Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 442 030
  • 22 774

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Natsipuolue oli kuitenkin nimensä mukaisesti ihan aito ja oikea natsipuolue ja sen perikuva mitä yleensä keskustelussa tarkoitetaan äärioikeistolaisuudella.
Natsipuolue oli nimensä mukaisesti sosialistipuolue. Eikä natsien menetelmissä ollut kuin teollinen tappaminen, joka ei kuulunut kommunistien ohjelmaan. Oikeastaan ainoa ero kansallissosialismin ja kommunismin välillä on kommunistien pidemmät ja monipuolisemmin valitut puhdistuslistat.

Jeesus-miehistä CIA:n pääjohtajan paikalle päätynyt Pompeo on esittänyt ratkaisun "maailmalle" tulevan "vain Jeesuksen Kristuksen kautta".
Amerikkalaisilla on paljon tätä jumalaan perustuvaa sanahelinää. Oliko Pompeo (jesus että on typerä nimi) ihan tosissaan?

Amerikkalaisille poliitikoille jumalasta hokeminen on lähes yhtä tärkeää kuin ranskalaisille poliitikoille käyminen vieraissa.
Minua kiinnostaa etenkin jatkossa pitääkö aina odottaa Trumpin esikunnan kommentit ennen kuin voidaan päätellä mitä Trump sanoi? Jos kyllä, mitä tämä kertoo Trumpin luotettavuudesta?
Trump ja sen esikunta puhuu usein ristiin ja minun arvioni mukaan tahallaan. Luodakseen epävarmuutta ja luonteva valinta hajota ja hallitse -mallissa. Joten pitää odottaa tekoja. Toivon mukaan Euroopan pomot myös tajuaa tämän, eivätkä mene mukaan läskin twitterkemuihin.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
en suinkaan leimaa vassarimediaksi muita kuin vassarimedian.
Mutta kanssakeskustelijoiden leimaaminen on ei vaikuta olevan ongelma, joten en usko tähänkään väitteeseesi.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Siis logiikka menee niin että jos.media uutisoi Islamistien teot oikein niin ihmiset vastustavat maahanmuutta muslimimaista ja koska näin ei ole niin se todistaa että media on uutisoinut väärin. Joo-o.

Tähän väliin vain sellainen huomautus, että nyt ei taida olla "meidän Eurooppalaisten" mediasta kyse vaan Amerikkalaisista. Ainakaan mulla ei ole luottoa sanoa, että miten siellä USA:ssa on mennyt ja onko asioita priorisoitu oikein niinkuin pitäis. Varsinkaan muualla kuin isoissa kansainvälisissä aviiseissa tyyliin WSJ jne.
 
Viimeksi muokattu:

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Ei kait tassa ole mistaan muusta kyse kuin massiivisesta varainsiirrosta keskiluokalta hallitsevalle luokalle. Kansa puhuu islamisteista, maahantulokielloista ja samaan aikaan ujutetaan voimaan muutoksia kuten Dodd-Frank, sijoitusneuvojien conflict of interest jne. Vahan samaan tapaan kuin jossain taloyhtion kokouksessa.

JOL
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kait tassa ole mistaan muusta kyse kuin massiivisesta varainsiirrosta keskiluokalta hallitsevalle luokalle.
Hallitseva luokka? Nyt semmoinen huomio, että vuosiluku on 2017, ei 1917. Tulonsiirto kyllä. Antajina köyhät ja keskituloiset ja hyötyjinä rikkaat. Kun USA:n talouden moottori on iso ja hyvin voiva keskiluokka, niin sen pienentäminen ei ole maan edun mukaista.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Hallitseva luokka? Nyt semmoinen huomio, että vuosiluku on 2017, ei 1917. Tulonsiirto kyllä. Antajina köyhät ja keskituloiset ja hyötyjinä rikkaat. Kun USA:n talouden moottori on iso ja hyvin voiva keskiluokka, niin sen pienentäminen ei ole maan edun mukaista.

Ohhoh. Ei Jenkeissä ole enää mitään hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa. On vain huonosti toimeentulevia/tulemattomia, pärjäilevä keskiluokka ja sitten ne muut.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mistä tän totuuden löytää? Voi suositella muille, että pysyvät poissa..

Aloitetaan:

Uudenmpaa graafia en nopeasti löytänyt. Top 10 ja varsinkin top 1 menee menojaan, muut pysyvät käytännössä paikallaan.
 

Liitteet

  • Nimetön.png
    Nimetön.png
    192,6 KB · kertaa luettu: 338

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mistä tän totuuden löytää? Voi suositella muille, että pysyvät poissa..
Uudempaa graafia en nopeasti löytänyt, mutta top 10 ja varsinkin top 1 menee menojaan. Köyhäksi en silti keskiluokkaa kutsuisi, paljon huonommin (suhteellisesti) toimeentulevaksi kuin ennen, kyllä.
 

Liitteet

  • Nimetön.png
    Nimetön.png
    192,6 KB · kertaa luettu: 319

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jotenkin muuten erityisen hupaisaa (tai pelottavaa, riippuu vähän näkökulmasta), että tuon yhden vuodon mukaan Trump soitti klo 3 aamuyöllä salaliittohörhöilevälle kansallisen turvallisuuden neuvonantajalleen kenraali Flynnille kysyäkseen tältä, niin, sic, onko dollarin vahvuus hyvä vai huono asia... Flynn ilmeisesti keskimääräistä selkeämpänä hetkenään vastasi, että kysyisi mieluummin taloustieteilijöiltä minkä jälkeen hänen toimistonsa vuosi puhelun iloisesti medialle. Tästä kyllä tulee sellainen presidenttikausi ettei tosikaan - olisi hyvinkin riemastuttavaa tilannekomiikkaa ellei tällä porukalla olisi hallussaan maailman vahvimmat sotavoimat ja giganttinen bromance Vladimir Putinin kanssa...
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noista vuodoista ei voi olla varmoja, että onko legendaa vai totta. Tuo tarina on kuitenkin samankaltainen kuin kuului jo ennen vaaleja, että läski ei ymmärrä talouden perusmuuttujia. Aika mielenkiintoista osaamista liikemieheltä...
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sehän oli vannottu heti alussa, että eturistiriitoja ei tule. Eikä niitä näillä näkymn tule, koska DTT:n henkilökohtaiset edut on aina nro uno. (Tahallinen viittaus Turhapuroon, siihen DTT:n kadonneeseen sukulaiseen.)
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Sehän oli vannottu heti alussa, että eturistiriitoja ei tule. Eikä niitä näillä näkymn tule, koska DTT:n henkilökohtaiset edut on aina nro uno. (Tahallinen viittaus Turhapuroon, siihen DTT:n kadonneeseen sukulaiseen.)

Se on muuten DJT. Mut joo, ei oikeen Blind trust tässä tapauksessa toimi.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Aloitetaan:

Uudenmpaa graafia en nopeasti löytänyt. Top 10 ja varsinkin top 1 menee menojaan, muut pysyvät käytännössä paikallaan.

Niin, suurimpaan osaan maailman ihmisistä verrattuna länsimaalaiset pärjäilee hyvin. Tässäkin asiassa ihmiset kuitenkin aistivat parhaiten muutoksen, ja jos se on huonompaan, niin älämölöä syntyy.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Toi sun kuvas ei kerro mitään.

How much do Americans earn? What is the average US income and other income figures. Fiscal cliff talks only useful in context of incomes.

Keskitulo 2012 oli n 50.000USD. Suomessa 43.000 Euro.

Ne on kaikki köyhiä ja kipeitä.

Olivatko nämä nyt nettotuloja tai ostovoiman kuvaajia?
Suomalaisen ei ainakaan periaatteessa tarvitse säästää mahdollisen perillisen akateemisen koulutuksen turvaamiseksi. Kunnianhimoinen amerikkalainen vanhempi joutuu sitä tekemään.

Tuota Dodd-Frank asetuksen ( vai laki?) purkamista on minun varsin vaikea hahmottaa. Miellän Trumpin markkinoivan ideaa Pääomien kiinnostuksen suuntaamiseen pkt-yrityksiin, mutta jotenkin epäilen edun kerääjinä olevan Wall Streetin kaverit. Joihin kansanmies, Lonely Rider-Trump ei tietenkään kuulu..
Luin joitakin Fortunen artikkeleita asiaan liittyen esim. Donald Trump Dodd-Frank Act Fact-Check | Fortune.com
mutta onko palstalaisilla selkeämpää näkemystä visiosta? Tai vinkkejä artikkeleihin.
 

Morgoth

Jäsen
Kun koko nykyistä tilannetta on edeltänyt republikaanipuolueen radikalisoituminen teekutsuliikkeen kasvaessa ja ns. maltillisen republikaanin kuollessa hiljalleen pois, on Yhdysvaltojen poliittinen tilanne suomalaisesta näkökulmasta vaikeasti eläydyttävä.

Itse olen jo vaipumassa syvälle epätoivoon, että auttaako Trumpinkaan saaminen vallasta pois enää hirveästi. Republikaanit ovat kuitenkin pitkään jo pärjänneet kongressivaaleissa teekutsuilijoidenkin kanssa ja itse ovat syyllisiä osittain tämän Trump-hirviön luontiinkin. Ei tarvitse miettiä kuin heidän presidenttiehdokkaita niin kenties Bushia ja Rubiota lukuunottamatta muut olivat aika sekaisin. Naurattaisiko meitä sen enempää, jos presidenttinä olisi Ted Cruz? Osittain koko poliittinen järjestelmä on toimimaton, koska republikaanit ja demokraatit äänestävät ihan vain periaatteesta toisiaan vastaan eikä kykyä tai halukkuutta kompromisseihin ole.

Trump on oikeuslaitoksen kanssa lähes ilmiriidoissa jo ja melko pian tulee sekin päivä jolloin kongressin kanssa riidellään. Hajoaako siinä vaiheessa koko republikaaninen puolue tai pimeämmät voimat saavat täysin vallan siellä? Pitkään sitä yritti uskotella, että presidentti Trump edes hieman olisi järkevämpi kuin vaalien aikana.

Tämä on hänen narsisminsa huipuntuma, että hän haluaa johtaa ja omistaa koko USAn. Harmi vaan, että lähes koko muu maailma on narsistien tuki ry:n avun tarpeessa.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Olivatko nämä nyt nettotuloja tai ostovoiman kuvaajia?
Suomalaisen ei ainakaan periaatteessa tarvitse säästää mahdollisen perillisen akateemisen koulutuksen turvaamiseksi. Kunnianhimoinen amerikkalainen vanhempi joutuu sitä tekemään.

Jenkkien velkakellon mukaan keskiverto amerikkalainen tienaa nettona sen $30 000 eli suunnilleen käteen 2500€/kk. Inflaatiokorjattuna palkka on lähes sama kuin vuonna 2000. Lisäksi perustason terveydenhuolto, koulutus ja eläkejärjestelmä heikohkolla tasolla yleisesti ja verottavat kukkaroa aika paljon pahimmillaan. Ei vuosilomia, äitiyslomia ja monia muita tukia. Trumpin laskiessa verotusta tosin käteen jää ehkä hieman enemmän, tosin valtionvelka räjähtää entisestään, 20 000 mrd raja lähestyy jo aika kovaa.

Trumpin kannalta lienee ratkaisevaa, kuinka kauan repuplikaanit hänen takanaan pysyvät. Vielä toistaiseksi siellä Trumppia siedetään, mutta kuinka kauan? Jos Trump eroaisi käsittääkseni varapresidentti Mike Pence nousisi valtaan, mikä voisi olla monelle repuplikaanille helpotus. Itse luulen kyllä, että ei Trumpista helpolla pääse eroon ja hän ei itse suostu lähtemään. Ties vaikka julistaisi jonkun poikkeustilan päälle koko maahan, jotta saisi lisää valtaa ajaa asioitaan lakien ylitse.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Trumpin valitsema rasisti Jeff "kkk" Sessions on nyt vahvistettu oikeusministeriksi. Kauhukabinetti varmistuu hitaasti mutta varmasti.

Täytyy sanoa että tuon tyypin pääseminen vahtimaan vaalioikeuksien toteutumista on kuin valitsisi ketun vahtimaan kanojen pitkäikäisyyden toteutumista - ei ainakaan huumorintajussa puutu Trumpilla! Sama nokkeluushan näkyy DeVosin valinnassa, joka hädin tuskin osaa edes tavata sanan "school". Ja nyt huhutaan, että Justin Trudeauta ehkä oltaisiin trollaamassa nimittämällä Sarah Palin Kanadan suurlähettilääksi, you betcha!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös