TPS kaudella 2016–2017

  • 360 712
  • 1 143

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ajattelin avata tällaisen ketjun, koska jo monessa paikassa osaa pelaajia koskien puhutaan jo jatkosopparien ajankohtaisuudesta. Lyhyellä pohjustuksella, mielestäni tilanne on kohtalaisen hyvä, mutta on tietysti myös avainpaikkoja johon ei vielä miehiä ole kiinnitetty. Tänne saa ehdotella miten sitä joukkuetta kasaisi, myös mutut on sallittuja, kun niille ei viitsi tähän aikaa avata vielä omaa ketjua, jotain realismia olisi kuitenkin hyvä olla mukana.

Tepsin kotisivujen mukaan sopimuksen alaisista pelaajista saa koostettua alla olevan ryhmän. Teen kokoonpanot vähän sillä mielellä, että mikäli huomenna kausi loppuisi ja kentät olisivat samat kuin viime pelissä, niin ketä meille jäisi.


XXX - Perrin - XXX


Ahtola - Vainiola - Kume

XXX - XXX - Spina

XXX - Virtanen - Virta



Tallinder - XXX


Forsström - Tikkanen


XXX - XXX



XXX
Georgijev


Eli siinä olisi tilanne. Kallio ja Vähätalo puuttuvat listasta, koska eivät omaa sopparia, näkisin kuitenkin että molemmat olisi hyvä saada pidettyä ja uskon että saadaankin. Hyvää on se että nämä kaksi miestä kiinnittämällä ja optioita lunastamalla, puuttuu kolmesta kärkikentästä yhteensä vain kaksi miestä. Näkisin että Vainiolan ja Perrinin sopimus kannattaa lunastaa, Koskirannan pelit puolestaan taitaa olla Turussa luetut. Perrin vanhenee kesällä taas vuodella, joten parempaa tulitukea toivoisin kakkossentteriltä kuin mitä Tero voi tarjota. VVV on luotettava 2-3 sentteri mikäli saadaan kuitenkin kisaan mukaan joku ennalta vähän kovempi, kehittyvä, mutta jo myös tasonsa näyttänyt. Tukonen on kinkkinen, nyt menee hyvin, mutta ei miehelle kovin mahtipontista lappua vaan voi silti tarjota, uskon myös että jos vähänkin on ulkona ottajia niin Tukonen lähtee, saattaa olla uran viimeisiä mahdollisuuksia kuitenkin. Moisiolla ei ole sopparia mutta tähänastisilla näytöillä miehen voisi vaikka pitää, koska hinnalla tuskin on pilattu.

Puolustus on kinkkisempi. Tallinderin option tuolta voi lunastaa, mutta Forsströmistä en osaa oikein sanoa, junnuja on rosterissa yllinkyllin ja Petun on aika poistua jo. Tomaksen kohtalo riippuu pitkälti siitä mihin peli kehityy, ei ole kuitenkaan niitä kenelle nyt voisi alkaa lappua sorvaamaan. Frimanin kohtalo vielä hieman auki, mutta Malmia tuskin tarvitaan. Joudutaan siis hakemaan paria kovaa nimeä markkinoita ja ehkä runkoonkin. Loppuun väsäilen sitten vähän rosteria millaista tarjolla olevista palasista voisi tässä vaiheessa alkaa koota.



Lehkonen - Perrin - Kallio
Ahtola - Vainiola - Kume
Vähätalo - XXX - Spina
Moisio - Virtanen - Virta

Tallinder - Porseland
Mojizs - Tikkanen
Nikkilä - Eronen

Georgijev
Setänen


Tuollaiset tuli äkkiä rustattua. Jos nyt vähän haetaan perusteluita noille niin hyökkäyksessä yksi "uusi" nimi, loput vanhojen jatkoja. Lehkosella ei ole Ruotsissa kulkenut, sopimus katkolla, paluu Suomeen voisi olla ajankohtainen, voisi olla mahdollista saada mies palaamaan muuttuneeseen organisaatioon, jokatapauksessa maalintekijä. Tuolle tontille vapautuu liigasta nimiä esim. Puustinen ja Kuusela, molemmilla kuitenkin hyvä kausi nyt menossa ja Tukosen tavoin uskon että lähtevät ulkomaille eikä heitä saada kotomaassa pidettyä. Liigassa on hyviä pelureita joista osa saadaan aina pidettyä, tämä nähtiin esim. Spinan kohdalla, en kuitenkaan usko Puustisen ja Kuuselan olevan saatavissa. Kakkos-/Kolmossentterä en keksinyt näin pikaisella tahdilla, mutta saman tyylinen haku tuohon mitä Miro Aaltonen oli Kärpille viimevuonna olisi timanttia.

Pakistoon tulivoimaa Nummelinin tilalle Porselandin muodossa, maanmiehen rinnalla voisi olla ilo pelata, kätisyydet käy ja kaikki, sopimus katkolla. Ei ottanut homma tuulta alleen KHL:ssä, mutta kokemusta olla Liigassa johtava kiekollinen pakki. Nikkilä puolestaan on edelleen kehittyvä ja monipuolinen pakki, jolle voisi myös maisemanvaihto HPK:sta tämän kauden jälkeen maistua. Lähtökohtaisesti tuohon Nikkilän tilalle ajattelin selkeämmin puolustavaa pakkia, jotta av spesialiteja olisi Tallinderin lisäksi edes yksi, vähän kuin Forsströmin parempi painos, mutta en tähän hätään löytänyt. Mojizs on paikkansa arvoinen mikäli pelaa tasollaan loppukauden. Maalivahteihin en lähtenyt tekemään muutoksia, vaan ajattelin että mennään noilla mitä soppareita on. Ykkösvahti saadaan kyllä vielä keväälläkin, mikäli vain sille tontille varataan tarpeeksi tuohta. Uskon kuitenkin Allusta olevan ensikaudella ykköseksi, vaatii kuitenkin hyvän kirittäjän/varmistajan ja tällä tahdilla Setäsestä ei siihen ole, mutta hänellä nyt kuitenkin on sopimus.

Näiden lisäksi tietysti rosterissa kosolti junnuja niin pakin kuin hyökkääjän tontille, mutta niiillä en lähde nyt spekuloimaan. Oman mausteensa tuo myös lainamiehet Siiki ja kumppanit, mitä niiden suhteen ollaan ajateltu tehdä, ketä kotiutetaan ja ketä ei. Loppuun vielä kaksi nimeä ketä ei tuossa rosterissa ole Marko Anttila voisi hyvin olla lähtökuopissa, mutta hänen suhteen pitäisi toteuttaa pidemmän kaavan taktiikkaa. Kyseisellä herralla on mennyt pitkään niin huonosti, että häntä ei uskalla nyt suoraan tuonne Tukosen paikalle sovitella. Oliskin tärkeää saada hänet jossain vaiheessa loppukaudeksi Turkuun, mikäli kevät näyttää meille pitkältä. 1+2 vuotisella pahvilla voitaisiin loppukausi katsoa löytääkö uuden suunnan täällä, jolloin tiedettäisiin millaiseen rooliin miestä uskaltaisi sovitella. Ilkka Pikkarainen on myös mies jonka mielellään pitäisi. Kuluiltaan tuollainen suunnitelma pitäsi pysyä kohtuu samoissa tämän kauden kanssa. Lähtökohdat ovat siis kaiketi ihan ok, mikäli muutemia tärkeitä pelaajia saadaan pidettyä, imuakin luulisi olevan paremmin kuin vuosi aikaa.

Edit. Oman mausteensa tuo myös Kume. Miehen ollessa laidassa, meillä on Koskirannan korvaavan sentterin tarve, mikäli kuitenkin luotetaan miehelle se kakkosen/kolmosen homma Vainiolan kanssa, voitaisiin ensikauteen lähteä pelkin laiturihankinnoin. Vähätalo ja Virtahan ovat muuten myös sentterilaitureita, joten onhan sielläkin reserviä jos Kumen kunto pelottaa.
 
Viimeksi muokattu:

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvä avaus. Itselläni on myös pyörinyt mielessä tämän ketjun avaaminen, mutta en totuttuun tyyliini saanut mitään aikaiseksi. Tämä 2015-16 kausi ei todellakaan ole vielä ohi, mutta on kiva alkaa spekuloimaan jo seuraavaa kautta ja tulevaisuutta. Alapuolella omaa ajatusta tulevaisuudesta.

Sopimustilanne kaudelle 2016/17
-M: Georgiev, Setänen
-P: Eronen, Keskitalo, Tikkanen, Forsström (optio), Kojo (optio), Dudas (optio), Tallinder (optio)
-H: Ahtola, Karvonen, Kumeliauskas, Spina, Virta, Virtanen, Vainiola (optio), Perrin (optio)

Huhut tähän mennessä:
Puolustaja; Jesse Virtanen (Lukko) lähde: Jatkoaika


Kyllä on taas iso vaihtuvuus. Maalivahdeista ykkösmaalivahti Lassilan sopimus loppuu ja itse olen aika neutraali hänen jatkon suhteen. Hyvä maalivahti, mutta takaata on tulossa kovaa vauhtia Georgiev ohi ja eiköhän Setänen ole paikkansa täyttävä varamaalivahti Liigaan. Eli onko tarvetta signata kallista maalivahtia, kun nuoria ja lupaavia veskoja olisi tulossa myös täyttämään isot ruudut? Esim. ensi kaudella voisi harkita 50/50 peluuttamista ensimmäiset 30 ottelua ja katsoa kumpi on kuumempi ja parempi kaksikosta Georgiev vs. Setänen. Kolmas maalivahti oma junnu.

Eli siis lähtöasetelmat olisi tälläiset:
Georgiev
Setänen
Kaarlehto?


Puolustuksessa on rebuild menossa. Nummelin on pakko saada mammuttisopimuksensa kanssa pois ja se luojan kiitos päättyykin. Optiot löytyy Forsströmiltä, Kojolta, Dudasilta ja Tallinderilta. Viimeksi mainitun sopimus on saletti, mikäli hän itse vain haluaa jatkaa. Loistava pelaaja ja rakastettu hahmo niin kentällä kuin pukukopissa fanejen silmissä. Sitten muista optioista käyttäisin Forsströmin option ja sanoisin Kojolle kiitos mutta ei kiitos. Näytöt TuTossa ei ole tarpeeksi hyvät ainakaan tässä kohtaa tuomaan liigasopimusta. Arvio voi tosin muuttua, eli pitäisin vielä tässä kohtaa mukana kaavailuissa. Forsström pelannut tällä kaudella hyvin ja ansaitsee jatkosopimuksen. Kolmosparissa ja alivoimilla hyvä työluuta. Dudaksesta on paha sanoa mitään, koska en kyseistä sarjaa (MHL) seuraa. Kyllä siellä on varmasti TPS jonkun skoutin heittänyt mukaan ja hänen arvionsa mukaan mennään. Iso kysymysmerkki. Sopimukset päättyvät myös Mojziksella, Malmivaaralla ja Frimanilla. Näistä viimeksi mainittu voisi olla potentiaalinen jatkosopimuksen saaja. Seiskapakki/kolmosparin rooli tuskin on liikaa annettu. Tällä kaudella näytöt eri luokkaa kuin viime vuosina, joten miksi päästää minnekkään muualle? Ikääkin ensi kauden alussa vasta 22 vuotta ja lähes 200 liigaottelua alla. Dudakseen palaten, hänelle voisi vaikka antaa kauden alkuun kuukauden tai kahden try-outin ja katsoa sitten mikä tilanne. Nyt vain helvetin kovaa treeniä tälle Shea Weber nolla piste vitoselle. Puolustukseen myös tarvitaan pari kärkiparin pakkia ja Lukon Jesse Virtasesta on liikkunut huhuja niin Turun kuin Tampereen suuntaan. Joonas Järvinen olisi myös kiva kotiuttaa nyt kun liekit organisaatiossa on suurilta osin sammutettu.

Puolustusta voisi hahmotella seuraavanlaisesti:
"Järvinen"/X - "Virtanen"/X
Tallinder - Tikkanen
Forsström - Friman
Eronen - Keskitalo/Dudas/Kojo/Reunanen


Hyökkäyksen osalta Ilmaan lentää muutamia kysymyksiä:
Kannattaako Tukosta pitää suuren loukkaantumisriskin takia?
Onko kärkipelaajissa tarpeeksi leveyttä?
Onko nuorissa pelaajissa tarpeeksi potentiaalia ottaa ensi kaudella kärkirooleja?

Tällä osalla ollaan myös aikamoisessa rebuild -asetelmassa. Ykkössentteri Eric Perrin on ensi kaudella jo 40-vuotias ja ehkä siihen ykkössentterin rooliin tulisi hankkia joku hiukan nuorempi kaveri. Optio on edellä mainitun lisäksi Vainiolalla. Tämä kausi on vedenjakaja hänelle, enkä osaa vielä tarkempaa arviota antaa. Minun mielestäni luotettava kolmossentteri ja ansaitsisi paikkansa. Tällä osa-alueella Antsa ja Selin saavat tehdä pitkimmät työminuutit. Itse tekisin jatkosopimukset Pikkaraiselle ja Kalliolle. Tämän lisäksi lähtisin markkinoilta hakemaan ykkösketjun hyökkääjää. Tämä voisi olla SaiPassa kovaa kautta pelaava David McIntyre tai vaikka HIFKissä pelaava Corey Elkins. Näin Perrinin peliaikaa pystyttäisiin vähentämään. Yksi rottapelaaja olisi myös tilauksessa nelosketjuun. Jos Moisio jatkaa puhtaita taklauksiaan ja hämmennystä, niin tervetuloa vaan jatkamaan. HIFK-pelissä otti kyllä sellaisen jäähyn 10 minuuttia ennen 3. erän loppua, että meinasi pulssi kadota. Tohon pitäisi hankkia joku Micke-Max Åsten, joka hankkii VASTUSTAJALLE jäähyjä, ei omalle joukkueelleen. Toisaalta olisi se kiva saada edes hiukan jatkuvuutta joukkueeseen ja tollaiseen pienempään rooliin tarjota jatkosopimus. Jos peli ei kulje, niin kyllä sieltä lupaavia junnuja puskee ohi.

Hyökkäys hahmottuu tällä hetkellä näin:
Spina - "Elkins"/X - Virta/Vähätalo
Kallio - Perrin - Kumeliauskas
Ahtola - Vainiola - Pikkarainen
"Åsten"/X - Virtanen - Moisio
Karvonen - Nurmi - Salo


Eli ensi kaudella teemana on uudelleenrakennus. Paljon vanhoja pelaajia ja nuorempia astuu tilalle. Toivottavasti tehdään tästä kaudesta hyvä kasvualusta ja päästään pelaamaan playoff-kiekkoa.

Edit: Vähätalo on kyllä pelannut hyvin, joten heitin ketjukaavailuissa ylöspäin.
 
Viimeksi muokattu:

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lehkosella ei ole Ruotsissa kulkenut, sopimus katkolla, paluu Suomeen voisi olla ajankohtainen, voisi olla mahdollista saada mies palaamaan muuttuneeseen organisaatioon, jokatapauksessa maalintekijä.

Lehkosen pelejä en ole seurannut mutta tällä kaudella 11 peliin 9 pistettä ja kaiken lisäksi Frölundalla on käsittääkseni SHL:n kovin hyökkäys kalusto. Myös muistan jostain lukeneeni että Lehkosen selkeä tavoite on tämän kauden jälkeen lähteä P- Amerikkaan. Pidän hyvin epätodennäköisenä että palaisi Turkuun, vaikka mutuilua tämä taisi suurimaksi osaksi olla.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huhut tähän mennessä:
Puolustaja; Jesse Virtanen (Lukko) lähde: Jatkoaika

Pidän tämän huhun realisoitumista epätodennäköisenä. Minusta Virtanen olisi näytöillään ansainnut isomman roolin Lukossa jo aikaisemmin, ja käsittääkseni muutama seura kalasteli miestä jo silloin. Mutta Jesse pysyi Raumalla, ja nyt pelaa Niskalan jälkeen isoimmat minuutit joukkueessa. Uskon että Lukon tärkein kiinnitys puolustuksessa on juuri Virtanen, ja mies itse tuntuu Raumalla viihtyvän kanssa.

Kannattaako Tukosta pitää suuren loukkaantumisriskin takia?

Tämä kysymyksen parissa Lukko paini viisi kautta. Ehjänä Liigan parhaita, ellei paras laituri. Ei anna koskaan periksi, ja fyysisen pelin lisäksi tekee myös ison läjän pisteitä. Toisaalta hinta/pelattu peli on varmasti Liigan kärkipäätä. Jos jostain pelaajasta voi sanoa high risk high reward, niin se on Tukosen Lauri!
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Eli ensi kaudella teemana on uudelleenrakennus. Paljon vanhoja pelaajia ja nuorempia astuu tilalle. Toivottavasti tehdään tästä kaudesta hyvä kasvualusta ja päästään pelaamaan playoff-kiekkoa.
Tästä olen eri mieltä, minusta juuri nyt on mahdollisuus pitää runkoa kasassa ja niin pitäisi tehdäkin. Oma ehdotukseni oli vain alustava ja äkkiä kyhätty, mutta siitä näkee että kaiken natsatessa joukkueessa olisi 3-4 uutta miestä, mikä ei ole paljoa. Itse lasken paljon sen varaan että ensikaudella oltaisiin valmiimpia sillä rungolla joka on ollut jo kasassa. Moni pelaaja menee eteenpäin, kuten Vähätalo, Virta, Kume ja nuoret pakit. Sellasia pelaajia joiden tason laskua pitäisi pelätä ei ole kuin ehkä Perrin, siksi näkisinkin että sentteriosasto pitää olla ensikaudella Perrinin takana kovempi kuin tällä kaudella. Näkisin siis että runkoa täytyy pitää mahdollisimman paljon kasassa, ainoastaan alisuorittajia tai sellasia joita ei voida pitää, pitäsi korvata.
Lehkosen pelejä en ole seurannut mutta tällä kaudella 11 peliin 9 pistettä ja kaiken lisäksi Frölundalla on käsittääkseni SHL:n kovin hyökkäys kalusto. Myös muistan jostain lukeneeni että Lehkosen selkeä tavoite on tämän kauden jälkeen lähteä P- Amerikkaan. Pidän hyvin epätodennäköisenä että palaisi Turkuun, vaikka mutuilua tämä taisi suurimaksi osaksi olla.

Oikea huomio. Perustin näkemykseni alkukauteen jolloin pikaisella katsauksella Lehkonen jatkoi heikkoa virettä kuten viimekaudella. Tosiaan kuuluu tuolla nykyisellä tahdilla siihen kastiin myös ketä ei kannata vesi kielellä odotella.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Käytännössä nyt jo voi sanoa varmaksi, että ensi kauden ulkkarit on Perrin, Tallinder, Spina, Kumeliauskas ja Georgijev. Dudas mahdollisesti jos nähdään käyttöä ja Mojziksen tilanteesta ei ole tietoa. Eli näillä näkymin ei ole aikomustakaan hankkia ainuttakaan uutta ulkkaria. Mun käsittääkseni Niittymäki on jo tässä vaiheessa naarannut ensimmäisen/ensimmäiset vahvistuksen/vahvistukset tulevan kauden joukkueeseen, mutta nimistä mulla ei ole tietoa.

Yllämainittu Anrei Hakulinen kiinnostaisi minuakin, mutta saa nähdä riittäisikö kaverille roolia. Heitetään seuraavaksi nimi Ilari Filppula ilmoille, siinäpä vasta kohtuullinen kakkossentteri Perrinin taakse. Ketjulottoa ei viitsi heittää, kun niin moni paikka on vielä auki.

E: Kirjoitusasua viilailtu
 

esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Åstenille jyrkkä ei! Moisio hoitaa varmasti saman roolin ja on ensi kaudella taas vuoden kypsempi. Noita nuoria pelaajia olis Tutossa esim Taavitsainen, jolla on kokoa vauhtia ja käsiä. Tehnyt myös hyvin pisteitä tällä kaudella ja on tepsin kasvatti.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Åstenille jyrkkä ei! Moisio hoitaa varmasti saman roolin ja on ensi kaudella taas vuoden kypsempi. Noita nuoria pelaajia olis Tutossa esim Taavitsainen, jolla on kokoa vauhtia ja käsiä. Tehnyt myös hyvin pisteitä tällä kaudella ja on tepsin kasvatti.
Mä olen taas sitä mieltä, että nelosketju tulisi roolittaa erittäin vahvasti ja siellä ei saisi junnut pyöriä. Vastustajalla pitäisi olla mahdollisimman epämukavaa aina kun meidän nelonen on jäällä. Toki myös maalintekoon tarvitsisi silloin tällöin pystyä, muuta esimerkiksi tällä kaudella Virran ei kuuluisi pelata nelosessa. Toki tämän kauden joukkueen rakennuksessa on siinä mielessä menty metsään, että se yksi pelaaja nelosketjusta puuttuu. Ensi vuonna ketju Moisio - Virtanen - Åsten kuulostaisi mun korvaan ihan hyvältä.
 

esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Ensi vuonna ketju Moisio - Virtanen - Åsten kuulostaisi mun korvaan ihan hyvältä.

Åstenin tapaisen pelaajan voisi toki ottaa, mutta ei Micke-Max Åsten nimistä. Mieluummin vaikka Tyrväisistä jompikumpi.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mikähän mahtaa loppujenlopuksi olla tämä nelosen tilanne, vieläkö tänäpäivänä nelonen täytyy olla joku jarrukenttä? Itsellänikin on ollut tällainen pakkomielle, mutta nyt tuntuu että tänäpäivänä moni valmentaja haluaa että joka kenttä hyökkää, Virran tuonnilla neloseen juuri tälle kaudelle haettiin sitä hyökkäysluovuutta ja sen jälkeen ketjua ei ole rikottu. Mitä tulee näihin Åsteneihin ja Hakulisiin niin tässä on aika kinkkinen tilanne. Kuten jo totesin, on melko haastavaa rankata ne junnut ketä halutaan pitää ja ketä ei. Niin hullulta kun se kuulostaa niin potentiaalisia junnuja on jopa liiaksi asti, listaan tuohon loppuun listan ketä on sopimuksen alla, tai ketä meidän kasvatteja on vapautumassa meiltä tai tutosta.

Lämsä
Siiki
Nieminen
Karvonen
Salo

Lisäksi TuTossa soppari loppumassa Kulmalalla ja uskomatonta kautta pelaavalla Lindstenillä.

Vähätaloa ja Virtaa en näihin laskisi. Tuosta listasta selviää että potentiaalisia liigapelureita on omasta takaa vaikka millä mitalla, mutta osaako Niittymäki näistä sitten valkata ne kirsikat kakusta vai ei. Varmaa on kuitenkin se että osa noista lähtee, kaikkia ei voida pitää, vaikka vaarana olisikin se että lyövät läpi jossakin muualla. Tämän vuoksi en mielellään ketään Åstenia ottaisi, vaikka eri tyylinen pelaaja onkin kuin moni noista, koska rottaketjujen aika taitaa olla ohi? Hakulinen on tietysti mielenkiintoinen, mutta loukkaantumisten vuoksi valitsisin Lindstenin ennen häntä jos saa valita.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Sopimustilanne on ihan kohtalainen ensi kaudelle.
Monta pelaajaa ovat kohtalaisen iäkkäitä, mutta ainahan on riskejä kun joukkuetta kootaan. Nyt Niittymäki saa koittaa ekaa kertaa ihan itse miten se tehdä.
Tällä hetkellä selviä ongelmia ovat sentterit ja pakisto. Lisäksi Lassilaan ei löydy 100% luottoa, joten voi mun puolesta vaihtaa maisemaa. Nuorille tarvitaan kuitenkin kokenut kirittäjä, koska Lassila pelaa tälläkin kaudella lähes täydet matsit, niin nuorille ei irtoa peliaikaa kehittyäkseen. Eli ensi kaudeksi on todella kylmä lähteä Setäsellä ja Georgievilla pelkästään.

Antaisin jo vaikka heti 2-3v pahvin Pikkaraiselle, ollut tulostaan asti hyvä hankinta. Pakistoon voisi kiekolliseksi pelaajaksi naarata esim.Nordlundin (jos ei tule jo tällä kaudella). Lisäksi Tukoselle lappua käteen.

4.kentästä pitäisi vihdoin saada täydelliseksi. Eli Virtasen sivuille kalastellaan kavereita tyyliin Sailio, Liivik, Riska. Reservissä on silti hyvä olla Moisio, kun tuskin maksaa paljoa. Sen sijaan junnuja en kertakaikkiaan enää halua katsoa rikkovassa kentässä, ei se ketään kehitä ja toisaalta pilaa sen kentän roolin.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Em. pelaajista Hakulinen vaikuttaa sen verran loukkaantumisherkältä että en välttämättä lähtisi ottamaan riskiä. Åstenista kyllä tavallaan tykkään, sellainen 12-vuotiaan koulukiusaajan näköinen räkänokka joka saa kyllä hyvin vastustajien pannua kuumennettua. Vielä kun on jättänyt ne sikailut pois ja oppinut sen verran pelaamaan mitä rooli alaketjuissa vaatii niin kelpuuttaisin kyllä. Taitaa vain olla aika vahvasti HIFKin miehiä, tai ainakin sellainen tunne on, eli mahtaako kiinnostaa.

Kiinnostava nimi olisi myös Jasper Lindsten. Mestiksen pistepörssin kärki (12o, 3+13=16) Siinä olisi oma junnu joka on hypännyt Mestiksessä eteenpäin ja olisi valmis seuraavaan askeleeseen. Muutenkin TuTon Tepsiläisiä varmaan pidetään silmällä ja katsotaan jos sieltä löytyisi potentiaalia Liigamiehistöön.

Iso kysymys on että kun Petu, Kallio, Tallen ja Perrin lähivuosina lopettavat mistä saadaan logolle pelaavia miehiä kärkiruutuihin, sen sijaan että taas raahattaisiin jotain tilastohakuja tai AHL-arpoja jne tänne. Toivottavasti em. pelaajista ainakin kolme viimeisintä jatkavat myös tulevalle kaudelle, mutta sen jälkeen pitäisi varautua siihen että tarvitaan uusia pelaajia kärkirooleihin. Ensi kaudeksi pitäisi siis pyrkiä saamaan rosteriin kehittyviä, nuorehkoja pelaajia jotka sitoutuvat seuraan vähintään kahdeksi, mielellään kolmeksi vuodeksi ja pystyvät kaudella 2017-18 täyttämään kärkiroolit. Ei ole helppo tehtävä mutta se olisi sitä pitkäjänteisyyttä. Potentiaalisia nuoriahan nyt olisi paljonkin, Virtaa, Vähätaloa, Lindsteniä jnejne, mutta aika näyttää mille tasolle kaverit nousevat ja ketkä saadaan täällä pidettyä.
 

gknight

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Menee vähän tulevan kauden yli, mutta Kallion uran lopettaminen on sikäli myös ongelmallista joukkueen kannalta, että nyt on pitkästä aikaa oikea kapteeni paikalla. Vaikuttaa ainakin henkilöltä, joka osaa luoda ryhmäytymistä ja nostattaa henkeä. Toivottavasti Kallio haluaa vielä jatkaa uraansa useita vuosia Tepsin paidassa, onhan vasta 38-vuotias, mutta kenestä olisi seuraajaksi? Jos vielä ajattelisi, että kapteeni olisi pelaaja, joka ei vain sattuisi tulemaan arpana joukkueeseen, vaan joka olisi edellisillä kausilla (tai joskus aikoinaan) pelannut jo Tepsissä.
 

Lhutuur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jari Levonen haista vittu!!
Mielenkiintoisia viritelmiä näin ulkopuolisen silmään, mutta kertokaahan yksikin syy miksi Elkins vaihtaisi Tepsin väreihin? Järvisen kohdalla melkein sama juttu.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoisia viritelmiä näin ulkopuolisen silmään, mutta kertokaahan yksikin syy miksi Elkins vaihtaisi Tepsin väreihin? Järvisen kohdalla melkein sama juttu.

Järvinen on oma kasvatti ja Elkins oli vain heitto ykkössentterin rooliin. Eli joku joka pystyisi vähentämään Perrinin jääaikaa. Lisäksi molempien sopimukset on katkolla.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Mielenkiintoisia viritelmiä näin ulkopuolisen silmään, mutta kertokaahan yksikin syy miksi Elkins vaihtaisi Tepsin väreihin? Järvisen kohdalla melkein sama juttu.
Jos olisi viime syksynä kysytty samoihin aikoihin, että miksi ihmeessä Eric Perrin vaihtaisi maisemaa ja siirtyisi nimenomaan Tepsiin niin mitenkä asiaan oltaisiin suhtauduttu? Melko skeptisesti, luulen.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jos olisi viime syksynä kysytty samoihin aikoihin, että miksi ihmeessä Eric Perrin vaihtaisi maisemaa ja siirtyisi nimenomaan Tepsiin niin mitenkä asiaan oltaisiin suhtauduttu? Melko skeptisesti, luulen.

Perrinin siirtoon suurena syynä olivat rahalliset seikat eikä HIFK epäröi kaivaa kuvettaan sen verran Elkinsin jatko Suomessa jäisi siitä kiinni. Mies kuitenkin viihtyy hyvin HIFK:ssa enkä usko, että liigassa pelatessaan kovin helpolla siirtyisi muualle. Jos Elkins jonnekin HIFK:sta lähtee niin ulkomaille.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Åsten on HIFK:ssa omassa roolissaan täysin mitat täyttävä pelaaja, mutta en lähtisi häntä TPS:n houkuttelemaan. Pitäisi houkutella rahalla, missä ei taas minusta tämän pelaajatyypin tapauksessa ole mitään järkeä. Mun mielestä nelosen ei muutenkaan tarvitse olla mikään rottaketju, riittää että sieltä löytyy riittävästi vauhtia, energiaa ja sitoutumista. Etenkin viimeisen tekijän takia olisi hyvä, jos ne nelosketjun miehet löytyvät omasta junioriputkesta ja ovat aidosti tepsiläisiä. Myönnetään, että Salo ei fysiikaltaan tällä hetkellä riitä neloseen ja Virta on profiililtaan munkin mielestä vähän väärä mies viilettämään tuossa kentässä. En nyt ala nimiä käymään läpi kun mulla ei suurimmasta osasta näistä ole nähtynä tuoreita peliesityksiä jonka pohjalta arvioita voisi tehdä, mutta toivoisin silti että omista kehittyvistä pelaajista löytyisi nelosketjun roolien täyttäjiä. Tärkein ominaisuus noissa rooleissa on riittävän fyysiikan ja teknisen taidon lisäksi kuitenkin pääkoppa ja oma asenne.

Tukosen kohdalla taas ottaisin riskin ja alkaisin pikavauhtia sorvaamaan jatkosopimusta, jos pelaajan puolelta halua on ja hintapyyntö on kohtuullinen. Tämä ihan vain siksi, että mulla on joku lapsenusko siihen, että tällä kertaa miehen fyysisellä ja henkisellä puolella jotain on muuttunut ja mahdollisuudet pysyä ehjänä ovat selvästi aiempia kausia paremmat. Kohtuullisella hinnalla Tukosen sopparissa on mun mielestä niin paljon upsidea sekä pelillisellä että taloudellisella puolella, että tuo riski kannattaa ottaa.

Lähtökohdat tulevien vuosien joukkueiden rakentamiseen ovat hyvät, jos meillä on pelillisesti iskukykyinen ja sydämeltään tepsiläinen kokenut ydin joukkueessa. Tässä ympäristössä kehityskelpoisista junnuistakin saadaan irti niin paljon enemmän, joka on jo tämänkin alkukauden aikana näkynyt joukkueen ja yksilöiden otteissa.

Sanottakoon vielä, että HIFK-hakujen suhteen olisin muutenkin varovainen. Jos joku tähtipelaajan statuksen saavuttanut kaveri pitää toisesta liigajoukkueesta houkutella, niin tarjotaan sitä rahaa ennemmin vaikka Saipasta tms pienemmästä jengistä ja pienemmästä kaupungista vapautuville kavereille, joille Turku ja TPS ovat ainakin jossain mielessä askel suurempiin ympyröihin.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lisäksi Lassilaan ei löydy 100% luottoa, joten voi mun puolesta vaihtaa maisemaa. Nuorille tarvitaan kuitenkin kokenut kirittäjä, koska Lassila pelaa tälläkin kaudella lähes täydet matsit, niin nuorille ei irtoa peliaikaa kehittyäkseen. Eli ensi kaudeksi on todella kylmä lähteä Setäsellä ja Georgievilla pelkästään.

Tämä kolmen maalivahdin kuvio on vähän ihmetyttänyt. Arvailuna toki voisi olla, että takana oli juurikin suunnitelma, että toiselle nuorista haetaan pelipaikka Mestiksestä, jossa saisi paljon pelejä alle ja sitä kautta ensi kaudella Lassilalle olisi valmiit korvaajat.

Nyt näyttää että suunnitelma on mennyt poskelleen, kun Setäselle ei yrityksestä huolimatta saada matseja. Osittain toki Setäsen omien esitysten takia. Mutta, kautta ja pelejä on vielä paljon jäljellä. Herkällä korvalla ja pienellä riskillä Tepsin tulisikin nyt laittaa Georgiev lainalle, jos joku kyselee (Setänen silloin kakkoseksi Tepsiin).
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tulipa heitettyä melkoista settiä kauden alla Tampereen turnauksen jälkeen TPS:stä ja osittain tuli tältäkin palstalta aika paljon kritiikkiä kommenteista TPS:n liittyen. Täytyy näin alkukauden nähneenä kyllä sanoa, että TPS on pelannut vakuuttavampaa kiekkoa kuin olen odottanut ja oma näkemys esim. Dave Spinasta oli kyllä kaikkea muuta kuin oikea. TPS:llä näkyy sujuvan kaukalossa hyvin ja TPS.llä näyttää olevan prosessi kulkemassa aika täydellisesti oikeaan suuntaan Liigassa. Tässä voisi varovasti jo ennustaa, että TPS:n huonot vuodet ovat takana päin ja se on liigan kannalta hieno asia! =)
 

Lucic

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lisäksi Lassilaan ei löydy 100% luottoa, joten voi mun puolesta vaihtaa maisemaa. Nuorille tarvitaan kuitenkin kokenut kirittäjä, koska Lassila pelaa tälläkin kaudella lähes täydet matsit, niin nuorille ei irtoa peliaikaa kehittyäkseen. Eli ensi kaudeksi on todella kylmä lähteä Setäsellä ja Georgievilla pelkästään.
Tähän on pakko jo pelkästään viime kauden lopun, ja äsken päättyneen SaiPa-matsin perusteella todeta, että en ole itse lainkaan vakuuttunut Lassilan loppukauden ottelumäärästä. Sen verran kovia näyttöjä tämä nuori idän mies lyö pöytään kun näytönpaikan saa, että haparoineen Lassilan palli alkaa jo horjua. Eikä se ole ensi kautta silmällä pitäen välttämättä ollenkaan huono asia.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
"Rinksu Liedestä ollaan yhden huhun mukaan viemässä TPS:n riveihin, mutta ehdottomasti kaverille pitäisi saada jatko tehtyä."

Tällaista HPK- osiossa. Lienee nelosen miehiä, korkeintaan kolmosen? Ainakin lähtökohtaisesti.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
"Rinksu Liedestä ollaan yhden huhun mukaan viemässä TPS:n riveihin, mutta ehdottomasti kaverille pitäisi saada jatko tehtyä."

Tällaista HPK- osiossa. Lienee nelosen miehiä, korkeintaan kolmosen? Ainakin lähtökohtaisesti.
Isokokoinen, energinen, taklaava ja osaa iskeä maalejakin. Sellainen melko upgradettu versio Patrik Moisiosta ilman ylilyöntejä ja jatkuvia kaksiminuuttisia. Kolmosketjun laidalle ideaalipelaaja, liian hyvä nelosketjun laidalle. Kuitenkin Kerhon toiseksi paras maalintekijä 20 ottelun jälkeen kuudella maalillaan. Edellä vain Otto Paajanen kahdeksalla osumalla.

e. Havainnot siis niistä hajapeleistä, joita herralta olen nähnyt.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Niinpä muuten onkin, kivasti on iskenyt maaleja alkukaudella eli n. 18 rysän vauhdissa tällä hetkellä koko kautta ajatellen. Kelpaa ehdottomasti!
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Perrinin siirtoon suurena syynä olivat rahalliset seikat eikä HIFK epäröi kaivaa kuvettaan sen verran Elkinsin jatko Suomessa jäisi siitä kiinni. Mies kuitenkin viihtyy hyvin HIFK:ssa enkä usko, että liigassa pelatessaan kovin helpolla siirtyisi muualle. Jos Elkins jonnekin HIFK:sta lähtee niin ulkomaille.

Boldaus oma

Pari viikkoa vanha viesti, mutta sattui osumaan silmään niin kommentoidaan. Eli sekä Perrinin itsensä, että monien muiden lähteiden mukaan Ekin jatko JYPissä ei nimenomaan jäänyt rahasta kiinni. Tarkalleen ottaen kukaan muu kuin JYPin johto ja viime kauden pelaajisto eivät tiedä mitä siellä on tapahtunut, mutta jonkunlaista kärhämää Perrinin ja Virtasen välillä ilmeisesti oli. Aika useassa lähteessä puhuttu siitä, että Perrin oli pyrkinyt vaikuttamaan pelitapaan, mistä M.Virtanen ei ollut aivan hirveästi pitänyt.

Summa summarum: Perrinin siirto olisi viime syksynä ollut vielä absurdimpi ajatus kuin nyt olisi Elkinsin siirto TPS:ään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisin Elkinsin siirtoa Turkuun edes vähääkään todennäköisenä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös