Itse en ymmärrä veteraanien keräyksiä. Sehän on yksi ikäluokka vain, jonka avustaminen pitäisi olla yhteiskunnan vastuulla kuten muidenkin ikäluokkien. Sen sijaan sotainvalidien avustaminen on erittäin perusteltua, koska he ovat maksaneet kovan hinnan, mutta nyt heitä on niin vähän enää jäljellä, joten kuntouttamista voisi maksaa myymällä järjestöjen omaisuutta.
En myöskään ymmärrä kotimaan avustustoimintaa muutenkaan oikein, koska Suomi ei ole mikään köyhä maa. Täällä on sosiaaliturvaa jopa liiankin kanssa ja lisäksi yhteisöjen pitäisi kantaa huolta omistaan. Kaikki muu keräystoiminta on mielestäni turhaa. Harva nimittäin on nälkään kuolemassa. Toki kierrätyskeskukset ja vastaavat ovat ihan hyvä juttu, koska onhan älytöntä, jos käyttökelpoinen tavara menee aina pelkästään roskiin, joten joku vähävarainen voi hankkia tavaraa halvemmalla.
En ole koskaan digannut Aasiasta, joten tsunamikaan ei tuntunut missään. Sain jopa tsunamitotuuksista aikoinani tänne viikon pelikiellon. Sen sijaan WTC ja Katrina kyllä aiheuttivat enemmänkin halua lahjoittaa fyrkkaa. Jälkeenpäin on vain selvinnyt, että avustusorganisaatiot kuten Punainenristi ovat niin jähmeitä organisaatioita, ettei niitä rahoja saada nopeasti ja tehokkaasti perille, vaan nuo isot katastrofit ovat lähinnä vain yleisesti ottaen rahankeruun kannalta hyviä juttuja. Ne rahat loppupeleissä kanavoituvat sitten kaikkiin kohteisiin. Itseäni se kyllä harmittaa. Kysehän on valtapelistä. Itse ainakin haluan päättää, mitä maanosaa haluan kehittää. Esim. Aasiaan en halua antaa mitään. En diggaa kiinameiningistä ja harmittaa, jos sinne menee lahjoitusvarojani.
Kolmannessa maailmassa on muutenkin jotenkin tapana se, että avustusrahat menevät harvojen käyttöön. YK:n fyrkat menevät korruptioon tai kuten Etiopiassa hävittäjiin, joilla voidaan käydä sotaa Eritreriassa. Mielestäni ainoa tapa, jolla alemmin kehittyneissä maissa saadaan jotain aikaan on se, että keskityttäisiin enemmän koulutukseen kuin siihen ihmisten hengissäpitämiseen. Esim. latinalaisessa Amerikassa, missä vain harvat kouluttautuvat ja pääsevät hallitsevaan asemaan, tulisi esim. eurooppalaisten scoutata sieltä muitakin kuin futareita. Itse olen sitä mieltä, että älykkäitä lapsia pitäisi pystyä jotenkin löytämään ja antaa heille kunnollinen koulutus Euroopassa yliopistoa myöten ja sitten he käyttävät jatkossa aivojaan, jolloin alue kehittyy.
Suppealla porukalla noissa maissa saattaa olla jopa intressi pitää kaikki ennallaan, eikä kehittää mitään. Voisin mainita tässä nyt Ian Cummingsin ja John Beasantin kirjasta Shell Shock: the Secrets and Spin of an Oil Giant pari esimerkkiä sellaisista veijareista:
- Ensimmäinen on Venezuelassa 1909-1935 presidenttinä ollut tyranni Juan Vicente Gómez, joka oli intohimoinen koulutuksen vastustaja. Kirjassa miehestä kerrotaan seuraavasti:
"For Gómez, who refused to permit the establishment of a decent education system, saying that "an uneducated, unquestioning people are a happy people" became the wealthiest man in South America thanks largely to oil and Shell.
Beyond commissioning overblown palaces with 200 and more rooms most of which he left locked and unvisited, and assembling a collection of more than 100 limousines, Gómez liked to take his pleasure with young - very young - girls. At his death, Gómez had fathered 100 officially recognized bastards, while his tortures and death squads had mutilated and killed thousands for offenses ranging from not cheering loudly enough during presidential processions to "opposition" of a usually unspecified kind."
- Toisena voidaan mainita Omanin sulttaani Said, jota alkoi suoraan sanottuna vituttamaan se ajatus, että joku osa maata kehittyy. Niinpä Mina al-Faralin teollisuusalueelle tuli lupa vasta sitten, kun Shell lupasi rakentaa uuden palatsin. Samoin Shell rakensi sairaalan ja teitä eripuolille maata (ennen monet alueet olivat täysin tiettömien matkojen päässä). Uskomatonta on se, että kun 700000 asukkaan valtio sai 1967-1970 yhteensä 85 miljoonaa puntaa öljytuloja niin maassa oli silti yhteensä vain 3 koulua, ei lehtiä, radiota tai televisiota. Kansa luuli, että sulttaani oli jo kuollut aikapäivää sitten, koska hänet oli edellisen kerran nähty vuonna 1958 ja kaupungit kuten Muscat oli edelleen muurien ympäröimä. Jos oli koko päivän ollut ostamassa vaikkapa Aasille rehua, joka oli ainoa kulkuväline ja sattui tulemaan takaisin auringonlaskun jälkeen niin portit olivat kiinni ja päätyi vankilaan, jossa tiedossa oli kidutusta ja vettä sekä ruokaa vain joskus.