TV-sarja: Game of Thrones (ensiesityksen tahtiin, ei sanaakaan kirjoista)

  • 214 670
  • 1 086

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Itse vähän mietin, että noinkohan olisivat myrkkykeihäin olleet liikkeessä, kun kuitenkin Trystanekin oli sielä miekkoineen ja peruuttamattoman vahingon mahdollisuus tietysti näin suuri.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Moniko nappasi viime jaksosta jälleen yhden hahmon todennäköisen tulevan kuoleman? Vaihteeksi olisi harmittava menetys.

Oli muuten huikea kohtaus tuo Tyrionin& Orjapiiskurin dwarf cock merchant -setti. Vaikkakin itse orjasaattueen saapuminen olikin yhtä juosten kustu kuin Jaimen keikka tyttären pelastamiseksi, niin olihan nuo letkautukset taas parasta Tyrionia.

Hope not. Bronn, vaikka eläkkeelle jo joutaisikin ansaitsisi paremman kuoleman kuin myrkytyskuolema kökösti koreografioidussa taistelussa. Mutta, pelkään pahinta, etenkin, kun kyseessä on Game of Thrones, jossa sekä alkuperäisteoksen tekijä Martin, että myös käsikirjoittajat ovat murhanhimoisia, Tuotannollistaloudellisista seikoistakin Bronnin tapattaminen tähän kauteen olisi järkeenkäypää. Sarjan ns. vakihahmoja ja, koska luultavasti ensi kaudella tulee edelleen lisää uusia "isoja" nimiä mukaan tarvitaan sarjassa tilaa niin ajankäytön kuin taloudellisten seikkojen myötä.
Toivon tosin, että vaikka tuossa erikseen lähdettiin tekemään selväksti, että Bronniin tuli osumaa, kaveri tuosta selviää ja pääsee takaisin pikkulinnaansa eläkepäiviä viettämään ja tämän läheltä piti tilanteen jälkeen pysyy helvetin kaukana valtaapitävistä.

Tuo kohtaus oli jälleen hyvä osoitus kuinka toimiva hahmo Tyrion parhaimmillaan on, ja kuinka hyvä näyttelijä Peter Dinklage on. Saa nähdä millaisen roolin tuosta kyhäävät Adebisille. Oli rooli pieni tai iso niin ainakin ovat laadukkaan näyttelijän hankkineet rooliin.
 
peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Miksi käytettäisiin aikaa siihen, että miten Bronn haluaa kuolla, jos hän ei nyt kuolisi? On aika selvää, että Bronn kuolee.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Tuo kohtaus oli kyllä komediaa ja ihan vääristä syistä. Random mieshuora kertoo, että kuningatar valehtelee ja tämän uskovat heti kaikki yhtään miettimättä lähdettä. Tämäkään ei riitä vaan Kingsguard kattoo vierestä, kun Kuningatar viedään heidän edestä jonnekin epämääräiseen vankilaan hullujen toimesta. Heidän tehtävänsä on kuitenkin suojella Kuningasta ja tämän perhettä.

Kyllähän siellä kaartilaiset alkoivat miekkaa vetämään esiin mutta Tommen näytti kädellään seis. Munaton jätkä. Tuollaisen kuningattaren saanut itselleen niin olisi pitänyt kyllä vetää varpuset lihoiksi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Täytyy myös muistaa, että fundamentalistien tappaminen aiheuttaa aina ongelmia, kun fundamentalistien kannattajat alkavat rettelöimään, Danylla taitaa olla näitä ongelmia.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Miksi käytettäisiin aikaa siihen, että miten Bronn haluaa kuolla, jos hän ei nyt kuolisi? On aika selvää, että Bronn kuolee.

Totta, itse vaan toivon, että tuo jonkinlainen mindfuck katsojia kohtaan eikä vain huonoa käsikirjoittamista, jossa oikeen alleviivataan, että hei huomaatteko tässä on tää monien lempisivuhahmo ja kohta me tapetaan se, koska me pystytään siihen.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Kiukutteletko arjessakin vastoinkäymisiin siten että "ei näin saa tapahtua"? En ymmärrä tällaista metakiukuttelua käsikirjoituksesta. Asiat tapahtuvat Westerosissa kuten tapahtuvat. Tapahtumilla on sen maailman lait eivätkä ne ole yksi yhteen meidän maailmamme kanssa. Kenties sikäläiset jumalat ovat äärimmäisen vittumaisia ja sadistisia.
 
Nick Neim

Jäsen
Bronnin kannalta hyvä on se, että aika harvoin nuo ilmiselvät "järjellä" ja loogisesti mietityt vaihtoehdot pitävät kutinsa. Tai ainakin oma mutu on sellainen. Ennenminkin tuntuu siltä, että jos sitä noin selvästi vihjataan ja tuodaan esille, niin se ei todellakaan tule tapahtumaan.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kiukutteletko arjessakin vastoinkäymisiin siten että "ei näin saa tapahtua"? En ymmärrä tällaista metakiukuttelua käsikirjoituksesta.

Kiukuttelen? No voi hellanlettas, meninkö arvostelemaan käsikirjoitusta tv-sarjan ketjussa. Lähetänkö paketillisen nessuja varuilta, jos saat allergiakohtauksen taas seuraavankin jakson kommenteista.

On eri asia tapattaa hahmo kuin tapattaa hahmo ja oikein alleviivata tämä tuleva tapahtuma vääntämällä oikein väkisin mukaan keskustelu kuinka kyseinen hahmo haluaisi kuolla. Ensimmäisessä skenaariossa tuo tulee yllärinä ja shokkina. Toisessa skenaariossa tuo on joko mainitsemani mindfuck, jos hahmolle ei käy mitenkään tai, jos hahmo kuolee, on kyseessä lähinnä heikohkoa käsikirjoittamista, jossa suorastaan alleviivataan, että hahmolle tulee käymään huonosti. Itse mielummin yllätyn sarjaa katsoessa kuin, että tiedän monta jaksoa aiemmin, että noni nyt toi tyyppi kuolee.
 
Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets

En ole varma ymmärsinkin viestisi sisällön täysin oikein, mutta kommentoin silti. Kannattaa muistaa, että kyseessä on amerikkalainen sarja ja sen myötä sitä koskevat pääosin myös amerikkalaisen elokuvakerronnan lainalaisuudet. En sano etteikö kohtaus olisi voinut olla paremmin käsikirjoitettu, mutta tuo Bronin saama viilto ei minun mielestäni ollut missään nimessä esitetty niin, että siinä alleviivataan Bronin mahdollista kuolemaa. Kyllä faktat täältä lukeneena voidaan todeta, että näin tulee todennäköisesti tapahtumaan, mutta veikkaan että se tulee suurimmalle osalle tv-katsojia kuitenkin yllätyksenä. Sarjaa kuitenkin tehdään massoille eikä pelkästään HC-faneille ja kirjoja lukeneille.
 
Olet oikeassa tuossa, että siinä näkyy tietyllä (huonolla?) tapaa nuo amerikkalaisen elokuvakerronan lainalaisuudet. Ja kyse ei siis ole pelkästään tuosta viillosta, vaan, kun tuon viillon yhdistää Oberynin tapaan myrkyttää aseensa (joka aika varmasti periytynyt myös tämän tyttärille) ja Bronnin aiempaan keskusteluun Jaimen? kanssa, jossa tämä kertoo kuinka hän haluaa kuolla. Yhden vihjeen perusteella tuo olisi voinut vielä jäädä huomaamatta itseltäkin tai sitä ei olisi tullut ajateltua niin paljon, mutta, kun nuo kolme tekijää yhdistää niin on todennäköistä, että Bronn heittää veivinsä tai käsikirjoittajat ovat julmia ja harrastavat mindfuckia katsojien kustannuksella.

Mindfuckina tuo olisi toki loistava ja veisi tiettyä ennalta arvattavuutta myös jatkossa, kun ei voisi olla niin varma tekijöitten aikeista.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Mindfuckin loistavuutta lisäisi myös se, että Drogo kuoli vastaavaan pikkuhaavaan.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Drogo taisi olla enemmän periaatteen macho-mies kuin Bronn. Pikkuhaavoja nyt ei tarvii puhdistaa jne. On sitä nyt haavoista selvitty läpi sarjan. Jorah ja Tyrion nyt ensimmäisinä tuli mieleen...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt tuli vasta viimeisin jakso katseltua ja voi pojat olipahan taas meininkiä.
Itseäni tuo Aryan kasvutarina kasvottomaksi kiinnostaa sarjan kuvioista kaikista vähiten, mutta toisaalta kun miettii sarjan tarinoita ja jollain tapaa niiden kohtaamista sitten lopuksi, jossa paskaa lentää tuulettimesta, niin jokainen kohtaus pitää kyllä mielenkiintoa yllä.

Jakson lopetus oli kyllä taattua laatua. Makuukammariin kun päästiin, niin Ramsay näytti Sansalle jo ensin sitä psykopaattista luonnettaan ja siihen perään sitten pisti Theonin vielä katselemaan tulevaa aktia. Sansan riisutuessa olin aivan varma, että nyt sieltä hihansuusta tulee joku terävä esine, jolla Ramsayn henki lähtee ja pakenevat Theonin kanssa. Sitten sitä taas muisti että tämähän onkin Game of Thrones ja jakso loppuu siihen, kun Theon itkee ja taustalta kuuluu Ramseyn lykkivän Sansan neitsyyttä unholaan.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Huomattavasti parempi ratkaisu tuo kuin Bronnin tappaminen. Mmmmmm... Mistäs olinkaan puhumassa... Joojoo, oli tekosyy näyttää tissit, mutta en pahastu! Onkohan tuossa joku tuleva taistelupari?

Cersein nilkkaan siis vihdoin kapsahti, mutta ketä tuo Littlefinger on Olennalle tarjoamassa? Gendry? Jos Cersein oikeudenkäynnin myötä selviää, ettei Tommenilla ole oikeutta kruunuun, voisi olla kovaa valuuttaa tuo toinen äpärä. Ja toisaalta jos Tyrellit haluaa kostaa Cerseille, Tommen on se mikä sattuu ja kovasti.

Kaikkihan siis tietää, että olen joo lukenut ne mitä ei saa mainita tässä ketjussa, mutta jos nyt ei kauheasti spoilaa, mennään ihan omilla urillaan. Eli ihan puhdasta spekulaatiota ilman tietoa tulevaisuudesta.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mainio jakso, joka kenties kelpaa niillekin jotka tykkäävät arvioida kaiken aikaa tarinan ulkopuolelta käsikirjoituksen ennustettavuutta tarinaan uppoutumisen sijaan.
Uskovaiset toimivat kuten uskovaiset toimivat ja se vasta onkin pelottavaa. Eihän tuossa taida jäädä muuta vaihtoehtoa puhaltaa peli poikki kuin jyrätä varpuset. Liian paljon on muuten vaakalaudalla: Tommenin ja Myrcellan kohtalotkin.
Nappasiko Sansa jonkin teräaseen hihaansa? Kohtaus meni hieman ohi tarkkaavaisen silmän. Olisi erinomaista jos rouva Bolton hoitaisi itse ongelmansa ilman muiden apuja.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Huomattavasti parempi ratkaisu tuo kuin Bronnin tappaminen. Mmmmmm... Mistäs olinkaan puhumassa... Joojoo, oli tekosyy näyttää tissit, mutta en pahastu! Onkohan tuossa joku tuleva taistelupari?

Oli todellakin parempi noin. Bronn tosin olisi kuollut ihan kivojen maisemien aarelle. Mutta mielestani tuossakaan kohtaan ei tissien nayttaminen ollut turhaa. Juuri ennen Dorneen tuloa, Bronn sita selvitti, etta Dornelaiset on hulluja. Fuck and fight, fight and fuck. Tuossa tuli hyvin alleviivattua mista Bronn puhui. Tisseja naytellaan ja pimppia ja leikitaan kuoleman kielissa olevan kanssa. Todellakin hulluja nuo Dornelaiset, mutta mina tykkaan (Oberyn edelleen lemppari hahmo).
 
Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Paranee paranee.
Mitä jäi päällimmäisenä mieleen:
-Cersei saa nyt mitä ansaitseekin, vai saako sittenkään? Ilman taistelua ei ainakaan tule nöyrtymään. Mietin et toi Lancel tais olla se Littlefingerin nuori jonka se Okamummolle antoi.
-Samilla kasvoi kivekset ja muna samassa jaksossa
-Siltikään ei vois vähempää kiinnostaa miten niillä menee. Onko tuo jotenkin merkittävä juttu muuten että se sokea Dargaryen kuoli?
-tissejä!
-Olin aika varma että tuo Bronn kuolee, ajattelin et siinä kaulakorussa oli lisää myrkkyä ja Hiekkapilukärmes vaan vittuilee. Onneks ei, suosikkisivuhahmoja. Oon kans samaa mieltä että ei mitenkään ollut turhimmat tissit tähän mennessä. Mun mielestä on ihan validi pointti että tuossa maailmassa (ihan kuten tässäkin) naiset pystyy käyttämään seksiä vallankäytön välineenä.
-Ei mene lujaa Sansallakaan. Tuo kurjuuden kierre saisi katketa kyllä, mutta toisaalta.... entä jos ei katkea? Sarja näpäyttää jälleen kerran. Aina sanotaan että asiat muuttuu vielä joskus paremmaksi päin mutta mun mielestä tässä sarja alleviivasi sitä että aina se ei mene niinkään. Niinku Reek sanoi, aina voi mennä myös pahemmaksi. Tuo ton Theon/Reekin dynamiikka on mielenkiintonen, mun mielestä on hyvä että se ei ihan tuosta vaan sormia napsauttamalla muutu takaisin, ei tommosen aivopesukidutuksen jäljiltä pitäisikään parantua ihan vaan sillä että joku sanoo entisen nimen.
-Ser friendzone on edelleen ei-toivottujen listalla, jälleen sellainen muistutus että tää ei oo mikään satu jossa tuollaisista seuraa automaattisesti anteeksianto ja paikka auringossa. Tyrionille jälleen jättipeukkua, kuten abaut joka jaksossa. Jätkä on taistelija. Saa nähä miten homma kehittyy.
-Jonsnow lähti liikenteeseen, vihdoin. Saa nähä millainen kotiinpaluu odottaa. Tuo jätkä nyt ei todellakaan tule kuolemaan tuonne, valitettavasti.
-Winter is coming. Eka puol tuntia jaksosta satoi lunta. Ei tuota ole pitkään venailtukaan. Vikoissa jaksoissa päästäänkin varmaan mähisemään kulkijain kanssa!
-Stannis kerää edelleen pisteitä. Hullu tulinoita, nyt ei toiminut seksi. Luulisi että tuo osaisi jonkun valotaian tehdä että vähän lämpöä saisi noille jäätyville tyypeille. Anyhuu ei hyvin mee tuollakaan, ihan vahvoilla ovat Boltonit. Eiköhän sieltä sitten joku Littlefingerin backstab part 104 tuu sitten vielä ja varmista voittoa jotta päästään ottamaan sitten vastaan nuo pohjoisen poijjaat.

-vanhukset veti kovat suoritukset tänään, se high sparrow on ihan kova jätkä ja lady Olenna suosikkeja. Myös kuningatar Margie oli mielestäni hyvin kuvattu sellissään, pientä jännitettä Cersein ja hirvipadan kesken. Nujerretun oloinen oli kun pääbitch poistui.

Tykkäsin kyllä kovasti tästä jaksosta, paras tähän mennessä! Näinköhän loppua kohti kiritään ja kiihdytetään ja saadaan jälleen nauttia siitä timanttisesta setistä mitä esim viime kausi oli.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Huomattavasti parempi ratkaisu tuo kuin Bronnin tappaminen. Mmmmmm... Mistäs olinkaan puhumassa... Joojoo, oli tekosyy näyttää tissit, mutta en pahastu! Onkohan tuossa joku tuleva taistelupari?

Cersein nilkkaan siis vihdoin kapsahti, mutta ketä tuo Littlefinger on Olennalle tarjoamassa? Gendry? Jos Cersein oikeudenkäynnin myötä selviää, ettei Tommenilla ole oikeutta kruunuun, voisi olla kovaa valuuttaa tuo toinen äpärä. Ja toisaalta jos Tyrellit haluaa kostaa Cerseille, Tommen on se mikä sattuu ja kovasti.

Kyllä, olisihan tuo ollu yksinkertaisesti ihan pirun laiskaa käsikirjoittamista, jos Bronn olisi kuollut myrkytykseen. Tosin en ole vieläkään vakuuttunut, että Bronn pääsee Dornesta ehjin nahoin nauttimaan eläkepäivistään...

Gendry kävi itselläkin mielessä, mutta olisihan tuo jo vähän hassua, jos LittleFingerin taikataksi on myös löytänyt Gendryn jostain pelinappulakseen...
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oli todellakin parempi noin. Bronn tosin olisi kuollut ihan kivojen maisemien aarelle. Mutta mielestani tuossakaan kohtaan ei tissien nayttaminen ollut turhaa. Juuri ennen Dorneen tuloa, Bronn sita selvitti, etta Dornelaiset on hulluja. Fuck and fight, fight and fuck. Tuossa tuli hyvin alleviivattua mista Bronn puhui. Tisseja naytellaan ja pimppia ja leikitaan kuoleman kielissa olevan kanssa. Todellakin hulluja nuo Dornelaiset, mutta mina tykkaan (Oberyn edelleen lemppari hahmo).

Bronnin myrkytyksen oireet käynnistyivät sillä siunatulla sekunnilla kun hän kiihottui näkemästään. Veikkaan, että tuo ei ollut sattumaa vaan ihan dornen paisuvaista viagra-kemiaa: myrkky joka leviää, voimistuu juuri kiihtyneen verenkierron/hormonitoiminnan kautta. Siksi tissit.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
-Cersei saa nyt mitä ansaitseekin, vai saako sittenkään? Ilman taistelua ei ainakaan tule nöyrtymään. Mietin et toi Lancel tais olla se Littlefingerin nuori jonka se Okamummolle antoi.
Hyvä pointti, todennäköisempi vaihtoehto...
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Eikö tuota perkeleen Samia millään hengiltä? Miksi häntä pitää aina tulla jokin tai joku ulkopuolinen suojelemaan? "I killed a White Walker" alkaa tuntua yhtä tylsältä sloganilta kuin "Lannister always pays his debts" tai "Winter is coming". Ser Alliser taitaa jakaa antipatiani Samia kohtaan ja myönnän hymyilleeni leveästi, kun hän totesi Samille, että kaverit kuolevat ympäriltä.

Olipa onneton taisteluareena khaleesilla. Yleisöäkin oli paikalla lähes yhtä paljon kuin Jokereiden kotiotteluissa parhaimmillaan ja tunnelma sen mukainen. Mr. Friendzone pääsi sentään murjomaan taistelutovereitaan maahan (aivan liian helposti, josta herää kysymys: mitä helvettiä on tapahtunut sarjan kaksintaistelukoordinaattoreille? Ei kahtena ensimmäisenä sarjassa näytetty näin surkeaa kaksintaistelukohtausta) ja paljastamaan ihastukselleen entistäkin ahavoituneemman pärstänsä. Häviävän lyhyen hetken (toisin sanoen sen ajan, kun khaleesi katsoi häntä kuin paskaa kengänpohjassa ja käski alaistensa ukko jorpakkoon) ajan tunsin sielunveljeyttä Jorahin kanssa. Tuttu asema minulle, ei naiset vaan arvosta.

Yllättävän hyvät ja kauniit tissit oli Tyenellä. Kieltämättä tunsin myös tässä sielunveljeyttä Bronnin kanssa. Voisihan sitä pahempaakin näkyyn melkein kuolla.

Theon ei vieläkään noussut isäntäänsä vastaan. Tuleekohan amazoni ensi jaksossa pelastamaan Sansan? Veikkaan, että ei, koska on niin paljon kivempaa antaa Sansan vaipua vieläkin pahempaan tilaan kuin hän nyt on. Ramsay on kyllä paljon pelottavampi tapaus kuin Joffrey. Hänen maaninen hymynsä ja sairas luonteensa tekevät jokaisesta kohtauksesta mielenkiintoisemman. Ilman häntä minua ei voisi vähempää kiinnostaa Theonin tai Sansan kohtalo.

Loppuhuipennuksena sarjan veemäisin ämmä sai vihdoin tuta oikeutta. Jes! Tätä on odotettu.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
-Cersei saa nyt mitä ansaitseekin, vai saako sittenkään? Ilman taistelua ei ainakaan tule nöyrtymään. Mietin et toi Lancel tais olla se Littlefingerin nuori jonka se Okamummolle antoi.

Lancel näkyi jo muutama jakso sitten uskovaisten joukossa eli tuskin LittleFingerillä oli mitään tekemistä asian kanssa ellei sitten käynyt suostuttelemassa Lancelia tunnustamaan syntejään.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Olipa onneton taisteluareena khaleesilla. Yleisöäkin oli paikalla lähes yhtä paljon kuin Jokereiden kotiotteluissa parhaimmillaan ja tunnelma sen mukainen. Mr. Friendzone pääsi sentään murjomaan taistelutovereitaan maahan (aivan liian helposti, josta herää kysymys: mitä helvettiä on tapahtunut sarjan kaksintaistelukoordinaattoreille? Ei kahtena ensimmäisenä sarjassa näytetty näin surkeaa kaksintaistelukohtausta) ja paljastamaan ihastukselleen entistäkin ahavoituneemman pärstänsä. Häviävän lyhyen hetken (toisin sanoen sen ajan, kun khaleesi katsoi häntä kuin paskaa kengänpohjassa ja käski alaistensa ukko jorpakkoon) ajan tunsin sielunveljeyttä Jorahin kanssa. Tuttu asema minulle, ei naiset vaan arvosta.

Eihän tuo ollut se taisteluareena? En jaksa kaivaa sanasta sanaan miten se taistelijoiden omistaja sanoi mutta tuolla vasta testattiin taistelijoita ja parhaat pääsevät sinne itse areenalle.

-Tinke
 
Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Lancel näkyi jo muutama jakso sitten uskovaisten joukossa eli tuskin LittleFingerillä oli mitään tekemistä asian kanssa ellei sitten käynyt suostuttelemassa Lancelia tunnustamaan syntejään.
Tarkoitin ennemin että Baelish tiesi mitä Lannisterit ovat keskenään puuhailleet, ja näin ollen saattoi olettaa että Cersei saa vielä tuta oikeutta. Sitten tuota varmisteli jollain juttutuokiolla Lancelin kanssa kenties joten tiesi että Lancel tunnustaisi. Siinä sitten takki kääntyy ja kelkka vaihtuu ja koirat haukkuu ja karavaani kulkee ja Littlefinger on tehnyt hyvää peeärrää Lady Olennalle, Cerseille, Boltoneille ja Laakson väelle. Vielä kun käy näyttämään taikataksin vauhdittamana näätänaamansa Dornessa ja Muurilla niin alkaa koko valtakunta olla pikkusormen ympäri kierretty. Huikea hahmo, kunnon pleijeri! Nyt kun kuka tahansa paitsi Stannis voittaa niin Petyr Baelish voi myhäillä tyytyväisenä. Ja Stannisin voitettua Boltonit, on hän heikolla armeijalla keskellä lumimyrskyä ja tympeitä pohjoisen poikia. Siihen sitten Baelish & Laakson väki sotimaan niin saa tuon pohjoisen omakseen & kumpi vaan Kings Landingissä onkaan niskan päällä niin on sitä mieltä että hän on jelppinyt siinä. Job well done!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös