Yhdysvaltojen ajautuminen kohti diktatuuria jatkuu

  • 74 748
  • 578
Molempia näitä keskustelumetodeja yhdistää se, että nämä ovat erityisesti oikeistokonservatiivien käyttämiä.

Pidätkö myös itseäsi oikeistokonservatiivina? Minähän käytin tuossa vain sinun tyyliäsi toiseen suuntaan. Luulisi, että sinä olet viimeinen joka tuosta ulisee, vaikkakin oli helppo arvata että näin joka tapauksessa teet.

Mitä tuohon toiseen viestiisi tulee, niin on tosiaan luojan lykky että USA:ssa on edes kaksi puoluetta jotka vuorottelevat vallassa. Sotahullu republikaanipressa olisi vain hyvää vastapainoa eräälle toiselle sotahullulle.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jotenkin niin tuttua tällä palstalla, että oleellista ei ole ihmisen lausunnot tai mielipiteet, vaan näiden esittäjien tausta. Itse sisältö voidaankin sitten vain tämän nojalla sivuuttaa.
No voiko Mikko Eloa pitää viimekesäisten Venäjä-sekoilujensa takia kovin luotettavana? Minusta ei automaattisesti voi, kun Mikko Elon arvostelukyky on osoittautunut epäkurantiksi. Kyllä tällainen ihan validi seikka on syytä tuoda esille sen perään, kun sinä postaat tänne tapasi mukaan tänne kaikkia sekavia linkkejä ilman asiankuuluvaa lähdekritiikkiä.
 
Pidätkö myös itseäsi oikeistokonservatiivina? Minähän käytin tuossa vain sinun tyyliäsi toiseen suuntaan. Luulisi, että sinä olet viimeinen joka tuosta ulisee, vaikkakin oli helppo arvata että näin joka tapauksessa teet.

Mitä tuohon toiseen viestiisi tulee, niin on tosiaan luojan lykky että USA:ssa on edes kaksi puoluetta jotka vuorottelevat vallassa. Sotahullu republikaanipressa olisi vain hyvää vastapainoa eräälle toiselle sotahullulle.
Taidat jatkaa tuota ihan läpällä? No, mitäpä järjellistä kommentoitavaa voisikaan olla länsimaan valtiojohdon ja oikeusjärjestelmän siunaamaan jatkuvaan kidutukseen - niinpä juuri, ei mitään. Siispä se on käytävä henkilöihin ettei "ryssä" pääse ropaganrasorassa niskan päälle.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No voiko Mikko Eloa pitää viimekesäisten Venäjä-sekoilujensa takia kovin luotettavana? Minusta ei automaattisesti voi, kun Mikko Elon arvostelukyky on osoittautunut epäkurantiksi. Kyllä tällainen ihan validi seikka on syytä tuoda esille sen perään, kun sinä postaat tänne tapasi mukaan tänne kaikkia sekavia linkkejä ilman asiankuuluvaa lähdekritiikkiä.

Mikko Elo on aina ollut änkyrä, joka hakee vielä kerran nostetta. Valitettavasti hän on pelannut itsensä niin pahaan paitsioon, ettei edes demarit uskalla valita häntä ehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin. Mikko toisi demareille parhaimmillaan pari tuhatta ääntä Satakunnasta.
 
Tässä nimenomaisessa blogikirjoituksessa ei kuitenkaan taida olla yhtään virheellistä väittämää?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mikko Elo on aina ollut änkyrä, joka hakee vielä kerran nostetta. Valitettavasti hän on pelannut itsensä niin pahaan paitsioon, ettei edes demarit uskalla valita häntä ehdokkaaksi ensi kevään vaaleihin. Mikko toisi demareille parhaimmillaan pari tuhatta ääntä Satakunnasta.
Elon ja niiden kahden demarinaisen viimekesäisen Venäjä-shown jälkeen oli satavarmaa, ettei Elo päädy missään tapauksessa demarien ehdokkaaksi kevään 2015 vaaleissa. Mitä ilmeisimmin asiaa ehdokkaaksi ei olisi ollut muutenkaan, vaikka Elo liittyikin takaisin SDP:n jäseneksi jo kerran puolueesta erottuaan. Veikkaan, että Elo oli jo ennen Venäjä-sekoiluja tietoinen, ettei ehdokkuutta ole luvassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tässä nimenomaisessa blogikirjoituksessa ei kuitenkaan taida olla yhtään virheellistä väittämää?
Sanoin jo tuolla edellä, etten ota kantaa itse sisältöön. Voi olla, voi olla ettei ole. Tuon esille sen, että kannattaa huomioida kirjoittajan olevan jossain määrin kontroversiaalinen lähde.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Miksi et ota kantaa sisältöön?
En kokenut vielä tarvetta. Tähän toivottavasti ehtii palata. Metakeskustelu ilmeisen lähdekritiikin tarpeen osalta kannatti mielestäni liittää osaksi varsinaista keskustelua saman tien.

En hyväksy minkäänlaista kidutusta, sanotaan se toki suoraan.
 
En kokenut vielä tarvetta. Tähän toivottavasti ehtii palata. Metakeskustelu ilmeisen lähdekritiikin tarpeen osalta kannatti mielestäni liittää osaksi varsinaista keskustelua saman tien.
En nyt oikein ymmärrä mitä lisäarvoa tämä metakeskustelusi keskusteluun tuo. Todettakoon nyt vielä, että kyseisessä kirjoituksessa ei tainnut olla mitään sellaista joka ei pitäisi paikkaansa.

Sillä millainen tekstin kirjoittaja on henkilönä tai mitä hän on aiemmin mahdollisesti kirjoitellut ei ole mitään väliä. Hauskaa, että paasaat lähdekritiikistä, vaikka vaikuttaa siltä että tällä kertaa oma huonosti toimiva lähdekritiikkisi osaltasi vaikeutti asian kriittistä tarkastelua.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Sillä millainen tekstin kirjoittaja on henkilönä tai mitä hän on aiemmin mahdollisesti kirjoitellut ei ole mitään väliä. Hauskaa, että paasaat lähdekritiikistä, vaikka vaikuttaa siltä että tällä kertaa oma huonosti toimiva lähdekritiikkisi osaltasi vaikeutti asian kriittistä tarkastelua.
Älä setäile. Sillä on ihan olennainen merkitys, jos osin kv. politiikkaa tekstissään sivunnut kirjoittaja on aiemmin osoittautunut olevansa kallellaan safkalaisiin mielipiteisiin. Entä jos kirjoittaja olisi ollut dosentti Bäckman, olisiko sitten ollut syytä huomauttaa, että kannattaa huomioida kuka oli kirjoittaja? Voi olla, että asia olisi ollut syytä todeta, vaikka Mikko Elo olisi kirjoittanut mielipidekirjoituksen virren laulamisesta koulujen joulujuhlissa.
 
Älä setäile. Sillä on ihan olennainen merkitys, jos osin kv. politiikkaa tekstissään sivunnut kirjoittaja on aiemmin osoittautunut olevansa kallellaan safkalaisiin mielipiteisiin. Entä jos kirjoittaja olisi ollut dosentti Bäckman, olisiko sitten ollut syytä huomauttaa, että kannattaa huomioida kuka oli kirjoittaja?
Kyllä varmaan, mikäli tekstissä olisi ollut hänen tapansa mukaan höpöhöpöä. Mikäli hän taas olisi kirjoittanut kaikin puolin asiallisen tekstin, ei pelkkä henkilön arvostelu toisi keskusteluun mitään lisäarvoa, vaan päinvastoin heikentäisi sen tasoa.
 
Taidat jatkaa tuota ihan läpällä? No, mitäpä järjellistä kommentoitavaa voisikaan olla länsimaan valtiojohdon ja oikeusjärjestelmän siunaamaan jatkuvaan kidutukseen - niinpä juuri, ei mitään. Siispä se on käytävä henkilöihin ettei "ryssä" pääse ropaganrasorassa niskan päälle.

Suurin ärsytyksen aihe on varmaan se tapa, jolla erku toi esiin Elon kirjoituksen. "Valtiopäiväneuvos ja Euroopan neuvoston kunniajäsen Mikko Elo" Erku jättää tuossa tietoisesti mainitsematta Elon tavan puuttua kaikkiin EU:n ja USA:n ongelmiin suurennuslasin kanssa, samalla kun hän ihailee Venäjää. Tuossa pyritään luomaan tietämättömälle lukijalle kuvaa Elosta jonain suurena auktoriteettina tämän asian suhteen, vaikka sinänsä ovelasti erku kertookin tuossa vain tosiasiat (samalla jätetään kertomatta muita olennaisia asioita). Hienoa propagandaa. Kyllähän RT:kin aina silloin tällöin julkaisee totuudenmukaisia uutisia, mutta en minä viitsisi niitä linkkailla ja puhua vaikka jostain palkitusta ja laajalevikkisestä mediasta.

USA:n kidusta koskien minulla ei ole mitään puolusteltavaa. Miksi olisi? Jos olet lukenut yhtään aikaisempia kirjoituksiani Yhdysvalloista, luulisi tämän olevan selvää. Minä olen arvostellut Yhdysvaltoja, sen "demokratiaa", vallan keskittymistä tiettyihin piireihin, tiedustelujärjestöjen järkyttävää kokoa jne. tälläkin palstalla kohtuullisen monta kertaa. Tämä kidutuskeissikään ei varsinaisesti tullut minään yllätyksenä kun on vuosien varrella eri medioita seurannut. Henkilöihin on välillä ihan aiheellista käydä kiinni, varsinkin silloin kun ne eivät edes pyri objektiivisuuteen. Kyllä sillä asian esittäjällä nyt vain on merkitystä, halusit tai et.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kyllä varmaan, mikäli tekstissä olisi ollut hänen tapansa mukaan höpöhöpöä. Mikäli hän taas olisi kirjoittanut kaikin puolin asiallisen tekstin, ei pelkkä henkilön arvostelu toisi keskusteluun mitään lisäarvoa, vaan päinvastoin heikentäisi sen tasoa.
Olen eri mieltä. Esimerkiksi Johan Bäckman on nykyään sen verran tunnettu hahmo, että ihmiset osaavat niin sanotusti suhtautua häneen, kirjoittipa mies mitä hyvänsä. Sen sijaan Mikko Elo ei ole likimainkaan yhtä tunnettu hahmo tai "osallistuva keskustelija", ja siksi on olennaista ymmärtää, ettei Elo kuitenkaan ole aivan kuka tahansa tyyppi.

Ehkä tämä linkitetty teksti ja muutama muukin blogikirjoitus voi olla Mikko Elolta ihan asiaa, tai ainakin se täyttää asiallisen tekstin piirteet. Noin kannattaakin kirjoittaa, jos haluaa edes jotenkin ylläpitää uskottavan kirjoittajan fasadia. Mutta koska joka tapauksessa tiedämme Mikko Elon safkalaiseksi Venäjä-myötämielistelijäksi, niin ei pidä harhautua illusioon, että Mikko Elo mukamas olisi uskottava kirjoittaja, jolta on kenties jatkossakin lupa odottaa asiallisia tekstejä. Varsinkin, kun nimimerkki erku koettaa sumuttaa jengiä liimaamalla Mikko Elon päälle jotain uskottavuutta, käyttämällä nimityksiä "Valtiopäiväneuvos ja Euroopan neuvoston kunniajäsen".
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Yhdysvallat kiduttaa vankeja, mutta mitä seuraa jatkoajalla. Muutkin varmasti kiduttaa! Elo on maam petturi. Yhdysvallat ei ole pommittanut koskaan Suomea! Venäjä! Kiina! Tarkoitus pyhittää keinot! Jotenkin sitä kuvittelisi, että täällä pystyttäisiin kyllä parempaankin?
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Yhdysvallat kiduttaa vankeja, mutta mitä seuraa jatkoajalla. Muutkin varmasti kiduttaa! Elo on maam petturi. Yhdysvallat ei ole pommittanut koskaan Suomea! Venäjä! Kiina! Tarkoitus pyhittää keinot! Jotenkin sitä kuvittelisi, että täällä pystyttäisiin kyllä parempaankin?
No joo, kyllä minä ainakin omasta puolestani "tuomitsen" Yhdysvallat tästä. Yksiselitteisesti väärin ja ihmisoikeuksista piittaamatta toimittu ja toivottavasti ottavat tästä opikseen jatkoa ajatellen.

Tosin kun nyt muihin "oikeusvaltioihin" vertaillaan, niin positiivista on että kissa on nostettu pöydälle, asiasta on laadittu avoin raportti ja virheet on myönnetty. Ihan korkeimpia palleja myöten on myönnetty että on toimittu vastoin sääntöjä, ja luvattu että sama ei toistu.

Se kuinka paljon näihin lupauksiin kukin luottaa riippuu varmaan ihan omasta ideologiasta. Tosiasia kuitenkin on, että mm. itänaapurissamme näitä puolueettomia raportteja ei julkaista, ja jos joku julkaisee, väitteet yksiselitteisesti kiistetään. Yhdysvalloissa sentään myönnetään virheet ja pyritään ottamaan opiksi.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Yhdysvallat ei ole pommittanut koskaan Suomea!..

USA ei ole suoranaisesti toki pommittanut Suomea, mutta varusti kyllä 2. maailmansodan aikana Neuvostoliittoa massiivisella avulla. Vaarikin tarinoi vihollisilta otetuista säilykkeistä, kyljessä luki USA.

375 833 kuorma-autoa
51 503 jeeppiä35
170 moottoripyörää
8 075 traktoria
7 053 panssarivaunua
14 795 lentokonetta
1 900 höyryveturia
66 dieselveturia
9 920 rautatievaunua
1 000 tasovaunua
120 tankinkuljetusvaunua
4 478 116 tn ruokatarvikkeita
2 670 371 tn öljytuotteita
185 000 kenttäpuhelinta
1 100 000 km kaapelia
2 300 000 tn terästä
229 000 tn alumiinia

Mitä apua Suomi sai esim. länneltä Talvisodassa? Lähinnä moraalituen N-liiton erottamisella kansainliitosta. FRA & GBR kyllã sodan lopulla aikoivat lähettää 50000 miestä, joka oli liian vähän & myöhään ja jatkossahan GBR julisti Suomelle sodan..SWE torjui toistuvasti pyynnöt ja GER antoi apua tunnetusti vasta kun se heille sopi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
No joo, kyllä minä ainakin omasta puolestani "tuomitsen" Yhdysvallat tästä. Yksiselitteisesti väärin ja ihmisoikeuksista piittaamatta toimittu ja toivottavasti ottavat tästä opikseen jatkoa ajatellen.

Tosin kun nyt muihin "oikeusvaltioihin" vertaillaan, niin positiivista on että kissa on nostettu pöydälle, asiasta on laadittu avoin raportti ja virheet on myönnetty. Ihan korkeimpia palleja myöten on myönnetty että on toimittu vastoin sääntöjä, ja luvattu että sama ei toistu.

Se kuinka paljon näihin lupauksiin kukin luottaa riippuu varmaan ihan omasta ideologiasta. Tosiasia kuitenkin on, että mm. itänaapurissamme näitä puolueettomia raportteja ei julkaista, ja jos joku julkaisee, väitteet yksiselitteisesti kiistetään. Yhdysvalloissa sentään myönnetään virheet ja pyritään ottamaan opiksi.
Olen aivan samaa mieltä näistä ajatuksista. Yhdysvallat on siinä mielessä kohtuullisen miellyttävä suurvalta ja maailmanpoliisi, että se harjoittaa edes jonkinlaista itsekritiikkiä koskien omaa hallintotapaansa ja menettelyjään. Yhdysvallat ei ole maailman valtioiden joukossa mikään partiopoikakaan, mutta melkein kaikilla kuviteltavissa olevilla mittareilla se on maailmanmahtien keskinäisessä vertailussa varsin onnistunut oikeusvaltio. USA on ehdottomasti kaukana esimerkillisestä demokratiasta, mutta ei Yhdysvallat ole lähellekään sellainen suuri saatana, jollaiseksi se kerkeästi pyritään leimaamaan esimerkiksi suomalaisen laitavasemmiston puolelta.

Myös Yhdysvaltoja koskevassa arvostelussa on syytä huomioida argumentoinnin lähdekritiikki. Suomalainen vasemmisto puhui 70-luvulla Neuvostoliiton ydinaseista "rauhan aseina", kun taas Yhdysvaltojen vastaava aseistus oli pelkästään imperialistista. Eikä tuo vasemmistolainen retoriikka ole kokonaan hävinnyt 2010-luvulle tultaessa. Taannoin vasemmistonuorten pj. Li Andersson vähätteli äärivasemmistolaisen kuona-aineksen väkivaltaa, koska hänen mielestään "vasemmistolainen väkivalta on vaan parempaa". Tarkoitus pyhittää keinot. Toivottavasti ei milloinkaan, mutta pidän mahdollisena, että Anderssonin ämmä istuu pitkän Audin takapenkillä noin 10-15 vuoden sisällä. Katsotaan sitten, saadaanko jotain päivitystä vasemmistolaisen väkivallan paremmuuden laadusta.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jenkeissä nyt sentään käydään tätä keskustelua aiheesta ja eipä CIA:kaan onnistunut rahapanostuksellaan blokkaamaan raportin julkistamista.

Täällä toiset puhuvat aidasta ja toiset seipäistä: mielestäni kidutus on tuomittavaa, mutta jokainen voi tahollaan miettiä, olisiko vastaava raportti julkistettu Venäjällä.

Tähän voisi erkumaisesti todeta, ettei puhe ollut Venäjästä, mutta jos rehellisiä ollaan, niin siitähän tässä juuri on kyse. Hakusanoilla Mikko Elo & paha USA.

...USA on ehdottomasti kaukana esimerkillisestä demokratiasta, mutta ei Yhdysvallat ole lähellekään sellainen suuri saatana, jollaiseksi se kerkeästi pyritään leimaamaan esimerkiksi suomalaisen laitavasemmiston puolelta...

Jos USA:n historian saavutukset laittaa "hyvien ja huonojen tekojen pinoihin", niin USA on reippaasti plussalla. Etenkin eurooppalaisten on syytä muistaa, että Euroopalla on hyvinkin paljon kunniavelkaa maksettavana jenkkien suuntaan. Ja kuten Ukrainan kriisin on osoittanut, niin Yhdysvallat on taas joutunut puhaltamaan pilliin, Eurooppa on heikko.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Tästä Amerikan tuesta ei paljon Venäjällä nykyään huudella, vaan Venäjähän torjui suvereenisti vasemmalla kädellä Aatun uhan ja yksin teoin ratkaisi toisen ms:n lopputuloksen. Ilman tuota tukea sota olisi voinut hyvinkin päättyä eri tavalla, ainakin siten, että Saksan ei olisi ollut pakko antautua ehdoitta.

Esim. Helsinkiä pommitettiin myös näillä amerikkalaisilla pommareilla. Mutta näin se menee....tässä se nähdään, että kannattaa olla jo valmiiksi osa liittoutumia, kun keittiössä kuumenee. Turha sitten enää on huudella, kun rähinä alkaa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suurin ärsytyksen aihe on varmaan se tapa, jolla erku toi esiin Elon kirjoituksen. "Valtiopäiväneuvos ja Euroopan neuvoston kunniajäsen Mikko Elo"

Minähän esittelin hänet vain niillä titteleillä, joilla hän itseään kuvailee US:n sivuilla. Safkalaisuus tai jenkkivastaisuus ovat sitten enemmän kunkin ihmisen arvioitavissa olevia asioita, nämä mainitsemani asiat ovat faktoja. Ajattelin, että suurelle yleisölle melko tuntematon nimi on syytä esitellä jollakin tavoin, mutta nähtävästi pari porvaria tästä nyt sitten pahoitti mielensä. Voi kyynel.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tähän voisi erkumaisesti todeta, ettei puhe ollut Venäjästä, mutta jos rehellisiä ollaan, niin siitähän tässä juuri on kyse. Hakusanoilla Mikko Elo & paha USA.

Ihmisluonnon syvimpiä ominaisuuksia. Osan ihmisistä pitää aina olla vastaan. Tämän takia pysyvästä maailmanrauhasta on turha unelmoida, aina löytyy Hitlerit, Stalinit, Putinit ja vastaavat, ja heille tukijat ja symppaajat.

Ajattelin, että suurelle yleisölle melko tuntematon nimi on syytä esitellä jollakin tavoin, mutta nähtävästi pari porvaria tästä nyt sitten pahoitti mielensä. Voi kyynel.

Olitsihan voinut esitellä myös narsistisen luonteensa vuoksi politiikasta syrjäytettynä katkeroituneena 70-luvun änkyränä, se olisi ollut enemmän kuvaava konteksti kuin valtiopäiväneuvos.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Onhan tämä CIA:n kikkailu kyllä käsittämätöntä pelleilyä. Tuomitsen täysin tällaisen menettelyn. Ei kelpaa selitykseksi se, että kun muutkin tekee. Kidutus kuulustelumenettelynä on paitsi väärin ja tuomittavaa, niin myös tehotonta. Näin ainakin luulisin. Ihan siitä syystä tehotonta, että kidutettaessahan se kidutettava sanoo mitä tahansa kunhan kidutus vain loppuisi. Näin ainakin itse toimisin. Jos kuitenkin tarkoitus olikin vain saada joku tunnustamaan jotain, niin siihenhän kidutus on oiva keino. Jos tarvitaan tarkkaa tietoa jostain, niin kannattaa koittaa jotain muuta keinoa kun kidutusta.

Kuten omassa viestissäni viittasin, kidutus luotettavien (paikkansa pitävien) tietojen hankintakeinona ei ole paras mahdollinen keino, koska - kuten sinäkin viittasit - siihen liittyy runsaasti ongelmia joista seuraa se, että tietojen paikkansapitävyyttä on hyvin vaikea arvioida. Ihminen kun yleisesti kiduttaessa tunnustaa sellaisiakin asioita mitä ei ole itse tehnyt tai mitä ei ole edes tapahtunut ja käytännässä (pääsääntöisesti) lähinnä juuri sen tähden, koska psykologisesti uskoo tunnustusten helpottavan oloaan ja lopettavan kidutuksen. Edes totaalisesti murtunut henkilö (psyykkisesti ja fyysisesti, siis) ei välttämättä tunnusta tosiasioita vaan ihan mitä tahansa - hän voi myydä äitinsä helpottaakseen oloaan tai ilmiantaa kenet tahansa - olipa tämä syyllinen tahi ei - helpottaakseen oloaan.

Olen lukenut useita artikkeleja joissa on käsitelty kidutusta ja käytännössä kaikissa on todettu se epäpäteväksi keinoksi hankkia tietoja, myös siinä tapauksessa, että unohdetaan kidutuksen olevan yleismaailmallisesti kielletty keino hankkia tietoa. Eli vaikka tarkastellaan vain kidutusta eräänä keinona hankkia tietoa (unohdetaan humaanius täysin), sitä ei pidetä luotettavana vaan siihen sisältyy todella huomattava disinformaation riski mikä kiduttajien tulee ottaa toiminnassaan huomioon. Tästä huolimatta kidutusta käytetään, sen sijaan, että koetettaisi hankkia tietoja muulla tavalla, joten kenties sillä on myös jokin muu funktio. Kosto, nöyryyttäminen, alistaminen - yleisesti vihollisen (tai vihollisena pidetyn tahon) ihmisarvon riistäminen totaalisesti.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minähän esittelin hänet vain niillä titteleillä, joilla hän itseään kuvailee US:n sivuilla. Safkalaisuus tai jenkkivastaisuus ovat sitten enemmän kunkin ihmisen arvioitavissa olevia asioita, nämä mainitsemani asiat ovat faktoja. Ajattelin, että suurelle yleisölle melko tuntematon nimi on syytä esitellä jollakin tavoin, mutta nähtävästi pari porvaria tästä nyt sitten pahoitti mielensä. Voi kyynel.
Älä suotta vedä kilppareita ja spedeydy uhriksi. Tiedämme molemmat, että Mikko Elo on kiistanalainen lähde arvioimaan mitään Yhdysvaltoihin tai Venäjään liittyvää poliittista asiaa nykyisen asennoitumisensa valossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös