Näin kirjoitti monnimonsteri Aleksi Valavuori viime syyskuussa:
No nyt sen voi kai sanoa ääneen pilaamatta kenenkään fiilistä, kun alkulohko on pelattu. Montpellier on aivan karmivan paska kaupunki, ehkä maailman paskin, jossa mikään ei toimi. Surkeaa palvelua, paikalliset ovat joko hitaita tai typeriä, yleensä molempia. Onneksi kaupungissa oli kisojen aikana kolme taksia. Never again.
Olin silloin aika pitkälti samaa mieltä tuon viestin sisällöstä. En ole enää. Nyttemmin olen alkanut ajatella, että kyllä tuo hommien vituiksi vetäminen taitaa olla ranskalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Tähänastiset ulkomaan penkkiurheilukokemukseni ovat peräisin lähinnä USA:sta, Englannista ja Saksasta. Tässä maassa näkee seitsemässä EM-jalitsumatsissa enemmän surkeaa organisointia ja paskaa palvelua kuin tuhannessa NHL-, NBA-, MLB-, Bundesliiga- ja Valioliiga-ottelussa näkisi yhteensä . Aika usein joutuu miettimään, että ollaanko tässä helvetti piilokamerassa.
Saint-Denis'ssä menin katsomaan ottelua Islanti-Itävalta. Kaverilla oli lippu valmiina, joten hän siirtyi suoraan katsomoon. Itse jouduin hakemaan lippuni ticket collection pointilta. Sen sijainti oli oikein hienosti netissä ilmoitettu ja minullakin puhelimessa ylhäällä. Tämä ei kuitenkaan sanottavasti auttanut, kun joka puolella oli katuja suljettuna eivätkä paikalliset vapaaehtoisetkaan oikein tienneet, mitä kautta sinne lipputiskille parhaiten pääsee. Yksi viittoili yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Lopulta oli kierretty melkein koko stadion ennen kuin pääsi turvatarkastukseen, jonka läpäistyään pääsi jonottamaan sisälle siihen rakennukseen, jossa lipunnoutopiste sijaitsi. Kun rakennukseen pääsi sisälle, siirryttiin jonoon, josta pääsi sisään odotusaulaan, jossa jonotettuaan pääsi lippujonoon. Sen lusittuani sain viimein lippuni noin tunti stadionille saapumisen jälkeen. Kaikki eivät saaneet, vaan osa ohjattiin vielä uuteen jonoon. Siihen päästyään muuan neiti/rouva totesi ihastuneeseen äänensävyyn "oh, another queue, how lovely".
Eräs natiivi englanninpuhuja tuskastui menoon siinä määrin, että totesi työntekijöille aika kiukkuiseen äänensävyyn: "This is a fuck up. You guys fucked this up. I was here at ten past five but it took me half an hour just to find this place, cause you've got no fucking instructions anywhere". Tähän paikallinen työntekijä yritti sössöttää jotain asiallisesta käytöksestä mutta siinä vaiheessa muut jonottajat totesivat, että hänen kannattaa pitää päänsä kiinni, kun maksavat asiakkaat missaavat pahimmillaan koko ekan puoliajan järjestäjien perseilyn vuoksi. Itse tosin ehdin katsomoon jo noin viidentoista minuutin kohdalla juuri ennen avausmaalia.
Kaverini joutui hakemaan lipun Puola-Ukraina-peliin Marseillen noutopisteestä, ja kyllähän sielläkin tärvääntyi jokunen tovi. Hieman vaikeaa oli näin pohjoismaalaisena ymmärtää, että miten vaikeaa olisi laittaa katsomosektorien sijainnin ilmoittaviin opastekyltteihin myös tieto siitä, missä päin ticket collection point sijaitsee.
Eilen Lensissa taas pääsin näkemään stadionilla sellaisen kioskin, jota ei todeksi usko ennen kuin näkee. Neljä ihmistä oli tarjoilemassa feikkikaljaa, limpparia ja hodareita sadoille ihmisille. Se voisi olla ihan toimiva yhtälö, jos ne myyjät osaisivat yhteen-, vähennys- ja kertolaskun ja ymmärtäisivät mitä "two hot dogs and a Coke, please" tarkoittaa. Ei tilaamista tosin helpottanut edes se, vaikka pyyntönsä olisi esittänyt muodossa "deux hot dogs et une Coke, s'il vous plaît". Ensin nyökyteltiin sen oloisena, että tilaus olisi ymmärretty, ja viiden minuutin päästä tultiin kyselemään, että mikäs se tilaus nyt oikein olikaan. Sitten vähän mietittiin, että mitäköhän näiden kolmen tuotteen hinta on yhteensä, minkä jälkeen käteismaksun kyseessä ollessa pähkäiltiin minuutti tai pari, että paljonko on 20 euroa miinus tuo tilauksen loppusumma. Minulle tuli vahvasti mieleen Saukonpuiston koulu, jonka vieressä lapsuuteni vietin. Kyselin briteiltä, että millä nimellä nuo oppilaitokset englannin kielessä tunnetaan. He kertoivat, että termi on "special needs schools". Sieltä nuo työntekijät oli ilmeisesti EM-kisoihin haettu tarjoilemaan ruokaa ja juomaa ihmisille, jotka maksoivat lipuistaan vain 105-145 euroa. 1 800 eurolla olisi ilmeisesti saanut jo sellaisen tarjoilijan, jonka ÄO on yli 65 ja joka ymmärtää kuuden sanan virkkeitä. Ainakin toivon, että Very Important Person -henkilöillä oli käytössään sellaiset.
Tänään olin Lillessä katsomassa ottelua Saksa-Slovakia. Kun löysin oman penkkini, siinä istui joku äijä, jonka "stewardit" olivat siihen ohjanneet. Herra veti luonnollisesti herneet nenään, kun häntä pyydettiin menemään omalle paikalleen. Siinä vaiheessa paikalle kutsuttiin hienoon pukuun sonnustaunut äijä, jolla oli kansio kädessään ja jonka ulkonäkö viittasi hieman tähän suuntaan (painotan, ettei kuvan linkittämisen tarkoitus ole loukata ketään):
http://www.svenskadownforeningen.se/wp-content/uploads/2009/09/Andre-Larzon.jpg
Kyseessä oli ilmeisesti esimies, kun vaatteet olivat hyvin tyylikkäät. Hänenkään avullaan oikeaa istuinta paikallani istuneelle kaverille ei kuitenkaan löydetty, vaan avuksi piti hakea vielä kymmenen huomioliivistä rividuunaria lisää. Sitten käytiin perusteellinen keskustelu, jonka tuloksena kyseinen jalkapallon ystävä löysi kuin löysikin paikkansa. Totesin vieressäni istuneelle Saksa-fanille, että en pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa heidän maassaan yhden vitun penkin löytämiseen tarvittaisiin 15 ihmistä. Hän oli samaa mieltä. Siellä päin kun loogis-matemaattinen ajattelu on hieman suuremmassa arvossa.
NHL- ja NBA-peleihin verrattuna tämä on aivan eri maailma. Siellä ennakkoon maksetun lipun saa lipputoimistosta luottokorttia näyttämällä noin kolmessa minuutissa, ja kaljan ja hodarin saa kikkarilta, kun tilaa kaljan ja hodarin. Amerikassa tuntuu siltä, että he ovat kovin mielissään, kun pieni ihminen kantaa vähäisiä dollareitaan heidän joukkueelleen. Täällä taas tuntuu siltä, että järjestäjää ei voisi satunnaisen turistin eurot vähempää kiinnostaa.
Kaikesta tästä organisoinnin surkeudesta huolimatta sekä viime syksyn koriskisoissa että näissä jalitsuskaboissa on ollut tosi hauskaa. Fanit kansallisuuteen katsomatta ovat täällä olleet hienoa porukkaa. Ehkä pitkälti siksi, että venäläisten kanssa en ole paljon höpötellyt. Eilen laulettiin Lensin-junassa patonkien kanssa Marseljeesi ja paluumatkalla Lilleen tukholmalaisten kanssa AIK:n "vi är överallt" -chantti. Molemmat arvostivat sitä, että joku perämetsäläinen osaa vähän heidänkin kieltään. Parhaan kommentin heitti kuitenkin muuan polski Marseillessa, kun vastasin hänen kysymykseensä "where are you from" että "Finland". Hän sanoi, että ei tämä ole mikään jääkiekkoturnaus, mitä helvettiä te täällä teette. Aiai kun olisi ollut joku tosiluturisti siinä. Siellä olisi varmasti luennoitu perusteellisesti eri palloilulajien globaalista merkityksestä.
Summa summarum: jos neljän vuoden päästä on vielä minullakin töitä, näihin kekkereihin lähdetään Tampereelta vähän isommalla porukalla.