"Torilla tavataan!" vs. "Taas meni vituiksi!"

[Mdawg]

Keskusteltiin eilen pitkät tovit kaverini kanssa siitä miten "helppoa" on fanittaa esim. Manchester Unitedia kun mestaruuksia tippuu joka puolelta. Kaverillani on tasan 3 joukkuetta, joista hän oikeasti välittää eli Lukko, Toronto Maple Leafs ja Englannin jalkapallomaajoukkue. Lukon viimeisin mestaruus on vuodelta 1963, Maple Leafsin viimeisin joskus samoihin aikoihin, kuten myös Englannin, joka ei enää osaa voittaa, vaikka voisikin. Toisin sanoen, 80-luvulla syntynyt kaverini ei ole koskaan päässyt juhlimaan yhtään arvokisavoittoa tai kunnon mestaruutta. Suomen MM-kulta 1995 ei 10-vuotiasta kloppia kuulemma pahemmin vielä hetkauttanut. Ja sitten kun olisi napannut niin ollaan hävitty MM-finaaleja, Olympiafinaali jne. Mitään EHT-voittoja ei lasketa.

Aloin sitten miettimään, että kuinka vittumaista se oikeasti mahtaa olla, kun omat joukkueet eivät koskaan voita mitään merkityksellistä. Helpointahan tässä vaiheessa olisi olla Kärpät-, Manchester United-, Detroit- ja Brasilia- tms. fani kun niitä mestaruuksia putoilee sieltä täältä aina tasaisin väliajoin.

Itselleni (siis mitä, eikö niitä mestaruuksia olekaan voitettu muka just mulle??) noita on putoillut ihan kohtuullisesti, vaikka se tärkein eli Lukon Suomen Mestaruus vielä puuttuukin. Kuitenkin olen saanut todistaa Saksan MM-kultaa 1990, EM-kultaa 1996 ja ManU:n mestaruuksia eli siinä mielessä ei voi valittaa.

Vittumaisintahan olisi olla juuri joku Lukko/JYP/SaiPa, Englanti, Fulham, Toronto tms. fani viimeisimmät n. 20 vuotta kun suuria voittoja ei ole tullut.

Iso osa urheilufaneista on todennäköisesti edes vähän hihkaissut tai tuntenut ylpeyttä suomalaisen urheilijan voittaessa olympiakultaa, maailmanmestaruuden tms. mutta onko se sitten sama kuin Lukon Suomen mestaruus tai "oman joukkueen" Stanley Cup-voitto, jos ei kuitenkaan kyseistä yksilöurheilijaa fanita 24/7 tai ole hiihdon, keihäänheiton, yleisurheilun jne. superfani? Tarkoitukseni ei todellakaan ole dissata näitä kyseisiä lajeja, vaan kunhan mietin, että miten tuo eroaa esim. jonkun joukkueen fanituksesta.

Sen enempää selittelemättä, löytyykö Jatkoajasta niitä, joiden joukkueet/ todelliset suosikit eivät koskaan ole voittaneet mitään tai joiden voittoja ei ole päässyt todistamaan? Esim. jotain 50-luvulla voitettua Suomen mestaruutta, FA Cupia tai Stanley Cupia ei tässä gallupissa lasketa, jos ei henk. koht. ole silloin ollut elossa ja hommaa todistanut. Tai sitten kuinka paljon löytyy niitä, joiden ei tarvitse olla kyynisiä ja paiskia TV:n ohjainta ympäri seiniä kun taas tuli turpaan jatkoajalla, vaan mestaruuksia on tullut mahan täydeltä?

Ehkä tässä voisi myös pohtia sitä miten joku urheilutapahtuman ainainen häviäminen vaikuttaa urheilufanin psyykkeeseen, jokapäiväisiin tekoihin ja mielenalaan jne. Kuinka paljon ja kauan se oikeasti vituttaa kun ensin oma SM-liigajoukkue pelaa paskan kauden, Suomi häviää MM-finaalin jatkoajalla, seuraavana viikonloppuna oma joukkue häviää FA Cupin finaalin rankkareilla, parin viikon päästä NHL-suosikki häviää Stanley Cupin 7. ottelun ja kesäkuun lopussa Englanti/Hollanti putoaa puolivälierissä taas rankkareilla?

Ja tämähän on sopiva negatiiviseen sävyyn kirjoitettu pohjustusketju sille, kun Ruotsi voittaa meidät kohta MM-finaalissa.

 

[Jomppa_Koo]

En ole päässyt torille vielä kertaakaan. En SaiPan fanituksen aikana, enkä maajoukkueen. SaiPalle mestaruus on pudotuspelipaikka ja Leijonilta odotetaan aina kultaa, mutta aina on tullut mun fanituksen aikana vain karvaita pettymyksiä eikä koskaan sitä suurinta voittoa. Ja tuskin tulen koskaan ihan aidosti kannustamaan muita kuin SaiPaa ja Leijonia. Silloin kun suosikit on aikoinaan valittu niin ne pysyy vaikka menisi kuinka huonosti.

Nimimerkillä joko tänä vuonna torille.

 

[kovalev]

Eihän se aina ole helppoa, kun kannattaa lätkässä Venäjää ja Ilvestä niin on helppo todeta, että ihan viime vuosina ei ole tarvinnut mestaruusjuhlissa olla mukana. Tamun menestys futiksessa on sen sijaan antanut paljon ilon aihetta, vaikka ei se yhtä hienolta tunnukaan kuin jos ratinassa pokaaleja nostelisi perinteinen Ilves.
Toisaalta seuraurheilussa menestys on nykyään niin vahvasti rahaan ja sen määrään sidottu, että ei ainakaan mitään alemmuuskompleksia tarvitse kenenkään tuntea tyyliin " Vittu kun mä oon syntyny paskaan kaupunkiin, me ei voiteta koskaan mitään "
Mitä sitten tulee esim. Suomen lätkämenestykseen niin kyllähän se varmasti vituttaa ja tuntuu epätodelliselta hävitä niin paljon finaaleita, mutta itse näkisin kaikesta huolimatta, että Suomi on ylisuorittanut lähes koko 2000-luvun. MM-kisojenkin taso on noussut niin paljon 90-luvusta, että tänä päivänä finaalipaikka on paljon kovemman työn ja taidon takana kuin mestaruus vuonna -95.
Ja jokaisen täytyy myöntää, että verrattuna muihin huippumaihin Suomi on niin riippuvainen täydellisestä maalivahtipelistä, että tässä joukkuelajissa Suomi on ollut todella tehokas.
Asiat voisivat olla paljon, paljon huonomminkin (Katsokaa vaikka Venäjän taaperrusta vuodesta toiseen ja suhteuttakaa se pelaajien lahjakkuuteen)

 

[Roku]

Eihän Lukko 30 vuoden aikana mitään voittanut ole eli aika pitkään olen joutunut sivusta seuraamaan muiden juhlintaa.

Muita sellaisia todellisia suosikkijoukkueita minulla ei olekaan, mutta mainitaan nyt nimeltä jokunen kuitenkin. SaiPa oli joskus semmoinen SM-liigan kakkossuosikkijoukkue, mutta eipä SaiPakaan mitään ole voittanut.

New Jersey Devils oli Hannu Kamppurin ajoista alkaen vuosikausia NHL:n suosikkijoukkueeni ja silloin olin revetä liitoksistani kun Devils eka kerran mestaruuden voitti 1995. Sen jälkeen innostus ja kannatus hiukan hiipui enkä mä näistä kahdesta jälkimmäisestä pokaalista juuri jaksanut ääntä pitää. Sen verran kumminkin vanha suola janotti että nyt kun ensimmäistä talvea olin Canal Plussan onnellinen omistaja niin aina kun Devilsin peli tuli niin vähintään mä sen pelin boksiin talletin. Mutta en mä jaksanut edes Devilsin ensimmäisen kierroksen putoamisesta suuresti stressata.

Tietysti Leijonien maailmanmestaruus olisi hieno asia pitkästä aikaa, mutta sekin on hiukan erilaista kannatusta kuin Lukon kannattaminen.

Jalkapallossa minulla ei seurajoukkueista ole enää sellaista suosikkia että mainita kannattaisi. Toki aina näiden Champions Liigan pelien yhteydessä täytyy se oma suosikki kulloinkin pelaavista joukkueista valita ihan sen takia että pelin seuraaminen on jännempää (pelin jälkeen se sen iltainen suosikki painuu taas unholaan), ja pikkupoikana Liverpool oli Kenny Dalglishin ja Ray Clemencen takia fanituksen kohde, mutta hiipunut sekin innostus on.

Sen sijaan jalkapallomaajoukkueista on Brasilia ollut suosikkini vuoden 1978 MM-kisoista lähtien. Brasilian voittoa toivon ja odotan aina kun MM-kisat pelataan, ja onneksi brassit ovatkin pari maailmanmestaruutta tuon vuoden -78 jälkeen voittaneet.

Mutta kyllä tämä fanitus noin yleisesti ottaen menee päin vittua.

 

[Mdawg]

Mutta kyllä tämä fanitus noin yleisesti ottaen menee päin vittua.

Kyllähän se etenkin Lukon kohdalla on näin ollut. Joka maaliskuu on ollut sama vitutus aina päällä, tosin sitä on sitten jatkossa lieventänyt ManU:n Valioliigamestaruus tai Champions Leaguen voitto 1999 sekä Saksan EM-kulta -96 jne.. Mietin vain, että millaista se mahtaisi olla, jos noitakaan ei olisi koskaan tullut vaan ympäri vuoden joutuisi pettymään suosikkijoukkueidensa edesottamuksiin. Että antaako esim. tuollaisen "kakkosjoukkueen" mestaruus kuten juuri TamU tai Brasilia edes vähän paremman mielen vai viekö se Lukon perseily niiltäkin mestaruuksilta jotain pois? Omalla kohdallani näin ei ole, vaan pystyn kyllä nauttimaan täysin sekä ManU:n että Saksan mahdollisista mestaruuksista. Tosin etenkin Saksa on niin vahva suosikki, että se tulee jo lähes Lukon rinnalle, eli mistään selvästä kakkosjoukkueesta ei voida siinä mielessä puhua.

 

[Evil]

Alkuun opettavainen (?) tarina.

Ihastuin Brasilian jalkapallomaajoukkueen peliin seuratessani hieman vaille yhdeksänvuotiaana nilliäisenä Espanjan MM-kisoja kesällä 1982. Kukapa ei olisi ihastunut... Zico, Socrates, Eder, Falcao... Kaikkien aikojen joukkue.

No, kaikkien aikojen joukkue ei kuitenkaan voittanut pokaalia. Eivät voittaneet Brasilian joukkueet myöskään vuosina -86 tai -90. Seuraavat kisat vuonna 1994 menivät Brasilialta hyvin. Finaalipaikka Italiaa vastaan, ja minä tuulettelin.

Kuinka ollakaan, finaaliviikonloppuna järjestettiin kotipaikkakunnallani keskisuuri, nyt jo isoksi kasvanut rockfestivaali. Bändejä käytiin kuuntelemassa ja ilakoitiin, mutta hyvissä ajoin ennen loppuottelua otettiin taksi kotiin; mukana minä, silloinen avokkeeni, sisareni sekä hänen poikaystävänsä, innokas jalkapallomies hänkin.

Kaksitoista vuotta olin odottanut näkeväni Brassit MM-finaalissa, ja kuinkas kävi? Festivaaliväsymyksen uuvuttamana sam... eikun nukahdin nojatuoliin ensimmäisen puoliajan alkuhetkillä, eivätkä kisastudiomme muut jäsenet saaneet minua hereille edes pilkkukisaa katsomaan.

Myöhemmin kuulin että Brasilia voitti, ja pilkutkin näin toki videolta. Jotenkin se ei vain ollut sama asia... 2002 sentään näin, selvin päin, suosikkieni nostelevan pyttyä.

EM-kisoissa kannatan aina Espanjaa, ja aina petyn. Vuoden 1964 mestaruutta en sattuneesta syystä muista... Sama Bilbaon kanssa; 80-luvun alun mestaruuksia ei mieleni rekisteröinyt, tiesinköhän silloin koko seuraa vielä edes nimeltä.

Jääkiekkofanina olen saanut kokea muutamia riemun hetkiä, mutta myös kasapäin pettymyksiä. HIFK:n mestaruus 1980 meni vielä ns. ohi, mutta jo 1983 kultajuhlissa muistan olleeni hengessä mukana. 1998 voitetun pojan jälkeen onkin ollut hiljaisempaa tällä rintamalla. Devilsin kanssa ollaan nosteltu kuppia kolmesti, viimeisimmästäkin on jo tosin viisi vuotta. Sen jälkeen kaiken maailman mikkihiiriorganisaatiot ovat päässeet juhlimaan, mutta vielä Piru näyttää!

 

[Chambza]

Fanittamani joukkueet ovat tärkeysjärjestyksessä Oulun Kärpät, Suomen jääkiekkomaajoukkue, Kajaanin Hokki ja Philadelphia Flyers. Pitkään oli tuossa aika hiljaista, tällä vuosituhannella alkanut jo sujua vähän paremmin. Viime vuoden saldo Kulta+Hopea+Kulta+ei-puhuta-siitä oli kokonaisuutena jo aika upea, tänä vuonna kun ollaan menossa saldolla Kulta+???+Hopea+konferenssifinaali, niin aina vaan paranee. Ja maajoukkuehan on tänä vuonna lähempänä mestaruutta kuin aikoihin, lähinnä siksi ettei Kanadalle tai Venäjälle oikein muistakaan ole haastajiksi. Ja Philadelphiallekin taitaa olla suunnilleen kolmas tai neljäs kerta viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta kun on näin pitkälle päästy.

Vastaan siis että toreilla tavataan.

 

[Kaberle]

Kyllä on menestys kiertänyt fanittamani seurat helvetin kaukaa ainakin jääkiekossa. Pelicans nyt tietenkään ei kotoisessa liigassamme näihin suuriin seuroihin kuulu ja jo kuudeskin sija oli loistosaavutus. Edes mitalia ei seuran historiasta vielä löydy.

Nhl:ssä homma nyt on jo suorastaan surkuhupaisaa. Maple Leafs kun ei ole pyttyä nostellut vuosikymmeniin ja viimevuosina jopa playoffit ovat jääneet haaveeksi. Lähivuosina tuskin on parannusta tähän tulossa yhtään. Sen verran kovan luokan penailua seurajohto on viime vuosina harrastanut, että sillä on jo lähitulevaisuudenkin menestys mahdollisuudet tuhottu.

Futiksessa kannatamani seurat ovat sentään menestyneet kohtuu hyvin. Italia voitti tuossa taannoin maailmanmestaruuden ja Chelsea taistelee vielä tälläkin kaudella mestarien- ja valioliigan voitosta. Tosin futis on itselleni niin selvä kakkoslaji ettei nämä mestaruudet mitään erikoisempia juhlia aiheuta.

 

[Buccaneer]

Vastasin tuon "Torilla jatkuvasti." Kyllä näitä HIFK-fanin mestaruuksia eli ryminäseitsemänsiä sijoja on niin tasaisen tappavan varmasti tippunut viimeiset 20 vuotta, ettei sitä oikein tahdo muistakaan sellaista vuotta, ettei maaliskuussa olis ympäri kännissä heilunut torilla "Tutinaa ja tötinää"-lippis päässä muutaman tuhannen muun bigBADtoughphysicalbrandyredcats-fanin kanssa. On ollut jokerifanit nöyrää poikaa, kun niillee huutaa "HIFK on Suomen fyysisyys- ja ryminämestari, HEI! Fyysisyss- ja ryminämestari! HEI!"

Ja tietysti J.Karjalaisen "Sankarit" pauhaa kaiken päälle.

 

[JHOL]

Eipä ole yhtään mestaruutta tippunut minun fanitukseni aikana yhdellekään fanitukseni kohteelle. Tänä keväänä oli jo lähellä, ja eiköhän ensi kaudella tähänkin epäkohtaan tule muutos!

Leijonia fanitan jossain määrin, ja -95 vuonna sen verran napero vielä olin, etten sen suuremmin ömmömiä juhlinut. Joka vuosi sitä kuitenkin odottaa maailmanmestaruutta ja kaikesta muusta onkin sitten enemmän tai vähemmän pettynyt, joten aika hiljaista on tälläkin saralla ollut.

No, eiköhän sitä joskus vielä jotain tule voitettua. Vihdoin ja viimein kun tuo Blyyssikin on alkanut heräilemään, niin eiköhän tämä vuosien piina vielä riemuksi käänny.

 

[Kummeli]

Onhan niitä muutama ollut. Itse olen siis kannustanut Tepsiä jostain vuodesta 2000 eteenpäin, että ei niitä liikaakaan sen jälkeen ole tullut.. Tosin enpä kyllä Turkuun asti jaksaisi torille mennä poikaa katsomaan :D

Suomelle voisi melkein tulla kultaa nyt. Silloin saattaisin jopa käydäkin kaupungilla pyörähtämässä lipun kanssa ;)

 

[V-man]

Kärppien kannattaminen on pitänyt minut järjissäni. Viime vuonna Kärppien mestaruuden tasapainoksi Leijonat hävisivät finaalissa, Wolves tippui Valioliigasta, West Ham säilyi juuri ja juuri, Kalpa konttasi niinkuin aina ja huuhkajien kannattaminen nyt on aina yhtä helvettiä.

edit: -95 vuonna olin Haaparannalla tuhansien muiden suomalaisten kanssa vittuilemassa ruotsalaisille.

Katkerin voitto puolestaan on Kärppien eka mestaruus tällä vuosituhannella. Istuin Raksilassa 6v putkeen lähes jokaisen kotiottelun ja sitten kun kävin 3kk reissussa ulkomailla niin Kärpät otti sinä aikana kultaa. Ei oikein tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Seuraava mestaruus olikin sitten vähemmän erikoinen juttu, joten Kärppien liiganousu on tuon MM-95 voiton ohella eniten säväyttänyt tapaus.

 

[Redbull]

Suomalaisuus yhdistettynä oululaisuuteen takaa tasapainoisen kokonaisuuden. Pettymykset ja menestys kulkevat sopusoinnussa.

Oikeastaan ainoa mikä saisi torille lähtemään olisi Suomen futismaajoukkueen arvokisapaikka. Muutenkin suhteellisuuden tajun kehittymisen ja Kärppien dynastian aikaansaamana huuhkajista on kasvanut selkeästi tärkein joukkue itselleni.

 

[Barcelona]

I’m a loser baby, so why don’t you kill me?

Kahta jengiä fanitan tunteella: Espoon Bluesia ja Suomen Leijonia. Joten 9 kertaa suosikkijoukkueeni on ollut finaalissa ja voittoja on kertynyt tasan yksi. Pikkaisen jo asia vituttaa! Myönnän että olen miettinyt muutaman kerran että lopetan lätkän seuraamisen, ja Torinon Olympiafinaalin jälkeen oli asia todella vakavassa harkinnassakin…

Jalkapallon puolella tuleekin menestystä. FC Barcelona ja HJK sentään voittaa joskus jotain, mutta oikeastaan asialla ei ole juurikaan suurempaa merkitystä minulle. Onhan se tietenkin kivaa, mutta fudista tulee nykyään seurattua vain maalikoosteiden verran (pois lukien MM ja EM kisat, joita seuraan tiiviisti). Tietenkin kannatan myös ”Huuhkajia”, mutta taitaa olla kylmä päivä helvetissä ennekuin Suomi voittaa minkään mestaruuden. :)

Yleensä kyllä asetun eri lajien finaaleja seuratessa jommankumman jengin puolelle, mutta ei niitä voittoja voi oikeastaan laske mukaan…

Joten mestaruushuuma on meikäläiselle aika vieras käsite. Toisaalta eipä toi menestys pääse ainakaan nousemaan päähän... :)

 

[Osmo Rapeli]

Kyllähän sitä tuntee itsensä jotenkin paremmaksi faniksi kun on kannustanut joukkuettaan pahimmassa ahdingossakin. Kärppien kohdalla Jäälihalli ja Antti Kangas antavat hel~wetisti volyymia luukuttaa niin turulla kuin torillakin. Bourquen mestaruutta juhlin Turussa, krapulassa vetistellen.

Capsien mestaruutta en tiedä, notta tuleeko se koskaan tapahtumaan, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa että odotettavaa on.

Saksan futisjoukkue ja Bayern München ovat sopivia fanitettavia. Huikeita porukoita aina huipulla, muttei aina mestarina. Venymiskykyä löytynyt maajoukkueelta niin veteraani- kuin nuorisojoukkueillakin. Torilla tavataan.

 

[vilperi]

Tasan kaksi kertaa on suosikkini voittanut jääkiekossa. Ensimmäinen kerta oli legendaarinen MM95 jolloin en torilla ollut ja toinen kerta HPK:n mestaruus vuodelta 2006, jolloin myös torilla sun muussa tuli mukana oltua...

 

[moby]

Vittumaisintahan olisi olla juuri joku Lukko/JYP/SaiPa, Englanti, Fulham, Toronto tms. fani viimeisimmät n. 20 vuotta kun suuria voittoja ei ole tullut.

Itse en pidä JYPin fanitusta todellakaan vittumaisena. Vittumaisempaa olisi olla joku Kärppäfani, jolle ei riitä enää mikään. Tavoitteita pitää olla ja olen ylpeä omasta joukkueestani ja suunnasta johon se on menossa.

 

[Trenchtown]

Turun Palloseuran kannattajana hunajaa on saanut maistella kyllä ihan riittävästi, mutta viimeisestä mestaruudesta on silti jo jokunen vuosi. 90- luvun alun tripla on kyllä muistissa, mutta sen verran pikkupoika olin vielä silloin, että mitään kunnon fiiliksiä siitä ei irronnut tai sitten niitä ei vaan enää muista. Vuosituhannen vaihteen tripla taas on melkoisesti paremmassa muistissa. Silloin tavattiin jo torillakin. Kuitenkin, verrattuna moneen muuhun liigajoukkueeseen on Tepsin menestys ollut minun elinaikanani vähintäänkin kohtuullista. Melkoista mitalisadetta. Nyt kynnetään syvemmällä, mutta kyllä täältä joskus vielä...

Liverpoolin edellisestä liigamestaruudesta on jo kulunut helvetin kauan, olisiko ollut 89-90 kaudella. Tuostakaan ei suuremmin fiiliksiä ole jäänyt, vaikka suosikkijoukkue jalkapallon saralla on ollut minulle selvä jo ennen tuota. Siis paljon ennen Hyypiää ja Litmasta. Poolin kannattaminen on Suomessa joskus turhauttavaa, koska antifaneja löytyy vähintäänkin saman verran kuin meitä ns. oikeita kannattajiakin. Joka tapauksessa, Mestarien Liigan voitto Istanbulissa oli jotain ainutkertaista ja niillä fiiliksillä mehustellaan välillä vieläkin. Ja onhan tuossa sitten tullut kaikenlaista cupvoittoa ihan viime vuosinakin.

Kaiken kaikkiaan, Palloseuran menestyksen takia voin sanoa, että minun elinaikanani torilla on tavattu ihan mukavan monta kertaa. Ei tietenkään tarpeeksi, mutta kuitenkin.

 

[Mdawg]

Itse en pidä JYPin fanitusta todellakaan vittumaisena. Vittumaisempaa olisi olla joku Kärppäfani, jolle ei riitä enää mikään. Tavoitteita pitää olla ja olen ylpeä omasta joukkueestani ja suunnasta johon se on menossa.

Joo, mutta kyse ei nyt ollut siitä mitä mieltä olet JYPin linjanvedoista tms. vaan siitä kuinka monta mestaruutta suosikkijoukkueesi ovat voittaneet ja kuinka mielekästä/vittumaista se ainainen voittaminen/häviäminen on. Toki jos sinua ei häiritse se, että JYP ei ole voittanut Suomen mestaruutta niin ei siinä mitään. Nuo joukkueet olivat esimerkissäni juuri siksi, että mestaruuksia ei ole pahemmin näkynyt eikä kannua nosteltua. Ei ollut tarkoitus dissata mitään yksittäistä joukkuetta.

Toki tuossa kirjoituksessasi on se hyvä pointti, että voiko niitä mestaruuksia saada liikaa? Oulussa ei ilmeisesti tänä keväänä ollut enää niin railakas meininki kuin aiemmin, mutta vaihtaisivatko Kärppä-fanit tuon mestaruuden vaikka pronssiin? Mikä on maksimi määrä, jonka jälkeen mestaruudet eivät enää oikein tunnu miltään? Itse en kyllä vaihtaisi yhtään Man Utd:n mestaruutta minnekään, tuli niitä sitten 2 tai 2000 peräkkäin.

 

[Evil]

70- ja 80-luvuilla olisi ollut mannaa olla CCCP:n ja ZSKA:n fani... Pravdassakin luki aina syksyllä että "kausi alkaa nyt ja keväällä ZSKA juhlii, Leonid on säätänyt näin". Juhliminen oli sitä että Vladimir hymyili pikkuisen mutta Igor ei viitsinyt kun ajatteli jo länttä.

 

[mikko600]

Just..

Blues ja Newcastle... Mitään toria ikinä nähnytkään. Noh, Blues nyt tuntuisi nousevan pikkuhiljaa. Ainakin perkele oppii nöyryyttä...

 

[J.Grönvall]

Tappara voitti 2003, Newcastle herra tietää koska ja Philadelphia Eagles ei myöskään ole Lombardi-Trophya nostellut. Sanotaan nyt vielä että toinen mestaruus tuli 2006 kun Italia jyräsi huikeaan maailmanmestaruuteen. El Real nyt voittaa suhteellisen tasaisesti, viimeksi nyt. Kai sitä olisi voinut helpommallakin päästä, mutta kyllä tuo vitutuksessa pyöriminen on jotenkin niin suomalaista.

 

[Eddie]

Kärpät, Leijonat, Tottenham, Argentina, AC Oulu/aiempi versio

Kärppien kannattaminen alkoi, kun siellä pelasivat Tuppurainen, Iljina, Jalonen, Huikari, Kiimalainen.. mutta eihän siitä silloin hirveästi ymmärtänyt. Sitten kun ymmärsi niin alkoi korpivaellus. Se onkin opettanut arvostamaan kaikkea, mitä on tullut eteen 2000-luvulla. Mobylle sanoisin, että unelmia pitää aina olla ja 11 vuotta se oli täällä päin SM-liiga ja jopa Jyp tuntui hekumalliselta vastustajalta ajatuksena. Tottakai sitä nyt sitten unelmoi Euroopan valloituksesta, koska se on sellainen asia, jota ei ole saavutettu ja joka tuntuu lähes yhtä mahdottomalta kuin SM-liiga vuonna 1995. Kyllä jokainen mestaruus tuntuu silti makealta, vaikka sitä ei tunnekuohun vallassa otakaan vastaan. Ehkä omansa tekee myöskin sekin asia, että nykyään pelaajia ei jaksa enää fanittaa kuten pienempänä. On vain se joukkue.

Leijonat ei enää nykyään ole niin tärkeä juttu kuin se oli 90-luvulla. Soisin erittäin mielelläni jollekin pikkumaalle menestystä vaikkapa sitten Leijonien kustannuksella. Toki WC ja olympiakisat ovat erikseen, mutta eivät nekään niin merkittäviä kuin mm-kisat vielä ysärillä. Olen huomannut, että seuraan MM-kisoja nykyään pikkumaiden perspektiivistä ja toivon tason laajentumista.

Jalkapallossa ei paljoa olla juhlittu. Argentiina voitti viimeisen mestaruuden, kun hädin tuskin tajusin, kuka on Maradona. Tottenham on aiheuttanut oikeastaan vain pettymyksiä, mutta pilkahduksena toki seurassa on pelannut huikeita yksilöitä ja peleissä on tehty maaleja. Oululainen jalkapallo on sitten kokonaan oma juttunsa. AC Oulua silti kannatetaan nyt. EM-kisoissa huomaan olevani Englannin ja Hollanin puolella, mutta eipä sieltäkään ole voittoja tullut.

Toisaalta ne voitot ovat kuitenkin aika pieni osa tätä. top5 "voitot":
1. Kärppien nousu 2000 2. Kärppien eka mestaruus 2000-luvulla 2004 3. AC Oulun nousu 2006 4. MM95 5. Nagano 1998

Ehkä sitä vanhemmiten arvostaa eria asioita. En ollut WC 2004 yhtä hekumoissani kuin Naganon aikaan.

 

[Lampinen]

Keskusteltiin eilen pitkät tovit kaverini kanssa siitä miten "helppoa" on fanittaa esim. Manchester Unitedia kun mestaruuksia tippuu joka puolelta.

Tämä on mielenkiintoinen pointti. Itsellä on 5 suosikkijengiä ja 1-2 enemmän ja vähemmän "sympatia"jengejä. JYP, Real Madrid ja ManU ovat olleet minulle ne rakkaimmat lähes 8 vuotta, joista 5-6 vuotta on ollut aktiivista seuraamista. Maajoukkue puolelta Suomi tottakai joka lajissa, mutta myös Espanja on jalkapallon kohdalla lähellä sydäntä. Jääkiekko on minulle se laji numero 1 ja jalkapallo tuli nuorempana yksilöiden kautta ja sitäkautta olen myös kyseisiin seuroihin ihastunut. ManU:ssa eniten on ihastuttanut Beckham ja Keane (nykyisin tietysti Ronaldo). Real Madridissa puolestaan on kiehtonut Zidane, Beckham, Kapteeni ja Pyhä Iker. Näitä kavereita on tullut seurailtua todella paljon ja sen myötä on tullut koko seuran fanittaminen. Otetaan hyvänä esimerkkinä viime kaudella Real Madridin mestaruus viimmeisellä kierroksella ja kesken matsin Ikerin kyyneleet. Se pisti itselläki kylmät väreet vetämään ja oli todella hienoa nähdä "oma" jengi voittamassa. Tällä kaudella taas Real Madridin otteita en ole kerennyt seuraamaan lähes ollenkaan (7-8 matsia) joista puolet on mestareiden liigaa. ManUlta olen taas nähnyt hurjan määrän matseja tällä kaudella ja olen elänyt koko kauden punaisten mukana ja jännitys senkun tiivistyy :)

NHL:ästä pelityylinsä takia kolahtaa puolestaan Detroit. Itse en pysty itseäni HC faniksi sanomaan Detroitin kohdalla, mutta mielenkiinnolla aina kaudella Detroitin pelejä seuraan. Frölundan seuraaminen alkoi puolestaan viime kaudella ja tuli katsottua aika paljon Ruotsissa Frölundan pelejä.

Eli omat suosikkiseurat ovat:

JYP, ManU, Real Madrid, Suomi, Espanja.

Seuraan, mutta en ole Hc Fani:

Frölunda ja Detroit.

 

[Saikka]

Liverpool voittanut Uefa Cupin kerran, FA Cupin kahdesti ja CL-pysti kerran myös. TPS 99-01 olivat loistavaa aikaa. Mutta...Seahawks kerran toki Superbowlissa, muuten aika hiljaista. Mavericks kerran finaaleissa mutta jäätyminen 2-0 tilanteen jälkeen vituttaa edelleenkin. Wildilla yksi konferenssifinaalipaikka, tänä vuonna tuli toki Divisioonavoitto mikä lämmittää. Siltikin liian aikaisin kesälomille. Huuhkajat maalin päässä EM-kisoista. Lähellä mutta tosi kaukana.

Ei liikaa, mutta kyllä juhlimaankin on päässyt.