TPS kaudella 2016–2017

  • 361 052
  • 1 143

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pienenä Karvonsen fanipoikana on todettava tähän TuTo-stintin tilastot, 10 peliä tehot 2+9 ja +/- vakuuttava +15. Tuolla tahdilla pääsisi tehopörssissä aika koviin lukemiin ja tuo tahti on kuitenkin sellainen jolla näitä Tanuksia ja muita shoppaillaan silmät kiiluen ensi kaudeksi. Että katotaas nyt miltä meno näyttää pienen tauon jälkeen ja voihan se olla että nelosessa voisi peli toimia paremmin Vähätalon laidalla kuin että joutuisi sentteröimään.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Siitä huolimatta tosiaan itsekin siirtäisin Karvosen laitaan, jossa hänestä on otettavissa enemmän irti.
Karvonen tänään kolmosen keskellä. laidoillaan Virta ja Vähätalo. Toivotaan onnistumisia Eliakselle.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Mielenkiintoinen loppukausi tulossa. Loukkaantumiset alkavat just silloin kuin ei saisi ja markkinoilta ei saada "vahvistuksia". Aikaisempia vuosia peilaten, Tepsillä ei ole minkäänlaista tuuria loukkaantumisten suhteen joten se pitäisi ottaa huomioon kun joukkuetta kootaan. Hankala tietenkin budjetoida ennen kautta, mutta ei kaikkea voi laittaa kiinni heti kauden alussa. Toisaalta 2010 saatiin suht vähäpätöisiä ukkoja hankittua ennen loppua, mutta olivatkin kultaa. Samaa ihmettä tietenkin toivoisi nytkin.

Peli ei silmiä hivele, kun taas Pelicansin, HPK:n ja JYP:in pelit ovat lähteneet kovaan lentoon. Huono yhtälö, mutta pudotuspelit ovat eri pelejä. Siinä meillä on sentään kokemusetu moneen muuhun porukkaan, mutta materiaalin leveydessä annetaan vähintään saman verran takaisin. En vaadi ihmehankintoja tai muutakaan, periaatteessa ihan sama tuleeko ketään, mutta kauden jälkeen on avian turha rutista ettei paukut riittänetkään.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Vaikea tuosta Spinan jutusta on sanoa mitään. Onneksi tässä nyt 40 päivää aikaa ennen puolivälieriä toipumiseen jos on pahempi homma. On kyllä totta, ettei peliesitys ole ollut mitenkään kovin vakuuttavaa viime aikoina.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siellä on oikein kunnolla pistetty pakka uusiksi kahden ensimmäisen hyökkäysketjun osalta;

Thorell-Perrin-Kallio
Lindsten-Ahtola-Virta

Itse olisin kyllä lähtenyt näillä seuraavilla, mutta kaippa se valmennus tietää mitä tekee:

Thorell-Ahtola-Virta
Lindsten-Perrin-Kallio

Näin olisi mahdollisimman vähällä päästy muutoksissa, jos nyt ylipäätään mahdollista päästä vähällä.

Toisaalta eihän tuo kakkosketju näin ennakkoon lainkaan huonolta vaikuta, jännä nähdä kuinka nuo toimii.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Keskitalo käynyt jotain muutakin kun sitä julkkistyrkkyä panemassa? Sen verran tuntuu häntä kohtaan olevan antipatioita.

Heikkisenkin huono peli johtuu Keskitalosta.... Heikkinen se paska oli viime pelissäkin siinä rinnalla. 2 metrin syöttö omissa tuntui olevan Heikkisellä jo kompastuskivi. Kyllä Heikkisen täytyy kevättä ajatellen parantaa ja roimasti.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Keskitalo käynyt jotain muutakin kun sitä julkkistyrkkyä panemassa? Sen verran tuntuu häntä kohtaan olevan antipatioita.

Heikkisenkin huono peli johtuu Keskitalosta.... Heikkinen se paska oli viime pelissäkin siinä rinnalla. 2 metrin syöttö omissa tuntui olevan Heikkisellä jo kompastuskivi. Kyllä Heikkisen täytyy kevättä ajatellen parantaa ja roimasti.

Koko kauden ajan ainakin hallilla kuullut kuinka paska Keskitalo on. Vastustajan tehdessä maalin Keskitalon ollessa kentällä, on se ollut lähes aina hänen vikansa muutamien samojen henkilöiden mukaan. Muutamassa tapauksessa ollut Keskitalon vika vaikkei ollut kentällä, mikä on omasta mielestäni jo huvittavaa.

Bergerin ollessa kentällä ei samoilta tyypeiltä ole valitusta pahemmin kuulunut, vaikka tehnyt samanlaisia virheitä.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Berger ja Keskitalo ei molemmat kuulu liigaympäröihin menestyvässä joukkueessa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Koko kauden ajan ainakin hallilla kuullut kuinka paska Keskitalo on. Vastustajan tehdessä maalin Keskitalon ollessa kentällä, on se ollut lähes aina hänen vikansa muutamien samojen henkilöiden mukaan. Muutamassa tapauksessa ollut Keskitalon vika vaikkei ollut kentällä, mikä on omasta mielestäni jo huvittavaa.

En tietysti ihmettele vaikka osalta nuorista pelaajista se breikki jää TPS:n puolella tekemättä kun joutuvat negatiivisen suurennuslasin alle kotihallissa jatkuvasti(okei Keskitalo Jokereista alunperin, mutta), Vittasmäkikin oli puheissa jatkuvasti höyryävä kasa paskaa TPS:n riveissä, mutta pois pääsy on muuttanut menoa.
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Olenko edelleen yksi harvoista, joiden mielestä tepsin peli ollut korkeintaan keskivertaista joulukuun puolenvälin jälkeen? Pistekeskiarvo saattaa kertoa muuta, mutta voitot tulleet usein hyvän maalivahtipelin kautta. Alkukauden tehokkuus hyökkäyspäässä ollut todella pitkään kateissa. En lässyttäisi ylivoiman tehottomuudesta, joka toisaalta on ollut parempaa kuin alkukaudesta. Tasaviisikoin ollaan liikaa kulmissa tai ei päästä keskialueel yli.
 

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olenko edelleen yksi harvoista, joiden mielestä tepsin peli ollut korkeintaan keskivertaista joulukuun puolenvälin jälkeen? Pistekeskiarvo saattaa kertoa muuta, mutta voitot tulleet usein hyvän maalivahtipelin kautta. Alkukauden tehokkuus hyökkäyspäässä ollut todella pitkään kateissa. En lässyttäisi ylivoiman tehottomuudesta, joka toisaalta on ollut parempaa kuin alkukaudesta. Tasaviisikoin ollaan liikaa kulmissa tai ei päästä keskialueel yli.

Jotenkin tuntuu, että Tepin peli ei pahemmin ole kehittynyt siinä missä muut ovat saaneet kiinni. Vielä syksyllä oli pelejä, joissa luotettiin neljään kenttään ja painettiin peliä tasaisesti hyökkäyspäähän, nyt ollaan menossa pisteeseen, jossa Kallio vetää koko rekeä perässään ja Selinin ainoa kikka on lisätä miehen peliaikaa.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Olenko edelleen yksi harvoista, joiden mielestä tepsin peli ollut korkeintaan keskivertaista joulukuun puolenvälin jälkeen? Pistekeskiarvo saattaa kertoa muuta, mutta voitot tulleet usein hyvän maalivahtipelin kautta. Alkukauden tehokkuus hyökkäyspäässä ollut todella pitkään kateissa. En lässyttäisi ylivoiman tehottomuudesta, joka toisaalta on ollut parempaa kuin alkukaudesta. Tasaviisikoin ollaan liikaa kulmissa tai ei päästä keskialueel yli.

Kyllä näin on ollut. Jotenkin on paha tunne, että nämä 10 peliä saattaa tuoda aika rumaa jälkeä, jos tahti ei parane. Kallio ja Perrin muuten kellotti Ässä-pelissä koko kauden ennätysminuutit.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä näin on ollut. Jotenkin on paha tunne, että nämä 10 peliä saattaa tuoda aika rumaa jälkeä, jos tahti ei parane. Kallio ja Perrin muuten kellotti Ässä-pelissä koko kauden ennätysminuutit.
Eikös viime kaudellakin runkosarjan loppu mennyt ihan päin helvettiä ja Kallio+kumppanit vetelivät lähemmäs 30min pelissä?

Silloinhan oli kova taisto kuutospaikasta niin pitihän se parhaita peluuttaa maksimaalisen tuloksen saavuttamiseksi(vaikkei se toimikkaan). Mutta miksi nyt taas papat väsytetään ennen tärkeimpiä pelejä?
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tapparalle ilmeisesti vielä Kuuselan lisäksi tulossa keskushyökkääjä. TPS tarvitsee kyllä kovia nimiä jos meinataan keväällä pärjätä päätyyn saakka.
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tapparan nippu on kova, sitä ei käy kiistäminen, mutta ei sitä nimillä pelkästään voiteta. Kaitsun sanoin: ”Eihän meillä pitäisi lehtien perusteella olla mitään mahdollisuutta. Tiedä sitten viitsiikö sinne Jyväskylään lähteäkään, vai pitääkö ne pisteet postissa laittaa menemään.”
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei voiteta, ei. Mutta jos olet seurannut vähänkään Tapparan tekemistä tällä kaudella, niin tiedät varmaan, että siellä ei ole pelkkiä nimiä.

Osaava ja ammattitaitoinen valmennus, pelitapa, jota joukkue noudattaa kurinalaisesti. Laajuutta neljässä kentässä ja Liigan paras ylivoima.

Tottakai, ei ole sattumaa että Tappara liigan kärjessä on. Varmasti tulevat olemaan kova pala kevään peleissä ja kerroin mestaruuden voittamiselle on varmasti pienin, mutta mestaruuden voittamiseksi tarvitaan myös jotain mitä ei pysty hankkimaan: suotuisaa onnea. Vastaan asettuu sopivat vastustajat, ei tule loukkaantumisia, pelaajat suoriutuvat hyvin jne. Ennakkosuosikin asema on myös omalla tavallaan haastava.
 

Nauha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän se ole Green? Tuttu organisaatio, ympäristö ym. Mestaruus enemmän kuin todennäköinen. Kuuselan siirto myös täysin looginen.

Eipä tuota Tapparan nippua uhkaa tällä kaudella kukaan paras seitsemässä-sarjassa.

Tässäpä piilee kuitenkin urheilun suola ja ne tarinat, jotka sitten muistetaan. Tapparan kokoonpano ja tekeminen nyt näyttää siltä, että punainen matto kohti mestaruutta on levitetty, mutta yllätyksiä - romahduksia ja venymisiä - on nähty urheilussa niin monta kertaa ennenkin. Vai miten se nyt silloin 2010 puolivälieräsarjassa menikään...? Eikä sekään ole urheiluhistorian suurimpia yllätyksiä.

Meni nyt ihan täysin ohi ketjun aiheen, mutta ei kai sillä. Odottavan aika on pitkä, huomenna varmaan vielä pidempi, jos tänään ei mitään kuulu.
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Kyllä näin on ollut. Jotenkin on paha tunne, että nämä 10 peliä saattaa tuoda aika rumaa jälkeä, jos tahti ei parane. Kallio ja Perrin muuten kellotti Ässä-pelissä koko kauden ennätysminuutit.

Vain niin :D hyvä selin! Vaik voiha se olla et kallio pelaa niin paljon kuin haluaa. Mitkäs ne minuutit oli?
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sentteritilanteesta hiukan;

Ahtola - Eli ykkössenana vetää tällä hetkellä 2-3ketjun laituri

Perrin - Kakkossentterinä ura laskusuunnassa oleva vanha tekijä

Karvonen - Ei vain riitä, todettu moneen otteeseen

Virtanen - Hyvä nelosketjuun muttei pykälääkään korkeammalle

Tälläkö pitäisi oikeasti keväällä mennä pitkälle? Mitä jos vaikka Perrin/Ahtola ottaa osumaa ja pois peleistä?

Onhan siinä Virta tietysti joka voi keskelle siirtyä, tietääkö kukaan miksi Virta on siirretty laitaan?

Huolestuttavaa kyllä. Kakkossija saattaa sokaista monia mutta tuo sentteristö on varmaan liigan ohuin.

Ihmettelen jos ei tänään vielä tule uutisia uudesta sentteristä, jota on siis etsitty koko kausi!
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Sen verran vielä, että nyt kun talkkari poissa, niin pitää isojen äijien aka tallen ja jonne suojella spinaa ja muitakin taitopelaajia enemmän. Sitä rikotaan niin saatanasti. Spinaa siis.

Eka peli ku talkkari poissa ja spina sairastuvalle. Oli toki aikalailla vahingonoloinen tilanne...
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jos sentteriä ei tule, muuttuvat Hamiltonin ja PSN:n hankinnat melko mitättömiksi.

Kaikki (myös Antsa & kumppanit) tietävät, että sentteri tarvitaan, ei ole muita vaihtoehtoja. Ilman sentterihankintaa loppuu keväällä homma lyhyeen.

Se on justiinsa näin. Kumen paikkaajaa etsitty ties kuinka kauan ja nyt on Taffea myöten pelaajia viivalla. Eri asia toki onko saatavilla, mutta kyllä siellä liha liikkuu. Hirvittävä pettymys jos sentteriä ei saada hankittua tässä ajassa mitä on ollut käytettävissä ja julkisesti on sanottu, että tarve on.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Elikkäs, elikkäs.. Hamilton ja Savilahti-Nagander sieltä saapuivat rosteriin, mutta sitä sentteriä saadaan vielä odotella, jos sellainen nyt ylipäänsä on saapumassa Turkuun. Ei siis ihan sitä mitä toivottiin, mutta ehdottomia vahvistuksia kuitenkin kumpainenkin. Ensimmäinen paikkaa loistavasti Pikkaraisen jättämän aukon, PSN taas tuo syvyyttä puolustukseen ja on Atulle tuttu puolustaja SaiPa-vuosilta (vaikka ei olisikaan enää samanmoisessa vedossa). Itseäni lämmitti erityisesti Hamiltonin hankinta ja uskaltaisin väittää, että tulee hakkaamaan maalinedustalta arvokkaita maaleja pudotuspeleissä. PSN taas voisi kokea henkisen ilmestymishetkensä kun pääsee Tallenin kanssa samaan joukkueeseen ja alkaa pelaamaan taas kokonsa edellyttämällä tavalla.

JOS sentteriä ei saavu, mennään seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Thorell - Virta - Spina
Lindsten - Perrin - Kallio
Hamilton - Ahtola - Vähätalo
Taavitsainen - Virtanen - Lahtinen
(Karvonen & co.)

Tallinder - Eronen
PSN - Heikkinen
Forsström - Tikkanen
(Keskitalo, Berger & co.)


- Virran pitäisin siinä kohtaa keskellä, pakko oikeastaan..

JOS sentteri saapuisi niin voitaisiin mennä seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Thorell - "Taffe" - Spina
Lindsten - Perrin - Kallio
Hamilton - Ahtola - Virta
Taavitsainen - Virtanen - Vähätalo
(Karvonen, Lahtinen & co.)

Tallinder - Eronen
PSN - Heikkinen
Forsström - Tikkanen
(Keskitalo, Berger & co.)


- Niin, kyllähän se on aika itsestäänselvää että se sentteri pitäisi sinne saada..
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Keskitalosta mainitsen sen verran etten usko miehen aivan heti tippuvan pois kokoonpanosta. Mies kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiin pitkällä lapulla, joten luultavasti mahtuu kuusikkoon. Tikkanen Föri kaksikko siellä varmasti ennemmin on liipasimella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös