Jaaha, vuorokauden sisällä sai kumpikin ruotsalainen lähteä. Luultavasti ihan hyvillä mielin kumpikin. Pitää vain toivoa, että myös Widingin tilalle löytyy joku vahvistus. Itse olisin mielelläni pitänyt Widingin ja katsonut, mitä olisi saatu aikaan uuden sentterin kanssa, mutta näin tällä kertaa. Tosiasia on se, että koko TPS on alisuorittanut Jortikan alaisuudessa, eivätkä nämä ruotsalaiset saaneet itsestään parhaintaan irti. Harmi sinänsä. Kumpikin pelaaja olisi ollut kullanarvoinen TPS:lle, mikäli olisivat pelanneet parhaimmalla tasollaan. Vaikka nämä kaksi floppasivat, ei siitä Narvanmaata voi syyttää. Kauden alussa vaikuttivat oivilta hankinnoilta.