Vähiten arvostamasi nimimerkit

  • 301 011
  • 1 411

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ryssä-sana on arvolatautunut - - -
- - - jenkki-sanan käyttö on ollut täysin neutraalia ja hyväksyttävää, ryssäksi ja neekeriksi kutsuminen arvolatautunutta.
Nyt täytyy sanoa, että käsittämätöntä paskaa - ja vielä arvostamaltani nimimerkiltä!

Mistä tahansa sanastahan saa "arvolatautuneen" niin halutessaan. Sopivassa tilanteessa esimerkiksi sanoista "nainen" tai "turkulainen" saa arvolatautuneet (*). Mä olen aina ollut sitä mieltä, että sanoista loukkaantuminen on vain kuulijan korvassa. Hämärintä tässä koko aiheessa on se, että useimmiten aiheesta loukkaantuu vieläpä tavallaan täysin ulkopuolinen henkilö. Sano tummaihoista neekeriksi, niin ympärillä kymmenen valkoihoista loukkaantuu kyseisen sanan käytöstä. Tämäkin vain, jos sanoja on valkoihoinen.

Mulla oli Sveitsissä yksi hemmetin hyvä tummaihoinen kaveri. Pari kertaa kun oltiin tavattu, niin tämän jälkeen tervehdin häntä aina aloittaen "What's up, nigga?" - ja myöhemmin "Wie geht's, nigga?", kun saksa alkoi taipua vähän paremmin. Hän oli neekeri mulle eikä meillä ollut asian kanssa mitään ongelmia. Ulkopuoliset (valkoihoiset) saattoivat joskus katsoa hyvinkin pitkään, kun tapasimme esim. kaupungilla tai kahvilassa. Hänelläkin oli lempinimi mulle: "die spinne Finne", joka tarkoittaa jotakuinkin "hullua suomalaista". Tällä nimellä mut tunnettiin ympäri Berniä paremmin kuin omalla etunimelläni ja mä kannoin kyseistä lempinimeä ylpeänä rinta rottingilla. Tulihan tuota mainetta itsekin pönkitettyä esim. näyttämällä kuinka salmiakkikossua ihan oikeasti juodaan.

Mä olin ulkomaalainen vieraassa valtiossa - ja mä pystyn täysin hyväksymään aivan minkä tahansa lempinimen, jonka "alkuasukkaat" mulle antavat!

(*) ESIMERKKEJÄ:

Nainen: "...jäkä-jäkä-jäkä-jäkä..."
Mies: "Kuules nyt, nainen!"
Nainen: "Mikä NAINEN mä sulle olen? Jäkä-jäkä-jäkä-jäkä..."

Henkilö 1: *IDIOOTTIMAISTA KÄYTTÄYTYMISTÄ ESIM. KÄNNISSÄ*
Henkilö 2: "No niin, älä käyttäydy kuin turkulainen!"
Henkilö 1 - ei turkulainen: "Mitä vittua? En mä oo mikään turkulainen..."
Henkilö 1 - turkulainen: "Mitä vittua? Mistä sä itse sit oot? Luuleksä olevas jotenkin parempi kuin turkulaiset?"
 
K

kiwipilot

Hämärintä tässä koko aiheessa on se, että useimmiten aiheesta loukkaantuu vieläpä tavallaan täysin ulkopuolinen henkilö. Sano tummaihoista neekeriksi, niin ympärillä kymmenen valkoihoista loukkaantuu kyseisen sanan käytöstä. Tämäkin vain, jos sanoja on valkoihoinen.

No, voit aina mennä jonnekin jonnekin Bed-stuyin kulmille hokemaan niggeriä ja testata samalla kuka loukkaantuu. Muutenkin aika irrelevanttia verrata kaverin kanssa keskustelua yleiseen neekerittelyyn: totta munassa ystävät voivat toisiaan "nimitellä" hyvässä hengessä, oli kyseessä sitten manne tai vaikkapa kiinalainen. Riippuu aivan ystävyyssuhteen laadusta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Russki -> Ryssä. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ja ryssät voivat kutsua suomalaisia tsuhniksi - niinkuin tekevätkin. Termi ryssiä sen sijaan kertoo paljon ko. kansasta - ja hyvä niin.

Joo, ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on itänaapurissa spotannut kaiken pulputuksen keskeltä tuon "tsuhna"-sanan. Pitäisikö pahoittaa mieli?
 
Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Nyt täytyy sanoa, että käsittämätöntä paskaa - ja vielä arvostamaltani nimimerkiltä!

Mistä tahansa sanastahan saa "arvolatautuneen" niin halutessaan. Sopivassa tilanteessa esimerkiksi sanoista "nainen" tai "turkulainen" saa arvolatautuneet (*).

Tässä nyt oli pointtina nimenomaan rasistiselta aspektilta se arvolatautuneisuus. Tietysti kaiken maailman konteksteja voi keksiä, missä monestakin termistä saa arvolatautuneen. Ne ovat eri juttu sinänsä.

Django Unchained -leffassa niggaa viljellään estoitta, mutta sekin on eri juttu, se. Minäkin tunnen monia maahanmuuttajataustaisia pitkälti kouluajoilta, heidän seurassaan on vähän eri asia kuin tuntemattomien kanssa. Esimerkiksi intissä venäläinen, johon tutustuin, loukkaantui aika suuresti ryssä-sanan käytöstä. Kaveri oli ihan täysipäinen ja fiksu, ymmärsin täysin ettei ryssittely tuntunut millään muotoa hyvältä.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
No, voit aina mennä jonnekin jonnekin Bed-stuyin kulmille hokemaan niggeriä ja testata samalla kuka loukkaantuu.
Valitsitpa aikamoisen paikan!

Tuollahan voi päästä minkä värinen ihminen tahansa hengestään sanomatta sanaakaan. Maailmassa on monia muitakin paikkoja, jossa jonkun yhden maitonaamaturistin tai "hombren" henki ei ole minkään arvoinen. Ei nyt ihan heti tule esim. Euroopasta mieleen sellaisia paikkoja, joihin tummaihoisen - siis neekerin - ei olisi turvallista mennä turistina ihan päiväsaikaan. Itse en valkoihoisena lähtisi koittamaan tuuriani esim. Brooklynissa, Bogotassa tai vaikkapa Conakryssa. Ei siihen välttämättä tarvittaisi yhtään nigger-sanaa...

Kumpi säilyy todennäköisemmin koko yön hengissä: neekeri Pietarin slummeissa vai maitonaama Brooklynissa?
Tässä nyt oli pointtina nimenomaan rasistiselta aspektilta se arvolatautuneisuus. Tietysti kaiken maailman konteksteja voi keksiä, missä monestakin termistä saa arvolatautuneen. Ne ovat eri juttu sinänsä.
No mikä on se konteksti, joka tekee "ryssästä" negatiivisesti arvolatautuneen? YYA-sopimus vai?

Saako venäläistä kutsua ryssäksi? - Ei!
Saako ruotsalaista kutsua hurriksi? - Ei!
Saako suomenruotsalaista kutsua rantahurriksi? - Ei!

Mielestäni on aika outoa, että voin sanoa esim. tammisaarelaiselle kaverilleni päin naamaa jotain tyyliin: "Ethän sä saatanan rantahurri osaa edes kirjoittaa!". Toisaalta jos sanon saman asian vain suomenkielisten keskuudessa, että "eihän se saatanan rantahurri osaa edes kirjoittaa!", niin siitä nousee hirvittävä haloo. Tässä vaiheessa meikäläisestä tuleekin rasisti. Samaten jos porukassa on tummaihoisia, niin neekeri-sanaa voi käyttää aika huoletta. Ongelmaksi asia muuttuu vasta siinä vaiheessa, kun juttukumppaneina on pelkkiä valkoihoisia. Silloin pitää leikkiä "poliittisesti korrektia" ja käyttää esim. sanaa tummaihoinen. Myös mustalaisten kanssa jutellessa he käyttävät itsestään nimitystä "mustalainen". Termiä "romani" tulee käyttää ainoastaan silloin, kun paikalla ei ole yhtään mustalaista.
Minäkin tunnen monia maahanmuuttajataustaisia pitkälti kouluajoilta, heidän seurassaan on vähän eri asia kuin tuntemattomien kanssa. Esimerkiksi intissä venäläinen, johon tutustuin, loukkaantui aika suuresti ryssä-sanan käytöstä. Kaveri oli ihan täysipäinen ja fiksu, ymmärsin täysin ettei ryssittely tuntunut millään muotoa hyvältä.
Miksi hän sitten loukkaantui siitä? Häpesikö hän jotenkin omia juuriaan vai mistä tämä loukkaantuminen johtui?

Mä en nyt oikein ymmärrä tuota omista juuristaan loukkaantumista. Kun mä olin maahanmuuttajana Sveitsissä, niin pidin sitä luonnollisena, että meikäläisen alkuperästä keksittiin jotain (vähemmän mairittelevia?) nimityksiä. Jos mä olisin jäänyt sinne - kuten alkuperäinen tarkoitus oli - niin olisin pitänyt sitä edelleen luonnollisena tai jopa kunnianosoituksena, että 20 vuoden jälkeen joku olisi tullut sanomaan mulle: "Hei! Sähän oot se hullu suomalainen.". Mä olisin ennemminkin tuntenut ylpeyttä lempinimestäni ja omista juuristani kuin loukkaantunut siitä. Samaten kokevat mun käsittääkseni esim. Ruotsiin muuttaneet suomalaiset. "En jävla Finne igen" -lausahdushan on tullut tutuksi varmaan sadoilletuhansille ruotsinsuomalaisille - ja tämä lausahdus jos mikä sisältää arvolatauksia.

Ruotsiin muuttanutta suomalaista saa nimittää käytännössä miksi tahansa ja kuinka arvolatautuneilla lauseilla tahansa, mutta Suomeen muuttanutta venäläistä ei saa kutsua ainakaan yhdellä tietyllä arvolatautuneella sanalla? Hmmm...
 
Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
koko viesti

Vaikea tässä on sinun tuttujasi lähteä yksitellen läpikäymään. Ihmiset ovat yksilöitä, jotkut kokevat ryssän loukkaavana, on toki myös päinvastaisia tapauksia. Ryssä kuitenkin sanana tunnustetaan ihan yleisestikin negatiiviseksi, joten miksi sitten käyttää sitä?

Ryssä-sanaa käytetään negatiivisessa mielessä ja haukkumasanana. Tällöin ei termiä vain voi hyväksyä. Siitä tässä on kyse. Tutut ja kaverit sitten erikseen, jos sana on näille ok.

Luulin, että koko asia olisi jo käsitelty ihan läpikotaisin, mutta näemmä joutuu selittämään nämä asiat uudelleen ja uudelleen. Ei jatkettaisi tästä aiheesta enää, jookosta.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Niin, jollekkin hyvälle kaverille voi varmaan laukoa aika paljon kaikenlaista tarinaa mutta jmuuten kannattaa välttää sellaisia ilmaisuja toisista, joista voi seurata mielipahaa tai loukkaantumista. Ja missä se raja kulkee? Miten paljon uskallan toista vähän tuntematontakin ihmistä nimitellä, ettei se loukkaantuisi?

Kannattaa mieluummin ajatella ja pohtia: "Kuinka voisinkaan puhutella tuota ihmistä, että hän ei loukkaantuisi". Rajoja ei tarvitse aina kokeilla ja oppia kantapään kautta. Meillä on erilaisia kansallisuuksia, uskontoja ja kulttuureja. Vaikka emme ehkä jaksaisi kunnioittaa näitä kaikkia seikkoja, niin arvostakaamme jokaisen ihmisen ainutlaatuista- ja kertaista elämää sen verran, että emme nimittele heitä edes selän takana sanoilla, jotka eivät tee tästä maailmasta yhtään parempaa.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ihmiset ovat yksilöitä, jotkut kokevat ryssän loukkaavana, on toki myös päinvastaisia tapauksia. Ryssä kuitenkin sanana tunnustetaan ihan yleisestikin negatiiviseksi, joten miksi sitten käyttää sitä?
Juuri näin!

Joku yksilö voi kokea jonkin sanan tai nimityksen loukkaavana. Tämä on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Ongelmaksi asia muodostuu mielestäni vasta siinä vaiheessa, kun joku julkinen taho puuttuu johonkin sanaan tai termiin tai kuvaan (!) "kieltäen" sen käytön. Tästä on olemassa oikein hyvä esimerkki.

Neekeri-sanaahan ei nykyään saa käyttää juuri edellämainitusta syystä. Tästä syystä puhekielessä käytetään tummaihoisista usein nimitystä somali, vaikka hänellä tai hänen etnisillä juurillaan ei olisi mitään tekemistä Somalian tai Somalimaan kanssa. Ilmeisesti ei enää kauaa kestä, kun somali-sanan käyttö kielletään "rasistisena" tai "arvolatautuneena" sanana. Siis mahdollisesti Somaliasta tai Somalimaasta kotoisin olevasta henkilöstä ei enää käyttää nimeä somali?

Kuvien käyttökiellolla viittaan Laku-Pekkaan. Vuonna 2007 Fazer joutui poistamaan tumman ihmishahmon lakritsituotteidensa kääröistä, joka oli ollut kyseisen makeisen tunnuksena noin 80 vuotta. Jotain mutinaa tuolloin oli, että kyseisen hahmon käyttäminen mainoskuvana on jotenkin ihmisarvoa loukkaavaa tms. vastaavaa paskaa. Jotkut yhteiskunnalliset tahot keksivät tällaisen väittämän eikä Fazerilla ollut yrityksenä muuta vaihtoehtoa kuin luopua kyseisen tunnuksen käytöstä tuotteissaan. Kysymykseni kuuluukin: milloin joku yhteiskunnallinen taho herää Elovena-tyttöön?

Tyyliteltyä, tummahipiäistä, käkkäräpäistä poikaa ei saa käyttää tuotteen mainoskuvana, mutta vaaleahipiäistä, pitkähiuksista nuorta naista saa käyttää tuotteen mainoskuvana! Huomaako joku muu tässä jonkun arvo- tai asenneongelman?
Ryssä-sanaa käytetään negatiivisessa mielessä ja haukkumasanana. Tällöin ei termiä vain voi hyväksyä. Siitä tässä on kyse.
Turkulainen-sanaa käytetään negatiivisessa mielessä ja haukkumasanana. Tämä lienee ainakin muualla Suomessa ihan yleisestikin tunnettu tosiasia. Samalla periaatteella kyseistä termiä ei myöskään pitäisi voida hyväksyä.

On se nyt helvetti, jos joku yhteiskunnallinen taho päättäisi, että esim. meikäläisestä ei saisi enää käyttää nimitystä "turkulainen" sanan negatiivisen arvolatauksen vuoksi, vaan pitäisi ennemmin käyttää vaikkapa nimitystä varsinaissuomalainen. Tämä vain siitä syystä, että joku yksittäinen turkulainen kokee/on kokenut sanan turkulainen käytön loukkaavaksi sen sisältämän negatiivisen arvolatauksen vuoksi.

Tähän suuntaanhan ollaan hyvin pitkälti menossa. Tietyissä tilanteissa olen huomannut, että esim. kiinalaisista ei käytetä nimitystä kiinalainen, vaan sanotaan "poliittisesti korrektisti" aasialainen. Tämä oli havaittavissa esim. Sveitsissä, kun piipahdin Jungfraujochin huipulla. Meille sanottiin useaan kertaan, että kyseiseen vuodenaikaan paikalla on hyvin runsaasti aasialaisia. Huipulle päästyäni mä en nähnyt siellä ketään muita kuin kiinalaisia. Ei siellä ollut mitään bangladeshilaisia tai intialaisia tai thaimaalaisia - ainoastaan kiinalaisia (=aasialaisia?).
Luulin, että koko asia olisi jo käsitelty ihan läpikotaisin, mutta näemmä joutuu selittämään nämä asiat uudelleen ja uudelleen. Ei jatkettaisi tästä aiheesta enää, jookosta.
Sopii hyvin! Toivottavasti kuitenkin hieman pohdit noita ajatelmiani yksittäisen henkilön loukkaantumisesta vs. julkiselta taholta tulevaan sanan/termin/kuvan käyttökieltoon.
- - - muuten kannattaa välttää sellaisia ilmaisuja toisista, joista voi seurata mielipahaa tai loukkaantumista. Ja missä se raja kulkee? Miten paljon uskallan toista vähän tuntematontakin ihmistä nimitellä, ettei se loukkaantuisi?

Kannattaa mieluummin ajatella ja pohtia: "Kuinka voisinkaan puhutella tuota ihmistä, että hän ei loukkaantuisi".
Toiset vain loukkaantuvat herkemmin kuin toiset!

Tietyt henkilöthän loukkaantuvat, jos nuorempi asiakaspalvelija ei esim. teitittele heitä asiakaspalvelutilanteessa. Mä ottaisin sen enemmänkin vittuiluna, jos joku parikymppinen kloppi (sic!) kysyisi multa vaikkapa lähikaupan lihatiskillä: "Mitä teille saisi olla?". Mä voisin siinä vaiheessa vaikka vilkuilla olkieni yli etsien jotakuta toista ja vastata jotain tyyliin: "No mä ottaisin mielelläni pari pihviä, mutta meille ei taida tänään tulla yhtään mitään.". Pahinta on varmasti se, kun joku äiti kutsuu meikäläistä lapselleen sanoilla: "toi setä"!

Kuten sanottua: ihmiset loukkaantuvat ja pahoittavat mielensä niin eri asioista. Joku pahoittaa mielensä lakritsimakeisten käärepaperissa olevasta tummahipiäisestä, käkkäräpäisestä pikkupojasta. Mä olen pahoittanut mieleni kaurahiutalepaketin kyljessä olevasta vaaleahipiäisestä, pitkähiuksisesta nuoresta naisesta.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Juuri näin!

Joku yksilö voi kokea jonkin sanan tai nimityksen loukkaavana. Tämä on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Ongelmaksi asia muodostuu mielestäni vasta siinä vaiheessa, kun joku julkinen taho puuttuu johonkin sanaan tai termiin tai kuvaan (!) "kieltäen" sen käytön. Tästä on olemassa oikein hyvä esimerkki.

Neekeri-sanaahan ei nykyään saa käyttää juuri edellämainitusta syystä. Tästä syystä puhekielessä käytetään tummaihoisista usein nimitystä somali, vaikka hänellä tai hänen etnisillä juurillaan ei olisi mitään tekemistä Somalian tai Somalimaan kanssa. Ilmeisesti ei enää kauaa kestä, kun somali-sanan käyttö kielletään "rasistisena" tai "arvolatautuneena" sanana. Siis mahdollisesti Somaliasta tai Somalimaasta kotoisin olevasta henkilöstä ei enää käyttää nimeä somali?

Kuvien käyttökiellolla viittaan Laku-Pekkaan. Vuonna 2007 Fazer joutui poistamaan tumman ihmishahmon lakritsituotteidensa kääröistä, joka oli ollut kyseisen makeisen tunnuksena noin 80 vuotta. Jotain mutinaa tuolloin oli, että kyseisen hahmon käyttäminen mainoskuvana on jotenkin ihmisarvoa loukkaavaa tms. vastaavaa paskaa. Jotkut yhteiskunnalliset tahot keksivät tällaisen väittämän eikä Fazerilla ollut yrityksenä muuta vaihtoehtoa kuin luopua kyseisen tunnuksen käytöstä tuotteissaan. Kysymykseni kuuluukin: milloin joku yhteiskunnallinen taho herää Elovena-tyttöön?

Tyyliteltyä, tummahipiäistä, käkkäräpäistä poikaa ei saa käyttää tuotteen mainoskuvana, mutta vaaleahipiäistä, pitkähiuksista nuorta naista saa käyttää tuotteen mainoskuvana! Huomaako joku muu tässä jonkun arvo- tai asenneongelman?

Turkulainen-sanaa käytetään negatiivisessa mielessä ja haukkumasanana. Tämä lienee ainakin muualla Suomessa ihan yleisestikin tunnettu tosiasia. Samalla periaatteella kyseistä termiä ei myöskään pitäisi voida hyväksyä.

On se nyt helvetti, jos joku yhteiskunnallinen taho päättäisi, että esim. meikäläisestä ei saisi enää käyttää nimitystä "turkulainen" sanan negatiivisen arvolatauksen vuoksi, vaan pitäisi ennemmin käyttää vaikkapa nimitystä varsinaissuomalainen. Tämä vain siitä syystä, että joku yksittäinen turkulainen kokee/on kokenut sanan turkulainen käytön loukkaavaksi sen sisältämän negatiivisen arvolatauksen vuoksi.

Tähän suuntaanhan ollaan hyvin pitkälti menossa. Tietyissä tilanteissa olen huomannut, että esim. kiinalaisista ei käytetä nimitystä kiinalainen, vaan sanotaan "poliittisesti korrektisti" aasialainen. Tämä oli havaittavissa esim. Sveitsissä, kun piipahdin Jungfraujochin huipulla. Meille sanottiin useaan kertaan, että kyseiseen vuodenaikaan paikalla on hyvin runsaasti aasialaisia. Huipulle päästyäni mä en nähnyt siellä ketään muita kuin kiinalaisia. Ei siellä ollut mitään bangladeshilaisia tai intialaisia tai thaimaalaisia - ainoastaan kiinalaisia (=aasialaisia?).

Sopii hyvin! Toivottavasti kuitenkin hieman pohdit noita ajatelmiani yksittäisen henkilön loukkaantumisesta vs. julkiselta taholta tulevaan sanan/termin/kuvan käyttökieltoon.

Toiset vain loukkaantuvat herkemmin kuin toiset!

Tietyt henkilöthän loukkaantuvat, jos nuorempi asiakaspalvelija ei esim. teitittele heitä asiakaspalvelutilanteessa. Mä ottaisin sen enemmänkin vittuiluna, jos joku parikymppinen kloppi (sic!) kysyisi multa vaikkapa lähikaupan lihatiskillä: "Mitä teille saisi olla?". Mä voisin siinä vaiheessa vaikka vilkuilla olkieni yli etsien jotakuta toista ja vastata jotain tyyliin: "No mä ottaisin mielelläni pari pihviä, mutta meille ei taida tänään tulla yhtään mitään.". Pahinta on varmasti se, kun joku äiti kutsuu meikäläistä lapselleen sanoilla: "toi setä"!

Kuten sanottua: ihmiset loukkaantuvat ja pahoittavat mielensä niin eri asioista. Joku pahoittaa mielensä lakritsimakeisten käärepaperissa olevasta tummahipiäisestä, käkkäräpäisestä pikkupojasta. Mä olen pahoittanut mieleni kaurahiutalepaketin kyljessä olevasta vaaleahipiäisestä, pitkähiuksisesta nuoresta naisesta.

Mikään taho ei missään ole päättänyt, että neekeri-sana tai mikään muukaan sana olisi kielletty. Kyse on siitä, että miten valtaosa suomalaisista nämä samat kokevat. Miksi käyttää mustasta sanaa neekeri tai somali kuin on käytössä sana musta. Eihän ne ihmiset mustia ole, mutta emme mekään valkoisia. Olemme paremminkin likaisen ruskean vaaleanpunaisia.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuinkahan suuri osa suomalaisista kutsuu tummaihoista neekeriksi? Jos noita kaikkia maalaiskuntia kiertelee niin aika moni, vanhemmista ihmisistä varmasti suurin osa, mutta mitenköhän koko väestöstä.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Kuinkahan suuri osa suomalaisista kutsuu tummaihoista neekeriksi? Jos noita kaikkia maalaiskuntia kiertelee niin aika moni, vanhemmista ihmisistä varmasti suurin osa, mutta mitenköhän koko väestöstä.
Riippuu varmasti siitä, tarkoitetaanko yleisesti joka käänteessä vai vain tietynlaisessa sosiaalisessa tilanteessa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tähän suuntaanhan ollaan hyvin pitkälti menossa. Tietyissä tilanteissa olen huomannut, että esim. kiinalaisista ei käytetä nimitystä kiinalainen, vaan sanotaan "poliittisesti korrektisti" aasialainen. Tämä oli havaittavissa esim. Sveitsissä, kun piipahdin Jungfraujochin huipulla. Meille sanottiin useaan kertaan, että kyseiseen vuodenaikaan paikalla on hyvin runsaasti aasialaisia. Huipulle päästyäni mä en nähnyt siellä ketään muita kuin kiinalaisia. Ei siellä ollut mitään bangladeshilaisia tai intialaisia tai thaimaalaisia - ainoastaan kiinalaisia (=aasialaisia?).

Johtuisiko tuo siitä, että joku taiwanilainen voisi loukkaantua, jos kiinankansantasavaltalaista sanoo kiinalaiseksi? "Kinukki" on mielestäni parempi sana, vähän kuin kanukki.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Riippuu varmasti siitä, tarkoitetaanko yleisesti joka käänteessä vai vain tietynlaisessa sosiaalisessa tilanteessa.
Niin en mä sen tarkemmin miettinyt. Kavereiden kanssa vaikkapa. Silloin varmaan tulee se luonnollisempi vaihtoehto mieleen.

Edit.
Mutta ei moni varmaan edes tiedä miten se sana voi särähtää niin paljon jonkun valkonaamankaan korvaan.
 
Viimeksi muokattu:

Nick Neim

Jäsen
Piti oikein tarkistaa mitä ketjua lukee, mutta ilmeisesti täällä oltiin tosissaan. Ikärasismi ja venakot puuttuvat täydellisestä värisuorasta, sitten ollaankin jo väärinymmärryksen ja väärinkäytön ytimessä.

Pitää oikein lainata itseäni, edelleen ihmetyttää tämä keskustelu.

Olen nähnyt palstalla puhuttavan myös läskeistä, rumista ja tyhmistä ihmisistä. Noissa sanoissa on niin hirveä arvolataus, että mieleni pahoitin. Miksi ei voida käyttää termejä ylipainoinen, ei-niin-kaunis ja hieman hitaampi ihminen?

Kamalaa vihapuhetta. Kaivetaanpa vielä rasismi esiin, vaikka ryssä-sanalla tarkoitetaan pelkkiä venäläisiä, eikä mitään helvetin rotua (=slaavi).

Vai tunnustetaanko yhdessä myös hurrin olevan rasistinen termi? Entä japsi? Saku? Finskit?
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Onko muuten sana "ryssä" arvolatautunut muiden kuin "oikeamielisten" suomalaisten korvissa? Ovatko Venäjällä asuvat venäläiset pahastuneet moisen sanan olemassaolosta ja käytöstä? Edes Zhirinovski? Osaavatko tänne muuttaneet venäläiset loukkaantua ryssittelystä ilman oikeamielisten suomalaisten opastutsa?

Paheksuvatko muuten oikeamieliset venäläiset (kai niitäkin on) siellä suomalaisista käytettyjä nimtyksiä "tsuhna" (pieru) tai "pienet nelijalkaiset ystävämme"?
Tai hävettääkö oikeamielisiä virolaisia siellä usein läytetyt suomalaisiin viittaavat "poro" ja "kahiseva"
 
Viimeksi muokattu:

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Onko muuten sana "ryssä" arvolatautunut muiden kuin "oikeamielisten" suomalaisten korvissa? Ovatko Venäjällä asuvat venäläiset pahastuneet moisen sanan kolemassaolosta ja käytöstä? Edes Zhirinovski? Osaavatko tänne muuttaneet venäläiset loukkaantua ryssittelystä ilman oikeamielisten suomalaisten opastutsa?

Paheksuvatko muuten oikeamieliset venäläiset (kai niitäkin on) siellä suomalaisista käytettyjä nimtyksiä "tsuhna" (pieru) tai "pienet nelijalkaiset ystävämme"?
Tai hävettääkö oikeamielisiä virolaisia siellä usein läytetyt suomalaisiin viittaavat "poro" ja "kahiseva"

Ainakin tuon artikkelin Ryssä – Wikipedia mukaan eräässä tutkimuksessa 92% suomalaisista piti ryssä-sanaa halventavana. Mitä tulee noihin suomalaisista käytettyihin haukkumanimiin, niin sille emme voi mitään, voimme vain vaikuttaa omaan kielenkäyttöömme ja toivoa, että muut käyttäytyvät samoin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Käyttäytyä miten? Luin eilen otteluseurantaketjua ja siellä mainittiin usein sana ryssä, joka oli selvästi tarkoitettu haukkumaksi, mutta mikä tekee ryssästä haukkumasanan. Sanahan tarkoittaa venäläistä. Sen sijaan tšuhna on ihan selvä haukkumasana ja niin on toisessa maailmansodassa saksalaisia tarkoittava kraut.

Ryssä-sanan käyttäminen haukkumasana osoittaa suomalaisten olevan kiltti ja Venäjää kunnioittava kansa, koska emme ole keksineet kunnon haukkumasanaa.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
On tämä nykymeno hienoa, ei voi muuta sanoa.

Venäläistä jääkiekkoilijaa ei saa photoshopata balleriinaksi, koska osa naisista menettää sen seurauksena naiseutensa ja omanarvontuntonsa, jota ei koskaan ollutkaan.

Pikkupoikaa ei saa kutsua pojaksi, jos poika ei sattumoisin tunnekaan itseään pojaksi. Varovasti siellä leikkipuistoissa!

Yhdysvaltalaista ei saa kutsua jenkiksi, koska ???

Auttakee!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
En tunne nimimerkkien neekeri, ryssä, jenkki, manne, hurri ja persunatsi kirjallista tuotantoa palstalla niin hyvin, että osaisin arvostaa tai olla arvostamatta heitä. Mutta kannatan heille ihan varmuuden vuoksi ainakin viikon pelikieltoa, että oppivat saatanat olemaan.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Omaa järkeä ja harkintaa saa käyttää tässä asiassa ihan niinkuin kaikilla muillakin elämänaloilla. Jos on mahdollista, että joku asianosainen voi tietyistä sanavalinnoista loukkaantua, niin sitten niitä sanoja varmaan kannattaa välttää eikä mutista, että en minä pidä sitä loukkaavana. Yankee on loukkaava nimitys joissain osissa Yhdysvaltoja, ryssä on vähintään sodista asti ja todennäköisesti sitä ennenkin ollut halventava nimitys venäläisistä ja sanaa neekeri ei pitäisi yhdenkään suomalaisen tarvita jokapäiväisessä kommunikaatiossaan. Asiayhteys ratkaisee myös, niin kuin varmasti itsekin tiedät. Tyttö ja poika eivät ole sanoina millään tavalla loukkaavia, mutta jos niitä käytetään tilanteessa, jossa tytöttely tai pojittelu on tarkoitushakuista vittuilua niin silloin se on sitä. Raimo-sedän "sä oot ihan poika vielä" oli esimerkiksi mun mielestä aika suoraa vittuilua, eikä mikään ystävällismielinen muistutus viestin vastaanottajan tämänhetkisestä sukupuolesta, vaikka terminologia itsessään ei kovin mautonta ollutkaan.

En kykene juurikaan arvostamaan nimimerkkejä, joiden välttämättä pitää saada käyttää sellaisia loukkaavia sanoja, joita eivät itse koe arvolatautuneiksi.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Omaa järkeä ja harkintaa saa käyttää tässä asiassa ihan niinkuin kaikilla muillakin elämänaloilla. Jos on mahdollista, että joku asianosainen voi tietyistä sanavalinnoista loukkaantua, niin sitten niitä sanoja varmaan kannattaa välttää eikä mutista, että en minä pidä sitä loukkaavana. Yankee on loukkaava nimitys joissain osissa Yhdysvaltoja, ryssä on vähintään sodista asti ja todennäköisesti sitä ennenkin ollut halventava nimitys venäläisistä ja sanaa neekeri ei pitäisi yhdenkään suomalaisen tarvita jokapäiväisessä kommunikaatiossaan.

Olet viimeisessä lauseessa täydellisen oikeassa. Samaten maalaisjärjen käytön osalta, mutta sen pitää toimia myös toiseen suuntaan. Viittaan tällä nyt vaikka tuohon absurdiin koffgateen. Jos nainen photoshopataan mieheksi, niin pitääkö minun miehenä loukkaantua siitä?
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Olet viimeisessä lauseessa täydellisen oikeassa. Samaten maalaisjärjen käytön osalta, mutta sen pitää toimia myös toiseen suuntaan. Viittaan tällä nyt vaikka tuohon absurdiin koffgateen. Jos nainen photoshopataan mieheksi, niin pitääkö minun miehenä loukkaantua siitä?
Ei kenenkään tarvitse loukkaantua yhtään mistään. On erittäin hyvä piirre ihmisessä, mikäli ei loukkaannu helposti, mutta pärjätäkseen elämässä on hyvä ymmärtää etteivät kaikki ole kuin sinä. Muiden ihmisten huomioonottaminen on kuitenkin osa yleisiä käytöstapoja ja helpottaa meidän kaikkien elämää. On mahdotonta toimia säännöllisesti erilaisten ihmisten kanssa loukkaamatta ketään. Mun mielestä kuitenkin on kohtuullista vaatia kaikken edes pyrkivän välttämään muiden loukkaamista. Kaikille ihmisryhmille on olemassa täysin neutraalejakin sanoa, joten suurin osa väärinkäsityksistä on helppo ennaltaehkäistä. Jos ei ole ihan varma mikä sana loukkaa ja mikä ei, niin silloin kannattaa kysyä, että mikähän mahtaa olla hyväksyttävä termi.

KOFF-gatesta sen verran, että siinä suurimpia loukkaantujia tuntuivat olevan nämä kaljaa juovat tosimiehet, jotka kävivät näitä asiasta äläkän nostaneita naisia huorittelemassa. En pidä Malkinin nimittelyä tytöksi kovin vakavana virheenä, mutta enpä lähtisi tökkimään kepillä sitä muurahaispesää, mikäli itse olisin vastuussa ko. yrityksen markkinointimateriaalista.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
En arvosta nimimerkkiä villeleino. Sen lisäksi en arvosta niitä, jotka tämän viestin jälkeen vielä höpisevät noista jenkki- ja ryssäaiheista, sillä perustin viereen uuden, aiheenmukaisen langan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En arvosta nimimerkkiä villeleino...

Enpä ole aiemmin ilmoittanut tässä ketjussa yhtään nimeä, jota en itse arvostaisi, mutta tähän voi kyllä varauksin yhtyä.

Jos kyseessä siis ei ole joku trolli tms, niin kyseessä siis henkilö, joka vaikuttaa niin gloryhunterin stereotyypiltä, ettei asian pitäisi olla edes mahdollista.

Paras oli tuo selitys, ettei enää kannata Manua sillä Sir Alexin jälkeen joukkueen identiteetti muuttui jne, eli kannatus loppui kultajuhlien loppumiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös