Kun täällä on muisteltu omia fiiliksiä sotaan liittyen näin 1-vuotispäivän kynnyksellä, niin lisäänpä oman lusikkani samaiseen soppaan.
Vielä reilu vuosi sitten olin ehdottomasti sitä mieltä, että eiväthän ne voi olla niin tyhmiä, että hyökkäisivät Ukrainaan. Eiväthän? Ei riittäisi ikipäivänä 1) valtaamiseen ja 2) hallussa pitämiseen. Jälkikäteen arvioituna toki etenkin Kiovan valtaaminen on ollut hyvinkin lähellä, mutta uskoakseni länsimainen tiedustelu on auttanut tuossa riittävän paljon, että tuo aalto saatiin torjuttua. Sitten seurattiinkin jo possujunan etenemistä lähinnä naureskellen, kuinka vitun daijua sakkia tuolla pitää olla, että virittävät jotain tämmöistä. Ehkä siinä on kuviteltu, että kun voitonpäivän paraatissa jengi hurraa nähdessään tankkeja sun muita kaduilla, niin tuollainen letka herättäisi puolustajissa jotain sellaista pelkoa, että antautuisivat ehdoitta. En tiedä, mutta aivan käsittämättömän absurdi viritys. Joka meni sitten, kuten Venäjällä on totuttu, eli vituiksi.
Kaiken inhimillisen hädän keskellä en ole kuitenkaan missään vaiheessa osannut pelätä sitä, että tässä joutuisi itse rintamalle. Ikä ja muut speksit kyllä täyttäisivät kriteerit eikä paikka tulenjohtoaliupseerina mitenkään herätä hurraahuutoja. Koskettavinta on kuitenkin ollut brasilialaisen ystävättäreni huoli siitä, että hänen suomalainen miehensä joutuisi sotaan. Eivät asu Suomessa, joten ehkä uutisointi on ollut vähän erilaista siihen suuntaan. Jossain vaiheessa jouduin todella pistämään itseäni likoon kertoessani siitä, että riski tämän skenaarion toteutumiselle on hyvin lähellä nollaa; että ryysylandialla ei ole mitään paukkuja heittää kehiin lähteäkseen haastamaan Suomea tässä tilanteessa. Ehkä se auttoi jotain, ehkä ei. Tuntui vain niin erikoiselta, kun itselläni ei ollut mitään vastaavia pelkoja, ja samaan aikaan joutuu perustelemaan toiselle tätä tilannetta, että tällaisiin pelkoihin ei ollut mitään syytä.
Vuoden varrella on alkanut vituttaa kaikenlainen vatulointi, jolla sotaa ja inhimillistä kärsimystä on pidennetty. Optimisti minussa haluaa uskoa, että kyseessä on tietoinen pehmittäminen ja että kaikelle on syynsä. Toisaalta kun on katsellut Macronin ja Scholzin kiemurtelua ja mussutusta siitä, että kääpiötonttua ei saa liikaa nöyryyttää, niin vetäähän se sanattomaksi. Näiden kahden eurooppalaisen suurvallan tukeenko tässä tulisi jatkossakaan luottaa? Hyvä on toki myös muistaa, että mikäli Macron ei olisi voittanut vaaleja, niin ranskalaiset tukisivat hyvinkin avoimesti kääpiötontun valloitussotaa Le Penin siunauksella. Ja Saksa nyt on Saksa, historian väärällä puolella lähes aina; toki ovat tukeneet Ukrainaa monin keinoin, mutta tuo aseviennin blokkaaminen on vain äärimmäisen alhaista toimintaa tässä tilanteessa. Sveitsi on puolestaan aivan oma lukunsa, mutta menee samaan ääliösakkiin yrittäessään pysyä puolueettomana kuin Jari Levonen kolmannessa erässä, eli ei puhalla selviäkään rikkeitä, ettei vain tulisi ratkoneeksi peliä toimimalla oikein. Entisistä itäblokin maista, orbanisteja lukuun ottamatta, sen sijaan voi olla ihan rajattoman ylpeä. Näillä on Nato selkänojanaan, mutta ottaen huomioon, kuinka pienillä resursseilla pelaavat ja kuinka paljon tästä ovat valmiit panostamaan siihen, ettei yksikään kansakunta enää joutuisi kokemaan samaa kuin mitä he ovat kansojen vankilassa kokeneet, niin hattu nousee päästä, vilpittömästi.
Nyt kuitenkin, sodan kestettyä jo vuoden, on aika ajaa ruzzistit rajan taakse. On otettava käyttöön sellaiset keinot, jolla tuo paskasakki saadaan ruotuun pysyvästi. Sellaiset pakotteet peliin, että myös kansan keskuudesta alkaa nousta kapinahenkeä. En halua lisää inhimillistä kärsimystä mihinkään, mutta esim. lääkkeiden vienti pitää saada pysäytettyä. Kääpiötonttu voi lopettaa sodan milloin hyvänsä omalta osaltaan, ja tämän jälkeen lääkkeiden vienti voitaisiin jälleen sallia. Yksikin rikkomus rauhaa vastaan ja välittömästi kaikki mahdolliset blokit ja saarrot päälle. Kansalla on mahdollisuus lopettaa itsensä orjuutus ja kidutus nousemalla valtaa pitäviä vastaan. Mikäli tähän ei ole mielenkiintoa tai uskallusta, voi lopulta syyttää vain ja ainoastaan itseään omasta kurjuudestaan.
www.hs.fi
www.verkkouutiset.fi
www.ostologistiikka.fi