Vitutusketju

  • 10 572 268
  • 56 150

Ölppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minua vituttaa, että ei saa seistä bussipysäkillä rauhassa, eikä etenkään istua bussissa hiljaa ikkunasta ulos mulkoillen autuaassa omassa rauhassa.

En tiedä, jotenkin tuntuu että kaikki juopot tulee aina horisemaan juuri mulle. Mikä vittu siinä on etteivät tajua jättää ihymisiä rauhaan? Ei siinä mitään jos Suomessa ylipäänsäkin olisi tapana jutella bussissa ja pysäkille tuntemattomille, mutta kun ei ole, ei ainakaan täällä Savossa. Ja itse kun olen kahden vaiheilla ryhdynkö absolutistiksi vai en, niin ymmärrettävästi en osaa oikein pitää luonnollisena asiana sitä, että ihmiset on keskellä päivää pienessä sievässä.
Ei ole erityisen miellyttävää istua tai seisoa keski-ikäisen -eli kolme kertaa minua vanhemman- päätä pitemmän selvästi humalaisen miehen vieressä, joka ei osaa pitää turpaansa kiinni vaan kyselee ikää ja olenko opiskelija ja mitä teen illalla ja sitä rataa. Tiedän olevani liian säikky ja tavallaan liian kiltti. Sen sijaan että tuijotan tiukasti toiseen suuntaan napit korvilla ja musiikki mahdollisimman kovalla, minun tekisi mieli käskeä äijää painumaan helvettiin. Käskemään tätä pysymään kaukana minusta ja päälle päätteeksi vielä uhkaamaan pesäpallomailalla sukukalleuksille jos mies ei ymmärrä vihjettä. Enhän minä tietenkään niin tee.

IHANAA että löytyy toinenkin jolla on sama luontainen "ominaisuus" vetää juoppoja puoleensa! Tänäänkin töistä tullessa seisoskelin tuolla pasilan asemalla, n.20 ihmistä siellä minun kanssani, mulla napit korvilla ja kattelin maahan. Juurikin kuvailemasi keski-ikäinen juoppo horjahtelee siellä ja tiirailee ympärilleen, keneltähän hän tulee pummimaan tupakkaa - yksin seisovalta 16-19 vuotiaalta 20cm lyhyemmältä pojalta jolla on napit korvissa. No itselläkin sen verran kiltti luonne että sanoin etten polta ja tämähän meinas mua siitä leipaista, näytin nuuskakiekkoa ja jätti rauhaan. Menin sitten vittuuntuneena junaan kun se sieltä tuli ja OHHOH siellä myös oikein mielenkiintoinen vastaavanlainen juoppo, katson hiljaa ikkunasta ulos napit korvilla ja minun eteenihän hän istuu ja rupeaa elämästä kyselemään niinkin selvästi että piti kysymykset arvata.

Siis ei saatana kun kaikki nämä juopot eksyvät mun luokse puhumaan ja pätee muuten muihinkin ihmisiin. Edellisestä narrien matsista kun tulin junaan n. 10 muun jokerifanin kanssa niin tietenkin sielläkin tälläinen perusjamppa tulee multa (n. 20v vanhempi mies) kyselemään miten matsi päättyi ja kuka oli paska, lisäksi kehui kuinka juuso on hyvä maalivahti jokereihin ja siinä sitten rupesi huutamaan kun kehtasin väittää että Riksman pelaa IFK:ssa.. No ehkä sitä pitäis vetää joku saatanan muovipussi ja mustat lasit päähän ettei kukaan mulle tule puhumaan.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Vituttaa niin paljon, ettei tahdo veri kiertää. Pakko koittaa vaan painaa, vaikka aika tapolta tuntuu.
 

Egonomic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Mestis KalPa
Vituttaa etenkin Salattujen Elämien aikaan joka katkolla oleva OBH-nordikan mainos, jossa Hyypiä on pääosassa. Niin helvetin tönkköä ja se ilme! Ei jumalauta!
 

Outsider

Jäsen
Canal+ sport1 klo.22.10 Manchester United - Wolverhampton alkaakin näköjään ehkä sitten kun toi lentokentällä pelattava väsynyt ja jo ratkennut lätkämatsi joskus loppuu. Vittu kun on taas hienosti järjestetty.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
JYP:in pelipaidalla saa kyllä aina baarissa ilmaista juomaa, mutta pillua ei heru koskaan! VITUTTAA!

Kumpi on sulle tärkeämpää? Vaihda paitaa, jos sitä pillua muuten saa :)

Ja asiaan. Olen pitänyt Satu Tuomistoa kauneuden ja muodollisten avujen lisäksi ihan fiksuna naisena ja nyt kun vielä alko sinkkuilemaan, niin pieni promillen mahdollisuus olisi itse kullakin meistä päästä jutuille. No, nyt sitten vituttaa kun neidolla on uusi ihastus ja tutustunut siihen trendien mukaisesti facebookin kautta. Ja eikä tuossakaan vielä mitään, mutta kyseinen ihastus on Pasi Nielikäinen. Kylläpä vituttaa. Alla linkki uutiseen.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010102712588132_vi.shtml
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
IHANAA että löytyy toinenkin jolla on sama luontainen "ominaisuus" vetää juoppoja puoleensa!---
Siis ei saatana kun kaikki nämä juopot eksyvät mun luokse puhumaan ja pätee muuten muihinkin ihmisiin. Edellisestä narrien matsista kun tulin junaan n. 10 muun jokerifanin kanssa niin tietenkin sielläkin tälläinen perusjamppa tulee multa (n. 20v vanhempi mies) kyselemään miten matsi päättyi ja kuka oli paska, lisäksi kehui kuinka juuso on hyvä maalivahti jokereihin ja siinä sitten rupesi huutamaan kun kehtasin väittää että Riksman pelaa IFK:ssa.. No ehkä sitä pitäis vetää joku saatanan muovipussi ja mustat lasit päähän ettei kukaan mulle tule puhumaan.

Mahtoi olla miehelle järkytys. Toisaalta, jos joku väittäisi minulle bussissa, että Tuomas Kiiskinen on siirtynyt JYPiin enkä tiennyt vielä asiasta, niin kyllä siinä saattaisi jonkinlainen kohtaus syntyä.

Olen kyllä itsekin miettinyt, mitä asialle voisi tehdä. Ehkä kyse on siitä, että humalaisiakin viehättää naiskauneus. Eli olen vaan yksinkertaisesti liian hyvännäköinen! ;) Oikeasti arvelen, että kyse on tuurista. Eiköhän nämä "rupattelijat" valitse "uhrinsa" melko sattumanvaraisesti. Tai sitten me vaan ollaan jotenkin helposti lähestyttävän näköisiä. Siihen voisi kyllä muovipussi auttaa, vaikea huudella kun toisella on pussi päässä, ja ennen kaikkea vaikea kuulla (ja hengittää).
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Vituttaa niin, ettei veri kierrä. Eihän tuossa taas oltu kuin 14 tuntia töissä ja koulussa. Sitten moista paskaa, vittu jihuu.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
TraFi.

Tuo nimi, ei itse virasto. Pienet on ilmeisesti muut vitutuksen aiheet eikä liene kovin normaalia mutta tuo ja muut virastojen uudet nimiväännökset vituttaa niin paljon että tekisi mieli huutaa. Onko tuo muka jonkun mielestä hyvä ja selkeä? Perkele, eikö joku nyt voisi tehdä aloitetta noiden muuttamiseksi vai pitääkö tässä alkaa itse diktaattoriksi.
 

tutzba

Jäsen
Vituttaa ihmiset jotka lisääntyvät, vaikka eivät pysty huolehtimaan edes itsestään. Tuorein tapaus, yllätys yllätys, Amerikasta, kun äiti ravisteli kolme kuukautta vanhan poikansa kuoliaaksi Facebookin takia.

Äiti suuttui lapselleen ja alkoi ravistella tätä. Sitten äiti poltti tupakan rauhoittuakseen ja poltettuaan ravisteli vauvaa vielä toistamiseen.

Joskus lukioaikana samalla luokalla oli tyttö, joka halusi vauvan. Puhui siitä ihan ensimmäistä luokasta lähtien, eli mitä silloin oltiin, jotain 16-vuotiaita. Sama tyttö kännäsi joka viikonloppu ja jakoi itseään kaikille. Hyvää äitimatskua. Vuotta vanhempi kimalainen hankkiutuikin itseasiassa raskaaksi, mutta ei kuulemma huomannut mitään. Viinaa meni kurkusta alas minkä ehti kaataa ja sitten itkettiin, kun lääkäri sanoi että olet raskaana ties kuinka monennella kuulla ja vauvalla voi brenkuttelun takia olla vähän ongelmia.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...Viinaa meni kurkusta alas minkä ehti kaataa ja sitten itkettiin, kun lääkäri sanoi että olet raskaana ties kuinka monennella kuulla ja vauvalla voi brenkuttelun takia olla vähän ongelmia.

On kai kuitenkin niin, että jos äiti dokailee, niin ei se automaattisesti mitään vaikuta lapseen. Se, että äidit suomessa eivät käytännössä koskaan juo tippaakaan ollessaan raskaana, on hyvän propagandan tulosta.

Sinänsä tuo on ihan jees, että valistetaan, mutta tupakoitsijana vituttaa oikeasti kun menee lääkäriin, melkeinpä minkä tahansa asian takia, niin aina syy on tupakoinnnin. Jos minulla on rakkula hepin nokassa, niin se ei todellakaan johdu tupakoinnista, mutta siitä on kuitenkin hyvä pitää saarna. Olen kohta 45 vuotias ja tupakointi ei ole mikään valinta enää joten turha siitä on jauhaa. Tuntuu, että jos en polttaisi, niin en olisi ikinä sairas.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Olen kohta 45 vuotias ja tupakointi ei ole mikään valinta enää joten turha siitä on jauhaa. Tuntuu, että jos en polttaisi, niin en olisi ikinä sairas.
Miksei se olisi enää valinta 45-vuotiaana? Tuskin mikään fyysinen pakkovoima sinua polttamaan laittaa.

Noin muutoin olen kyllä samaa mieltä, että tupakoinnista jeesustelu on äärimmäisen ärsyttävää. Täytyisihän ihmisellä olla oikeus tehdä omalle ruumilleen ihan mitä huvittaa.
 

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
Tuomas Pihlman ja Helsingin Jokerit.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksei se olisi enää valinta 45-vuotiaana? Tuskin mikään fyysinen pakkovoima sinua polttamaan laittaa.
...

Niin, riippuu vähän miten riippuvuus määritellään. Pohjimmiltaan kyse on kai joistain nikotiinireseptoreista jotka vapauttavat dopamiinia kun saavat sitä ainetta. Siitä tulee hyvä mieli. Jos sitä nikotiinia ei tule, niin siitä tulee hiki ja mielessä ei liiku mikään muu kuin tupakka. Se on kestämätöntä. Toki aion lopettaa taas ja ensi kerralla varustaudun paremmin kun kolmena edellisenä yrityskertana.
 

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vituttaa, kun olisin halunnut nähdä töistä kotiin päästyäni nelosen nettisivuilta illan maalikoosteen HIFK-Ilves ottelusta. Kaikki muut sain katsottua, mutta en HIFK:n peliä. Mitä vittua!

EDIT: Iltalehden sivuilta löytyi toimiva! JES
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mua vituttaa ku Suomessa ei kasva vihreänä ku kateus.

Sinänsä OT ja anteeksi tästä mutta miksi ihmeessä näihin pitää aina lisätä eteen tuo Suomi/Suomessa? Aivan tasan tarkkaan vastaavissa tilanteissa suurta vitutusta aiheuttaa tämä muissakin maissa. Otetaan yksinkertainen esimerkki...Englannin Valioliiga ja tietyn pelaajan siirtyminen kilpailevaan jengiin. Tuolla jopa heiluu nyrkit näissä tapauksissa.

No oikeastaan vituttaa se, että meillä muka oltaisiin katkerampia tai kateellisempia kuin muualla. Bullshit!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös