Työehtosopimus vuodesta 2012 eteenpäin

  • 881 238
  • 2 038

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kustaakohan tässä omaan housuun kun aletaan liikaa kiristää lompakon nyörejä. Esimerkiksi venäläiset ei aivan tähtikaliiberia -pelaajat varmaan kovin helposti jäävät tienaamaan samat ruplamäärät Venäjältä kuin NHL:n kovimmat nikkarit. Venäjällä kun tunnetusti tuntuu rahaa riittävän. Tai huippulupaukset Venäjältä jotka eivät ole aivan varmoja pelipaikasta tai -ajastaan rapakon takana varmaan tuntevat tiettyä turvallisuuden tuntua jäämällä supertähdiksi kotimaahansa. Jos näin olisi ollut pitemmän aikaa olisi suurelta yleisöltä Amerikoissa voineet jäädä näkemättä Ovechkinin ja Malkinin kaltaisia taitureita. Tai ainakaan yhtä pitkään mitä ovat nyt jo siellä olleet. Olisiko viisasta nyt suostua johonkin ehdotukseen eikä vain polkea pelaajien palkkoja, jotka kuitenkin ihastuttavat fanit ja keräävät älyttömät rahat omistajien taskuun. Helppoahan se on näin sanoa ruudun takaa ja asiasta täysin pihalla olevana, mutta kyllästyttää jo tämä vääntö kun tahtoisi vain katsoa lätkää. Paras mahdollisuus moneen vuoteen seurata liigaa niin sen alkua ollaan mitä todennäköisimmin perseilemässä huolella.

Jos tässä nyt kerran taas väännetään niin tehdään kerralla sitten pitempi sopimus ettei kahden vuoden päästä olla samassa tilanteessa. Luulisi joitain pelaajia rassaavan jo nykyinen epävarmuus, että onko niitä töitä tutussa paikassa vai ei - saati sitten jos tätä nyt alkaa parhaimmillaan sattumaan kolme - neljä kertaa pelaajan uralle. Siihen lisäksi muutamat seuranvaihdot niin alkaa olemaan pelaajalle reissumiehen ura varmaa.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan hienon videon on väsännyt herra Makkonen, joka muistuttaa siitä minkä takia jääkiekkoa pelataan. Ei se raha, vaan ne muistot ja elämykset. En tiedä onko ollut jo täällä, mutta laitetaan tänne.

Linkki vie youtuben sivuille: NHL - Together we can
 
scholl

Hienosti tehty video, mutta minusta tuossa tulee mieleen kyllä joku ay-liikkeen propagandatoimisto. Hyvin kyseenalainen video. Siellä otetaan esille joku keskiansio ja sitten Bettmanin palkka, muttei sanaakaan pelaajien ansioista. Olisihan tuosta puolessakin minuutissa tullut selväksi, että pelaajat ovat ay-porukkaa, ei olisi tarvinnut 8 ja puoli minuuttia.

Antaisin tässä tilanteessa kaikille pelaajille potkut. Vähän niinkuin Reagan antoi potkut lennonjohtajille 1981. Eli jos pelaajat eivät suostu palkanalennuksiin niin pihalle joka iikka. En ymmärrä miksei sarjaa voisi pelata halvemmilla pelaajilla. Kun kaikilla olisi huonommat pelaajat niin ei se haittaisi, vaikka taitotaso olisi alhaisempi kuin toistaiseksi on ollut. NHL on muutenkin fyysistä säheltämistä ahtaassa kaukalossa, joten ei sillä taidolla ole niin suurta merkitystä kuin vaikkapa futiksessa, jossa pelistä ei tule mitään, jos pelaajat eivät hallitse palloa. Pääasia tässä kiistassa olisi nyt, että saataisiin pelaajat, jotka eivät kuulu liittoon. Sen jälkeen pitkät sopimukset pois ja palkkataso alemmaksi.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Antaisin tässä tilanteessa kaikille pelaajille potkut. Vähän niinkuin Reagan antoi potkut lennonjohtajille 1981. Eli jos pelaajat eivät suostu palkanalennuksiin niin pihalle joka iikka.

Miksi pelaajien pitäisi suostua palkan alennuksiin? Ei se ole pelaajien vika, että seurat itse ovat heille tarjonneet sellaisia sopimuksia. Nyt sitten seurat kehtaa itkeä kuinka pelaajien palkkoja pitää saada pienemmäksi, vaikka itse ovat niistä vastuussa. Ristiriitaista mielestäni. Olen itse ainakin täysin pelaajien linjoilla.

NHL on muutenkin fyysistä säheltämistä ahtaassa kaukalossa, joten ei sillä taidolla ole niin suurta merkitystä kuin vaikkapa futiksessa, jossa pelistä ei tule mitään, jos pelaajat eivät hallitse palloa. Pääasia tässä kiistassa olisi nyt, että saataisiin pelaajat, jotka eivät kuulu liittoon. Sen jälkeen pitkät sopimukset pois ja palkkataso alemmaksi.

Ainakin NHL kaukalossa näkee kuka on oikeasti taitava, kun ei ole sellaista lentokenttää aluena kuskata sitä kiekkoa ja aikaa on vähän. Kyllä sillä taidolla vaan on aika suuri merkitys. Oli jotenkin todella typerän kuuloinen kommentti sulta. Miksi ihmeessä NHL vaihtaisi parhaana liigana pelaajat johonkin tusina jannuihin? En tiedä ymmärsinkö väärin vai mitä ihmettä oikein meinaat.

Jos työsulku tulee on se täysin liigan oma vika, eikä sen takia, että pelaajat muka saa liikaa palkkaa.
 
BeantownBully

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Philadelphia Flyers & HIFK
Antaisin tässä tilanteessa kaikille pelaajille potkut. Vähän niinkuin Reagan antoi potkut lennonjohtajille 1981. Eli jos pelaajat eivät suostu palkanalennuksiin niin pihalle joka iikka. En ymmärrä miksei sarjaa voisi pelata halvemmilla pelaajilla. Kun kaikilla olisi huonommat pelaajat niin ei se haittaisi, vaikka taitotaso olisi alhaisempi kuin toistaiseksi on ollut. NHL on muutenkin fyysistä säheltämistä ahtaassa kaukalossa, joten ei sillä taidolla ole niin suurta merkitystä kuin vaikkapa futiksessa, jossa pelistä ei tule mitään, jos pelaajat eivät hallitse palloa. Pääasia tässä kiistassa olisi nyt, että saataisiin pelaajat, jotka eivät kuulu liittoon. Sen jälkeen pitkät sopimukset pois ja palkkataso alemmaksi.

Kyllähän NHL:ssä pelaa maailman parhaimmat jääkiekkoilijat oli se kaukalo minkä lätäkön kokoinen tahansa. Ja nimenomaan omistajien vika että palkat ovat nyt mitkä ovat ja muutenkin pelaajien palkat ovat muiden lajien ammattilaissarjoihin verrattuna naurettavan pieniä vaikka kausi kestää sen 9-10kk vuodessa. Mutta olen samaa mieltä siitä että pitkät sopimukset pois.
 
Largo

Jäsen
Kustaakohan tässä omaan housuun kun aletaan liikaa kiristää lompakon nyörejä. Esimerkiksi venäläiset ei aivan tähtikaliiberia -pelaajat varmaan kovin helposti jäävät tienaamaan samat ruplamäärät Venäjältä kuin NHL:n kovimmat nikkarit. Venäjällä kun tunnetusti tuntuu rahaa riittävän. Tai huippulupaukset Venäjältä jotka eivät ole aivan varmoja pelipaikasta tai -ajastaan rapakon takana varmaan tuntevat tiettyä turvallisuuden tuntua jäämällä supertähdiksi kotimaahansa. Jos näin olisi ollut pitemmän aikaa olisi suurelta yleisöltä Amerikoissa voineet jäädä näkemättä Ovechkinin ja Malkinin kaltaisia taitureita. Tai ainakaan yhtä pitkään mitä ovat nyt jo siellä olleet. Olisiko viisasta nyt suostua johonkin ehdotukseen eikä vain polkea pelaajien palkkoja, jotka kuitenkin ihastuttavat fanit ja keräävät älyttömät rahat omistajien taskuun. Helppoahan se on näin sanoa ruudun takaa ja asiasta täysin pihalla olevana, mutta kyllästyttää jo tämä vääntö kun tahtoisi vain katsoa lätkää. Paras mahdollisuus moneen vuoteen seurata liigaa niin sen alkua ollaan mitä todennäköisimmin perseilemässä huolella.

On turhaa vertailla tilannetta KHL:ssä pyörivään rahavirtaan. Ei sielläkään voittoa voida tehdä maksamalla 10 miljoonan palkkoja pelaajille. Siihen että pitäisikö nyt vain tehdä "joku sopimus" on aivan utopiaa. On tullut jo monelta taholta selväksi, ettei hirveän moni NHL-joukkue saa nykyisellä sopimuksella hilattua itseään plussan puolelle kauden päätteeksi. Tämän takia NHL:ssä on tälläkin hetkellä varmaankin 5 joukkuetta, jotka operoivat joukkueen oman sisäisen palkkakaton kanssa. Pienemmän markkinatalousalueen seurat, kuten Nashville ja Anaheim eivät saa lehtereitään täyteen vaikka siellä pörräisi ketä. Kyllähän Toronto, Montreal ja NY Rangers syöttäisi pelaajille palkkoja vaikka kuinka, mutta sitten päästään aina tilanteeseen, jossa oltiin ennen 2004-2005 kautta. Isommat seurat rakentavat rahalla dynastioita, pienemmät roikkuvat mukana ilman kunnollisia mahdollisuuksia menestyä.

Miksi pelaajien pitäisi suostua palkan alennuksiin? Ei se ole pelaajien vika, että seurat itse ovat heille tarjonneet sellaisia sopimuksia. Nyt sitten seurat kehtaa itkeä kuinka pelaajien palkkoja pitää saada pienemmäksi, vaikka itse ovat niistä vastuussa. Ristiriitaista mielestäni. Olen itse ainakin täysin pelaajien linjoilla.

Tämä tilanne on yksinkertaisuudessaan helppo. Kilpailu kiristyy, hyviä työntekijöitä on pakko olla - vaikka niille pitää maksaa enemmän, ja lopuksi huomataan olevan konkurssin partaalla.

Esimerkkinä: minulle tarjotaan töissä palkankorotus, jonka mukaan saan puolet aikaisempaa enemmän palkkaa. Tämän jälkeen firma menee nurin, enkä saa mitään. Voitinko?

Jos työsulku tulee on se täysin liigan oma vika, eikä sen takia, että pelaajat muka saa liikaa palkkaa.

Kyllä, liigan vika. Kyllä, työsulku tulee koska pelaajat saavat liikaa palkkaa.

Vaikea ainakin minun on nähdä sopimusta syntyvän.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Tämä tilanne on yksinkertaisuudessaan helppo. Kilpailu kiristyy, hyviä työntekijöitä on pakko olla - vaikka niille pitää maksaa enemmän, ja lopuksi huomataan olevan konkurssin partaalla.

Esimerkkinä: minulle tarjotaan töissä palkankorotus, jonka mukaan saan puolet aikaisempaa enemmän palkkaa. Tämän jälkeen firma menee nurin, enkä saa mitään. Voitinko?

Toisinaan ei, mutta en usko, että NHL:llän tilanne on niin huono, että se ei kestäisi suhteellisen kovilla palkoilla. Jotkut jengit, ehkä mutta sen takia ne Phoenixit yms. pitäisi heivata paremmille alueille. Se on myös sitä NHL:llän idiootti ratkaisuja, että joukkueita ruvettiin rahaamaan johonkin minne ne ei kuulu. En sano, että 30 joukkuetta saadaan hyville kiekkoalueille, mutta varmasti enemmän kuin nyt. Toisekseen jos NHL ei kestä kovilla palkoilla, niin itsepähän on kuoppaansa kaivaneet.
 
Pengu

Jäsen
Hienosti tehty video, mutta minusta tuossa tulee mieleen kyllä joku ay-liikkeen propagandatoimisto. Hyvin kyseenalainen video. Siellä otetaan esille joku keskiansio ja sitten Bettmanin palkka, muttei sanaakaan pelaajien ansioista. Olisihan tuosta puolessakin minuutissa tullut selväksi, että pelaajat ovat ay-porukkaa, ei olisi tarvinnut 8 ja puoli minuuttia.

Salibandymies teki maailmalla suositun NHL:n työsulkuvideon Pääkallo.fi

Videon on ihan tehnyt kakkosdivarin säbäpelaaja. Minusta on ihan sama onko videolla pelkästään Bettmanin palkka, video on niin saakelin hieno ja koskettava että en välitä että miksi siellä on vaan Bettmanin palkka eikä pelaajien. Videota ollaan jo TSN:än lähetyksessäkin näytetty. Video tosiaankin muistuttaa miksi jääkiekkoa pelataan. Koskettava video. PS. Ja kommentit kuinka hieno video tämä on voi laittaa Videoita osioon kun teude on sen jo sinne linkittänyt.

Antaisin tässä tilanteessa kaikille pelaajille potkut. Vähän niinkuin Reagan antoi potkut lennonjohtajille 1981. Eli jos pelaajat eivät suostu palkanalennuksiin niin pihalle joka iikka. En ymmärrä miksei sarjaa voisi pelata halvemmilla pelaajilla. Kun kaikilla olisi huonommat pelaajat niin ei se haittaisi, vaikka taitotaso olisi alhaisempi kuin toistaiseksi on ollut.

Nyt sitten ne valot päälle. Voitkin alkaa selittämään minulle että mikä järki tässä sun ideassa olisi? Maailmaan kovin kiekkoliiga olisi yhtäkkiä maailman paskin liiga. Ei tuossa sun ehdotuksessa ole mitään järkeä. Savustaa maailman parhaat pelaajat pihalle ja ottamaan paskoja tilalle, niinkö? Herätys nyt perhana!

NHL on muutenkin fyysistä säheltämistä ahtaassa kaukalossa, joten ei sillä taidolla ole niin suurta merkitystä kuin vaikkapa futiksessa, jossa pelistä ei tule mitään, jos pelaajat eivät hallitse palloa. Pääasia tässä kiistassa olisi nyt, että saataisiin pelaajat, jotka eivät kuulu liittoon. Sen jälkeen pitkät sopimukset pois ja palkkataso alemmaksi.

http://www.youtube.com/watch?v=F110Q1SclI8

http://www.youtube.com/watch?v=9IpdcG8a5Qk

http://www.youtube.com/watch?v=wAacPEMcY9s
Vie youtubeen.

Edelleenkin valoja päälle! Et ole vissiin paljon änäriä katellut? Kyllä taidolla on suuri merkitys pienessä kaukalossa. Jos olet yhtään peliä nähnyt niin kyllä siellä tehdään upeita ja taidokkaita maaleja. Noista videoista varmaan näet että ei siellä sähelletä vaan tehdään myös maaleja missä taidolla on merkitystä. En tiedä mistä olet väitöksesi repäissyt ja kannattaisi varmaan katsoa muutama peli ennen kuin tulee tänne pätemään.
 
riknor

Jäsen
No jopas on trollausta ja provoilua liikenteessä. Eiköhän pysytä aiheessa ja jätetä ne kaukalon koko- ja jalkapallon vaatima taitotaso-keskustelut jonnekin muualle.

Itse olen tässä kaiken uutisoinnin ja syyskuun 15. päivän lähestyessä miettinyt että milloin nämä työsopimusneuvottelut ihan toden teolla aloitettiin? Varsinainen uutisointi aiheesta alkoi siinä vaiheessa kun offseason oli jo enemmän tai vähemmän pitkällä ja entisen sopimuksen päättymispäivä verrattain lähellä. Nyt kun uutta sopimusta ei olekaan saatu aikaan ja neuvottelut ovat vielä pahasti kesken ollaan tilanteessa jossa työsulku alkaa näyttää väistämättömältä ja katsellaan että "ohoh, eipä saatu sopua aikaan ajoissa".

En siis todellakaan tiedä missä vaiheessa pelaajayhdistys ja liiga ovat tosissaan alkaneet käydä neuvotteluita uudesta sopimuksesta, mutta olisiko koko työsulku voitu estää varaamalla neuvotteluille tarpeeksi aikaa? Osapuolten ollessa niin kaukana toisistaan, mitä jos neuvottelut olisi aloitettu puoli vuotta aiemmin? Vuosi aiemmin?

Vaikken työsulkua missään nimessä halua nähdä, sen toteutuessa olisi hauska nähdä koko sotkun aiheuttavan jonkinlaista pysyvää damagea liigalle. Nyt näyttää ettei työsulun toteutuminen heitä juuri harmita, tulee jos on tullakseen. Muutamien merkittäviän tähtipelaajien menettäminen muihiin liigoihin olisi hyvä reality-check NHL:lle. Fanien muroihin kustaan oikein huolella ja ajatellaan että he kyllä tulevat takaisin kukkaronnyörit valmiiksi avattuina, sitten joskus kun päätetään heille matseja tarjota. Vihaisen lätkäfanin silmissä osapuolten tahtotaso saada liiga alkamaan ajallaan on luokkaa "iha sama" jos osapuolten näkemykset raha-asioista eivät siinä vaiheessa molempia tyydytä. Joo, se on kaikin puolin bisnestä ja vieläpä helkkarin monimutkaista sellaista, mutta jotenkin vaan tuntuu että tämän kaliiberin liiketoiminnassa kertakaikkiaan pitäisi saada se toiminnan jatkuvuus taattua, ilman että viikko edellisen työehtosopimuksen loppumista ollaan edelleen tilanteessa "katellaan nyt, saatetaan aloittaa ajoissa tai saatetaan olla aloittamatta".
 
Largo

Jäsen
Toisinaan ei, mutta en usko, että NHL:llän tilanne on niin huono, että se ei kestäisi suhteellisen kovilla palkoilla. Jotkut jengit, ehkä mutta sen takia ne Phoenixit yms. pitäisi heivata paremmille alueille. Se on myös sitä NHL:llän idiootti ratkaisuja, että joukkueita ruvettiin rahaamaan johonkin minne ne ei kuulu. En sano, että 30 joukkuetta saadaan hyville kiekkoalueille, mutta varmasti enemmän kuin nyt. Toisekseen jos NHL ei kestä kovilla palkoilla, niin itsepähän on kuoppaansa kaivaneet.

Niin, mitä siis pitäisi tehdä? Jos sopimusta ei ole vieläkään saatu aikaan asianomaisten kesken, niin jomman kumman on peräännyttävä. Sanoisin NHLPA:n olevan se, jonka pitäisi perääntyä. Kummallakaan ei siltikään ole varaa jättää pelaamatta, koska molemmilla on chipit vähissä ja nyt syöksytään. Split pot kuulostaa kaikkein parhaimmalta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
No jopas on trollausta ja provoilua liikenteessä. Eiköhän pysytä aiheessa ja jätetä ne kaukalon koko- ja jalkapallon vaatima taitotaso-keskustelut jonnekin muualle.

Noh, schollhan on provoilun mestari ja käynnisti tämänkin keskustelun mukavasti liikkeelle. Pieni sohaisu muurahaispesään ja näkemystä alkoi paukkua pöytään molemmilta kantilta. Hyvä niin. Juuri tätä kaivataan NHL-keskusteluun. :)
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Itse olen tässä kaiken uutisoinnin ja syyskuun 15. päivän lähestyessä miettinyt että milloin nämä työsopimusneuvottelut ihan toden teolla aloitettiin?

Varsinaiset neuvotteluthan aloitettiin tosiaan vasta kesällä. Muun muuassa TSN ja Bettman jo pitkin viime kautta kertoivat NHL:n olevan halukas aloittamaan neuvottelut, mutta NHLPA lykkäsi neuvotteluiden aloittamisen useaan otteeseen. Fehr halusi saada pelaajien rivit ja mietteet kokoon ennen varsinaisten neuvotteluiden aloittamista, jotka siis alkoivat vasta Stanley Cupin ratkettua.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Antaisin tässä tilanteessa kaikille pelaajille potkut.

Itse vaihtaisin omistajat rikkaampiin ja/tai parempiin. Itse ovat soppansa keittäneet ja nyt ei sitten kelpaa.

Työehtosopimukseen pitäisi saada sellainen pykälä, että sikäli kun seura ei tuhlaa palkkakattoon asti, sen pitää olla kaupan hintaa 3 x pelaajabudjetti. Kun vielä seuran siirtäminen paikkakunnalta toiseen vapautettaisiin, niin päästäisiin persaukisten omistajien kitinästä ja liigan neuvostomeinigistä.
 
Pengu

Jäsen
Taisit, Pengu, olla tuore kirjoittaja? Tervetuloa Jatkoaikaan, schollin oletkin ilmeisesti jo tavannut. Se on vaan oma itsensä, se tykkää IFK:sta, Saksasta ja speedoista.

Juu olen tuore kirjoittaja ja menin tuohon lankaan, noh joka päivä oppii jotain uutta ja opin tänään että ei kannata ottaa tosissaan mitä käyttäjä scholl kirjoittelee.
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Sen verta hyviä uutisia, että herrat Fehr ja Betmann ovat taas mahtuneet samaan neuvottelupöytään. Muutaman tunnin kestivät tämän kerran neuvottelut ja jatkuvat joko myöhemmin tänään tai huomenna.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Toiselta foorumilta bongattu, että pelaajayhdistys koittaisi murtaa tai ainakin viivyttää mahdollista työsulkua (calgaryherald.com) Albertan osavaltiossa/provinssissa/whateverissä Kanadassa.

Olishan se hassu tilanne, jos näiden joukkueiden osalta kausi koostuisi vain paikalliskampailuista, mutta toisaalta, onhan tilanne muutoinkin erikoinen. Vaikkei varmaan ihan 82 ottelua, niin voisivat järjestää vaikka lokakuulta toukokuuhun joka kuukausi paras seitsemästä cup kilpailun. Kauden loputtua voisivat sitten jakaa enemmän sarjoja ottaneelle joukkueelle jonkinlaisen Alberta kupin/kannun.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Niin siis tarkoittaisi vain sitä että Oilersin ja Flamesin pelaajille pitäisi maksaa palkkaa, mutta mitään pelejä ei pelattaisi näiden joukkueiden toimesta.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tuota samaahan pelaajayhdistys on kokoajan sanonut, eikä se ole aiemmin sopinut NHL:lle eikä tule milloinkaan sopimaan. Edellisen kerran kun Donald Fehrin johtama pelaajayhdistys pelasi kauden ilman työehtosopimusta, pelaajat menivät lakkoon juuri playoffien kynnyksellä ja koko playoffit ja World Series jäivät pelaamatta sillä kaudella baseballissa. Joten ymmärrän hyvin NHL:n kannan tässä asiassa. Tuollaista tilannetta ei kukaan halua nähdä, että juuri playoffien alkaessa pelaajat menevät lakkoon. Se jos mikä on fanien päälle kusemista. Ennemmin koko kausi työsulussa, kuin pelataan pelkkä runkosarja ja sitten pelaajat sanovat että eipäs pelatakaan ilman työehtosopimusta enää, kun ollaan jo kerätty palkkashekkimme tältä kaudelta.

Joten tyhjiä sanoja pelaajayhdistykseltä tuollaiset kommentit. Sanojen tueksi pitäisi laittaa selvät takeet, että eivät sitten vetäydy lakkoon niin halutessaan kauden aikana. Ja pelkkä Fehrin sana siitä ei todellakaan olisi riittävä takuu.

Pelaajayhdistys yrittää tuolla laittaa NHL:n tämän farssin pahaksi osapuoleksi. Voivat kyllä katsoa peiliin, ja kysyä miksi neuvottelut aloitettiin vasta kesän oltua jo pitkällä. NHL kun oli jo alkuvuodesta valmis istumaan neuvottelupöytään.
 
Viimeksi muokattu:

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Myös Canadiensin pelaajat taistelevat rahoistaan, linkki TSN:n sivuille

Eli lyhyesti Montreal Canadiensin pelaajat ovat palkanneet lakimiehen ajamaan etuansa. Canadiensin pelaajien mukaan Quebecin lait kieltävät omistajia laittamasta heitä työsulkuun, koska NHLPA:ta ei ole sertifioitu Quebecin Labor Boardiin. Quebecin lakien mukaan NHLPA:lla pitäisi kyseinen sertifikaatti olla, jotta NHL voisi laittaa pelaajat työsulkuun.
 
scholl

Jäsen
Itse vaihtaisin omistajat rikkaampiin ja/tai parempiin. Itse ovat soppansa keittäneet ja nyt ei sitten kelpaa.

osittain he ovat tehneet sen itse kuten juuri tekemällä ylisuuria, pitkiä sopimuksia tyyliin Yashin. Se on ihan totta, mutta kyllä ne pahikset ovat silti pelaajia, jotka tienaavat liian paljon. Lähtökohtana urheilussa pitäisi olla aina se, että tehdään taloudellista voittoa. Jos itselläni esim. olisi sm-liigajoukkue niin palkkabudjetti olisi nolla. Jos hallissa on riittävän hyvä meininki niin kansaa tulee katsomaan sitä meininkiä, eikä niitä hienouksia. Aivan varmasti liigan häntäpäässä voisi pelata niin että osa pelaajista maksaa siitä, että pelaavat lätkää ja osalle maksetaan vähän palkkaa niin yhteensä se olisi plus miinus nolla. Tai vähintäänkin Mestiksessä. Kaikki voittaisivat kun Nordiksellakin olisi toinen joukkue tuomassa tapahtumia halliin ja liput maksaisivat jotain 9,95e kun pelaajille ei tarttisi maksaa palkkaa. Osa lipuista voitaisiin myydä 99c hintaan mainoskikkana ja olut olisi halvempaa, mutta sitä myytäisiin niin paljon, että tekisin sillä suuret voitot. Kilpailisin ravintoloiden ja baarien kanssa, enkä toisten sm-liigajoukkueiden kanssa.
 
Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Heh, taidanpa sortua taas kommentoimaan äkkiväärää kirjoittelua, vaikka taannoin tapaus P.Pocklingtonin jälkeen itselleni lupasin etten ihan äkkiä tartu juttuihin, joissa kirjoitellaan puuta heinää ja ehkä tarkoitetaan jotain ihan muuta. Sarkasmi kun ei toimi tällaisessa ympäristössä, jossa osa kirjoittelijoista on ollut mukana kuukauden ja jotkut 10 vuotta. Siksi itse kirjoitan aina mitä oikeasti tarkoitan ja sitä toivoisi muiltakin. Mutta btw, kyllä aika naurettavan ajatuksen scholl heität jos oikeasti meinaat että olisi edes teoriassa mahdollista nykypäivänä pyörittää lätkäjoukkuetta nollan pelaajabudjetilla. Tuskinpa olisi kummoisia pelaajia ja viihdearvoa joukkueella jossa pelaajat tekisivät hommia ilmaiseksi tai ainakin melkein ja jotkut jopa maksaisivat siitä ilosta että saavat painaa kainalot märkinä. Tuskin se meininki hallissa nousisi kovin korkealle kun paikalle tulleet 30 ihmistä huutaisivat "BUU" kurkku suorana porukalle joka sarjan ainoana hyväntekeväisyysryhmänä saisi kuuppaansa illasta toiseen jtn 15-0. Ei siinä ympäristössä maistuisi edes myymäsi olut vaikka sitä saisi eurolla litran. Ikävä kyllä markkinavoimat jyllää nykyään joka paikassa eikä toisinajattelijoille ole tilaa missään ylemmillä tasoilla. Joku puulaakijoukkue voi nykyään pitää lähtökohtanaan urheilun iloa, mutta ei niitä nyt vakavissaan voi sotkea tähän NHL:n työsopimusasioihin.
Et edes sinä. Ethän?

Plääh, tulihan taas mentyä miinaan muttei ollut parempaakaan tekemistä niin menkööt....
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Varsinaiset neuvotteluthan aloitettiin tosiaan vasta kesällä. Muun muuassa TSN ja Bettman jo pitkin viime kautta kertoivat NHL:n olevan halukas aloittamaan neuvottelut, mutta NHLPA lykkäsi neuvotteluiden aloittamisen useaan otteeseen. Fehr halusi saada pelaajien rivit ja mietteet kokoon ennen varsinaisten neuvotteluiden aloittamista, jotka siis alkoivat vasta Stanley Cupin ratkettua.

Näihin "miksi ei aloitettu aiemmin" juttuihin ei paljoa kannata laskea, tulevat ne sitten miltä puolelta tahansa. Neuvotteluajalla on merkitystä neuvotteluissa, joissa yritetään löytää kaikkia hyödyttävä lopputulos. Kaikki saavat sitä, mikä on heille arvokkaampaa kuin vastapuolelle.

Tällaisissa neuvotteluissa, joissa ei mennä "sulle-mulle"-periaatteella, vaan esim jaetaan yhtä yhteistä rahapottia, tapahtuu vääntö jotain potentiaalista menetystä vastaan. Onnistuminen tässä riippuu siitä, kumpi menettää enemmän suhteessa haettuihin muutoksiin. Kummalla on enemmän vääntövoimaa.

Tässä tapauksessa vaakakupissa ovat pelaajien palkanmenetykset ja toisaalta joukkueiden tulonmenetykset, jos kautta tai osaa siitä ei pelata. Kumpikaan ei anna periksi pelkästään neuvotteluajan jatkuessa, vaan ratkaisuja tulee vasta kun menetyksen uhka tulee kestämättömäksi tai toteutuneet menetykset ovat liian suuria. Tästä syystä neuvotteluajalla ei ole merkitystä, vaan ainoastaan erilaisilla pelien peruuttamisen takarajoilla. Kummallakaan ei ole mitään syytä tehdä myönnytyksiä, joista ei saa jotain vastaavasti takaisin, ennen kuin menetykset ovat realisoitumassa.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
On se prkle jos ei tuolla Janne Makkosen hienolla pätkällä saada faneja puuttumaan peliin ja nimiä paperiin! Tuli ihan kylmät väreet kun katsoi tuon pätkän, good work! Hiekka loppuu tiimalasista ja NHL:n historian kolmas työsulku on kohta tosiasia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös