Oli koululiikunnassa toki paljon hyviäkin hetkiä, en sitä sano.
Sama pätee toki muihinkin oppiaineisiin, mutta opettajasta riippuu ihan kamalasti. Omakohtaiset kokemukset:
Ala-asteella luokanopettaja vastasi myös liikunnan opettamisesta (tosin piti liikuntatunnit myös joillekin muillekin luokill). Viidenteen luokkaan asti oli opena sellainen tyyppi, joka oli innokas urheilija. Pelattiin laajalla skaalalla eri lajeja, varmaankin eniten kaukalopalloa. Itse tykkäsin kovasti, kun oli tosiaan vahvasti pallopelivoittoista. Suunnistusta oli kanssa jonkun verran ja toki sitä pakollista hiihtoa (mikä kyllä oli jostain syystä niin vastenmielistä, että hiihtäminen vapaaehtoisesti loppui kuin seinään). En usko että kovin paljon traumoja tuli niille
ei-niin-urheilullisille luokkatovereillekaan, sillä oppitunneilla oli ihan hyvä meininki.
Kuudennelle luokalle luokanopeksemme tuli sitten sijaisopettaja, joka oli kaiketi määrätty pitämään myös liikuntatunnit, vaikka ilmoitti hyvinkin suoraan vihaavansa urheilua kaikissa muodoissaan. Pari kertaa kokeiltiin jotain: pesäpallo ainakin loppui siihen, että opettaja sai sekä pallosta että mailasta osumaa. Sen jälkeen koko loppuvuoden liikuntatunnit meni aina kävelyn merkeissä. No, se oli ainakin tasaveroista kaikille, mutta eihän siinä nyt ollut yhtään mitään järkeä.
Yläasteella oli sitten liikunnanopettajat erikseen. Ei käy kateeksi heidänkään ammattikuntaansa, siinä iässä on jo niin erilaista sakkia että kaikille mielekkään ja sopivan tunnin suunnittelu on varmasti todella haastavaa, jos ei sitten jopa mahdotonta. No, meillä oli ainakin sen verran leipääntynyt tapaus, ettei edes viitsinyt yrittää. Valkkasi aina sen saman ns. aktiiviurheilijoista koostuvan noin kymmenen tyypin porukan ja lähti niiden kanssa pelaamaan lätkää/futista/korista tai mitä nyt vaan. Muille nakattiin sitten joku luttana pallo ja sanottiin, että pelailkaa keskenänne.
Minua olisi voinut kiinnostaakin potkia palloa, mutta pelailepa sitten siinä yksinäsi, kun kolmasosa porukasta lähtee samantien nurkan taakse röökille ja loput alkaa kaivelemaan vaikkapa läksyjä esiin. Mitään järkevää ei siis tehty, uinninkin sai muistaakseni suoritettua kunhan vaan viitsi käydä edes suihkussa (yksi luokkakaveri ei tosin suostunut siihenkään ja oli ainakin saamassa ehdot liikunnasta). Cooperin testi käytiin tosin yhdessä vetämässä, mutta muuten ei paljon opea meidän sakkilaiset nähneet. No, tytöillä oli vielä legendaarisempi tapaus. Laittoi tunnin käyntiin ja ilmoitti sitten oppilaille, että hänet löytää läheisestä tavernasta jos tulee oikein tärkeää asiaa. Ei yllättänyt, että menehtyi jokunen vuosi myöhemmin.
Pesäpallosta on jo kirjoitettu paljon. Toisaalta ehdottomasti hieno laji, jossa vaaditaan sekä taktisuutta että myös urheilullisuutta. Mutta samalla ihan kamalan pöljää. Siitä mainittiinkin jo, että kopin pudottaminen on hölmöä. No mutta eihän se nyt ole yhtikäs mitään verrattuna siihen, että lyödään niitä koppeja tahallaan. Koppilyöntihän on virhe, josta rangaistaan haavoittumisella, eli ei sen pitäisi olla mikään taktinen veto ja itsetarkoitus!
Sen nyt vielä ymmärtää, jos tiukassa paikassa joku haluaisi pelata varman päälle ja löisi kolmannella varman päälle. Mutta kun pahimmillaan joukkueessa on 2/3 osaa pelkkiä kopittelijoita: hyvässä lykyssä saattavat saada viuhkamieheltä luvan kokeilla yhtä lyöntiä, mutta sitten toisella jo kopitetaan. Tylsää. Lisäksi mun mielestä joukkueurheiluun kuuluu se, että vaikka on erilaisia rooleja, niin jokaisen on kuitenkin osattava vähän kaikkea. Eli jos joukkueeseen otetaan hirmulyönnin omaava romuluinen tankki, niin kyllä senkin perkele pitäisi muutakin tehdä kuin käydä lyömässä. Sinne vaan lyllertämään kentälle kun muut lyö ja juoksemaan takakentälle räpylä kädessä. Ja vaikka kahdesta peräkkäisestä haavasta tulisi palo, niin vähenisi kopittajien määrä ainakin jonkun verran.
Jenkkifutiksessahan tuo roolitus lienee kaikkein pisimmällä, mutta se nyt ei ole kiinnostanut koskaan muutenkaan. Ja amerikkalaisten lajit nyt ovat ylipäätään siinä show'n ja urheilun rajoilla. Voi myös olla, että niissä on vähän sama juttu kuin pesäpallossa, joka on täysin sisäsiittoinen laji. Kaikissa globaaleissa lajeissa on tapahtunut luonnollista kehittymistä: joku keksii jotain uutta ja pärjää, muut matkivat pian ja laji muuttuu. Pesäpallossa piirit on pienet ja jos jotain uudistuksia tulee, niin ne on enemmänkin keinotekoisia (jaksosysteemi, jokerit jne) kuin jotain mitä lajille normaalissa evoluutiossa tapahtuisi.
Koripallosta voisi kirjoittaa kanssa pitkät jutut. Pesäpalloa pelailtiin kyllä kaverien kanssa penskoina, mutta jos porukkaan mahtui liian eritasoisia pelaajia, niin eihän siitä oikein mitään kunnolla tullut. Joissain tapauksissa säännötkin olivat niin kiemuraisia, että riitelyksihän se meni. Koripalloa sen sijaan tuli pelattua enemmänkin, joskus voitettiin jossain harrastelijaturnauksessa mitalikin.
Sinällään koris on oikein hieno liikuntamuoto ja kovaa urheilua. Periaatteessa ja parhaimmillaan myös erittäin viihdyttävää seurattavaa. Mutta pari liian pöljää aspektia on siinäkin. Liian monesti peli on sellaista, että tummat pojat juoksevat päästä päähän, ja se voittaa kummalle sattuu jäämään viimeinen hyökkäysvuoro.
Säännöistä ja niiden tulkinnoista ei ole perillä kukaan. Puolustaja seisoo paikallaan, kun pallollinen hyökkääjä törmää häneen. Molemmat nostavat kädet ylös ja tuomari sitten arpoo siitä virheen jommalle kummalle. Kontaktia saa ottaa, mutta sitten taas ei kuitenkaan saa. Lajin syntyhistorian tuntien ymmärrän kyllä sinällään, mutta onhan se nyt vaan hölmöä. Tulkintatilanteita on toki myös lätkässä ja jalkapallossa, mutta kyllä niissä oikeasti sekä rikkoja että rikottu itse tietävät sen, että kumpi oli syypää ja kumpi uhri.
Tahalliset virheet on kanssa pöljää, eivätkä kuulu urheiluun. Eli siis kun rikkomalla vastustajaa hyötyy itse. Suomen korisfinaaleita kun katseli, niin aika harvassa oli sellaiset nopeat hyökkäykset. Kyllä siellä joku läppäisi aina keskiympyrässä käsille ja sitten vauhdikas hyökkäys muuttuikin taas sivurajan jälkeen perusjunnaamiseksi. Ja lopussa sitten huiskitaan vastustajaa niin maan helvetisti, että tuomari varmasti veisi pallon vapariviivalle.
Mutta kaipa se kilpakävely kuitenkin olisi meikäläisenkin rankingissa kärkisijoilla, jos typerintä lajia valkkaisin. Kuka kuiskaa kovimpaa, vai mitenkäs se Tahko Pihkala sitä kuvailikaan?