Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 994 313
  • 81 131

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Lindén kertoo näkemyksistään koronakriisissä johtamisessa:

"Kun puhutaan kriisistä joka on laajempi kuin yhden hallinnonalan, silloin tarvitaan ministereiden laajaa yhteistyötä. Periaatteellista kriisijohtamisjärjestelmää on muutettava, mutta sitä ei ole voinut tehdä samalla kun kriisiä aktiivisesti hoidetaan."

"On aivan selvää että tämän pandemian jälkeen tarvitsemme uudistuksia esimerkiksi valmiuslakiin. Koko järjestelmää on muutettava. Näitä muutoksia tullaan tarvimaan, mutta ne on tehtävä huolellisen valmistelun pohjalta", sanoo Marin.

Lindéniltä kysytään, onko hän valmis purkamaan koronarajoituksia:

"Olemme epidemiassa sairaalalukujen valossa korkean aallon tasannevaiheessa. Se kuinka nopeasti tämä aalto lähtee alas, ja kuinka nopeasti voimme rajoituksia purkaa, vaatii vankkaa tietopohjaa. Minulla on käsitys että rajoituksia voidaan jossain määrin purkaa."

Lindéniltä kysytään, jatkaako hän Kiurun tiukaksi koettua koronalinjaa:

-En lähde asemoimaan itseäni linjalla tiukemmat tai liberaalimmat. Olen siinä keskikastissa. Tilannehan siinä ratkaisee.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Joo, ihan fiksuja puhui Linden tuossa pressissä. Paljon järkevämpiä näkemyksiä kuin mitä Kiurulla on kertaakaan ollut.

Tässä artikkelissa käydään vähän läpi, mitä kaikkea Lindenillä on työlistallaan.

"Iltalehden tietojen mukaan epidemianhallintaan liittyvien akuuttien toimien lisäksi Lindénin suunnitelmissa on edistää Suomeen uutta kriisijohtamismallia, jossa koronatoimien ja tulevien ei-sotilaallisten kriisien johtovastuu olisi jatkossa valtioneuvoston kanslian uudella kansliaministerillä.

Lindenin uusvanhassa kansliaministerimallissa pääministeri johtaisi hallitusta kuten nytkin, mutta valtioneuvoston kanslian (VNK) alainen kansliaministeri toimisi kriisissä operatiivisena johtajana ja pääministerin oikeana kätenä sekä koordinoisi eri ministeriöiden toimia.

Kriisihallinnon vahvistamisen lisäksi Lindénin työpöydällä on myös hallituksen hoitotakuu-uudistuksen saattaminen maaliin.

Hallitus on valmistellut esityksen perusterveydenhuollon hoitotakuun tiukentamisesta nykyisestä kolmesta kuukaudesta seitsemään päivään. Malli on tarkoitus ottaa käyttöön hyvinvointialueiden aloittaessa vuonna 2023.

Lindénin lääke hoitotakuun toteuttamiselle on perusterveydenhuoltoon suunnattava lisärahoitus, joka voisi synnyttää sairaalapuolella säästöjä.

Henkilöstöpulaan Lindénin lääkkeenä toimisi omalääkärijärjestelmä, jota hän oli tuomassa Suomeen 1990-luvun vaihteessa toimiessaan Porissa terveyskeskuksen johtavana lääkärinä. Omalääkärimallilla Pori sai täytettyä avoinna olleet lääkärinvirkansa puolessa vuodessa."

Näkökulma: Kriisijohtaminen uusiksi, omalääkärimalli maaliin – tällainen on Kiurun seuraajan työlista
 
Viimeksi muokattu:

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos koronan oireet kestää lapsilla keskimäärin 4 päivää, niin tuohan on positiivinen ongelma. Kaksi tai kolme viikkoa ja koko ryhmä on sairastanut jo koronan.
Niin ja ryhmiä mulla on kaikkiaan 14, eikä ne tietenkään sairasta kaikki yhtäaikaa. Sanotaan vielä sen verran, että rokottamattomuus liittyy myös kuvioon, joka on pidentänyt sekä itse tautia että karanteenia. Ja jos/kun perheiden sisällä tauti etenee vuorotellen, on syntynyt tilanne, jossa osa oppilaista on ollut koko tammikuun joko itse sairaana tai karanteenissa. Olisivat ottaneet piikin, mutta kun eivät ottaneet. Tämä täältä jalustalta tällä erää.

@Myyrä
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Eihän karanteeneja enää pitäisi olla. Karanteenit ovat juuri syy, mikä aiheuttaa enemmän kuormitusta ja poissaoloja kuin itse tauti. Joku saa 3 päivän flunssan ja 10 ihmistä on 10 päivää karanteenissa. Sairasta.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Kiuru sanoi käsittämättömiä mielipiteitään ja vähintään muunneltuja totuuksiaan suoraan. Linden vaikuttaa mieheltä, hänen taustansa tuntien, joka sanoo yhtä ja tekee toista kulissien takana. Sitten myöhemmin silmät ymmyrkäisenä vetoaa siihen, ettei tiennyt asioiden oikeasta tolasta, eikä hänellä ollut mahdollisuutta valvoa ministeriönsä tekemisiä. Toivottavasti erehdyn, mutta aikamoinen liero mieheksi ja lääkäriksi.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Näin vassari-idiootinkin näkökulmasta haiskahtaa pahasti siltä, että THL tekee alkoholipolitiikkaa koronatilanteen varjolla. Erikoiselta kuulostaa, että alkoholia tarjoileviin ravintoloihin tarvitaan vielä tiukkoja rajoituksia. Jos esim. 23 tms. saataisiin tarjoilla, niin liekö tuo on yhtään erilaisen riskin tila kuin ruokaravintolakaan? Suurin osa baareista on pystäreitä, joissa kokoonnutaan samalla tavalla kuin ruokaravintoloissakin. Onko tämä nyt sitä suomalaista purismia, että kukaan ei oikein kehtaa profiloitua "ryyppäyspaikkojen" puolustajaksi?
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Eiköhän tänään tule pari tuntia lisää anniskelu aikaa, tyyliin 21 saisi anniskella. Ja ruokaravintolat 24 saakka auki. Ja jossain vaiheessa sitten lisää tunteja anniskeluravintoloille.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Eiköhän tänään tule pari tuntia lisää anniskelu aikaa, tyyliin 21 saisi anniskella. Ja ruokaravintolat 24 saakka auki. Ja jossain vaiheessa sitten lisää tunteja anniskeluravintoloille.

Näin toivoisin itsekin, että saataisiin edes pari kolmea tuntia lisää anniskelukuppiloillekkin. Eikös se ollut perustaso, kiihtymisvaihe, leviämisalue trikologiassa silloin niin kesällä, että kello 22:een asti sai olla leviämisalueella?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
EU:n alainen Euroopan lääkevirasto (EMA) hyväksyi torstaina lääkeyhtiö Pfizerin koronapillerin käyttöönoton. Pfizerin koronapilleristä tuli näin ensimmäinen Euroopassa hyväksytty suun kautta otettava koronalääke.

Tutkimusten mukaan Paxlovid vähentää merkittävästi sellaisten potilaiden kuolemia ja sairaalahoitoon joutumista, jotka ovat vaarassa saada vakavan koronataudin.

Blue1203

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Näin toivoisin itsekin, että saataisiin edes pari kolmea tuntia lisää anniskelukuppiloillekkin. Eikös se ollut perustaso, kiihtymisvaihe, leviämisalue trikologiassa silloin niin kesällä, että kello 22:een asti sai olla leviämisalueella?
 
Liitteet

  • IMG_1516 (002).JPG
    IMG_1516 (002).JPG
    67,1 KB · kertaa luettu: 156
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Näin vassari-idiootinkin näkökulmasta haiskahtaa pahasti siltä, että THL tekee alkoholipolitiikkaa koronatilanteen varjolla. Erikoiselta kuulostaa, että alkoholia tarjoileviin ravintoloihin tarvitaan vielä tiukkoja rajoituksia. Jos esim. 23 tms. saataisiin tarjoilla, niin liekö tuo on yhtään erilaisen riskin tila kuin ruokaravintolakaan? Suurin osa baareista on pystäreitä, joissa kokoonnutaan samalla tavalla kuin ruokaravintoloissakin. Onko tämä nyt sitä suomalaista purismia, että kukaan ei oikein kehtaa profiloitua "ryyppäyspaikkojen" puolustajaksi?
Onhan THL:lla selkeästi samalla käynnissä "kansanterveydellinen ristiretki" koronan varjolla. Ehkä vähän huvittavaa, että kaikki anniskeluravintolat ovat yhdessä nipussa ja ruokaravintolat sitten toisessa, juuri noista mainitsemistasi syistä. Mutta toki johonkin pitää vetää raja. Nyt vain tämä kahden kerroksen vaikutelma menee jotenkin överiksi, jos halvan stoben nepalilainen saa olla auki 24:00 asti ja sitten joku fiinimpi oluthuone menee edelleen kiinni kello 18:00. Katsotaan mitä ehdotetaan.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Isossa-Britanniassa tartunnat 7pv:n mittarilla 2,2% laskussa edelliseen 7pv:n verrattuna.

Sairaalamäärä 7pv:n mittarilla jo 15,3% laskussa. 23.1.2022. tullu viimeinen päivitys.

4.1. oli teholla eli hengityskoneissa 900. Nyt heitä on 23.1. 603. 20pv:ssä lähtenyt vakavista tapauksista 33% pois.

Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiköhän tänään tule pari tuntia lisää anniskelu aikaa, tyyliin 21 saisi anniskella. Ja ruokaravintolat 24 saakka auki. Ja jossain vaiheessa sitten lisää tunteja anniskeluravintoloille.

Jos Lintilä/Kepu saisivat päättää, niin Helsingissä ravintolat kokonaan kiinni ja Lapissa kaikki auki normaalisti.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tanskassa lievät vuodeosastomäärä nousee, mutta tehomäärä laskee.
Teholla siis enään 37. 11.1. heitä oli 73. Vakavat tapaukset vähentynyt jo 49,3% reilussa 15pv:ssä.

Hospitalised3955+17
Of which in intensive care units37-3
Of which in intensive care units and on ventilators22-3

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Isossa-Britanniassa tartunnat 7pv:n mittarilla 2,2% laskussa.

Sairaalamäärä 7pv:n mittarilla jo 15,3% laskussa. 23.1.2022. tullu viimeinen päivitys.

4.1. oli teholla eli hengityskoneissa 900. Nyt heitä on 23.1. 603. 20pv:ssä lähtenyt vakavista tapauksista 33% pois.

2.2% verrattuna mihin?

Huipuistahan tuolla on tultu (7 vrk liukuva keskiarvo) reilussa kolmessa viikossa runsaasti alas. Tartunnat ovat pudonneet puoleen. Mutta viimeinen viikko on sitten ollut varsin tasaista.

Sairaanhoidon tarve putoaa varsin hyvin ja se tuntuu seuraavan hyvin kahden viikon ilmaantuvuuslukua, mutta viikon viiveellä. Vähän kuin Suomessakin.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jaahas, wilmaviestin mukaan olen altistunut koulussa koronalle. Tartunnan saanut oppilas on ollut puolitoista päivää koulussa oireisena, ilman maskia tietysti. Sitten odotellaan osuuko tuulettimeen mitään vai menikö tauti ohi vieläkin. Ei karanteenia eli töihin vaan.
Meillä on nyt uudessa koulussa ilmanvaihdot olleet kaksi päivää pois päältä, eikä kukaan osaa ilmeisesti niitä laittaa päälle. Kuusi tuntia tänään teinien kanssa luokassa, missä ilma on seisovaa ja lämpöä 24 astetta. Ikkunoita ei saa auki, kun pimennysverhojen kiskot on asennettu tuuletusikkunoiden päälle. Koulun johto suhtautuu tilanteeseen vähätellen. Maski päässä hengästyttää jo älytaululle kirjoittaminen, happea haukkoo kuin kala kuivalla maalla.

Onneksi koulut ovat matalan riskin paikkoja, eikä kouluissa juurikaan ole tartuntoja tullut
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
2.2% verrattuna mihin?

Huipuistahan tuolla on tultu (7 vrk liukuva keskiarvo) reilussa kolmessa viikossa runsaasti alas. Tartunnat ovat pudonneet puoleen. Mutta viimeinen viikko on sitten ollut varsin tasaista.

Sairaanhoidon tarve putoaa varsin hyvin ja se tuntuu seuraavan hyvin kahden viikon ilmaantuvuuslukua, mutta viikon viiveellä. Vähän kuin Suomessakin.
Edelliseen 7pv:n verrattuna. Sori, unohtu laittaa. Selvästi tosiaan vähän tasasempi vaihe viime päivinä ollut. Pientä laskua ehkä taas havaittavissa, tämän tasaisen vaiheen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Miksi hallitus ei kuuntele asiantuntijoita?
Vaihda nyt herranjumala levyä. THL:n perusteluthan tuolle suositukselle anniskelupaikkojen rajoitusten jatkamisesta oli se, että ne ovat korkean riskin paikkoja, joissa ihmiset ovat lähikontaktissa ja tartuntoja tulee. Mitään arviota ei kuitenkaan heitetty siitä, mikä vaikutus rajoitusten lieventämisellä olisi vs. nykytilanne. THL:lle baarien rajoittaminen on win-win -tilanne. Saadaan pari tartuntaa estettyä ja samalla suojellaan suomalaisia viinapirulta. Kansa kantaa euronsa ruokaravintoloihin ja dokaa sivistyneemmin. Näin siis varmasti jonkun thinktankin haavemaailmassa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vaihda nyt herranjumala levyä.
Minusta on ihan paikallaan muistuttaa, ettei kaikkia asiantuntijoiden esittämiä asioita kannata päätöksenteossa noudattaa. Helppo se on THL:n esittää tuollaisia lausuntoja, kun niiden ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin terveyden näkökulmaa. Siksi kysymykseni oli kursiivissa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Miksi hallitus ei kuuntele asiantuntijoita?

Minusta on ihan paikallaan muistuttaa, ettei kaikkia asiantuntijoiden esittämiä asioita kannata päätöksenteossa noudattaa. Helppo se on THL:n esittää tuollaisia lausuntoja, kun niiden ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin terveyden näkökulmaa. Siksi kysymykseni oli kursiivissa.

Minusta THL:n alkoholiasiantuntemusta voi kyllä tulosten perusteella kyseenalaistaa tai ainakin heidän käyttämänsä oletukset suomalaisten alkoholikulttuurista ovat vanhentuneita.

Jo surullisenkuuluisa "limuviina"-keissi osoitti jotain olennaista olevan pielessä:
Miten hallituspuolueiden tekemät alkoholilain uudistuksen linjaukset vaikuttavat alkoholin kulutukseen ja kansanterveyteen? - THL

Todellisuus oli toisenlainen: Uudistuksen jäljet | Kaksi vuotta sitten ”limuviina” ja vahvat oluet päästettiin kauppoihin – Kansan piti juoda kahta kauheammin, mutta tapahtuikin odottamaton

Toki ennusteiden tekeminen on vaikeaa, mutta THL:n tulos meni niin pahasti pieleen, että ko. ennusteen laatineen tahon pitäisi käydä metodejaan läpi tieteellisen kriittisesti. Jotain olennaista sieltä laskelmista puuttuu, ehkä jotain samaa kuin näistä korona-ajan rajoitusten vaikutuksistakin. Ei kaikkia pubeja voi rinnastaa yökerhoihin, joita on murto-osa kaikista anniskeluravintoloista.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hallituksen tiedotustilaisuus Valtioneuvoston linnasta alkaa kello 21.15. Saa nähdä mitä kaikkea sieltä on tulossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös