TPS kaudella 2010-2011

  • 346 261
  • 876
Tila
Viestiketju on suljettu.
Toivottavasti tämä Mario osaa puolustaa, koska silloin me voidaan laitaa Kivenmäen ja Vahalahden laitureiksi. Myös Plihal ja Birner kaksikko saataisiin pidettyä kasassa. Mario osaa ainakin luistella Vuoren mukaan, siitä se ei pitäisi olla kiinni.

Kivenmäki + iso kaukalo + Vaha takatolpalla = 50 pojoo?

Vaha - Mario - Mave
Birner - Plihal - Suominen
+ muut
 
Hyvät hankinnat. Mario (ei jaksa koko kautta kirjoittaa hirveetä nimeä) vaikuttaa mielenkiintoiselta nuorukaiselta jolla ilmeisesti on potentiaalia Arsen puheista ja AHL-seurojen kiinnostuksesta päätellen. Mukavat tehot on NCAA:ssa tehnyt ja vaikkei ihan natsannutkaan siihen ykkössentterin profiiliin joka täällä oli laadittu, olen tyytyväinen hankintaan.

Mave on sitten Mave. Toivottavasti pysyy terveenä ja onnistuu myös henkisesti. Erittäin potentiaalinen 30:n, jopa 40:n pisteen rajan ylittäjä joka oikeassa seurassa nakuttaa niitä pojoja illasta toiseen.

Saas nähdä ensi perjantaina miten ketjuja lähdetään rakentamaan.

Erittäin kova kiima päällä ensi kautta varten. Hyökkäys paljon viime kautta kovempi, eikä puolustuskaan hirveän heikko ole, vaikka liigan ykköspakki lähtikin änäriin. Engrenkin tiettävästi jatkaa eli mukavalta näyttää. Pitsiturnaus hier ai kam.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valery-Trabuccolla ei ainakaan taustan ja kokemuksen perusteella ole asiaa heti suoraan ykkössentteriksi Plihalin paikalle.

Joo ei ole ihan sitä tasoa mitä täällä erinäiset nimimerkit listailivat. Voi olla hyväkin haku, mutta ei tosiaan lähelläkään sitä tasoa lähtökohtaisesti mitä osa faneista unelmoi.

Negatiiviset asiat sikseen ja pakko todeta että NCAA taustaisia pelaajia on liigassa pelannut loistavalla tasolla jo erittäin monia (Rafalski, Stapleton, Thomas, Söderholm näin nopeasti ja lista jatkuu vaikka kuinka pitkään.) joten eiköhän tämänkin poika paikkansa täytä.
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Montas peliä menee, että Valery-Trabucco saa tittelin Super-Mario? :)

Super-Mario

Näin se sitten meni. Ei mikään Iggulden, mutta taisi sen ykkösenan sijaan tullakin ykköslaituri ja tämä Marion poju. Haaveilemani ketjut kyllä meni samantien uusiksi, koska en usko miehen olevan paras valinta ainoan todellinen maalintekijämme, Vahalahden, rinnalle. Siksi täytyykin ruksata vähän uusiksi (Pelintekijät silti kaikki eri ketjuissa):

Vahalahti - Hauhtonen - Kivenmäki : Maalintekijä - Duunari/Puolustus - Pelintekijä ja homma pitäisi olla sellaisenaan valmis myös ykkösylivoimaan.
Birner - Plihal - Suominen: Trabucco Suomisen tilalle kakkosylivoimaan?
Bergman/Kolu - Trabucco - Venäläinen : Onko Venäläisestä ratkaisijan rooliin?
Hokkiketju

Kyllä nuo vieläkin ihan hyviltä näyttää.
 

Sheriffi13

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, Raffi Torres
Alla mun ehdotus kentistä:

Birner - Plihal - Vahalahti
Kivenmäki - Super Mario - Suominen
Venäläinen - Hauhtonen - Kolu/Bergman/Tapio
Erkinjuntti - Virtala - Hattunen
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Super-Mario

Vahalahti - Hauhtonen - Kivenmäki : Maalintekijä - Duunari/Puolustus - Pelintekijä ja homma pitäisi olla sellaisenaan valmis myös ykkösylivoimaan.

Tämä onkin se tulevan kauden kauhia scenaario, jotta joudutaan laittamaan Hauhtonen hyökkäävään rooliin/kentään. Voi soittaa vaikka jokereille ja kysyä kuinka tämän on onnistunut tässä lähimenneisyydessä.

Siksi Marion hankinta hieman pelottava onkin, ettei pysty ottamaan hyökkäävän sentterin asemaa tepsissä.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Kiitoksia vaan Palloseuralle synttärilahjasta ;D

Tyytyväinen pitää olla. Super-Mario voi osoittautua todelliseksi löydöksi ja vaikka herra nyt osoittautuisikin flopiksi niin TPS tuskin menettää tapauksessa kauheasti kahisevaa.
Kiukku-Markokin on tervetullut lisä ja ainakin itse jaksan uskoa, että herra lähtee "uuteen" seuraan täysin uudella asenteella ja kiukut ovat kiukuteltu.

Kiitos Arse & Toimiston pojat.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Kivenmäki sieltä sitten tuli Tepsiin niin kuin huhuttiin ja sitten saatiin nuorehko kanadalainen Mario, toivottavasti ansaitsee lempinimekseen Super-Mario loistavien peliesityksiensä ansioista. Ei kyllä hajuakaan millainen pelaaja on, mutta ihan hyvät tehot on tehnyt yliopistosarjassa ja rightin puolisuus on aina plussaa.
 
Viimeksi muokattu:

pulska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja TPS
Jossain lehtijutussa mainittiin ettei Mario onnistunut viime kaudella sentterin roolissa kovinkaan hyvin. Ja siirryttyään laitahyökkääjäksi loppukaudeksi alkoi tehoja vasta tulla.

Eli toisinsanoen Mario sentterinä on täysin arpapeliä, Hauhtosta ei kahteen ekaan kenttään eli pahimmassa tapauksessa se hyökkäävä sentteri puuttuu vieläkin..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sitäpaitsi Kivenmäki on ollut Tepsille edullinen hankinta, syystä että kaveri on itse halunnut pysyä länsirannikolla. Ässissä ovet sulkeutuivat, Lukkoon ei luonnollisesti mahdu 5 ensimmäiseen ketjuun, joten TPS oli hänelle hyvä vaihtoehto. Samanlaista palkkaa mitä Ässissä veti "ykkösketjun" pelaajana ei varmasti nyt ollut tarjolla vaan ennemminkin "jos haluat vielä pelata SM-liigaa niin...." tyyppinen tarjous lähti Vuorelta.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Eli toisinsanoen Mario sentterinä on täysin arpapeliä

Kyllä täällä ainakin on A.Vuoren tekemisiin melko kova luotto. Heikompia arpoja tulee tietenkin silloin tällöin jokaiselle, mutta eiköhän Arse tiedä taas mitä tänne on tuonut.
 
Vaikuttaa oikein hyvältä hankinnalta tuo Kanadan Mario. Ja Kivenmäki tietysti myös. Nyt on hyökkäyksessä mukavasti leveyttä jokaiseen rooliin.
 

J.Petke

Jäsen
Mario osaa ainakin luistella Vuoren mukaan, siitä se ei pitäisi olla kiinni.

Hyvin skoutattu.

Miten täällä voi ihmiset puhua jostan Kivenmäestä jonain taivaanlahjana. Kiukkupussi joka haluaa aina olla keskipisteenä ja jos se ei onnistu niin tulee känkkäränkkä. Kivenmäen loukkaantumisherkkyys ja ikä ei kyllä mitenkään vakuuta jos Filppulan korvaajaa mietitään.

Onneksi ei tullut kerhoon.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Hyvin skoutattu.

Miten täällä voi ihmiset puhua jostan Kivenmäestä jonain taivaanlahjana. Kiukkupussi joka haluaa aina olla keskipisteenä ja jos se ei onnistu niin tulee känkkäränkkä. Kivenmäen loukkaantumisherkkyys ja ikä ei kyllä mitenkään vakuuta jos Filppulan korvaajaa mietitään.

Onneksi ei tullut kerhoon.

Viime kauden pörssi kuutonen ja ässissä. Kai nyt semmosen siirtoa sm-liigan sisällä voi pitää ainakin pienenä lahjana. Minulle on aivan sama vaikka huutaa vittua ja perkelettä koko kauden, jos Vahan rinnalla heittää tälläkin kaudella 50 pistettä.

Olet oikeassa, onneksi ei tullut kerhoon.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jossain lehtijutussa mainittiin ettei Mario onnistunut viime kaudella sentterin roolissa kovinkaan hyvin. Ja siirryttyään laitahyökkääjäksi loppukaudeksi alkoi tehoja vasta tulla.

Näinhän tuolla Romu-Lumen linkittämässä artikkelissa todetaan. Eli ensimmäiset kaudet pelasi sentterinä, mutta kärsi ajoittain pahoista tehottomuusjaksoista. Lopulta valmentaja siirsi oikeaan laitaan jolloin tehoja alkoi tulla tasaisesti ja paljon. Oman kommenttinsa mukaan tykkää pelata enemmän laidassa, koska saa enemmän vapauksia hyökkäävään peliin.

Noiden juttujen perusteella ei liikaa ole odotettavissa sentterin roolissa. Tosin eihän meillä ihan perinteisiä senttereitä kauheasti ole viime kausina muutenkaan ollut joten katsotaan mitä tuleman pitää. Saattaa olla, että mies on loppukaudesta lempinimensä veroinen.

Ihan luottavaisin mielin kauteen vaikka riskitekijöitäkin on paljon ilmassa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Veijari

Jäsen
Tjaa, en mä riemusta hyppinyt näiden herrojen sopimuksien julkaisusta luettuani. Kivenmäki eittämättä uransa ehtoopuolella, toivottavasti ei tullut tänne vain jäähdyttelemään. Onko sopimuksien pituudesta tietoa?

Marion hankintaa toki puoltaa edullisuus(?), nuoruus ja kehityskyky. Aika paljon pojasta itsestään kiinni kuinka paljon ja nopeasti täällä kehittyy. Se onkin sitten jo lottovoitto jos miehestä saadaan heti ensimmäisellä kaudella yli 20 tehopistettä. Enemmän on kai odotettava että ensimmäinen vuosi menee opetellessa ja toisena kautena korjataan hedelmää.

Mario on aika pienikokoinen 180 cm / 82 kg, joten mitään kolistelijaa ja fyysistä, perinteistä kanukkisentteriä tuskin saatiin.
 

patapower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät Manchester United
Kyllähän Kivenmäki on vailla vertaa pelintekijänä vieläkin. Tuskinpa asenne kiukuttelu tätä mahdollisuutta pilaa. Hintalaatu suhdekin taitaa tässä olla Tepsille vähintään erinomainen. Olisi mun Ässiin Mave mahtunut vielä!
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Marion hankintaa toki puoltaa edullisuus(?), nuoruus ja kehityskyky. Aika paljon pojasta itsestään kiinni kuinka paljon ja nopeasti täällä kehittyy. Se onkin sitten jo lottovoitto jos miehestä saadaan heti ensimmäisellä kaudella yli 20 tehopistettä. Enemmän on kai odotettava että ensimmäinen vuosi menee opetellessa ja toisena kautena korjataan hedelmää.

Samanlaisia fiiliksiä täälläkin. En tosiaankaan uskaltaisi odottaa joidenkin nimimerkkien tapaan mitään +40 pistettä. Palkka ei arvatenkaan kovin suuri voi olla, koska on tehty suora sopimus eikä try-outtia. Pakkohan tuossa on olla joku takaportti jos kaveri osoittautuu flopiksi. Hyvällä tuurilla taas näemme "Sweattmäisen" kehityskulun.

Sen verran tuolta internetin linkkien takaa vielä paljastui, että laukausta, pelisilmää ja yleistä taitoa kehutaan (Romu-Lumen linkittämä juttu). Pari peliä koitti viime kauden lopusta myös AHL-kiekkoa Adirondack Phantomsissa. Siellä valmentaja kehui taidokkaaksi, mutta kaipasi vielä lisää nopeutta ratkaisuihin. Linkki AHL-juttuun (timesunion.com).
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Enemmän on kai odotettava että ensimmäinen vuosi menee opetellessa ja toisena kautena korjataan hedelmää.

Tämä ei riitä. Siitä pitää lähteä, että tulosta syntyy jo reilustikin tällä kaudella ja mieluiten jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hänelle pitää kuitenkin antaa aikaa. Ensimmäiset viikot ja matsit menevät nyt toki totutellessa isoon kaukaloon, luisteluratoihin, pelikavereihin ja joukkueen pelitapaan jne., mutta tulosta pitää tulla, muuten pelipaikka loppukaudesta ei ole itsestäänselvyys.
 

12961

Jäsen
Kyllähän Kivenmäki on vailla vertaa pelintekijänä vieläkin. Tuskinpa asenne kiukuttelu tätä mahdollisuutta pilaa. Hintalaatu suhdekin taitaa tässä olla Tepsille vähintään erinomainen. Olisi mun Ässiin Mave mahtunut vielä!

Sanoisin Mavesta, että tavallaan tylsä, mutta todella ymmärrettävä hankinta Vuorelta. Tottunut pyörittämään ylivoimaa ja tulostakin on tullut. Viime kauden pistepörssin kuutonen liigasta, vieläpä paljolla ylivoima-ajalla ja suht huonosti vetävillä ketjukavereilla varustettuna. Tähän saumaan ei paljon varmemmin onnistuvaa YV-pyörittäjää Filppulan tilalle löydetä. Kovemman profiilin AHL-hautkin ovat Mavea suurempia arpoja.

Uskon, että lätty löytää ensi kaudella melko monta kertaa pussiin YV:lla Vahalahden vetämänä Maven syötöstä. Luonnosteluissa kannattaa ajatella myös sitä, että Mave tarvitsee rinnalleen kunnollisen (mieluummin suoraan syötöstä) laukojan, joka ei ole todellakaan Suominen. Sanoisin, että menee Mave hukkaan, mikäli rinnalla ei ole Vahalahti. Plihalinkin veto on varsin kova, ja lähtee nopeana "vääräoppisena" vippinä kuten itse #21:lta. Nämä munat kannattanee laittaa Maven kanssa samaan koriin.

Super-Mario liittyy ilmeisesti rinkiin heti ja on lähes varmasti edullinen. Mikäli taso ei riitä lähellekään, on se huomattu siihen mennessä kun verorajalla tulevia rekrytoidaan. Tässä tapauksessa puheet joukkueen valmiudesta saattavat joutua uudelleen harkittaviksi. Antaa Marion kuitenkin näyttää ensin, kuten sanottua, ovat ne NCAA-haut onnistuneet ennenkin. Toisaalta huonojakin muistoja on.

Omia ketjuluonnostelmia kahteen ekaan kenttään:

Vahalahti-Plihal-Kivenmäki
Birner-Trabucco-Suominen
 
Viimeksi muokattu:

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Ihan hyvältä vaikuttaa..

...TPS:n joukkue olettaen että kaikki ovat mukana vielä sarjan alkaessakin.

Maalivahti on tulikasteensa suorittanut(mestaruus taskussa) ja isommat areenat odottavat mahdollisesti tulevaisuudessa. Edelleenkin vasta kehittymässä parhaimpaansa.

Puolustus on tasapainoisempi ja leveämpi, mutta toki ilman Sweattin erinomaista hyökkäyspeliä. Itse odotan Järvinen -Vittasmäen jatkavan samaa mahtavaa peliä kuin esittivät PO:ssa.
Nordlund on myöskin kiinnostava tapaus -> saako otettua seuraavan askeleen eteenpäin urallaan. Kun vertaa runkosarjaa ja PO-pelejä viimekaudelta, niin luulisi puhuttavan tyystin eri kaverista.

Hyökkäys on leveämpi tasoltaan kuin aikoihin TPS:ssä.

Huomattavan paljon rauhallisempi olo joukkueen suhteen kuin vuosi sitten, vaikka valmentajakin on vaihtunut. Em. liittyykin varmaan se joukkueen suurin kysymysmerkki, mutta luulisi tuolla sen minimitavoite 10. ja hyvä suoritus 6. välille osuvan.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Mario Valery-Trabuccolla on NCAA:sta hyvinkin samankaltaiset tilastot kuin SaiPassa pyörähtäneellä Alex Nikiforukilla. Nikiforukiin nähden kokoa on selvästi enemmän, joten Trabucco voi hyvinkin sarjaan sopeutuessaan olla 30-40 pisteen mies.

Mutta eihän näistä oikeasti koskaan tiedä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös