Vähiten arvostamasi nimimerkit

  • 301 011
  • 1 411

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olkoon TomiP millainen jankkaaja tahansa, niin ihan samanlaisia löytyy myös vastakkaisesta leiristä. Jatkoajan keskustelupalstalla vain on enemmistön (?) päätöksellä hyväksytty palstatotuus, jonka mukaan mm. kaikenlaiset vasemmistolaisuuteen viittaavat ajatukset ovat huuhaata ja kertovat ajatusten omaajan olevan henkisesti vajavainen. Kun joku näitä ajatuksia sitten tulee kertomaan ääneen, leimataan hänet heti rasittavaksi jankkaajaksi, vaikka toimittaisiin itse täysin samalla tavalla. Seurassa on toki mukavampi jankkailla, voi kertoa vaikka pari kommari-vitsiä ja miettiä tyhmiä vasureita jonottamassa taikaseinänsä edessä. Siinä sitten poskien ollessa vielä märät kaikesta nauramisesta huomataan, ettei se vieläkään saatana hiljene, eikä kunnolla edes provosoidu kaikista vitseistä huolimatta. Noh, kun ei enää muuta keksi niin lasketaan vaikka että kuinka monta viestiä se on kirjoittanut jääkiekosta. Vitutusta täynnä on ihmisen elämä.
Totta tämäkin. Minua suoraan sanoen raivostuttaa jatkuva vasemmiston syyttäminen ihan kaikesta. Koskaan oikeisto ei ole syyllinen poliittisiin ongelmiin vaan syyn on oltava lähtöisin vasemmistolaisista. Tämä on mielestäni epäkunnioittavaa toisia palstalaisia kohtaan. Ei vasemmistolaisuus tarkoita kateellisuutta tai kommunismi-ihannointia. Mutta sekin on muistettava, että palstan vasemmistosiivelle, jota siis @TomiP ja @erku etunenässä edustavat, etenkin Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat erittäin vastenmielisiä ja heitä on aina halveerattava.

Ja kun kerran tässä ketjussa olen Tompasta näemmä jotain kirjoittamassa toteankin, että TomiP vaikuttaisi muuten ihan järkimieheltä, mutta hänellä on vastenmielinen taipumus kärjistää tekstejään(esim. armeijan väheksyminen sen piirissä olevan Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vahvan kannatuksen takia), mikä mielestäni vähentää kirjoittajan uskotavuutta.

Sitä yritin ajaa takaa, että toisen näkökannan omaava ei ole missään nimessä väärin, väärin se on vain ja ainoastaan silloin, kun oman agendan pönkittämiseksi pyritään alistamaan tai halveksumaan toisia ihmisiä.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Jos nyt ei ihan härskisti sääntöjä riko ja alvariinsa tuhoa keskusteluja, niin kaipa tänne järjestyy elintilaa myös hieman kontroversiaalimmalle uudelle kirjoittajalle aika ajoin. Rikkumaton harmonia on kiehtova japanilainen keksintö, mutta sumopainia katsovan on vaan pakko koettaa hyväksyä sellainenkin särö, että joskus joku painija hikoilee ja pieree. Sellaista se elämä vaan on Japanissakin.

Mutta sen sanon teille tytöt ja pojat, että opiskelkaa tohtoreiksi. Pääsette vielä kirjoittamaan kymenä jääkiekkopalstalle jostakin muusta kuin jääkiekosta. Opiskelkaakin niin penteleesti, jotta kansantalous jonakin päivänä oikein kukoistaa!

S
Totta tämäkin. Minua suoraan sanoen raivostuttaa jatkuva vasemmiston syyttäminen ihan kaikesta. Koskaan oikeisto ei ole syyllinen poliittisiin ongelmiin vaan syyn on oltava lähtöisin vasemmistolaisista. Tämä on mielestäni epäkunnioittavaa toisia palstalaisia kohtaan. Ei vasemmistolaisuus tarkoita kateellisuutta tai kommunismi-ihannointia. Mutta sekin on muistettava, että palstan vasemmistosiivelle, jota siis @TomiP ja @erku etunenässä edustavat, etenkin Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat erittäin vastenmielisiä ja heitä on aina halveerattava.

Ja kun kerran tässä ketjussa olen Tompasta näemmä jotain kirjoittamassa toteankin, että TomiP vaikuttaisi muuten ihan järkimieheltä, mutta hänellä on vastenmielinen taipumus kärjistää tekstejään(esim. armeijan väheksyminen sen piirissä olevan Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vahvan kannatuksen takia), mikä mielestäni vähentää kirjoittajan uskotavuutta.

Sitä yritin ajaa takaa, että toisen näkökannan omaava ei ole missään nimessä väärin, väärin se on vain ja ainoastaan silloin, kun oman agendan pönkittämiseksi pyritään alistamaan tai halveksumaan toisia ihmisiä.

On ristiriitaista, että monet oikeistolaiset kannattavat armeijan ja poliisin lisärahoitusta, mutta haluaisivat ajaa muun julkisen sektorin alas. Näyttää siltä, että sillä on merkitystä ketkä saa palkkansa veronmaksajien rahoista.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
On ristiriitaista, että monet oikeistolaiset kannattavat armeijan ja poliisin lisärahoitusta, mutta haluaisivat ajaa muun julkisen sektorin alas. Näyttää siltä, että sillä on merkitystä ketkä saa palkkansa veronmaksajien rahoista.
Käsitykseni mukaan oikeistolaiset haluavat karsia julkisesta sektorista nimenomaan turhaa byrokratiaa ja näitä puoluekirjan ansiosta töihin päässeitä(etenkin kepu-ja demarikunnissa yleinen ilmiö). Kansankunnalle merkittävät palvelut kuten opetus, terveydenhuolto ja turvallisuuselimet ovat minullekin niitä prioriteettikohteita.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nyt muutamassakin ketjussa on esiinnoussut puhetta siitä, että Jatkis olisi vain tummapaitaisten porvarien temmellyskenttä, jossa vassareille ei ole paikkaa eikä aikaa. En kyllä allekirjoita tätä väitettä, vaikka on tietysti totta, että palstalta löytyy perinteiseen tapaan paljon oikeistolaisesti ajattelevia.

Ymmärtääkseni yksi niistä puolueista, joka palstalla on yliedustettuna (siis Suomen kokonaiskannatukseen nähden) on Perussuomalaiset ja he eivät kyllä ole mikään perinteinen porvaripuolue, vaan pikemminkin Suomen suurin työväenpuolue. Olen ollut huomaavinani, että perinteisen vasemmiston kannattajia tämä ärsyttää, suomalaiset duunarit ovat "äänestäneet väärin".

Kuitenkin jos mietin palstaa, niin aika liberaalia jengiä täällä on paljon, jonka näkee niin homo- kuin vaalikeskusteluistakin. Eli siinä mielessä konservatiivista kypäräpappimeininkiä - joka samaten vilahteli jossain viestissä - on varsin vähän, itse koen että konservatiivisuutta palstalla on tuettu juuri tuolta persujen, ei niinkään kokkarien riveistä.

Yksi puolue, joka saattaa olla Jatkiksessa vähän aliedustettu, niin olisiko se vihreät? Kuitenkin Suomessa 10-15% ihmisistä antaa tukensa heille, mutta tuntuu ettei palstalta montaa vihreää vaikuttajaa löydy. Mieleen tulee pari nimeä vain, toki on mahdollista, etteivät monet vain jaksa kirjoitella vihreistä kannoistaan.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ymmärtääkseni yksi niistä puolueista, joka palstalla on yliedustettuna (siis Suomen kokonaiskannatukseen nähden) on Perussuomalaiset ja he eivät kyllä ole mikään perinteinen porvaripuolue, vaan pikemminkin Suomen suurin työväenpuolue. Olen ollut huomaavinani, että perinteisen vasemmiston kannattajia tämä ärsyttää, suomalaiset duunarit ovat "äänestäneet väärin".
Tuota olen huomannut monissa tutuissani jotka on hyvin laajalti viher-vasemmistolaisia, eli "visvoja", kuten täällä oikeistoparatiisissa Jatkoajassa usein luonnehditaan. Olen itsekin ihan tunnetusti vasuri, enkä sitä nyt peittele, mutta toisaalta en mielestäni itke ja voivottele joka käänteessä ja totea, että tää ei oo miun Suomi jne. En oikein pidä sellaista oikein kestävänä ja kehittävänä ajattelumallina. Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä ja äänestää sitä mikä tuntuu sydämessään oikealta. Aika monelle se on ollut perussuomalaiset ja sen kanssa pitää vaan elää. On minulla jokunen tuttu jotka persujakin kannattaa ja löytyy myös kokoomuslaisia. Hyviä tyyppejä, vaikka nyt poliittisesti ja ehkä maailmankatsomuksellisestikin poikkeaa monessa kohtaa siitä mitä itse olen ja miten ajattelen. En odota ja oleta, että kaikki ajattelisi ja kokisi kuten minä, eikä kiinnosta väkisin alkaa muiden näkemyksiä muuttamaan, kun tuskin se edes onnistuu, kas kun ihmiset nyt yleensä kasvaa ajattelemaan siten kuin tekevät.

Toki ihminen voi ajatuksiltaan ja näkemyksiltään muuttua, ainakin omalla kohdalla näin on tapahtunut ja en ehkä ole niin vasuri kuin joskus olin. Visvaksi en ole itseäni mieltänyt koskaan, tai en ainakaan enää pitkään aikaan. Olen esim. ydinvoiman kannalla ja myös varovaisen myönteinen NATO:a kohtaan ja maahanmuuton suhteen myös maltillinen, kriittinen, joskaan en nyt ehdottoman torjuva.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Minä olen muuten aina luullut, että olet vihreä. Kun tuossa yllä totesin, että vihreät on palstalla imo aliedustettu puolue ja sanoin, että tulee vain muutama nicki mieleen, niin ajattelin sinua. Ehkä olen lukenut viestejäsi hivenen väärällä silmällä, olet mielestäni ollut aktiivinen noissa ympäristöön ja energiaan liittyvissä ketjuissa. (tai sitten tämä on aivot mitä vittua nyt taas-kamaa ja sekoitan sinut johonkin toiseen)

Tuota visvaksi nimittelyä en jaksa arvostaa, mutta leimakirves nyt lentelee Jatkoajassa sinne sun tänne.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minä olen muuten aina luullut, että olet vihreä.
En todellakaan. Vihreiden äänestäminen ei tulisi mieleenkään, vaikka siellä ihan järkeviäkin tyyppejä toki on ja joissain asioissa olen samaa mieltä. Enemmän olen perinteisesti ollut Vasemmistoliiton kannattaja, mutta nyttemmin sekin puolue on alkanut tympiä. Vaihtoehdot on kauttaaltaan varsin huonoja.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En todellakaan. Vihreiden äänestäminen ei tulisi mieleenkään, vaikka siellä ihan järkeviäkin tyyppejä toki on ja joissain asioissa olen samaa mieltä. Enemmän olen perinteisesti ollut Vasemmistoliiton kannattaja, mutta nyttemmin sekin puolue on alkanut tympiä. Vaihtoehdot on kauttaaltaan varsin huonoja.

Juu, pahoittelut sitten väärinymmärryksestä ;) Mitä muuten tulee vaihtoehtoihin, niin olen aika monen ihmisen kanssa tässä vaalien alla jutellut, että Suomessa on tietyntyyppinen tyhjiö jonkin sortin maltilliselle, mutta Eurooppa-myönteiselle liberaalipuolueelle. En siis nyt ota kantaa, kenen tällaista puoluetta pitäisi äänestää, kunhan sanon, että Suomessa tällaista ei oikein ole. RKP taitaa olla lähimpänä, mutta heillä on kielikysymys, mikä monen mielissä varmasti painaa paljon.

@MustatKortit Mä en ainakaan sen kummemmin miettinyt mitään puoluerajoja, otin asiaan yleisesti kantaa. Välillä keittää yli kaikilla, mutta itseäni häiritsee esimerkiksi "Huuhareita" -ketjun kaltainen "keskustelu", jossa nimimerkki toisensa jälkeen ratsastaa paikalle kertomaan kuinka tuntee pari persua/demaria/kokkaria/vassaria jne jne. Joo, läppä on läppää, mutta väsyttävää se on.

Juu, ihan samat asiat ärsyttävät minuakin. Huuhari-ketju on hyvä esimerkki, taisi vieläpä olla niin, että jo ketjun ensimmäisinä kirjoittaneet nickit rupesivat politisoimaan keskustelua.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juu, pahoittelut sitten väärinymmärryksestä ;) Mitä muuten tulee vaihtoehtoihin, niin olen aika monen ihmisen kanssa tässä vaalien alla jutellut, että Suomessa on tietyntyyppinen tyhjiö jonkin sortin maltilliselle, mutta Eurooppa-myönteiselle liberaalipuolueelle.
Harm no taken!

Kieltämättä olen liberalisoitunut ehkä entisestään ja mainitsemasi kaltainen puolue voisi olla ok ja tarpeellinen ja potentiaalinen saamaan oman ääneni. Tiedä näistä.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@MustatKortit itseäni häiritsee esimerkiksi "Huuhareita" -ketjun kaltainen "keskustelu", jossa nimimerkki toisensa jälkeen ratsastaa paikalle kertomaan kuinka tuntee pari persua/demaria/kokkaria/vassaria jne jne. Joo, läppä on läppää, mutta väsyttävää se on.

Juu, ihan samat asiat ärsyttävät minuakin. Huuhari-ketju on hyvä esimerkki, taisi vieläpä olla niin, että jo ketjun ensimmäisinä kirjoittaneet nickit rupesivat politisoimaan keskustelua.

Taisi olla ketjun avaajalla semmoinen pieni taka-ajatus tuossa ainakin viesteistä päätellen. Itsekin hieman petyin, että keskustelu ajautui politiikkaan, kun tuosta huuhaasta saisi hyvää keskustelua ihan huuhaana.

Metakeskustelua jatkaakseni, tämä ketju muuten kuvastaa jollain tapaa palstan evoluutiota. Kävin nimittäin lukemassa kierrätyskeskuksen aivan ensimmäisiä ketjuja reilun kymmenen vuoden takaa, ja siellä oli samantyyppinen ketju. Ketjussa oli avausviestin lisäksi vain muutama viesti, jossa vaadittiin ketjun välitöntä sulkemista, ja lukkohan siinä ketjussa oli. Asenteet ovat selvästi lieventyneet ja keskustelu muuttunut avoimemmaksi, ehkä myös avoimen vittuilevaksi joskus.
 
Andrew

Jäsen
Nyt muutamassakin ketjussa on esiinnoussut puhetta siitä, että Jatkis olisi vain tummapaitaisten porvarien temmellyskenttä, jossa vassareille ei ole paikkaa eikä aikaa. En kyllä allekirjoita tätä väitettä, vaikka on tietysti totta, että palstalta löytyy perinteiseen tapaan paljon oikeistolaisesti ajattelevia.

Mielenkiintoista tässä on porvarin määritelmä. Porvari on perinteisesti ihminen jolla on niin iso varallisuus, että hänen ei tarvitse tehdä töitä. Suomessa toistaiseksi tämä ihmisryhmä on erittäin pieni, vaikka varallisuus kasvaakin koko ajan. Tuntuu jotenkin, että Kokoomus on aivopessyt todella monen täällä ja sen takia en itse jaksa edes osallistua noihin politiikka keskusteluihin. (Ja ennen kuin joku tulee paikalle nimittelemään niin en kannata myöskään vasemmistoa. Olen poliittisesti sitoutumaton).
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielenkiintoista tässä on porvarin määritelmä. Porvari on perinteisesti ihminen jolla on niin iso varallisuus, että hänen ei tarvitse tehdä töitä. Suomessa toistaiseksi tämä ihmisryhmä on erittäin pieni, vaikka varallisuus kasvaakin koko ajan. Tuntuu jotenkin, että Kokoomus on aivopessyt todella monen täällä ja sen takia en itse jaksa edes osallistua noihin politiikka keskusteluihin. (Ja ennen kuin joku tulee paikalle nimittelemään niin en kannata myöskään vasemmistoa. Olen poliittisesti sitoutumaton).

Njaa, ainakin itse ajattelen "porvarin" tätä nykyä hivenen laveammalla määritelmällä, mutta kukin ajatelkoon omalla tavallaan. Omasta mielestäni esimerkiksi palkkatyössä käyvän, Kokoomusta alati äänestävän lääkärin voi 2010-luvulla huoletta laskea porvariksi...
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein

Ainakin jos minuun viittasit aiemmin mainitsemillasi ketjuilla niin en puhunut porvareista vaan arvokonservatiiveista. En myöskään ihan jaa käsitystäsi porvareista. Poikkeuksena toki homoliitoille laajalti suotu tuki. Toisaalta voiko tuotakaan kukaan järkevä ihminen vastustaa.

EDIT: Jatkoajan diversiteetti on niin olematon, että järjellistä keskustelua tietyistä asioista ei vaan saa aikaiseksi. Toiseksi eri ajatuksia omaavia tyyppejä grillataan porukassa ja sitten huudellaan trolliksi jos vähän läikkyy. Myöskin moderointi linjaa suoraan palstan yleisiin mielipiteisiin vaikkei niillä kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään tekemistä "järjestyksenvalvonnan" kanssa. Täällä saa toivoa ihmisille kuolemaa ja raiskauksia, mutta vain jos he moderaattoreiden mielestä sen ansaitsevat.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt muutamassakin ketjussa on esiinnoussut puhetta siitä, että Jatkis olisi vain tummapaitaisten porvarien temmellyskenttä, jossa vassareille ei ole paikkaa eikä aikaa. En kyllä allekirjoita tätä väitettä, vaikka on tietysti totta, että palstalta löytyy perinteiseen tapaan paljon oikeistolaisesti ajattelevia.
No tarkastetaanpa faktat. Yliedustus vihreällä, aliedustus punaisella.

JATKIS VARJOVAALIT
kok 70 - 27,5 %
sdp 17 - 6,5 %
ps 73 - 28,5 %
kesk 25 - 10 %
vas 11 - 4,5 %

vihr 21 - 8 %
rkp 20 - 8 %

kd 2 - 1%
muut 16 - 6 %
YHT 255 - 100%

PAIKAT 2015
kok 37 - 18,5 %
sdp 34 - 17 %
ps 38 - 19 %
kesk 49 - 24,5 %
vas 12 - 6 %
vihr 15 - 7,5 %
rkp 9 - 4,5 %
kd 5 - 2,5 %
muut 1 - 0,5 %
YHT 200 - 100 %

PAIKAT 2011
kok 44 - 22 %
sdp 42 - 21 %
ps 39 - 19,5 %
kesk 35 - 17,5
vas 14 - 7 %
vihr 10 - 5 %
rkp 9 - 4,5 %
kd 6 - 3 %
muut 1 - 0,5 %
YHT 200 - 100 %

Kyllä porvarit ovat selkeästi yliedustettuna, kun taas vasemmisto aliedustettu. Toki varjovaaliäänestyksen otanta suppea eikä äänestykseen vastanneiden joukko välttämättä vastaa kirjoittajia.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ainakin jos minuun viittasit aiemmin mainitsemillasi ketjuilla niin en puhunut porvareista vaan arvokonservatiiveista. En myöskään ihan jaa käsitystäsi porvareista. Poikkeuksena toki homoliitoille laajalti suotu tuki. Toisaalta voiko tuotakaan kukaan järkevä ihminen vastustaa.

En viitannut keneenkään spesifiin nimimerkkiin, kunhan toin ilmi, että mielestäni 2010-luvulla porvarin käsite on hivenen erilainen, johtuen yksinkertaisesti yhteiskunnan muutoksesta.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No tarkastetaanpa faktat. Yliedustus vihreällä, aliedustus punaisella.

JATKIS VARJOVAALIT
kok 70 - 27,5 %
sdp 17 - 6,5 %
ps 73 - 28,5 %
kesk 25 - 10 %
vas 11 - 4,5 %

vihr 21 - 8 %
rkp 20 - 8 %

kd 2 - 1%
muut 16 - 6 %
YHT 255 - 100%

PAIKAT 2015
kok 37 - 18,5 %
sdp 34 - 17 %
ps 38 - 19 %
kesk 49 - 24,5 %
vas 12 - 6 %
vihr 15 - 7,5 %
rkp 9 - 4,5 %
kd 5 - 2,5 %
muut 1 - 0,5 %
YHT 200 - 100 %

PAIKAT 2011
kok 44 - 22 %
sdp 42 - 21 %
ps 39 - 19,5 %
kesk 35 - 17,5
vas 14 - 7 %
vihr 10 - 5 %
rkp 9 - 4,5 %
kd 6 - 3 %
muut 1 - 0,5 %
YHT 200 - 100 %

Kyllä porvarit ovat selkeästi yliedustettuna, kun taas vasemmisto aliedustettu. Toki varjovaaliäänestyksen otanta suppea eikä välttämättä edusta kirjoittajia.

Minä olen ihan samaa mieltä, että Jatkis on palstana oikealle kallellaan ja olen tämän ääneen sanonut ennenkin. Sen lisäksi olen todennut, että palstalla on erittäin näkyvä ja äänekäs vasemmisto samaten, joten ei syytä huoleen.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Minä olen ihan samaa mieltä, että Jatkis on palstana oikealle kallellaan ja olen tämän ääneen sanonut ennenkin. Sen lisäksi olen todennut, että palstalla on erittäin näkyvä ja äänekäs vasemmisto samaten, joten ei syytä huoleen.

Äänekäs "vasemmisto" vastaan yliedustettu "oikeisto" äänekkäine huutelijoineen. Vaikea nähdä, että keskustelusta tulisi kauhean korkeatasoista. Tuossa aiemman postauksen editissä asiaa vähän sivusinkin.

@kahden suunnan sentteri Samaa tuumin ;)
 
Viimeksi muokattu:
Minä olen ihan samaa mieltä, että Jatkis on palstana oikealle kallellaan ja olen tämän ääneen sanonut ennenkin. Sen lisäksi olen todennut, että palstalla on erittäin näkyvä ja äänekäs vasemmisto samaten, joten ei syytä huoleen.
Jos keskustelussa olisi esillä vain molempien tahojen argumentatiivinen kärki, niin meno olisi vallan laadukasta. Mutta sitten on tämä tusinahuutelijoiden joukko joka vetää palstan oikealle kallelleen. Mutta niinhän se oikeassakin elämässä menee, ei vaan yhtä vahvasti kuin täällä. Varmaankin kun sanoit porvarin määritelmän muuttuneen, niin puhumme siinä jokseenkin samasta asiasta. Nykynuori syntyessään poliittiseen tyhjiöön päätyy vajaassa järkeilyssään helpommin oikealle. #lukiolibertaari #verotvittuun

@Action Bronson , great minds think alike.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Nykynuori syntyessään poliittiseen tyhjiöön päätyy vajaassa järkeilyssään helpommin oikealle.

Eli on joku ikäraja tai järkeilyn täyteys, jolloin saa päätyä jollekin puolelle.

Ja lisätään vielä oma mielipiteeni aiheesta, helpoiten nykynuori päätyy vasemmalle, ja jos vielä tarkemmin määritellään, niin Vihreiden äänestäjäksi. Mutta kai tähänkin on joku hieno tilasto, joka kertoo minun olevan väärässä.
 
Eli on joku ikäraja tai järkeilyn täyteys, jolloin saa päätyä jollekin puolelle.
Väärin päätelty. Ei ole.

Ja lisätään vielä oma mielipiteeni aiheesta, helpoiten nykynuori päätyy vasemmalle, ja jos vielä tarkemmin määritellään, niin Vihreiden äänestäjäksi. Mutta kai tähänkin on joku hieno tilasto, joka kertoo minun olevan väärässä.
Jo tokkiinsa on tilasto! :)
Väärässä et Vihreiden osalta tietenkään ole. Oikeisto-vasemmisto-suhteen suhteen vähän niin ja näin.

Nuorisovaalit — Valtikka
Kokoomus 43, Keskusta 41, Vihreät 30, Perussuomalaiset 26, SDP 17, Vasemmistoliitto 12, Kristillisdemokraatit 11, Ruotsalainen kansanpuolue 8, Piraattipuolue 7, Itsenäisyyspuolue 2, Suomen kommunistinen puolue 1, Muutos 2011 1. Ahvenanmaalla ei järjestetty Nuorisovaaleja.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kokoomus 43, Keskusta 41, Vihreät 30, Perussuomalaiset 26, SDP 17, Vasemmistoliitto 12, Kristillisdemokraatit 11, Ruotsalainen kansanpuolue 8, Piraattipuolue 7, Itsenäisyyspuolue 2, Suomen kommunistinen puolue 1, Muutos 2011 1. Ahvenanmaalla ei järjestetty Nuorisovaaleja.

Ai että, kyllä meissä nuorissa on tulevaisuus.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tutkimuksen mukaan neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa suomalaisten nuorten miesten silmissä tärkein asia oli maahanmuutto ja nuorten naisten silmissä ykkösasia oli opintotuki. Tässä mielessä voi kai päätellä, että nuoret miehet helpoiten päätyvät äänestämään persuja, naisten osalta tilanne taas on vaikeampi. Kokoomus on perinteisesti kyennyt profiloitumaan opiskelijaystävällisenä puolueena, vaikka reaalimaailmassa taitaa olla niin, että on pitkälti vasemmiston aikaansaannoksia esimerkiksi opintotukijärjestelmän ja yhteiskunnan tukeman ruokailun järjestyminen. Eli aika tuttu kaava monen muunkin maamme hyvinvoinnin peruspilarin kanssa. Vasemmisto ajaa asiaa, oikeisto vastustaa aikansa, kunnes suostuu ja myöhemmin oikeistossa esiinnytään kuin asia olisi aina ollut heidän juttu. Vaikkapa peruskoulu on oikein malliesimerkki tästä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Menee hieman ohi aiheen, mutta kun ovat menneet edelliset n. 50 muutakin viestiä, haluaisin esittää ihmettelyni siitä, miten vankasti selvärajaiseen oikeisto-vasemmisto-jaotteluun perustuvat poliittiset mielikuvat ja puoluekategorioinnit elävät 2010-luvun Suomessa.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Antti Rinne: Äänestäkää, jos ette halua porvarihallitusta Suomeen.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Antti Rinne: Äänestäkää, jos ette halua porvarihallitusta Suomeen.

Sauli Niinistö joulukuussa 2005: Vastakkainasettelun aika on ohi, mutta Suomi tarvitsee porvaripresidentin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös