Uniongelmia?

  • 9 830
  • 59

Vaivaako unettomuus?

  • Nukun yleensä hyvin, eikä unettomuus ole minulle ongelma

    Ääniä: 100 33,1%
  • Univaikeuksia esiintyy silloin tällöin ja päivävireyteni on ajoittain heikentynyt

    Ääniä: 167 55,3%
  • Unettomuus on minulle todellinen riesa, enkä aina tunne selviäväni siitä ilman ulkopuolista apua

    Ääniä: 35 11,6%

  • Äänestäjiä
    302

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Äänestysvaihtoehdot olivat hieman rajoittavat, sillä meikäläinen kyllä joutuu silloin tällöin odottamaan tuskastuneena unta pitkäänkin, mutta jostain syystä olen silti (yli?)energinen päivisin. Siitäkin huolimatta, että uni olisi jäänyt lyhköiseksi.

Tosiasia tietysti on, että jos moinen '3:lta nukahtaminen, tunnin välein herääminen ja 7:ltä ylösnousu' -tilanne jatkuu kohtuuttoman pitkään, alkaa päivälläkin ajatus katkeilemaan vallan.

Mikä sitten unen vie? Ehdottomasti ykkösenä on ylirasitus; niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ylikunto niin sanotusti tahi liian monta ongelmaa samalla haavaa.

Joskus olen nukahtamislääkettäkin ottanut, mutta ei se pitemmän päälle ole vastaus, vaan ennemminkin ensiapu. Jotain täytyy aina tehdä (jos voi) asioille, jotka stressiin ajaa - silloin unettomuus päästää otteestaan todennäköisemmin.
 

GameOver

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU ja Ducks
Ooman mielestäni hyvät unenlahjat nukahdan melkeenpä heti kun menen nukkuumaan ja herääminenkin on yleensä helppoa aamulla. Hyvin harvoin herään kesken yön, ellei joku herätä ja sellaiset esim. painajaisiin heräämäsetkin on hyvin harvassa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Välillä on hankaluuksia nukahtamisen kanssa, välillä taas uni tulee kuin itsestään.
Olen kova touhuamaan unissani, varsinkin puhumaan. Ainakin muut ovat kertoneet, itse en millään sellaista usko! ;)

Yksi asia mistä olen tyytyväinen, on oikean rytmin löytämisen helppous itselläni. Esimerkiksi ennen duuniin menoani pari viikkoa sitten valvottiin kaverin kanssa pitkälle jopa aamutunneille saakka muutamana yönä, silti löysin oikean rytmin heti duuniin mennessäni. Klo 23.00 petiin, eikä ollut vaikeuksia nukahtaa.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ajoittain tuntuu olevan uniongelmia minullakin. Kärsin jonkin verran nukahtamisvaikeuksista, joita tuntuu esiintyvän varsinkin kun seuraavana päivänä pitäisi herätä ajoissa. Tähän ei auta oikeastaan edes se, että olisin normaalia väsyneempi, ellei kyse ole kunnon univelasta. Sitten kun uneen pääsen, se jatkuu kyllä ilman ongelmia.

Viime yön unisaldo onkin sitten mielenkiintoinen poikkeus. Vietän kesälomani viimeistä viikkoa, ja unirytmi on kierähtänyt n. 5 tuntia eteenpäin. Eli nukkumaan joskus neljän-viiden maissa, ja herääminen puolen päivän jälkeen. Alkuviikon yritin kääntää rytmiä, mutta nukahtamisaika ei vain siirtynyt lainkaan. Tästä seurasi muutama n. kuuden tunnin unilla vietetty yö. Torstai-perjantai -yönä taas olin luonnon armoilla, ja unet jäivät n. kolmeen huonosti nukuttuun tuntiin.

Eilen tulin kotiin neljän jälkeen, ja ajattelin palkita itseni muutamalla siiderillä. Olihan lyhyt melontareissumme onnistunut suht hyvin, en telonut itseäni ja onnistuimme jopa kehittämään mielenkiintoisen ruokareseptin kenttäoloissa (makaroni-pekoniyllätys). Yhden ½ litran Strongbown sain alas, ja päätin ottaa pienet nokoset. Nukahdin kuuden maissa. Heräsin puolilta öin, ja päätin nukkua lisää. Heräsin neljältä, ja ajattelin vielä yrittää pikku unia. Lopulta heräsin kello 9.30. Unta siis 15h 30min, pienillä keskeytyksillä.

Olo on poissaoleva, vähäiset lihakset kipeinä ja reissun jäljiltä ilmeisesti vieläkin pientä nestehukkaa. Eli pikkuisen krapulainen olo. Mutta univelkaa tuskin enää on.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yleensä nukun hyvin, mutta välillä kun on pinna kireällä niin on univaikeuksia. Yleensä loppusyksy ja alkukevät ovat pahinta aikaa.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minulla on kesän aikana ollut yllättävän paljon univaikeuksia, mutta viikko sitten hankkimani uuden sängyn myötä yöunieni laatu on merkittävästi parantunut. Edellinen n. 25 vuotta vanha sänky surkeine patjoineen ei todellakaan ollut paras mahdollinen nukkumisalusta, mutta ei univaikeuksia pelkästään senkään piikkiin voinut laittaa. Yleisesti ottaen nukun kuitenkin kohtalaisen hyvin, vaikkakin aivan liian vähän.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nukun yleensä kohtalaisen hyvin, mutta esim. kovilla helteillä se on yhtä tuskaa. Onneksi ulkona alkaa nyt öisin jo olla viileää, joten se hieman auttaa kun avaa ikkunan.

Raskas iltasyönti vie myös unet takuuvarmasti. Silloin ei ole toivoakaan nukkumisesta ennen aamua.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Nukun huonosti ja liian vähän. Täysikuun aikana pyörin sängyssä pari - kolme yötä. Samaten kesän oluttissuttelun jälkeen on taas todella vaiekeata saada unta ilman paria yömyssyä. Kesälomitusien vaatimat satunnaiset aamuvuorot ovat myöskin pahoja, säpsähtelen hereille useita kertoja yössä katsomaan kelloa pelätessäni nukkuneeni pommiin.

Toisaalta, kun maltan pysyä sangyssä siinä pikku horteessa vaikkei kunnolla nukukkaan, niin ei seuraavana päivänä juurikaan väsytä.

Täytyy kyllä sanoa, että se paras krapulalääke on myös paras unilääke.

t. Hanu
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Unirytmi on yleensä opiskeelunkin pakosta jo yleensä hyvä, mutta kesäisin tulee oltua ns. "Amerikan ajoissa" riippuen duunista. Kesäisin myös ihminen tarvitsee vähemmän unta ja sen kyllä huomaa.
Perinteiset liika kahvinjuonti sekä telkkarin möllöttäminen ennen nukkumaanmenoa valvottavat. Myös satunnaiset alaselän vihlomiset joskus haittaavat nukkumista.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse nukun pääasiassa todella hyvin, 8-10 tuntia yössä. Joskus sunnuntaisin alkavan työviikon stressi tai liian pitkään nukutut yöt valvottaa.

Sitten vielä lisänä tulee se, kun joskus taksia ajelen viikonloppuisin, niin se sekoittaa unirytmiä aika urakalla. Usein ne taksin työpäivät tai yöt venyy johonkin aamu viiden ja kuuden välille. Sitten kotiin päästyäni välillä nukahtaminen tekee tuskaa, kun jotenkin on vähän levoton olo. Ja silloin nukahdettuani herään aina viimeistään kahdeltatoista.
 

Sir von Aulis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Kolme viikkoa pelkkää yövuoroa tullut tähän mennessä tehtyä. Nyt sitten torstaina pitäisi olla aamuvuorossa, mutta vähän pelottaa, että onko sinne menijäksi, jos kerran yöt läpeensä tulee valvottua. Nyt koitan tässä rytmiä kääntää päinvastaiseksi, mutta näkeehän tuon jo tämän viestin kirjoittamisajankohdasta, että ei näin. Sänkyyn mennessä siellä tulee pyörittyä tuonne aamuun asti. Sen jälkeen sitten nukutaankin ja kauan.

Pidemmillä vapailla koitin kääntää rytmiä, ettei tulisi vapaapäiviä nukuttua kokonaan, mutta vituiksihan se meni. Eli nykyään tulee nukuttua sinne pitkälle iltapäivään ja sitten aamuseiskalta nukkumaan.

Vähän epäilen, että saattaa olla kohta työterveyslääkärille asiaa. Mutta katotaan nyt nämä pari päivää ja toivotaan pientä ihmettä.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Olen surkea nukahtaja. Vuosikausia tuli työttömänä elettyä unirytmissä, jossa nukkumaan kävin 04-06 ja heräsin yleensä 12-13 paikkeilla. Herääminen tähän aikaan siis tietysti, jollei ollut jotain erityistä menoa.

Nukahtaminen on minulle aina järjettömän vaikeaa, jos en ole erityisen väsynyt. Joitakin nukahtamislääkkeitä (ei siis unilääkkeitä) on tullut testattua mutta hyvinkin vaihtelevin tuloksin.

Terveellisemmät elämäntavat, lisätty liikunta yms olisi tietysti yksi mahdollinen tilanteenparannuskeino ja sellaista tässä on vuodet on-off -tyyliin yritettykin.

En kyllä helposti herää, kun vihdoin nukahtaminen onnistuu.
 

ditrim

Jäsen
Zemppiä irGGulle!

Minä myös kuulun siihen sakkiin jolle nukkuminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Homma varmasti toimisi ellen itse aiheuttaisi itselleni aina ihan uskomatonta univajetta viikonloppujen aikana.

Tälläinen on unioravanpyöräni:
Viikonloput lähtevät aina näpistä, perjantai-lauantai välisenä yönä nukun känniläisen koiranunta noin about 4 tuntia, jos olen niin onnekas että pystyn nukahtamaan. Lauantai-sunnuntai välinen yö onkin sitten jo vaikeampi kun olen valmiiksi väsynyt ja todennäköisesti koko päivän kuluttanut itseäni liiallisella alkoholinkäytöllä. Silloin tulee nukuttua 4-6 tuntiin, ja metodina on yleensä sammutus. No, sunnuntai-maanantai välinen yö meneekin liskojen seurassa, nähden noin 4-6 tuntiin painajaista tai valveunta. Sitten arki kuluukin mukavilla 6 tunnin yöunilla.

Hommasta tuli vaikeaa siinä vaiheessa kun en enää pystynyt nukahtamaan viikonloppuisin. Menen sänkyyn makaamaan, pulssi hakkaa yhtä paljon kuin juostessa - ei siinä paljoa nukuta. Jos uni tulee, se on katkonaista ja päättyy aikaisin. Useimmiten ongelmia kasaantuu myös siitä syystä, että nukuttua tulee ties missä ja milloin, ihan kenen kanssa vaan. Olen aina porukan viimeinen nukahtaja ja ensimmäinen herääjä. Välillä on ihan sairasta kun aamun tunneilla jengi alkaa sammua ja nukahdella niin minua ei väsytä ollenkaan. Sitten vaan joko kuuntelemaan musaa tai tussittamaan jätkille viiksiä. Tasan ei käy unenlahjat.

No mitä se valveilla oleminen sitten on? Zombina töissä, muisti on todella nihkeässä - läppä kyllä lentää. Jos väsymyksestä, unettomuudesta ja muusta paskasta pitää poimia hyviä puolia, niin ne ovat sitten humoristisia. Vähän kaikki naurattaa, mieli käy sellaisilla kierroksilla ettei homma jää koskaan luovuudesta tai hulluudesta kiinni. Touhu on yleisesti ottaen sekavaa mutta hauskaa. Ei tätä ikuisesti kukaan kestä tai jaksa, mutta ei voi muuta kuin koittaa kestää ja jaksaa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
On ollut jo pitkän aikaa vaikeata mennä nukkumaan. Kun vihdoin sitten pääsee sänkyyn, alkaa joko jonkun onnettoman ohjelman tai sitten ylen teksti-tv:n 201-> selaus. Kun sitten lopulta alkaa nukkumaan, onnistuu se viileässä yleensä melko hyvin, jos ei ole jotain erikoista tulossa jolloin ajatukset pyörii siellä.

Kuuma keli on vihollinen, nykyään tulee heräiltyä lähes koko ajan kuumuuteen. Toinen riesa on valo, kun en saa aikaiseksi hankkia kunnon verhoja asuntooni. Saamattomuuteni alkaa saavuttamaan uskomattomia sfäärejä.
 

ditrim

Jäsen
Kuuma keli on vihollinen, nykyään tulee heräiltyä lähes koko ajan kuumuuteen. Toinen riesa on valo, kun en saa aikaiseksi hankkia kunnon verhoja asuntooni. Saamattomuuteni alkaa saavuttamaan uskomattomia sfäärejä.

Noista vaivoista on maailman turhinta kärsiä. Itselläni on ollut pimennysverhot yli kymmen vuotta ja voin sanoa että kannattaa hommata moinen luksuuri. Tämän lisäksi löytyy tietenkin myös Ø27cm pöytätuuletin. Ko. vehkeet tuovat hintaansa nähden elämääni niin paljon laatua ettei paremmasta väliä. Pöytätuuletinta optimaalisempi olisi tietenkin kattotuuletin. Se vie mennessään vanhat ilmat ja savut plus ampuu hauskasti siihen heitetyt pullonkorkit. Tarkanmarkanvartija maksaa kattotuulettimesta ja pimennysverhosta noin 50 euroa.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Suosittelen myös pimennysverhoja. Pitkään kärvistelin ilman, nyt on kesäisin todella pimeää ja talvella ei näe senttiäkään eteensä. Toimivat mokomat ehkä liiankin hyvin, mutta eihän niitä esim. raollekaan voi jättää, kun syntyisi ärsyttävä kirkas kohta. Nytkin pitää mm. mikron digitaalinäyttö peittää näkyvistä kun valaisee liikaa.

Tässä ketjussa Chambza lienee ongelmatasoltaan keskikastia. Nukkuminen nimittäin useimmiten sujuu, kunhan vain pääsee alkuun. Se alkuun pääseminen on vaan sitten niin pirun hankalaa. Jos on riittävän pimeää, täydellisen hiljaista, sopivan viileää, samassa huoneessa ei ole ketään muuta samasta sängystä puhumattakaan, olo on täydellisen huoleton, seuraavana aamuna ei ole herätystä tiedossa, ja EI ole harrastanut liikaa liikuntaa päivän aikana, niin sitten sitä yleensä nukahtaa jopa alle tunnissakin. Muutoin menee 1-3 h.

Tarvitsisin 8-9 tuntia unta, työaikana pääsee yleensä n. kuuteen tuntiin. Jos sitten erehtyy harrastamaan elämää viikonloppuna, niin syntyy vähän samanlainen oravanpyörä kuin ditrimillä. Jos taas pysyy kiltisti kotona eikä vahingossakaan harrasta sosiaalista känssäkäymistä, univelka pysyy hallinnassa.

Nukahtamislääkkeet toimivat kyllä kohdallani kuin unelma, mutta juuri siksi en sitten niitä kovin usein uskalla käyttää, jotta toimisivat jatkossakin silloin kun on oikeasti pakko saada nukuttua. Työaikana nappaan yleensä sunnuntai-iltana pillerin, niin saa tuota oravanpyörää pidettyä kurissa.

Kuten puuha-petelle, myös Chambzalle kuumuus on iso ongelma, kun kerrostalossa asuu ja aivan liian korkealla, ja ikkunatkin osoittavat helvettiin eli etelä-lounaaseen. Mutta tuuletin on mahdoton vaihtoehto, nehän pitää ihan mahdotonta meteliä! Samoin sellaiset sähköiset ilmanjäähdyttimet, joskin niitä toki voisi päivän aikana käyttää. Nytkin pitää nukahtaminen yrittää aina ajoittaa siihen kohtaan, kun jääkaappi lopettaa vittumaisen ulinansa. Aidosti hiljainen jääkaappi olisi kyllä luksusta...
 

Hirmumyrsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei Mitään Käyttöä Jätkät ja Märkä Uni Rosterit
Näyttää meikäläisellä iskeneen päälle jonkinlainen unihäiriö, ihan sama mikä kunto, päivä tai aika vuorokaudesta tahansa nukun max. 6 tuntia vuorokausi ja ponkaisen ylös kuin vieteriukko kun aika on täysi.

Yleensä viikoon iskee pari yötä kun ei nuku edes tätä. Neljättä viikkoa mennään näillä asetuksilla ja viimeiset pari viikkoa on tuntunut että 6 tuntia on suoranaista juhlaa, olo on virkeä näilläkin unimäärillä. Jos jää alle tämän toi uni niin on heti zombie.

Mukavaa tämä on varsinkin viikonloppuisin kun voisi nukkua vaikka kuinka paljon. Jos viideltä aamuyöllä menee nukkumaan niin herään viimeistään 11.00, normaalisti heräisin vasta 14 tai 15. Krapula on yhtä hyvä kuin muutoinkin.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Tenox ja Zopinox ovat olleet suuri apu unettomuuteen, kunhan muistaa ettei joka ilta ota noita. Brenkutellessa sitten nukahtaa helposti. Elämänlaatu on parantunut suuresti noiden pillereiden avulla.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puoli vuotta sitten tuli säännölisen epäsäännölisesti öitä joilloin pyörin koko yön nukkumatta ollenkaan. Paskamaisinta oli kun tuollaisia sattui parikin perkkäin. Säikyin lopulta suunilleen kaikkea ja jotain valoja räpsyi silmissä vähän väliä päätä kääntäessä. Tuolloin olin koulunkäyntiavustajan sijaisena ja ne päivät olivat tuskaa, kun ei päässyt kunnolla edes istumaan päivän aikana. Pyörällä toki sitten vielä kotiin, niin olo oli huikea. Tuli kyllä nukuttua tuon jälkeen ankarasti...
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Perinteiset liika kahvinjuonti sekä telkkarin möllöttäminen ennen nukkumaanmenoa valvottavat.

Minä oon varmaan sitten aika erikoinen otus, kun telkkarin eteen nukahdan kellonajasta riippumatta ja kahvi siinä kymmenen aikaan illalla aiheuttaa totaaliväsähdyksen.
Univaikeuksia esiintyy kyllä toisinaan, jos liskojen öitä ei lasketa, niin varmaan kerran kuussa.
 

30/30150

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Yötyöt on kyllä silkkaa murhaa unirytmille. Periaatteessa duunissani on mahdollista nukkua yöllä, mutta jotenkin sen toteuttaminen on äärimmäisen vaativaa. "oudossa" talossa on niin paljon outoja ääniä, että homma ei kertakaikkiaan toimi. Yleensä jää levot siihen 2-4 h/yö ja pahimmillaan ei nukuta yhtään tai maksimissaan tunnin.

Sitten kun pääsee töistä kotiin, niin väsymystä hoidetaan päiväunin ja: tadaa-unirytmi on sekaisin. Nyt sitten väännetään iltavuoroa 12-21 niillä eväillä, että nukahdin aamulla klo 7 ja heräsin klo 10.20. No nyt onneksi on mahdollisuuksia saada rytmi kuositettua kun väsyttää aivan uskomattomasti.

Muuten olen kyllä aina pärjännyt n. 6 h yöunilla, tosin en ole ikinä pirteä... miksiköhän?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Joskus on vaikeaa nukahtaa. Olen muuten huomannut, että matsi-iltana on tosi vaikeaa saada unenpäästä kiinni. Jotenkin vaan prosessorin kierrokset eivät suostu laskemaan, ja erilaiset pelitilanteet pyörivät päässä. Typerää, ettei hallitse kehoaan ja ajatuksiaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Olen kärsinyt univaikeuksista lähes koko ikäni. Ikävuodet kahdeksasta seitsemääntoista menivät joten kuten, vaikka toisinaan saatoin olla pystyssä liki 8 päivää putkeen.

Voisi sanoa, että nykyinen tilanne juontaa vuoteen 2001, jolloin koin henkisen ja totaalisen burn-outin, joka kesti koko seuraavan vuoden. Tuona aikana nukuin keskimäärin 4 tuntia yössä ja koko elämä meni päin helvettiä sen seurauksena.
Viimeiset neljä-viisi vuotta olen nukkunut 5-7 tuntia yössä, joskus äärimmäisen harvoin tätä enemmän. Pystyn melkein nimeämään ne yöt, jolloin olen nukkunut enemmän kuin 10 tuntia.

Suurin ongelmani liittyy nukahtamiseen, sillä toisinaan saattaa kulua viisikin tuntia ennen kuin nukahdan. Normaalisti sammun noin puolessa tunnissa.
Nukahtamisongelmien lisäksi herään todella herkästi yöllä, joskus montakin kertaa yössä. Tätä on sattunut lähes joka yö ainakin 12 vuoden ajan.

Joskus alussa pyysin lekureilta apua tähän ongelmaan, mutta ei niistä tabuista ollut mihinkään. Hammasta purren tässä elellään ja toivotaan, että josko tilanne paranisi tulevaisuudessa.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
On täällä näköjään muillaki samoja ongelmia. Ite olen aina ollut äärimmäisen huono nukahtamaan josta ensimmäiset muistot on ihan lapsuudesta (7-10v) jolloin tuli yöllä kahden aikaan käytyä jääkaapilla kun ehti siinä valvoessa jo nälkä iskemään.

Myöhemmällä iällä tuo ongelma helpotti jonkin verran ensimmäisen kerran armeija-aikoina kun alkoi tottua siihen aamuherätykseen ja alku nyt oli muutenkin fyysisesti vähän rankempaa. Ei tosin mennyt kauaa tottua tuohon ja nukahtaminen alkoi venyä sinne 2-3 aikoihin ja lopulta piti tohtorilta hakea nappeja avuksi. Nappien nimiä en muista, mutta vetivät koko kropan ihan rennoksi ja vähän sellainen leppoisa nousuhumalan tapainen olo iski päähän. Kyl ne jotain auttoi.

Nykysellään on taas säännölliset rytmit elämässä, ruokavalio pitäis olla kunnossa, alkoholia nautin kohtuudella ja liikuntaa tulee harrastettua päivittäin ihan mukavissa määrin, mutta nukahtaminen on edelleen myrkkyä. Jotenki sitä vaan on niin iltavirkku ettei mitään järkeä. Välistä miettii josko sitä sittenki oli tarkoitus syntyä jonneki Etelä-Amerikan maahan kun on rytmit vähän sieltä peräisin. Unirytmit siis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös