään joukkueeseen, kun ei tarvi kantaa päävastuuta. Siinä mielessä on omasta mielestä SUURI upgrade viime kauteen.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katsokaa viimekauden Ilomäen alkua. Aivan karmeaa tarpomista. Ei mestaruuteen tähtäävän ykkösjoukkueen sena voi vetää tuollaisilla tehoilla tollaisia putkia.

Ykkössentterin pitää olla kantavia voimia koko ajan. Ei silloin kun huvittaa pelata. Ilomäki loistaa kun suurimmat paineet ovat poissa harteilta ja saa rauhassa nakutella sen 40p kauteen. Raumalla oli ykkösenä ja se tiedetään miten siellä meni…

Lukko nyt oli muutenkin alkukaudesta täysin sekaisin. Samalla tapaa kuin TPS oli vuoden vaihteen molemmilla puolin ja silloin Pärssinenkin oli aika syvissä vesissä.

En muutenkaan tuota Lukon kautta laittaisi mitenkään Ilomäen piikkiin. Siellä kovin odotuksin hankittu Haga floppasi lähes yhtä pahasti kuin Hults täällä.

Lasch taisi meillä pelata, kun oltiin taistelemassa jumbosijasta, mutta kyllä mä edelleen hänet jengiin ottaisin, vaikka oli ynnämuut-jengin ykkösheppa.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kiitos @Rote Sau ja @Spine hyvistä vastauksista. Yksi asia mietityttää, huomenna julkaistaan ensimmäinen sopimus, todennäköisesti Ilomäki. Urama sanoi viime viikolla että sentterin etsitään, mistä tieto että Ilomäki on ykkössentteri?
 

kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Klassinen, että teki X määrän pisteitä on siis oltava parempi kuin pelaaja joka teki Y määrän pisteitä. Ilomäki on Liigan parhaita kakkosen senttereitä. Ykkösen keskellä mies kuitenkaan ei ole joukkueen kantavia hevosia. Luistelu heikkoa ja vahva mielialapelaaja. Katsokaa viimekauden Ilomäen alkua. Aivan karmeaa tarpomista. Ei mestaruuteen tähtäävän ykkösjoukkueen sena voi vetää tuollaisilla tehoilla tollaisia putkia.

Ykkössentterin pitää olla kantavia voimia koko ajan. Ei silloin kun huvittaa pelata. Ilomäki loistaa kun suurimmat paineet ovat poissa harteilta ja saa rauhassa nakutella sen 40p kauteen. Raumalla oli ykkösenä ja se tiedetään miten siellä meni…
Heheheeee. Äijä puhui ensin että pisteitä ei pidä tuijottaa ja seuraavassa lauseessa kertoo miten Ilomäki tarpoi suossa ja teki x määrän tehoja.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Heheheeee. Äijä puhui ensin että pisteitä ei pidä tuijottaa ja seuraavassa lauseessa kertoo miten Ilomäki tarpoi suossa ja teki x määrän tehoja.

Tehoja ei tullut sekä kokonaispelaaminen oli todella heikkoa. Lähinnä tuota jälkimmäistä tarkoitin alkukaudella.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsiin tulossa +40 pisteen sentteri ja porukalla kaamea masennus päällä. Sitten pitäisi julkistuksen yhteydessä vielä rauhoitella kannattajia, että tää nyt oli vaan tämmönen keskinkertainen haku.
Ei tuo mihinkään riitä. Viime mestaruuskauden jälkeen Tepsiin naarattiin edellisellä kaudella 50 pistettä SM-liigassa tehnyt kaveri ykkössentteriksi. Tällä logiikalla Marko Kivenmäki lienee Tepsin kaikkien aikojen kovin hankinta?

Mulla ei ainakaan ole mikään masennus päällä. TPS on suorittanut mielestäni jo pidempään varsin hyvin. Kuuden kauden aikana viidesti runkkarissa neljän joukkoon ja kaksi kertaa peräkkäin finaaleissa. Ahokas koutsina on turvallinen olo lähteä ensi kauteen. Tähän ei pidä kuitenkaan tuudittautua, koska ei menestys tule itsestään, eikä noista hyvistä edellisistä kausista saa yhtään pistettä ensi kauden sarjataulukkoon.

Sitten voi kyllä tulla masentava syksy, jos pitää Ilomäkeä upgreidauksena jopa Pärssiseen verrattuna (tämähän on jo aivan utopistista hölynpölyä) tai odottaa Ilomäen olevan edes ylivoimalla Pärssistä parempi. Ei nyt kannata itselleen valehdella sentään. Itse odotan tosiaan Ilomäen olevan nimenomaan pieni upgreidaus Hultsiin ja Rodewaldiin verrattuna, ja nimenomaan kakkossentterin roolissa. Muissa rooleissa Rodewald olisi parempi, eli missään nimessä en odota, että Ilomäki olisi niin kova soturi ja taistelija kuin Rodewald, jolle palstakonsensus muuten vaati pitkää jatkosopimusta jo lokakuussa, jolloin Rodewald pelasi vielä ykköskentässä. Tässäkin saa aika tavalla valehdella itselleen, jos uskottelee, että koko kauden kaverista haluttiin eroon.

Ja tosiaan, kaikki riippuu X:stä. Jos X:n paikalla pelaisi Pärssinen tai Ishakov niin sentterikalusto olisi kova, kun takaa tulisivat Ilomäki, Intonen ja Jasu. Oikeasti voi vain olla lähes mahdotonta saada kiinnitettyä tuon tason sentteriä. Enkä syytä tästä Kalliota, sillä Pärssisiä saa vain kasvattamalla itse, ei markkinoilta ostamalla. Ilomäistäkin saa jo vähän tapella. Hultsin tasoisia kavereita toki helposti löytyy, mutta jos siihen sellainen hommataan, sentteristö taantuu.

Viime kesänä harmitti vietävästi Ishakovin siirto Saksaan, koska olisihan tuo joukkue ollut keskikaistalta lähes naurettavan kova, jos sentteristönä olisi ollut Pärssinen - Ishakov - Intonen - Jasu. Kaksi ykkössentteriä ja erinomaiset kolmos- ja nelossentterit. Siihen päälle vielä loistava pakisto ja Andy maalissa, niin huh mikä joukkue meillä olisi ollut.

Tämän kesän menetyksistä harmittaa vietävästi Liukas, vaikka ei hän mikään käänteentekevä pelaaja joukkueen menestyksen kannalta olisi ollut. Onhan se nyt vain hemmetin veemäistä, että Liukas pelaa seuraavat pari kautta jossain perunakerhossa. Toki tähän siirtoon on henkisesti saanut valmistautua jo kuukausia, mutta aika tavalla saa tässäkin itselleen valehdella se, ketä väittää, ettei silti harmita.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse asiassa näkemykseni ensi kauden joukkueen rakentumisesta on aika samansuuntainen kuin Kalliolla ja Uramalla, jos on kerran sanottu, että vielä etsitään sentteriä ja kahta vähän kiekollisempaa pakkia. Nuo ovat ne ilmiselvästi vielä puuttuvat hankinnat, joissa on pakko onnistua, jos halutaan, että on edes mahdollisuus taistella menestyksestä. Uskoisin, että saatetaan sieltä vielä vaikka joku uusi täytelaiturikin hankkia, mutta mahdolliset muut hankinnat eivät ole niin kriittisiä. Olettaen, ettei tästä nyt kukaan karkaa vielä Nhl:ään.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Arttu Ilomäki 1-vuoden sopimuksella. Kyllä kelpaa ainakin minulle, kotimaisista vaihtoehdoista.

TPS on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Arttu Ilomäen kanssa. 30-vuotias Ilomäki siirtyy Turkuun Rauman Lukosta, jossa hän pelasi viime kaudella.

– Ilomäki on monipuolinen, älykäs ja peliä tekevä keskushyökkääjä, joka tekee ketjukavereistaan parempia pelaajia. Tämän lisäksi Arttu tunnetaan vahvana erikoistilannepelaajana, jonka lisäksi nuori joukkueemme pääsee hyötymään hänen kokemuksestaan, linjaa Kallio.

– Haluan päästä voittamaan ja mukaan siihen positiiviseen fiilikseen, jota TPS:n ympärillä on. Tämä siirto tuntuu mahtavalta ratkaisulta, Iähettää Ilomäki terveisiään.

 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ainut mikä tässäkin sopimuksessa hieman korpeaa on tuo vuoden soppari. Hieman on hankala nähdä seuran puolelta sitä jatkuvuutta, kun vuodesta toiseen tehdään vuoden soppareita.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Ainut mikä tässäkin sopimuksessa hieman korpeaa on tuo vuoden soppari. Hieman on hankala nähdä seuran puolelta sitä jatkuvuutta, kun vuodesta toiseen tehdään vuoden soppareita.
Toisaalta jos pelaaja ei halua tehdä kuin vuoden pahvin niin pitäisikö sanoa että mee muualle.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Artemi Ilomäki, tiedetään ainakin mitä saadaan. Ei ehkä mikään maagisen seksikäs ykkössena, mutta kuitenkin takuuvarma kärkiketjujen sentteri liigaan. Kelpaa hyvin, kunhan sentterihankinnat eivät ole vielä tässä.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Posia videosta ja vuoden sopparista. Huhujen mukaan pelasi keväällä jonkun vamman kanssa ja liikekin oli selvä heikkous niin vuoden soppari mielestäni turvallinen vaihtoehto. Vielä haluaisin keskelle jonkun nuoremman ja tavoitteellisen mutta osittain tasonsa todistaneen pelurin jolla olisi potentiaalia pisteiden tekoon. Sitten aletaan puhua laadukkaasta keskikaistasta.
 

Klapaknauha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja sympatiat pikkuseuroille esim. Lukko
Ainut mikä tässäkin sopimuksessa hieman korpeaa on tuo vuoden soppari. Hieman on hankala nähdä seuran puolelta sitä jatkuvuutta, kun vuodesta toiseen tehdään vuoden soppareita.

Juu samaa mieltä
Terveisin
Late K. #26
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Ihan helkkarin hyvin handlattu tuo julkistus, tartuttu hyvin tuohon saunasta puihin loppumiseen. Hienoa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös