‘I let my teammates down tonight and its going to take some time to get over’, Luongo sarjan kuudennesta pelistään. Sen jälkeen tulikin itku...
Harmittavan huono peli Luongolta tähän paikkaan. Hän päästi taakseen
seitsemän maalia ratkaisevassa pelissä. Hän ei saanut joukkueelta riittävästi apuja, mutta hän ei myöskään itse pelannut ratkaisevaa peliä niin hyvin olisi pitänyt. Edellisten
kolmen playoff-sarjan (Dallas, Anaheim ja St. Louis) Canucks-sankarista tuli
yhdessä pelissä antisankari useimpien silmissä. Taisin itsekin kuulua tuohon joukkoon manatessani kapteenia pelin jälkeen.
Hyökkäykseltä viimeisessä pelissä hyvä peli. Daniel Sedin avasi maalihanat viimein - viisi peliä liian myöhään, mutta avasi kuitenkin. Puolustus oli puolestaan edelleen epävarma. Olen pitänyt Canucksin puolustusta hyvänä ja tasaisena, mutta tärkeissä paikoissa se oli ihan muuta. Alakerta tarvitsee enemmän liikettä ja parempia syöttäjiä.
Chicagoa on pakko kehua jälleen. Nuori, nälkäinen ja uskomattoman energinen joukkue käänsi pelit kolmansissa erissä puolelleen, ja sai Canucksin näyttämään joukkueelta, joka ei olisi tehnyt kestoharjoitteluaan. Chicagon puolustuksessa Keith - Seabrook -pari oli loistava ja kantoi pelien vaikeilla hetkillä joukkuetta, hyökkäyksessä Toews (ehdoton suosikkipelaajani Canucks-leirin ulkopuolelta koko NHL:ssä), Kane, Havlat, Bolland sekä erityisesti Byfuglien olivat erittäin hyviä läpi sarjan.
Canucks-fanina ottaa tietysti ankarasti päähän kauden loppuminen tähän, mutta ei voi mitään. Parempi joukkue meni jatkoon ja meillä on edessä taas kerran liian pitkä kesä ja uuden kauden odottaminen. Hawksin joukkue saatetaan kohdata lähivuosina uudelleen playoffeissa (Chicago sinne tulee menemään varmasti, joten meidän on lähinnä pidettävä huoli siitä, että olemme mukana) ja tuolloin on taas uusi mahdollisuus.
Vaikka pettymys onkin nyt päällimmäisenä mielessä, niin kokonaisuus kaudesta oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä. Kirjoittelen noista asioista enemmän Canucks-ketjuun. Chicagolla kokonaisuus oli varmasti lähempänä loistavaa, sillä niin monta vuotta joukkue on ollut alhaalla, että nyt menestys tuntuu varmasti sitäkin paremmalta. Chicagolla on edessä upea tulevaisuus, jos Tallon onnistuu pitämään ryhmän kasassa palkkakaton aiheuttavilta haasteilta.
Sarjan eri alueiden toteutumaa omiin alustuksiini pohjautuen:
Maalivahtipeli
Maalivahtipelissä Vancouverilla on etu. Luongo on aina kuuma maalivahti keväällä, ja nytkin hän on voittanut seitsemän peliä putkeen päälle 97%:n tilastoilla. Toisaalta myös Habibulin on parhaimmillaan erinomainen maalivahti, ja onhan hänellä Stanley Cup sormus, mitä Luongolla ei ole.
Yksi yksityiskohta maalivahtipeliin liittyen on se, että Habibulin ei ole voittanut Vancouveria kertaakaan viimeisten yhdeksän pelin aikana. Luongon saldo viimeisten kolmen kauden ajalta Chicagoa vastaan on sen sijaan kahdeksan voittoa ja kolme tappiota.
Chicago ajoi kuitenkin Luongon päälle jo runkosarjassa aktiivisesti ja nyt tuo maalivahdin päälleajo tulee vain korostumaan. Luongolla on ollut kauden aikana nivusensa kanssa ongelmia, ja nyt koko Vancouver toivoo, että sarja ei ratkeaisi ainakaan kapteenin mahdolliseen loukkaantumiseen.
Habibulinin menestymättömyys katkesi Vancouveria vastaan tässä sarjassa. Samoin katkesi Luongon seitsemän peräkkäisen voittopelin putki ja tuo päälle 97%:n torjuntaprosentti. Luongo oli yhdessä pelissä huono, ja valitettavasti se oli ratkaiseva peli. Habibulin oli tasaisempi ja kokonaisuutena parempi. Edelleen Luongon pitää kerätä oppia playoffeista enemmän. Vastoin omia ennakko-odotuksiani etu meni Chicagolle.
Puolustus
Puolustukset menevät mielestäni aika lailla tasan. Chicagolla on erinomainen varjostava pari Keith - Seabrook ja Canucksilla vastaava pakkipari on Mitchell - Salo. Blackhawksin nuori Cam Barker on ollut erinomainen, mutta Brian Campbellin seikkailuista ei koskaan tiedä.
Canucks heittää Barkeria ja Campbellia (jotka pelaavat eri pareissa) vastaan samassa parissa pelaavat kokeneen Öhlundin ja runkosarjassa 10 maalia tehneen Edlerin, joten tässäkin näen tasaisen parin. Campbell ja Barker ovat Öhlundia ja Edleria parempia hyökkäyssuuntaan, mutta Öhlundin kokemus rauhoittaa Canucksin alakertaa joukon selvästi eniten.
Syvyyspakkeina Chicagolla on taisteleva Walker ja lahjakas Hjalmarsson. Canucksilla kolmosparissa pelaavat puolestaan fyysiset Bieksa ja O'Brien. Tällä osastolla minä näen edun puolestaan Canucksille. Bieksa oli joukkueen tehokkain puolustaja runkosarjassa 42 pisteellä, joten hänen merkityksensä on kokonaisuutena iso.
Tässäkin minulla oli värilasit päällä ennen sarjaa. Odotin etukäteen tasaista taistelua, mutta tässäkin meni etu Chicagolle. Chicagon Keith - Seabrook oli kentän ylivoimainen ykkönen alakerrassa kaikissa peleissä. Canucksin puolelta moni puolustaja pelasi puolestaan huonommin mitä olisin odottanut. Pahin pettymys pakeista oli Mitchell, joka on yksi seurahistorian parhaista puolustavista puolustajista yleensä, mutta joka teki tärkeissä paikoissa virheitä. Myöskään Bieksa ja Öhlund eivät pelanneet sillä tasolla mitä olisin odottanut.
Hyökkäys
Myös hyökkäykset menevät mielestäni melko tasan. Chicagolla on nuori kapteeni Toews, jonka ainoa heikkous on mielestäni siinä, että hänen loistavaa kiekotonta peliään tulee tuijotettua niin paljon, että ei näe omien hyviä suorituksia samaan aikaan.
Lisäksi Blackhawksilla on Canucksin tappaja Påhlsson, joka on etukäteen sarjan paras puolustava sentteri, ja Sedinin kaksosten painajainen keväältä 2007. Heidän lisäkseen Kane (jonka playoff-kunto on kysymysmerkki), Versteeg ja Havlat tuovat vaarallisuutta hyökkäykseen. Muista Byfuglien kannattaa huomioida kovana taklaajana ja Eager hämmentäjänä fyysisellä puolella.
Canucksilla on heittää heidän haastajikseen Sedinit ja Burrows, jotka ovat olleet liekeissä sen jälkeen kun heidät koottiin yhteen (31 viime pelissä 100 pistettä ja yhteenlaskettu +58 tehosaldo). Kakkosketjun Ryan Kesler valittiin puolestaan joukkueen MVP:ksi runkosarjassa ja hän on ehdolla myös Selke Trophyyn NHL:n parhaana puolustavana hyökkääjänä.
Muista kokeneet Sundin ja Demitra tuovat vaarallisuutta hyökkäykseen ja kolmosketju on kokonaisuudessaan (nimettömyydestään huolimatta) varsin toimiva kokonaisuus. Ketjussa on taitoa (Wellwood), nopeutta (Raymond) ja fyysisyyttä (Bernier), joten roolitus on mielestäni onnistunut.
Nelosen sentteri Johnson on erinomainen omassa roolissaan, mutta nelosen laidat ovat kysymysmerkkejä. Mitä tekee Taylor Pyatt päästessään pelaamaan kihlattunsa kuoleman jälkeen? Vai annetaanko ennemmin peliaikaa fyysisille Rypienille ja Hordichukille, jotka haastavat Eagerin ja Burishin.
Etukäteen odotin tasaista vääntöä tälläkin alueella, mutta tämäkin meni Chicagolle. Sedinit ja Burrows olivat tehneet ennen sarjaa 100 pistettä ja keränneet +58 tehosaldon viimeisissä 31 pelissä. Sarjassa kolmikko teki kuudessa pelissä kuitenkin vain 5+7=12 ja saivat -2 tehosaldon. Pahiten petti Daniel Sedin, jonka ruuti jäi taas runkosarjaan ennen heräämistään liian myöhään.
Sundinien ketjussa Sundin teki sarjassa yli piste/ottelu -tahdilla tehoja, mutta Kesler oli tehoton (vain kaksi maalia kuuteen peliin) ja Demitra puuttui riveistä kokonaan alun jälkeen. Tuolla loukkaantumisella ei kuitenkaan kokonaisuudessa mitään ratkaisevaa tappiota tullut, sillä hän ei muutenkaan ole enää takavuosiensa vedossa.
Chicagolta etukäteen hehkuttamani Toews oli sarjan alussa loukkaantumisen vuoksi tukossa, mutta pääsi liekkeihin ratkaisuvaiheessa: viimeisessä pelissä 2+1 ja aloitukset peräti 83%:sti omille. Kanea epäilin eniten Hawksin hyökkäyksestä ennen sarjaa, mutta olin tuossa pahasti väärässä: sarjan kuudessa pelissä tehot 6+2=8. Kokemattomat, mutta samalla jo nyt johtavat pelaajat olivat loistavia tärkeissä paikoissa.
Toews ja Kane saivat hyvää taustatukea vielä Havlatilta (2+5), Bollandilta (4+2) sekä telaketju-osastolla Byfuglienilta ja Laddilta, joiden panos tärkeiden tärkeiden neljännen ja viidennen pelin ratkaisuissa oli merkittävä. Muutenkin Chicagon duunarit voittivat pelinsä. Eager, Burish, Ladd, Brouwer ja Byfuglien olivat kaikki vahvoja sarjassa.
Canucksilta odotin kentille kihlattunsa kuoleman jälkeen palanneelta Pyattilta joko sankarin viittaa tai harmaata massaa. Jälkimmäinen tuli, vaikka yrityksen puutteesta ei voinut moittia. Wellwood ja Bernier eivät puolestaan olleet Blues-sarjan vedossa. Raymond väläytteli, mutta ei hänestä ollut vielä kakkoseen tässä vaiheessa uraa ratkaisemaan tällaista sarjaa.
Nelosessa loukkaantuneena jo pitkään pelannut Johnson saa kokonaisuudesta kiitettävät paperit. Hänellä on ykköspaikka tuttuun tapaan kaikkien NHL-hyökkääjien
blokeissa playoffeissa ja aloituksetkin tulivat kotiin hienosti melkein 59%:sti. Harmi vain hänen kannaltaan, että hän ei pystynyt jakamaan yhtään taklauksia tuolla kropalla. Laitureista Rypien ja Hordichuk täyttivät paikkansa, vaikka eivät tapelleetkaan.
Yhteenveto
Vaikka peleissä jäikin jossiteltavaa ja vaikka pari virhettä kostautuivat isoina, kiistatta parempi joukkue voitti sarjan. Chicago oli lopulta jokaisella alueella parempi ja ansaitsi jatkopaikkansa. Hawks oli energisempi, se pelasi enemmän omaa peliään, se ei sortunut kurittomuuteen ja sen ratkaisupelaajat olivat kahta astetta tehokkaampia. Blackhawks oli minulle osittainen yllätys (en olisi odottanut Kanelta tai Bollandilta tuollaista sarjaa), Canucks oli minulle selvä pettymys (en olisi odottanut Mitchellilta, Burrowsilta, Daniel Sedinilta tai Luongolta tuollaista sarjaa).
Loppuun kiitän kaikkia Hawks-faneja antoisista keskusteluista ja toivon hyvää jatkoon. Teillä on hieno joukkue ja olen teidän puolella jatkossa tämän kauden loput pelit.