Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 464 378
  • 5 037

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
hyvä esimerkki: JYP. Onhan noille kuitenkin tullut mestaruuksia kun kaikki hitaatkin pakit on tiennyt mitä tehdä. Ei voi hyllä tahdollakaan todeta että Kalle Koskinen, Olli Malmivaara, Olli Sipiläinen, Jonne Virtanen jne. on pelaajia joilla on jalat. Mutta ne sijoittuvat oikein, kuten valmennusjohto haluaa!

Toisin kuin HIFK:lla, Jypillä oli kuitenkin hyökkäyspäässä erinomaiset jalat. Ja jalat on monitahoinen asia. Ei se tarkoita sitä, kuka luistelee suoraa luistelua nopeimmin. Siihen kuuluu niin monta muutakin asiaa. Toisaalta myös hiukan huonolla jalallakin olevat pakit saavat pelin auki, jos tarjonta hyökkääjien osalta on kiitettävällä tsolla. Nyt se ei meillä ole sitä. Tai toisaalta ei meidän nykyrosterilla voi karvata, kuin varovaisella 1-2-2 systeemillä. Ei vaan perkele riitä jalat 2-2-1 ti 2-1-2 systeemiin.

Turha myös inistä, että HIFK ei taklaa. Kyllä me taklattaisiin, jos ehdittäisiin. Mutta kun sekin vaatii jalat. Tämän kauden joukkue on ainakin minun muistissani hitain HIFK ikinä.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ''palikat'' mestaruuteen asti olivat kasassa, mutta minun mielestäni näistä palikoista ei ikinä muovautunut joukkuetta, joka olisi ollut valmis uhraamaan tarpeeksi mestaruuden saavuttamiseksi. Kuten totesinkin niin minun mielestäni HIFK ei pelannut joukkueena 2011-2012 kautena koska joukkue oli kasattu isolta osin vääränlaisista pelaajista, kuten juurikin Janne Pesonen sekä Eero Somervuori, Tyler Redenbach, Erkki Rajamäki(vaikkei pelannutkaan paljoa) ja Tommi Huhtalainen. Minun mielestäni Janne Pesonen pelasi pelkästään itselleen ja juurikin tästä syystä kaverin suu kävi koko ajan ja vielä, kun soppaan lisätään ne ainaiset dyykkaamiset niin voidaan puhua yhdestä kuvottavimmista pelaajista HIFK:ssa 2000-luvulla (minun mielestäni).

Se yksikin pelaaja(varsinkin avainpelaaja), joka ei omistaudu joukkueelleen voi saada muut pelaajat kyseenalaistamaan koko touhun ja silloin rakoilee aivan kaikki. Verrataanpa mestaruuskauden joukkuetta tuohon edellisen kauden ryhmään. Mestaruuskauden playoffseissa HIFK:n jokainen pelaaja oli sitoutunut voittamaan mestaruuden. Mustelmia otettiin ja laukauksia blokattiin vaikkei niitä olisi jossain tilanteessa tarvinnutkaan. Jos joku pelaaja pitää napata esimerkiksi tuosta porukasta niin minä nappaisin Lennun. Se jätkä jumalauta söi vaikka sen kiekon, jotta estäisi maalin omiin ja vastaavasti Lennu painoi vastustajan maalille vaikka hän tiesi sen tekevän kipeää. Tippa linssissä katselin silloin omalta kausikorttipaikaltani koko ryhmän uhrautumista yhteisen hyvän vuoksi. Seuraavana kautena playoffseissa luisteli edellisen kauden joukkueen irvikuva, joka ei toteuttanut yhteistä suunnitelmaa vaan siellä pörräsi lauma yksilöitä pelaamassa itselleen. Otetaan vastapainoksi sieltäkin esimerkki (Lennun ''korvaaja'') Janne Pesonen: se jätkä ei syöttänyt koskaan kenellekään vaan ne jatkuvat haastot päättyivät aina kiekonmenetykseen ja lopuksi tuomareille tai omille pelaajille mussutukseen. Omalla alueella ei Jannea puolustaminen kiinnostanut vaan hän oli aina ensimmäisenä lähdössä liikkeelle haastamaan vastustajia. Vittu, että osaa vieläkin sapettaa se mielikuva...

Tämä on toki vain minun mielipiteeni asiasta, mutta minäkin päätän pitäytyä omissa näkemyksissäni. We will have to agree to disagree ;)
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinen peli varmaan aukaisi muutenkin silmät monilla. Pelasimme tietojen mukaan hyvän pelin ja olimme silti aivan jaloissa.

Sinne päin. Olen itse käynyt hallilla Pepe Lehtosen päivistä, ja kulunut kausi on vuosikausien menestymättömyydestä huolimatta ensimmäinen jona ei ole kiva mennä matsiin. HIFK oli taas eilen niin pehmeä, huono ja tylsä että oksat pois. Åsten taklattiin pää edellä laitaan, ja Peltonen (!) meni antamaan kuittia - verbaalisesti tietysti. Ei puhettakaan että kukaan olisi tehnyt kalakukolle kipiää. Samaten oivalsin eilen, että Ben-Amor ei ole vieläkään saanut selkäänsä. Hakki oli ihan oikeilla linjoilla perätessään HIFK:lta kostotoimenpiteitä. Kerrataanpa vielä:

Jokereiden Semir Ben-Amor hakkaa Ville Peltoselta - Helsingin IFKn kapteenilta - vintin pimeäksi.

Seuraukset? Uhri antaa kalpeana haastatteluja, liiga rankoo ja Suomen oikeuslaitos tutkii asian. Joukkue HIFK ei tee mitään.

Erona Penan aikojen räpiköintiin on yrityksen puute. Silloin kone toi uutta tsekkiä ja Kip Brennania, Pena hyppäsi itse aitioon jne. Tehtiin väärin mutta ainakin tehtiin. Nyt ollaan vaan ja odotellaan tiedotteita joita ei koskaan tule.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erona Penan aikojen räpiköintiin on yrityksen puute. Silloin kone toi uutta tsekkiä ja Kip Brennania, Pena hyppäsi itse aitioon jne. Tehtiin väärin mutta ainakin tehtiin. Nyt ollaan vaan ja odotellaan tiedotteita joita ei koskaan tule.

Brennan oli Nybarin hankintoja ja kyllähän tuo kone on tuomassa välittömällä äänennopeudellaan parhaillaan Corey Elkinsiä. Aiemmin on tuonut Redenbachia, Robidasta ja Perreaultia.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliskohan Tompalle yhtä paljon munaa kuin Penalla, että hyppäisi itse vaihtoaitioon koutsaamaan?

On kyllä surullista nykyinen meininki. Seurajohtokin on antanut selkeät signaalit faneille, että kausi on luovutettu, kerta Sopalla mennään loppuun saakka. Onneksi tämä alkoi eilen jo näkymään katsojaluvuissa. Vielä kun saataisiin tiputettua tuota lukua sinne about 4000 katsojaan, niin voisi olla toimistollakin mietinnän paikka.

Toivon rakastamalleni seuralle pelkkiä epäonnistumisia joka saralla, siitä kiitos Tom Nybondakselle ja kumppaneille!
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Toisin kuin HIFK:lla, Jypillä oli kuitenkin hyökkäyspäässä erinomaiset jalat. Ja jalat on monitahoinen asia. Ei se tarkoita sitä, kuka luistelee suoraa luistelua nopeimmin. Siihen kuuluu niin monta muutakin asiaa. Toisaalta myös hiukan huonolla jalallakin olevat pakit saavat pelin auki, jos tarjonta hyökkääjien osalta on kiitettävällä tsolla. Nyt se ei meillä ole sitä. Tai toisaalta ei meidän nykyrosterilla voi karvata, kuin varovaisella 1-2-2 systeemillä. Ei vaan perkele riitä jalat 2-2-1 ti 2-1-2 systeemiin.

Turha myös inistä, että HIFK ei taklaa. Kyllä me taklattaisiin, jos ehdittäisiin. Mutta kun sekin vaatii jalat. Tämän kauden joukkue on ainakin minun muistissani hitain HIFK ikinä.

Mmm, on sulla kyllä hyvä pointti, mutta pakko sunkin on myöntää että myös taktiikka kusee kun hyökkääjät menee ympäri kenttää niinkuin Ellun kanat ilman päämäärää ja kasvattaa etäisyyksiä, jonne pakkien pitäisi syöttää niin aika Rafalski saa olla jos maalin takaa pistää punaviivalle lapaan. Ei silloin auta, vaikka kuinka luistellaan keskialueella, jos niitä kiekkoja ei vastaanoteta. Ts. hitaatkin pelaajat saa niitä kiekkoja, jos peli on hyvää lyhytsyöttöpeliä hyvällä taktiikalla.
 

Davidson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olenko yllättynyt? En. Linkissä tietoa siitä mitä joukkuetta on kalleinta fanittaa. (Vie Kuningaskuluttajan uutiseen).

Huomionarvoista, että jutussa laskettu pelkkä taloudellinen menetys / kulu eikä henkisiä kärsimyksiä ole otettu huomioon.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olenko yllättynyt? En. Linkissä tietoa siitä mitä joukkuetta on kalleinta fanittaa. (Vie Kuningaskuluttajan uutiseen).

Huomionarvoista, että jutussa laskettu pelkkä taloudellinen menetys / kulu eikä henkisiä kärsimyksiä ole otettu huomioon.

Tossa pätkä tekstiä:
"Kalleimmaksi seuraksi fanille nousee Helsingin IFK, jonka kausikortin, fanipaidan ja kaulaliinan yhdistelmä maksaa yli tuhat euroa (yht. 1085€). Muiden SM-liigajoukkueiden fanisetti ei nouse yli tuhanteen euroon. Eroa vertailun halvimpaan eli Lappeenrantalaiseen Saipaan (yht. 720 €) tulee huimat 365 euroa. Hintaero johtuu pääosin kausikortin hinnasta.

- Saipa on eri markkina-alueella, ja me vertaamme itseämme paikalliskilpailijamme eli Jokereiden hintoihin. Ja siellä olemme kilpailukykyisiä, toteaa HIFK:n myyntijohtaja Markku Makkonen."




Siis halvimpaan ei kannata verrata, koska eri markkina-alue. Ostetaan. Jokereihin suhteessa hinnat kilpailukykyisiä. IFK on listan kallein ja ainoa tonnin rikkonut seura. Saipa hännillä, mutta jokerti 4. halvin, saipa (720) vs. jokerit (784).

Eli ifk vs. jokerit: 1085€ vs 784€. Kyllä, lähes samoissa mennään. (Ja kyllä tiedän, että jokeri ja ifk-tuotteiden kysyntä poikkeaa toisistaan jne jne.) mutta aika IFK-linjan mukainen heitto Makkoselta :D

Tässä pitäisi varmaan hymyillä kiitollisena samaan aikaan kun kusinoro lentää kohti linssiä?
 

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli ifk vs. jokerit: 1085€ vs 784€. Kyllä, lähes samoissa mennään. (Ja kyllä tiedän, että jokeri ja ifk-tuotteiden kysyntä poikkeaa toisistaan jne jne.) mutta aika IFK-linjan mukainen heitto Makkoselta :D

Tässä pitäisi varmaan hymyillä kiitollisena samaan aikaan kun kusinoro lentää kohti linssiä?

Ja fanikatsomo siirretty sinne huitsin vittuun, pois vastustajan maalivahdin takaa...
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis oikeesti, onko koskaan millään SM-liiga joukkueella ollut romahdus mestaruudesta näin nopea ja totaalinen?

Ja Kousalle terveisiä: mene ihmeessä jonnekin muualle. Täällä tulee kestämään uudelleenrakennus minimissään 2-3 vuotta. Sitä ennen ei tästä suosta nousta kenenkään avulla.
Siis oikeesti, luetko näitä viestejä ollenkaan? Vai huvinko vuoksi tulet jatkuvasti heittämään tuon typerän väitteesi, joka on osoitus tietämättömyydestäsi?

Lisäksi: mikään urheiluseura ei kaipaa faneiksi sellaisia totaaliluusereita, jotka eivät halua joukkueeseen vahvistuksia, koska nykyinen ja tulevat kaudet on mukamas sössitty.
 
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Quebec Nordiques
Jos sitä nyt kerrankin kehuis Nybaria, niin onhan se hemmetin kovia veskareita saanut tänne raahattua (Riksman, Endras, Ortio). Kaikki heistä olivat erittäin kovatasoisia.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Jos sitä nyt kerrankin kehuis Nybaria, niin onhan se hemmetin kovia veskareita saanut tänne raahattua (Riksman, Endras, Ortio). Kaikki heistä olivat erittäin kovatasoisia.

Ihan mutuna voisin melkein väittää, että näistä NHL-lainoista(Endras, Ortio) saadaan kyllä kiittää enemmänkin Kautosta kuin Nybondasta, tai voihan TomTomille kiitoksen siitä antaa ettei ole torpannut näitä siirtoja.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mutuna voisin melkein väittää, että näistä NHL-lainoista(Endras, Ortio) saadaan kyllä kiittää enemmänkin Kautosta kuin Nybondasta, tai voihan TomTomille kiitoksen siitä antaa ettei ole torpannut näitä siirtoja.

Eikö se kiitos kuulu ainakin Endrasin osalta Bäckströmin Nikelle?
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Eikö se kiitos kuulu ainakin Endrasin osalta Bäckströmin Nikelle?

Kuului se kiitos kelle hyvänsä, niin se hyvä puoli on Newbondagessa että hän ymmärtää hyvän maalivahdin merkityksen joukkuetta kasatessa. Vanhan sanonnan mukaan hyvä maalivahti on puoli joukkuetta, ja kas, kuinka ollakaan, tällä kaudella IFK olisi ollut aivan kusessa ilman Ortiota.

Vielä kun Nybbis oppisi jotain valmennuksen päälle, niin olisipa.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Brändin tiedotteesta:

- Kausi ei ole ollut odotusten mukainen. Joukkueen vahvistaminen ja valmennuksen vaihdos olkoon merkki siitä, ettei meillä ole tarkoitus luovuttaa. Kevättä kohti mennään, sanoo urheilujohtaja Tom Nybondas.

Tom on saanut syystä paskaa. Nyt taloon tuli brändin näköinen ykköskorin valmentaja ja lisää hyökkäysvoimaa. Tack, här och nu.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei näissä kannata halkoa hiuksia ja päättää kuka pelaaja on kenenkin hankinta sen mukaan tykkääkö vai eikö tykkää UTJ:sta. Tämä on hyvin yksinkertaista: UTJ on pelaajahankintojen vastuuhenkilö. Hänelle kuuluvat haukut "elkinseistä" yhtä hyvin kuin kehut "endraseista". Ei tätä niin voi vetää, että kaikki paska menee Nyban piikkiin ja hyvät asiat tapahtuvat hänestä huolimatta. Nyt just, välittömästi, tässä ja nyt on kiitosten paikka.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Totta, kiitokset myös Utj Tom Nybondasille, että nyt HIFK:n valmennus on laitettu asianmukaiseksi kohti kevättä, tyyliin parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Näin voi kirjoittaa, koska uusi päävalmentaja on Raimo Summanen, joka tuo muutoksen heti, eikä 15. päivä.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitokset Tompalle, hyvin toimittu. On tässä tullut miestä haukuttuakin, mutta nyt on taas luottamus palautumassa sekä Tompan että koko organisaation toimintaan. Eiköhän tässä käynyt myös Ramin palkkaamisen myötä selväksi se, ettei Dinoilla enää ole todellista vaikutusvaltaa Hifkissä, hyvä niin.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Aina sattuu ja tapahtuu. Hienoa, että brändistä pidetään kiinni. Uskon, että tämän kauden otteilla tai sattumuksilla - ihan miten sen haluaa nähdä - tehdään uudet budjetin ylitysennätykset SM-liigassa. Näistä liikkeistä olisi jo Virmanenkin kateellinen.
 

scholl

Jäsen
Aina sattuu ja tapahtuu. Hienoa, että brändistä pidetään kiinni. Uskon, että tämän kauden otteilla tai sattumuksilla - ihan miten sen haluaa nähdä - tehdään uudet budjetin ylitysennätykset SM-liigassa. Näistä liikkeistä olisi jo Virmanenkin kateellinen.

No, 30 miljoonaa Jokereiden kumulatiiviset tappiot. Virmailusta ei siis tarvitse meidän yrittää edes olla kateellinen.

Se, miksi alunperin olen ollut hieman Ramia vastaan, on juuri se pelko, että budjetti kusee, mutta siinä pitää silloin talouspuolen olla tiukkana. Bluesissa Rami oli utj ja teki pitkiä megasoppareita, joista seura kärsi pitkään.

Kyllä siellä on nyt aika monella osa-alueella ammattimiehet puikoissa, joten voisi kuvitella, että jos Rami saa joukkueen menestymään niin sponsorisopimusten arvoja olisi mahdollista kasvattaa. Varsinkin jos hallihanke nytkähtää eteenpäin.

Mitä tulee sitten valmentajan asemaan ja palkkaan niin itse olen ollut sitä mieltä, että jos on hyvä valmentaja niin hänen pitää olla joukkueen kallispalkkaisin jäsen. Toki jos joudutaan tyytymään johonkin Sormuseen niin ei voida maksaa kuin 50000e kaudesta, mutta jos löytyy sm-liigan kultasormi niin silloin rohkeasti Sir Alex Ferguson maisesti pitkää yhteistyötä ja vaikkapa 500000e kaudessa. Ei sillä summalla ole väliä, jos voitetaan jatkuvasti. Kaikki eivät halua jossain Venäjällä asustella ja kyllä tuollaisellakin palkalla sen omakotitalon hankkii. Monestihan perustellaan, että Venäjälle on pakko lähteä just sen takia, että saisi omakotitalon.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Kuului tästä kiitos Nybarille tai ei, niin luotto on palautettu.

Onnistunutta itseironiaa, vaiko tahatonta komiikkaa, mutta Nybondas väläyttää tiedotustilaisuudessa: "Otamme kysymyksiä vastaan tässä ja nyt".
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Kuului tästä kiitos Nybarille tai ei, niin luotto on palautettu.

Ollaan kyllä vielä kaukana tuosta. Nybarin olis kannattanut jättää sanomatta se, että kuppi Sopan kohdalla meni nurin vasta viime viikonloppuna, kun kaikilla muilla se on mennyt jo monta kuukautta sitten.
Olis jättänyt sanomatta tai sitten heittänyt ihan skeidaa ja sanonut, että ollaan tehty duunia pitkään ja etsitty oikeaa henkilöä hommaan tms...

Mitään ei ole anteeksi annettu ja jos ei reagointinopeus ala parantumaan, niin sä lähet Nybari meneen. Vai mitä sä luulet, että sulla on vielä annettavaa?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Monestihan perustellaan, että Venäjälle on pakko lähteä just sen takia, että saisi omakotitalon.

Ainoa haitta Venäjällä työskentelyssä on se, että pitää asua Venäjällä. Jokainen kiekkoammattilainen, pelaaja ja valmentaja, punnitsee tilanteen sen mukaan mikä on palkka. Muita perusteita ei ole. Vähissä ovat ne tyypit, joiden aito tähtäin on KHL.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainoa haitta Venäjällä työskentelyssä on se, että pitää asua Venäjällä. Jokainen kiekkoammattilainen, pelaaja ja valmentaja, punnitsee tilanteen sen mukaan mikä on palkka. Muita perusteita ei ole. Vähissä ovat ne tyypit, joiden aito tähtäin on KHL.

Venäjä vertaantuu lätkäpiireissä hyvin pitkälle Sveitsiin - Venäjän 13%:n tasavero ja korkeat liksat on laitettava puntariin sen kanssa, että joutuu asumaan maassa tyyliin 8 kuukautta vuodesta. Joku Pietari ja Moskova menee, mutta mitä idemmäksi mennään, sitä häijymmäksi menee. Sveitsissä verotuksen osalta sama tilanne, mutta olot ihan toista maata - sitten se on puntarointikysymys tyyllin marraskuinen Habarovsk ja 50 tuhatta euroa nettona kuussa vai Bern ja 35 tuhatta nettona käteen kuussa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös