TuTo pudotuspeleissä 2007

  • 15 243
  • 102

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mestiksen pudotuspelit alkavat reilun viikon päästä, joten on aika avata TuToa koskeva play off -ketju. Ensi sunnuntain viimeisen kierroksen ja lopullisten sijoituksien varmistumisen jälkeen voidaan ruotia toden teolla TuTon puolivälieräsarjaa ja kuvioita siitä eteenpäin, nyt aikaa on vielä pienimuotoiselle spekuloinnille pudotuspelipareista.

Sport käytännössä viittä vaille varmisti runkosarjavoittonsa tänään, joten vaasalaisten puolivälierät käydään K-Vantaata tai Salamoita vastaan. SapKon nousuun en usko senkään takia, että joukkue on 4 pistettä edellämainittuja takana, ja K-Vantaa ja Salamat pelaavat vielä keskinäisen ottelun. Keskinäinen peli perjantaina on hyvin ratkaiseva, tällä hetkellähän Salamat on maalieronsa turvin niskan päällä. Toisaalta Salamat on hävinnyt jokaisen kamppailunsa K-Vantaalle, joten tiukka taisto käydään viimeisestä pudotuspelipaikasta. Veikkaisin itse, että K-Vantaa punnertaa vielä ohi, ellei Salamat sitten yllätä viimeisellä kierroksella Sportia (joka toki voi puolivaloilla pelata). Sarjan lopputulokseksi veikkaan tylysti Sport-K-Vantaa 3-0, murskaluvuin.

TuTon toivon ja uskon sijoittuvan kakkoseksi, jolloin vastaan tulisi HeKi. Sarjanousija on yllättänyt ainakin minut pirteällä pelillään ja periksiantamattomuudellaan, ja varsinkin sellaisen sikailun ja halonhakkuun puuttella, mistä esim. Salamat ovat surullisenkuuluisia. Veikkaan, että varsinkin Heinolassa vääntö on tasaista, mutta TuTo silti jatkoon 3-0.

Jukurien oletan siinä tapauksessa ottavan kolmospaikan ja kohtaavan Jokipojat. Jukureilla on etulyöntiasema, mutta joukkueen valmentajasekoilut ja Jokipoikien Jami Kaupin taidot saattavat tehdä sarjasta äärimmäisen tasaisen ja haastavan. Jukurit silti jatkoon voitoin 3-2.

Hokki kohtaisi KooKoon viimeisessä puolivälierässä, ja veikkaisin että KooKoo saattaisi yllättää kajaanilaiset. Hokin motivaatiota on pakko laskea se, että he eivät voi sarjanousua edes yrittää, vaikka voittaisivat koko sarjan - ja KooKoo on pirullinen kotijoukkue. KooKoo siis jatkoon 3-2.

Tämän ennusteeni mukaan välierissä kohtaisivat sitten Sport-KooKoo ja TuTo-Jukurit, ja toivorikkaana näkisin finaalin olevan mallia Sport-TuTo... ja tietysti optimistisena toivon liigakarsinnan olevan mallia KalPa-TuTo, joka päättyisi Tuton juhliin!

Muita näkemyksiä tai tuntoja lähestyviin pudotuspeleihin, kauden kohokohtaan? Itselläni on ollut jo vähän aikaa sopiva jännitys vatsanpohjassa, kun ratkaisupelit lähestyvät ja kausi saa huipennuksensa.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Musta Nuoli kirjoitti:
Tämän ennusteeni mukaan välierissä kohtaisivat sitten Sport-KooKoo ja TuTo-Jukurit, ja toivorikkaana näkisin finaalin olevan mallia Sport-TuTo... ja tietysti optimistisena toivon liigakarsinnan olevan mallia KalPa-TuTo, joka päättyisi Tuton juhliin!
TuTo on kaikessa hiljaisuudessa noussut Mestiksen suurimmaksi ennakkosuosikiksi, Sportin ohella tietenkin. Kaikessa hiljaisuudessa siksi, että oikeastaan turkulaisseuran edesottamukset ovat vasta äskettäin alkaneet nousta julkisuuteen laajemmin. Esimerkiksi tuo nyt käsittämättömän pitkäksi venynyt voittoputki alkoi saada palstatilaa vasta sen jälkeen kun Hokin oma tappiottomien otteluiden putki meni poikki.

Media on myös alkanut nostaa TuTon todennäköisimmäksi liigakarsijakandidaatiksi, lähinnä Jukureiden konttaamisen johdosta mutta tietenkin myös hyvien pelien vuoksi. Koko ajan on lisäksi pistänyt silmään määrätietoinen esiintyminen lehtien palstoilla kun liigakarsinnoista on ollut kyse; viesti on on ollut selkeästi se, että lähivuosina TuTo pelaa liigassa, jonne se nousee urheilullisin perustein. Tavoitteet ovat siis kunnossa, ja alkavat näyttää aika realistisilta. Tärkeintä onkin se, että hommassa on jatkuvuutta, eli jos nousu ei tapahdu tänä vuonna yritetään ensi kaudella uudestaan. Avainmiesten jatkosopimukset tässä vaiheessa kautta todistavat tämän omalta osaltaan.

Itse jossain määrin arvostan Lehkosta valmentajana, mutta etenkin persoonana. Okei, aikalisät selvässä johtoasemassa vastustajan nöyryyttämiseksi eivät välttämättä ole valmentajien sisäisen koodiston (mikä se sitten onkaan) mukaisia, mutta henkilönä Ikan tyyliset valmentajat ovat juuri sitä mitä Mestiskin tarvitsee. Eli palstatilaa ja otsikoita, usein pelillisistä syistä ja toisinaan pelin ulkopuolisista asioista. Valmentajanahan Ika on profiloitunut nuorten pelaajien kasvattajana, ja nykyinen projekti Turussa on varmaa Lehkoselle aika ideaalinen; saa kantaa vastuuta koko junnupuolen kehityksestä ja samalla toimia edustusjoukkueen päävalmentajana.

En vielä haluaisi mennä spekuloinneissa finaaleihin asti, mutta kyllä loppuottelusarja Sport-TuTo olisi ainakin näillä näkymin melkoinen huipentuma. Jukureiden tilanne tosin on aika lailla auki valmentajanvaihdoksen jälkeen, ja tällä hetkellä sitä voisi kyllä pitää eräänlaisena mustana hevosena; potentiaali on kuitenkin hirvittävä jos homma alkaa natsaamaan loppupelien lähestyessä.

Joka tapauksessa, toivottavasti mestaruuden nappaa joku näistä kolmesta, jotta nähdään se kauden varsinainen huipentuma. Jos se ei ole Sport, annan hiljaisen tukeni joko turkulaisille tai Mikkelin suuntaan 'suurta ja pahaa' liigajumboa vastaan.
 

Afan

Jäsen
Musta Nuoli kirjoitti:
TuTon toivon ja uskon sijoittuvan kakkoseksi, jolloin vastaan tulisi HeKi. Sarjanousija on yllättänyt ainakin minut pirteällä pelillään ja periksiantamattomuudellaan, ja varsinkin sellaisen sikailun ja halonhakkuun puuttella, mistä esim. Salamat ovat surullisenkuuluisia.
Ikalle pisteet ainakin siitä, että on saanut provosoitua omatkin kannattajat sivuuttamaan mm. sellaisen tosiasian, että HeKi on pelannut tällä kaudella enemmän alivoimaa ottelua kohden kuin sikajengi-Salamat...

Sinällään harmi, että TuTo ja Salamat eivät kohtaa pudotuspeleissä. Viimeisimmän keskinäisen jäljiltä kaukalossa olisi ainakin tunnetta.
 

TOVERIT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ennustus

Mikäli Tuto pystyy pitämään ja mieluiten parantamaan vielä nykyistä tasoaan, niin finaalissa ollaan. Vastustajaksi veikkaan Sporttia. Mutta kovat väännöt on tulossa ja veikkaan, että yllätyksiäkin nähdään. KooKoo voi olla tämä yllättäjä ja saattaa olla todella liki finaalia, mutta tippuu siitä ihan loppusuoralla.
No, suurin toivomus minulla kuitenkin se, että Kalpaa tai Ässiä vastaan mestiksen voittaja antaa todella kovan vastuksen ja mieluiten voittaa koko "tasonmittauksen". Olkoon se sitten vaikka joku muu kuin TuTo!
Ja liiga AUKI!!
 

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Jokuhan se tosiaan näistä kolmesta tulee olemaan. Puolueettomasti ajateltuna pidän ennakkosuosikkina tutoa. Tuto on ollut erittäin hyvä joulutauon jälkeen ja peli näyttää kypsältä.
Lehkosen valmennus on natsannut tälle kaudelle ja tuto noudattaa pelikuria kuin Jukurit Dufvan aikaan.
Sport ja Jukurit ovat mielestäni samalla viivalla. Jukureiden trendiä on laskenut valmennussekoilut ja mylläkkä joukkueen ympärillä. Jos Pekka onnistuu saamaan Jukureiden pelin PO-kuosiin, on Jukurit varmastikin finaalissa. Jukureiden tämän kauden joukkueessa on todella paljon potentiaalia ja taitoa. Heikkous löytyy maalinsuulta. Gootin paikkaa ei ole onnistuttu paikkaamaan.

Sport näyttäisi jyräävän runkosarjan voittoon. Se mikä itseäni arveluttaa Sportin pelissä on ailahtelevaisuus. Paketti ei kestä kasassa 60 minuuttia sekä otteluiden välillä tulee isoja suorituseroja. Loukkaantumiset heikentävät myös Sportin tehoja loppupelissä.
Tämän hetken kuntopuntarissa finaalissa pelaisi Tuto-Sport, josta tuto jatkaisi liigan viimeistä vastaan.
Pahoin pelkään kuitenkin, tuli sitten Kalpa tai ässät vastaan, on vastus liian kova. Mestisjoukkue väsyneenä levännyttä liigajengiä vastaan paras seitsemästä on vaikea paikka.
Toivotaan kuitenkin yllätystä oli sitten mikä tahansa mestisporukka finaalissa.
Se olisi parasta mainosta Mestikselle.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Afan kirjoitti:
Ikalle pisteet ainakin siitä, että on saanut provosoitua omatkin kannattajat sivuuttamaan mm. sellaisen tosiasian, että HeKi on pelannut tällä kaudella enemmän alivoimaa ottelua kohden kuin sikajengi-Salamat...

Sinällään harmi, että TuTo ja Salamat eivät kohtaa pudotuspeleissä. Viimeisimmän keskinäisen jäljiltä kaukalossa olisi ainakin tunnetta.

Alivoimaakin on monenlaista. Jäähyminuutit ovat tasa-arvoisia, mutta toiset jäähyminuutit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset!

Estämisjäähyt ja "ymmärrettävät rikkeet" ovat eri asia kuin halonhakkuu ja päähän kohdistuneet taklaukset sun muut. Eli en itse katso niinkään alivoiman määrää kuin sen laatua.

Olin kyllä itsekin TuTo-Salamat -matsissa, vieläpä aitiopaikalla ns. kakkosrivillä, naama metrin verran reunapleksistä irti. Tuskin juuri missään pääsee niin lähelle pelitapahtumia kuin Kupittaalla (ei ainakaan Turkuhallissa), ja pääsin aitiopaikalta todistamaan erinäisiäkin sikailuja. Ei kukaan tuota matsia katsomassa ollut voi kiistää, etteikö Salamoiden tietyiltä pelaajilta mennyt totaalisesti hermot.

Aikalisä ja ykkös- ja kakkoskentän passittaminen koppiin oli toki epätavallinen ratkaisu, mutta miksi turhaan heittää kentälle Mestiksen parhaita pelaajia loukkaantumaan, kun peli on täysin ratkennut ja tiedossa on mailaa niskaan, taklauksia päähän tai ryntäyksiä?

Myönnettäköön, että eivät tutolaisetkaan tuossa puhtain paperein selvinneet, varsinkin Janne Jokilan ilta oli musta ja ulosajo täysin ansaittu.

Vastustajan tahallista vahingoittamista, mailalla hakkaamista selkään/päähän tai muita vastaavia en hyväksy keneltäkään, en omaltakaan joukkueeltani. Vahinkoja voi tietysti sattua, mutta kyse on urheilusta, ei mistään katutappelusta tai sodankäynnistä, jossa keinot pyhittävät päämäärän.

Pienimuotoinen nyrkkitappelukin jäällä on turvallisempi vaihtoehto, edellyttäen että osapuolet ovat tasavertaisia ja kyse ei ole mistään VandenBussche-Nielikäinen -matsista, joka on jo sovittu lipunmyynnin lisäämiseksi ja katsojien alhaisimman ryhmän verenhimon tyydyttämiseksi. Jos joku haluaa katsoa nyrkkeilyä, menköön Amin Asikaisen matsiin.

Ymmärrän tavallaan Salamoiden pelaajiakin siitä, että kausi on ollut raskas ja turpasauna vieraissa ottaa päähän. Mutta pelitavassakin on korjaamisen varaa, vaikkei linjaa tietysti miksikään trappikiekkoiluksi tarvitse muuttaa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jukka L kirjoitti:
Jokuhan se tosiaan näistä kolmesta tulee olemaan. Puolueettomasti ajateltuna pidän ennakkosuosikkina tutoa. Tuto on ollut erittäin hyvä joulutauon jälkeen ja peli näyttää kypsältä.
Lehkosen valmennus on natsannut tälle kaudelle ja tuto noudattaa pelikuria kuin Jukurit Dufvan aikaan.
Sport ja Jukurit ovat mielestäni samalla viivalla. Jukureiden trendiä on laskenut valmennussekoilut ja mylläkkä joukkueen ympärillä. Jos Pekka onnistuu saamaan Jukureiden pelin PO-kuosiin, on Jukurit varmastikin finaalissa. Jukureiden tämän kauden joukkueessa on todella paljon potentiaalia ja taitoa. Heikkous löytyy maalinsuulta. Gootin paikkaa ei ole onnistuttu paikkaamaan.

Sport näyttäisi jyräävän runkosarjan voittoon. Se mikä itseäni arveluttaa Sportin pelissä on ailahtelevaisuus. Paketti ei kestä kasassa 60 minuuttia sekä otteluiden välillä tulee isoja suorituseroja. Loukkaantumiset heikentävät myös Sportin tehoja loppupelissä.
Tämän hetken kuntopuntarissa finaalissa pelaisi Tuto-Sport, josta tuto jatkaisi liigan viimeistä vastaan.
Pahoin pelkään kuitenkin, tuli sitten Kalpa tai ässät vastaan, on vastus liian kova. Mestisjoukkue väsyneenä levännyttä liigajengiä vastaan paras seitsemästä on vaikea paikka.
Toivotaan kuitenkin yllätystä oli sitten mikä tahansa mestisporukka finaalissa.
Se olisi parasta mainosta Mestikselle.

Oliko liigakarsinta tosiaan paras seitsemästä? Tuostakaan ei minusta ole suuremmin tiedotettu missään. Itse olen pitkälti samoilla linjoilla siitä, että liigaan pitäisi jonkun kolmikosta TuTo-Sport-Jukurit nousta, oli se sitten kuka hyvänsä. Liiga on avattava, ei muu auta.

Tosin SM-liigan väki on kaikkensa tehnyt tämän estääkseen. KalPa valmistautuu jo nyt karsintapeleihin vailla paineita, sen sijaan Mestiksen voittaja saa pahimmillaan tahkota jopa 15 rasittavaa pudotuspeliä ennen karsintasarjaa. Takki voi olla tyhjä, kun taas levännyt KalPa on etulyöntiasemassa. Sitten voidaan sanoa, että "Mestiksen taso ei riitä liigaan".

Nykyinen ilmoitus siitä, että vain nämä kolme seuraa voivat osallistua liigakarsintoihin on omiaan tappamaan muiden Mestis-seurojen kovimman menestyshalun tällä kaudella, varsinkin kolmikon Hokki-KooKoo-Jokipojat.

Lisäksi en halua ajatellakaan sellaista vaihtoehtoa, jossa Mestiksen finaalissa pelaisi Jukurit, mutta toisena finalistina ei olisikaan TuTo tai Sport, vaan vaikkapa Hokki. Mikä painajainen markkinointiosastolle ja lipunmyyjille, ja mikä urheilullinen fiasko: kävisi finaalisarjassa kuinka tahansa, Jukurit olisi liigakarsinnassa viime kauden mestaruutensa nojalla, ja tämän kauden Mestis-mestaruus olisi toiselle joukkueelle täysin turha saavutus.

Tämänkaltaisessa ottelusarjassa Jukurien olisi jopa taktisesti järkevää löysäillä koko sarja, hävitä kolmessa ottelussa suoraan ja kerätä voimia karsintaan, piittaamatta hiukkaakaan "mestaruudesta".

Tutkimattomia ovat liigapäättäjien tiet, kun ovat tämänkaltaisia systeemejä edes kehitelleet.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Itse en nyt vielä finaaliparista rupea spekuloimaan, kun ensimmäistäkään play off -peliä ei ole pelattu. Ensimmäisen kierroksen asetelmat alkavat kuitenkin pikku hiljaa hahmottumaan. Kuten jo aiemminkin todettua kolmella pisteellä (neljästä mahdollisesta) TuTo on varmuudella runkosarjan kakkonen, ykkössijasta on turha enää haaveilla, viimeinen vähänkään realistinen toivonkipinä sammui tänään Sportin tasoitukseen ja jatkoaikamaaliin. Itse olen siinä uskossa, että Jukurit tulee voittamaan loput ottelunsa, joten se kolme pistettä on myös käytännössä otettava. Perjantain Sport- ottelu tulee olemaan todella vaikea. Sporthan on ainoa joukkue, jolta TuTo ei ole tällä kaudella pistettäkään onnistunut puristamaan, mutta nyt sekin temppu pitäisi tehdä. Runkosarjan kolmas joutunee kohtaamaan ensimmäisellä kierroksella Jokipojat, joka on ainakin omissa kaavailuissani se mahdollinen musta hevonen. Joensuulaisilla on jäätävä maalivahti ja varsin kohtalainen puolustuskin, joukkue on kuin tehty play-offeihin. Ainakin TuToa vastaan kaikki tämänkin kauden pelit ovat olleet niin tasaisia, että mieluusti välttäisin ko. joukkueen kohtaamisen pudotuspeleissä. Toisaalta jos haluaa olla paras kaikki on voitettava.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
TOVERIT kirjoitti:
Mikäli Tuto pystyy pitämään ja mieluiten parantamaan vielä nykyistä tasoaan, niin finaalissa ollaan. Vastustajaksi veikkaan Sporttia. Mutta kovat väännöt on tulossa ja veikkaan, että yllätyksiäkin nähdään. KooKoo voi olla tämä yllättäjä ja saattaa olla todella liki finaalia, mutta tippuu siitä ihan loppusuoralla.
No, suurin toivomus minulla kuitenkin se, että Kalpaa tai Ässiä vastaan mestiksen voittaja antaa todella kovan vastuksen ja mieluiten voittaa koko "tasonmittauksen". Olkoon se sitten vaikka joku muu kuin TuTo!
Ja liiga AUKI!!

Itse kaipaisin liigan ja Mestiksen välille aivan uudenlaista systeemiä. Vaikkapa sitten niin, että kauden alkupuoliskolla pelattaisiin 12 joukkueen liigaa ja 12 joukkueen Mestistä. Alkusarjan jälkeen vaikkapa 8-10 liigajoukkuetta jatkaisi SM-taistoa, ja loput liigajoukkueet jatkaisivat neljän parhaan Mestis-seuran kanssa taistoa ensi kauden liigapaikoista. Liigajoukkueista taas kaksi runkosarjan parasta menisi suoraan välieriin (olisi jotain arvoa runkosarjapeleilläkin), ja loput neljä pelaisivat puolivälierät.

Lisäksi täytyisi tutkia mahdollisuuksia tasata sarjaa siten, että isolla rahalla ei aina olisi huipulla. NHL-tyylin draftaukset olisivat ehkä hankala toteuttaa, mutta jotain vastaavaa tasoitusta pitäisi kehittää. NHL-sarjoissakin palkkakaton ja draftauksen ansiosta seurat ovat periaatteessa suht tasavertaisessa asemassa, ja finaaleissa näkyy "pienempiäkin" seuroja.

Ellei sitten tehdä radikaalia muutosta ja tehdä Suomesta "Pohjolan Kiekkoliigan" itäinen Konferenssi ja Ruotsista läntinen konferenssi. 15 seuraa kummassakin konferenssissa, jaettuna kolmeen 5 joukkueen divisioonaan. Jokainen joukkue pelaisi nyky-NHL:n tyyliin 8 kertaa oman divisioonansa joukkueita vastaan, 4 kertaa oman konferenssinsa joukkueita vastaan ja 10 satunnaismatsia toisen konferenssin viittätoista joukkuetta vastaan. Lopuksi pudotuspeleissä konferenssifinaalien voittajat (ts. vanhat Suomen ja Ruotsin mestarit) kohtaisivat ja ratkoisivat Pohjolan herruuden...

...82 matsia kaudessa ja max. 28 pudotuspeliä kaudessa ainakin tyydyttäisivät rahanahneet voitonmaksimoijat ja talousnerot ;-)
 

Afan

Jäsen
Musta Nuoli kirjoitti:
Jäähyminuutit ovat tasa-arvoisia, mutta toiset jäähyminuutit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset!
Tämä vetää täysin sanattomaksi.

Musta Nuoli kirjoitti:
Ymmärrän tavallaan Salamoiden pelaajiakin siitä, että kausi on ollut raskas ja turpasauna vieraissa ottaa päähän. Mutta pelitavassakin on korjaamisen varaa, vaikkei linjaa tietysti miksikään trappikiekkoiluksi tarvitse muuttaa.
Jos kerran tästä ottelusta vielä keskustellaan, niin veikkaisin hermojen menetyksen taustalla olevan aika merkittävässä roolissa sen, että kauden keskinäisissä otteluissa TuTo ajeli ensin Salamoiden ykkösmaalivahdin kylmäksi ja sen jälkeen teloi ykköspakin sivuun. Huhtaniemelle ei onneksi pahasti käynyt, mutta se ei siinä vaiheessa ollut tiedossa, kun hermoon osunut isku sai tilanteen näyttämään pahalta. Kun siihen lisätään Salamoiden heti perään saama ulosajo tilanteesta, josta ei dvd:ltä katsottuna löydy kuulemma mitään sääntöjenvastaista ja "uhrin" virnuilut päälle, ei vastustajaan hermostumista tarvitse ihmetellä.

Jos listataan vastustajien loukkaantumiset eri joukkueita vastaan, Salamat ei ole kovin korkealla.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jukka L kirjoitti:
Puolueettomasti ajateltuna pidän ennakkosuosikkina tutoa. Tuto on ollut erittäin hyvä joulutauon jälkeen ja peli näyttää kypsältä.
Lehkosen valmennus on natsannut tälle kaudelle ja tuto noudattaa pelikuria kuin Jukurit Dufvan aikaan.

Peli- ja joukkuekuri on TuTolla varmaan sarjan parasta. Mutta onko TuTo jopa liian kurinalainen ja puhtoinen joukkue tiukkoja ratkaisupelejä ajatellen? Niissähän tunnetusti ratkaisevat muutkin asiat kuin vain kiltisti pelitapaa noudattavat pelaajat, ja esiin nousevat ihan eri nimet kuin runkosarjassa.

Viime kaudella todettiin, että Tammelin on valmentajansa näköinen kapteeni. Nyt kai voidaan sanoa, että Laakso on joukkueensa näköinen kapteeni eli rehti ja siloposkinen. Play offseissa ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, jos joukkueessa olisi muutama kaveri, jolla on vähän enemmän karvoja rinnassa. Tässä vaiheessa on tietty turha itkeä uusien hankintojen perään, vaan kyse onkin enemmän siitä, kenelle tai keille TuTossa ne karvat pleijareissa kasvavat. Joukkueessa ei ole enää Tammelinia tai Laurilaa, joten äijämäistä meininkiä on löydyttävä muilta.

Tällä kaudella kovia kokenut Timo "The Punisher" Salo on osoittanut olevansa tarvittaessa valmis mihin tahansa joukkueen ja joukkuekaverinsa puolesta. Esim. Suutarisen telottua Pablo Järvistä Salamat-ottelussa, oli Salo ensimmäisenä paikalla muistuttamassa Suutarista jääkiekon lainalaisuuksista. Hänen parhaat avunsa ovat kuitenkin maalinteossa, joten Timo pysyköön lestissään. Kesseli on tietty ns. varma ratkaisu. Runkosarjassahan Kessu on lähinnä naureskellut vastustajien tönimisille, eli hänellä on vielä paljon temppuja varastossa. Tommi Pelkonen on tässä suhteessa kirjoittamaton kortti. Rauhallisen oloinen Pelkonen ei vähästä hätkähdä, ja tuntuu, että hän on runkosarjassa pelannut vain minimitasonsa mukaan. Entä mikä sitten on Köhlerin rooli play offeissa? Tällä hetkellä hän on pudonnut kokoonpanon ulkopuolelle, mutta yhdessä Vilpun ja Mäen kanssa hän voi muodostaa fyysisen ketjun, joka pystyy myös maalintekoon.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Devon kirjoitti:
Play offseissa ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, jos joukkueessa olisi muutama kaveri, jolla on vähän enemmän karvoja rinnassa. Tässä vaiheessa on tietty turha itkeä uusien hankintojen perään, vaan kyse onkin enemmän siitä, kenelle tai keille TuTossa ne karvat pleijareissa kasvavat. Joukkueessa ei ole enää Tammelinia tai Laurilaa, joten äijämäistä meininkiä on löydyttävä muilta.

Pleijareihin tosiaan olisi kannattanut hankkia siirtoajan puitteissa joku vanha sotaratsu, jolla olisi kanttia ja rahkeita antaa takaisin kunnolla, ja ylipäätään runkosarjassakin kaivattaisiin jotain mörökölliä, joka kävisi "huomauttamassa" kun TuTon ykköstä hakataan ja ronkitaan. Nyt Forsellin ketjua saa rikkoa turhankin railakkaasti ilman seuraamuksia, ja Salonkin polvi telottiin kauden alussa ilman, että polvitaklaaja olisi saanut palautetta teostaan. TuTon ei itse tarvitse halonhakkuita aloittaa (eikä joukkue sitä teekään), mutta pelikykyinen "väkivallan vihollinen" olisi aina hyvä lisä, varsinkin jos Sport tulee jossain vaiheessa vastaan pleijareissa. Jostain kumman syystä noissa matseissa väki aina vähenee kun erinäiset "keihästäjä-siat" iskevät. No, onhan niitä mennyt vastapuoleltakin, vaikkei tietysti tarkoituksellisesti.

Ei näistä nuorista pojista taida oikein olla fyysisen palautteen antajiksi, liian nuoria ja liian rehtejä. Jotain Marko Mäkisen, Santeri Kilkin tai Vikki Tammelinin kaltaista herraa kaivattaisiin, mutta paremman puutteessa Köhler ja Vilppukin toivon mukaan käyvät. Kesselillä olisi kokoa, mutta mieshän on lempeä jättiläinen, ei mikään Reima Kostaja.

Täytyy tietysti toivoa, että kaikki joukkueet pelaisivat toisiaan ja lajia kunnioittavaa rehtiä jääkiekkoa, mutta jotenkin sitä epäilen, kun panokset kovenevat. Voitti Mestiksen kuka tahansa, toivottavasti se silti tapahtuu pelaamalla, ja ennen kaikkea hyökkäävää peliä pelaamalla. Ei minkään taktisen sodankäynnin katkerana lopputuloksena tai umpitylsän siilipuolustuksen ja kyttäyskiekon kautta.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Musta Nuoli kirjoitti:
TuTon ei itse tarvitse halonhakkuita aloittaa (eikä joukkue sitä teekään), mutta pelikykyinen "väkivallan vihollinen" olisi aina hyvä lisä, varsinkin jos Sport tulee jossain vaiheessa vastaan pleijareissa. Jostain kumman syystä noissa matseissa väki aina vähenee kun erinäiset "keihästäjä-siat" iskevät.

Joo, samaa mieltä siitä että joukkueessa voisi yksi kovanaama olla, siis sellainen joka pystyy myös pelaamaan ja tarvittaessa sitten ojentamaan nenille hyppijöitä.

Jos Sport kohdataan näissä pleijareissa niin kyseessä ovat taas astetta kovemmat panokset ja ylilyöntejä voi tietty puolin ja toisin tulla, mutta huomattavasti vaasalaisten kohtaamista enemmän minua huolettaa pudotuspelien ensimmäinen kierros. Esim. Sportin varsinaiseen taktiikkaan ei sikailu varmasti juurikaan kuulu, koska joukkue pystyy ihan pelillisestikin haastamaan kenet tahansa. Nämä "ennakkoon heikommat" joukkueet puolestaan ovat niitä joiden ainoa mahdollisuus monta kertaa on vastata taitoon kovuudella. TuTon vastustaja on käytännössä jompi kumpi kaksikosta Jokipojat ja Heki ja ainakin itselläni on sellainen kuva, ettei kumpikaan näistä joukkueista mikään sikajoukkue ole. Ainakin Jokipojat yrittää vastata peliin ihan vaan pelillä. Sportilla puolestaan on mahdollisuus saada vastaansa esim. Salamat, joka kyllä tästä loukkaantumisriskin näkökulmasta on huomattavasti riskaabelimpi vastus.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Matkalla kohti unelmaa...

Itse uskon Mestiksen kärkikaartin (Sport, TuTo ja Jukurit) olevan jo liigan häntäpään joukkueiden (Kalpa, Ässät, Saipa ja Jyp) tasolla. Nämä häntäpään joukkueet ovat jo myyneet parhaita pelaajiaan ja henkinen kantti voi olla todella kovilla "tason mittaukseen" joutuvalla. Mestiksen voittaja taas elää unelmaansa päästessään pelaamaan paikasta auringossa. Vaikka voittajalla on takanaan pitkä pudotuspelirumba ja liigajoukkue on saanut valmistautua rauhassa, ei mikään ole varmaa. Suosikin viitan annan suosiolla kuitenkin liigajoukkueille.

TuTolla on monta asiaa jo hyvässä mallissa pudotuspelejä odoteltaessa. Puolustus on kunnossa ja Kuokkasen toimiessa viimeisenä lukkona joukkueella on mahdollisuudet joka pelin voittoon. Ylivoimalle on heittää ehkä mestiksen paras kenttä ja alivoimaa ei edes tarvitse paljoa pelata, kun TuTo on mestiksen vähiten jäähyillyt joukkue (fair-play joukkue?). Henkinen kantti on kivi kova 17 ottelun voittoputken jäljiltä ja joukkue pelaa varmasti pelit summerin soittoon asti. TuTosta löytyy myös pudotuspeleissä syttyviä ja tärkeitä pelaajia mukavasti: Saunamäki, Laakso, Keinänen, Vilppu, Järvinen ja varmasi myös kokenut Kesti ovat tärkeässä roolissa tosipeleissä. Lisäksi on suuri joukko ns. kirjoittamattomia kortteja, jotka voivat myös nousta näkyväänkin rooliin. Ykköskenttää vartioidaan varmasti aina vain enemmän mitä pidemmälle TuTo etenee ja näin muiden kenttien pelin merkitys voi olla lopussa todella tärkeä.

Miinuksia TuTon joukkueesta saa nykyään jo oikein hakemalla hakea ja mitään ei kerta kaikkiaan voi pahasti olla vialla, jos joukkue yltää moiseen ennätysputkeen. Voidaan tietysti vedota siihen, että "aina voi parantaa", mutta kyllä nyt ollaan parannettu kauden alusta jo todella paljon. Yhdessä asiassa voitaisiin kuitenkin toimia mielestäni ehkä vielä vähän tehokkaammin, maali paikkojen hyödyntämisessä. TuTolla on viime peleissä ollut välillä jo vähän namuttelun makua ja eihän siinä mitään pahaa ole, jos verkko heiluu. Monesti kuitenkin namut on jääneet poimimatta ja aivan pieni suoraviivaisuuden lisäys voisi tuottaa lisää tehoja. Jotenkin vielä kaipaisi myös sellaista "klap klap" syöttelyä ja vielä nopeampaa kiekon siirtelyä. Helppohan se on tietysti täältä sanoa, mutta kyllä nopeilla käsillä on arvoa vähintään saman verran, kuin nopeilla jaloilla. Pavel Buren vispaukset Jarmo myllystä vastaan ovat hyvä esimerkki, mitä tapahtuu kun samalla henkilöllä on nopeat jalat ja kädet. Suoraan kovista "klap klap" syötöistä suoritettut tarkat laukaukset olisivat varmasti myös myrkkyä vastustajille, mutta suorituksena ne eivät kuitenkaan ole siitä helpoimmasta päästä.

Itse en näe kovanaamoille TuTossa käyttöä, koska kyllä joukkueesta varmasti kovuutta jo löytyy, mikäli vastutaja sitä haluaa testata. Kyllä Ika vanhana kettuna osaa nämä konstit varmasti liiankin hyvin, ainakin joidenkin palstalaisten kommenteista päätellen.
 

ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
tosiasia kirjoitti:
Itse uskon Mestiksen kärkikaartin (Sport, TuTo ja Jukurit) olevan jo liigan häntäpään joukkueiden (Kalpa, Ässät, Saipa ja Jyp) tasolla.

Niin sitä Kuopiossakin luultiin, kunnes tosipelit syksyllä 2005 alkoivat...
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
ruukkunen kirjoitti:
Niin sitä Kuopiossakin luultiin, kunnes tosipelit syksyllä 2005 alkoivat...

Erona se, että Lehkosen TuTo pelaa tällä hetkellä kurinalaisempaa kiekkoa kuin KalPa Mestis-aikoina ja ensimmäisenä liigakautenaan. TuTo on havaintojeni mukaan selvästi kurinalaisin näistä liigaan haluavista Mestis-jengeistä ja se on iso etu turkulaisille.

Onhan sitä tasoeroa melkoisesti. Ei välttämättä peruspelaajan taitotasossa tai pelin vauhdissa. Pelitilannekovuudessa, pelitilannenopeudessa, virheiden määrässä ja siinä, miten nopeasti virhe maksaa vastustajanan maalina eroa on todella paljon. Liigan avaaminen tätä kuilua pikku hiljaa tasottaisi. Mestiksessä on vaikea kehittyä liigatasolle, kun riittävän kovia pelejä ei riitä illasta toiseen. Tasonmittaus näyttäisi totuuden.

Silti, TuTon osakkeita nostaa järkevä pelitapa. Sport vaikuttaa liigamittelöihin liian kurittomalta. Liigakiekko on liigakiekkoa, ei aina niin viihdyttävää, mutta järkevämpää.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
tosiasia kirjoitti:
Itse en näe kovanaamoille TuTossa käyttöä, koska kyllä joukkueesta varmasti kovuutta jo löytyy, mikäli vastutaja sitä haluaa testata. Kyllä Ika vanhana kettuna osaa nämä konstit varmasti liiankin hyvin, ainakin joidenkin palstalaisten kommenteista päätellen.

Ika ehkä osaa, mutta osaavatko pelaajat. Kyllä useimmat tutolaisista varmaan hanskat pudottaa, jos sellainen tilanne tulee. Itse en tarkoittanutkaan vain pelkkää hanskaamista tai mitään kostotoimenpiteitä, jos jollekin TuTon avainpelaajista tapahtuu jotain. Tarkoitin lähinnä sitä, että TuTossa ei ole yhtään pelaajaa, joka jo pelkällä läsnäolollaan pystyisi estämään omiin joukkuekavereihin kohdistuvat vääryydet. En tiedä, onko muillakaan joukkueilla, mutta ainakaan TuTolla ei siis ole pelotetta, jota vastustajat kunnioittaa.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Micco! kirjoitti:
Onhan sitä tasoeroa melkoisesti. Ei välttämättä peruspelaajan taitotasossa tai pelin vauhdissa. Pelitilannekovuudessa, pelitilannenopeudessa, virheiden määrässä ja siinä, miten nopeasti virhe maksaa vastustajanan maalina eroa on todella paljon. Liigan avaaminen tätä kuilua pikku hiljaa tasottaisi. Mestiksessä on vaikea kehittyä liigatasolle, kun riittävän kovia pelejä ei riitä illasta toiseen. Tasonmittaus näyttäisi totuuden.

Joo, samaa mieltä tästä. Varsinkin pelitilannenopeus on liigassa aivan eri tasolla. Lisäksi TuTon joukkueen rakenne on sellainen, että suuri osa on aika kokematonta nuorta porukkaa, joilla fyysinenkin taso on vielä vajaavainen liigatasolle. Moni varmasti pystyisi pelaamaan liigassa jossain 3./4. kentässä, mutta ratkaisurooleihin olisi aika vähän tarjokkaita. Siksi en olisikaan ihan varma, mikä olisi TuTon kannalta järkevin vaihtoehto lähitulevaisuudessa. Jos Mestis jatkaa taantumistaan edelleen, niin silloin ei ole vaihtoehtona kuin pyrkiä liigaan. Katsotaan nyt. Aivan liian aikaista spekuloida tällaisella. Varsinkin, kun "karsintojen" pelaaminenkin on edelleen(!) epävarmaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Tarkoitin lähinnä sitä, että TuTossa ei ole yhtään pelaajaa, joka jo pelkällä läsnäolollaan pystyisi estämään omiin joukkuekavereihin kohdistuvat vääryydet.

Tuskin kukaan pelaaja pystyy ihan pelkällä läsnäololla estämään toisten loukkaantumisia. Mielestäni hyödyt "pelotteesta" ovat vähäisiä, jos peliaika jää muutamaan vaihtoon. Kyseisen roolin pelaajan hyödyt nousevatkin paremmin esille jos taidot riittävät ja peliaikaa tulee enemmän. "Pelote" suuremmassa roolissa voi sekoittaa vastustajan peliä paljonkin. Esimerkkinä vaikka Nickerson Ässistä, joka todella pystyi pelaamaan isoja minuutteja ja hyödyntämään pelissään "pahan pojan" imagoa. Vastustajien hyökkääjien ei varmasti ensimmäiseksi tehnyt mieli ajaa sohimaan maalille, jos Nickerson kyttäsi vieressä. Näin Ässät pääsi hyötymään todella pelotteesta. TuTossa ei tällä hetkellä mitään varsinaista pelotetta ole, mutta en usko joukkueen sen puutteeseen kaatuvan. Harvemmin pelejä on jäähypenkiltä voitettu.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
On erittäin todennäköistä, että runkosarjan voitto ratkeaa tänään. KooKoo on hyvässä iskussa, mutta materiaali ja motivaatiotekijät puoltavat Sportin kotivoittoa.

Tästä ei TuTon kannata välittää millään tavalla. Oma kakkossija on tavoittelemisen arvoinen juttu, ja vielä varmistamatta. Sportin kaataminen perjantaina mahdollisesti riittää, mutta ei voittoputkea kannata siihen lopettaa. FPS tulee jyrätä maanrakoon Forssassa, jos ei muusta syystä niin otteluun matkaavan fanilauman takia.

Ensi keskiviikkona käynnistyvät sitten tosipelit. Toivottavasti väkeä saapuu runsain mitoin Kupittaalle, tätä on odotettu varsin pitkään.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
ruukkunen kirjoitti:
Niin sitä Kuopiossakin luultiin, kunnes tosipelit syksyllä 2005 alkoivat...

Ei KalPan Mestis-joukkuetta voi oikein verrata seuraavan syksyn liigatiimiin. Liigatiimi oli nimittäin luvattomasti heikompi. "Divaritiimeihin" harvoin kuuluu samikapasia, adamhalleja ja kimmotimosia, liigatason veskareista puhumattakaan. Ei KalPa olisi liigajoukkueellaan dominoinut seuraavan kauden Mestistä läheskään yhtä ylivoimaisesti kuin NHL/Mestis-kombinaatiollaan. Totta kai KalPa olisi ollut kärjen tuntumassa, mutta ei mikään yli-inhimillinen kanto kaskessa.

Nytkin KalPa ja Ässät ovat ihan tarpeeksi kovia Mestis-joukkueille jo silkan rutiininsa ja lepotaukojen ansiosta. Siinä missä Mestis-tiimit vääntävät henkensä edestä pleijareitaan pitkät ajat, KalPa valmistautuu todennäköisesti jo nyt karsintoihin.

Mutta on sitä ennenkin isompia kaadettu - ja TuTolla on tästä hyviä kokemuksia, varsinkin silloin kun Tammisen Kärppien liiganousua estettiin vuodella kaatamalla huippukova tiimi kolmasti Raksilassa... silloin oli vanha Kupittaa niin täynnä, että seisomakatsomoakin tiivistettiin!

Valitettavasti tämä oli TuTolle ja muillekin silloisille divariseuroille Pyrrhoksen voitto, sillä liigaseurat paniikkireagoivat TuTon voittoon. Seuraavaksi kaudeksihan päätettiin, että divarivoittaja välttää ensimmäiset pudotuspelit (sinänsä ihan ok päätös) ja että SM-liigan joukkueiden lukumäärää nostetaan. Silloiset karsintapelit olivat silkkaa näytöstä, ja kappas! Ensi kaudella liiga olikin jo suljettu, eivätkä pienemmät seurat enää päässeet estämään rahan tuloa rahan luo.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Ensi keskiviikkona käynnistyvät sitten tosipelit. Toivottavasti väkeä saapuu runsain mitoin Kupittaalle, tätä on odotettu varsin pitkään.

Itsekin odotan pudotuspelejä kuin kuuta nousevaa. Fanimatka Forssaan totta kai on ensin, ja varmasti kokemisen arvoinen reissu, mutta ke 14.2 on merkitty kalenteriin melkoisen paksulla tussilla. Valitettavasti olen la 17.2 Helsingissä yhdistetyllä työ/harrastematkalla, joten toinen kotipleijari jää väliin. No, seuraava kotipeli onkin sitten (toivottavasti) vasta välierissä.

Saapa nähdä muuten, miten lipunhinnoille käy? Yleensähän pelit kallistuvat sopivasti kierros kierrokselta. Ei silti, että haittaisi... tosin lippujen hinnat ovat kyllä vuosi vuodelta nousseet. Kaudella 2000-2001 liput maksoivat aikuisilta 45 markkaa ja opiskelijoilta 30 markkaa, nykyäänhän hinnat olisivat markoiksi muutettuna 72/48. On siinä lievää nousua, kun kuudessa vuodessa hintoja on nostettu n. 50%...

...mutta onneksi Kupittaalla pelataan nyt Parempaa Lätkää!
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Eipä tuo runkosarjan sijoitus olekaan enää niin kirkossa kuulutettu kuin kuvittelin. Jos TuTo voittaa Sportin ja Fopsin, on Sportin pelattava vähintään tasapeli Salamoiden kanssa jos mielii runkosarjan voittoon. Luultavastihan Sport voittaa Salamat, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
Joka tapauksessa tämä tarkoittanee sitä, että urheilukanavan kamerat ilmestyvät perjantaina kupittaalle!
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
TuTo fani-79 kirjoitti:
Eipä tuo runkosarjan sijoitus olekaan enää niin kirkossa kuulutettu kuin kuvittelin. Jos TuTo voittaa Sportin ja Fopsin, on Sportin pelattava vähintään tasapeli Salamoiden kanssa jos mielii runkosarjan voittoon. Luultavastihan Sport voittaa Salamat, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
Joka tapauksessa tämä tarkoittanee sitä, että urheilukanavan kamerat ilmestyvät perjantaina kupittaalle!

Toisaalta TuTolle kaikkein tärkeintä on saada tarpeeksi pisteitä kahdesta seuraavasta pelistä, jotta Jukurit ei pääse ohi. Jukurit on 2 pistettä takana, mutta menee paremmalla maalierollaan ohi mikäli se voittaa pelinsä ja TuTo ei. Pahin kauhuskenaario olisi, jos TuTo häviäisi syystä tai toisesta molemmat matsit, Jukurit voittaisi pelin HeKiä vastaan ja Hokki voittaisi sekä Jokipojat että Jukurit. Tällöin sekä Jukurit että Hokki punnertaisivat ohi.

Eli joka peli ja piste on elintärkeä. Kaksi pistettä neljästä pitää Hokin jo takana, mutta vain kolme pistettä pitää Jukurit varmuudella takana. Kieltämättä olisi kyllä nautinnollista, jos TuTo voittaisi Sportin ja FPS:n ja Sport töpeksisi Salamoita vastaan, mutta kovaa saavat kirkkonummelaiset pelata, jos voittaa mielivät. Toisaalta Salamoille voitto olisi elintärkeä pudotuspelipaikan varmistamiseksi. Perjantaina ratkeaa kyllä paljon.
 

Putilin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toivottavasti halli täyttyy ääriään myöten perjantaina. Jos peli tulee tv:stä, se saattaa tietysti karsia pahimmat penkkiurheilijat.

Red Army tulee paikalle ja ehdotankin, että jokainen hallille saapuva narauttaa pulloa sen verran, että ääntä lähtee muuten niin hillityistä turkulaisista...

KooKoo-tappio kasaa varmastikin paineita Sport-pelaajien niskaan, koska niin varmoja runkosarjan voitosta Vaasassa oltiin. TuTo:lla on nyt hyvä sauma iskeä vaasalaisten mailan tutistessa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös