Yleisurheiluvuosi 2016

  • 107 558
  • 502

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Tuo varsinkin, että siellä on muutama afrikkalainen, ei tee helpommaksi menestyä vitosella.

Toisaalta taas Hassanin juokseminen EM-kisojen vitosella ei ole ollenkaan varmaa paristakin syystä. Vaikka Hassan osallistui sekä 1500 että 5000 metrille EM-kisoissa 2014, lajivalikoima muuttui Pekingiin 2015, jossa hän juoksi 800 ja 1500 metrin kisat. Lisäksi Amsterdamin EM-kisat ovat viisipäiväiset, oletan että sekä 1500:lla että vitosella on alkuerät josta syystä en usko että Hassan osallistuisi molempiin. Edelleen oletan että tällöin vitonen jää Hassanin valikoimasta pois mutta voin toki olla väärässä kaikkien oletuksieni kanssa.

Hassanin lisäksi on myös toinen afrikkalainen, Ruotsia edustava Meraf Bahta joka voitti vitosen EM-kisoissa 2014. Mulla ei ole mitään muistikuvaa siitä oliko Bahta Pekingin MM-kisoissa viime kesänä mutta lienee taas kovassa kunnossa, on juossut maaliskuussa ennätyksensä vitosella, 14:50.
 
Näiden läpinöiden kanssa olisin Erikssonin kohdalla vielä aika varovainen. Sen Letzingrundin ihmeen nähneenä homman piti olla kuin vain allekirjoitus silloinkin ja ns. varma mitali, mutta nimenomaan Fougberg ja muut savustivat kovalla alkuvauhdilla Erikssonin ulos juoksusta tasaisen hitaasti. Eriksson ei ole arvokisoissa sitä kuuluisaa venymisen taitoa vielä esittänyt ja nämä yksittäiset kilpailut eivät takaa vielä minkäänlaisia mitaliodotuksia, vaikka toiveikas kyllä voi olla. Nuo arvokisajuoksut tuppavat olemaan aina kovia taktikointikisoja, joissa suomalaiset syystä tai toisesta ovat olleet aika paperia viime vuosina.
No onpas pessimistinen lähestymistapa. Eriksson on yhtenä kesänä ollut huippukunnossa, ja silloin ei onnistunut arvokisoissa. Eli tämän takia ei kannata odottaa mitään? Amsterdamiin mentäessä ei ole pitkää matkaa, aikaeroa, eikä välttämättä edes kolmeakymmentä astetta lämmintä. Eikä afrikkalaisia eikä amerikkalaisia. Eikä edes venäläisiä (mikä varmistui tänään).

Olen aika varma, että hänen kuntonsa nousee vielä tästä. Tämän kauden Puolan ja Englannin kisoissa hänellä oli merkittäviä hankaluuksia matkustamisen kanssa, mikä vaikutti juoksuun. Ja tosiaan se hyvä loppukiri voi olla hyödyksi EM-kisoissa.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kuten tuossa edellisessä viestissä todettiin, niin IAAF jatkoi venäläisurheilijoiden bannia - joka tarkoittanee sitä, ettei Rioon ole asiaa. KOK voi toki muuttaa päätöstä eli sallia nämä dopingtestaajia pakoilevat itänaapurit sambailemaan. Jos näin käy, niin jo yksi farssi on nähty pre-Rioon mentäessä.
 
Fordél

Jäsen
Huikea suoritus noissa olosuhteissa. Tärkeää varmasti oli, että viereltä löytyi hyvä kirittäjä. Jäädään odottamaan mitä Neziri taikoo hyvissä olosuhteissa.
 
Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Ihan varsinainen nollatuulikeli ei tuulimittarista huolimatta ollut. Tuuli kieppui stadionilla esimerkiksi pituuskisan aikana kovasti ja lukemat vaihtelivat reilun kahden metrin myötäisestä samanlaiseen vastaiseen. Naisten aitajuoksun aikana kävi myös kohtuullinen puhuri. Se tuli sen verran sivusta, ettei mittari reagoinut, mutta saattoi hyvinkin antaa vähän työntöapua.

Yhtä kaikki, mahtava tulos eikä keli varsinkaan lämpötilan osalta ollut optimi. Tuosta on hyvä lähteä mitalijahtiin Amsterdamissa
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC

Suurin osa ajasta tuuli oli pikajuoksuille vastainen. Jonkin verran pyörähteli, mutta aika harvoin kävi myötäisenä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Todennäköisesti tuossa kisassa oli selvästi parempi olosuhde tuloksen tekemiseen kuin Lehtimäki antoi ymmärtää. Tuo kokenut valkovenäläinen juoksi kauden parhaan ja vain muutaman sadasosan päähän ennätyksestään, Reetta Hurske paransi kauden parastaan yli kahdella kymmenyksellä ja Viivi Avikainenkin kiskaisi kauden parhaansa. Kun viidestä juoksijasta neljä juoksee odotusarvoa paremmin, ei olosuhteet tuloksen tekemiseen voi kovin huonot nähdäkseni olla.

Mutta joka tapauksessa upeaa, että Neziri alkaa vihdoin tulkosellisesti lunastamaan niitä odotuksia, joita häneen aikoinaan nuorten Euroopan mestarina asetettiin.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Periaatteessa pika-aidoissa myötätuulesta ei pahemmin ole edes hyötyä sillä sen myötä askelpituudesta tulee pidempi ja aidat tulee päälle. Ehkä naisissa tämä ei ole niin huomattavaa kuin miehissä koska aidan korkeus on niin paljon matalampi.
 
No välittämättä siitä, millaiset tuulet eilen oli tai ei ollut, uskoisin kyllä Nezirin pystyvän parantamaan tuosta. Kunhan on arvokilpailujen tunnelma, lämmintä, kuiva mondo ja miksipä ei tuultakin. Ja parempi vire, tuskin se kesän paras vire osui vielä kesäkuun 19. päivään, kun ajattelee hänen tämän kauden aiempia juoksujaankin. Eikä se eilinen jotenkin näyttänyt siltä, että olisi mikään täydellinen onnistuminen.

Todella vahva juoksu myös Oskari Möröltä niissä olosuhteissa, siinähän oikeasti satoi vettä ja tuuli. Hyvin kulki loppuun asti ja aitojen ylitykset pysyivät sujuvina. Tosin pitäähän tuosta reilu sekunti ottaakin pois, jotta yltää ennätykseen.

On kyllä kumma, kun Peiponen ei tuon kovempaa päässyt 5000 metrillä. Siinä 10 000m kisassa väliaika oli 15.44 ja eilen 5000m täysillä oli sekunnin kovempaa. Miten se on edes mahdollista? No ei ainakaan paras päivä ollut, mutta kyllä nyt varmaan 20 sekuntia kovempaa pitäisi päästä vähintään, vaikka Peiponen onkin tunnettu tasaisen kovasta vauhdistaan.
McMillanrunning.com -sivustolla onkin tuollainen laskuri, jolla voi katsoa paljonko jonkun matkan tuloksen perusteella pitäisi mennä jokin toinen juoksumatka. Sen mukaan 31.42 vastaan 5000 metrillä aikaa 15.16.
Ja mm. Sarah Lahti on juossut 10000m 12 sekuntia hitaammin, mutta 5000m on 15.10.
Ja Karoline Bjerkeli Grövdal 10km 5 sekuntia nopeammin, 5000m 14.57.
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
On kyllä kumma, kun Peiponen ei tuon kovempaa päässyt 5000 metrillä. Siinä 10 000m kisassa väliaika oli 15.44 ja eilen 5000m täysillä oli sekunnin kovempaa. Miten se on edes mahdollista? No ei ainakaan paras päivä ollut, mutta kyllä nyt varmaan 20 sekuntia kovempaa pitäisi päästä vähintään, vaikka Peiponen onkin tunnettu tasaisen kovasta vauhdistaan.

Peiponen oli kisan jälkeen todella pettynyt. Suurelta kuvaruudulta näkyi kuinka Peiponen manaili ja tiuski itselleen maaliin tullessaan vihaisen näköisenä, eikä pysähtynyt vaan jatkoi juoksemista miltei uudelleen etusuoralle asti, josta kääntyi takaisin. Vielä kisojen päättymisen jälkeen hölkkäili alueella edestakaisin shortsit jaloissaan.
 
No jaaha, näin kyllä että oli vihainen maaliin tullessaan...
Haastattelussa sanoi sitten, että oli "nappijuoksu". Vähän ihmeellistä.
Ja kun hänen tapauksessaan ei voine olla kyse liian kovasta alkuvauhdista, sillä hän on kyllä tottunut aloittamaan kovaa.
 
FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Jelena Isinbajeva voitti Venäjän mestaruuden tuloksella 490. Yritti vielä uutta ME:tä 507 muttei onnistunut. Nämä taisi olla seiväskuningattaren hyvästit ja näin yksi aikamme suurista lopettaa uransa. On kyllä sääli juttu. Mielellään olisin nähnyt Jelenan vielä Riossa.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Jelena Isinbajeva voitti Venäjän mestaruuden tuloksella 490. Yritti vielä uutta ME:tä 507 muttei onnistunut. Nämä taisi olla seiväskuningattaren hyvästit ja näin yksi aikamme suurista lopettaa uransa. On kyllä sääli juttu. Mielellään olisin nähnyt Jelenan vielä Riossa.

Olikos bannissa joku takaportti, että yksittäiset urheilijat voi poikkeusluvan saadessaan kilpailla olympialaisissa?
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Olikos bannissa joku takaportti, että yksittäiset urheilijat voi poikkeusluvan saadessaan kilpailla olympialaisissa?

On mutta Isinbajeva ilmoitti vähän aikaa sitten ettei aio tätä mahdollisuutta käyttää. Tosin suuri syy siihen taisi olla että IAAF ilmoitti aiemmin ettei urheilijat tällöin voi edustaa Venäjää. KOK asettui tämän päivän uutisten mukaan vastahankaan tuossa asiassa, joten saa nähdä mitä tapahtuu.
 
FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Isinbajeva tosiaan ilmoitti lopettavansa kilpauransa Venäjän mestaruuskisoihin IAAF:n päätöksen jälkeen (Raivostunut Jelena Isinbajeva lopettaa uransa lähipäivinä – ”Tukehtukoot päätökseensä”). Kynnyskysymyksi nousi nimenomaan, että Isinbajeva ei halua lähteä Rioon neutraalin lipun alla, vaan haluaa edustaa maataan kuten muutkin urheilijat. Isinbajeva on sitä mieltä, että hän todistanut itsensä puhtaaksi urheilijaksi Venäjän toiminnasta huolimatta:
Isinbajeva kirjoitti:
Kaikkien urheiluvuosieni aikana olen osoittanut, ettei minulla ole tekemistä dopingin kanssa. Miksi minun pitäisi käyttää sitä takaporttia? Esiinnyn maani lipun alla, tai ainakin haluan tehdä niin...

...Lähden Venäjän mestaruuskilpailuihin Tsheboksaryyn ja se jää näköjään ammattilaisurani viimeiseksi kilpailuksi. Hyppään Tsheboksaryssa niin kuin hyppäisin Riossa.
Lopettamisesta tosiaan kieli myös riman nostaminen ME korkeuteen. Kuitenkin Isinbajeva pyörsi lopettamispäätöksensä KOK:n linjauksen jälkeen (Maailmanennätystä yrittänyt Isinbajeva hakee olympialaisiin – kehuu KOK:n puheenjohtajaa). KOK:n mukaan Rioon pääsevät venäläiset voivat edustaa maataan Olympialaisissa. Eri asia on kuitenkin, että onko Isinbajeva kriteerien mukaan kelpoinen kisoihin. Jossain vaiheessa oli puhetta, että urheilijan täytyy olla todistettavasti irtaantanut Venäjän dopingjärjestelmästä. Tämä täyttyisi esimerkiksi sillä, että urheilija asuu ja harjoittelee Venäjän ulkopuolella. Tuli sellainen juttu mieleen, että olisiko Isinbajevan toissa kauden äitiyslomalla asiaan positiivinen vaikutus?
 
Salama44

Jäsen
Peiponen vaikuttaa olevan ainakin lievässä ylikunnossa. Nyt oli hyvä vastus ja Kempeleen kunnolla olisi juossut helposti 15.25 rajan. Huippukunnon viritys on äärimmäisen tarkkaa puuhaa että välttää vammat eikä mene määrässä ja tehoissa rajan väärälle puolen. Ilmeisesti on äärimmäisen hyvä vauhtikestävyys, mutta siitkin on harjoittelusta tingittävä jos meinaa saada lisää nopeutta lyhyemmille matkoille. Tuollaisen kisan jälkeen kannattaisi palautella huolella.
 
FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Samuel Purola Pudasjärvellä 10,62 Eetu Rantalan (10,59) vanavedessä. Lauri Tuomilehdon ikäluokka ennätys enään kahden sadasosan päässä! Lupaavia nuoria kavereita tulossa.
 
Samuel Purola Pudasjärvellä 10,62 Eetu Rantalan (10,59) vanavedessä. Lauri Tuomilehdon ikäluokka ennätys enään kahden sadasosan päässä! Lupaavia nuoria kavereita tulossa.
Hyvä. Ja harvemmin noilla junioreilla nähdään kauden parhaita tuloksia kesäkuussa, joten eiköhän se aika tuosta vielä parane. Positiivista on myös se, että kun oli televisiossa vähän juttua siitä Purolasta, niin ei vaikuttanut 18-vuotiaalta, eikä ole myöskään 170-senttinen tikkaaja.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Ensi keskiviikon Turun Paavo Nurmi Gamesin erittäin nimekkäästä osallistujalistasta saa maksava katsoja kärsiä, mikäli kukkaroa ajattelee. Aiempina vuosina muistaakseni tuonne pääsi kohtuullisen hintaan, mutta nyt lippujen hinnat menevät seuraavasti.

A-katsomo 55 euroa (lipan alla alhaalla etusuoran edessä kuppi-istuimet)
B-katsomo 40 euroa (lipan alla ylhäällä etusuoran edessä kuppi-istuimet)
C-katsomo 30 euroa (takasuoran edessä ja kulmat paikotellen liian alhaalla, betoni/puualustat mahdollisesti sateessa)

Pistää nuo vähän miettimään, että haluaako tosissaan paikalle muutaman tunnin ajaksi katsomaan yleisurheilua vaiko ei.

Toki 10 000 katsojaa loppuunmyyty stadion tulossa joka tapauksessa, jälleen kerran.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Tässä nyt hieman kokemusta. Ajan puolesta kannattaa olla ajoissa paikalla. Viime vuonna itse olin heti porttien avauduttua. Onneksi näin, koska muuten olisi paikan löytäminen ollut näin lyhyelle naiselle vaikeaa. Alkuun sen luuli olevan tylsää, mutta mainiostihan siinä aika kului, ja sai tosiaan valittua paikkansa hyvin (C-katsomo).

Lippuni oli ilmainen erään paikallisen seuran kautta, joten siksi okei... olen hiljaa tuosta. Silti, tähän tapahumaan maksaisin itseni mieluusti verrattuna vaikka TPS:n lätkämatseihin.
 
Toki 10 000 katsojaa loppuunmyyty stadion tulossa joka tapauksessa, jälleen kerran.
No ei tuo 30 euroa ole sen enempää kuin tavallisen jääkiekon SM-liigapelin lipun hinta.
Vähän huono viime vuonna, kun niin paljon porukkaa jäi seisomapaikoille (ja osa ei sitten oikein nähnyt). Aika hyvin sinne takasuoran kohdalle saisi väliaikaiskatsomoita laitettua, mutta saa nähdä onko niitä. Hieno tunnelma ainakin, kun katsomot on enemmän kuin täynnä.

Tällä hetkellä sääennuste ei varsinaisesti hyvää keliä lupaa, mutta ei huonoakaan. 18-17 lämmintä, ehkä vähän vesisadetta. Mutta toivottavasti ennuste tarkentuu parempaan suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös