Vähiten arvostamasi nimimerkit

  • 301 000
  • 1 411

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllä on maailman murheet pienet, kun meikäläisen aina käyttämään kirjoitustyyliin tartutaan. Jos kieliopista ja oikeinkirjoituksesta aletaan narista niin varmasti monelta löytyy enemmän korjattavaa. Toisaalta, sitä voisi luulla että on jonkun idoli kun tuota myös kopioidaan :)

Kannattaa myös huomioida että kirjoitan rauman ja lukon pienellä vain Jatkoajassa (ja Twitterissä, koska se on minulle tavallaan JA:n jatke). Se on ollut tyylinä sen verran kauan että sitä halua muuttaa (ja joo, muutan välillä alkukirjaimia isoksi tai pieniksi eri paikoissa), jos se kielletään niin sitten käytän kiertoilmaisuja.

Enkä tiedä miksi oma nikkini on täällä aina ollut pienellä, kun suurimmassa osassa paikoista se on isolla. Olisiko palstan alussa ollut joku ettei sitä saanut kuin pienellä, enkä ole jaksanut muuttaa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä on maailman murheet pienet, kun meikäläisen aina käyttämään kirjoitustyyliin tartutaan.

Ei kyse ole niinkään kirjoitustyylistäsi, vaikka osa sitä varmasti lapsellisena pitääkin, vaan harrastamastasi tietoisesta sääntöjen rikkomisesta. Nähdäkseni sitä ei voi perustella sillä, että "aina ennenkin olen tehnyt näin". Tai voi, mutta ei se kovin kestävä peruste ole.

Eri asia kokonaan sitten, että kuinka paljon esim. SaiPa-kannattajat ovat keränneet vuosien varrella herneitä nenäänsä, kun tuntuu, että joukkueen nimeä ei vaan osata kirjoittaa oikein. Rauman ja Porin nokittelun koen minäkin kuuluvan tämän palstan yhteyteen ja onhan sillä jo melko pitkät perinteetkin. Tietoinen sääntöjen rikkominen taas on asia, joka ei mielestäni palstalle kuulu.

jos se kielletään niin sitten käytän kiertoilmaisuja.

Miten niin jos se kielletään, koko ajanhan se on ollut kiellettyä. Kiertoilmaisuille peukkua ylöspäin.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ajaa suurin osa ihmisistä tietoisesti ylinopeuttakin. Kyllä on vissiin maailma aika valmis joillakin kun tarttee tälläiseen puuttua.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ajaa suurin osa ihmisistä tietoisesti ylinopeuttakin. Kyllä on vissiin maailma aika valmis joillakin kun tarttee tälläiseen puuttua.
Ei, vaan säännöt on tehty noudatettaviksi. Jos esim. ajat tutkaan ylinopeutta, tietoisesti tai et, niin saat siitä rangaistuksen. Näin valmiissa maailmassakin.

Mutta herra korkki jatkakoon omaa pienen ihmisen hiljaista protestiaan. Olkoon Rauma ja Lukko hänelle se ahdistuksen ja anarkian kohde, ja niiden väärin kirjoittaminen tuo lohtua onnettomaan arkeen.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onhan tuo epäkohteliasta korkilta. Mutta kai sentään turku kirjoitetaan yhä asiaankuuluvalla tavalla? Eikös siitä ole säännöissäkin maininta, että sitä ei katsota epäkohteliaaksi, saati trollaamiseksi?
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Kaikille kenkää heti jos jää iso alkukirjain pois!
Banaalisaaret kutsuvat.

Niin ja modeketjun perusteella Toejoen Veikko on tämän ketjun kamaa.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Olisiko palstan alussa ollut joku ettei sitä saanut kuin pienellä, enkä ole jaksanut muuttaa.

Ei, ainakin oman nimimerkkini sain isolla kirjoitettua ja tänne on tullut liityttyä ihan ensimmäisten joukossa. Näköjään samana päivänä kun teikäläinenkin (oliko jopa ensimmäinen päivä JA:n historiassa?).
 

Gemondo

Jäsen
Vaikuttaisi vahvasti siltä että vanha tuttumme Jokeriosiosta, iki-ihana Tube82 on tehnyt kauan odotetun paluun palstalle!
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kaukosäädin. Pistänyt jo aiemmin silmään varsin ihmeellisillä kommenteilla, ja kyllähän tuollainen provoilu ihan puhtaasti vastarannan kiiskinä paistaa läpi aika rankasti.

Väsynyttä. Tai sitten säätimestä on patterit loppu.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Ot, mutta...

Vaikuttaisi vahvasti siltä että vanha tuttumme Jokeriosiosta, iki-ihana Tube82 on tehnyt kauan odotetun paluun palstalle!

...tuohan se nimi oli. Jokerosion oikein kannattamisläppää lueskeltuani rupesinkin kelaamaan, että selvästi eräs kasikakkonen muistuttaa kirjoitustyyliltään jotain bannattua nimimerkkiä, mutten muistanut mitä. Lisäpisteitä Tuben reinkarnaatiolle "ovelasti" valitusta uudesta nimimerkistä...

Kyllä nyt on hyvä olo, kun näinkin tärkeä asia selvisi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin, lukko ja rauma kuuluu kirjoittaa pienellä. Et sinä kusta ja paskaakaan isolla kirjoita. Itse olen AINA kirjoittanut näin (siis jo 90-luvulta ja Kiekkopesästä asti) ja koen sen tavaramerkikseni, enkä oikein ymmärrä sitä miksi joidenkin raumalaisten on ollut pakko alkaa plagioimaan minua Ässien/Porin ollessa kyseessä.

Jotenkin tämä viesti alleviivaa tuon 100A:n pointin.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ot, mutta...



...tuohan se nimi oli. Jokerosion oikein kannattamisläppää lueskeltuani rupesinkin kelaamaan, että selvästi eräs kasikakkonen muistuttaa kirjoitustyyliltään jotain bannattua nimimerkkiä, mutten muistanut mitä. Lisäpisteitä Tuben reinkarnaatiolle "ovelasti" valitusta uudesta nimimerkistä...

Aa, toi se oli. Itsekin mietin eilen pääni puhki että kuka jo kertaalleen lapikkaasta saanut sankari se siellä kirjoittelee tutulla, puolihuolimattomalla kieliasulla FC Barcelonan kausiketjuun, mutta taitaa olla juuri tämä sama kaveri koska tosiaan tämä nimimerkin valinta on sen verran kohdillaan. Tutun sävyistä tekstiä tosiaan, jollain tavalla tuli yllätyksenä tuo valittu ketju sillä muistaakseni tuo ei koskaan futispuolelle ole kirjoitellut. Tai en ainakaan muista tuotoksiaan sieltä puolen.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Nämä nimimerkit, joiden on pakko lajista riippumatta lytätä suomalaisia urheilijoita tai joukkueita. Olkoon sitten jääkiekon mm-kisat tai yleisurheilun arvokisat. Mikään ei riitä ja trollaus alkaa. Joillekin se ei näytä olevan edes trollaamista vaan aidosti nauttivat siitä, että oman maan edustajat konttaavat. Aika erikoista ja taidan olla muutenkin aika kalkkis kun en ymmärrä mitä helvetin kiksejä trollaaminen tuolla tavalla antaa. Pitää ilmeisesti olla aika ankea se todellisuus jossa elää, kun kipinä on haettava paskaa netissä suoltamalla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ylläolevaan ^. Myös minun mielestäni tuntuu siltä, että joillekin oli kova pala, kun keihäsmiehemme eivät hyytyneetkään, vaan ylsivät loistavaan suoritukseen.

Sitten tietysti valitettiin siitä, ettei tullutkaan kolmoisvoittoa tjsp. ;)
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Sitten tietysti valitettiin siitä, ettei tullutkaan kolmoisvoittoa tjsp. ;)

Eikös tää ole osa suomalaista kansanpiirrettä? Aina joku asia on vituillaan, oli asiat miten hyvin tahansa. Joskus ulkona on liian kylmä, joskus liian kuuma, joskus liian tasapaksua ja mitä näitä nyt on. Etelässä on silti kivaa kun on kuumaa ja Alpeillakin tykätään laskea. Samoin jos urheilussa ei menestytä, ollaan täysin paskoja. Jos taas menestytään, on syy kisoissa, vastustajissa tai jossain muualla.

Joskus mä olen miettinyt sitä, että olisi kiva olla jenkki tai ruotsalainen. Jenkeissä 1-1 brittejä vastaan oli "1-1 win" futiksen puolella ja ruotsalaiset tuntuvat suhtautuvan voittamiseen terveemmin. Jos Foppa olisi ollut suomalainen ja tuonut olympiakullan sillä kuuluisalla harhautuksellaan, täällä varmaan vieläkin itkettäisiin vastustajan kunnioituksen puuttumista, hoettaisiin jääveivi-Fobbaa (vrt. ilmaveivi) tai muisteltaisiin kuinka vain yhden erän turnauksessa hävinnyt Ruotsi oli parempi joukkue.

Mutta joo, mua risoo nämä tietyt kaverit, jotka palaavat jatkuvasti banneista huolimatta jatkamaan saman paskan suoltoa. En tiedä kertooko jotain ihmisestä, mutta jos banaanien jälkeen samaa touhua täytyy jatkaa toisella nimellä tai jopa lisätä kierroksia, niin jossain on vikaa. Mä en jaksa ymmärtää kuinka ihminen jaksaa jatkaa tuollaisella linjalla ja saako joku siitä oikeasti mielihyvää kaikkeen vaivaan nähden.
 
Nämä nimimerkit, joiden on pakko lajista riippumatta lytätä suomalaisia urheilijoita tai joukkueita. Olkoon sitten jääkiekon mm-kisat tai yleisurheilun arvokisat. Mikään ei riitä ja trollaus alkaa. Joillekin se ei näytä olevan edes trollaamista vaan aidosti nauttivat siitä, että oman maan edustajat konttaavat. Aika erikoista ja taidan olla muutenkin aika kalkkis kun en ymmärrä mitä helvetin kiksejä trollaaminen tuolla tavalla antaa. Pitää ilmeisesti olla aika ankea se todellisuus jossa elää, kun kipinä on haettava paskaa netissä suoltamalla.


Lisäisin tuohon vielä sen, että useimmiten se tietämys kyseisestä lajista on kaiken lisäksi ihan nollatasoa. Ja tuskin koko laji edes kiinnostaa, mutta kuitenkin pitää käydä nauramassa suomalaisten epäonistumiselle ja syynä on aina se ettei suomalaisen pää kestä. No okei jos häviät niukasti tai olet yksi kisan suosikeista ja jäät ilman mitalia, niin silloin pää ei kestä. Jos taas häviät reilusti kärjelle, niin silloin olet vain muuten paska harrastelija tai amatööri ammattilaisten keskellä. Olen mieltänyt tämän suomalaiseksi ilmiöksi. Kenties meillä sitten vain on niin pirun heikko itsetunto ja koko ajan pitää olla kysymässä itseltään että mitäköhän ne meistä oikein ajattelee.

Tuo yllämainittu ilmiö toistuu aina eri lajien arvokisojen aikaan. Nimimerkkejä en luettele eikä tarkoitus olekaan nostaa keitään yksittäisiä nimimerkkejä toisten ylä- (tai ala-) puolelle. Tunnistaako joku itsensä?
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Kenties meillä sitten vain on niin pirun heikko itsetunto ja koko ajan pitää olla kysymässä itseltään että mitäköhän ne meistä oikein ajattelee.

Ei varmaan kannata yleistää tässäkään, koska varmasti suurin osa on tyytyväinen suorituksiin ja iloitsee niistä.

Sitten on se pienempi äänekäs osa, jolla on se heikko itsetunto.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nämä nimimerkit, joiden on pakko lajista riippumatta lytätä suomalaisia urheilijoita tai joukkueita. Olkoon sitten jääkiekon mm-kisat tai yleisurheilun arvokisat. Mikään ei riitä ja trollaus alkaa. Joillekin se ei näytä olevan edes trollaamista vaan aidosti nauttivat siitä, että oman maan edustajat konttaavat. Aika erikoista ja taidan olla muutenkin aika kalkkis kun en ymmärrä mitä helvetin kiksejä trollaaminen tuolla tavalla antaa. Pitää ilmeisesti olla aika ankea se todellisuus jossa elää, kun kipinä on haettava paskaa netissä suoltamalla.
Joillain on jatkuva pätemisen tarve, halu alistaa, mitätöidä ja halveksia toisten suorituksia nostaakseen itsensä muitten yläpuolelle. Tarve osoittaa, että kaikenlainen onnistumisen riemu on jotenkin naiivia. Ja kun urheilija ei sitten onnistu jonkun mittapuun mukaan, saa tämä alistaja tyydytyksen siitä.

Kateus, kauna, katkeruus ja selkään puukottaminen antaa kai näille tyypeille jotain omituista polttoainetta oman ohuen egon pönkittämiseen. Netti tarjoaa näille vässyköille siihen oivan mahdollisuuden. Trollaamisen anatomia on luku sinänsä, mutta valitettavasti ilmiö kuuluu keskustelupalstoille nyt ja tulevaisuudessa.
 
Ei varmaan kannata yleistää tässäkään, koska varmasti suurin osa on tyytyväinen suorituksiin ja iloitsee niistä.

Sitten on se pienempi äänekäs osa, jolla on se heikko itsetunto.

Ei ollut tarkoitus yleistää. Nuo muutamat idiootit vaan peittävät enemmistön alleen tuolla mouhoamisellaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Nimimerkit jotka ovat kymmenien viestien voimalla arvostelleet KHL ja esittänyt huolestuneita, mutta pahoittavat totaalisesti mielensä kun Erku arvostelee CHL yleisömääriä ja kiinnostavuutta. You know who you are.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
KalPa-osiossa provosoiva jankkaaja nahkis. Virta on ihan paska, vaikka voissa paistaisi on hänen agendansa, jota hän tuputtaa jokaisessa viestissään. Ei kyetä ymmärtämään ja kunnioittamaan muiden mielipiteitä, vaan Virta on sysipaska ja kukaan ei ymmärrä tätä!

Nyt on jo avattu Virralle potkut -ketju nahkiksen toimesta. Pitäisikö itkeä vai nauraa?
 
Viimeksi muokattu:

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Eri mieltä. Nimimerkki nahkis on laittanut koko palstauskottavuutensa peliin Virran epäonnistumisen puolesta. Ei tällaista riskinottoa voi kuin arvostaa!
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nahkiksen ketjunavaus ja Virta-ajojahti herättävät kieltämättä lievää myötähäpeää. Kuitenkin kun lyö kaikki ennakkoluulot sivuun ja alkaa lukemaan noita miehen viestejä ajatuksella niin täytyy sanoa että mies osaa kaivaa erittäin asialliset argumentit mielipiteilleen. Ja osaa kirjoittaa ne auki kiihkottomasti ja painavasti. On jopa alistanut KalPa-henkisiä palstatovereitaan tuolla muutamalla argumentilla. Selkeästi tuon nimimerkin takaa löytyy aikaa perusteluihinsa käyttävä kaveri joten en välttämättä arvosta palstalla niin pohjamutiin kuin mitä KalPa-henkiset. Ymmärrän toki että tuo miehen selkeääkin selkeämpi agenda ärsyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös