Yleisurheiluvuosi 2015

  • 153 729
  • 774

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Tämä menee kyllä juuri päin vastoin. Viime vuosina 75 metrisillä ei ole tehnyt 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa mitään, siinä missä esim. Ruuskanen voitti aikanaan hopeaa 76 metrin raapaisulla. Parissa edellisissä kisoissa tuo olisi riittänyt hädin tuskin kahdeksan parhaan joukkoon. Maailmalla trendi on ollut ennemmi se, että aikuisten huipulle noustaan aina vain nuorempina (Walcott, Zirmais, Röhler), mutta vielä ei näytä siltä, että tuo johtaisi koko uran otannassa pidempiin kaariin. Suomessa nuoria on kasvatettu aiempaa varovaisemmin ja huipulle noustaan keskimäärin aiempaa myöhemmin.

Keräsestä en usko kasvavan kansainvälisen tason heittäjää. Fysiikka on ikäisekseen todella kova, mutta heittotekniikka on miesten keihästä ajatellen hyvin puutteellinen. 700g keihäälle tuo tekniikka sopii vielä melko hyvin, mutta aikuisissa tuo ei tule kantamaan pitkälle. Toivottavasti tekniikkaa saadaan vielä muutettua. Helander puolestaan on täysin päinvastainen esimerkki.

Oikeassa olet, taso on noussut. Tarkoitus oli sanoa, että "75-80 metrin heitot vielä riittävät...". Tällä tarkoitin, että eivät Joni Karvinen ja Toni Kuusela siis mitään ihan heittopusseja ole. Itse taas uskon, että Keräsestä voi kasvaa vielä ihan kelpo keihäänheittäjä. Nuori mies on ihan lahjakas ja monipuolinen urheilija. Omaan silmään Keräsen heitto muistuttaa etäisesti Thorkildsenin tekniikkaa. Heitot siis voi lähteä pitkälle vaikka pää pysyy koko heiton ajan korkealla. Lisää vartalonhallintaa niin hyvä tulee. Toki uskon, että Helanderilla on enemmän potentiaalia. Sääli kuitenkin, että Helanderista näyttää tulevan käsipalloilija keihäänheittäjän sijasta. (Tai no voi se lopullinen lajivalinta vielä muuttua). Liekkö arvokisapaikkojen kova kilpailu keihäänheitossa Suomessa vaikuttanut valintaan kuinka paljon?

Lopuksi vielä U23 keihäänheiton EM-mitalistit (1997-2013)
.
1997:
1. Pietari Skyttä 81,58 2. Matti Närhi 80,72 3. Christian Nicolay [GER] 78,18
1999:
1. Harri Haatainen 83,02 2. Ville Räsänen 78.36, 3. Mark Frank [GER] 77,62
2001:
1. Björn Lange [GER] 80,85 2. Alexander Baranovskiy [RUS] 76,74 3. Janis Liepa [LAT] 74.26
2003:
1. Alexandr Ivanov [RUS] 82,59 Igor Janik [POL] 82.54 3. Tero Pitkämäki 78,84
2005:

1. Igor Janik [POL] 77.25 2. Antti Ruuskanen 76.82 3. Magnus Arvidsson [SWE] 76.15
2007:
1. Alexander Vieweg [GER] 79.56 2. Karlis Alainis [LAT] 76.83, 3. Oleksandr Pyatnytsya [UKR] 76.28
2009:
1. Ari Mannio 84.57 2. Petr Frydrych [CZE] 80.53 3. Spiridon Lebesis [GRE] 79.37
2011:
1. Till Wöschler [GER] 84.38 2. Fatih Avan [TUR] 3. 84.11 Dmitry Tarabin [RUS] 83.18
2013:
1. Zigismunds Sirmais [LAT] 82.77 2. Bernhard Seifert [GER] 82.42 3. Thomas Röhler [GER] 81.74
.
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Jaahas, se lupaisi suhteellisen koleaa suomalaista kesäsäätä Turkuun. Aurinko ei juurikaan pilven rakosista pilkistä mutta vettä ei sentään satane. Jonkin verran tuulinen keli on myös luvassa. Lupaa ihan hyvää keihäänheittoa silmällä pitäen mutta muissa lajeissa ei niinkään. Samuli Samuelson varmaan kiroaa mielessään, jos tilastokelpoisia aikoja otollisissa olosuhteista ei saada tästäkään kisasta. Sopivaa myötäistä 100 metrillä on löytynyt toistaiseksi vain Lahden alkuerästä (10.59, +0,4m/s). Finaalissa mentiin lähes nollauuleen (10.55, -0,1m/s). Lahdessakin oli melko kolea sää.

Saa nähdä miten seipäässä Minna Nikkanen ja kumppanit pärjäävät, jos tuuli kovin oikukkaaksi rupeaa. Toivottavasti kuitenkin nähdään hyviä suorituksia ja tuloksia. Etenkin Oskari Mörön otteet kiinnostaa. Venäjällä oli ihan lupavaa menoa. Tällä kaudella jos pystyisi vakiinnuttamaan juoksut 50 sekunnin tuntumaan (mielellään alle), niin olisi hienoa. Eikä se olympiarajan (49.40) rikkominen tällä kaudella pahitteeksi olisi. Voisi sitten rauhassa rakentaa kautta olympialaisia silmällä pitäen. Kunnon ajoituksen Mörö näyttää osaavan hyvin.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kolealta tuntuu Turussa. Teen juuri lähtöä kohti stadionia ja laukku on täynnä lisävaatetusta. Väitti, että olisi puolipilvistä täälläpäin, mutta hieman ailahtelee.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hurja keihäskilpailu saatii juuri päätökseen Turussa. Voittoon Ptikämäki 89.09 metrisellä kiskaisulla. Karmea heitto viimeisellä kierroksella lähes tyvenessä ilmassa. Teron omien sanojen mukaan jotain tuollasita osasi odottaakin, kun täysin surkeatkin heitot kantoi tänään päälle 84 metriä. Abdelrahman hyvä kakkonen 85,5 metrisellä. Wirkkala päihitti Mannion ja Teemulle pitää kyllä hattua nostaa, sillä heitti todella kovan sarjan tuonne 84 metrin hujakoille. Manniokin heitti oikein hyvin ja näyttää saaneen nyt siihen perustasoon pari metriä mittaa lisää niistä 81 metrisistä. Ruuskanen sai ensimmäisellä kierroksella kelpo heiton, mutta sen jälkeen jäivät kaaret auttamatta liian mataliksi. Hieno keihäskilpailu kaiken kaikkiaan.

Muista tuloksista mainittakoon miesten 5000 metriä ja Koechin voittoaika 13.08,94 sekä Minna Nikkasen 446. Lampela ylitti 416 ja teki oman ennätyksensä sekä ikäluokkansa uuden Suomen ennätyksen.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Paikan päällä tsekkasin Turussa kisan. Pakko kehua kisoina moukari ja keihäs, eivätpähän ratkenneet yhteen heittoon.

Pitkämäen viimeinen toi kyllä komean tunnelman.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Huikeassa kunnossa on kyllä Pitkämäki ja muutkin keihäsmiehet. Nyt kun vaan terveenä pysyisivät...

Kumminkin kyllä lupailee hurjaa keihäsfinaalia MM-kisoihin sekä ainakin Kalevan kisoihin, joissa täällä kotimaassa saadaan kaikki parhaat saman heittoviivan taakse. Etelätalo ja Sirviö kun vielä tänään puuttuivat.
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Oli kyllä hieno keihäskisa! Ilmeisesti Venäjän reissu teki Pitkämäelle loppujen lopuksi vain hyvää. Reilu 84 metrinen vaikeissa olosuhteissa taisi nostaa itseluottamusta sopivasti Venäjällä. Nyt kisan jälkeen Pitkämäki tuumasi, että uskoi koko kisan ajan pitkään kaareen, kun huonotkin heitot kantoivat 84 metriä. Se on hyvä merkki! Kun on luotto omaan tekemiseen ja tekniikka kunnossa, niin Pitkämäeltä voidaan odottaa 90 metrisiä. Nyt jos olisi ollut vähän puhuria takana, niin 90m olisi varmasti mennyt rikki.

Wirkkalan tekeminen oli myös hienoa. Saarijärven kisan jälkeen Wirkkala sanoi, että on siirtynyt täyteen kisavauhtiin vasta hiljattain. Vielä on kuulemma tekemistä siinä, että uskaltaa tuoda heiton loppuun asti täysillä. Sen kun Wirkkala saa kuntoon heinäkuun aikana, niin meillä on varmasti 87 metrin mies tyrkyllä kisoihin. Sillä taistellaan hyvässä lykyssä jo mitalista!

Ruuskasen kisa oli pieni pettymys, vaikka ensimmäisen heitto kantoikin ihan hienosti. Jostakin pitäisi löytyä alkukauden noste niihin heittoihin. Nykyisellään heitot jäävät aivan liian mataliksi. Potentiaalia olisi pitkiin heittoihin, jopa sinne 90 metrin tuntumaan, mutta keihäs pitää saada oikealle lentoradalle. Toisaalta jos yksikin heitto sattuu lähtemään oikein, niin sehän riittää. "Banaaniheitot" vain nakertaa itseluottamusta pikku hiljaa, joten toivottavasti tulee vielä onnistumia ennen MM-kisoja.

Manniolta oli sellainen ihan ok kisa. Mies on heittänyt jo monta vuotta tuolla tasolla. Järjestään heitot menee sinne 82-85 metrin haarukkaan. Välillä lipsahtaa vähän yli 85 metrinen. Toivottavasti Mannio löytää jostakin ne pari puuttuvaa lisämetriä, jotta arvokisoissa voidaan havitella mitallia. (Kauden 2012 tulostaso ei näillä näkymin tule uusiutumaan, koskaan!).

Moukari oli tosiaan myös hieno kisa. Millainen lie on Parsin nivusvamma, josta OP mainitsi? Toivottavasti tulee kuntoon ennen MM-kisoja, niin nähdään hieno taistelu Fajdekia vastaan. 80 metriä tulee varmasti paukkumaan useampaa kertaan. Onneksi tuuli ei päässyt pahasti sotkemaan kilpailuja ainakaan loppuillasta. Nuori Lampela onnistui hienosti seiväspaikalla. Nuorten SE syntyi ja tuosta on hyvä jatkaa kohti hallissa hypättyjä korkeuksia. Vielä kun Murtokin saisi välineet toimimaan, niin saataisiin hieno kisa tyttöjen välille. Nikkanen ei ihan räjäyttänyt pottia koleassa säässä mutta hyvässä kunnossa hän kuitenkin on. Tulostaso pitäisi kuitenkin jo nostaa sinne 460 lukemiin. Sitten voitaisiin käydä vertailu ihan kansainvälisestikin ja odottaa hyvää sijoitusta ensi vuoden EM-kisoista (ja miksei Olympialaisistakin).

Miesten 100 metrillä käy Suomessa hyvä pöhinä. Harmi, että Samuelsson ei päässyt nytkään juoksemaan finaalissa sallittuihin oloihin. Nyt olisi kuitenkin hieno mahdollisuus rakentaa loistava viestijoukkue EM-kisoihin ja tuleviin kisoihin! Löytyy nuorta verta Samuelsson, Ahlfors ja Rantala sekä hieman kokeneempaa kaartia Myllymäki, Åstrand, Hämäläinen ja Rautanen. Uutta SE:tä pukkaa!

Harmi, että ilmeisesti kylmä ja matkustelu kangisti muuten ehjän juoksun Möröltä. Vainio-Kailan kaatuminen oli harmillinen juttu. Oli loistava juoksu kaverilta muuten.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
...sekä hieman kokeneempaa kaartia Myllymäki, Åstrand, Hämäläinen ja Rautanen. Uutta SE:tä pukkaa!

Joni Rautanen? Ura päättyi 2012 ja miehellä käsittääkseni ollut jo tovin uudet haasteet työelämässä.

Samuelsson on kyllä hyvä tyyppi, ja erityisen hienoa että myös kakkonen kulkee. Uskoisinkin että 200m on tulevaisuudessa kaverin päämatka. Voisi kyllä kuningasmatkalle nelosellekin jossain vaiheessa uskaltautua.
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Joni Rautanen? Ura päättyi 2012 ja miehellä käsittääkseni ollut jo tovin uudet haasteet työelämässä.

Samuelsson on kyllä hyvä tyyppi, ja erityisen hienoa että myös kakkonen kulkee. Uskoisinkin että 200m on tulevaisuudessa kaverin päämatka. Voisi kyllä kuningasmatkalle nelosellekin jossain vaiheessa uskaltautua.

Olli Rantasta hain. Meni nimet sekaisin ulkomuistista. Lisäski Elmo Lakan voisi lisätä tuohon nurten kaartiin. Mutta ehdottomasti Samuelssonin kannattaa keskittyä 200m juoksuun. Toki 100 metrin ajat tulee siinä sivussa. Tulevaisuuden nimi, josta toivottasvasti kuullaan vielä paljon.
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Bolt jätti muuten Jamaikan mestaruuskisat väliin. Saapa nähdä millaiseen kuntoon Bolt itsensä vielä saa nostettua. Toitaiseksi ei kyllä näytä hyvältä. Blake sen sijaan kompuroi lähdössä mutta pääsi silti jatkoon semi finaaleihin kolmanneksi viimeisenä ajalla 10.24.

USA:n mestaruuskisoissa käytiin taas kova pituuskisa. 837 ei riittänyt kisalippuun Pekingiin. Viimeinen paikan eli kolmannen sijan otti Michael Hartfield tuloksella 842 (+2.5m/s). Mestaruuden voitti Marquis Dendy tuloksella 868 (+3.7m/s) ja toiseksi tuli Jeffery Henderson tuloksella 844 (-0.3m/s).
 
Keräsestä en usko kasvavan kansainvälisen tason heittäjää. Fysiikka on ikäisekseen todella kova, mutta heittotekniikka on miesten keihästä ajatellen hyvin puutteellinen. 700g keihäälle tuo tekniikka sopii vielä melko hyvin, mutta aikuisissa tuo ei tule kantamaan pitkälle. Toivottavasti tekniikkaa saadaan vielä muutettua. Helander puolestaan on täysin päinvastainen esimerkki.
Eipä olisi kymmenen vuotta sitten Ari Manniostakaan uskonut tulevan huippuheittäjää, kun viskoi sillä persoonallisella Simpauttaja-tyylillään 17-18 -vuotiaana.

Aika pitkälti tuo Paavo Nurmen kisa henkilöityi Pitkämäkeen, mutta tosiaan se keihäskisa oli hienon tasokas. Oliko 24 yli 80-metristä vai montako. Hienoa nähdä miten Wirkkala on palannut huippukuntoon siitä kun polvi meni ihan rikki silloin joskus puolitoista vuotta sitten.
Kyllä siellä yllättävän navakasti tuuli jos tarkemmin keskittyi. Itse ainakin tarkkailin seiväshyppypaikalla aina että oliko millainen tuuli kun hyppääjä lähti vauhtiin. Varsinkin siellä ylemmissä korkeuksissa, mihin keihäs nousee, varmasti oli apuja. Ja hyvä niin.

Ja moukarissa 80-metrinen, 5000 metrillä kukaan ei edes huomannut kun voittaja juoksi 13.08. Milloinhan viimeksi Suomen radoilla on nähty kovempi aika? Varmaan silloin kun Haile Gebreselassie juoksi maailmaennätyksen (ja ehkä toisenkin?) Olympiastadionilla joskus tyyliin 1997.
100 metrillä 10.09 ja 10.11 muistaakseni, tosin vähän liikaa myötäistä. Ja aidoissa 13,2 eli todella kovaa kyytiä.
 
Samaisella radalla Josphat Kiprono Menjo 12:55.95 vuonna 2010.
Niin no muistin se 10 000 metrin loistoajan joka Turussa juostiin, mutta enpä tuota.

Ihan ok pojot, mutta ei tuolla vielä kuuhun (timanttiliigaan) mennä. Competition Rankings | All-Athletics.com
No ei noita kovempia kisoja niin hirveästi kuitenkaan ole. Ja jos PNG olisi Timanttiliigan kisa, niin sittenhän sinne tulisi enemmän huippuja :o
Pitäisi varmaan rakentaa lisää katsomoita sinne, tai väliaikaisia rakennelmia, että kaikki näkisivät edes radalle. Eilen joutui ihan toden teolla hakemaan paikkaa, että näki vilaukselta juoksijoita. Ja varmaan tulisi vieläkin enemmän porukkaa jos olisi boltit ja lavilleniet siellä mukana.
Tampereella kyllä olisi aika hyvä stadion tähän tarkoitukseen.

Oli muuten kumma eilen, kun sunnilleen tiesin missä se kenttä on, (joskus aikoja sitten käynyt), mutta useamman kerran ajoin ympyrää siinä eikä näkynyt merkkiäkään kentästä. Ei mitään havaintoa. Eikä edes mitään kylttiä, että "Paavo Nurmen Stadion" tai kisat tuolla, tai että "Kupittaa" vaikka en nyt ole varma onko se Kupittaata. Sen vaan muistin, että siinä oli keltaisia kerrostaloja kentän laidalla, ja välillä sellaisia pilkottikin auton ikkunasta katsoessa.
Sitten jossakin vaiheessa huomasin, että kadun varret oli täynnä autoja. no niinhän ne aina on isoissa kaupungeissa. Mutta sitten alkoi näkyä myös ihmisiä kävelemässä johonkin suuntaan ja jätin itsekin auton jonnekin.
En kyllä mitenkään olisi itse löytänyt sinne kentälle, mutta kävelin muiden mukana.
Todella vaikeasti tavoitettava se kenttä. Vähän niin kuin äskettäin televisiossa olleessa Beach-elokuvassa se muulta maailmalta piilossa oleva, saaressa sijaitseva paratiisiranta jonne on lähes mahdotonta löytää vahingossa tai tarkoituksella.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
apulais-GM, ei ole Kupittaata ;)

Tulin tuota myös miettineeksi, että miten mahtaa parkkeeraukset onnistua, niin keskellä kaupunkia kun ollaan. Minullahan helppous on asuminen suoraan toispual jokke. Lintuna olisin perillä parissa minuutissa.

Opasteiden luulisi olevan helppo järjestely, jos nyt pääsisi toteutumaan Timanttiliiga Turkuun.

Toinen mikä on haaste isoon kisaan: stadionilla ei liiaksi riitä tarjoilumahdollisuuksille tilaa. Eilenkin monia tunteja kun tuolla vietti, näki kovin vähän ruokavaihtoehtoa. Harvoilla kipsoilla jonotkin oli totta kai sen mukaiset. Kisan jälkeen tuon huomasi, lähellä sattuu olemaan paikallisten suosikkipaikkoja pikaruokailuun: Kuningas Kebab, Martinsillan Grilli, Mantun Grilli (esim.). Keräsivät asiakkaita illalla.
 

TKH

Jäsen
Bakussa oli loistava "katukisa" seipäässä.

Holzdeppe 592 PB
Thiago Braz 592 AR
Lisek 582 =PB ulkona, mutta hyppäsi kuluneella hallikaudella 590
Michal Balner 582 NR

Naisten seiväskisassa ei ollut aivan parhaita mukana, mutta miesten korkeudessa oli mukana mm. Bondarenko, mutta tulokseksi jäi tällä kertaa 215. Protsenko vei voiton tuloksella 230. Myös Shustov hyppäsi 230.
 

TKH

Jäsen
Jamaikan mestaruuskisoista.

Finaali (0,9). Beast putosi välierissä ensimmäisenä finaalista. Boltilla tietysti omat liput kisoihin.
Asafa 9.84
Ashmeade 9.91
KBC 9.97
Carter 9.98

Finaali (0,4). SAFP:lla jo lippu kisoihin, joten Simpson pääsee mukaan sataselle.
SAFP 10.79
Natasha Morrison 11.03
VCB 11.06
Simpson 11.14
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Jamaikan mestaruuskisoista.

Finaali (0,9). Beast putosi välierissä ensimmäisenä finaalista. Boltilla tietysti omat liput kisoihin.
Asafa 9.84
Ashmeade 9.91
KBC 9.97
Carter 9.98

Finaali (0,4). SAFP:lla jo lippu kisoihin, joten Simpson pääsee mukaan sataselle.
SAFP 10.79
Natasha Morrison 11.03
VCB 11.06
Simpson 11.14

Onko Bolt juossut kisoissa lainkaan?
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Mikäs juttu tämä on, ettei Gatlin ole ollut edes mukana USA:n kisojen 100:lla metrillä? Ilmeisesti siis keskittyy vain kakkoseen, mutta mikäs järki siinä on, kun on satasella ollut käsittääkseni ihan yhtä ylivoimainen kuin tuplamatkallakin? Satku kuitenkin se kuningasmatka näistä kahdesta.

Eipä sillä, hyvä vaan mitä vähemmän tuota doping-hirviötä joutuu näkemään, mutta ihmetyttää vaan.
 

TKH

Jäsen
Mikäs juttu tämä on, ettei Gatlin ole ollut edes mukana USA:n kisojen 100:lla metrillä? Ilmeisesti siis keskittyy vain kakkoseen, mutta mikäs järki siinä on, kun on satasella ollut käsittääkseni ihan yhtä ylivoimainen kuin tuplamatkallakin? Satku kuitenkin se kuningasmatka näistä kahdesta.

Eipä sillä, hyvä vaan mitä vähemmän tuota doping-hirviötä joutuu näkemään, mutta ihmetyttää vaan.

Sillä on Timanttiliigan voitosta tullut oma lippu MM-kisoihin.
 

TKH

Jäsen
Pulli oli viimeiselle kierrokselle asti vasta viidentenä, mutta viimeisellä meni päälle 16 metriä - 16,01. Hävisi kuitenkin Lipsaselle, joka hyppäsi tänään 16,15. Mielenkiintoinen laji alle 23-vuotiaiden EM-kisoja ajatellen, mutta sinne 16,5 metrin tasolle pitäisi päästä jos meinaisi pärjätä.
 
Aika hyvä tulos tuo 632 suomalaiselle hyppääjälle. Samoin 616 17-vuotiaiden sarjaan. Valmentajana näköjään Eduard Hämäläinen, ja lajikin taitaa itse asiassa olla 7-ottelu.
Tuosta tulikin mieleen, että kun T15-sarjassa on se viime vuonna Suomen ennätyksen tehnyt seiväshyppääjä nimeltä Andersson, niin valmentaja on Björn Andersson. Joskus aikoja sitten luin Seiväshyppykirjaa jossa oli kuvia eri harjoituksista, ja yhtenä urheilijana niitä tekemässä oli Björn Andersson. Ei ole nyt pääsyä Tilastopajan tilastoihin, mutta olisiko joku 530 tai 540 hänen ennätyksensä ollut.
Ja onhan valmentajana paremmin tunnettu Jarmo Koivunenkin hypännyt yli 530.

Harmi kyllä kun Kettunen jättää kauden kesken, eihän tuo nyt ihan huonosti tosiaan mennyt. Ennätystasolle toki olisi vaikea yltää tänä vuonna, joten ehkä näin on parempi. innokas kilpailija kuitenkin kyseessä, niin luulisi että esimerkiksi Kuukauden harjoitustauko ennen Kalevan kisoja olisi ollut varteen otettava vaihtoehto.
Aleksi Tammentielläkin kausi ohi, ja Ella Räsäsellä varmasti myös, ja Sandra Eriksson, Neziri ja Hanna-Maari Latvala eivät vielä ole päässeet kisakuntoon.
Sama Roni Ollikaisen kohdalla. Ja olikohan Nicklas Sandellsilla välivuosi ainakin kisoista. David Söderbergiä ei ole näkynyt moukarikisoissa.
Seipään kohukaksikko Salomäki-Bergius on sentään palannut ihan hyvin suomalaistuloksin 540-520.
Ja hyvä kyllä tuo kun kaksi junioria ylittänyt 520.
 

TKH

Jäsen
Tuosta tulikin mieleen, että kun T15-sarjassa on se viime vuonna Suomen ennätyksen tehnyt seiväshyppääjä nimeltä Andersson, niin valmentaja on Björn Andersson. Joskus aikoja sitten luin Seiväshyppykirjaa jossa oli kuvia eri harjoituksista, ja yhtenä urheilijana niitä tekemässä oli Björn Andersson. Ei ole nyt pääsyä Tilastopajan tilastoihin, mutta olisiko joku 530 tai 540 hänen ennätyksensä ollut.

543 taitaa olla. Joskus talvella linkittämässäni seiväslupauksia koskeneessa TV-ohjelmassa ko. junnu taisi kertoa, kuinka isä oli (tai oli kertonut olevansa) harvinaisen hidas seiväshyppääjäksi. Björn oli ilmeisesti sanonut olevansa yksi hitaimmista vähintään 540 hypänneistä. Tiedä siitä, mutta joka tapauksessa hyvä että tytär ei ole perinyt isänsä (heikkoja) nopeusominaisuuksia.

Haapala tekee hyvää sarjaa - 791, 785, x, 795. 2 kierrosta jäljellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös