Trade Deadline 2010

  • 188 568
  • 534

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Noniin Laitetaanpas tämä ketju taas pystyyn nyt kun alkaa taas se aika vuodesta lähestyä. Tänä vuonna siis takaraja pelaajasiirroille NHL:ssä on 3 maaliskuuta. Pienen muutoksen muihin vuosiin aiheuttavat Olympialaiset, joiden vuoksi NHL:ssä pidetään kisojen aikana trade freeze, jolloin pelaajia ei voi kaupata. Tämä jakso kestää 12-28 helmikuuta, joka taas jättää vain reilu 3 vuorokautta aikaa kauppoihin itse olympialaisten jälkeen.

Sarjataulukko on jälleen muotoutunut kimurantiksi ja vielä lähes kaikki joukkueet taistelevat pudotuspelipaikasta, mutta muutamalle joukkueelle juna on jo mennyt tämän vuoden osalta. Listataanpas aluksi vähän mahdollisia myyjiä.

Carolina Hurricanes.

Canesin kausi on ollut katastrofaalinen viime vuoden hyvien pudotuspelien jälkeen. Joukkue nuorentuu ensi kaudeksi lähes varmasti ja jo nyt nuoria pelaajia, kuten Brandon Sutter, on noussut kamppailemaan avoimista pelipaikoista. Veteraanien osalta suurinta kiinnostusta vuokrapelaajista varmaankin herättää Ray Whitney, jonka taidot hyökkäyspäässä herättävät varmasti kiinnostusta lähes kaikissa cup-kanditaateissa. Kaupan esteeksi saattaa osoittautua sopimuksen siirron estävä pykälä yhdistettynä herra Whitneyn huhuttuun haluun päättää uransa Carolinassa. Toinen hyökkäyspään lähes varma lähtijä on Matt Cullen. Joukkueille jotka etsivät hyvää kakkosketjun sentteriä, Cullen on varmasti varteenotettava vaihtoehto. Molemmilla yllämainituilla herroilla on lisäksi varsin edullinen sopimus, joka edesauttanee siirtoa. Puolustuspäästä suurinta kiinnostusta herättää Joe Corvo. Corvo kykenee top4 puolustajana hyvään peliin kentän molemmissa päissä, ylivoimalla viivalla ja lisäksi tuo Rightin kätisyyden eritysesti ylivoimapeliin. Näiden miesten lisäksi Carolina on varmasti valmis luopumaan herroista Walker, Wallin, Ward, Brind'Amour, Samsonov ja Yelle.

Edmonton Oilers.

Oilers aloitti kauden pirteästi, mutta muutamat avainpelaajien loukkaantumiset ovat aiheuttaneet syvän laman ja tappiokierteen. Nyt näyttääkin siltä että Edmontonissa olisi hyvä aika rakentaa joukkue pohjalta uudestaan, mutta muutamat pitkät ja kalliit sopimukset saattavat asettua esteeksi. Oilerssin suurimmat myyntivaltit ovat siniviivalla sillä puolustajista on lievää ylitarjontaa. Herroista Staios, Souray, Visnovsky, Grebeshkov ja Gilbert varmaankin ainakin 1-2 kaupataan muualle, joskin Grebeshkov on ainut jonka sopimus päättyy tähän kauteen. Hyökkäyksestä ainakin alisuorittanut Patrick O'Sullivan on kaupan, lisäksi Ethan Moreau, Fernando Pisani ja Robert Nilsson saattaisivat lähteä öljyn väreistä. Ja sitten jos joku vielä olisi halukas ottamaan Shawn Horcoffin sopimuksen...

Minnesota Wild.

Minnesota ei missään nimessä ole vielä ulkona pudotuspelikamppailusta, mutta joukkueella on mielenkiintoinen tilanne sopimusrintamalla, joten mikäli tammikuu ei suju odotusten mukaisesti, niin maaliskuun alussa muutama veteraani saattaa lähteä kohti uutta auringonlaskua. Puolustuksesta löytyy 2 veteraanipakkia, jotka varmasti herättävät kiinnostusta liigassa. Marek Zidlickyn taidoista kiekon kanssa ovat päässeet Suomalaisetkin ihastelemaan ja miehen sopimus päättyy tähän kauteen. Rightin kiekollinen puolustaja on aina arvokas kauppatavara ja Zidlicky on päässyt hyvään pistetahtiin viime aikoina. Toinen mahdollinen lähtijä puolutuksesta on Kim Johnsson, joka pelaa varmaa peruspeliä ja tällä kaudella myös hyökkäyspäässä on tehoja löytynyt edelliskautta paremmin. Owen Nolan tarjoaa "Bill Guerin" -maisen ratkaisun joukkueelle joka etsii sitä yhtä puuttuvaa veteraania tuomaan taisteluilmettä ja siinä samalla pari maalia tiukoissa pudotuspelikamppailuissa. Eric Belanger taas on pätevä 2-3 ketjun keskushyökkääjä joka puolustaa tunnollisesti, voittaa aloituksia ja siinä samalla tekee myös tärkeitä maaleja joukkueelleen. Edellä mainittujen lisäksi ainakin Shane Hnidy, Petr Sykora, Antti Miettinen ja Chuck Kobasew ovat myös mahdollisia pelinappuloita.

Yllämainittujen joukkueiden lisäksi tietysti yksittäiset pelaajat keräävät mielenkiintoa vaikka joukkue ei olisikaan mitenkään myyntivoittoisella asenteella lähdössä takarajalle. Tänäkin vuonna tulee pari suurta nimeä kysymykseen kun puhutaan takarajan suurimmista kaappauksista.

Ilya Kovalchuk

Kuulitte sen täältä ensin, 30 GM:ää Nhl:ssä on kiinnostunut saamaan Kovyn joukkueeseensa. Maailman yksi parhaista maalintekijöistä on ilmeisesti tyytymätön satsauksiin joita Thrashers kesällä teki, joten Ilya lienee etsimässä uutta seuraa. Atlanta varmasti yrittää viimeiseen asti pitää supertähtensä joukkueessa, mutta realiteetit tulevat ennemmin tai myöhemmin vastaan. Tämän tason pelimiestä ei voi päästää ilmaiseksi kävelemään tai muuten on koko organisaation tulevaisuus (puhumattakaan eräistä työpaikoista...) uhattuna. Huhut ovat jo hetken kierrelleet ilmassa ja ilmeisesti ainakin Kings on erittäin kiinnostunut herra Kovalchukin palveluksista. Toisen huhun mukaan Atlantan GM ei ole antanut lupaa muille neuvotella sopimuksesta Kovalchukin kanssa ennen mahdollista kauppaa, joten riskejä ainakin ostajilla riittää. Silti Kovy tulee olemaan takarajan puhutuin pelaaja ja varmasti tuottaa Atlantalle hyvän hinnan, mikäli kauppa toteutuu.

Scott Niedermayer

Kapteeni Kanada, kaiken voittanut jääkiekkoilijana ja suuri nimi kanssapelaajien keskuudessa. Nieds ehti jo harkita uransa lopettamista, mutta palasi vielä tositoimiin. Tämä vuosi ei ole aivan totuttuun tapaan sujunut, mutta heti Kovalchukin jälkeen taatusti puhutuin pelaaja takarajan tullen. Anaheim varmasti luopuisi kapteenistaan hyvää korvausta vastaan varsinkin kun Anaheimissa näyttää olevan menossa sukupolven vaihdos. Devils on esiintynyt sitkeästi huhuissa, eikä vähiten veli Robin takia, mutta muitakin ottajia varmasti on. Pallo kuitenkin lopulta on Niedermayerin itsensä käsissä, antaako kapteeni jäähyväislahjan joukkueelle, jonka johdatti historiansa ensimmäiseen mestaruuteen?

Toki muitakin myyjiä ja ostajia tulee olemaan, kuten myös monia muita spekulaation aiheita. Caps ostaa puolustusta? Toronto myy Ponikarovskyn?, Mitä tekee Chicago tulevan capkurimuksensa suhteen?, saako Devils vihdoin takalinjoilleen todellisen ykköspakin?, Boston hankkii laiturin tai pari?.

Eli tähän ketjuun kaikki huhut, spekulaatiot, toiveet ja muu puhe takarajaan liittyvistä kaupoista. Lisäksi toimii hyvin myös seurantaketjuna itse Deadline-päivänä niille muutamalle jotka katsovat suoraa lähetystä striimien kautta TSN:ltä tai muilta kanavilta. Jätetään kuitenkin HFBoardsille itse fantasiakaupat yms. joten vaan sivistynyttä keskustelua.


Ja jopa Eklund kelpuutetaan päivittäisen naurunpurskahduksen toivossa.
 
Tehdäänpäs oikein lista suurista/kiinnostavista nimistä kenellä sopimus loppuu eli olisivat mahdollisia "rentaleita", jätän ihan muutaman joukkueen pois listoilta joita itse pidän tässävaiheessa varmoina playoffeihin menijöinä.

Listasta siis puuttuu seuraavien joukkueidein pelaajat:

New Jersey Devils
Buffalo Sabres
Washington Capitals
Pittsburgh Penguins
Chicago Blackhawks
San Jose Sharks

--------------------

Suluissa pelaajan ikä ja Stanley cup sormusten määrä.

Anaheim:
Scott Niedermayer (36, 4 SC)
Teemu Selänne (39, 1 SC)
Saku Koivu (35, 0 SC)

Atlanta:
Ilya Kovalchuk (26, 0 SC)
Pavel Kubina (32, 1 SC)
Vyacheslav Kozlov (37, 2 SC)

Boston:
Mark Recchi (41, 2 SC)

Carolina:
Ray Whitney (37, 1 SC)

Columbus:
Fredrik Modin (35, 1 SC)

Dallas:
Mike Modano (39, 1 SC) Tähän tosin lisättävä että iki dallasin tähti tuskin mihinkään lähtee
Jere Lehtinen (36, 1 SC) Sama pätee Lehtiseen kun Modanoonkin.

Detroit: (ai kun tekee gutaa kirjoittaa tämä tähän listaan)
Niklas Lidström (39, 4 SC)
Tomas Holmström (36, 4 SC)

Minnesota:
Kim Johnsson (33, 0 SC)
Owen Nolan (37, 0 SC)

Montreal:
Tomas Plekanec (27, 0 SC)

NY Islanders:
Doug Weight (38, 1 SC)
Martin Biron (32, 0 SC)

Ottawa:
Anton Volchenkov (27, 0 SC) täytyy mainita että ikäisekseen kaverilla on jo 55 NHL Playoff peliä takana.

Phoenix:
Robert Lang (39, 0 SC)

Pittsburgh:
Sergei Gonchar (35, 1 SC)

St. Louis:
Paul Kariya (35, 0 SC)
Keith Tkachuk (37, 0 SC)

Tampa Bay:
Alex Tanguay (30, 1 SC)

Toronto:
Mike Van Ryn (30, 0 SC)

Vancouver:
Pavol Demitra (35, 0 SC)
Willie Mitchell (32, 0 SC)
 
Viimeksi muokattu:

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Coyotesin tilanne on mielestäni aika mielenkiintoinen. Mikäli kauden alkupuoliskon hyvät otteet jatkuvat, niin Coyotes hyvin todennäköisesti nähdään playoffseissa sitten vuoden 2002.

Hommasta mielenkiintoisen tekee se, mitä Maloney tekee treiditakarajalla? Joukkueen runko on aika kapea, eikä se oikein kestä pahoja loukkaantumisia. Poffeihin tuskin kuitenkaan lähdetään vain surffailemaan ja katselemaan.

Maloney on aikasemmin tehnyt hyviä löytöjä Coyotesiin. Joten tältä osin saatetaan nähdä muutama nerokas treidi. Poffeihin jos meinataan tosissaan mennä, niin takalinjoille haluaisisin hyvän peruspakin, joka pystyisi vähän keventämään Coyotesin kärkipuolustajien taakkaa ja paikkaamaan mahdollisia loukkaantumisia. Mutta saas nähdä, että mitä Maloney keksii, jos keksii.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Henk.koht. odottelen mielenkiinnolla mitä Islandersin MV-rintamalla tapahtuu kun RDP alkaa olla kunnossa... Farmista pukkaa suht hyvää nuorta maalivahtia ja rosterissa on monen NHL-joukkueen mittakaavalla kolme ykkösveskaria! Snowlla on tod.näk. mahdollisuus saada joku nuori peluri sekä mukava draft-vuoro, menee vaihdossa kumpi vaan, Biron tai Roloson!
 
Henk.koht. odottelen mielenkiinnolla mitä Islandersin MV-rintamalla tapahtuu kun RDP alkaa olla kunnossa... Farmista pukkaa suht hyvää nuorta maalivahtia ja rosterissa on monen NHL-joukkueen mittakaavalla kolme ykkösveskaria! Snowlla on tod.näk. mahdollisuus saada joku nuori peluri sekä mukava draft-vuoro, menee vaihdossa kumpi vaan, Biron tai Roloson!

Bironista ja Islandfersin molari tilanteesta seuraavaa:
http://www.newsday.com/sports/hocke.../rick-dipietro-will-start-this-week-1.1695361
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Silti Kovy tulee olemaan takarajan puhutuin pelaaja ja varmasti tuottaa Atlantalle hyvän hinnan, mikäli kauppa toteutuu.

Hmm, hyvä hinta. Kaikki on suhteellista. Waddell on kahdesti myynyt tähtihyökkääjän ja ensimmäisellä kerralla tulos oli ok (Heatley <-> Hossa, de Vries) ja toisella kerralla saatiin laadun sijaan määrää (Hossa + Dupuis <-> Colby Armstrong, Erik Christensen, Angelo Esposito + Penguinsin ensimmäisen kierroksen varausvuoro = Daulton Leveille).

Minulle on jäänyt epäselväksi onko Thrashers rakentamassa joukkuetta uusiksi Bogosianin ja Kanen ympärille vai yrittävätkö Waddell & co päästä tällä kaudella väkisin pudotuspeleihin?

Jos tavoitteena on "rebuilding", niin Boston tai LA tuntuisivat loogisimmilta vaihtoehdolta kauppakumppaniksi. Jos tavoitteena on päästä poffeihin, niin silloin ymmärrän Chicago, Philly, Washington - huhut.

Toivottavasti Kovaltshuk treidataan mahdollisimman nopeasti, sillä se saisi aikaan dominoefektin. Mutta todennäköisesti GM Waddell venyttää hommaa mahdollisimman pitkään ja pahoin pelkään, että huonosti käy. Thrashers-fanien kannalta kannalta ikävin skenaario olisi, että loistavat olympialaiset pelannut Kovy loukkaantuisi Vancouverin finaalin viimeisellä minuutilla niin pahasti, että kausi olisi siltä erää ohi... .
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Hmm, hyvä hinta. Kaikki on suhteellista. Waddell on kahdesti myynyt tähtihyökkääjän ja ensimmäisellä kerralla tulos oli ok (Heatley <-> Hossa, de Vries) ja toisella kerralla saatiin laadun sijaan määrää (Hossa + Dupuis <-> Colby Armstrong, Erik Christensen, Angelo Esposito + Penguinsin ensimmäisen kierroksen varausvuoro = Daulton Leveille).

Niin no, Waddell on sen verran itsepäinen, ettei myy Kovalchukia ilman, että saa hyvän hinnan. Sitä paitsi itse luokittelisin vielä Kovalchukin kovemmaksi pelaajaksi kuin kumpikaan Heatley tai Hossa. Hossa ja Heatley menevät tähtistatuksella ja Kovalchuk supertähti. Se johtuu siitä, että näen Kovalchukilla olevan ns. "game-breaker" ominaisuus, jota en ainakaan Atlantan aikana nähnyt Hossalla, enkä ole kovin vakuuttuunut siitä, että osaako Heatley kääntää koko pelin yksin joukkueelleen.

Minulle on jäänyt epäselväksi onko Thrashers rakentamassa joukkuetta uusiksi Bogosianin ja Kanen ympärille vai yrittävätkö Waddell & co päästä tällä kaudella väkisin pudotuspeleihin?

Jos tavoitteena on "rebuilding", niin Boston tai LA tuntuisivat loogisimmilta vaihtoehdolta kauppakumppaniksi. Jos tavoitteena on päästä poffeihin, niin silloin ymmärrän Chicago, Philly, Washington - huhut.

Tällä kaudella lähdettiin selkesti hakemaan play-off paikkaa ja jos seuraavista peleistä alkaa voittoja tulla, niin ei Kovalchukia sälään prospecteja kannata vaihtaa. Mutta jos taas pelit jatkuu päin persettä, niin ehdottomasti nuoriin lupaviin pelajiin.

Toivottavasti Kovaltshuk treidataan mahdollisimman nopeasti, sillä se saisi aikaan dominoefektin. Mutta todennäköisesti GM Waddell venyttää hommaa mahdollisimman pitkään ja pahoin pelkään, että huonosti käy. Thrashers-fanien kannalta kannalta ikävin skenaario olisi, että loistavat olympialaiset pelannut Kovy loukkaantuisi Vancouverin finaalin viimeisellä minuutilla niin pahasti, että kausi olisi siltä erää ohi... .

Jossain on sanottu, että Kovalchuk treidataa, jos treidataan, ennen olympialaisia, varmaankin juuri tuollaisen skenaarion välttämiseksi. Mutta ei se kirkossa kuulutettua ole, etteikö häntä voisi kaupata kisojen jälkeen.

Kovalchuk on trade deadlinen isoin nimi, mutta jotenkin tuntuu, että Ray Whitney on se pelaaja, josta tullaan käymään kovin kilpailu.

Lisäisin tuohon TweetyLeafin listaan Atlantan osalta Colby Armstrongin, jolla voisi olla kauppa-arvoa rental pelaajana. Viime deadlinella jo Armstrongista tuli eniten kyselyjä Waddellille, joten miksei tänäkin vuonna. Lisäksi tuntuu, että Colby nyt ei ihan innokas olisi tekemään uutta sopimusta ja kyllä hänen tämän kauden otteensa pystyy korvaamaan jollain toisella pelaajallakin.
 

Fakap

Jäsen
Niedermayer ei ole ainakaan näillä näkymin lähdössä mihinkään Anaheimista:

"Scotty and I have been talking and he’s going to retire an Anaheim Duck. And that’s the way it’s going to be unless he tells me different."

Tuskinpa Selänne ja Koivukaan.

Tällä hetkellä mielestäni varmoja "myyjiä" tulee olemaan ainakin Carolina, Toronto ja St. Louis. Olisihan siellä todennäköisesti tarjolla ainakin Whitney, Corvo, Stajan, Ponikarovsky, Stempniak, Kariya ja Tkachuk. Vielä ei ole tosin tiedossa, että haluaako esim. Whitney ja Tkachuk edes lähteä mihinkään. Taitaapi olla pitkälti pelaajista kiinni. Eihän noista kukaan (ehkä Whitneytä lukuunottamatta) mitään ykköskentällisen pelaajia ole, mutta jotkut voisivat olla hyviä lisiä 2-3 kentällisiin.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eihän noista kukaan (ehkä Whitneytä lukuunottamatta) mitään ykköskentällisen pelaajia ole, mutta jotkut voisivat olla hyviä lisiä 2-3 kentällisiin.

Ja ennen kaikkea auttaisivat nykyistä organisaatiotaan helkkaristi, etenkin jos kausi on pulkassa.

Nim. "NTC sucks"

PS. Hieno ketjunavaus! I'll be back.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Stars sells but who's buying

Koska kausi alkaa olla Dallas Trashin osalta paketissa ja oiva ketjukin aiheelle perustettu, muutaman rivin spekulaatio JoeN:n myyntilistasta

Kaupattavia
Fabian Brunnström & Brian Sutherby
Molempiin pätee se, että kausi on mennyt Crawfordin koirankopissa eikä lupausta paremmasta tulevaisuudesta ole luvassa. FB on kesällä RFA ja Sutherbyllä on ensi kaudeksi reilu 800000$:n sopimus. Tulevaisuus on molemmilla muualla.
Toby Petersen - nelosketjuun tykinruokaa johonkin joukkueeseen.

Potentiaalista kauppatavaraa
Matt Niskanen - takana loistava tulevaisuus. Vuosi sitten, jos olisi kaupattu, olisi vituttanut ankarasti, nyt pitäisi löytää GM, jolta olisi jäänyt nuorukaisen tämän kauden epävarmat otteet ja virhealttius huomaamatta. Näytti Zubovin rinnalla aikanaan niin helvetin hyvältä. No, kukapa ei?
Trevor Daley - samat sanat kuin Niskasella. Potentiaalia niin perkeleesti, mutta kompensoi sen käsittämättömällä lumpeilulla.
Steve Ott - neuvotteluita UFA:ksi kesällä muuttuvan Ottin pitämiseksi on kuulemma käyty, mutta eiköhän Joe onnistu senkin ryssimään kuten melkoisella midaksen kosketuksellaan muutkin tähän asti tekemänsä uudistukset. Luultavaa siis on, että Ott ei tee jatkoja, eikä häntä kaupata, vaan menetetään ilmaiseksi kesällä.
Brad Richards - tästä voi tulla pyyhkeitä hyvinkin lähietäisyydeltä, mutta ainoa todella potentiaalinen kauppatavara (junnuja lukuunottamatta) on erinomaista kautta pelaava Brad Richards. 7,8 milliä vapautuisi capista tilaa ja luultavasti tilalle saisi pelimerkkejä, mutten tästä kaupasta juurikaan tykkäisi. Olisi varmasti kuitenkin vahvistus jollekin cup contenderille.

Eivät liiku mihinkään
Modano, Lehtinen, Ribeiro, Morrow, Eriksson, Robidas, Grossman, Benn, Neal, Wandell, Fistric.
Kaksi ensimmäistä ovat hyvin lähellä lopettaa tähän kauteen ja kattoon vetämistä ja loput pelurit muodostavat Dallasin rungon seuraavaksi kaudeksi.

Eivät valitettavasti liiku mihinkään
Turco - Mis sie tarttisit mokkea, joka pelasi muutaman hyvän runkosarjan vuosituhannen alussa, kahdet erinomaiset pleijarit, eikä ole voittanut ikinä mitään ja joka pelaa toista perättäistä, kauniisti sanottuna epävarmaa, kauttaan? Et missään. Sitähän miekin.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Habs-ketjussa on jo hieman spekuloitukin, mutta Jaroslav Halak voi olla jollekin jengille erittäin hyvä hankinta. Edullinen, tosin UFA kesällä, mutta viimeaikojen näyttöjen perusteella yksi liigan parhaista veskareista. Tottunut Montrealissa rumputuleen. Pelannut tosin niin hyvin, että Habs halunnee vaihtokaupassa laadukkaan valmiin pelaajan tai todella hyvän prospektin. Koska Habseillä ei ole kovin paljoa tilaa capissa, niin hyvää ja kallista ei tietenkään pysty ottamaan vaihdossa.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Habs-ketjussa on jo hieman spekuloitukin, mutta Jaroslav Halak voi olla jollekin jengille erittäin hyvä hankinta. Edullinen, tosin UFA kesällä, mutta viimeaikojen näyttöjen perusteella yksi liigan parhaista veskareista. Tottunut Montrealissa rumputuleen. Pelannut tosin niin hyvin, että Habs halunnee vaihtokaupassa laadukkaan valmiin pelaajan tai todella hyvän prospektin. Koska Habseillä ei ole kovin paljoa tilaa capissa, niin hyvää ja kallista ei tietenkään pysty ottamaan vaihdossa.
Valmis pelaaja tai hyvä pelaajalupaus vaihdossa kakkosmaalivahtiin joka on kauden päätteeksi rajoittamaton vapaa agentti.

Habs huhu hommia.

2. kierroksen varausoikeus on todennäköisempi vastine.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Habs-ketjussa on jo hieman spekuloitukin, mutta Jaroslav Halak voi olla jollekin jengille erittäin hyvä hankinta. Edullinen, tosin UFA kesällä, mutta viimeaikojen näyttöjen perusteella yksi liigan parhaista veskareista. Tottunut Montrealissa rumputuleen. Pelannut tosin niin hyvin, että Habs halunnee vaihtokaupassa laadukkaan valmiin pelaajan tai todella hyvän prospektin. Koska Habseillä ei ole kovin paljoa tilaa capissa, niin hyvää ja kallista ei tietenkään pysty ottamaan vaihdossa.

Itseasiassa Halak on RFA, joka nostaa hänen myyntiarvoaan. Vasta 24-vuotias.

Habsilla on cap-spacessa tilaa 2,4 miljoonaa (LTIR-replacementit huomioiden), eli trade-rajalla on varaa ottaa pelaaja jonka vuotuinen caphit on n. 6 miljoonaa. Toki ensivuodeksi tälläisiä pelaajia ei voida pitää.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Edmonton Oilers.

Oilers aloitti kauden pirteästi, mutta muutamat avainpelaajien loukkaantumiset ovat aiheuttaneet syvän laman ja tappiokierteen. Nyt näyttääkin siltä että Edmontonissa olisi hyvä aika rakentaa joukkue pohjalta uudestaan, mutta muutamat pitkät ja kalliit sopimukset saattavat asettua esteeksi. Oilerssin suurimmat myyntivaltit ovat siniviivalla sillä puolustajista on lievää ylitarjontaa. Herroista Staios, Souray, Visnovsky, Grebeshkov ja Gilbert varmaankin ainakin 1-2 kaupataan muualle, joskin Grebeshkov on ainut jonka sopimus päättyy tähän kauteen. Hyökkäyksestä ainakin alisuorittanut Patrick O'Sullivan on kaupan, lisäksi Ethan Moreau, Fernando Pisani ja Robert Nilsson saattaisivat lähteä öljyn väreistä. Ja sitten jos joku vielä olisi halukas ottamaan Shawn Horcoffin sopimuksen...

Oilersillahan on se normaalitilanne, että niitä harvoja pelaajia joilla olisi jotain kauppa-arvoakin ei todellakaan kannattaisi myydä ja vastaavasti niitä, joista olisi hyvä päästä eroon tuskin kukaan haluaa.

Puolustajia on tosiaan ihan tarpeeksi ja olisin tyytyväinen jos Souraysta ja/tai Staioksesta pääsisi eroon. Souray ilmoitti olevansa valmis luopumaan NTC:stään mikäli sopiva diili tulisi kohdalle. Käytännössä tämä tarkoittanee lähemmäksi tyttäriään muuttamista, joten jossain Kalifornian tuntumassa ovat varmaan ne "sopivat diilit". Oilersissahan Souray on tuntunut lyövän hanskat jo tiskiin. Staiokselle saattaisi löytyä ottaja, mikäli joku contender hakee pudotuspelejä varten varalle puolustajia. Haittana tuossa on sitten myös ensi kauden kattava sopimus.

Hyökkääjistä Moreausta olisi päästävä eroon, mutta kuka haluaa pelaajan, jonka ainoat merkille pantavat toimet nykyään kaukalossa ovat tyhmät hyökkäyspään jäähyt. Moreau on silmävammansa jälkeen ollut kuin varjo entisestään ja tuskin tuo ensi kaudenkin kattava sopimuskaan kauheasti houkuttaa muita jengejä.
Horcoffista ei kannata tosiaan edes puhua.
Mikäli Pisani pysyy kunnossa, niin siitä saattaisi joku napata itselleen pudotuspeleihin luotettavan puolustavan hyökkääjän.
Toinen ehkä kaupattavissa oleva hyökkääjä olisi Comrie, mikäli nyt pääsisi pois siitä rautakeuhkosta ennen siirtorajaa. Ei Comriellakaan varmaan kauheasti olisi kysyntää, mutta sopimus nyt ainakin loppuu kesällä.
O'Sullivan on ehkä vähän parantanut viime aikoina, joten en tässä vaiheessa lähtisi tyrkyttämään häntä kenellekään, mutta toisaalta mikäli joku miehen haluaa, niin en pistäisi kauppaa pahakseni.
Cogliano saattaisi olla kaupan, mutta markkina-arvo lienee tällaisen katastrofikauden jälkeen niin alhaalla, että olisi ehkä tyhmää tehdä kauppaa nyt.

Oilersin olisi tärkeää päästä noista kalliista ja pitkistä sopimuksista eroon, mutta eihän se mitenkään helppoa ole. Ja tietysti hommia hankaloittaa vielä sekin, että Tambellini-Lowe kaksikolla ei vaikuta olevan pienintäkään käsitystä siitä mitä ovat tekemässä ja mihin suuntaan joukkuetta olisivat viemässä.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
No, mitäs pukki toi, kysytään 4. maaliskuuta.

Omiin toiveisiini kuuluu ensisijaisesti kiekollinen profiilipakki tai kovatasoinen kahden suunnan puolustaja. Vähäisempänä toiveena on täydentää hyökkäystä kovalla aloittajalla tyyliin Eric Belanger. Devilsin cap-tilanne sallii myös kallispalkkaisten vuokramiesten hankinnan, koska cap-tilaa on yli 6,5 miljoonaa kun luku suhteutetaan koko kauden palkkoihin.

Tuleva kuukausi ennen Olympialaisia on ratkaiseva sen suhteen, keitä ylipäätään on myyntilistalla (no shit, Sherlock). Potentiaalisten myyjien ja ostajien lista on tässä vaiheessa vielä todella lyhyt. Olympialaisten aikaan olemme paljon viisaampia siitä, mitkä joukkueet putoavat kelkasta ja voivat suunnata katseet golfkauteen ja varaustilaisuuteen juhannuksena. Enimmät osto- ja myyntispekuloinnit onkin parasta säästää laskiaisen ratoksi.

edit. Noin 50 ottelun kohdalla pelistä pudonneita joukkueita on vain kourallinen ja periaatteessa noin 25 joukkueella on realistiset mahdollisuudet yltää pudotuspeleihin. On mielenkiintoista nähdä, millaisiksi pelaajamarkkinat muodostuvat ja miten viivan tuntumassa olevat joukkueet reagoivat tilanteeseen, jossa vielä siirtorajalla suurimmalla osalla on mahdollisuudet pudotuspeleihin.

Lou Lamoriello on perinteisesti hankkinut siirtorajalla pakkeja, mutta aniharva näistä väliaikaishankinnoista on ollut mitään muuta kuin varaosia. Toivottavasti Lamoriellon tutkassa ovat jo näiden aikojen Shawn Chambers ja Neal Broten, nuo kouluesimerkit nappiin menneistä takarajan hankinnoista.

Itse odotan siirtorajaa joka päivä maltamattomampana. Aiemmilla kausilla on ollut ihan ymmärrettävää tyytyä sometimes not to make a move is the best move -dogmaan, mutta tämä kausi vaikuttaa monella tapaa täysin erilaiselta kuin vaikkapa Sutterin vuodet, jolloin runkosarjan perusteella Devilsille pystyi povaamaan mahdollisuuksia mennä pitkälle.

Tänäkin vuonna joukkue on tukevasti Idän kärjessä ja jo nyt miltei varma playoff-joukkue, jollei pakka nyt täysin leviä käsiin. Joukkuetta on alkusyksystä täydennetty onnistuneesti veteraaneilla, jotka hoitavat roolipelaajien osuuden tyylikkäästi. Kokeneen rungon taustalle Devilsillä on noussut tai nousemassa omasta farmista kelpo nuoria ottamaan roolia, Bergfors ja Fraser etunenässä. Eikä unohtaa sovi läpimurron tehnyttä Andy Greeneä, joka oli kahdella aiemmalla kaudellaan pelkkä täytemies.

Onko tämä vuosi sitten "se" vuosi, jota varten siirtoja tehdään, vai tekeekö Lou siirtonsa etsien vahvistuksia, jotka tuovat tulosta vasta myöhemmin, huolimatta siitä, että Martyn nykyisestä sopimuksesta on jäljellä tämän jälkeen enää kaksi kautta ja mahdollisuudet voittaa neljäs mestaruus vähenevät vääjäämättä?

Joka tapauksessa Devilsin parhaimmat kauppatavarat tässä vaiheessa ovat farmi- ja junnupelaajia. Saatavilla olevista runkopelaajista kellään ei ole järin suurta kauppa-arvoa, koska sopimukset ovat pääasiassa pitkiä ja kalliita eikä joukossa ole yhtään markrecchiä, ihanteellista vuokramiestä.

Devilsin NHL-miehistön kauppatavara on tässä. Luettelosta ovat poissa sellaiset pelaajat, joilla ei ole mitään mainittavampaa kauppa-arvoa tai jotka eivät ole saatavilla.

Clarkson
Bergfors
Zharkov
Greene
Oduya
Salvador
Danis

Nuoriso-osaltolta arvelisin ainakin sellaisten nimien kuin Mattias Tedenby, Patrice Cormier, Adam Henrique, Alexander Urbom ja miksei myös Matt Corrente ja Tyler Eckford, herättävän kiinnostusta.

Jos nyt joitain pelaajakohtaisia toivelistoja on ylipäänsä mielekästä esittää, niin tässä olisi oma ihQ-viisikkoni, josta on suosiolla jätetty pois selkeästi koskemattomat pelaajat. Tämä on nyt silkkaa nimien heittelyä ja pikemmin esimerkkejä siitä, minkätyyppisiä pelaajia toivoisin näkeväni vahvistamassa omaa suosikkiani. Toivottavasti ketju ei happamoidu tästä ja muutu silkaksi fantasiakauppojen heittelyksi vastoin ketjun avaajan toiveita.

1) Scott Niedermayer

- Olivat Niedsin lähtötunnelmat sitten miten paskanmakuiset tahansa, Niedermayerille ei sanota ei kiitos, jos hän on saatavilla. Tekisi Devilsin pakistosta kertalaakista idän eliittiä. Nyt jokainen joutuu pelaamaan ikään kuin pykälää isommassa roolissa kuin taidot edellyttävät.

2) Pavel Kubina

Atlanta on vielä mukana pudotuspelitaistossa ja Kubina on heidän pakistonsa avainmies. On kallis hankinta, mutta toisi pakistoon kaivatun rightin viivamiehen. Ja osaahan tuo Kubina puolustaa omaakin maalia.

3) Zbynek Michalek

Kriisijoukkue Phoenix on pelaamassa itseään pudotuspeleihin. Mitä Kubina Atlantassa, sitä Michalek Coyotesissa. Michalekin alihintainen soppari on myös katkolla tähän kauteen, joten tilanteessa 1+1=3, eli Coyotesin jäädessä pudotuspeleistä ulos ja jatkosopimusneuvottelujen kariutuessa, Michalek kirjattuna lähetyksenä Newarkiin, kiitos.

4) Lubomir Visnovsky

Visnovsky paikkaisi pelintekijän mentävän aukon kokoonpanossa. Miinuspuolella on hänen pitkä sopimuksensa, joka kattaa vielä kaksi vuotta. Devilsin sopimustilanteen huomioon ottaen Edmontonin suuntaan pitäisi liikkua miljoonia, kuten Johnny Oduyan 3,5 miljoonaa. En tosin usko, että alisuorittava Oduya olisi kovin houkutteleva nimi Oilersin päässä.

5) Dan Hamhuis

Nashville on mukana playoff-taistossa ja on todennäköisesti halukas vahvistamaan hyökkäystään. Devilsillä ei tosin ole välttämättä tarjota sopivia ja Nashvillen kannalta kiinnostavia pelaajia vaihdossa.
 
Viimeksi muokattu:

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Carolina pelaa toki kauden parasta peliään, mutta aika epätodennäköiseltä nuo playoffit vaikuttavat. Samalla kuitenkin joukkueen nuoriso on esittänyt sen verran lupaavia otteita, että JR voi kohtalaisen rauhallisin mielin alkaa viettämään aikaa puhelimen ääressä.

Ray Whitney
Onko se sitten hyvä vai huono asia, mutta Wizard on ollut iästään huolimatta jälleen Carolinan tehokkain pelaaja. Taitoa, pelisilmää ja kokemusta löytyy riittämiin, joten eipä ole ihme, että Whitney on varmasti tämän kevään yksi halutuimmista pelaajista. Toki sopimuksesta löytyy NTC-pykälä ja Whitney on kaiketi kertonut myös halunsa jatkaa Carolinassa. Jos Wizard puolestaan haluaa matkata vuokrapelaajaksi jonnekin hyvällä korvauksella, niin tottahan toki Ray on sitten kesällä tervetullut takaisin. Mutta jos siirtohaluja ei ole, niin monet varmasti ymmärtävät ja hyväksyvät myös sen vaihtoehdon.

Matt Cullen
Cullen on ollut ehkäpä Carolinan tasaisin pelaaja. On hyvä molempiin suuntiin, hoitaa ylivoimat sekä alivoimat ja playoff-kokemusta/sormus löytyy. Jos joku haluaa hyvän ja halvan kakkos- tai kolmoskentän sentterin, niin tässä sellainen.

Joe Corvo
On parhaillaan loukkaantuneena, mutta tervehtyy ajoissa. Tunnettu hyvänä kiekollisena pakkina, mutta on myös mainettaan parempi puolustuspäässä. Pelasi alkukaudesta hurjia minuuttimääriä (jopa Pitkästä enemmän), ja sai monessa pelissä eniten peliaikaa niin yli- kuin alivoimallakin. Välillä Corvo on toki edelleen hieman virhealtis.

Muita Carolinan vähemmän arvokkaita UFA-pelaajia ovat maalivahti Manny Legace; puolustajat Aaron Ward, Niclas Wallin (NTC) ja Jay Harrison; sekä hyökkääjät Stephane Yelle, Michael Ryan, Scott Walker (NTC) ja Tim Conboy.

Sitten on useita sellaisia, joilla olisi sopimusta vielä jäljellä yhden kokonaisen kauden verran; kuten Rod Brind'Amour, Sergei Samsonov, Chad LaRose, Jussi Jokinen ja Erik Cole.

Mutta eiköhän nuo kolme ensimmäistä ainakin herätä mestaruutta tavoittelevan joukkueen kiinnostuksen...
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jos nyt joitain pelaajakohtaisia toivelistoja on ylipäänsä mielekästä esittää

1) Scott Niedermayer

- Olivat Niedsin lähtötunnelmat sitten miten paskanmakuiset tahansa, Niedermayerille ei sanota ei kiitos, jos hän on saatavilla.

2) Pavel Kubina

toisi pakistoon kaivatun rightin viivamiehen.
Miksipä ei näistä jompikumpi, mutta yksi muukin ajatus herää. Nämä kaksi yhdistämällä (entinen Devil + rightin viivamies) saadaan.... ta-daa!... Brian Rafalski.

Älkää nyt pitäkö niin kaukaa haettuna. Rafulla on toki paperi Wingsiin 2012 saakka, mutta on sitä kummempiakin tapahtunut. Sitäpaitsi nyt pelataan piiiiiitkästä aikaa kautta, jolloin Detroit saattaa jopa jäädä playoffien ulkopuolelle.
 

Andrew

Jäsen
Miksipä ei näistä jompikumpi, mutta yksi muukin ajatus herää. Nämä kaksi yhdistämällä (entinen Devil + rightin viivamies) saadaan.... ta-daa!... Brian Rafalski.

Älkää nyt pitäkö niin kaukaa haettuna. Rafulla on toki paperi Wingsiin 2012 saakka, mutta on sitä kummempiakin tapahtunut. Sitäpaitsi nyt pelataan piiiiiitkästä aikaa kautta, jolloin Detroit saattaa jopa jäädä playoffien ulkopuolelle.

Brian Rafalskilla on "No Trade" pykälä sopimuksessa mutta jos mies haluaa sen purkaa niin Red Wings voisi olla valmis tekemään kauppoja vaikka puhutaankin Michiganin omasta pojasta.

Vuoden 2008 mestaruuden jälkeen Rafalski on ollut niin käsittämättömän huono. Silloin kun ei ole loukkaantunut niin peli on nykyisin kaukana omasta tasosta. En tiedä mitä miehelle on tapahtunut...

Lisäksi Rafalski vie leijonan osan Red Wingsien palkkakatosta.
 

M10

Jäsen
Eivät valitettavasti liiku mihinkään
Turco - Mis sie tarttisit mokkea, joka pelasi muutaman hyvän runkosarjan vuosituhannen alussa, kahdet erinomaiset pleijarit, eikä ole voittanut ikinä mitään ja joka pelaa toista perättäistä, kauniisti sanottuna epävarmaa, kauttaan? Et missään. Sitähän miekin.

Kyllä Turcolle varmasti ottajia riittää. Voisi kelvata esim. Phillyyn. Kyllähän Turco vielä on parhaimmillaan ihan kelvollinen kassari, mutta tarvitsee hyvän pakiston eteensä - ja Philadelphialla sellainen on. Ainakin parempi kuin Starsilla.

Nieuwendyk varmasti kaupittelee Turcoa tässä tammi-helmikuun aikana. Varsinkin jos Auld näyttää pystyvänsä kantamaan ykkösveskan vastuun ainakin toistaiseksi.

Dallas tarvitsee kuumeisesti 1-2 top4 pakkia. Alkuun pitäisi saada edes se yksi hyvä pakki. Oma toive olisi vaikka treidi Ottawan kanssa: Turco <--> Phillips ja sitten kesällä Lehtonen Starsiin. Tai vaikka aiemminkin jo. Ja kyllä se Halak myös kelpaisi, mutta hänen perässään taitaa olla aika moni seksikkäämpikin seura.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jos Maple Leafs nousee ainakin "lotterystä" ulos, veikkaan että Burke pesee kasvojaan pistämällä esim. Kaberlen lihoiksi niin että takaisinpäin matkaa ainakin yksi ykköskiekan varaus ja joku/joitain lupaavia pelaaja/pelaajia. Sitten käsissä on edelleen kehityskelpoinen joukkue, ykköskiekan varaus ja lisää lupaavia pelaajia.

Näin kirjoitin lokakuussa Maple Leafs-ketjuun, ja vaikka Kaberle ei täysin varmasti liikkuisikaan, on nyt ainakin Pierre LeBrunin blogin mukaan sellaista kasvojenpesu/tulevaisuus-treidailua kehitteillä.

For example, pretend you're a Cup contender. You want to make a deal to help your team March 3, but you don't have enough cap room. The Leafs are telling those types of clubs they'll take a contract off their hands for a pick or prospect. No other seller, in all likelihood, will offer that scenario to buyers because no other seller is willing to park big money in the AHL to make these deals happen. This is where the Leafs hope to start recouping some assets, especially after dropping a pair of first-rounders to Boston for Phil Kessel.

In the meantime, the Leafs are getting feelers for pending free agents, such as Alexei Ponikarovsky and Matt Stajan, and even guys under contract past this season like Niklas Hagman (two more seasons at $3 million per). A handful of the free agents will almost surely be moved out. Ponikarovsky, hot of late, could be a fetching pickup for a team looking for second-line offense.

Niin, tuollainen hyvin cappia vastaanottamaan pystyvä joukkue se vasta mainio kauppakumppani onkin. Voi ottaa päälle pientä riippaakin, aikamoinen pelastus voisi olla monelle joukkueelle. Veikkaan, että ainakin Pittsburgh tulee olemaan noidenkin laiturien perässä.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Tämän hetken ehkä huonoimman joukkueen Boston Bruinsin peliä katsellessa tuli mieleen että jos sarjataulukossa tapahtuvaa syöksyä ei saada oikaistua niin onko joukkueessa siirtorajalla muita kiinnostavia pelaajia?

En yleensä harrasta spekulointia tulevilla kaupoilla mutta usko pudotuspeleihin ja niissä menestymiseen on ollut viimeisten viikkojen aikana kovilla. Tulevat vapaat agentit on aina kysyttyjä ja tässä muutama joista voisi soittoja tulla (ja rooli cupista taistelevassa joukkueessa):


[L/C/R] Mark Recchi $1,7m
Kommentoi nimiä mainitsematta julkisuuteen työnteon puutteesta tämän hetken Bruinseissa. Joukkueen ikäpresidentti jonka pelistä ei yritystä puutu ja vaatii samaa muilta, vielä vähän hyökkäyspään tehoja jäljellä. Ei jatka Bostonissa kauden jälkeen, lopettaa uransa?
(Kolmannen ketjun hyökkääjä.)
Hinta: Toisen/kolmannen kierroksen varaus tai halpa ja nuori pelaajaprojekti?

[D] Derek Morris $3,3m
Tämän kauden paras pakki ja tasaisin suorittaja pelistä toiseen. Toivon pitkää jatkosopimusta Bostoniin.
(Top-4 puolustaja)
Hinta: Toisen kierroksen varaus?

[D] Andrew Ference $1,4m
Katastrofaalisen alkukauden (nhlpa-kohu ja huonot otteet kentällä) jälkeen nousi pelaamaan tasaista 5-6 pakin peliä kunnes loukkaantui. Kunnossa ollessaan tuo syvyyttä enemmän kuin laatua puolustukseen. En usko että jatkaa Bostonissa kauden jälkeen.
(5-6 puolustaja)
Hinta: Halpa ja nuori pelaajaprojekti
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sheldon Souray on nyt virallisesti kaupan, kertoo tuo TSN:n linkki. Hyvä veto Tambellinilta ja Souraylta nostaa miehen kauppa-arvoa julkisin meiningein. Ei todellakaan mikään täydellinen pakki, mutta melkoinen boost siniviivalle, jos yv mättää. Taitaa poika taklatakin osata okay...
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sheldon Souray on nyt virallisesti kaupan, kertoo tuo TSN:n linkki. Hyvä veto Tambellinilta ja Souraylta nostaa miehen kauppa-arvoa julkisin meiningein. Ei todellakaan mikään täydellinen pakki, mutta melkoinen boost siniviivalle, jos yv mättää. Taitaa poika taklatakin osata okay...

Ja ehkä mielenkiintoisin kommentti liittyen Sourayn kauppaamiseen on tässä jutussa oleva maininta, jonka mukaan Sheldon voisi harkita myös Itäisen Konferenssin joukkuetta. Tähän astihan (tai siis viime viikosta lähtien jolloin Souray ilmoitti olevansa valmis luopumaan NMC:stä) on pidetty aika selviönä, että mies haluaa johonkin Kalifornian tuntumaan päästäkseen lähemmäs perhettään. Se on sitten eri asia, että mitkä ne Sourayn hyväksymät Itäisen jengit olisivat (varmaan täytyisi olla aika vahva Cup-ehdokas). No, onpa ehkä muutama vaihtoehto enemmän, joiden kanssa Tambellini voi neuvotella.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Se on sitten eri asia, että mitkä ne Sourayn hyväksymät Itäisen jengit olisivat (varmaan täytyisi olla aika vahva Cup-ehdokas).
Tiedän minä yhden jengin, joka on aina vahva Cup-ehdokas, ja myöskin Souraylle entuudestaan tuttu. Se joukkue tarvitsisi myös sopivasti viivamiestä takkuilevaan ylivoimaansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös