Iäkkäämmän ihmisen kohdalla elämän päättyminen tuntuu jotenkin luonnollisemmalta, vaikka ikävää se on aina rakkaista lähimmäisistään luopua. Minun mutsista aika jätti jo 67-vuotiaana, vaikka hän teki esim. töitä suhteellisen terveenä ihan täyteen eläkeikään asti. Sairauksia ei kuitenkaan voi ennustaa ja tässä tapauksessa kävi näin. Valtava kaipaus jäi paitsi meille jälkeläisille ja tietysti isälleni, niin myös äidin äitille, joka 92-vuotiaana joutui hyvästelemään lapsensa. Se kyllä tuntui erityisen pahalta ja luonnonvastaiselta, kun lapsensa joutui hautaamaan. Sitä en kyllä kellekkään toivo ja yhdyn heidän tuskaansa täysin. Elämä kuitenkin jatkuu, eikä kannata kenenkään jäädä tuleen makaamaan, vaikka kuinka pahalta tuntuu. Kaikki me täältä joskus lähdetään. Voimia kaikille läheisensä menettäneille.Kiitos. Sinähän olet sen jo kokenut, minä en ole vielä. Mutta se päivä tulee kyllä eteen varmaan aika piankin. Mutsi on suht kunnossa mutta iäkkäämpi, iskä on nuorempi, mutta kunto huolestuttaa.