Topi Sorsakoski & Agents

  • 6 890
  • 34

Sininen Lanka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oho tulipa puskista. Tosin onhan Topi vetänyt yksittäisiä settejä Agentsin kanssa ennenkin.

Valitettavasti Topin ääni ei ole enää entisensä. Kuulin miehen laulua muutama vuosi sitten ja paljon on menty alaspäin 80-luvulta.

Kuinka moni muuten tiesi, että Sorsakoski oli myös lahjakas kitaristi ja oli aikanaan ehdolla myös Hurriganesiin?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieno homma, vaikka Topin laulu on viime vuosina mennyt koko ajan enemmän ja enemmän omituiseksi mongerrukseksi. Sikäli tuo on minusta hyvä uutinen että Agentsin pari viimeistä levyä ei ole olleet kovin hyviä, sitä mukaa kuin Jorman suosio kasvoi niin Agentsin musiikki muuttui koko ajan enemmän ja enemmän "Elvis-painotteiseksi" tai sen tyyliseksi. Itse olen aina pitänyt enemmän siitä beat-iskelmästä mitä Agents soitti Topin kanssa ja myös Jorman alkuaikoina. Siinä tyylissä Pulliaisen heleä kitarointi pääsee parhaiten oikeuksiinsa ja kyllähän se Pulliaisen kitarointi nimenomaan on Agentsin sielu ja sydän. Toivottavasti tämän uutisen myötä Agents "palaa juurilleen" ja Pulliainen saa kaivettua esille myös sen Topin jonka upeaa ääntä saimme kuunnella 80-luvulla ja 90-luvun alkupuolelle.

Sininen Lanka kirjoitti:
Kuinka moni muuten tiesi, että Sorsakoski oli myös lahjakas kitaristi ja oli aikanaan ehdolla myös Hurriganesiin?

Topihan on alunperin juuri kitaristi ja joutui vähän "vahingossa" laulajaksi omaan bändiinsä. Myöhemmin tuuraili sitten Baddingia Agentsin keikoilla kun Raulilla alkoi jo ote lipsua pahemman kerran, ja lopulta sai kiinnityksen Agentsin solistiksi Baddingin tilalle. Sen jälkeen hänet on tunnettu nimenomaan laulajana vaikka on kuulemma varsin pätevä kitaristi.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Topi Sorsakoski on kyllä parempi Agents solisti kuin Jorma "eddiefalconsuomenelvis" Kääriäinen. Jorma on niin sokerisen ällö kuin olla ja voi, paitsi että osaa kyllä laulaa hyvin, mutta vähän on sellainen MILFhunter tyylinen kaveri.

Topi on Topi, toivottavasti stetson, ympyräiset sinilinssisilmälasit ja Kossuvissyt on kestänyt ajanhampaan. Keikkalista kiinnostaa kovin, milloin ja missä julkaistaan?

Näinköhän Esa Pulliainen ottaa Topi kanssa palaverin, kun Topilla oli tuossataannoin ja ehkä on vieläkin vähän omanlainen laulutyyli.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuinka moni muuten tiesi, että Sorsakoski oli myös lahjakas kitaristi ja oli aikanaan ehdolla myös Hurriganesiin?

Tätä en tiennytkään, mutta sen sijaan tiesin että Pekka Tammilehto oli ehdolla Juice Leskinen Grand Slamin kitaristiksi. Juicen mukaan Pekka olisi ollut sopivan kova ottomies, hyvä soittamaan ja tarpeeksi hullukin mutta samoihin aikoihin hän alkoi saada mainetta Topi Sorsakoskena, joten ura Grand Slamin kitaristina jäi pelkän suunnittelun asteelle.
 

Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tätä en tiennytkään, mutta sen sijaan tiesin että Pekka Tammilehto oli ehdolla Juice Leskinen Grand Slamin kitaristiksi. Juicen mukaan Pekka olisi ollut sopivan kova ottomies, hyvä soittamaan ja tarpeeksi hullukin mutta samoihin aikoihin hän alkoi saada mainetta Topi Sorsakoskena, joten ura Grand Slamin kitaristina jäi pelkän suunnittelun asteelle.

Tätäkään en tiennyt, mutta olisihan tuo pitänyt arvata. Grand Slamin basistihan oli Antti "Topin veli" Tammilehto.

Hieno uutinen tämä reunion kertakaikkiaan. Vielä kun saataisiin Grand Slam ja Topi ja Agents samalle keikalle. Sitä voisi tämä hevimieskin lähteä katsomaan.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Muusikko Seppo Tammilehto on myös sukua Topille, eli serkkupoika. Lahjakasta sukua.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Topi_Sorsakoski

Tuolla sanotaan myös, että toimi aikanaan myös The Boys yhtyeen kitaristina.

Raittisten Boysista ura lähti nousuun nimenomaan. Itse en osaa pitää ukkoa järin ihmeellisenä kepittäjänä, blues-skaaloja ylös alas vinguttavia 60-lukulaisia sunnuntaikepittäjiä löytyy kaikkialta luvanvaraisuuteen saakka.

Uusi Agents-platta keskittyy Renegadesien tuotantoon. Tekisi mieli sanoa, että melko yliarvostettu pumppu mutta enpä kuitenkaan sano. Ja ainakin yksi Renegades-biisi löytyy back-kataloogista jo 80-luvulta. Triviapisteet sille joka muistaa oikean vastauksen.
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Loistava uutinen. Itse olen diggaillut Topia jo 80-luvun loppupuolelta lähtien. Kääriäisen tunnen henkilökohtaisesti, ihan kiva jannu ja pätevä laulaja, mutta olen silti aina odottanut Topia takaisin tuohon bändiin. Agents ja Topi kuuluvat yhteen niin kuin bisse ja minä.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Onhan tämä ihan loistava uutinen! Sorsakoskessa on enemmän munaa kuin Jormassa! Pelkästään se on jo loistava uutinen. Lisäksi kun tiedetään Topin ja Agentsien tuotanto, niin ai jai jai. Nyt vain toivotaan, että keikoilla soittavat myös vanhempaa agents-matskua ja että ajanhammas on kestänyt Topin äänessä.

E: Tässä ollut teksti olikin jo mainittu aiemmin...
 

Saamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, osa sydämestä JYP:ille
Ihan loistavaa! Aivan uskomatonta! Topin aikainen Agents kun on yksi hienoimmista kokoonpanoista minubn mielestäni koko suomalaisen musiikin historiassa. Toivottavasti keikat tulevat todellakin sisältämään niitä upeita klassikoita joita 80-luvulla kuultiin tällä kokoonpanolla. Jos sisältää, niin minä olen varmasti keikoilla heilumassa mukana !!! Vois ajatella kerrankin lähteä keikalle yhdessä äidin kanssa =)
 

lunar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Topi on ollut useamman vuoden ajan faijan kämppis, joskus kauan aikaa sitten, joten mielenkiintoisia juttuja on tullut kuultua :) Kuulemma todella symppis ja reilu kaveri kaikin puolin.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jos se joltakin vielä puuttuu niin Sorsakoski - Agents-tuplakokoelman sai ainakin vielä pari viikkoa sitten 6-7 euron hintaan vihreillä taustoilla varustetusta nettilevyliikkeestä.

"Niin tyyni on pinta tuon hyisen meren..."
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Salattu suru (My heart must do the crying)
Lisääkin löytyy, Matelot (yksinäinen merimies), Unchain my heart (et mua saa) olivat biisejä joita myös Renegades on levyttänyt. Yli 100 keikkaa kyseistä kokoonpanoa nähneenä voin sanoa uutisen olevan mehevä, mutta olisin halunnut nähdä ihan alkuperäisen Topin aikaisen Agents kokoonpanon lavalla ja levyllä. Uskon Topin laulamisen olevan levyllä tiukkaa ja asiallista, koska Esa taas laulattamassa Topia. Sekin on tässä projektissa mielenkiintoista, että Topin ja Agentsien hovisanoittaja Jukka Itkonen on mukana jälleen ja myös Topin ja Agentsien levyjen kannet aikanaan suunnitellut Stefan Bremer on myös mukana. Mielenkiintoista!!!
 

Sammeri2

Jäsen
Vieläköhän keitto maistuu Topille entiseen malliin, muutaman kerran olen sattumalta nähnyt hänen "valmistautumisen" keikalle siihen aikaan kun Topi vielä Agentseissa edellisen kerran vaikutti.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vieläköhän keitto maistuu Topille entiseen malliin, muutaman kerran olen sattumalta nähnyt hänen "valmistautumisen" keikalle siihen aikaan kun Topi vielä Agentseissa edellisen kerran vaikutti.

Ilmeisesti on vähän rauhoittunut sen jälkeen kun ajoi jokunen vuosi sitten ajokortin. Ajelee nykyisin kuulemma keikoilta kotiin itse.
 

Seagull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kirjaillaanpas hiukan, kun aika näyttäisi olevan kypsä Topin & Agentsien kiertueelle. Eli jos en ole totaalisen väärässä, niin kiertue alkaa Palokasta kahden viikon kuluttua.

Itselle hieman hämmennystä aiheutti kun tuolla Topin kotikunnan paikallislehdessä Sorsakoski mainitsi, että kiertue Agentsin kanssa rikkoo perinteistä vuosiaikataulua. Samaan aikaan viralliset kotisivut kertoo, että Sorsakoski keikkailee nyt ja jatkossa ainoastaan Kulkukoirien (bändi, hymiö) kanssa.

No, tässä kumminkin jollain tavalla virallisen näköinen kiertueaikataulu. Itse ajattelin valua alunperin Tavastialle, mutta se keikka taisi myydä loppuun alta aikayksikön. Kakkosvaihtoehtona oli Tampere, mutta sen taas aikatauluni teki mahdottomaksi. Nyt näyttäisi siltä, että kahden viikon päästä Palokassa mr. Seagull jäpittää viihdekeskuksen parketilla. Odotukset ovat kieltämättä suuret, toivottavasti ei tarvitse pettyä.

Ja lisätäänpä loppuun, että uusi levykin on näköjään ilmestynyt tänään. Joko omistat levyn? Miltä se kuullostaa? Aiotko raahautua kiertueelle?

Nautinnollisia musiikkihetkiä!
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Kyllähän tämä re-union kuulostaa todella hyvältä ja itsekin diggaan Topista paljon. Varsinkin vanhoja biisejä on mukava kuunnella kun ääni on vielä kunnon iskussa.

Lievän pettymyksen kuitenkin aiheutti Topi & Agentsin ensimmäinen sinkku, joka on mielestäni biisinä aikamoista kuraa. Nimeä en nyt muista, mutta ahkerassa soitossa on radioaalloilla.
 

Seagull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse asiassa tämä huhu ei pidä paikkaansa. Näin sanoi herra Tammilehto itse Presson haastattelussa.

Kerrottakoon nyt sen verran, että herra Tammilehto olisi päässyt The Hurriganesiin, ellei Rauli Somerjoen kuppi olisi hirttänyt kiinni. Topia parempaa rockkitaristahan ei tämä pallo päästänsä ole kantanut. Sama se, mitä Presso sanoo. Kyllähän Topi kepittää, uskaltaisin sanoa, enemmän kuin me Jatkoajan hurjat.

EDIT: Pistänpä nyt edittinä, että kyllä Pekalle (Tammilehto) olisi paikka löytynyt, vaikkei Raulilla olisikaan keikka hirttänyt kaulaan. Kuunnelkaa vaikka Pedron tuottama Hurmio, jolla Topi tulkitsee aikas komeesti Olavi Virtaa.

EDIT2: Tarkoitus oli sanoa, että, Topi oli kyllä vahva ehdokas niin Hurriganesiin, kuin Grand Slamiinkin. Nousussa oleva ura esti kumminkin Hurriganesin keikan. Juicekin tunnusti kaverin sopivasti hulluksi, mutta miehen oma ura oli esteenä Puntiksi puntin paikalle. Ei siinä mitään, olen Topin kanssa Ähtärin Essolla niin monta kertaa puhellut, että en usko, että kaveri kusettaa. Oikein mukava tyyppi on kyseessä. Ja hänen kitarataitonsa nähtyään hiljentyy ainakin tällainen kotikitaristi.

Jospa vielä sanoisin, että ei se Hurriganesin tai Grand Slamin keikaus olisi Topia yhtään paremmaksi tehnyt. Pikemminkin päinvastoin. Hurja sattuma näin suomalaisen rautalangan kannalta.

Tämä varmaan tiedettiinkin. Tarkoitus oli sanoa, että Topia ei kukaan voita live-kitaroinnissa (paitsi Guitar Hero jampat ;)). Täältä tähän, tervetuloa Ähtärin Essolle ;)! Väitellään siellä sitten enemmän, vaikka en paikkakunnalla enää vaikutakkaan.



Ei mulla muuta.

EDIT3: Enpä olisi uskonut, että kasaan tällaista tekstiä. Oma artikulaatio alkaa kokea ontuvuuksia.

Siitä huolimatta:

Pro Topi,
hyvä Agents!

EDIT 2037:
Anteeksi kännini.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tuolta maistiaisia uudelta levyltä.

http://www.agents.fi/renegades/

Pistin levyn jo tilaukseen, helvetin hyvää matskua!

Onko Agents vaihtanut rumpalia jossain vaiheessa viime vuosina? Kuulostaa todella asialliselta tuo kaverin soittaminen rytmiryhmässä?

Ääninäytteet ovat hyviä. Sovitettu hienosti ja bändi soi normaalia rootsimmin. Topin fraseerauskaan ei mene yli kuin sallituissa rajoissa. Tosin edelleenkään yhdelläkään Agents-solistilla ei ole rahkeita vetää englanniksi mutta meneehän se näinkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös