No yleensä joudun, mutta noita nyt on kysytty jo niin monta kertaa ja olen niihin törmännyt lukemissani kirjoissa, joten nyt ei tarvinnut luntata.
Tässä kyllä nähdään, miten erilailla episteemiset järjestelmät toimivat. Minä näen lievästi sanottuna vieraana sen, että lähtisin muilta ihmisiltä kysymään, mitä minä uskon. Se on myös syy, miksi minun ei tarvitse käyttää sanaa 'kai' kun selitän, mitä uskon.
Nooan Arkki on siitä hauska tarina, että pelkästään sen avulla voidaan osoittaa Raamatun älyttömyys monella eri tasolla. Muutamia pointteja:
Näitä voi tosiaan kysellä loputtomiin, kuten että mihin se kaikki vesi meni. Kaikki tämä on vain hyödytöntä, koska vastausten loppuessa tai käydessä uskovaisellekin tarpeeksi naurettavaksi, nostetaan kädet pystyyn ja sanotaan: "magic!". Eri sanankääntein, mutta tuohon se tiivistyy.
Jos jumalan rakkaus tuntuu joistakin kärsimykseltä, jumala tietää että se tuntuu kärsimykseltä, ja vastaanottajat eivät sitä voi mitenkään paeta, mitä muuta se rakkaus on kuin kidutusta?
Jos jumala on armollinen, miksei hän lopeta rakkauden antamista niille, joille se tuntuu kärsimykseltä?
Onneksi olkoon, olet siis moraalisempi kuin Jumalasi. Miksi palvot jumalaa, joka on moraalittomampi kuin sinä?
Näihinhän se vastaus oli, että Jumala pelaa lopulta omilla moraalisäännöillään, joita me emme voi ymmärtää ja joihin meillä ei ole nokan koputtamista. Jumalan moraali on vain parempaa ja that's it.
Sitä en ymmärrä, miksi Amerikanihme kuitenkin sivukaupalla venkoili jotenkin parhain päin selittääkseen nämä ihmisen näkökulmasta, kun hänen kantansa kaiken aikaa oli, että mitä tahansa Jumala tekeekin, on moraalisesti täydellistä, eikä sitä passaa ihmisen moraalikäsityksin kyseenalaistaa. Tai saa varmaan kyseenalaistaa, mutta Jumala ei ole millään tavalla tilivelvollinen luomakunnalleen. Tämän olisi voinut sanoa heti kärkeen, niin olisi säästynyt paljon vaivaa turhassa yrityksessä löytää yhteistä säveltä, kun koko ajan puhuttiin eri asiasta. Tuo rakkaus-kidutus -dilemma taisi ratketa sillä, että jos se näyttää kidutukselta ja kuulostaa kidutukselta ja tuntuu kidutukselta, mutta sitä sanoo rakkaudeksi, se on rakkautta. Ja tämä rakkaus on uhrinsa ihan oma syy.
Niin kauan kuin Jumalan läsnäolosta ei ole olemassa konkreettisia ja luodinvarmoja todisteita, ateistit tulevat mitä todennäköisimmin jatkossakin nojaamaan omiin ideologioihinsa siitä, että Jumalan olemassaolo on helpompi kumota kuin todistaa.
Luodinvarmoja todisteita täällä en ole kenenkään nähnyt vaativan. Olisi edes jotain todisteita, niin päästäisiin alkuun. Nojaamaan mihin ideologioihin? En näe vaatimusta, että väitteille tulee olla hyvät perusteet, ennen kuin ne uskotaan, mitenkään ideologisena. Se on vähimmäisvaatimuksia, että voi reaalimaailmassa toimia jotenkin menestyksekkäästi.
Jumala pitäisi ensin jotenkin määritellä, että sen olemassaoloa voitaisiin edes periaatteessa alkaa kumoamaan. Tämäkään ei ole tähän mennessä onnistunut, joten joudumme keskustelemaan enemmän tai vähemmän utuisesta jumalhahmosta. Semmoista ei ole edes mahdollista todistaa olemattomaksi, mutta ei sille ole tarvettakaan.
“That which can be asserted without evidence, can be dismissed without evidence.” Sanoi edesmennyt Hitchens aikanaan.