Vuorikiipeily

[L. Paraske]

Mä en ihan ymmärrä, miksi tuota Huippujengiä moni on jaksanut katsoa. En väitä, että kyseessä olisi mikään poikkeuksellisen surkea ohjelma, kun en kerran sitä ole juuri nähnyt. Mutta vuorikiipeilystä on nykyään tarjolla älyttömän paljon hyviä sekä realistisia leffoja ja dokkareita, monet näistä jopa YouTubesta.

Kyseisissä pätkissä kiivetään maailman haastavimmille vuorille jne, ei tarvitse katsella Crystal Snowta ja Lolaa.

Varmaankin siksi, että Huippujengi on nykypäivän standardeilla oikein hyvä sarja. Erittäin hyvin kuvattu, leikattu, käsikirjoitettu (tällä ei siis tarkoiteta ohjelmaan osallistuvien vuorosanoja vaan jaksojen rakennetta ym.) ja porukka joka tuohon osallistuu on ihan hyvin koottu. Jopa Duudson-Jukka toimii, vaikka tuollainen "juontaja" ei olekaan välttämätön palanen ohjelmaa. Todella mielellään tuota on kotisohvalta katsonut ja ainakin minusta ansaittuja ovat kehut olleet.

Jos haluatte nähdä surkeasti tehtyä ohjelmaa, niin katsokaa Mertarantaa ja legendoja. Siinä on kyllä malliesimerkki, kuinka pelkästään amatöörimäinen leikkaus voi pilata katselukokemuksen. Ei pienintäkään tarttumapintaa löydy tuosta tekeleestä.

 

[TosiFani]

...Jos haluatte nähdä surkeasti tehtyä ohjelmaa, niin katsokaa Mertarantaa ja legendoja. Siinä on kyllä malliesimerkki, kuinka pelkästään amatöörimäinen leikkaus voi pilata katselukokemuksen. Ei pienintäkään tarttumapintaa löydy tuosta tekeleestä.

Tästä täytyy olla samaa mieltä. Odotin mielenkiinnolla ohjelmaa, mutta katselu jäi yhteen jaksoon. Mahdollisuudet mihin tahansa pilataan heikkoon käsikirjoitukseen ja kaavamaisuuteen.

 

[bebeto]

Mä en ihan ymmärrä, miksi tuota Huippujengiä moni on jaksanut katsoa. En väitä, että kyseessä olisi mikään poikkeuksellisen surkea ohjelma, kun en kerran sitä ole juuri nähnyt. Mutta vuorikiipeilystä on nykyään tarjolla älyttömän paljon hyviä sekä realistisia leffoja ja dokkareita, monet näistä jopa YouTubesta.

Kyseisissä pätkissä kiivetään maailman haastavimmille vuorille jne, ei tarvitse katsella Crystal Snowta ja Lolaa.

Kannattaisiko käydä jollakin nyppylällä jotta tietäisi miltä se tuntuu? Ei siellä tarvitse katsella Lolaa, snowta riittää senkin edestä. Mieleni halajaa alpeille ja Mont Blancille, jo pelkästään noiden maisemien takia.

 

[MustatKortit]

Kannattaisiko käydä jollakin nyppylällä jotta tietäisi miltä se tuntuu? Ei siellä tarvitse katsella Lolaa, snowta riittää senkin edestä. Mieleni halajaa alpeille ja Mont Blancille, jo pelkästään noiden maisemien takia.

Itse tyydyn ihailemaan Matterhornia ja Mont Blancia jatkossakin sieltä rinneravintolan puolelta. Yllättävän korkealle pääsee muuten hiihtohissilläkin, muistaakseni Zermatissa olen mennyt gondolilla Klein Matterhornille, joka lienee jotain 3900m se itse huippu ja hissikin menee noin 3700 metriin...

 

[bebeto]

Itse tyydyn ihailemaan Matterhornia ja Mont Blancia jatkossakin sieltä rinneravintolan puolelta. Yllättävän korkealle pääsee muuten hiihtohissilläkin, muistaakseni Zermatissa olen mennyt gondolilla Klein Matterhornille, joka lienee jotain 3900m se itse huippu ja hissikin menee noin 3700 metriin...

Nää, laiskan miehen hommia tuollainen. Jotkut tykkäävät tulla vuoria alas suksilla, minulle maistuu enemmän ylöspäin kipuaminen lihasvoimalla. Toki maisemista pääsee nauttimaan vähemmällä vaivallakin mutta veikkaan että se ei ole yhtä palkitsevaa.

 

[bebeto]

Kylmää kiveä - suomikiipeilyn tarina | TV | Areena | yle.fi

Tänään tuli tällainen dokumentti suomalaisesta vuorikiipeilystä. Minä olisin halunnut nähdä enemmän tuota historiaa ja vähemmän kalliokiipeilyä mutta hyvä dokkari silti. Dokumentti on omistettu suomalaisen vuorikiipeilyn pioneerin Matti A. Jokisen muistolle.

Matti A. Jokinen – Wikipedia

 

[Ahar]

Kylmää kiveä - suomikiipeilyn tarina | TV | Areena | yle.fi

Tänään tuli tällainen dokumentti suomalaisesta vuorikiipeilystä. Minä olisin halunnut nähdä enemmän tuota historiaa ja vähemmän kalliokiipeilyä mutta hyvä dokkari silti. Dokumentti on omistettu suomalaisen vuorikiipeilyn pioneerin Matti A. Jokisen muistolle.

Matti A. Jokinen – Wikipedia

Arvostan erittäin paljon tuota kuuskyt vuotta sitten kiivettyä Matterhornia. Olosuhteet ovat varmasti olleet hieman erilaiset tuolloin kuin nykyään ja se vuori vain tuntuu kaatuvan päälle, kun kiipeämistä alat harkitsemaan. Blancille kiipeää koska tahansa, mutta Matterhornille en enää toista kertaa lähde.

 

[bebeto]

Arvostan erittäin paljon tuota kuuskyt vuotta sitten kiivettyä Matterhornia. Olosuhteet ovat varmasti olleet hieman erilaiset tuolloin kuin nykyään ja se vuori vain tuntuu kaatuvan päälle, kun kiipeämistä alat harkitsemaan. Blancille kiipeää koska tahansa, mutta Matterhornille en enää toista kertaa lähde.

On kyllä ollut 50-luvulla kova suoritus sen ajan varusteilla ja välineillä. Pientä hilpeyttä aiheutti tuo huipulla otettu kuva jossa kaverukset poseeraavat jotkut huopahatut päässä, kypäristä ei tietoakaan. Jokisen innostusta ja paneutumista lajiin kuvaa hyvin tuo haastattelu jossa kertoo päässeensä lääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan mutta vaihtoi hammaslääketiedettä lukemaan kun siellä ei tarvinnut tehdä kesäisin harjoittelua. Kesät piti pyhittää kiipeilylle.

Hänen mukaansa on nimetty myös yksi reitti Cortinan Dolomiiteilla eli Torre Grande Via Finlandia jonka hän nousi vuonna -59. Se oli tuohon aikaan Dolomiittien vaikein reitti.

 

[bebeto]

Katselin juuri loppuosan dokumentista "Roraima-Climbers of the Lost World" joka tuli AlfaTV:lta. Harmittaa kun missasin alkupuolen lähes kaksituntisesta upeasta kiipeilydokumentista, toivottavasti tulee uusintana sillä YT:sta ei löydy kuin trailereita tästä 2012 valmistuneesta dokkarista.

I trailer del 61° Trento Film Festival | Roraima - Climbers of the lost world - YouTube

The Film Catalogue - Roraima - Climbers of the Lost World - Red Bull Media House - www.thefilmcatalogue.com

Kolme saksalaista Stefan Glowacz:n johdolla kiipesi Venezuelassa sijaitsevalle Mount Roraima-pöytävuorelle. Kiipeäminen kesti 12 vuorokautta ja miehet yöpyivät seinällä olevilla pienillä tasanteilla, seinällä joka on pystysuora. Huikeita maisemia ja huikea suoritus.

 

[dana77]

nostellaas ketjua ylös. Telkusta tulee tosi-tv sarja Everestin huipulle jossa seurataan ryhmän kiipeilijöitä nousua maailman huipulle. En sitä alusta lähtien huomannut alkaa seuraamaan mutta vaikuttaa selvästi mielenkiintoisemmalta ja laadukkaammalta kuin mikä se kotikutoinen sarja oli, huippujengi? Tässä päästään todella sisälle kiipeilyyn, olosuhteisiin ja tunnelmiin mitä äärioloissa vastaan tulee.

onko muut sarjaa seuranneet? Olen miettinyt noita leirejä mitä huipun lähistöllä on. Onko ne kiipeilijöiden omia joita Sherpat roudaavat vai tuolla kiipeilijöiden käytössä olevia yhteisiä? Muutenkin noiden sherpojen rooli on jätetty turhan paljon piiloon. Köysiä ovat käyneet kiinnittelemässä ja hehän kuvaamisen hoitavat mutta kuinka iso osa heidän duuninsa oikeasti on.

 

[-OO-]

onko muut sarjaa seuranneet? Olen miettinyt noita leirejä mitä huipun lähistöllä on. Onko ne kiipeilijöiden omia joita Sherpat roudaavat vai tuolla kiipeilijöiden käytössä olevia yhteisiä? Muutenkin noiden sherpojen rooli on jätetty turhan paljon piiloon. Köysiä ovat käyneet kiinnittelemässä ja hehän kuvaamisen hoitavat mutta kuinka iso osa heidän duuninsa oikeasti on.

Käytännössähän jokainen retkikunta vie ja pystyttää omat leirinsä, monestihan kiipeilijät (myös nämä ihan oikeat kiipeilijät jotka eivät siis ole näitä opastettavia "turisteja") ostavat itsensä sisään johonkin retkikuntaan jolloin saavat logistista apua eikä tarvitse roudata kaikkea itse, pystyvät hyödyntämään perusleirissä retkikunnan messitelttaa ym. fasiliteetteja jne. Kiipeilijöillä yleensä on omat kiipeilykamat ja perusleirin teltta, mutta melkeinpä kaikki muu tulee retkikunnan kautta.

Vuorelle viritettyjen kiinteiden köysien suhteen tekevät usein niin että kun uusi kiipeilykausi alkaa niin retkikunnat sopivat keskenään mikä retkikunta tai mitkä retkikunnat (tai siis käytännössä näiden retkikuntien sherpat) hoitavat köysien fiksaamisen ja muut retkikunnat maksavat näille sitten siitä palkkion. Tarkoituksena näin varmistaa että ne köydet tulee kiinnitettyä sinne kunnolla eikä ole sitten monia köysiä sekaisin.

Sittenhän on vielä näitä alppityylillä kiipeäviä mohikaaneja jotka eivät käytä mitään etukäteen perustettuja leirejä tai kiinteitä köysiä vaan kantavat itse mukanaan kaiken mitä ylhäällä tarvitsevat, eli käytännössä teltan, ravinnon ja keittovehkeet. Sattuneesta syystä pyrkivät menemään aika minimikuormalla.

Ei ole yllätys tuokaan että tuossa ohjelmassa sherpojen rooli on jätetty taka-alalle, koska näinhän se on tuolla vuorellakin monesti että sherpat tekevät meikäläisittäin pienehköllä palkalla jumalattoman määrän vaarallista ja raskasta työtä ja käytännössä ilman heidän panostaan vain murto-osa kiipeilijöistä saavuttaisi huipun, mutta eivät he siitä kovin paljoa koskaan kiitosta saa. Jotkut pitkän linjan kiipeilijät (esim. Ed Viesturs, Veikka Gustafsson jne.) kyllä osaavat arvostaa sherpoja ja monesti teroittavat haastatteluissaan ja kirjoissaan miten tärkeässä roolissa sherpat ovat, mutta esim. noissa opastettujen retkikuntien "turisteissa" on kuulemma paljon sellaisia jotka pitävät sherpoja vaan palvelijoinaan joiden tehtävä on viedä heidät ylös.

Käytännössähän sherpat hoitavat tuolla ne kaikki vaarallisimmat työt, eli perustavat reitin vaarallisen Khumbu-jäävirran yli, kantavat kaikki tavarat ylempiin leireihin ja perustetavat leirit, kantavat asiakkaiden tarvitsemat happipullot ylös (ja nykyisin onneksi tuodaan niin jonkin verran myös takaisin alas), kiinnittävät reitille kiinteät köydet, kantavat retkikunnan radiot ym. raskaat kamat ylös, auttavat tarvittaessa asiakkaita kiipeämisessä jne. jne. Eli kyllä se sherpojen rooli on oikeasti iso.

PS. Miltä kanavalta tuo ohjelma muuten tulee? On mennyt minulta ihan täysin ohi.

 

[dana77]

PS. Miltä kanavalta tuo ohjelma muuten tulee? On mennyt minulta ihan täysin ohi.

Kiitos mielenkiinnosta vastauksesta! Ohjelma tulee Kutoselta, mutta tarkempaa ajankohtaa en osaa ulkoa sanoa kun se tallentimelle tulee avainsanojen mukaan automaattisesti. Viimeksi tullut jakso oli ensimmäisen tuotantokauden viides. Meinaan seuraavassa kappaleessa muutamasta jo näytetystä asiasta muutaman sanan sanoa, joten jos sitä spoilerina pitää niin kannattaa skipata. Mitään tageja en kännykällä ala rakentelemaan.

Viime jaksossa ensimmäinen ryhmä saavutti huipun. Ainakin minulle ja ohjelman mukaan myös seurattavalle seurueelle tuli yllätyksenä mikä ruuhka huipulla oli. Eteen tuli iso ryhmä Kiinalaisia ja Intialaisia ja ohittaminen oli kapeassa paikassa mahdotonta. Tuo näytti melkoiselta massaturistikohteelta ja vei vähän pohjaa amerikkalaisten saavutuksilta että tuollaiset tunaritkin pyörivät huipun tuntumassa. Lisäksi pisti miettimään että tulevatko kaikki ei-länkkäritkin varmasti tilastoitua virallisiin uhritilastoihin.

Toinen juttu on paradoksi. Olin toisaalta yllättynyt että tuolla on kiipeämistä helpottamaan tehty tikkaita ja muuta eli miten"helpoksi" tuo on tehty. Tämän kääntöpuoli on, että miten kova saavutus sinne kipuaminen on ensimmäisiltä (mikä sen Uusi-Seelantilaisen kiipeäjän sherpan nimi olikaan) ollut. Ei ole ollut lisähappea eikä portaita tai kiinnikepaikkoja köysille ja edessä on ollut korkea pystysuora seinämä ilman tietoa mitä edessä on.

Kolmas mielenkiintoinen pointti on kustannuspuoli. En tarkkoja lukuja ole nähnyt mutta selvää on että lysti on kallista. Joku kaveri esitteli että hänen kenkänsä ovat maksaneet 900 dollaria. Toinen kertoi kiinnittäneen ekaa reissua varten talonsa ja toista varten saaneensa 40 000 sponssia. Olisiko kokonaiskustannus siis 50-100 kiloa?

Mutta hei, onhan ne maisemat sieltä ylhäältä uskomattoman upeat!

 

[-OO-]

Viime jaksossa ensimmäinen ryhmä saavutti huipun. Ainakin minulle ja ohjelman mukaan myös seurattavalle seurueelle tuli yllätyksenä mikä ruuhka huipulla oli. Eteen tuli iso ryhmä Kiinalaisia ja Intialaisia ja ohittaminen oli kapeassa paikassa mahdotonta. Tuo näytti melkoiselta massaturistikohteelta ja vei vähän pohjaa amerikkalaisten saavutuksilta että tuollaiset tunaritkin pyörivät huipun tuntumassa. Lisäksi pisti miettimään että tulevatko kaikki ei-länkkäritkin varmasti tilastoitua virallisiin uhritilastoihin.

Välillähän tuota eteläpuolen reittiä on kutsuttu pilkallisesti "jakkireitiksi" jota pitkin kuka tahansa pääsee huipulle kun on opas mukana, mutta pitää muistaa sekin että vaikka reitti on näennäisesti helppo niin olosuhteet ja korkeus tekee siitä edelleen ihan helvetin vaativan. Toki nuo kiinteät köydet, etukäteen perustetut leirit ja sherpat auttaa niin paljon että välillä suht' köykäisilläkin kiipeilytaidoilla varustetut ihmiset pääsee huipulle, mutta vaikka nuo huiputtajien määrät on aika valtavia niin ei kyseessä missään nimessä helppo suoritus ole. Everestin maine on vaan sellainen että yrittäjiäkin riittää valtavat määrät joten siksi myös huiputtajien määrät on suuria. Ja käsittääkseni noista uhreista pidetään kyllä tarkkaa tilastoa, eli sherpat ja porteritkin tulee kyllä varmasti aika tarkkaan merkittyä. Nuo retkikunnat on aika hyvin organisoituja ja Nepalin (ja Kiinan) viranomaiset vaativat tarkat dokumentit ihmisistä kiipeilylupia varten, koska se on heille hyvä tulonlähde.

Toinen juttu on paradoksi. Olin toisaalta yllättynyt että tuolla on kiipeämistä helpottamaan tehty tikkaita ja muuta eli miten"helpoksi" tuo on tehty. Tämän kääntöpuoli on, että miten kova saavutus sinne kipuaminen on ensimmäisiltä (mikä sen Uusi-Seelantilaisen kiipeäjän sherpan nimi olikaan) ollut. Ei ole ollut lisähappea eikä portaita tai kiinnikepaikkoja köysille ja edessä on ollut korkea pystysuora seinämä ilman tietoa mitä edessä on.

Itse asiassa Hillary ja Tenzing Norgay käyttivät lisähappea, ja hekin käyttivät tikapuita ym. apuvälineitä reitin rakentamiseen. Eli tuo ei ole mikään ihan uusi juttu. Toki tikapuut ovat keventyneet ja parantuneet siitä mitä ne olivat 50-luvulla, ja kun tuolla nyt on jopa kymmeniä retkikuntia niin jokaisen ei tarvitse enää tuoda omia tikapuita mukanaan ja viedä niitä reitille, mutta toisaalta myös tuo brittien 50-luvun retkikunta oli suuri ja Hillaryn ja Tenzingin ei tarvinnut aivan itse tehdä kaikkea heidänkään. Ensimmäisen kerran Everest huiputettiin ilman lisähappea vasta 1978 Reinhold Messnerin ja Peter Habelerin toimesta.

Kolmas mielenkiintoinen pointti on kustannuspuoli. En tarkkoja lukuja ole nähnyt mutta selvää on että lysti on kallista. Joku kaveri esitteli että hänen kenkänsä ovat maksaneet 900 dollaria. Toinen kertoi kiinnittäneen ekaa reissua varten talonsa ja toista varten saaneensa 40 000 sponssia. Olisiko kokonaiskustannus siis 50-100 kiloa?

Kyllähän tuo kallista lystiä on. Jo pelkästään kiipeilylupa maksaa mansikoita, ja siksi monet kokeneetkin kiipeilijät liittyvät mukaan joihinkin retkikuntiin koska sitä kautta on helpompi saada kiipeilylupa vaikka eivät varsinaisesti kiipeäkään lopulta tämän retkikunnan kanssa vaan toimivat vuorella täysin itsenäisesti. Nämä kokeneet, yksin tai pienessä ryhmässä kiipeilevät selviävät varmaan halvimmalla, he maksavat lähinnä tuosta kiipeilyluvasta ja logistiikasta mutta heidän ei tarvitse maksaa opastuksesta. Näidenkin kohdalla puhutaan kuitenkin varmaan jopa parin kymmenen tuhannen taalan kustannuksista. Nämä opastettujen, kaupallisten retkikuntien asiakkat sitten joutuvat maksamaan tänä päivänä varmaan kolminkertaisen summan. Veikkaisin että halvimmillaan tällaiseen retkikuntaan saattaa päästä noin neljänkymmenen tuhannen taalan maksulla, mutta nämä tunnetummat ja isommat firmat joilla on käytössä huippuoppaat ja huippulogistiikka ja hyvä maine pystyvät perimään vielä reilusti lisää ja asiakkaita riittää silti.

Ja kyllähän nuo kiipeilykamat maksaa myös aika reilusti. Pitää olla monenlaista kenkää, pukeutumiseen eri kerroksia kuoripuvuista paksuun untuvapukuun, kaikenlaisia tarvikkeita, telttaa, makuupussia jne. ja kun ollaan tuollaisissa olosuhteissa niin mikään "hinnat alkaen" -kama ei riitä vaan kaiken pitää käytännössä olla huippulaatua. Tunnetut huippukiipeilijät tietysti tekevät sponssisopimuksia valmistajien kanssa ja saavat kamansa sitä kautta, mutta tällaiset peruskiipeilijät saavat varmaan pulittaa helpostikin sen kymppitonnin että on kaikki tarvittava välineistö kasassa. Ei ole siis persaukisen hommaa, vaikka toki sellaisiakin mukana on. On siellä ihan tavan duunareitakin jotka painavat kahta-kolmea työtä läpi vuoden että pääsevät kerran-pari vuodessa kiipeilemään Himalajalle.


EDIT: Vielä tuosta "helppoudesta" niin viime vuosinahan tuolla on nyt sattunut varsin vakavia onnettomuuksia joissa uhrimäärät on olleet aika murheellisia. Yhdeksi syyksi on sanottu ilmastonmuutosta joka on tehnyt tuostakin "jakkireitistä" entistäkin epävakaamman. Erityisesti tuo aina vaaralliseksi tiedetty Khumbu-jäävirta on muuttunut entistäkin vaarallisemmaksi ja lumi-/jäävyöryt uhkaavat siellä koko ajan. Pari vuotta sittenhän siellä sattui paha lumivyöry missä kuoli lähes parikymmentä reittiä rakentamassa ollutta sherpaa. Ja muutenkin lumivyöryjen ja sortumien määrä vuorella on käsittääkseni ollut lisääntymään päin. Ja kyllä myös tuo jatkuva ruuhka vuorella on sekin yksi mikä lisää vaaramomenttia. Se aikaikkuna jolla huiputus tehdään on kuitenkin aika pieni ja jos reitillä on sadan metrin jono kiipeilijöitä niin huiputukseen käytettävä aika saattaa venyä vaarallisen pitkäksi ja kiipeiljä joutua sen takia vaikeuksiin joko väsymyksen tai sään, tai molempien takia.

 

[dana77]

Välillähän tuota eteläpuolen reittiä on kutsuttu pilkallisesti "jakkireitiksi" jota pitkin kuka tahansa pääsee huipulle kun on opas mukana, mutta pitää muistaa sekin että vaikka reitti on näennäisesti helppo niin olosuhteet ja korkeus tekee siitä edelleen ihan helvetin vaativan. Toki nuo kiinteät köydet, etukäteen perustetut leirit ja sherpat auttaa niin paljon että välillä suht' köykäisilläkin kiipeilytaidoilla varustetut ihmiset pääsee huipulle,

Näin se varmasti on. Kun omat kokemukset rajoittuvat Kilimanjaroon ja Kinabaluun (joita nyt ei tietenkään voida välttämättä kiipeilynä edes pitää), niin sitä on vaikea suhteuttaa, että kuinka paljon vaikeammaksi homma muuttuu kuuden tonnin yläpuolella ja erityisesti jos käytössä on varahappea. Jos sillä vuoristotaudin saa estettyä, niin mitäs vaikeaa siinä oikeastaan sitten on. Ehkä olen jollain hölmöllä tavalla koittanut suhtauttaa kiipeämistä ilman lisähappea kiipeämiseen. Se ei ohjelman sympaattiselta Tanskalaisjäseneltä onnistunut. Liekkö onnistuu "turisteista" keltään.

Ja ehkä sellainenkin anti-rasistinen huomio on hyvä tehdä, että vaikka kiinalaiset eivät osaisi englantia ja olisi teknisesti hyviä kiipeilijöitä niin se ei tarkoita, etteikö heillä voisi olla huippukunto ja rahaa, jolla saa parhaat varusteet ja avut. Iso maa jne.

Itse asiassa Hillary ja Tenzing Norgay käyttivät lisähappea, ja hekin käyttivät tikapuita ym. apuvälineitä reitin rakentamiseen. Eli tuo ei ole mikään ihan uusi juttu. Toki tikapuut ovat keventyneet ja parantuneet siitä mitä ne olivat 50-luvulla, ja kun tuolla nyt on jopa kymmeniä retkikuntia niin jokaisen ei tarvitse enää tuoda omia tikapuita mukanaan ja viedä niitä reitille, mutta toisaalta myös tuo brittien 50-luvun retkikunta oli suuri ja Hillaryn ja Tenzingin ei tarvinnut aivan itse tehdä kaikkea heidänkään.

Tuota on tiennytkään, että lisähappea käyttivät. En tietenkään asiaan ole tutustunut, mutta oletin että sitä ei vielä silloin olisi käytössä ollut.
Tikkaiden käyttö ei niinkään ollut se pointti vaan se, että niitä ei ollut valmiina. Tosin kun ryhmässä on tarpeeksi sherpoja, jotka sen rakentavat ja hommaakin on voitu tehdä aiempien yritysten aikana jo pohjille, joten ehkä se rakentamisen merkitys on voinut aika merkityksettömäksi kiipeilijöden kannalta muodostaa. En tiedä onko homman luonne ollutkin jopa enemmän retkikunnan koordinointia kuin itse kiipeilyä. Sekin on epäselvää, että miten hyvin reitti on saatu etukäteen scoutattua vai onko menty yritys/erehdys -metelmällä. Toki yrittäjiä on ennnenkin ollut ja varsin oletettavaa, että aikasemmatkin ovat lähelle päässeet.

Ja kyllähän nuo kiipeilykamat maksaa myös aika reilusti. Pitää olla monenlaista kenkää, pukeutumiseen eri kerroksia kuoripuvuista paksuun untuvapukuun, kaikenlaisia tarvikkeita, telttaa, makuupu#.

Tämä on asia josta piti jo edellisessä viestissä sanoa. Uskomattoman hyvin nuo kiipeiljät tuntuvat sään vaihteluihin pystyvän sopeutumaan. Välillä kun aurinko paistaa, niin kiipeilijät tuntuvan paistattelevan ulkoilmassa kun terassilla istuisi ja sitten pakkasta on -40 ja tuulee (en tiedä onko tuo -40 oikeasti lämpötila vai tuollainen amerikkaistyylinen "feels like -40"), niin silti he pystyvät jatkamaan toimintaa sään haittaamatta. Kun miettii omia kokemuksia, niin tuntui että kuudessa tonnissa paleli ja oli kylmä koko ajan johtuen väsymyksestä, siitä että elimistö ei ottanut vastaan ravintoa (ja toki myös varusteiden keskinkertaisuudesta), mutta silti yllättävän helpolta tuo puoli on näyttänyt.

Kun nyt asiasta tietävä tahokin on keskustelussa, niin voin kertoa, että olen ohjelmaa katsoessa alkanut taas miettiä omaa haavettani eli käydä joskus Everestiä vilkaisemassa. Mistään huipulle pääsystä en edes haaveile, mutta 6400 metrin advanced base camp on käynyt mielessä. Jos jotain kommentteja vaatimuksista, kustannuksista ja muusta on, niin mielelläni otan vastaan. Minulla googlekin on, mutta mielekkäämpää on näin lähteä liikeelle.

 

[-OO-]

Tuota on tiennytkään, että lisähappea käyttivät. En tietenkään asiaan ole tutustunut, mutta oletin että sitä ei vielä silloin olisi käytössä ollut.

Tästähän oli pitkään käsitys että Everestin kiipeäminen (tai yleensäkään kasitonnisten kiipeäminen) ilman lisähappea on fyysisesti täysin mahdotonta, ja lisähappea käytettiin jo 1920-luvulla. Malloryhan piti tuota "epäurheilullisena" mutta tuli lopulta siihen tulokseen että huiputus on mahdotonta ilman lisähappea ja alkoi käyttämään sitä. Vasta Messnerin onnistunut huiputus 1978 todisti että myös Everestin huipulle on mahdollista päästä ilman lisähappea.

En tiedä onko homman luonne ollutkin jopa enemmän retkikunnan koordinointia kuin itse kiipeilyä. Sekin on epäselvää, että miten hyvin reitti on saatu etukäteen scoutattua vai onko menty yritys/erehdys -metelmällä. Toki yrittäjiä on ennnenkin ollut ja varsin oletettavaa, että aikasemmatkin ovat lähelle päässeet.

Nuo kiipeilyn alkuaikojen retkikunnathan on olleet valtavia organisaatioita joissa on ollut mukana jopa kymmeniä kiipeilijöitä ja satoja kantajia, sherpoja ym. avustajia. Monesti retkikunnan johtaja on ollut sellainen koordinaattori joka on vastannut käytännön asioista, ja sitten on ollut muutama kiipeilijäpari (+ heitä avustaneet kiipeävät sherpat) joiden tehtävä on ollut scoutata reittiä, rakentaa leirejä, kantaa tarvikkeita ylös jne. Lopulta on sitten katsottu ketkä noista kiipeilijäpareista on olleet vahvimpia ja parhaissa asemissa huippuyritykseen. Hillary ja Tenzing ovat tietenkin saaneet kunnian tuosta ensimmäisestä huiputuksesta mutta se on ollut koko valtavan retkikunnan työn tulos, eli he ovat tehneet vain pienen osan kaikesta siitä valmistelevasta työstä mitä tuon huipulle nousemisen eteen on tehty. Yritys/erehdys-menetelmällähän tuossa on tavallaan menty, mutta on myös hyödynnetty aikaisempien vuosien ja muiden ryhmien kokemuksia ja muistiinpanoja.

 

[dana77]

Nuo kiipeilyn alkuaikojen retkikunnathan on olleet valtavia organisaatioita joissa on ollut mukana jopa kymmeniä kiipeilijöitä ja satoja kantajia, sherpoja ym. avustajia. Monesti retkikunnan johtaja on ollut sellainen koordinaattori joka on vastannut käytännön asioista, ja sitten on ollut muutama kiipeilijäpari (+ heitä avustaneet kiipeävät sherpat) joiden tehtävä on ollut scoutata reittiä, rakentaa leirejä, kantaa tarvikkeita ylös jne. Lopulta on sitten katsottu ketkä noista kiipeilijäpareista on olleet vahvimpia ja parhaissa asemissa huippuyritykseen. Hillary ja Tenzing ovat tietenkin saaneet kunnian tuosta ensimmäisestä huiputuksesta mutta se on ollut koko valtavan retkikunnan työn tulos, eli he ovat tehneet vain pienen osan kaikesta siitä valmistelevasta työstä mitä tuon huipulle nousemisen eteen on tehty. Yritys/erehdys-menetelmällähän tuossa on tavallaan menty, mutta on myös hyödynnetty aikaisempien vuosien ja muiden ryhmien kokemuksia ja muistiinpanoja.

Samalla tavalla kun on epäreilua, että sherpojen roolia häivytetään, niin kohtuutonta on myös että tämä puoli unohdetaan, Itselle on muistiin palanut lapsuudesta maantiedettä yms esitellyt "opettavainen" kirja, jossa Hillary ja Tenzing olivat kuvattu Everestin huipulle. Kahdestaan ne siinä nakottivat tyyliin Fjälräven reput selässä. Toisella oli vyö vyötäröllä ja toisella pieni hakku kädessä ja iloisesti pipot päässä hymyillen vilkuttivat huipulla. Goebbelskin olisi ylpeä. perkele, hävisin ilmeisesti sääntöjen mukaan jonkun väittelynkin tällä natsikortillani.

ehditkö näkemään viestini edit-osan? (meni näppis jumiin, joten piti varmuuden vuoksi lähettää alkuosa viestistä "turvaan")

 

[-OO-]

Kun nyt asiasta tietävä tahokin on keskustelussa, niin voin kertoa, että olen ohjelmaa katsoessa alkanut taas miettiä omaa haavettani eli käydä joskus Everestiä vilkaisemassa. Mistään huipulle pääsystä en edes haaveile, mutta 6400 metrin advanced base camp on käynyt mielessä. Jos jotain kommentteja vaatimuksista, kustannuksista ja muusta on, niin mielelläni otan vastaan. Minulla googlekin on, mutta mielekkäämpää on näin lähteä liikeelle.

Minulla on ollut myös samanlainen haave, että jos pääsisi joskus käymään Everestin perusleirissä, ja joskus katselin vähän hintoja tällaiselle reissulle. Opastetut valmispaketit lentoineen taisi olla jotain luokkaa 2500-3500 euroa joten kaikkine kuluineen menee varmaan johonkin 4000 euron tuntumaan vähintään. Varmaan halvemmalla selviää jos menee omatoimisesti mutta muistaakseni tuo rahastus Everestillä on sitä luokkaa että nuo trekkausluvatkin oli yllättävän kalliita. Ja sitten joutuu järjestelmään itselleen vielä jonknlaista kyytiä Katmandusta ylöspäin jos ei halua käyttää viikkokaupalla aikaa tuohon lähestymiseen. Käsittääkseni tuo trekkausreitti sinne perusleiriin ei ole mikään vaativa, eli perushyvällä fysiikalla pärjää varmasti kun vaan malttaa edetä riittävän hitaasti ettei ala vuoristotauti iskeä. Perusleiristä ylemmäs kiipeämiseen tarvitsee käsittääkseni jo sitten taas erillisen luvan ja veikkaisin että on taas monta astetta kalliimpi.

Minä olenkin alkanut miettimään että jos joskus tuon Himalajan matkan saisi toteutettua niin kohde voisi mieluummin olla Annapurnan seutu joka on kuulemma maisemiltaan paljon hienompaa aluetta, eikä ole niin jumalattoman ruuhkainen. Se trekkausreitti Everestille on kuulemma ruuhkaisimpaan aikaan suorastaan saastainen koska väkeä on jumalattomasti. Annapurnasta puuttuu tietenkin se "Everestin hohto" mutta se näkyy sitten myös hinnoissa jotka on huomattavasti halvemmat kuin Everestillä.

 

[dana77]

Minulla on ollut myös samanlainen haave, että jos pääsisi joskus käymään Everestin perusleirissä, ja joskus katselin vähän hintoja tällaiselle reissulle. Opastetut valmispaketit lentoineen taisi olla jotain luokkaa 2500-3500 euroa joten kaikkine kuluineen menee varmaan johonkin 4000 euron tuntumaan vähintään. Varmaan halvemmalla selviää jos menee omatoimisesti mutta muistaakseni tuo rahastus Everestillä on sitä luokkaa että nuo trekkausluvatkin oli yllättävän kalliita. Ja sitten joutuu järjestelmään itselleen vielä jonknlaista kyytiä Katmandusta ylöspäin jos ei halua käyttää viikkokaupalla aikaa tuohon lähestymiseen. Käsittääkseni tuo trekkausreitti sinne perusleiriin ei ole mikään vaativa, eli perushyvällä fysiikalla pärjää varmasti kun vaan malttaa edetä riittävän hitaasti ettei ala vuoristotauti iskeä. Perusleiristä ylemmäs kiipeämiseen tarvitsee käsittääkseni jo sitten taas erillisen luvan ja veikkaisin että on taas monta astetta kalliimpi.

Minä olenkin alkanut miettimään että jos joskus tuon Himalajan matkan saisi toteutettua niin kohde voisi mieluummin olla Annapurnan seutu joka on kuulemma maisemiltaan paljon hienompaa aluetta, eikä ole niin jumalattoman ruuhkainen. Se trekkausreitti Everestille on kuulemma ruuhkaisimpaan aikaan suorastaan saastainen koska väkeä on jumalattomasti. Annapurnasta puuttuu tietenkin se "Everestin hohto" mutta se näkyy sitten myös hinnoissa jotka on huomattavasti halvemmat kuin Everestillä.

Hyviä juttuja. Oletko aikataulua mahdolliselle reissulle kaavaillut yhtään vai onko vielä osastoa manjana? Minulla on tuo vuosi 2018 ollut tähtäimessä ja vuoden aika varmaan sen mukaan jolloin olosuhteiden puolesta otollisinta olisi.
Tuo Annapurna ei olisi välttämättä huono vaihtoehto. Hienoa olisi Everestin huippu nähdä vaikka kauempaakin. Koitin googlata, että mikä olisi helpoin paikka mistä sen näkisi, mutta ihan yksiselitteistä vastausta en siihen saanut. Tämän pohjalta kuitenkin ymmärsin että sellaisia on usempiakin.
Nepal's top 6 viewpoints - Where to see Everest and other Himalayan giants | kimkim
Annapurnan ja Everestin välimatka on vissiin sadan kilometrin luokkaa, eli sieltäkin tuollainen näkyvä voisi avautua.

Huvittavaa kun noita Katmanduja, Annapurnia ja muita lähtee googlella paikallistamaan, niin se kyllä tietää että Punavuoresta ja vastaavista löytyvät. Ruokalistallakin on vaikka mitä. Anyway, yllättävän alhaalla Katmandukin on eli 1400 metrissä. Siitä on vielä aika paljon nousemista, joskin "julkisilla" pääsee varmasti vielä merkittävästi ylemmäksi.

 

[-OO-]

Anyway, yllättävän alhaalla Katmandukin on eli 1400 metrissä. Siitä on vielä aika paljon nousemista, joskin "julkisilla" pääsee varmasti vielä merkittävästi ylemmäksi.

Käsittääkseni tämä Katmandu-Lukla -väli mennään yleensä lentokoneella tai helikopterilla, koska olen käsittänyt että tuo Lukla ei ole kovin hyvien kulkuyhteyksien päässä. Luklasta käynnistyy sitten se varsinainen trekkaus.

 

[Tenho]

Itse olen vielä tälle keväälle suunnitellut / haaveillut EBC-reissua.

Olen siinä käsityksessä että edes sinne oikeaan EBC:hen ei pääse ihan noin vaan (tautien yms. takia) joten voisin kuvitella että korkeammalla olevat Base Campit ovat vielä vaikeampia päästä. Tietenkin siinä tulee myös oikeat kiipeilyluvat yms. eteen kun Khumbua lähdetään tosissaan kiipeämään.

Tuonne EBC:lle pääsee halvimmillaan osana porukkaa (Nepalilaisen toimiston kautta) luokkaa 1100 €. Minimissään trekkaus on se 12-13 päivää, joista kaksi akklimatisoitumispäiviä ja ensimmäisenä päivänä tosiaan lennetään Luklaan. Se kys. lentokin voisi olla jo elämys...

Edit. toki halvemmalla pääsee jos ihan itsekseen trekkaa (se on edelleen ilmeisesti sallittua), mutta itse en siihen lähtisi ellei olisi oikeasti aikaa käyttää väh. se kolme viikkoa. Nuo porukat ovat kuitenkin siitä hyviä että on oppaat, kantajat, yms. kaikki vuoristotauti- & paikallistietämys apuna.

 

[Prof. Puck]

Dana77 ja -OO-

Kirjoittelen teille ns. dummy-opastuksen Everest Base-Cam retkeen, joka perustuu omakohtaisiin kokemuksiin.. Tästä on sitten hyvä jatkaa syventäen tietoa muista lähteistä Tosin omista reissuistani alueella alkaa olla jo vuosikymmen, joten lukekaa sillä varauksella, että tietoni voivat olla hyvinkin vanhentuneet. Olen ollut tuolla seudulla pariinkiin otteeseen kiipeämässä (alppityylillä..) muita Everestin alueella olevia huippuja, mutta käynyt myös morjenstamassa tuttavia varsinaisella Everestin perusleirilläkin.

Jos Everestin perusleirin reittiä haaveilee, niin kaupallisten ja kalliiden opastettujen reissujen lisäksi on pari muutakin vaihtoehtoa. Yksi helppo ja huomattavasti huokeampi tapa on, että palkkaatte esim Kathmandusta oppaan (ei tarvitse olla kiipeilytaitoinen), joka seuraa teitä mukana reissun aikana. Tämä toimii sikäli hyvin, että homman varsinainen pihvi oppaalla on toimia tulkkina ja tietysti opastaa teidät majataloihin, joista hän saa omat provikat kotiutettua. Jos taas rompetta haluaa kantaa enemmänkin (kukaan kunniantuntoinen opas ei ylleensä teidän romppeita kanna), niin sitten voi palkata sen päälle kantajan tai kaksi retkueenne lukumäärästä riippuen, siis jos välttämättä haluaa raahata puoli omaisuutta mukana, muttei itse halua kantaa painavaa reppua? Mukavuussyistä sanoisin, että kunhan repun paino on alle 10 kiloa, niin kantajille ei todellakaan ole tarvetta ja 10 kilon reppu on nykyajan kevyillä varustuksilla jo painava.. kamaa mahtuu mukaan vaikka jaettavaksi asti.

Everestin "perusleirin huiputukseen" ei tarvitse sen kummenpaa lupaa kuin perus " National Park" maksun. Sitten tulee erilaisia maksuja päälle, jos haluatte reissulla huiputtaa jonkin ns.Trekking Peakeista (nimi voi olla harhaanjohtava sillä osa noista huipuista ovat teknisesti todella haastavia, paljon vaikeampia kuin Everest..), mutta silti todella paljon edullisempia kuin varsinainen expedition-lupa "oikeille" vuorille.Siiten jos/kun teillä alkaa tällainen reissu konkretisoitua, niin minulle voi pistää viestiä ja opastan hyvien paikallisten kiipeilyfirmojen pariin, joiden kanssa voitte neuvotella asiat tarkemmin. Homma tulee huomattavasti halvemmaksi, jos teillä on esimerkiksi 4 henkeä jakamassa näitä kustannuksia noihin "kaupallisiin pakettimatkoihin" verrattuna. Ainakin yksin matkatessa (jos ei muita kustannuksia jakamassa) rahallinen hyöty voi olla hiukan siinä ja siinä...

Sitten se toinen - ylivoimaisesti halvin ja mielestäni käypä - optio on heittää reppu selkään, ottaa lento Luklaan ja unohtaa oppaat. Käytännössä tuo "Everest Basecamp" reissu on niin hyvin opaskirjoitettu ja käytännön faciliteeteiltaan toteutettu, että oppaan palkkaaminenkin on vähän rahan hukkaa, ellei sitten vartavasten halua tukea nepalilaista kiipeilybusinesta, jossa ei tietenkään sinänsä ole mitään tuomittavaa tai moitittavaa. Sagarmathan kansallispuiston rajalla (edullinen) puistomaksu kouraan ja kohti Everestia. Jokunen vuosi sitten Nepalin hallitus ahneuksissaan mietti, että tälle "Everest Basecamp reissullekin" pitäisi ulkomaalaisten palkata opas mukaan, mutta en ole varma, toteuttivatko he koskaan tätä suunnitelmaa? Kokemusten perusteella veikkaisin, että vaikka toteuttivat, kiinnijäämisen mahdollisuus "ilman opasta" tapahtuvaan retkeilyyn on joka tapauksessa huomattavan vähäinen. Mihin piruun he vetävät rajan sille, onko joku tallaamassa alueella muuten vain, vaiko "Everest Basecamp retkellä..? Lisäksi tuolla on niin paljon kanssaturisteja liikkeellä molempiin suuntiin, että siellä kuulee kyllä kyllästymiseen saakka muiden "sotatarinoita" mitä edessä on odotettavissa ja tarvittaessa voi liittyä johonkin (opastettuun) porukkaan mukaankin, jos siltä tuntuu.

Everestin perusleirille pääsy ei enää tätänykyä ole käsittääkseni mitenkään itsestäänselvyys. Ymmärrettävistä syistä johtuen oikeat kiipeilijät ja ja varsinaiset kiipeilyretkikunnat eivät halua perusleiriin turismoja pyörimään kuin puolukka pillussa, joten normaalit tallaajat ohjataan yleensä viereisen "kivikasan", eli Kala Pattharin (5644m) huipulle (jonka huiputtaminen ei vaadi muuta kuin kävelytaidon ja kohtuullisen hyvän peruskunnon..). Mutta ei sitä silti kannata ylenkatsoa, koska huipulta avautuvat näkymät ovat kyllä kerrassaan hienot - paljon paremmat kuin perusleiristä!

Sitten sananen vielä etenemisaikataulusta.. Etäisyydet ovat lyhyet. Luklasta kävelee (tarvittaessa) Namche Bazariin päivässä, joskin yhden yön viettäminen välissä on kyllä suotavaa monestakin syystä johtuen. Namche Bazaarista Everestin perusleiriin ei ole kuin noin maratonin verran matkaa, joten kovakuntoiset juoksevat sen "muutamassa" tunnissa. Mutta akklimisoituminen vie oman aikanasa ja sille kannattaa varata hiukan aikaa, niin voi paremmin myös ihailla maisemia ja kulttuuriakin ja tutustua muihin (yleensä keskivertoa mielenkiintoisempiin) kanssavaeltajiin. On myös keskimäärin mukavampi vaeltaa, kun ei ole oksennus kurkussa ja päätä huimaa, heh

Vuoristotaudin puhkeaminen huonon akklimisaation johdosta ei muuten ole juurikaan kuntoon liittyvä tekijä... miltei päinvastoin eli kovakuntoisilla vuoristotaudin riskin on paljon suurempi, koska ahnehtivat liian paljon matkaa ja nousukorkeutta yhdelle päivälle. Tähän sortuu helposti, koska päiväkohtainen matka Namchen jälkeen on niin lyhyt.

Olen ehdottomasti samaa mieltä, että Annapurna Circuitilla maisemat ovat hienommat bioversiteetin ja paikallisen kulttuurinkin vuoksi, mutta onhan tuossa "Everestillä käynnissä" oma hohtonsa, jota ei voi ohittaa.

Jos minä olisin tekemässä Everest Base Camp reissua ekka kertaa, niin ennen varsinaiselle reissulle lähtöä ottaisin Kathmandusta Everest View Flightin, joss käydään pienkoneella pyörähtämässä muutaman tunnin lento Everestin seudulla ihailemassa maisemia ja itse massiivia. Hieno reissu ja nostattaa varmasti fiiliksiä tulevaa trekkiä ajatellen.

 

[dana77]

Everestin perusleirille pääsy ei enää tätänykyä ole käsittääkseni mitenkään itsestäänselvyys. Ymmärrettävistä syistä johtuen oikeat kiipeilijät ja ja varsinaiset kiipeilyretkikunnat eivät halua perusleiriin turismoja pyörimään kuin puolukka pillussa, joten normaalit tallaajat ohjataan yleensä viereisen "kivikasan", eli Kala Pattharin (5644m) huipulle (jonka huiputtaminen ei vaadi muuta kuin kävelytaidon ja kohtuullisen hyvän peruskunnon..). Mutta ei sitä silti kannata ylenkatsoa, koska huipulta avautuvat näkymät ovat kyllä kerrassaan hienot - paljon paremmat kuin perusleiristä!

Vuoristotaudin puhkeaminen huonon akklimisaation johdosta ei muuten ole juurikaan kuntoon liittyvä tekijä... miltei päinvastoin eli kovakuntoisilla vuoristotaudin riskin on paljon suurempi, koska ahnehtivat liian paljon matkaa ja nousukorkeutta yhdelle päivälle. Tähän sortuu helposti, koska päiväkohtainen matka Namchen jälkeen on niin lyhyt.

Kiitos proffa vastauksesta! Tulen paremmalla ajalla varmasti moneen kohtaan palaamaan, mutta pari nopeaa kommenttia jo nyt.

Osa tuonne kiipeämisen viehätystä olisi päästä vähän korkeammalle kuin aikaisemmin ja sen takia 5644m ei riittäisi vaan tuo 6500m olisi kiikarissa. Myönnän että onhan se vähän naurattavaa ja lapsellista, but thats me.

Kilimanjaron 5900metrissä ei vuoristotauti iskenyt, mutta se ei varmasti tae ole etteikö se toisella kertaa voisi tulla. Olen silti tässä välissä tehnyt erinomaista työtä ja antanut kunnon rapistumaan ettei ainakaan sen puolesta riskit kasvaisi :)
Se mitä mietin vaikka samalla tunnistan sen typeryyden on nuo lisähapet. Aikataulun puolesta kahden-kolmen viikon reissut ovat aika pahoja. Mietin että voiko happipullojen käytöllä nopeuttaa nousua, niin että tuon 6500m vetäisi 6-9 päivässä? Kuinka paljon happea kuluu, mitä pullot maksavat ja painavat ja ennen kaikkea mitä pitää ottaa huomioon? Ensimmäisiin varmaan google osaa vastata, mutta jälkimmäisestä kuulisin kokemuksia jos niitä on. Onko tuo niin simppeliä, että tauti ei iske kun happea saa vai vaikuttaako ohuempi ilmanala myös verenpaineisiin tms?

 

[Prof. Puck]

Osa tuonne kiipeämisen viehätystä olisi päästä vähän korkeammalle kuin aikaisemmin ja sen takia 5644m ei riittäisi vaan tuo 6500m olisi kiikarissa.

Se mitä mietin vaikka samalla tunnistan sen typeryyden on nuo lisähapet. Aikataulun puolesta kahden-kolmen viikon reissut ovat aika pahoja. Mietin että voiko happipullojen käytöllä nopeuttaa nousua, niin että tuon 6500m vetäisi 6-9 päivässä? Kuinka paljon happea kuluu, mitä pullot maksavat ja painavat ja ennen kaikkea mitä pitää ottaa huomioon? Ensimmäisiin varmaan google osaa vastata, mutta jälkimmäisestä kuulisin kokemuksia jos niitä on. Onko tuo niin simppeliä, että tauti ei iske kun happea saa vai vaikuttaako ohuempi ilmanala myös verenpaineisiin tms?

Nopeat vastaukset lentoa odotellessa...

Äkkiseltään kuulostaisi, että juurikin joku noista Nepal Trekiing Peakeista sopisi sinulle kuin nenä päähän. Ulkomuistista Mera (La) Peak kohoaa yli 6600 metrin korkeuteen ja sijaitsee siinä Everestin massiivinen eteläpuolella joten oletan sieltä avautuvan hienot näkymät myös Everestille (en ole itse kiivennyt Meralle joten älä luota tässä sanaani). Voi olla muitakin optioita kun Nepalin hallitus on lisännyt näiden Trekking Peakkien määrää.. en ole päivittänyt tietojani viime vuosina. Jos tällaisen huiputuksen haluat reissun lisänä ja varsinkin jos aika on tiukilla niin sitten jonkin kaupallisen (hyvän) firman retkueeseen liittyminen ei ole ollenkaan huono idea! Hyvillä firmoilla on mukana lisähappea ja painepussi jos jollakulla asiakkaista iskee vuoristotauti! Ja tietysti fasiliteetit ja kontaktit saada asiakas muutenkin alas nopeasti hoitoon!

Minä en ole koskaan käyttänyt lisähappea kiipeillessä joten joudut hankkimaan lisätietoa muualta kun on sen verran herkkä aihe, ettei mutulla kannata alkaa tarkemmin neuvomaan.. Minun korkein huippu on 7400metriä ja sinne kyllä pääsi ilman lisähappeakin kun akklimisaation hoiti hyvin. Tosin kerran olen joutunut kääntymään takaisin vuoristotaudin oireiden vuoksi ja tämä oli alle kuudessa tonnissa joten eipä näistä aina tiedä... Nepalissa tuon akklimisaation hoitaminen on vähän vaikeampaa kuin esim Kilimanjarolla, koska Kilille pystyy vetämään huiputuspäivänä isot korkeusmetrit ja sitten nopsaan alas kun taas Everestillä olet päiväkausia yli 4000 metrissä ja reilusti alas ei edes pääse muuten kuin pelastushelikopterilla. Tästä syystä sanoisin, että akklimisaation kannattaa Everestillä panostaa hiukan huolellisemmin! Yleinen nyrkkisääntö ns. turvalliselle etenemisvauhdille on, että Namche Bazaarin jälkeen etenee noin 300 korkeudmetriä päivässä ja kolmannen päivän jälkeen päivän tauko! Tästä voi sitten laskea kuinka paljon aikaa tarvitaan riippuen huipun korkeudesta ja perusleiriin korkeudesta. Huiputuspäivänä voi sitten varata hiukan enemmän metrejä, tietty!

Minä en missään olosuhteissa suosittele lisähapen avulla kiipeämiseen muuten kuin hätävarana, ihan maksimissaan huiputuspäivänä!

Tuo 9 päivää alkaa olemaan aikalailla ehdoton alaraja turvalliseen huiputukseen (Kathmandu-Kathmandu ja lennot Luklaan! Minä varaisin kyllä muutaman päivän enemmän jos sää ei suosi tai tulee sairastelua (paskataudin mahdollisuus Nepalissa huomattava)!

 

[Prof. Puck]

Danalle vielä sellainen lisäys, että vaikka se onkin paljon aikaa uhrattavaksi, niin minä varaisin suosiolla kolmen viikon loman Nepalin reissuun kokonaisuudessaan (sisältäen lentopäivät Suomesta..). Nepalissa voi niin moni asia mennä (ajallisestikin) pieleen, että siellä on pakko varata aikaa vastoinkäymisille! Lennot yhteensä 2 päivää, Kathmandu ennen trekkiä 2-3vrk, itse trekki 12 vrk ja loppuun vielä Kahtmandu 2-3 vrk. Tästä voi kaiken sujuessa nipistää muutaman päivän, mutta sitten taas harmittaisi vietävästi jos kallis reissu ja huiputus jää vajaaksi parista päivästä uupuen!

Jos trekiltä pääsee etuajassa pois, niin sitten voi tilata vaikka white river raft reissun kylkiäiseksi jos virtaa vielä riittää!

 

[dana77]

Danalle vielä sellainen lisäys, että vaikka se onkin paljon aikaa uhrattavaksi, niin minä varaisin suosiolla kolmen viikon loman Nepalin reissuun kokonaisuudessaan (sisältäen lentopäivät Suomesta..). Nepalissa voi niin moni asia mennä (ajallisestikin) pieleen, että siellä on pakko varata aikaa vastoinkäymisille!

Kiitos taas kommenteista! Nämä ovat osittain sellaisia asioita että vaikka itsekin asian periaatteessa ymmärtää, niin kaipaa sitä että joku muu sanoo asian ääneen. Kotona näistä ei uskalla edes kertoa...

Periaatteessa en ollut ajatellut että tavoitteeksi tarvisi asettaa mikään huippu vaan esim base camp toimisi mutta kun nyt asiaa ajattelen niin turvallisempaa voisi olla että sellainen on. Siinä missä insinööri tarvitsee orgasmin että tajuaa lopettaa niin myös tällaisellä luonteella varustettu tarvitsee huipun jossa tajuaa lopettaa. On vähän huonoja kokemuksia noista käännyn sitten kun siltä tuntuu -tilanteista , mutta siitä kuitenkin sen verran aikaa ettei kuolemanpelko enää vaikuta.

ps 7400 on kova juttu, hattu päästä!