Washington Capitals 2016–2017 – kohti uusia pettymyksiä

  • 103 500
  • 364
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
WASHINGTON CAPITALS - COLORADO AVALANCHE 19.10

Caps lähti otteluun hieman erilaisella koostumuksella mitä kahteen edelliseen, sillä Connolly otti paikkansa kolmosketjun vasemmassa laidassa ja suoriutui ainakin omasta mielestä hyvin eikä tehnyt mitään suurempia virheitä. Grubauer otti torjuntavastuun ja suoriutui myös tehtävästään puhtaalla pelillä eikä tarvinnut erikoista suoritusta maalillaan tehdä mutta nollapeli on aina nollapeli. Caps lähti otteluun erittäin hyvällä jalalla ja sai ensimmäiseen erään muutamat ylivoimat ja toisen ylivoiman aikana Ovie latasi kauden ensimmäisensä ja oli muutenkin suhteellisen pirteä oikeastaan koko ottelun ajan. Ensimmäinen erä oli selvää Caps hallintaa ja vetojakin saatiin luotua hyviltä paikoilta eikä Colorado saanut vaarallisia tilanteita ensimmäisessä erässä juuri lainkaan ainoastaan 4 laukausta maalia kohti ja ne Grubauer kyllä hoiti perusvarmalla torjuntatyöllä. Toinen erä toi pääkaupunkilaisille sen tärkeän ylivoima maalin kun hienon kuvion päätteeksi Oshie pelataan vapaaksi keskustaan ja siitä ei mies tunnetusti erehdy, toinen erä oli kuitenkin tasaisempi mitä ensimmäinen kolmannes. Viimeiseen erään lähdettiin jotenkin verkkaisesti ja ensimmäinen 5 minuuttinen oli illan huonointa osaamista mutta siitä peli lähti taas rullaamaan ja illan viimeisen maalin laukoo Oshie, joka lyö Ovien hyvän haaston jälkeisen laukauksen riparit sisään ja taululla 3-0 lukemat jonka jälkeen pelataan minuutit kellosta pois ja voitto pääkaupunkilaisille ja täydet kaksi pistettä kolmannesta kamppailusta.

MUUTAMA POINTTI YÖN PELISTÄ:

+
Ykkösketju paransi peliään kahdesta ensimmäistä ottelusta.
+ Samoin ylivoimapelaamisessa heräämisen merkkejä.
+ Puolustus- ja maalivahtipeli toimi moitteettomasti.
+ Pelinavaaminen oli myös hyvää.
+ Alivoima toimi, eikä Avsia päästetty kun oikeastaan kerran hyvälle maalipaikalle kun MacKinnon pääsi laukomaan kohti tyhjää Caps maalia mutta laukaus epäonnistui pahemman kerran.

- Kolmosketjulta vielä tulosta niin homma toimii!

CAPITALS 3 - 0 AVALANCHE

Laukaukset: 40 - 18
Aloitukset: 31 - 27
Ylivoima: 2/6 - 0/4
Taklaukset: 17 - 26
Blokatut laukaukset: 9 - 13

OTTELUN VIISI TÄHTEÄ (Omasta mielestä):

1. Ovechkin:
Teki ottelun avausmaalin ja samalla voittomaalin, sai syöttöpisteen Capsien kolmanteen maaliin ja pelasi muutenkin hyvin ainoa miinus oli nuo Ovien ottamat jäähyt, toki ensimmäinen oli aikalailla siinä ja siinä.
2. Grubauer: Nollapeli, vaikka mihinkään kiekkosateeseen mies ei joutunutkaan niin vakuuttava peli silti.
3. Oshie: Oli ottelun näkyvimpiä pelaajia tehden kaksi maalia, muuten suhteellisen perus pelaamista pystyy tottakai parantamaan vielä.
4. Backstrom: Oli Capsien toisessa maalissa mukana ja on ollut ensimmäisten pelien näkyvin pääkaupunkilainen yhdessä Burakovskyn ja Johanssonin kanssa.
5. Orlov: Antoi kauden komeimman niitin Avs hyökkääjä Duchenelle ja samalla pelasi kelpo pelin, sai myös syöttöpisteen Ovechkinin maaliin.

(pelaajat eivät olleet järjestyksessä)
 

Marselis25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Orlyn taklaus oli kyllä uskomattoman upea enkä usko komeampaa syntyvän keneltäkään enää tällä kaudella. En NHL-taklauksien historiasta hirveästi tiedä, mutta voisin väittää, että tämä on yksi hienoimmista.

Muutenkin Orlov pelasi todella vakuuttavasti merkauttaen mm. aiemmin mainitun syöttöpisteen ja blokatun MacKinnonin vedon. Sopii hyvin Carlsonin pariksi.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Orlyn taklaus oli kyllä uskomattoman upea enkä usko komeampaa syntyvän keneltäkään enää tällä kaudella. En NHL-taklauksien historiasta hirveästi tiedä, mutta voisin väittää, että tämä on yksi hienoimmista.

Muutenkin Orlov pelasi todella vakuuttavasti merkauttaen mm. aiemmin mainitun syöttöpisteen ja blokatun MacKinnonin vedon. Sopii hyvin Carlsonin pariksi.

Taklaus oli loistava ja siinä mielessä myös, että Duchene ei loukkaantunut ja tuli hyvin alas ja pystyi jatkamaan peliä kun noissa lonkkataklauksissa aina piilee loukkaantumisriski jos huonosti sattuisi tulemaan alas.
Sen verran vielä että kaikki pakkiparit ovat toimineet hyvin yhteen ja täydentää loistavasti toinen toistaan.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Hyvä raportti, TheKing8Hockey!

Avs tuli puhelinkoppiin puntti tyhjänä Pingujen jäljiltä ja Capsien tappava tasaisuus hoiti loput.
Vaan katsotaan nyt ainakin Florida ensin ennen kun rupean olemaan jostain sen enempää mieltä- paitsi siitä että Kuzyn paineet maalintekoon näkyy jo ruudun vältyksellä tänne pimeään pohjolaan saakka.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Hyvä raportti, TheKing8Hockey!

Avs tuli puhelinkoppiin puntti tyhjänä Pingujen jäljiltä ja Capsien tappava tasaisuus hoiti loput.
Vaan katsotaan nyt ainakin Florida ensin ennen kun rupean olemaan jostain sen enempää mieltä- paitsi siitä että Kuzyn paineet maalintekoon näkyy jo ruudun vältyksellä tänne pimeään pohjolaan saakka.

Kiitos!

Alkukausi on aina vähän hakemista mutta toivotaan nyt että Kuzy löytäisi hyvinkin pian maalijyvän jotta pääsee hyvään vauhtiin.
 

Väkkärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Kalpa
Onpa hyvä että löytyy tovereita ketkä viitsii kirjotella raportteja peleistä. Meikäläinen kun ei pysty viikolla pelejä katsomaan.

Seuraavassa on sit Kuzyn vuoro tehä pari maalia. Ilmeisen hyvin kaikki muut hyökkäysvitjat on saanut pelistä kiinni paitsi kolmonen. Isles pelin katoin ja siinä tosiaan Beaglen ja Backin vitjat näytti toimivan hyvin. Nyt sai Ovechkin onnistumisia ja toivotaan niitä yv-maaleja taas.

Hyvältä näyttää, niin ei muuta kun kevättä ootelessa!
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
FLORIDA PANTHERS - WASHINGTON CAPITALS 21.10

Caps lähti kauden neljänteen kamppailuun samoilla ketjukoostumuksilla mitä edelliseen otteluun ainoana muutoksena Holtby odotetusti aloittavana maalivahtina...

1. Erä

Ensimmäinen erä oli kokonaisuutena illan parasta ainakin omasta näkökulmasta, vaikka ottelun alku ei ollut paras mahdollinen sllä Florida otti ottelun hallinan ensimmäisillä minuuteilla. Tästä sisuuntuneena seuraavissa vaihdoissa mennään aika lailla päädystä päätyyn kiekkoa ensinnäkin Burakovskyn loistava haasto jalkakynällä ohi Florida pakin mutta tällä kertaa Luongo oli etevämpi ja torjui Buran puolittaisen läpiajon. Hetkeä myöhemmin myös Floridalle avautuu 3 vs 1 hyökkäys mutta toisessa päässäkin Holtby on vähintääkin yhtä hereillä mitä Luongo kun torjuu loistavasti Jagrin one-timerin. Erän puolessa välissä nähdään Schmidtiltä loistava kiekon ylöstuonti ja loppujen lopuksi heittää kiekon lähes nollakulmasta maalille, jossa Williams on mailoineen välissä ja peli 1-0. Reipas minuutti tästä Niskanen toimittaa kiekon matalana viivalta ja maalin edessä on tällä kertaa Kuzy joka ohjaa kiekon ohi Luongon. Reilu kolme minuuttia tästä Matheson kaventaa pelin 1-2 tilanteeseen. Washingtonin avauspelaaminen korostui etenkin avauserässä kun pakit saivat hyvin avattua peliä pienistä väleistä ja oli iloa silmälle. Ensimmäisessä kolmanneksessa näkyi myös todella selvästi että molemmissa leireissä oli painotettu että boxiin ei ole varaa mennä koska kumpi tahansa joukkue kykenee tekemään maaleja kovalla prosentilla ylivoimasta, eikä kyllä niitä jäähyjä ensimmäiseen erään tullutkaan.

2. Erä

Toinen erä alkoi päinvastoin mitä ensimmäinen, sillä Caps sai hyvin pidettyä kiekkoa erän alussa siihen asti kunnes Eller otti 2 minuuttisen kun toista erää oli reilu minuutti pelattu ja toden totta Capsin jäähyttömyys loppui siihen paikkaan kun toisena jäähyboxiin jonotti n. 7 minuutin kohdalla Oshie, joka ansaitsi rangaistuksen koukkaamisesta. Nämä alivoimat hoidettiin erittäin hyvin vaikkakin muutama paikka kyllä Panthersille siunaantui ja kahden ensimmäisen jäähyn jälkeen saatiin hyvin peli tasapainoon kunnes vajaan 13 minuutin kohdalla Backs lähtee istunnolle huolimattoman mailankäytön vuoksi ja samassa alivoimassa pappa Jagr laukoo kiekon Barkovin hyvästä syötöstä ottelun tasoihin ja tehden samalla uransa 750. maalinsa. Tämän jäähyn jälkeen muutama minuutti oli vähän vaikeaa päästä peliin mukaan, mutta erän aivan viimeiset minuutit päästään pyörittämään hyvin Panthers alueelle mutta maaleja ei tässä erässä sen enempää nähdä.

3. Erä

Viimeiseen erään päästiin hyvin mukaan alusta lähtien ja voidaan puhua että samalla kaavalla jatkettiin mihin toinen erä jäi. Tämän jälkeen kotijoukkueelta numero #3 Keith Yandle ottaa kotijoukkueen ensimmäisen 2 minuuttisen koukkaamisesta. Ylivoima ei saa todellakaan mitään parasta alkua sillä ensimmäinen minuutti menee täysin hukkaan, mutta jäähyn jälkimmäisellä puoliskolla saatiin jo hyviä maalintekopaikkoja aivan HSC-paikoilta esim. Buran ja Kuzyn paikat. Ylivoima kuitenkin päättyy eikä maalia saada aikaiseksi. Ylivoiman jälkeen Florida ei pääse Caps alueelle oikeastaan ollenkaan vaan ykkösvitjan hyvän hyökkäyksen jälkeen Niskanen toimittaa jälleen kiekkoa luukulle jossa joukkueen kapteeni on mailoineen välissä ja kiekko menee kolmannen kerran Luongon selän taakse. Maalin jälkeen saadaan hetkeksi vielä kiekon hallinta joka päättyy Schmidtin huonoon avaukseen kun Malgin ottaa kiekon matkaansa ja Floridan 3 vs 1 hyökkäys päätyy siihen että Malgin jää liian kauaksi arpomaan mihin kiekon laittaisi ja lopulta syöttö yritys menee pään korkuisena ohi kohteesta eikä tilanteesta siis maalia. Schmidtin musta hetki sen kun jatkuu ottamalla hetken kuluttua estämis rangaistuksen. Panthers saa Caps alueelle hyvää pyöritystä joka päättyy siihen, että Winnik blokkaa vedon päällään liukuessa kiekon eteen mutta onneksi palasi hetken kuluttua jäälle eikä siitä päässyt kehkeytymään mitään sen vakavampaa kun Winnik kuitenkin ehtii kääntää lähes koko päänsä niin ettei osunut arempaan paikkaan kun poskipäähän mutta olin kuitenkin lukevinani jostain että olisi myös korvaan osunut ja jonkinlainen haaveri tullut. Alivoima kuitenkin selvitettiin ja tämän jälkeen Panthers painosti hyvin ja hallitsi viimeistä kymppiä mutta Capsin tiivis puolustaminen piti Panthersin loitolla vaarallisimmista maalipaikoista. Erän loppupuolella reipas minuutti ennen päätös summeria Florida hölmöilee omalla alueellaan ja Johansson poimii kiekon itselleen ollessaan nokikkain Luongon kanssa ja laittaa kiekon varmasti reppuun samalla sammuttaessa BBT Centerin valot tältä päivältä. Viimeinen minuutti pelataan kellosta pois ja pääkaupunkilaiset nappaavat kauden ensimmäisen vierasvoiton ja kaiken kaikkiaan nyt 4:stä ottelusta kolme voittoa!

MUUTAMA POINTTI YÖN OTTELUSTA:

+ Alivoima toimii suht. moitteettomasti
+ Pelinavaaminen jälleen hyvällä tasolla
+ Oman alueen puolustuspeli jatkaa hyvällä tasolla
+ Tärkeät onnistumiset mm. Johansson, Williams ja Kuznetsov

- Liikaa jäähyjä yhteen erään

PANTHERS 2 - 4 CAPITALS

Laukaukset: 28 - 29
Aloitukset: 31 - 24
Ylivoima: 1/4 - 0/1
Taklaukset: 14 - 17
Blokatut laukaukset: 8 - 14

OTTELUN VIISI TÄHTEÄ (Omasta mielestä):

1. Ovechkin:
Teki toisessa ottelussa putkeen voittomaalin ja pysyi boxista pois, muutenkin hyvä peli Kapteenilta.
2. Niskanen: Alusti kaksi maalia, pelasi muutenkin esimerkillisesti ollessaan johtava puolustaja yön pelissä.
3. Tre Kronor-ketju: Joka ilta hyvää duunia molempiin suuntiin, tulee olemaan tulevalla kaudella meidän toinen ykkösketju, joka on hyvä merkki.
4. Schmidt: Värikäs ottelu Schmidtiltä, teki virheitä mutta hänen pelissään oli myös paljon hyvääkin ehdottomasti ottelun yksi näkyvimpiä hahmoja hyvässä ja pahassa. :D
5. Eller: Mielestäni Eller pelasi parhaan ottelunsa tähän mennessä, ei ehkä näkynyt tilastoissa mutta pelasi hyvää ja varmaa peliä, hänkin tulee olemaan tärkeä osa joukkuetta kun vielä parantaa otteitaan, jäähy verotti tietenkin vähän mutta pelasi silti kohtuu hyvän pelin.

(Viisi tähteä valitsen siis aina omasta joukkueesta. PS. pelaajat eivät olleet järjestyksessä.)

Seuraava peli Sunnuntaina Verizonissa kun vastaan asettuu New York Rangers. :)
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Osuiko Ovechkin muka oikeasti tuohon kiekkoon? Itse en ainakaan huomaa, että Ovien maila osuisi kiekkoon, mutta ei kai se kehtaisi Niskasen maalia viedä?
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Kissat lisäsi vauhtia toisessa ja Caps oli täysin kadoksissa.

Ailahtelusta tulee viime kausi mieleen: loistava jengi joka voi voittaa kenet tahansa ja pääsääntöisesti voittaa, mutta ei tee juuri enempää kun mitä tarvitaan. POFFsissa se kuten tiedämme ei sitten enää riittänyt. Tämän kauden POFFsiin on kuitenkiin niin pitkä aika että niistä ehtii puhua myöhemmin.
Ekojen pelien perusteella olen marinasta huolimatta sitä mieltä että tämän vuoden Caps on viimevuotista (vielä) parempi.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
....ja sopivasti jatkan omaa viestiäni: sama homma taas Rangersia vastaan: helposti 2-0, sitten höllätään kaasua. 2x2 minuuttia pp ja yksi laukaus maalia kohti ja kuoppa onkin niin syvä että siitä ei päästäkään ylös tällä kertaa.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Seuraavaksi sitten Kanadan kiertueelle. Vastaan asettuu ensimmäisenä Edmonton sen jälkeen Calgary ja sitten vielä road trip Vancouverin ja Winnipegin halki takaisin Verizoniin. Odotettavissa näistä otteluista on täydet 8 pistettä tottakai :). Eilen aamujäällä kokeiltu pieniä ketjumuutoksia siten, että Bura ykkösketjuun ja Oshie kakkoseen, mielenkiintoinen ketju ja ainakin omasta mielestä Buran voi tällä kaudella lyödä huoletta ainakin kokeiluun ykkösvitjaan nimittäin on esiintynyt hyvin niinkuin kaikki muutkin meidän ruotsalaiset, joten saa nähdä kuinka lähtee homma toimimaan.
 

azlakki#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Olen katsonut nyt kaksi peliä Capseilta ja viimeisin oli tuo Rangers peli. Missä se tappava ylivoima viime vuodelta on? Siis 4 minuutin aikana yksi kuti saadaan aikaan ylivoimalla.. Tässä on parannettavaa!

Ovechkin päässyt maalien makuun, hyvä homma! Bura on parantanut viime kaudelta, mutta vielä jos hieman saisi puristettua portaan ylemmäksi niin tulosta alkaisi tulemaan ja hyvin. Puolustuksesta täytyy nostaa Nate Schmidt. Tykkään kaverista ja itsevarmuutta löytyy hyvin kiekon ylöstuomiseen. Ei omassa päässäkään mikään toivoton tapaus! Orpik on liian kallis tuohon puolustukseen tasoonsa nähden.

Mutta näillä mennään, ei se kausi ole huonosti alkanut. Petrattavaa (aina) vain on tietyillä osa-alueilla.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Olen katsonut nyt kaksi peliä Capseilta ja viimeisin oli tuo Rangers peli. Missä se tappava ylivoima viime vuodelta on? Siis 4 minuutin aikana yksi kuti saadaan aikaan ylivoimalla.. Tässä on parannettavaa!

Ovechkin päässyt maalien makuun, hyvä homma! Bura on parantanut viime kaudelta, mutta vielä jos hieman saisi puristettua portaan ylemmäksi niin tulosta alkaisi tulemaan ja hyvin. Puolustuksesta täytyy nostaa Nate Schmidt. Tykkään kaverista ja itsevarmuutta löytyy hyvin kiekon ylöstuomiseen. Ei omassa päässäkään mikään toivoton tapaus! Orpik on liian kallis tuohon puolustukseen tasoonsa nähden.

Mutta näillä mennään, ei se kausi ole huonosti alkanut. Petrattavaa (aina) vain on tietyillä osa-alueilla.

Nohnoh... Viime kaudellakin useasti oli sellaisia ylivoimia jotka kuivuivat kasaan eikä saatu kiekkoa alueelle tai ylivoimaa pyörimään, eli en olisi kyllä ensimmäisenä ylivoimasta huolissani sillä kuitenkin suurimmassa osassa ylivoimista pääsääntöisesti kiekko pyörii hyvin alueella ja paikkoja luodaan uskon sanoa että 82 ottelun jälkeen Capseilla on sarjan paras ylivoimaprosentti. Orpikin tapaus on kyllä todennäköisesti vähääkään Capseja seuranneella tiedossa ja tietää että herralla on liikaa dollareita sopimuksessa, mutta omasta mielestä Orpik on pelannut ainakin suurimmaksi osaksi hyvää ja perusvarmaa peliä ei hänkään minua huoleta ainakaan vielä.
 

azlakki#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Nohnoh... Viime kaudellakin useasti oli sellaisia ylivoimia jotka kuivuivat kasaan eikä saatu kiekkoa alueelle tai ylivoimaa pyörimään, eli en olisi kyllä ensimmäisenä ylivoimasta huolissani sillä kuitenkin suurimmassa osassa ylivoimista pääsääntöisesti kiekko pyörii hyvin alueella ja paikkoja luodaan uskon sanoa että 82 ottelun jälkeen Capseilla on sarjan paras ylivoimaprosentti. Orpikin tapaus on kyllä todennäköisesti vähääkään Capseja seuranneella tiedossa ja tietää että herralla on liikaa dollareita sopimuksessa, mutta omasta mielestä Orpik on pelannut ainakin suurimmaksi osaksi hyvää ja perusvarmaa peliä ei hänkään minua huoleta ainakaan vielä.

No joo, ehkä hieman ylireagoin tässä asiassa. Kai odotukseni ovat ihan liian katossa *hymiö*. Kausihan on vasta alussa ja eiköhän se peli sieltä taas vanhaan tuttuun uomiinsa palaile.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Noniin... Vieraskiertue aloitettiin tappiolla ja ottelu oli muutenkin erittäin tylsän näköistä ja hidasta peliä molempiin suuntiin. Capsilla ei onnistunut tänään mikään eikä näyttänyt ketjumuutokset toimivan ollenkaan eikä kemiaa löytynyt ketjujen välillä sillä sen verran tuli oikosulkuja pelissä, enkä edes ymmärrä miksi ketjuja lähdettiin sekoittamaan kun ne kerran toimi, joten uskon että ketjut palautetaan ennalleen ja tuskin nähdään seuraavassa pelissä näitä ketjuja. Vaikka tulos 4-1 kertoo että Edmonton olisi jotenkin ollut selvästi parempi niin se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ensimmäinen maali tuli toisessa erässä sen jälkeen kun Caps pyöritti peliä melkein puoli erää Oilers päädyssä ja sen jälkeen yksi vastahyökkäys ja RNH:n laukaus maalia kohden ja sehän menee tottakai Pouliotin jalan ja tolpan kautta maaliin.. Seuraava maali kuvasti koko ottelun kulun sillä kiekko maalin takaa Holtbyn jalan kautta maaliin.. Noh viimeisessä erässä Ovie laittaa heti alkuun kiekon maaliin toki sekään ei mikään vuoden maali ollut, loi kuitenkin peli iloa siihen asti kunnes Maroon laittaa minuutti tämän jälkeen kiekon maaliin ja siinä katkeaa selkäranka eikä kukaan näyttänyt pelaavan tosissaan sen jälkeen joten pinnat Edmontoniin, lisätäkseni vielä sen että Edmonton voitti ottelun Washingtonin huonouden takia ei heidän hyvyydensä vuoksi. Seuraavaksi jatketaan Vancouveriin ja unohdetaan tämä peli. Rock The Red!<3
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Joo, eipä ole tuohon paljon lisättävää.

Huomasin muuten matsissa näytetyn tilaston jonka mukaan Caps on tämän kauden vähiten taklannut joukkue. Ilmeisesti ainakin Wilson on saanut ihan ohjeet vähentää rynnimistä mistä johtuen se onkin ollut aika huomaamaton.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Joo, eipä ole tuohon paljon lisättävää.

Huomasin muuten matsissa näytetyn tilaston jonka mukaan Caps on tämän kauden vähiten taklannut joukkue. Ilmeisesti ainakin Wilson on saanut ihan ohjeet vähentää rynnimistä mistä johtuen se onkin ollut aika huomaamaton.

Nelosketju on pelannut muuten hyvää hyökkäyspään kiekollista peliä oikeastaan jokaisessa pelissä.

Joo, näin saman tilaston ja kävin juuri katsomassa että Caps on taklannut 17 kertaa ottelua kohden alkaneella kaudella kun viime kaudella 24 kertaa ottelua kohden. Ei nyt ehkä mikään tärkein tilasto mutta kuitenkin.

Tästä linkistä löytyy tilastoja jos toistakin mikäli jotakuta kiinnostaa:
2016-17 NHL Team Miscellaneous Stats | FOX Sports
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Nelosketju on ollut hyvä, se on totta.

Silti jollain lailla säälittää tuo Wilson, lähinna ajatellen mikä potentiaali sillä aikoinaan katsottiin olevan. Ei tuosta taida saada voimahyökkääjää ja maalintekijää enää.

Viihdearvo sillä on aina ollut korkea mutta nyt se pyörii vähän orpona piruna siellä.

Toivotaan että Trotz pitää sitä eräänlaisena ässänä hihassa ja päästää sen irti kun tosipelit alkavat.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Joo, tuskin Wilsonista enää pistemiestä NHL:ään tulee koska on juurtunut täysin tuonne nelosketjuun eikä sieltä tuskin nouse enää ylemmäs Washingtonilla kun on niin leveä materiaali ylemmissä ketjuissa että sieltäkään miehiä ei voi oikein pudotella pois. Onhan nuo varaukset myös osaltaan lottoa että tuleeko pelaajat saavuttamaan odotettua potentiaaliaan kun nyt Wilsonin kohdalla varmasti tiedettiin että isokokoinen kaveri sieltä on tulossa joka kykenee tekemään pisteitä parhaimmillaan mutta jokaisella pelaamallaan kaudella on kuitenkin ottanut yli 100min jäähyjä juniorisarjoissa ja NHL:ssä joten kyllä hänen toinen puolikas varmasti oli tiedossa. Muutenkin kun Wilson aikoinaan Capseihin varattiin niin materiaali oli jo silloin sellainen millä pystyi Stanley Cupista taistella ja kovemmat pelimiehet veivät pelipaikat silloinkin ylemmistä ketjuista jolloin hän jo juurtui alimpaan telaketju kenttään missä ei voinut hänen parasta potentiaaliaan tuomaan esille ja niinkuin taisin sanoa että eipä Wilson nyt kunnon näytönpaikkaa oikein koskaan ole saanut kun hänen roolinsa on jo taklata, tapella ja suojella omia, vaikka miestä kokeiltiinkin eri ketjuissa niin hänen roolinsa oli JO silloin tuo mitä äsken mainitsin. Jossittelu on turhaa mutta jos Wilsonin olisi annettu ymmärtää että hankimme sinut tänne maalien tekemistä varten ykkösketjun mieheksi niin hän voisi olla vaikka minkälainen pistelinko tahansa tällä hetkellä mutta näin asiat on nyt eikä muuksi muutu ikävä kyllä...
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Wilsonille olisi todennäköisesti tehnyt hyvää olla vuosi Hersheyssä ja vasta sitten mahdollisesti isompaan rooliin Capseissä.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Taisi Caps valmennusjohto lukaista nämä keskustelut läpi sillä ketjut laitettu täysin uusiksi ja ne ovat olleet harjoituksissa seuraavanlaiset:

New lines from today's practice!

8-19-14
90-92-43
77-20-65
82-83-10

Onpa mielenkiintoiset ketjukoostumukset ja kun tarkemmin miettii niin ketjut voi hyvin toimiakin. Mielenkiinnolla odotellaan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Taisi Caps valmennusjohto lukaista nämä keskustelut läpi sillä ketjut laitettu täysin uusiksi ja ne ovat olleet harjoituksissa seuraavanlaiset:

New lines from today's practice!

8-19-14
90-92-43
77-20-65
82-83-10

Onpa mielenkiintoiset ketjukoostumukset ja kun tarkemmin miettii niin ketjut voi hyvin toimiakin. Mielenkiinnolla odotellaan.
Pahoittelen saisiko tämän nimillä? Kaikkia en tunnista ja kiinnostaa millä kokoonpanolla tässä nyt mennään.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Pahoittelen saisiko tämän nimillä? Kaikkia en tunnista ja kiinnostaa millä kokoonpanolla tässä nyt mennään.
Ovechkin - Bäckström - Williams
Johansson - Kuznetsov - Wilson
Oshie - Eller - Burakovsky
Sanford - Beagle - Connolly

Tuollaiselta se näyttää nimien kanssa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ovechkin - Bäckström - Williams
Johansson - Kuznetsov - Wilson
Oshie - Eller - Burakovsky
Sanford - Beagle - Connolly

Tuollaiselta se näyttää nimien kanssa.
Okei kiitos. en vain jokaisen joukkueen jokaisen pelaajan numeroa muista vielä (kään) ulkoa.
 

Väkkärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Kalpa
Tosiaan ketjut näyttää hyviltä. Tuo nelonen on vähä heikko paperilla jos oikeen joutuu omassa päässä pyöriin. Kolmesta ensimmäisestä löytyy kyllä tarvittavaa maalinteko osaamista joka ketjun osalta.
Mielenkiinnolla minäkin jään oottelemaan.

Kyllä ite pelistä pitäis voitto saada kairattua. Canucks pelasi viime yöllä pelin häviten Oilersille 0-2.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös