Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

  • 430 377
  • 2 782

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eiköhän siellä ole ajatus että oltaisiin vahva nimenomaan joukkueena ja karsittaisiin heikkouksia kovalla työn teolla. Jos Tappara ja kumppanit varustelevat niin ei se niistä välttämättä parempia joukkueita tee. Kyllä Lukossa ratkaisuvoimaa on kun kaikki saadaan jalkeille. Itsekin odotan vielä että tulisi vahvistus mutta jollei niin kyllä me näilläkin mestaruus voitetaan.
 
IVXIII

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aivan käsittämättömästi pystytään kyllä Sahlstedtin kommentointia vääntelemään. Eihän hän ymmäetääkseni missään vaiheessa ole esimerkiksi sanonut, että kaikille maksetaan sama raha, väitti vain kummallisesti, että palkkojen pitäisi olla jossain linjassa/suhteessa. Ihan outoa höpinää toki sekin, kuka siitä nyt välittäisi, jos oma palkka olisi ihan naurettavan pieni, verrattuna työkaveriin, joka on ihan paniikilla hankittu hetkeksi vierelle heilumaan.

Itselle tuo logiikka on aivan selkeä ja on helppo allekirjoittaa hänen kommenttejaan sekä tiiminrakentamisen, että tulevien neuvottelujenkin kannalta. Kannattaa kaikkien muistaa, että samojen agenttien kanssa käydään neuvotteluja tulevinakin kausina. Jos oikeasti pysähtyy hetkeksi miettimään, miten oikeassa elämässä kukin meistä yrittäisi neuvotella noita agentteja vastaan, joiden tehtävänä on vain saada pelaajalle mahdollisimman iso tilipussi, niin tuskin kukaan lähtisi taktiikalla, ”sano vain hinta”. Ja kun agentti tulisi kertomaan, että vielä pitäisi korottaa, niin oikopäätä oltaisiin valmiina, ”miten paljon tällä kertaa”.

Ja yksi iso asia, mikä tietysti täällä on moneen kertaan jo mainittukin, ihan kaikki eivät ole Lukkoon tulossa, oikein millään järkevällä rahalla. Tampere, Helsinki ja Turku menevät suomalaisista paikoista monella pelaajalla selkeästi edelle, puhumattakaan sitten Ruotsista, Sveitsistä.

Ja Jokerit joskus liigasssa aikanaan kokeili tuota todella kovalla rahalla joukkueen rakentamista, siitä ei paljoa jäänyt kerrottavaa. Jos paras joukue tehtäisiin pelkästään sillä, että heitetään rahat tiskiin, niin ei tarvittaisi minkäänlaista ammattitaitoa joukkueen kasaamiseen, vaan suurimman budjetin seura voittaisi mestaruuden.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Kyllä kilpa- ja huippu-urheilussa pitää jokaisen, jolla siihen on mahdollisuus lyödä joka kevät All In.
Ei ole mielestäni kärkipään budjetin omaavan seuran toiminnalle pakollista projektiajattelu, jossa paukkuja yritetään satsata tiettyyn kauteen.
Eikä nyt puhuta mistään arvoista, vaan helvetin kovista kotimaisista olympiavoittajista ja muutamasta KHL:n pelipaikkansa TOP5-pelaajasta (ulkomaalaisesta).

Itse uskon tässä Jokeri-pelaajien asiassa vaan kylmästi siihen, ettei noita pelaajia ole Raumalle mahdollista saada, koska liigan kaikki suuret ovat heidän perässään myös.
Kaikilla noista on lisäksi taustaa pelaamisesta liigassa eri seuroissa.
Mutta ei Lukko-taustaa.
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja edelleen uskon että vahvistusta voi tulla vielä joukkueen sisältä kevättä ajatellen, esim kuinka paljon Ilomäki paransi otteitaan syksyn pimetessä niin mitä Haga voi saada aikaan keväällä.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Kuvitteleeko joku, että Lukon joukkuehenki huononisi, jos tuohon lyötäisiin esim sarjan paras sentteri ja aloittaja Björninen.
Tai Mörkö-Marko.

Tai, että Tapparan ryhmädynamiikka automaattisesti lerpahtaa, kun Leskinen, Haapala ja Savinainen hyppäävät askiin.

Virmasen Matin teksti-tv hankinnat Jokereihin tai Vanhatalon ajan tusinaulkkarihankinnat eivät liity tähän mitenkään.

Ja jos rahasta puhutaan….

Turuset, Björniset, Anttilat etc ovat nyt poikkeuksellisesti liigaseurojen käytettävissä.
Näistä kavereista suurin osa pelaa ensi kaudellakin kovemmissa sarjoissa, koska sinne kuuluvat.
Näillä pelaajilla on myös arvoa suomalaisina olympiavoittajina.
Jos tällainen pelaaja hankitaan sillä summalla, joka hänen arvonsa on, 2,5kuukaudeksi, miten ihmeessä sillä olisi merkitystä ensi kauden palkkoihin?
Ei nämä pelaajat ensi kaudella ole liigajengien saatavilla.

Ja katsotaan nyt moniko näistä pelaajista sitten on loppukauden liigassa.
 
Viimeksi muokattu:

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On siinä pelaajan hankinnassa riskinsä myös joita Kalle takuulla miettii. Jos esim ostetaan joku Turunen tai Haapala ja maksetaan 100 tonnia loppukeväästä ja se tekee 4+4 pisteet niin voidaan miettiä että kannattiko. Vaikka saataisiin JD niin se ei tarkoita välttämättä sitä että olisi sateentekijä. Eri valmentaja ku viimeksi ja joukkue vaihtunut ympärillä, miehen mahdollinen nykykunto jne.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
On siinä pelaajan hankinnassa riskinsä myös joita Kalle takuulla miettii. Jos esim ostetaan joku Turunen tai Haapala ja maksetaan 100 tonnia loppukeväästä ja se tekee 4+4 pisteet niin voidaan miettiä että kannattiko. Vaikka saataisiin JD niin se ei tarkoita välttämättä sitä että olisi sateentekijä. Eri valmentaja ku viimeksi ja joukkue vaihtunut ympärillä, miehen mahdollinen nykykunto jne.
Niin hankitaan sitten mieluummin näitä Slovacekeja, jottei kukaan ala vittuilemaan, kun se oli valmiiksi jo paska?
Toki yksi mahdollisuus on, että Boumediennen poistuttua Sahlstedtin kynnys/rohkeus ei riitä tehdä kovemman profiilin hankintoja.

Mutta joo tiistaina 23:59 nähdään, mikä on se tämän kauden lopullinen rosteri Lukolla ja kilpailijoilla.
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin hankitaan sitten mieluummin näitä Slovacekeja, jottei kukaan ala vittuilemaan, kun se oli valmiiksi jo paska?
Toki yksi mahdollisuus on, että Boumediennen poistuttua Sahlstedtin kynnys/rohkeus ei riitä tehdä kovemman profiilin hankintoja.
Onko se ollut paska? Vai mahdollisesti vielä vähän vaiheessa.
Tosta Bumesta oon samaa mieltä että apua tarttis saada. Kuitenkin hyvä ettei Sahlstedt ole iskenyt käsiään mihinkään paskakasoihin. Sieltä oli tulossa se kovemman profiilin hankinta mutta perui loppumetreillä sattuneesta syystä.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Onko se ollut paska? Vai mahdollisesti vielä vähän vaiheessa.
Tosta Bumesta oon samaa mieltä että apua tarttis saada. Kuitenkin hyvä ettei Sahlstedt ole iskenyt käsiään mihinkään paskakasoihin. Sieltä oli tulossa se kovemman profiilin hankinta mutta perui loppumetreillä sattuneesta syystä.
Ei mun mielestä on ollut yllättävän hyvä.
Mutta lähtökohtaisesti.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Parempi just että yllättää näin päin.
Tottakai.
Lähinnä meinasin sitä, että tietyllä tavalla helppo ja riskitön hankinta.
Varmasti halpa ensimmäinen vuosi eikä kellään mitään odotusarvoja.
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täällä tunnutaan jotenkin sanovan, että kun Tappara ottaa itselleen liigan mittapuulla ykköskorin jätkiä siirtorajalla, niin se vaan heikentää Tapparaa, koska niiden joukkuekemia menee nyt sitten pilalle.

Siinä vaiheessa, kun ollaan tekemisissä kilpaurheilun kanssa, niin jokainen pelaaja tietää oikeasti tilanteen ja siihen tilanteeseen kuuluu se, että pelaajia siirtyy joukkueisiin myös kesken kauden. Onhan se kyllä harmi, että meilläkin Zagidulin, Slovacek, Almari ja Svanenbergs tuli pilaamaan meidän joukkuehengen. Ilman noiden pelaajien saapumista Lukko olisi sarjan ylivoimaisessa kärjessä tälläkin hetkellä ja mestaruusjuhlia voitaisiin jo järjestellä.

Ei se kuule ihan sattumaa ole, että Tappara on nyt pelannut yhdeksän kautta putkeen välierissä ja ottanut yhtä kertaa lukuunottamatta mitalin (2020 keväällä tosin playoffeja ei pelattu). Tapparassa tehdään kaikki sen eteen, että pystytään menestymään. Niin myös tänä keväänä. Lukossa taas mennään enemmän sellaisella "toivotaan, että kaikki menisi hyvin" -asenteella tällä hetkellä. Totuus on, että rosterin osalta Lukko ei enää kuulu edes top-3 -tiimeihin minun mielestäni (Tappara, HIFK, Ilves edellä) ja kuka voi sanoa, että joukkuehenkikään olisi jotenkin ylivertaista (ainakin Jukurit ja HPK vetää sellaisella joukkuehurmoksella, että voivat olla keväällä kovia sanoja).

Ja miksi täällä ollaan sitä mieltä, että uudet hankinnat ja hyvä joukkuehenki ei voisi olla samaan aikaan joukkueessa? Aika mustavalkoinen ajatusmaailma. Kyllä esimerkiksi Ilveksestä voi aistia sekä hyvän materiaalin että loistavan joukkuehengen, vaikka sinne hankintoja lappaa sisään koko ajan.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tapparassa tehdään kaikki sen eteen, että pystytään menestymään. Niin myös tänä keväänä.

Itse asiassa ei tehty ainakaan viime keväänä, ilmeisesti säästivät paukkuja tähän kauteen ja uuteen halliin.

Tapparan kokoonpano oli jopa heikko verrattuna Lukkoon ja paljon junnuja. Nyt on eri ääni kellossa.

Lukolla oli viime kaudella ylivoimainen rosteri, vain HIFK oli lähellä samaa tasoa, mutta heillä korona pilasi kauden.

Ehdottomasti Killerin pitää 2-3 täsmävahvistusta vielä kaivaa. Lukko on heikentynyt viime kauteen selvästi ja kilpailijat vahvistuneet.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Täällä tunnutaan jotenkin sanovan, että kun Tappara ottaa itselleen liigan mittapuulla ykköskorin jätkiä siirtorajalla, niin se vaan heikentää Tapparaa, koska niiden joukkuekemia menee nyt sitten pilalle.

Siinä vaiheessa, kun ollaan tekemisissä kilpaurheilun kanssa, niin jokainen pelaaja tietää oikeasti tilanteen ja siihen tilanteeseen kuuluu se, että pelaajia siirtyy joukkueisiin myös kesken kauden. Onhan se kyllä harmi, että meilläkin Zagidulin, Slovacek, Almari ja Svanenbergs tuli pilaamaan meidän joukkuehengen. Ilman noiden pelaajien saapumista Lukko olisi sarjan ylivoimaisessa kärjessä tälläkin hetkellä ja mestaruusjuhlia voitaisiin jo järjestellä.

Ei se kuule ihan sattumaa ole, että Tappara on nyt pelannut yhdeksän kautta putkeen välierissä ja ottanut yhtä kertaa lukuunottamatta mitalin (2020 keväällä tosin playoffeja ei pelattu). Tapparassa tehdään kaikki sen eteen, että pystytään menestymään. Niin myös tänä keväänä. Lukossa taas mennään enemmän sellaisella "toivotaan, että kaikki menisi hyvin" -asenteella tällä hetkellä. Totuus on, että rosterin osalta Lukko ei enää kuulu edes top-3 -tiimeihin minun mielestäni (Tappara, HIFK, Ilves edellä) ja kuka voi sanoa, että joukkuehenkikään olisi jotenkin ylivertaista (ainakin Jukurit ja HPK vetää sellaisella joukkuehurmoksella, että voivat olla keväällä kovia sanoja).

Ja miksi täällä ollaan sitä mieltä, että uudet hankinnat ja hyvä joukkuehenki ei voisi olla samaan aikaan joukkueessa? Aika mustavalkoinen ajatusmaailma. Kyllä esimerkiksi Ilveksestä voi aistia sekä hyvän materiaalin että loistavan joukkuehengen, vaikka sinne hankintoja lappaa sisään koko ajan.
Se on juuri näin.

Ne pelaajat, ne joukkueet, jotka sitä kannua janoavat.
Niissä se henki ja itseluottamus vaan kasvavat, kun sinne tulee vielä lisää kovaa seppää.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukolla oli viime kaudella ylivoimainen rosteri, vain HIFK oli lähellä samaa tasoa, mutta heillä korona pilasi kauden.
Väitän että ei olisi Hifkilläkään viime kaudella riittänyt millään. Lukko oli selkeästi ylivoimainen tähtijengi viime kaudella. Hävisikö Lukko yhdenkään pleijaripelin maaliodottamaa?
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse asiassa ei tehty viime ainakaan viime keväänä, ilmeisesti säästivät paukkuja tähän kauteen ja uuteen halliin.

Tapparan kokoonpano oli jopa heikko verrattuna Lukkoon ja paljon junnuja. Nyt on eri ääni kellossa.

Siis millä matematiikalla tuossa näet paljon junnuja? Hyökkäyksessä 3 junnua (Henriksson, Puhakka, Vanhatalo), joista yhden paikalla ilman loukkaantumista olisi ollut Kuusela. Eli 2 junnua nelosessa? Ei minun matematiikalla kovinkaan paljon.

Puolustuksessa Santtu Kinnunen oli nuorin, viime keväänä 22-vuotias. Muuten puolustus oli kova ja kokenut.
 
Kakkosketju: Henrikson - Rauhala - Tanus
Nelosketju: Puhakka - Moilanen - Vanhatalo

Aika surkeaa, kun vertaa Lukon viime kauden tähtisikermään. Nyt on Tapparalla aivan eri ääni kellossa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Väitän että ei olisi Hifkilläkään viime kaudella riittänyt millään. Lukko oli selkeästi ylivoimainen tähtijengi viime kaudella. Hävisikö Lukko yhdenkään pleijaripelin maaliodottamaa?
Ei olisi. HIFKillä ei ollut runkosarjassakaan mitään jakoa Lukkoa vastaan, poislukien se yksi peli jonka voittivat murskaavasti 1-0.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Väitän että ei olisi Hifkilläkään viime kaudella riittänyt millään. Lukko oli selkeästi ylivoimainen tähtijengi viime kaudella. Hävisikö Lukko yhdenkään pleijaripelin maaliodottamaa?

En usko, että olisi riittänyt. Olisi HIFK silti edes voinut haastaa, mutta korona iski pahimpaan mahdolliseen rakoon.

Lukon rosteri oli viime kaudella järjettömän kova, Koiviston Tonto ei meinannut mahtua pelaamaan ja nelosketjussa Liedeksen ja Tammelan tasoista pelimiestä. Tähtipakki Klok ei mahtunut ylivoimaan :)
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kakkosketju: Henrikson - Rauhala - Tanus
Jos vaihdat Henrikssonin paikalle siihen paikalle oikeasti kuuluneen loukkaantuneen Kuuselan, niin tämä Tapparan kakkonen teki silloin runkosarjassa 96 tehopistettä. Lukon tuon pelin kakkonen Nyman-Koivistoinen-Saarela teki 97 pistettä. Niin se yhden pisteen ero teki Tapparasta jotenkin surkean eivätkä tavoitelleet mestaruutta? Kai sen sitten niinkin voi nähdä.
 
No kyllä ainakin itse ihmettelin viime kaudella, että Tappara ei joukkuetta vahvistanut ennen siirtorajaa, kun hyökkäy oli vajaa. Niin ihmettelivät myös Tapparan kannattajat. Ehkä totesivat Lukon olevan liian ylivoimainen ja paukut uuteen halliin sekä tulevaan kauteen. Pieni ero onko kakkosketjun sentterinä Koivistoinen tai max. nelosketjun työmyyrä Rauhala.

No tämä viime kaudesta. Lukolla oli viime kaudella käsittämättömän kova rosteri, nyt ei ole. Tappara ja HIFK ovat paperilla selvästi edellä, Ilveskin vähintään samaa tasoa. Odotan, että Killeri avaa lompakkoa ja osallistuu kilpavarusteluun.
 
Samaa mieltä siitä, että Lukon rosteri oli ylivertainen viime kaudella. Mutta ei tuosta minun mielestä silti millään saa vedettyä johtopäätöstä, että Tappara ei olisi viime kaudella myös rosterin puolesta taistellut mestaruudesta. Tapparan rosteri oli viime kaudella Lukon ja HIFK:n jälkeen kolmanneksi kovin ja täysin riittävä parhaina iltoinaan haastamaan Lukon. Varsinkin, kun playoff -sarjoja lyhennettiin. Siitä hyvänä osoituksena sarjan kaksi ensimmäistä peliä, joiden jälkeen sarja olisi voinut jopa olla 2-0 Tapparalle.

Mutta tosiaan, edelleen peräänkuulutan vahvaa reagointia Kallelta. Tällä hetkellä Lukko ei kuulu ennakkosuosikkeihin eikä edes kovimpiin haastaviin. Tärkeintä tietenkin saada nyt joukkue terveeksi, mutta myös täysin terve kokoonpano edelleen huutaa vähintään 1-2 kovan tason vahvistusta ja en kyllä näe, että raha saisi olla siinä esteenä (ei kuitenkaan puhuta enää mistään sadoista tuhansista tällä kaudella). Ja jos raha muka Lukon osalta olisi este, niin tehdään sitten kuten muut seurat ja aletaan kerätä kolehtia yhteistyökumppaneilta.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Minuakin kiinnostaa joukkueen vahvistaminen, mutta kahden kuukauden sopimukset eivät ole tulevaisuuden kannalta järkeviä. Sopimukset on oltava kahden vuoden mittaisia. Tuskin nämä Jokeri-pelaajat tekevät tätä kevättä pidempiä sopimuksia. Olen hieman haluton tälläiseen ostotoimintaan. Sitäkin menestysreseptiä on Lukossa yritetty vuosien mittaan. Tulokset on nähty.
Esim. Audetten hankinnan yhteydessä Sahlstedt sanoi, ettei ollut mitään mahdollisuutta saada vuotta pidempää sopimusta hänen tasoisensa pelaajan kanssa.
Jos joukkueeseen halutaan hankkia aina vaan vähintään kahdella kaudella pelaavia pelaajia, niin lähtökohtaisesti ihan hirveän kovia seppiä on silloin turha odottaa vaan joukkue koostuu tällöin potentiaalista ja liigajyristä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos joukkueeseen halutaan hankkia aina vaan vähintään kahdella kaudella pelaavia pelaajia, niin lähtökohtaisesti ihan hirveän kovia seppiä on silloin turha odottaa vaan joukkue koostuu tällöin potentiaalista ja liigajyristä.
Repo, Klok, Hagulinen, Lehtinen, Piipponen, Saarijärvi ja on noita varmaan muitakin.

Edit. Toki ymmärrän pointtisi, mutta ei ihan noin mustavalkoista nämä ole. Veikkaan että eräs Jessekin saattaa tulla parin vuoden pahvilla kotiin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös