Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 087 183
  • 61 755

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se itseäni tässä koko ajan eniten huolestuttanut seikka on tämä: "...myös Kiovan poliittisessa johdossa ainakin yksityiskeskusteluissa myönnetään, on että vallattujen alueiden nykyasukkaat eivät kannata Ukrainan hallintoa. Vuoden 2014 jälkeen alueilla ei ole juurikaan enää Ukraina-mielisiä, toisin kuten nähtiin Hersonissa Ukrainan vallattua sen takaisin. Sen sijaan pelätään Venäjä-mielisten vastarintaa, jos Ukraina ottaa alueet takaisin itselleen."

Jos Venäjä on onnistunut venäläistämään väestön, niin alueiden takaisinvaltaus tulee olemaan pitkän ja kovan työn takana. Siinä voidaan tarvia vähän poikkeuksellisempia keinoja, esimerkiksi jonkinlainen pattitilanne ja luotto siihen, että Venäjä murenee taloudellisesti joka tapauksessa. Sodan alkumetreillä Zelenskyi ehdotti jotain sellaista 15 vuoden aselepoa Krimille, jonka aikana neuvoteltaisiin asiasta. Ehkä se jossain vaiheessa vedetään uudestaan naftaliinista, kunhan Venäjä on pehmennyt tarpeeksi ja uhka menettää Krim on tarpeeksi iso.

Tästähän oli kesällä aiemmin keskustelua kun eri lähteistä saatu info kertoi siihen suuntaan, että 2014 vallatuilta alueilta Ukrainan hallintoa kannattavat oli savustettu vapaaehtoiseen lähtöön tai tapettu tai muulla tavalla hiljennetty. Tilanne on vaikea, sillä Ukrainan johto on sitoutunut ajamaan vihollisen vuoden 2013 rajojen taakse ja se on 100 % ymmärrettävää.

Krimin ja Donbasin takaisinvaltaus tai sellaisen yritys voi Economistin kirjoituksen mukaan nostaa pelkoa lännessä. Sotilaallinen yritys alueiden takaisinvaltaamiseksi voisi eskaloida sotaa entisestään jopa ydinaseiden käyttämiseen.

Tästä varmasti keskustellaan Ukrainan, USA:n, Saksan ja Ranskan välillä. Mitä Ukraina tekee itselleen vihollisalueeksi muodostuneella Donbasilla? Krimistä en ihan usko näkemystä etteikö siellä ole Ukrainan kannatusta mainittavassa määrin, mutta Donbas on ehkä eri asia reippaan enemmistön osalta. Tämä sitoumuksetta ja The Economistin kirjoitukseen viitaten.

Ukraina päättäköön ja päätös kiinnostaa asetoimittajia ja Ukrainaa tukevia paljon.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK

Näin oli ja sitä tosiaan muistelin, ja tuo juttu toi asian mieleen.

Tästä tosiaan varmaan keskustellaan paljon lännen ja Ukrainan välillä. Jos väestö on riittävän venäjämielistä, niin valtauksesta tulee väkivaltainen ja verinen, enkä usko, että Ukraina siihen ihan heti lähtisi. Silloin tarvittaisiin poikkeuksellisempia keinoja.

Mahdollisuuksien mukaan koettaisin "kyllä routa porsaan kotiin ajaa" -taktiikkaa, jotenkin sillä tavalla, että tilanne saataisiin sitten jossain vaiheessa jäädytettyä sellaiseksi, että alueiden hallinta on jollain tavalla neuvottelujen alaisuudessa tarpeeksi pitkän aikaa. En pitäisi mahdottomana myöskään sitä, että esimerkiksi Krimistä tulisi jonkinlainen autonomia vähän Ahvenanmaan tapaan, eli jonkinlainen demilitarisoitu vyöhyke ja Ukrainalle velvollisuus puolustaa sitä tjsp.

Krimin jääminen pysyvästi Venäjän hallintaan on kuitenkin omasta mielestäni liian iso geopoliittinen riski. Kyseisestä kaistaleesta on sodittu maailman sivu, ja jos totta puhutaan, niin sen olisi nyt nykytilanteessa ehkä parasta olla suht neutraali kaistale. Ahvenanmaalla oli aikanaan vähän samanlaista roolia Suomen ja Venäjän välillä kuin on Krimillä Ukrainan ja Venäjän välillä. Krim on molemmille liian tärkeä, koska se joka sitä hallitsee, pystyy blokkaamaan toisen Mustaltamereltä lähes kokonaan.

Mutta seurataan tilannetta. Jos Ukraina pystyy valtaamaan Krimin takaisin, niin olisihan se ihan käsittämättömän kova tappio Venäjälle. Näin suomalaisena on vaikea toivoa vähempää. Mutta Krim Ukrainan Ahvenanmaana olisi sekin näin suomalaisena nieltävissä oleva ratkaisu.
 
Morgoth

Jäsen
Ukraina päättäköön ja päätös kiinnostaa asetoimittajia ja Ukrainaa tukevia paljon.
Mielenkiintoinen päätös tai vaikea arvioida miten paljon alueiden takaisin valtaaminen lopulta Ukrainalta vaatisi voimaa ja paljonko sillä sitä on käytettävissä. Miten paljon omia sotilaita kannattaa tapattaa, jos palkintona on saada hallittavaksi ongelmallisia alueita? Tavoite varmaan toistaiseksi ainakin vallata kaikki takaisin, mutta riippuu ihan siitä miten sota etenee.

Tällä hetkellä jotenkin täysin mahdotonta hahmottaa miten rauha ylipäätään voitaisiin edes saada aikaiseksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ukrainalaiset ja puolalaiset ovat myöskin slaaveja.

Kyllä tämä orjamentaliteetti on hyvin venäläinen erityispiirre, ei mikään slaavilaisuuteen liittyvä ominaisuus.
Olen ymmärtänyt slaavi-"slave" yhteyden juontuvan kaukaa historiasta, jolloin slaavit hyvin usein olivat orjina. Suomen kielen sana orja viittaa yhtä lailla arjalaisiin, mitkä kenties olivat ammoisessa historiassa suomalais-ugrilaisten heimojen orjina.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Mielenkiintoinen päätös tai vaikea arvioida miten paljon alueiden takaisin valtaaminen lopulta Ukrainalta vaatisi voimaa ja paljonko sillä sitä on käytettävissä. Miten paljon omia sotilaita kannattaa tapattaa, jos palkintona on saada hallittavaksi ongelmallisia alueita? Tavoite varmaan toistaiseksi ainakin vallata kaikki takaisin, mutta riippuu ihan siitä miten sota etenee.

Tällä hetkellä jotenkin täysin mahdotonta hahmottaa miten rauha ylipäätään voitaisiin edes saada aikaiseksi.
Rauhaa ei varmaan saada hetkeen aikaiseksi, koska se vaatisi jomman kumman osapuolen romahduksen. Itse olen ollut pitkään sitä mieltä, että se romahtava osapuoli on Venäjä aikataululla X, johtuen monista monista syistä:

- Moskovan johtaman Venäjän intressit ovat Euroopassa, ja se on tehnyt muusta Euroopasta vihamiehensä. Moskovan johtamalla Venäjällä on vähäiset intressit Siperian kautta Kiinaan.
- Länsiblokki on oikeasti vaikutusvallaltaan isompi kuin sitä ajatteleekaan. Siihen kuuluu valtioita ympäri koko Maapallon: Länsi-Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Australia, Japani ja Etelä-Korea.
- Nyky-Venäjän talous on niin pieni, ettei se kiinnosta kauppakumppanina sen enempää Intiaa kuin Kiinaakaan, mutta Irania tai Pohjois-Koreaa se saattaa kiinnostaa

Mutta tämä toki vaatii sen, että Ukraina jaksaa, ja että länsi jaksaa tukea Ukrainaa. Se mikä Talvisodassa meni pieleen on juuri se, että sympatiasta huolimatta konkreettista apua tuli vähän. Ei tehdä enää samaa virhettä, eikö niin?

Olen ymmärtänyt slaavi-"slave" yhteyden juontuvan kaukaa historiasta, jolloin slaavit hyvin usein olivat orjina. Suomen kielen sana orja viittaa yhtä lailla arjalaisiin, mitkä kenties olivat ammoisessa historiassa suomalais-ugrilaisten heimojen orjina.
Ah, hah, no, niin. Sanan etymologia englanninkieleen on toki monivaiheisempi. Slaavit eivät todellakaan olleet anglo-saksien orjia, mutta kun Länsi-Rooman romahduksen seurauksena ylipäätään lännessä puhuttiin orjista, niin he olivat itäeurooppalaisia, johtuen siitä, että sillä orjakauppa oli vielä sallittua. Länsi-Rooman romahdus kielsi Länsi-Euroopasta orjuuden, mutta _ei_ orjakauppaa! Vaikka kristitty Länsi-Eurooppa ei ottanutkaan sotavankeja orjikseen, ei ollut mitään estettä myydä heitä Itä-Euroopan ja Lähi-idän orjakauppiaille :D

Lisäys: Vielä 1200-luvulle saakka brittein saarilta toimitettiin kelttejä ja muita kansalaisuuksia orjiksi Skandinaviaan. Mutta sen ajan jäljiltä orjakauppa kukoisti idässä, ja vaikka tosiaan yhteiskunta ei sallinnut orjien pitämistä, niin orjakaupasta se ei suoranaisesti sanonut mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suomi-Ukraina Maanpuolustusyhdistys on toimittanut apua etenkin Harkovan alueella operoivalle Kraken-yksikölle. Järjestö on ainoa Suomessa, joka keskittyy vain taktisen varustuksen toimittamiseen niitä tarvitseviin yksikköihin ja vie ne tarvittaessa vaikka rintamalle,

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kaikki venäläisistä löytyvät pesukoneet on kuulemmavenäläisiä, ei missään nimessä pöllitty ukrainalaisilta

No onhan se nyt selvä, että kun Venäjän armeijan kaltainen siisteyteen ja järjestelmälisyyteen tottunut armeija lähtee rappeutuneeseen ulkomaailmaan sotimaan, niin täytyy kuljettaa omat pesukoneet mukana että saa ylläpidettyä venäläiset siisteysstandardit. Onhan se mukavampi raiska... anteeksi nukkua puhtailla lakanoilla myös erikoisoperaation aikana.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
– Täällä on vain idiootteja. Tykistömme ampuu joka suuntaan vain ampuakseen kranaatteja.

– Meitä kohdellaan todella huonosti…ketään (upseereita) ei kiinnosta p….n vertaa, he istuvat lämpimässä 100 kilometrin päässä (etulinjasta) suojassa ja antavat idioottimaisia käskyjä hyökätä edessä olevan miinakentän läpi. Tätä sotaa varten ei valmistauduttu lainkaan.

Vitalin mukaan hän on asemissa 30 muun sotilaan kanssa karuissa olosuhteissa. Sotilaat ovat nälissään, litimärkiä ja heillä on kylmä.

– He tuovat meille ruokaa vain halutessaan. Tämä on aivan p….a. Täällä on syntymässä kapina.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikki venäläisistä löytyvät pesukoneet on kuulemmavenäläisiä, ei missään nimessä pöllitty ukrainalaisilta

Totta kai. Ja se pesukarhu oli varmasti venäläinen.

Suomea vastaan kohdistettava erikoisoperaatiokin on ehkä alkanut. Siskoni omakotitalon pihalta varastettiin viime viikolla jäteastia roskineen... Rajalla on syytä olla nyt tarkkana.

Vakavasti puhuen: nuo etulinjan tunnelmat, joita toisessa viestissä käsiteltiin, tuovat mieleen hieman ensimmäisen maailmansodan ajan itärintaman. Sieltä se kapina silloinkin alkoi...
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tästähän oli kesällä aiemmin keskustelua kun eri lähteistä saatu info kertoi siihen suuntaan, että 2014 vallatuilta alueilta Ukrainan hallintoa kannattavat oli savustettu vapaaehtoiseen lähtöön tai tapettu tai muulla tavalla hiljennetty. Tilanne on vaikea, sillä Ukrainan johto on sitoutunut ajamaan vihollisen vuoden 2013 rajojen taakse ja se on 100 % ymmärrettävää.

Krimin ja Donbasin takaisinvaltaus tai sellaisen yritys voi Economistin kirjoituksen mukaan nostaa pelkoa lännessä. Sotilaallinen yritys alueiden takaisinvaltaamiseksi voisi eskaloida sotaa entisestään jopa ydinaseiden käyttämiseen.

Tästä varmasti keskustellaan Ukrainan, USA:n, Saksan ja Ranskan välillä. Mitä Ukraina tekee itselleen vihollisalueeksi muodostuneella Donbasilla? Krimistä en ihan usko näkemystä etteikö siellä ole Ukrainan kannatusta mainittavassa määrin, mutta Donbas on ehkä eri asia reippaan enemmistön osalta. Tämä sitoumuksetta ja The Economistin kirjoitukseen viitaten.

Ukraina päättäköön ja päätös kiinnostaa asetoimittajia ja Ukrainaa tukevia paljon.
Ylen ”Putinin pitkä tie sotaan”-dokkarissa oli mielenkiintoinen kohta kun ranskalainen diplomaatti kertoi että ennen sotaa ei ollut Ukrainallakaan mitään halua saada Donbassia takaisin itselleen ja Zelensky suunnitteli jopa muurin rakentamista alueelle.

Vaikea nähdä että Donbass&Krim olisivat oikeasti Ukrainan tähtäimessä muussa kuin puheissa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ylen ”Putinin pitkä tie sotaan”-dokkarissa oli mielenkiintoinen kohta kun ranskalainen diplomaatti kertoi että ennen sotaa ei ollut Ukrainallakaan mitään halua saada Donbassia takaisin itselleen ja Zelensky suunnitteli jopa muurin rakentamista alueelle.

Vaikea nähdä että Donbass&Krim olisivat oikeasti Ukrainan tähtäimessä muussa kuin puheissa.

Muistaakseni jotain 75-80 prosenttia ukrainalaisista on nyt sitä mieltä, että kaikki alueet vaan takaisin ja venäjä vuoden 2013 rajojen taakse. Kansa haluaa venäläiset ulos ja se on todella ymmärrettävää. Zelenskyn liikkumatila on kapeahko.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Venäläisten juoksuhaudantie:

Venäläinen tapa sotia on tullut jo tutuksi, joten tästäkin ensimmäisenä mieleen nousee hyöty. Entäpä jos Ukraina on keksinyt keinon kiertää nämä taisteluhaudat? Ja tehdä niistä hautoja noin muutenkin. Mielenkiintoinen tapa sijoittaa juoksuhaudat ikään kuin jo valmiiksi antautuneena.

Onko niin, että venäläinen soldat tällä hetkellä kaivaa kylmässä, märässä, mutaisessa maassa jollakin leikkilapiolla näitä hautoja ihan turhaan? Tai itselleen?

Jos ilmatuki puuttuu, silloin noita hautoja on myös mukava pommittaa. Ja jos suojat eivät ole kunnossa, niin niistä tulee surmanloukkuja.

Sotilaat muuten eivät ole pääsääntöisesti niitä, jotka äänestivät Putinia ensimmäisissä vaaleissa, vaan heidän vanhempansa. Mitä liikkuu sotilaiden mielessä? Kuinka moni kääntää aseensa toiseen suuntaan? Onko korsun seinässä Putinin kuva ja kasa tikkoja?

Sotilaiden näkökulmasta tuleva talvi on alle kaiken elämisstandardin, jopa venäläisittäinkin. Kylmää, nälkää, vilua ja kuolemaa. Ukrainan taktiikka tässä on erityisen kiintoisaa. Minne isketään, mitkä jätetään rauhaan jäätymään korsuihinsa. Parasta olisi, jos onnistuisivat piirittämään nämä muodostelmat.

Ja Ancient Aliens kysyy pian: "Ovatko nämä muodostelmat ihmisten tekemiä?" Öö, määritelmäkysymys. Kuten sekin, mistä saa JA:lla bänniä ja mistä ei.
 
Tuamas

Jäsen
Muistaakseni jotain 75-80 prosenttia ukrainalaisista on nyt sitä mieltä, että kaikki alueet vaan takaisin ja venäjä vuoden 2013 rajojen taakse. Kansa haluaa venäläiset ulos ja se on todella ymmärrettävää. Zelenskyn liikkumatila on kapeahko.

Niin, tässä on syytä muistaa, että tämä on samanlainen kysymys kuin vaikkapa Suomen Nato-jäsenyys.

Venäjän toimien vuoksi kansalaismielipide on muuttunut hyvin voimakkaasti ja vaikka ennen sotaa ei olisi ollut hinkua saada Donbassia tai Krimiä takaisin saati alueiden asukkailla muuttaa takaisin tai liittyä takaisin Ukrainaan, niin nyt aiemmilla positioilla voi käytännössä pyyhkiä hanurinsa.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Varmaan ukrainalasista suurin osa olisi aiemmin hyväksynyt aluemenetykset, jos tilanne vain olisi saatu stabiloitua. Venäjän suurhyökkäystä pidettiin eksistentiaalisena uhkana, ja kukaan ei pitänyt realistisena että alueita saataisiin takaisin.

Nyt kun tilanne on muuttunut ja Venäjä on hädässä, on luonollista että ukrainalaiset kirjaimellisesti haistavat veren ja näkevät tilaisuutensa tulleen. Väestö noilla aiemmin miehitetyillä alueilla lienee joka tapauksessa karkotusten ja aivopesun seurauksena venäläismielistä, ja infra lienee myös heikossa hapessa 8 vuoden sotimisen jälkeen. Joten niiden takia ei perään kannata itkeä. Mutta alueella on merkittävät luonnonvarat (ainakin maakaasu) ja Krimin geopoliittinen sijainti on merkittävä.
 
Pitkälti näin. Ja kun Venäjä on harrastanut mm. lasten pakkoadoptointeja Ukrainan miehitetyiltä alueilta, niin eipä sille pitäisi olla mikään ongelma evakuoida noiden Ukrainalle palautuvien alueiden väestöä, joka ei halua jäädä "Kiovan natsihallinnon" alaisuuteen.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Taitaa olla kovasti vanhempaa perua. Tai oikeastaan asia on hivenen mutkaisempi. Suomen kieli lienee ainoa, jossa naapuria kutsutaan muuksi kuin ryssä/russia jne. nimityksellä. Syynä on, että vendien slaavikansaan kuuluneet rosvot merirosvosivat rantojamme vuoden 1000 tienoilla. Väkilukumme lasku tulloin on selvinnyt mm. argeologisissa kaivauksissa. Eli he orjuuttivat ja rosvosivat kasakoisen tapaan. Siltä ajalta on peräisin venäjä-nimitys. Joka siis on viitannut slaavilaisiin rosvoihin. Se, että asiasta ei ole varsinaisesti huudeltu sen ilmeisestä mielenkiinnosta huolimatta täytyy laskea yhdeksi suomettumisen ilmiöksi.
Vendien jälkeläisiä ilmeisesti pieni porukka elelee itäisessä Saksassa edelleen omana kansallisuutenaan.

Mutta suurin osa lienee sulautunut myöhemmin valtaväestöön nykyisen Saksan alueella.

Eli hieman mutkia oikoen voisi sanoa, että porukasta joka ryösteli Itämeren rannoilla asuneiden suomensukuisten alueella, ja toi Suomen kieleen termin venäläinen, tuli nykyisiä saksalaisia.

Jotenkin sitten tämä venäläis-termi siirtyi myöhemmin tarkoittamaan ihan toista slaavikansaa. Vaikka sen perusteella miten he itseään nimittivät, joku rus- tai rys-alkuinen termi olisi ollut sopivampi.

Tämä nyt kai on tavanomaista tosi vanhojen kansojen nimityksen kanssa, kuten venäläinen, virolainen, ruotsalainen, saksalainen. Kaikki ne on "väärin" ja kaukana siitä termistä mitä kansat itse käyttävät itsestään.

Mutta näillä termeillä mennään mihin ne on historian saatossa muotoutunut. Virallinen termi on venäläiset, ja ryssä-termi on sitten enempi halventavassa käytössä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helsinki lahjoittaa ambulansseja Ukrainaan.

Hieno uutinen ja toivottavasti muut kunnat ja sairaanhoitopiirit seuraisivat perässä mahdollisuuksiensa mukaan. Myös esimerkiksi linja-autoille olettaisi riittävän kysyntää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Rauhaa ei varmaan saada hetkeen aikaiseksi, koska se vaatisi jomman kumman osapuolen romahduksen. Itse olen ollut pitkään sitä mieltä, että se romahtava osapuoli on Venäjä aikataululla X, johtuen monista monista syistä:

- Moskovan johtaman Venäjän intressit ovat Euroopassa, ja se on tehnyt muusta Euroopasta vihamiehensä. Moskovan johtamalla Venäjällä on vähäiset intressit Siperian kautta Kiinaan.
- Länsiblokki on oikeasti vaikutusvallaltaan isompi kuin sitä ajatteleekaan. Siihen kuuluu valtioita ympäri koko Maapallon: Länsi-Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Australia, Japani ja Etelä-Korea.
- Nyky-Venäjän talous on niin pieni, ettei se kiinnosta kauppakumppanina sen enempää Intiaa kuin Kiinaakaan, mutta Irania tai Pohjois-Koreaa se saattaa kiinnostaa

Taitaa Intiaa kuitenkin kiinnostaa, sillä Venäjä on lähestynyt maata pitkän ostoslistan kanssa. Mm. lentokoneiden, junien ja autojen osia haluttaisiin, ja ilmeisesti ainakin jotkut tahot Intiassa suhtautuvat pyyntöön asenteella "Kauppa se on, joka kannattaa." Toiset intialaisyritykset taas pelkäävät lännen pakotteita, jos ryhtyvät tekemään bisnestä Venäjän kanssa. Intia ei ole tuominnut hyökkäystä Ukrainaan.

Tilanne on erittäin haastava, sillä todennäköisesti aina on jokin välikäsi, joka on valmis myymään tavaraa venäläisille, kun vain hinnasta sovitaan. Vaikka euroja ja dollareita ei enää virtaa itään aivan entiseen tahtiin, esimerkiksi monet Afrikan valtiot nielevät Venäjän puheet ja hyvän tahdon vakuuttelut sellaisenaan ja tekevät mielellään kauppaa sen kanssa tai maksavat Wagner-joukkojen "palveluksista" esim. kultana, joka taas lihottaa Putinin sotakassaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös