Venäjän nykytilanne

  • 3 447 537
  • 18 379

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Jokin asia Venäjää tai siis Putinia nyt kovasti Ukrainassa kiinnostaa tavoitteena, jos ihan oikeasti jenkeiltä vaativat Keski-Euroopastakin joukkoja pois. Tietty on tulkinnan varaista tarkoittavatko Keski-Euroopalla samaa kuin esimerkiksi me Suomessa, mutta aika kauan tuolla on amerikkalaisia jo ollut. Vaatimuksena niin absurdi, että tuollaisen heittäminen tarkoittaa melkein väkisin sotatoimia, ja kysymys lienee milloin alkaa paukkua kunnolla. Elleivät nyt jollain kierolla tavalla halua vain testata lännen reagointia ja kiemurtelua tositilanteessa. Itänaapuri on erittäin vaikea ennustettava tässäkin, kun ei voi luottaa muutenkaan mihinkään siihen liittyvään asiaan.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tässähän on kyse perinteisestä neuvottelutaktiikasta: aseta isot vaatimukset jotta saat edes vähän. Sama juttu vaimon kanssa, mä haluaisin tätä ja tätä ja sitten huomaat olevasi vessassa vessapaperirulla kädessä...
 
Sitä vähän tuolla kierolla testaamisella juuri hainkin, jotta myönnytyksiä myönnytyksiä ovat vailla.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokin asia Venäjää tai siis Putinia nyt kovasti Ukrainassa kiinnostaa tavoitteena, jos ihan oikeasti jenkeiltä vaativat Keski-Euroopastakin joukkoja pois.
Ei siis ole vielä auennut, mitä ns turvatakuilla haetaan? Tämä on yritys hajottaa Nato. Nato on USA:n tärkein osanen liittolaisverkostossa. Ei Natoa = USA on merkittävästi vähemmän vaikutusvaltainen. Siksi vaatimuksiin on vastattu niin jyrkästi ei. Eikä mitään armopaloja ole tippumassa Putinille natusteltavaksi. Siksi USA on aseistanut Ukrainaa merkittävästi. Vaatimukset on länsimaista vapautta ja demokratiaa vastaan, Euroopalle on häpeäksi miten laimeasti täältä on vastattu. Onneksi Biden on kartalla. Toisin kuin esim meidän pressa ja hallitus.

On rybyillä muitakin maaleja samaan aikaan ja jo yksi voitto taskussa: Belarus on miehitetty.

Tässähan on kyse perinteisesti neuvottelutaktiikasta: aseta isot vaatimukset jotta saat edes vähän.
Nyt se vähän on aseriisuntaneuvottelut. Ei ole kelvannut.

Menestystä Ukrainan aseille. En nää, että tämä olisi enää bluffia. Ne taistelee kohta lännen puolesta yksin.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ei siis ole vielä auennut, mitä ns turvatakuilla haetaan? Tämä on yritys hajottaa Nato. Nato on USA:n tärkein osanen liittolaisverkostossa. Ei Natoa = USA on merkittävästi vähemmän vaikutusvaltainen. Siksi vaatimuksiin on vastattu niin jyrkästi ei. Eikä mitään armopaloja ole tippumassa Putinille natusteltavaksi. Siksi USA on aseistanut Ukrainaa merkittävästi. Vaatimukset on länsimaista vapautta ja demokratiaa vastaan, Euroopalle on häpeäksi miten laimeasti täältä on vastattu. Onneksi Biden on kartalla. Toisin kuin esim meidän pressa ja hallitus.

On rybyillä muitakin maaleja samaan aikaan ja jo yksi voitto taskussa: Belarus on miehitetty.

Nyt se vähän on aseriisuntaneuvottelut. Ei ole kelvannut.

Menestystä Ukrainan aseille. En nää, että tämä olisi enää bluffia. Ne taistelee kohta lännen puolesta yksin.
Lähinnä pitänyt turvatakuulöpinöitä omanaan, enkä ole taipuvainen vaan uskomaan että tuo Natoa rikkoisi, enkä siis usko että Venäjäkään niin ajattelisi, mutta voit olla oikeassakin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lähinnä pitänyt turvatakuulöpinöitä omanaan, enkä ole taipuvainen vaan uskomaan että tuo Natoa rikkoisi, enkä siis usko että Venäjäkään niin ajattelisi, mutta voit olla oikeassakin.
Aina voi yrittää ja siitä saa syyn sotia, turvallisuus vaatii. Ei ne kai uskoneet vaatimusten menevän läpi, mutta länsi on taipunut niin monta kertaa, että kannattaa yrittää. Vaatimuksiin taipuminen edes Ukrainan osalta olisi ollut suurvoitto Venäjälle ,ollut periaatteista luopuminen. Siitä olisi ollut hyvä asema vaatia kohta lisää. ja Ukraina olisi ollut taas matkalla Kremlin kiertoradalle, ilman sotaa.
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Tsernobylin lähelle ilmestynyt muutamassa tunnissa ryssien silta Pripjat joen yli, sieltä on Pripjatin kaupungista lyhyt matka Kiovaan. Tuo silta on lisäksi ilmestynyt alueelle missä radioaktiivisuuden takia ei saa järjestää sotilasharjoituksia
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Putin heitti viimeisinä kortteina pöytään vaatimukset USA:n vetäytymisestä jopa Keski-Euroopasta. Tietenkään sitä ei tule tapahtumaan, ja Putin tuon aivan hyvin tietää. Mutta saapahan nyt syyttää sitten jenkkejä, että he ovat mukamas syypäitä tähän sotaan.

Siltä näyttää, että kohta rupeaa rytisemään kunnolla. Ihan vaan päivistä enää kyse. Jos siellä kerran jotain kahinoita on jo ollut, niin kuka tietää, vaikka huomenna jo vihellettäisiin isoon pilliin.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eiköhän se olympialaisten loppua kuitenkin taas odota, muuten mitalit hylätään suorilta käsin. Tärkeät hommat ensin
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tsernobylin lähelle ilmestynyt muutamassa tunnissa ryssien silta Pripjat joen yli, sieltä on Pripjatin kaupungista lyhyt matka Kiovaan. Tuo silta on lisäksi ilmestynyt alueelle missä radioaktiivisuuden takia ei saa järjestää sotilasharjoituksia
Onko tälle lähdettä?

Kiitos.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tuossa kun Vänäjän tilastoja tutkii, niin ihan yhtä turhan kanssa ovat oleet nuo talouspakotteet vuodesta 2014. Jos käyttää pakotteita, niin pitäisi sitten käyttää kunnolla mitkä kohdistuvat Venäjän vientiin, eli kaasut kiinni Euroopan päästä ja Saksalaiset laivatkoot vaikka nesteytettyäkaasua jostain muualta. Nytkin jos niitä lisä pakotteita meinaa käyttää, niin niiden pitäisi olla jo päällä. Venäjä kerää tällä hetkellä sen verran hyvin rahaa sotakassaansa tällä toiminnallaan, kun maan vienti tekee dollareissa kokoajan uusia ennätyksiä ja eihän tästä tilanteesta ole kuin Venäjälle hyötyä näköjään.

Hei.

Venäjän mahdolliselle hyökkäykselle Ukrainaan on perustettu oma ketjunsa ja aiheesta voi keskustella täällä

Tämä ketju lukitaan hetkeksi. Availemme ketjun kyllä uudelleen ihan pian, kunhan keskustelu Ukrainan kriisistä on siirtynyt tuohon uuteen ketjuun.

Modet
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Vuonna 2014 Putinin avustajana kuusi vuotta toiminut henkilö sanoi, että Putin haluaa myös Suomen. Silloin asiaa ei tainnut kovin moni uskoa, mutta jokohan nyt olisi syytä lukea tämä uutinen uudelleen.

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Venäjän sisäpoliittisesta tilanteesta on yllättävän vaikea löytää luotettavaa tietoa. Länsimainen media tykkää uutisoida mielenilmauksista Putinin hallintoa vastaan, mutta käytännössä puolue-eliitin asema on ollut aika vakaa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Virallisiin kannatusmittauksiinhan v. 2008 Georgian sota tai Krimin kriisi 2014 eivät vaikuttaneet negatiivisesti.

Selkeää suosion laskua on tapahtunut vasta Venäjän talouden suurten vaikeuksien jälkeen etenkin vuodesta 2018 lähtien, jolloin kyllä julkiset mielenilmaukset Putinin hallintoa vastaan kävivät välillä rajuiksikin. Esim. statistan tietojen mukaan Putinin approval rating on Ukrainan sodan kynnyksellä kuitenkin lähellä 70% ja hänen johtamansa hallinto pystyy käytännössä hyvin tehokkaasti eliminoimaan kaikenlaiset sisäpoliittiset haastot.

Onko mahdollista, että Venäjän sisältä löytyy sellainen vastavoima, joka johtaisi Putinin hallinnon käytännön epäsuosioon tavalla, joka johtaisi - jos ei nyt vallankumoukseen, niin suosion romahtamiseen? Riittävätkö talouspakotteiden aiheuttamat ahdingot vai pystyykö Putin kääntämään tämänkin "lännen syyksi"? Kaiken järjen mukaan Venäjän sisäpoliittinen tilanne on virallisia lukuja paljon heikompi valtavan korruption, piilotyytymättömyyden, köyhyyden yms. myötä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
irallisiin kannatusmittauksiinhan v. 2008 Georgian sota tai Krimin kriisi 2014 eivät vaikuttaneet negatiivisesti.
Georgiasta en tiedä, mutta 2014 nosti suosion huippuun. Putinin suosio oli about samoissa lukemissa ennen 2014, kuin oli vuosi sitten. Jolloin Ukrainan kysymyksen ratkaisu taidettiin päättää. Sisäiseen ongelmaan ulkoinen ratkaisu, kun elintason nostaminen häiritsisi liikaa varastamista. Korruptio on regimen sisäisen palkitsemisen systeemi.
nko mahdollista, että Venäjän sisältä löytyy sellainen vastavoima, joka johtaisi Putinin hallinnon käytännön epäsuosioon tavalla, joka johtaisi - jos ei nyt vallankumoukseen, niin suosion romahtamiseen?
100.000 venälistä sankarivainajaa ja kansan laskeva elintaso.

Ehkä tää avaa vähän kysymystä. Vuoden vanha.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Putin analysoi puheessaan Ukrainaa:

”Ukrainaan ei ole kehittynyt vahvaa valtiollisuutta. vaan poliittiset prosessit ja vaalit ovat vain hämäystä, jotka toimivat peitteenä vallan ja omaisuuden jakamiselle erilaisten oligarkkiklaanien välillä.”

Edes Kummeli ei pystyisi samaan.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Vuonna 2014 Putinin avustajana kuusi vuotta toiminut henkilö sanoi, että Putin haluaa myös Suomen. Silloin asiaa ei tainnut kovin moni uskoa, mutta jokohan nyt olisi syytä lukea tämä uutinen uudelleen.

On kyllä pelottavaa luettavaa näin kahdeksan vuoden jälkeen tuo juttu, menee täysin yksi yhteen Putinin eilisen puheen kanssa. Tuo psykopaatti diktaattori on edelleen vallassa ja ilmeisesti aika on koittanut, pelottavat ajat edessä, takana ja sivulla jos tätä alkanutta vuosikymmentä miettii kaikin puolin voi helvetti...
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kyllä pelottavaa luettavaa näin kahdeksan vuoden jälkeen tuo juttu, menee täysin yksi yhteen Putinin eilisen puheen kanssa.
Putinin puheita on pidetty lännessä sekopäisenä lässytyksenä, vaikka on ollut koko ajan tosissaan. Hitler oli sangen avoin tavoitteessan siinä kirjassaan ja sitä pidettiin höpöinä. Kunnes vapautettiin keskitysleirit...
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Aika paljon tulee nyt soraääniä Venäjältä. Paljon eilen protestei sotaa vastaan, yhteensä 1700 saivat pidätettyä. Lisäksi 200 journalistia allekirjottanu kirjeen sotaa vastaa ja 150 viranomaista myös allekirjottanu kirjeen myös.

Ja jos tosiaan vielä tääkin venäläisen tutkijan arvio pitää paikkansa:
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vähän ihmetyttää niiden vangeiksi jääneiden venäläisten sotilaiden selitys, etteivät tienneet mihin tulevat ja luulivat kyseessä olevan harjoitus.

Kovat piipussa ja tarkoitus tappaa toisia, eivätkä tienneet kyseessä olevan täysimittainen sota?
 
Tuamas

Jäsen
Kaikki kunnia jokaiselle venäläiselle joka uskaltaa lähteä kaduille protestoimaan, nämä ovat niitä sankareita joita tässä sodassa tarvitaan.

On helppoa täällä kirjoitella ja protestoida, mutta tuolla tavalla oman nahan lyöminen alttiiksi on aina todella kunnioitettavaa.

Toivotaan että tästä saadaan kansanliike ja Putin kokee lopulta Ceaușescun kohtalon.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vähän ihmetyttää niiden vangeiksi jääneiden venäläisten sotilaiden selitys, etteivät tienneet mihin tulevat ja luulivat kyseessä olevan harjoitus.

Kovat piipussa ja tarkoitus tappaa toisia, eivätkä tienneet kyseessä olevan täysimittainen sota?
Pidän aika selvänä, että suurelle osalle venäläisestä miehistöstä mobilisaatio on selitetty juurikin sotaharjoituksena, kuten sitä selitettiin jokin aika sitten myös ulkomaailmalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös