Kyseessä oli ottelusarjan ehdottomasti tylsin matsi. En tiedä sitten, pelkäsivätkö molemmat joukkueet virheitä niin paljon, että aktiiviseen peliin ei oikein rohjettu, vai onko fyysisyys todellakin vaatinut veronsa. Ottawan pelistä puuttui täysin vauhti, jolla Toronto on tähän mennessä saatu pinteeseen. Ratkaisupaikkoja Ottawallakin toki oli, mutta joukkue joko sähläsi ne itse (Varada, Chara) tai Belfour hoiti kunnialla. Vaikka nollapeli on aina nollapeli, tällä kertaa kyse ei ollut pelkästään Eddien loistavista otteista, vaan yhtä lailla Senatorsin passiivisuudesta ja veltosta viimeistelystä. Taklauksia oli ihan mukavasti ottelun alkupuolella, mutta vauhtia ei oikein missään vaiheessa.
Smolinski saa ottaa Domin nimiin merkityn voittomaaliin itselleen, sillä niin selkeä purkupaikka hänellä oli. Suti sitten ohi, ja kiekko omasta luistimesta Lalimen selän taakse. Toronton 2-0-maali olikin sitten kaunista katseltavaa. Ensin Havlat järjesti Charalle täydellisen tekopaikan Toronton maalin eteen, Chara suti ohi, kiekon sai Ponikarovsky, joka huomasi nousevan Kaberlen, tämä ylitti siniviivan ja jakoi namupassin Nieuwendykille, jolta sitten unelmaveto Lalimen mailapuolelta yläpesään. Mitään todellista mylläkkää Ottawalta ei sitten viime minuuteilla tuon maalin jälkeen nähty.
Ottawa ei noin passiivisella pelityylillä pärjää. Sen on otettava peli haltuun ja vyörytettävä hyökkäyksiä vastustajan maalille. Sen joukkue tietää varmasti itsekin.