TPS kaudella 2014–2015 – joko nyt?

  • 670 891
  • 1 669

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Österlund on siis antanut lausunnon, että Parén myyminen on osa joukkueen rakentamista. Saanko kysyä, että millä tavalla oli järkevä ratkaisu myydä joukkueen paras pistemies Venäjälle, ottaen vielä huomioon sen seikan, että tällä oli sopimus myös ensi kaudelle? Minun logiikkaani ei mahdu, että potentiaalinen ensi kauden "varma" rakennuspalikka kaupataankin muualle. Olisin ymmärtänyt tämän peliliikkeen, mikäli Parén sijasta lähtijä olisi ollut Morrisonn tai Sexton. Näiden molempien pysymistä ensi kaudella Turussa en pidä realistisena. Arvelen myös, että etenkin Sextonin panos putoaa huomattavasti, kun jatkossa vierellä hiihtää kädettömiä koohottajia sen ainoan oikeasti taitavan hyökkääjäkollegan siirryttyä Magnitogorskiin.

Lisäksi tässä valossa ihmetyttää Milan Jurčinan hankkiminen joukkueeseen. Eipä siinä, onhan hän minun ehdoton suosikkini TPS:ssä Tadas Kumeliauskasin ohella. Mutta miksi joukkuetta vahvistettiin, mikäli kuitenkin kaksi viikkoa myöhemmin tullaan siihen tulokseen, että kausi on menetetty? Tietysti Österlund voi taas jakaa lausuntojaan siitä, että Parén lähtö vain vahvistaa joukkuetta. Tähän kohtaan huutonaurua - TPS tulee tekemään vain entistä vähemmän maaleja, eiväthän Norrena ja Hostikka saa jatkossakaan mitään kiinni, varsinkaan jos siellä heiluu näitä Palmrotheja "puolustamassa". Parén lähtö ainoastaan heikentää joukkuetta, ei epäilystäkään siitä. Tai voiko oikeastaan heikommaksi enää mennä?

Nyt koko jengi mennee luultavasti täysin uusiksi ennen kesää ja koko rosteri on koottava aivan alusta. Missä on jatkuvuus? Pidin itsestään selvänä, että Paré ja Seigo ovat ne pelaajat, joista pidetään kynsin hampain kiinni. Ketonen olisi saanut kirstuunsa tarpeeksi täytettä Morrisonnista ja Sextonista saatavalla kahisevalla. Ilmeisesti joukkueen johtoportaassa ei oikeasti, siis ihan oikeasti tiedetä joukkueen oikeaoppisesta kokoamisesta hevon helvettiä.

Kohta varmasti kertovat meille, että Seigo myydään muualle. Sexton ja Morrisonn pelaavat täällä ihan vittuillakseen loppukauden, ja tämän jälkeen suuntaavat muihin sarjoihin. Sitten keväällä 60. runkosarjaottelun päätyttyä huomataan, että kas perkelettä, sama projekti on taas käsillä. "Hommataan tänne lisää lyhyen tähtäimen* hankintoja. Mutta eikö meillä ollutkin jo se yksi ulkomaalainen, kun tehtiin se kahden vuoden sopimus? Ai myytiinkö me Paré Venäjälle? Hups."
*Johtoportaassa käytettäneen eri termejä.

Uskoin sokeasti, että joukkueen "viisailla" olisi ollut sen verran aivosoluja, että siellä oltaisiin hahmotettu Parén ja Seigon olevan ensi kauden joukkueen kulmakiviä. Ensimmäinen on jo myyty muualle, pian varmaan toinenkin. Yhden vuoden sopimuksilla pelaavat häipyvät taas muihin maisemiin ja TPS:stä puhutaan epäyhtenäisenä ostojoukkueena. Turha sitä kieltääkään, sellainen joukkue olemme me.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyökkäysosasto:
X - X - Francis Paré
X - X - X
Matias Sointu - X - Charles Bertrand / Camilo Miettinen
X - X - X

Tuolta ketjun alusta mukava katsella hassutteluna tätä viestiä.

X-X-X
X-X-X
Sointu-X-Miettinen
X-X-X

Joo, joo tiedän. Kyllä se Luceniuskin sieltä myydään.

Mut hei, rahaa on kuin paskaa ja kaikki on tehty täydellisesti. Eurooppaa kyykytetään ensi kaudella urakalla.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Tuolta ketjun alusta mukava katsella hassutteluna tätä viestiä.

X-X-X
X-X-X
Sointu-X-Miettinen
X-X-X

Joo, joo tiedän. Kyllä se Luceniuskin sieltä myydään.

Mut hei, rahaa on kuin paskaa ja kaikki on tehty täydellisesti. Eurooppaa kyykytetään ensi kaudella urakalla.

Jos noi X:t sais kentälle ni meillä olis jo vuosia ollu aika solidi runko kasassa jengissä! Ymmärsitte varmaan asiani =)
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Konkarihyökkääjä saattaa palata Suomeen päättämään uransa(Suomikiekko.com)

Tässä miehessä voisi olla oljenkorsi TPS:lle hankkia edes hiekanmurun verran uskottavuutta takaisin toimintaansa.

Seuran nykytilanteessa näkisin, että nyt olisi syytä pistää sellainen lappu tarjolle, että Kallion ei tarvitsisi enää paluun kanssa jahkailla. Ongelma on tietysti siinä, että meidän hallitus ei maksa tuon ikäisille TPS-taustaisille pelaajille mitään muuta, kuin ruokarahaa ja asumistukea.

Vaikka Kalliosta ei kehkeytyisikään enää joukkueen ykköspyssyä, olisi miehen merkitys joukkueen ja seuran imagolle valtava kaikkien näiden perseilyiden jälkeen. Se on tosiaan sitten täysin eri asia, että kiinnostaako hallitusta tällaiset asiat.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1-2 vuotta sitten olisin vielä lapsenomaisesti uskonut että Kallio palaa Tepsiin tällaisen artikkelin jälkeen. Nyt kun tietää tuon hallituksen ja TJ:n ajatusmallin ja kyykytystyylin niin en usko että tulee tapahtumaan.

- Liian kallis
- Liian vanha
- Ei suostu hankkimaan omia sponsoreitaan
- Kuluttaa liikaa pyyhkeitä
- Ei mahdollisuutta myydä kesken sopimuksen ulkomaille


Eli eiköhän tässä käy niin että Kallio luistelee eräässä toisessa seurassa...ei liene vaikea arvata mikä seura on kyseessä..
 

Fremont

Jäsen
Viimeistään nämä "joukkueen rakentamisessa ei ole tehty mitään väärin"-jutut ovat johtaneet selän kääntämisen moiselle paskaläjälle, mutta jos elettäisiin jotain unelmahöttöä jossa joukkuetta oikeasti yritettäisiin "koota" ihan urheilua silmällä pitäen, niin Kallio voisi olla aika tärkeä palanen. Tehot ovat toki laskeneet, mutta kokemus ja johtajuus olisivat pisteitä tärkeämmät asiat tähän tilanteeseen.

Toivon mukaan Suikkanen kurkistaa myös peiliin, ja miettii hieman joukkueen roolitusta sekä harjoittelun järkevyyttä. Yksittäisten tähtien sijaan tarvitaan oikeat palaset joita Suikkanen pystyy käsittelemään. Tyhjää lässytystä tietysti seuraa, mutta siitä huolimatta, tai vaikka sen vuoksi hahmotelma "SaiPamaisesti" kootusta joukkueesta ensi kaudelle:

Sointu - Koskiranta - Anttila
Lucenius - D.McIntyre - Kallio
Talaja - Hakulinen/Vähätalo/Mähönen - Rantanen/Kulmala/Miettinen
Sailio - Pulliainen/Friman - Famulare
Lämsä - Lindsten - Karvonen

Järvinen - Seikola
Sweatt - Seigo
Karhu/Friman - Lehtonen
M.Pulli - ?

Engren/Järvinen/Hokkanen

Joku pätevä peruspuolustaja tarvittaisiin vielä kokoonpanoon koska kaikki eivät ota niitä askelia eteenpäin, muuten voisi välillä koittaa vaikka ilman suuria tähtiä tyyliin Jurcina-Sexton. Ei noilla ole onnistunut, miksi hakata päätä seinään..?
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Yksittäisten tähtien sijaan tarvitaan oikeat palaset joita Suikkanen pystyy käsittelemään.

Mielestäni tässä on yksi tärkeä pointti koskien joukkueen kasaamista. Tähden pitää tulla OSAKSI JOUKKUETTA auttamaan, mutta TPS:ssä ajatellaan että tähdet tulevat VETÄMÄÄN JOUKKUETTA. Eli heidät ikäänkuin asetetaan joukkueen yläpuolelle monellakin tapaan. Sekä vastuullisesti että monesti ihan epätodellisin odotusarvoin.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Vai et Kallio tulisi Suomeen, miksei, muttei tänne. Tepsihän tyrmäsi miehen sopimustarjouksen taannoin täysin ja tylysti. Miksi ihmeessä nyt parin vuoden jälkeen tilanne olisi parempi? Tässä olisi ihan oikeasti Lukon mentävä rako tarjolla. Kallio on edelleen kovan luokan pelimies, mutta ei varmasti tule Tepsiin. Siinä meillä muuten olisi 1.kentän laituri valmiina. Olen mielelläni väärässä tässä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Haaveilen siitä, että virheistä olisi opittu ja ensi kauteen lähdettäisiin omat pojat kotiin -projektilla. Hankintalistalle ainakin Artturi Lehkonen, Teemu Lassila, Joonas Järvinen, Tomi Kallio ja Lassi Kokkala.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Paremmalla ajalla uutta ketjua, toistaiseksi tänne.

Euroliigaprojekti nytkähti eteenpäin, lisää seuraavan linkin takaa:

Eurooppalaisten liigojen ja seurajoukkueiden yhteinen Champions Hockey League alkaa elokuussa 2014

Siis onko tuo nyt sellainen konsepti, että osalla joukkueista on perustajajäsenyyden kautta kiintiöpaikka? Eikös Djurgården ole tällä hetkellä Ruotsissa kakkostasolla? On eri asia perustaa mestarien liiga ja liiga jossa pelaa eurooppalaisia joukkueita. Mestarien liigassa paikka ansaitaan sijoittumisilla omissa sarjoissai, ainakin muissa lajeissa, vai? Nimi on jo lähtökohtaisesti silloin väärä, jos liigaan pääsee olemalla osa perustajia.

Toivotaan, että hanke onnistuu. Mutta kyllähän noita pelejä alkaa olla niin paljon, että kuka jaksaa. Miten käy maajoukkuetoiminnan?

E: onko tälle CHL:lle olemassa omaa ketjua täällä jatkoajassa, siis yleisellä tasolla?
 
Viimeksi muokattu:

YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
E: onko tälle CHL:lle olemassa omaa ketjua täällä jatkoajassa, siis yleisellä tasolla?

Jääkiekolle oma Champions League - Jatkoajan keskustelupalsta

Tuolta löytyy. Linkki vie siis Jatkoajan keskustelupalstan Champions League -ketjuun.

Mielestäni positiivinen asia, vaikka sarjasijoitus ja touhu seuran kulisseissa on mitä on. Varmasti mielenkiintoisia otteluita luvassa siitä huolimatta, että mukana ei olekaan välttämättä Euroopan parhaat joukkueet. Ei siis "ihan" voi verrata futiksen Chämppäriin, mutta positiivista silti.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Nythän ei sitten tarvitakaan sitä yhteistyöseuraa, vaan perustettiin oikein liiga, jossa voidaan ajaa junnuja sisään.

Össe onkin nero! (Tai hallitus vhatevöö)
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Siellä on meidän Österlund päässyt taas ääneen Ylen sivuilla. Pakko poimia muutama suosikkilainaus tuosta jutusta:

Millä rahkeilla TPS aikoo pelata, kun Liigakaan ei oikein nyt suju?

- Ihan samanlaisilla kuin ennenkin, rakennetaan joukkuetta määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti.

Kuinka paljon pelaajabudjettia on euromääräisesti kasvatettava, kun lähdetään tällaiseen kansainväliseen liigaan mukaan?

- En lähtisi siitä, miten paljon sitä pitää kasvattaa vaan siitä, miten hyvä joukkue pitää rakentaa. Valmennus on erittäin hyvää tällä hetkellä, joukkue on erittäin hyvä, mutta urheilu on tällaista, välillä onnistuu, välillä ei.

En jaksa edes kommentoida...
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
En lähtisi siitä, miten paljon sitä pitää kasvattaa vaan siitä, miten hyvä joukkue pitää rakentaa. Valmennus on erittäin hyvää tällä hetkellä, joukkue on erittäin hyvä, mutta urheilu on tällaista, välillä onnistuu, välillä ei.

Vtu mitä tuubaa toi äijä suoltaa. Tepsi tulee olemaan tällä johtamistyylillä täydellinen floppi myös tuossa uudessa sarjassa... Ehkä mieluummin en menisi sinne ollenkaan, ei me selvitä edes Liigasta...

-Budjetin on noustava selkeästi
-Joukkue on koottava oikein
-Pitkillä sopimuksilla kotiutetaan OSAAVIA pelaajia, eikä täydellisiä arpoja
-Joukkue on riittävän laaja, koska ton liigan takia, loukkaantumismäärä kasvaa satavarmasti ja siitähän täällä on pelkästään hyviä muistoja

Täysin ketjun aiheeseen liittymättä, on se niin väärin, että tällainen "yritys" tuottaa voittoa joka vuosi ja tilanne jatkuu samanlaisena pelillisesti.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
TPS voi menestyä ilman pelaajavahvistuksia?
Rakennetaan joukkuetta määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti kuten ennenkin?
Virheistä pitää oppia, jos sellaisia on tehty? Puhuu vain liiketoiminnasta ja yhteistökumppaneista -> yleisö ja kannattajat, urheilullinen menestyminen ja imago!?
Ei mitään muuta tavoitetta kuin taloudellisesti korottaa pelaajabudjettia -> urheilulliset tavoitteet yms?
Ammattimainen seura rakentaa joukkuetta koko kauden ajan -> väärin. Runko valmiiksi ja yhtenäiseksi, ei paniikkihankintoja.
Joukkue on erittäin hyvä jo nyt? A-junnuilla menestykseen Liigassa ja Euroopassa?
 

Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan uskomatonta ripulointia taas. Alkaa pelottamaan päivä päivältä enemmän. Itse olen sitä mieltä, että nykyisellä budjetilla pärjää mainiosti. Se vaan on osattavaa käyttää oikein. Pitkäjänteistä työtä, joopajoo. Champions-liiga täältä tulee Tepsi!
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Täysin ketjun aiheeseen liittymättä, on se niin väärin, että tällainen "yritys" tuottaa voittoa joka vuosi ja tilanne jatkuu samanlaisena pelillisesti.

Tämä jatkuu niin kauan, kun KHL:stä rahaa tippuu laariin erilaisten myyntien muodossa. Se on vähän kuin helpon ja matalakorkoisen velkarahan kanssa (esim. julkisessa taloudenpidossa): niin kauan kun... Ei tarvitse uusia rakenteita, KHL -ruiske pitää porukan "hengissä".
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
EIköhän se ole selvää että ei TPS:n tavoitteet ole millään tavalla (ainakaan tarkoituksellisesti) menestyä tuossa uudessa sarjassa. Se mihin TPS:ssä tähdätään sekä yleisön että yhteyistyökumppaneiden osalta on se että turkuhalliin tulee nimekkäitä vastustajan pelaajia, ja TPS:n yhteistyökumppanit saavat kansainvälistä näkyvyyttä.

Tämän takia myöskään budjettia ei tarvitse juurikaan korottaa tai mitään muutakaan tehdä toisin.
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Kyllä tuosta koko tekstistä oma henkilökohtainen suosikkini on tämä pätkä:
"Koko ajan me analysoimme, miten me ensi kaudella olisimme vieläkin parempia. Ja totta kai tämä kansainvälinen CHL-liiga on osa sitä, totta kai haluamme myös sinne lähteä menestymään. Teemme töitä sen eteen, että meidän joukkueemme olisi aina vaan vähän parempi."

Siis mitä helvettiä? "Miten me ensi kaudella olisimme VIELÄKIN parempia"?!?!? "tottakai haluamme MYÖS sinne lähteä menestymään"?!?!?
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Olin juuri siirtämässä sinun viestiäsi toisesta ketjusta tänne. Todella hyvä haku, mutta voiko se oikeasti toimia noin? Periaatteessa kai, jos siellä(kään) urheilullinen menestys ei ole tavoitteena, mutta millä tavoin uusi eurooppa liiga suhtautuu, jos joukkue(et) pelaavat sarjaa omien junioreiden sisäänajo mielessä? Onko taloudellisesti liian raskas vaihtoehto? Mielenkiintoista.

Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä toimari meinaa YLE:lle sanoa. Mutta kyllä mä sen jutun rivien välistä luin (ihan omana tulkintana), että juniorit ovat se extraresurssi, jos sellainen on.

Mutta siihen, että Österlund sanoi jota kuinkin tiivistettynä että pelaajabudjetin suuruus ei ole ratkaisu, vaan hyvän joukkueen rakentaminen on tärkeää... Tämä on kyllä mielenkiintoinen asia, jota seura voisi enemmänkin avata. Miten se hyvän joukkueen rakennus tehdään ilman budjetin kasvattamista ja yhden ihmisen toimesta (UTJ). Ja on julkinen salaisuus, että joukkueen pitäisi ensi kaudelle olla jo valmis... Mikä mahtaa olla totuus kulissien takana?

Toki valmennus kertoo kantansa hankittaviin, mutta ei Suikkanen voi toimistolla päivystää ja peleissä kiertää skouttaamassa, kun päivittäisessä arjessa on ihan helvatasti hommia, että pisteitä tulisi edes kotoliigassa.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Österlund höpisee noissa haastatteluissa mitä sylki suuhun tuo, sen sijaan että ottaisi jykevästi kantaa Tepsiä koskeviin asioihin. Kysymyksiin ei saada järkeviä vastauksia, vaan maalaillaan liian positiivista kuvaa unohtaen samalla sen, että urheilullisesti joukkue kyntää tällä hetkellä pahiten IKINÄ.

Aalto mainitsi aiemmin syksyllä, että pelatakseen CHL:ssä, pitää joukkueeseen panostaa enemmän. Rungon täytyy olla leveämpi, ykkös- ja kakkosketjujen sekä maalivahtien pitää olla laadukkaita. Österlund sensijaan lataa, että A-junnut täyttävät vaadittavat paikat. Mitä helv.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Haaveilua saa ja pitää olla, mutta: Lassi Kokkala? Rooli, ilmeisesti kolmoskentän sentteri? Enpä tiedä..

Pakko huudella vieraisiin pöytiin, mutta Lassi on kehittynyt parissa viime kaudessa aivan käsittämättömän paljon. No joo, pelaa mestistä, mutta on sarjan eliittiä ja sarjan eliittipelaajat ovat kyllä kykeneviä pelaamaan myös liigaa ja jopa ylemmissä kentällisissä. Tästähän on paljon näyttöjä mm tällä kaudella, kunhan heille vaan annetaan mahdollisuus. Mm. Palola ja Järvinen Tapparassa ja Piitulainen SaiPassa. Kokkala mielestäni tuosta kolmikosta jopa viime kauteen verrattuna sijalla kaksi, heti Palolan jälkeen.

Jos Sport nousee liigaan, uskon sen pyrkivän pitämään kynsin ja hampain kiinni. Meillä heittämällä Liigaankin kakkosen sentteri.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tätä vastoin Sport noustessaan liigaan olisi huomattavasti realistisempi vaihtoehto jo ihan Lassin itsensäkin kannalta. Kahden ensimmäisen kentän sentteri ja sitä kautta huomattavasti isompi vastuu kuin se todennäköisesti Turussa olisi. Lisäksi Sportissa on tapahtunut Kokkalan viime vuosien harppaukset, joten miksi ei liigapaikan tullen jatkaisi siellä..?

Täysin samaa mieltä siitä, ettei Kokkalan kannata missään nimessä tulla TPS:ään pilaamaan uraansa. Kyllä Turun valot ovat hänen osaltaan jo nähdyt. Monen muunkin Turusta lähteneen pelaajan ura on auennut uuten lentoon sen jälkeen, kun he ovat täältä lähteneet pois.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Aloin pohtimaan tuota, että TUTO:n puolella mainostetaan turkulaista joukkuetta, niin kyllähän mekin sellainen tarvitaan. Avasin EP:n ja otin esille turkulaiset pelaajat. Lopputuloksena on se, että ei me tarvita kuitenkaan turkulaisista pelaajista koostuvaa joukkuetta.Ei vaan yksinkertaisesti löydy sellaisia pelaajia joiden johdolla tästä suosta noustaan. Varsinkin puolustajien osalta tilanne on melko surullinen. Siellä kun ei ole yhtään varmaa korttia Joonas Järvisen lisäksi ja kyseistä herraa tuskin tänne saadaan.

Ainoastaan Tomi Kallio ja Jerry Ahtola olisi "varmoja kortteja" liigassa. Sitten on Hakulinen ja Vidgren TUTO:sta joilla on ehkä kykyjä pelata liigaa. Sitten toki löytyy Kristian Järvinen, mutta en näe kovin varmana korttina tätä herraa, mutta kakkosveskariksi voisi mennä.Toki löytyy sieltä myös Teemu Lassila joka ei ole ihan virallisesti turkulainen, mutta oma kasvatti kuitenkin, joten maalivahdit olisi omia poikia ja molemmat olisi todennäköisesti askel oikeaan suuntaan verrattuna tämän kauden kaksikkoon.

Toki se olisi jo mukavaa jos saataisiin edes suomalaisia kiekkoilijoita joukkueeseen ja sitten vaikka 3. ketjuun pari omaa junnua, niin olisi jotain tolkkua tuossa pelaajapoliitiikassa. Tällä tavalla joka kesä ei tarvitsisi hakea arpoja jostain Kazakstanista.

Se henkilö päätyy ignoreen joka mainitsee seuraavat nimet: Kokkala, Jalo, T.Virtanen ja Tapio
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös