Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 442 983
  • 22 774

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarkennetaan sen verran, että en itse arvannut mitään lopputuloksesta, ainoastaan katsoin vedonlyöjien analyysin tuloksen. Molemmissa asioissa on tosiaan perää. Kun talousluvut paranevat, niin luku- ja ajattelutaitoiset, jos ne nyt Trumppia edes ovat kannattaneet, kääntyvät enempi Bidenin suuntaan. Toisaalta osa jengistä vetelee tunteella ja kuuntelee sekopään päätöntä huutamista tosissaan. Ei niiden pää käänny. Siinä välissä on sitten mieltään muuttavia joiden käytös ja määrä on tässä määräävää.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Eihän tähän moni muukaan uskonut. Ja se oli myös amerikkalaisten asiantuntijoiden ja sitä kautta keskustelussa omakin näkemys aiemmin. Laitoin myös lukuja inflaatiosta kuluttajan kannalta. Kun rahaa viedään lompakosta enemmän kuin sitä tulee, kuluttajan ostovoiman kannalta huonommasta ajastahan on kyse. Biden häviää.

Tilanne on kuitenkin muuttunut ja nyt kuluttajahintainflaatio on vuosivauhdilla 1.8 prosenttia eli pienin sitten vuoden 2020 koronan alkaessa. Yhdessä ennakoitua suuremman uusien työpaikkojen sekä talouskasvun kanssa Biden pystyy puhumaan uskottavasti talouden positiivisesta käänteestä.
Mielenkiintoista nähdä onko Gazan tapahtumilla vaikutusta Bidenin kannatukseen, kentältä kuuluu tietoja että "ei mene ääni Bidenille". Mutta luulisin että valitsevat pienemmän pahan ja onhan Bidenkin jo muuttanut mieltään.
Toinen juttu, ei tapahdu ennen vaaleja mutta ensi vuonna. Trumpin aikaisemmin (2018?) tekemät veroleikkaukset umpeutuvat ensi vuonna, olivat väliaikaisia. Jos luvataan että veroleikkauksista tehdään pysyviä, niin kumman ehdokkaan lupaukseen (jos lupaavat) luotetaan enemmän. Toisaalta molemmat ovat viimeistä kertaa ehdolla, joten voivat luvata veroleikkauksia, mutta sitten ensi vuonna muutetaan mieltä.

JOL
 
Kun huomioidaan Bidenin olevan presidentti ja USA:n talouden kasvavan ja inflaation putoavan nyt riittävää vauhtia, Trump ei todellisuudessa ole enää mikään suosikki. Viimeiset kuukaudet kääntävät voiton Bidenille. Kuluttajahintainflaatio on laskenut alle talouskasvun ja uusia työpaikkoja tulee 12 kk laskennassa luokkaa 250 000 kuukaudessa. Aivan viime kuukausina keskiarvoa enemmän.

Totta kai luvut ovat tiukat molempien peruskannattajien äänestäessä omaansa. Riippumattomat äänestäjät ja erityisesti ne mustat äänestäjät, jotka Bidenin joukkueen jättivät, palaavat ja Biden vie vaalit. Trumpin esikunnassa tämä ongelma tiedetään ja vastaus lienee entistä likaisemmat vaalit.
Kyllä se Trump vie sillä Biden on yksinkertaisesti liian vanha ja hänestä on monella hyvin höperö kuva. Toki mielelläni olen väärässä.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Kyllä se Trump vie sillä Biden on yksinkertaisesti liian vanha ja hänestä on monella hyvin höperö kuva. Toki mielelläni olen väärässä.
Ne on molemmat ihan helvetin vanhoja, niin en nyt näkisi sitä minään erottavana tekijänä. Toinen höperehtii tai toinen puhuu mitä sattuu. Rutto ja Kolera. Meidän kannalta Biden on inan verran parempi vaihtoehto jatkuvuuden kannalta.
 
Niinhän ne on mutta se kuva välittyy eri tavalla Bidenistä. Niin moni valitsee ehdokkaan tunteella ja siihen vaikuttaa se, että Bidenistä on saatu höperön vanhuksen kuva.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Edelleen ehdotan jallupullon vetoa siitä, että Trump ei seuraava presidentti jenkeissä ole (Eli siis jos joku haluaa veikata Trumpin puolesta, niin nopein YV ottaa kiinni). En usko hype-junan kantavan loppuun asti, vaikka pahaa oloa Jenkkilässä onkin paljon.

Se on aina muuten ihmettelyn aihe, kun Don avaa suunsa. Sieltä tulee niin tajunnanvirtasettiä, että ei uskoisi kaverin olleen jo pressana.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Itse en usko, että talous myöskään pelastaa isosti Bidenia, kun GOP ja Trump rummuttaa kuinka asiat ovat huonosti. Ihmisistä tuntuu sitten, että talous on huonossa jamassa. Ja nyt rummutetaan taas massiivista valtionvelkaa, kun ei olla itse vastuuasemassa. Elämme totuuden jälkeistä aikaa ja erityisesti Jenkeissä se kehitys on pitkällä.
Jotenkin hauskaa on myös se, että gallupeissa koskien taloutta, suurin osa ihmisistä kertoo oman taloudellisen tilanteensa olevan hyvä tai erittäin hyvä, mutta sitten taas yleisen taloudellisen tilanteen uskotaan olevan erittäin huono. Tässä on joku erikoinen ristiriita ja tuo tiettyjen tahojen rummutus mediassa toimii ainakin jollain asteella.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Otsikon luettuani luulin, että Trumpin kannattajat olisivat lopultakin huomanneet että heidän ehdokkaansa on iso vauva. Mutta ei ollutkaan siitä kyse. Juuri kun luulit, että tuo henkilökultti ei voi enää hullummaksi mennä.

Taitavat jo harjoitella poikkeusaikoja varten. Uskovat, että Ukrainan sota laajenee jossain kohdassa Yhdysvaltoihin, ja silloin on riskinä, että kaikki amerikkalaiset WC:t varastetaan Venäjälle.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jotenkin hauskaa on myös se, että gallupeissa koskien taloutta, suurin osa ihmisistä kertoo oman taloudellisen tilanteensa olevan hyvä tai erittäin hyvä, mutta sitten taas yleisen taloudellisen tilanteen uskotaan olevan erittäin huono. Tässä on joku erikoinen ristiriita ja tuo tiettyjen tahojen rummutus mediassa toimii ainakin jollain asteella.
Itseasiassa viimeisin Harris-Guardian-gallup ilmaisee tämän aika täydellisesti, miten ihmisillä on aika negatiiviset mielipiteet taloudesta, vaikka ainakin numeroiden mielestä jenkeissä nyt menee todella hyvin:

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Itseasiassa viimeisin Harris-Guardian-gallup ilmaisee tämän aika täydellisesti, miten ihmisillä on aika negatiiviset mielipiteet taloudesta, vaikka ainakin numeroiden mielestä jenkeissä nyt menee todella hyvin:

Yksi asia mikä rasittaa kansaa on se että korot ovat ylhäällä, Ekonomistit eivät pidä sitä pahana, on kukistanut inflaation jne mutta tavan tallaajat pitävät sitä kuluna, luottokortilla olevan lainan korko on noussut, auton ostoon ei saa enää matalakorkoista luottoa jne. Korko ei tulle laskemaan tämän vuoden aikana.

"Recessions strike an average of 10 quarters after the Fed begins a rate-hike cycle but have arrived up to 16 quarters later, Lazar said. The first hike of this cycle was in March 2022, meaning eight quarters have already elapsed.
Lazar highlighted several signs of economic trouble. She noted that 19 US states — accounting for 40% of national GDP — had recorded at least a 0.5 percentage point increase in their average unemployment, measured over three months.
In the past, whenever that many states recorded significant increases in joblessness, there was a nationwide recession, she said."

Trumpille paha paikka jos voittaa vaalit, pääsee historiaan Hooverin ohella, laman suhtesen (tai onhan se jo siellä, Trump & Hoover ainoat presidentit joiden toimikauden lopussa työllisten määrä oli pienempi kuin kauden alussa)

JOL
 
PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Jaahas, mitähän tästäkin seuraa. Trumpin väki väittää Bidenin suunnitelleen Trumpin salamurhaa.

Tämä kun uppoaa tarpeeksi syvälle pahimpiin MAGA-lippiksiin, niin kohta on taas uudet rähinät Capitolilla tai jossain muualla.

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Tätäkin on oikeastaan ainoastaan odotellut että milloin oranssi paska alkaa avoimesti länkyttämään tuota salaliittopaskaa mitä tähän asti vasta vihjaillut ja antanut kultistien tehdä omat (usein harhaisemmat) johtopäätökset ja vaihtoehtototuuden levittämisen. Saa nähdä realisoituuko tämä aseellisena vallankumousyrityksenä kultistien toimesta, vai odottavatko vaalien yli, josko messias sattuisi vaihteeksi voittamaan.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Taas uusi naula Bidenin arkkuun. Tässä yksi poliitikko, joka katsoo uransa kannalta paremmaksi äänestää Trumpia. Näin tämä menee, vaikka omat olisivat sikoja, ne ovat silti omia sikoja. Haleykin odottanee jotakin hyvää pestiä kiitokseksi uskollisuudesta: olikohan Trump oikeassa nimittäessään tätä ehdokasta "linnunaivoiseksi"?

Näin ne rebujen rivit kasaantuvat ja eksyneet lampaat palautellaan takaisin ruotuun. Rivit ovat vaaleihin mennessä yhtenäiset: Demokraattien yritykset horjuttaa rivejä eivät toteudu. Joten mainoskampanja kannattaa nyt kohdistaa epävarmoihin demokraatteihin.

Vielä kerran täytyy toistaa sitä asiaa, joka tuppaa unohtumaan kaikilta niiltä, jotka keskittyvät kauhistelemaan Trumpin aikaisempia edesottamuksia. Niillä ei ole mitään merkitystä vaalituloksen kannalta: ne ovat vain täysin turhaa moralisointia.

Moralisoinnin sijaan demokraattien pitäisi keskittyä työntekoon eli vaalikampanjaan. Pitää kertoa se, miksi oma ehdokas on parempi kuin Trump, pitää osata kampanjointi kaikilla tasoilla. Idioottienkin pitää kelvata antamaan äänensä. On kaivettava se Macchiavellin taskupainos ja heitettävä kaikki tarpeettomat moraaliset saivartelut ja pitämykset jonnekin historian roskakoriin. Työväestö on saatava takaisin omiin riveihin.

Tekee mieli sanoa: siinä missä rebut käyvät kampanjaa viisaasti vaikean haasteen edessä, Demokraatit yrittävät hyveistä kampanjaa, jossa Trumpin mustamaalaaminen (jos mahdollista) on pääasiassa. Vertaan vaikkapa nyrkkeilymatsiin, missä ottelija A tekee rajusti töitä voiton eteen, kun taas ennakkosuosikki B pätee lähinnä mediassa.

Täytyy nyt kuitenkin todeta, että kaikki äänestäjät Maga-ydintä lukuun ottamatta tietävät, että Trump on paha. Mutta se ei vain liikuta suurta osaa äänestäjistä. Pitäisi etsiä se keino, millä todistettaisiin, että Trump on paha tavallisen ihmisen arkielämässä. Nämä tavalliset ei-rebutkaan eivät juuri liittovaltiosta välitä, sori siitä.

Sitä suurempi kankkunen tulee vaalien jälkeen kun tapahtuu asia, jota niin moni ei uskonut tapahtuvaksi. Jos näin käy, täytyy onnitella Demokraatteja USA:n poliittisen historian ehdottomasti suurimmasta munauksesta alkaen siitä, että Biden kuvittelee olevansa korvaamaton.
 
Tätäkin on oikeastaan ainoastaan odotellut että milloin oranssi paska alkaa avoimesti länkyttämään tuota salaliittopaskaa mitä tähän asti vasta vihjaillut ja antanut kultistien tehdä omat (usein harhaisemmat) johtopäätökset ja vaihtoehtototuuden levittämisen. Saa nähdä realisoituuko tämä aseellisena vallankumousyrityksenä kultistien toimesta, vai odottavatko vaalien yli, josko messias sattuisi vaihteeksi voittamaan.
Kyllä Trumpin voitto näyttää aika varmalta. Bidenin kannatus on ihan pohjamudissa. Mitä kaikkea hullua Trump kerkeääkään tekemään neljän vuoden aikana? Voisi laittaa pari tonnia Trumpin voiton puolesta vedonlyönnissä, sillä ei vituttaisi yhtään hävitä 2000 euroa, jos Trump häviäisi.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Siis edelleen kyllä näyttää sangen tasaiselta - mihin perustat tämän arviosi?

En tiedä mikä vaikutus tällä on, mutta tiistaina käytiin esivaaleja Kentucky:ssä ja vieläkin Haley sai jotain reilu 6% äänistä, toki on sanonut että tulee äänestämään Trumppia.

JOL
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En tiedä mikä vaikutus tällä on, mutta tiistaina käytiin esivaaleja Kentucky:ssä ja vieläkin Haley sai jotain reilu 6% äänistä, toki on sanonut että tulee äänestämään Trumppia.

JOL
Varmasti vaaliaktiivisuus tulee olemaan erittäin keskeinen tekijä - ehkä on tietty segmentti republikaaneja, jotka eivät välttämättä kauhean innokkaita ole Trumpin suhteen. Myöskin Kennedyn yllättävä suosio lisää epävarmuutta, sanoisin että tällä hetkellä lopputulos on todellakin kaikkea muuta kuin selvä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Republikaanit kärsivät jossain vaaleissa siitä kun suuri osa Trumpin kannattajista oli saatu uskomaan että vaalit ovat vilpilliset. Täten suuri määrä ihmisiä jätti äänestämättä kokonaan. Saa nähdä miten tuo kuvio nyt elää.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Jaahas, mitähän tästäkin seuraa. Trumpin väki väittää Bidenin suunnitelleen Trumpin salamurhaa.

Mitä ruuhkatukka vinkuu? Eikös ruuhkatukan lakimiehet olleet juuri äsken sitä mieltä, että pressa voisi murhauttaa kilpailijansa ilman, että joutuisi syytteeseen?
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Mitä ruuhkatukka vinkuu? Eikös ruuhkatukan lakimiehet olleet juuri äsken sitä mieltä, että pressa voisi murhauttaa kilpailijansa ilman, että joutuisi syytteeseen?
Olisikin kova, kun saataisiin ennakkotapaus, joka puoltaa Trumpin näkemystä ja samalla sekunnilla Bidenin kätyrit päästäisivät oranssin apinan päiviltään, koska "I'm above the law". Ei tarttisi edes salamurhailla tai mitään, kun se kerran olisi ihan laissa määritelty oikeus istuvalle presidentille!

Hienoja hommia, ei kyllä pysty tätä touhua enää mitenkään rationaalisesti edes käsittämään. Täysin sekaisin on sekä Trump että urheat valkoiset miehensä - koko amerikan kansasta puhumattakaan. Pelottaisi jos ei naurattaisi.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Kyllä Trumpin voitto näyttää aika varmalta.
Mulla olisi jallupullo vietäväksi tällä varmuudella. Hymiö.

On tuo Amerikan malli vaan jännä, kun tuottaa Trumpin kaltaisia kavereita ihan varteenotettaviksi ehdokkaiksi (siis ellaisiksi, joilla on mahdollisuus). 'Murrica.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olisikin kova, kun saataisiin ennakkotapaus, joka puoltaa Trumpin näkemystä ja samalla sekunnilla Bidenin kätyrit päästäisivät oranssin apinan päiviltään, koska "I'm above the law". Ei tarttisi edes salamurhailla tai mitään, kun se kerran olisi ihan laissa määritelty oikeus istuvalle presidentille!

Hienoja hommia, ei kyllä pysty tätä touhua enää mitenkään rationaalisesti edes käsittämään. Täysin sekaisin on sekä Trump että urheat valkoiset miehensä - koko amerikan kansasta puhumattakaan. Pelottaisi jos ei naurattaisi.
Tuossa on vaan se, että säännöt on ihan eri Trumpille ja kellekään muulle. DTj:lle on sallittu jo tähän asti ihan tolkuttomasti asioita jotka olisivat olleet keltä tahansa muulta poliitikolta poliittinen itsemurha ja suora tiketti loppuiän vankeustuomioon. Trumpin tapauksessa noita siedetään ja kunnon kultistit niille jopa hurraavat, vaikka perusteet asioiden muuttumisessa karmeasta hyväksi puuttuvat kokonaan, tai ovat luokkaa "libural tears!" tai juutalaissalaliitto ja fake news. Jos USA:n establishment olisi semmoinen kuin nämä kultistit messiaineen meuhkaavat, niin kuinka moni noistakaan olisi ollut enää vuosiin edes hengissä? Toisaalta tosiasiathan eivät tuommoisia hulluuteen hurahtaneita kiinnosta, mutta silti olisi hauska kuulla perusteet joltain tosiuskovaiselta, että minkä takia vaikka sitä Trumpia ei ole salamurhattu jo viimeistään -16 vaalien aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös