Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 464 279
  • 5 037

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Alkaa oikeasti tuntua pahemmalta kuin Penan aikoina tämä touhu. Silloin ainakin tapahtui ja asioiden kanssa tultiin esiin, vaikkakin joskus ehkä hieman ennen aikojaan.
Nyt meillä on Nybondas, joka ainakin meikäläisen silmissä on profiloitunut pieneksi ylimieliseksi rotaksi joka toimistonsa nurkasta keskittyy vain kiillottamaan omaa kilpeänsä ja kieltäytyy myöntämästä omia virheitään, saati että sitten korjaisi niitä. Sen sijaan strategia on ostaa ukkoja aivan saatanasti jokaiseen ruutuun, jotta oikea ongelma saataisiin peitettyä.
 

Bedrock

Jäsen
On jotenkin hellyyttävää, että samaan aikaa, kun HIFK:ssa on ammottava kiekollisen puolustajan vajaus, niin Nybarilla on "varaa" missata Kousan tasoinen vapailla markkinoilla liikkuva pelaaja. Mitä helvettiä meidän UTJ:n päässä oikein liikkuu? Näytöt ovat sitä luokkaa, että normaalissa business-maailmassa kaveri olisi istunut jo pitkän aikaa parkkipaikan portailla pahvilaatikko sylissä.

HIFK tuntuu ajavan samaan kiveen jokaisella sektorilla tällä hetkellä. Organisaation avaintehtäviin ei rekrytoida alan parhaita osaajia, vaan mukavimmat jätkät sisäpiiristä. Näin se on toki ollut seuran historiassa aina, mutta uskoin jo, että tästä ongelmasta päästiin uuden hallituksen ja uuden tj:n myötä. Valitettavasti olin väärissä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nybondaksen pitäisi laittaa Kousalle semmoinen tarjous pöytään mikä pesee ainakin kaikkien muiden sm-liiga seurojen tarjoukset. Jos Keke jonnekkin muuhun sm-liiga seuraan menee on homma kustu.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On jotenkin hellyyttävää, että samaan aikaa, kun HIFK:ssa on ammottava kiekollisen puolustajan vajaus, niin Nybarilla on "varaa" missata Kousan tasoinen vapailla markkinoilla liikkuva pelaaja. Mitä helvettiä meidän UTJ:n päässä oikein liikkuu?

Onko tämä siis tietoa? Sokea kanakin osaisi kysyä Kousaa, miksei sitten Nybondas?
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Miksi Kousa tulisi kurajengiin pelaamaan, kun tarjolla on mahdollisuus menestyäkin? Ei kai hänellä mitään sen kummempia siteitä Nordikselle ole. Pikemminkin ihmettelisin (ja toki arvostaisin), jos Nybari saisi hänet ostettua sisään.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Onko tämä siis tietoa? Sokea kanakin osaisi kysyä Kousaa, miksei sitten Nybondas?
Sehän tässä on, kun sokea kanakin osaisi kysyä, mutta ei me tarvita ketään. Antaa Kousan mennä vaan, turha äijä sm-liigaan - menkööt jämäpakiksi vaikka sinne naapuriin... eiku? Menee viimeinenkin arvostus Nybariin, mikäli tälläisen kultakimpaleen ollessa vapaana ei saada miestä takaisin, vaan kustaan Kousa Jokereihin, siis Jokereihin!

Kuten toiseen ketjuun jo kirjoitin, niin uran kannalta täysin oikea päätös, mikäli HIFK ei se seura ole, mihin Keke lopulta päätyy. Vituttaahan se, mutta minkäs teet. Sormusen IFK vai sarjakärki Jokerit, jossa ykkösparin tontti vapaana?
 

magno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, FC Barcelona
On jotenkin hellyyttävää, että samaan aikaa, kun HIFK:ssa on ammottava kiekollisen puolustajan vajaus, niin Nybarilla on "varaa" missata Kousan tasoinen vapailla markkinoilla liikkuva pelaaja. Mitä helvettiä meidän UTJ:n päässä oikein liikkuu? Näytöt ovat sitä luokkaa, että normaalissa business-maailmassa kaveri olisi istunut jo pitkän aikaa parkkipaikan portailla pahvilaatikko sylissä.

Miksi Kousa menisi IFK:hon? Hänet seuraan ilmeisesti aikanaan hankkineet Jalonen ja Rautio ovat poissa, Jokereilla on tarjota sama kaupunki, varmasti yhtä iso rooli ja vähintään yhtä kova palkka ja siihen päälle vielä hyvässä jamassa oleva organisaatio sekä mahdollisuus menestyä.

Jos ei ole Lennart Petrellin HIFK-sydäntä, niin kaikki mahdolliset järkisyyt opastavat hyviä pelaajia ihan muualle kuin HIFK:hon.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Miksi Kousa menisi IFK:hon? Hänet seuraan ilmeisesti aikanaan hankkineet Jalonen ja Rautio ovat poissa, Jokereilla on tarjota sama kaupunki, varmasti yhtä iso rooli ja vähintään yhtä kova palkka ja siihen päälle vielä hyvässä jamassa oleva organisaatio sekä mahdollisuus menestyä.

Ainut syy minkä keksi pitkän miettimisen jälkeen oli, että HIFK on seura jossa kaveri breikkasi läpi, tunki itsensä maaimankartalle ja pääsi ainakin kokeilemaan KHL:ää. Kaverin ura ei tainnut olla aukeamassa Pelicansissa ja HIFK pelasti hänet niin Kousa voisi tulla meille kiitollisena siitä ja pelastaa nyt meidät ( eihän hän tietenkään yksin siihen pysty, mutta olisi todella hyvä palanen ensi kautta ajatellen ).

Toivotaan, että kaveri ei nyt jonnekkin narrien jengiin mene hyi saatana sitä tunnetta nähdä Kousa pelle-paita päällä!
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Ex-hifkiläiset ovat pitkään olleet Hjallis-leirin suosiossa, joten eipä tuo huhuttu kaappaus yllättäisi. HIFKin pitäisi kyllä ihan periaatteesta napata Kousa kotiin kuleksimasta, ettei ainakaan narrit vahvistu mestaruustaistoon. Ilman Karlssonia ei sarjakärki ole pystynyt neljään viime peliin ottamaan yhtään 3 pisteen voittoa. Tuo taso olisi oikein mukava kevättä ajatellen. Mä haluan, että HIFK pysyy mestaruuksissa narrien edellä (7-6 nyt), joten kaikin keinoin pitäisi naapureita kampittaa, ihan piruuttaan.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On jotenkin hellyyttävää, että samaan aikaa, kun HIFK:ssa on ammottava kiekollisen puolustajan vajaus, niin Nybarilla on "varaa" missata Kousan tasoinen vapailla markkinoilla liikkuva pelaaja. Mitä helvettiä meidän UTJ:n päässä oikein liikkuu?.
Mistä helvetistä olet oikein keksinyt, että Nybari on missannut Kousan jonnekin? Ilmeisest samasta lähteestä, kun osa täällä on ihan vakavissaan sitä mieltä, että Nybari ei ole tajunnut olla Kousaan yhteydessä? Tai siitä, kuinka moni on jo täällä todennut, kuinka Nybari sössi Elkinsin siirron. Jotain faktapohjaa näihin juttuihin.
Miksi Kousa tulisi kurajengiin pelaamaan, kun tarjolla on mahdollisuus menestyäkin?
Ehkä siksi, että huippu-urheilijoilla tuppaa olemaan vähän enemmän kunnianhimoa kuin jollain sohvaperunalla? Sellinen pelaaja ehkä tajuaa, että voi nostaa jengin aivan uudelle tasolle.

Niin ja itse en usko, että Kousa tulisi liigaan.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Kuka vielä on sitä mieltä, että Nybari ei ole se suurin syypää tähän totaaliseen romahdukseen? Siis oikeesti, onko koskaan millään SM-liiga joukkueella ollut romahdus mestaruudesta näin nopea ja totaalinen? Ja jos Nybari olisi ajan tasalla, Soppa olisi kengitty jo aikoja sitten. Sehän vastaa valmennuksen palkkaamisesta kuitenkin pitkälti, vaikka seuran johto ehkä sen lopulta päättäisikin.

Itse olen yritysjohtaja. Jos minun vastuulla olisi myynti ja palkkaan myyntipäälliköksi kokemattoman kaverin, joka epäonnistuu, niin kenen vastuulla sen on? Minun on silloin aivan turha mennä johtoryhmän taakse piiloon, vaikka he aina leimaisi tämän tason palkkauksen lopulta. Minä kaverin ehdotin, minun tehtävä on ehdottaa muutosta, jos näen että homma ei toimi. Nyt Nybari ei ole missään vaiheessa ehdottanut muutosta, tämä on tieto. Sponsoreille ei ainakaan ole annettu mitän vihiä muutoksesta valmennuksessa, ei ainakaan Veholle. Sekin on fakta.

Eilinen peli varmaan aukaisi muutenkin silmät monilla. Pelasimme tietojen mukaan hyvän pelin ja olimme silti aivan jaloissa. No varmasti ollaan, jos joukkueessa ei ole jalkoja. Nykypäivän jääkiekossa jalat ovat tärkein tekijä. Se on vielä tärkeämpi kuin pelikirja. Pelikirjalla ei vaan tee mitään, jos ei ole jalkoja. Tämän takia käy jopa sääliksi Soppaa, koska ei tuon materiaalin päälle voi rakentaa mitään pelikirjaa, ei sitten yhtään mitään.

Täällä on usein ehdotettu Somervuoren potkimista pois. Kuka sitten toisi jalkoja, jos sekin vielä lähtisi? Kaikki tämän kauden hanginnat olivat lähes poikkeuksetta hitaita työmyyriä. Ja sama tuntuu jatkuvan edelleen. Ollaanko siellä niin sekasin, että ei nähdä mistä kenkä puristaa? No ehkä eilinen avasi nekin silmät?

Ja Kousalle terveisiä: mene ihmeessä jonnekin muualle. Täällä tulee kestämään uudelleenrakennus minimissään 2-3 vuotta. Sitä ennen ei tästä suosta nousta kenenkään avulla.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen yritysjohtaja. Jos minun vastuulla olisi myynti ja palkkaan myyntipäälliköksi kokemattoman kaverin, joka epäonnistuu, niin kenen vastuulla sen on? Minun on silloin aivan turha mennä johtoryhmän taakse piiloon, vaikka he aina leimaisi tämän tason palkkauksen lopulta. Minä kaverin ehdotin, minun tehtävä on ehdottaa muutosta, jos näen että homma ei toimi. Nyt Nybari ei ole missään vaiheessa ehdottanut muutosta, tämä on tieto. Sponsoreille ei ainakaan ole annettu mitän vihiä muutoksesta valmennuksessa, ei ainakaan Veholle. Sekin on fakta.

Mun tietääkseni fakta on, että HIFK:n hallitus on se joka päättää valmentajasta. Toki formaalissa ajattelussa Nybondas ehdottaa ja hallitus käsittelee ehdotuksen, mutta tosielämässä Nybondas ja hallitus on jatkuvasti runsaastikin tekemisissä epävirallisissa yhteyksissä ja kaikki jäsenet ovat varmasti olleet tietoisia koko ajan mihin päin hommaa halutaan viedä ja kuka haluaa mitä. Tätä kautta ei välttämättä mitään muodollisia ehdotuksia ole mitään tarvetta edes tehdä. Kyllä valmentajakysymyksessä vastuu menee kokonaisuudessaan koko hallituksen piikkiin ja se on valinnut kuin myös hyväksynyt tämän linjan, eikä pelkästään yhden henkilön kontolle. Ja tästä saa toki Nybondas ottaa osansa, mutta hei, tällainen se meidän HIFK on. Se on juuri ne kaikki hallituksissa ja pöytiensä takan istuvat ihmiset, ja pitää sanoa näyttöjen viimeisten reilun 20 vuoden ajalta olevan surkeat. Tälle kaudelle joukkueenrakentamisen osalta sentteritilanne on ollut se mikä on epäonnistunut erittäin pahasti ja se ei ole hyvä se Nybondasin kantilta. Mestaruusjoukkue ja viime kauden joukkue oli erinomaisesti rakennettu ja Nybondasin aikana on veskaripuoli ollut mallillaan ja kesken kauden sisään on tuotu pääsääntöisesti kovia nimiä, mutta tämä kausi on ollut omituinen ja nyt osaamista paineen alla punnitaan. Toivottavasti ensi kauden valmentajaa valittaessa pysytään erossa rehdin Ruplahoro-konstaapelin tyyppisistä rintamakarkureista, jotta ei tarvitse etsiä elokuussa olematonta vapaata huippuvalmentajaa.
 
Viimeksi muokattu:

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitoksen paikka ?

Hyvät palstaveljet/siskot,

Olisiko nyt aika ottaa hattu päästä ja kiittää Nybaria ? Hän ei signannut Redenbachia vaan päästi tämän 'ison kalan' Pelicanseihin. Nyt on meillä faneilla aihetta riemuun, eikö vain.

Kousasta puheenollen olen jo niin paatunut, ettei mahdollinen jaffalaan meno edes vi...tuta.

Mutta eipä hätää. Pelaajamarkkinat eivät ole vielä täysin tyhjät, vaikka joku niin väitti ja moinen, täysin perätön, disinformaatio levisi tänne JA:kin. Takavuosina suosittu Unkarin liiga lienee vielä perkaamatta. Annan vinkin the officelle: Budapestiin pääsee Ryanairilla hal... eiku kustannustehokkaasti tässä ja nyt. Lähtö on tosin Pirkkalasta, mutta ei kai se haittaa.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuka vielä on sitä mieltä, että Nybari ei ole se suurin syypää tähän totaaliseen romahdukseen? Siis oikeesti, onko koskaan milläänSM-liiga joukkueella ollut romahdus mestaruudesta näin nopea ja totaalinen?
Millään lailla en Nybondasia puolusta, sillä kuluva kausi on ollut täydellinen failure sekä rosterin kasaamisen että valmentajavalinnan osalta. Kenkää vaan, jos nähdään tarpeelliseksi. Kuitenkin, mitä nopeisiin romahduksiin tulee, niin onhan noita nähty - tuoreimpana vaikkapa Tepsin dyykkaus 2010 mestaruuden ja Suikkasen lähdön jälkeen. Samoin Kärpät oli mestari keväällä 2008, mutta 2 vuotta myöhemmin runkosarjan 9. HPK mestari keväällä 2006, josta 2 vuotta ja runkosarjasijoitus 12. Eli osataan sitä muuallakin.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mestaruusjoukkue ja viime kauden joukkue oli erinomaisesti rakennettu ja Nybondasin aikana on veskaripuoli ollut mallillaan ja kesken kauden sisään on tuotu pääsääntöisesti kovia nimiä, mutta tämä kausi on ollut omituinen ja nyt osaamista paineen alla punnitaan.

Mestaruusjoukkue oli erinomaisesti kasattu ja roolitettu, mutta viime kauden ryhmää ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua ''joukkueeksi''. Nybondas oli toki kasannut nimekkäimmän SM-liigajoukkueen kasaan sitten lock out-kauden 2004-2005, mutta joukkue oli aivan väärin roolitettu ja avainrooleihin hankittiin liikaa rooliinsa sitoutumattomia palkkasotureita sekä hyökkääjistöstä puuttui voimaa karmaisevan paljon. Muuten olen kanssasi yllä lainatusta samaa mieltä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Samoin Kärpät oli mestari keväällä 2008, mutta 2 vuotta myöhemmin runkosarjan 9. HPK mestari keväällä 2006, josta 2 vuotta ja runkosarjasijoitus 12. Eli osataan sitä muuallakin.

Mutta nämä kaksi joukkuetta ovat samalla 2000-luvun menestyneimpiä joukkueita, kun tiiraillaan loppusijoituksia. HIFK ei kuulu tähän kastiin millään muotoa, yksi mestaruus luetaan muun korpivaelluksen keskellä sattumaksi. HIFK on oikeasti keskikastin joukkue, kun vertaillaan sijoituksia. Sen puolesta, Nybondage vetää ihan hyvin tässä ja nyt, resursseja olisi tietysti parempaankin.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Eilinen peli varmaan aukaisi muutenkin silmät monilla. Pelasimme tietojen mukaan hyvän pelin ja olimme silti aivan jaloissa. No varmasti ollaan, jos joukkueessa ei ole jalkoja. Nykypäivän jääkiekossa jalat ovat tärkein tekijä. Se on vielä tärkeämpi kuin pelikirja. Pelikirjalla ei vaan tee mitään, jos ei ole jalkoja. Tämän takia käy jopa sääliksi Soppaa, koska ei tuon materiaalin päälle voi rakentaa mitään pelikirjaa, ei sitten yhtään mitään.

Kyllä se arvon Owen on kuitenkin niin että jos ei oo pelikirjaa mut on jalat, niin yhtälailla se on sitten päätöntä yläastekiekkoa (kaikki luistelee kiekon perässä). Ei se peli siitä parane. Jos taas on pelikirja, mutta ei jalkoja, niin otetaan hyvä esimerkki: JYP. Onhan noille kuitenkin tullut mestaruuksia kun kaikki hitaatkin pakit on tiennyt mitä tehdä. Ei voi hyllä tahdollakaan todeta että Kalle Koskinen, Olli Malmivaara, Olli Sipiläinen, Jonne Virtanen jne. on pelaajia joilla on jalat. Mutta ne sijoittuvat oikein, kuten valmennusjohto haluaa.

Nybondas on syypää tähän, kyllä! Mutta suurin syypää tähän kyykkäämiseen on silti meidän suolapatsas siellä pelaajien takana, jolla harmainta aavistustakaan mitä tehdä tuolla joukkueella!
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nybondas oli toki kasannut nimekkäimmän SM-liigajoukkueen kasaan sitten lock out-kauden 2004-2005, mutta joukkue oli aivan väärin roolitettu ja avainrooleihin hankittiin liikaa rooliinsa sitoutumattomia palkkasotureita sekä hyökkääjistöstä puuttui voimaa karmaisevan paljon. Muuten olen kanssasi yllä lainatusta samaa mieltä.

Mun mielestä, siis mun ainut oikea mielipide ;), tuo palkkasoturi vouhotuskin meni yli. Tässä varmaan kaikkien huulilla liikkuu esimerkiksi Pesonen, mutta mun silmiin kaveri oli yritteliäs ja duunia tekevä kaveri. Jotkut pelaajat saavat vain jo ennakkoon kaikenlaisia leimoja päällensä. Pleijareissa miehen tehot vei luonnollisesti melkein pari kuukautta kestänyt sairaus. Puhuttiin myös oravapartioista, mutta tämän suunnan joukkueen rakenteessa otti Matikainen selkeimmin, kun Ahtola sai väistyä joukkueesta käytännössä ensimmäisen pelin ensimmäisen erän jälkeen, jonka aloitti ykkösketjussa, mutta tuon erän jälkeen peliaika oli todella kortilla jatkossa. Ahtola oli fyysinen, maalipotentiaalinen ja kokenut pelaaja edelliskauden mestaruusjoukkueesta. Mutta ei kelvannut - toki tätä myötä esim. Markus Granlund, yksi oravista sai lisää peliaikaa. Ja valmentajalla oli kauden edetessä suuri mahdollisuus vaikuttaa joukkueen rakenteeseen ylipäätään. Mä pidän pääni ja sanon joukkueen olleen, okei ehkä ei erinomainen kaikessa huipussaan, mutta täysin mestaruuteen vietävissä. Löytyi huippusena Granlund, kokenut vääntäjä Wirtanen keskelle, mm-tason laituri ja paljon urallaan voittanut Pesonen, hyvä veska joka loukkaantui ja tilalle hankittiin myös laatua, kiekollista osaamista puolustuksesta a la Kousa ja Söde, laadukkaat peruspakit Fernholm ja Kurvinen. Oli mestaruuskauden erinomainen nelonen Liivikkeinen jne.. Erittäin hyvin roolitettuja pelaajia paikoilleen, jotka kakan käsissä olivat mitä olivat. Kyllä ne palkkasoturit vähissä olivat ja omilla pelipaikoillaan oli huippuja kehissä.
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se arvon Owen on kuitenkin niin että jos ei oo pelikirjaa mut on jalat, niin yhtälailla se on sitten päätöntä yläastekiekkoa (kaikki luistelee kiekon perässä). Ei se peli siitä parane. Jos taas on pelikirja, mutta ei jalkoja, niin otetaan hyvä esimerkki: JYP. Onhan noille kuitenkin tullut mestaruuksia kun kaikki hitaatkin pakit on tiennyt mitä tehdä. Ei voi hyllä tahdollakaan todeta että Kalle Koskinen, Olli Malmivaara, Olli Sipiläinen, Jonne Virtanen jne. on pelaajia joilla on jalat. Mutta ne sijoittuvat oikein, kuten valmennusjohto haluaa.
Näinhän se menee. Kuten vanha sanonta kuuluu, kiekolla (tai pallolla) ei ole keuhkoja ja se kyllä jaksaa liikkua, jolloin puujalkainenkin joukkue saadaan näyttämään nopealta, kun pidetään etäisyydet kunnossa ja kiekko liikkeessä. Tietynlaisen ongelman tähän toki tuo se, että HIFKn peli-identiteetti edellyttää tietyn määrän taistelua ja kamppailua, jolloin MVP-tyylinen kiekottelu ei pitkällä aikavälillä sovi HIFKn pelitavaksi, vaan joukkueen pelitapa vaatii myös kamppailuvoimaisia ja tarpeeksi nopeita pelaajia.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Millään lailla en Nybondasia puolusta, sillä kuluva kausi on ollut täydellinen failure sekä rosterin kasaamisen että valmentajavalinnan osalta. Kenkää vaan, jos nähdään tarpeelliseksi. Kuitenkin, mitä nopeisiin romahduksiin tulee, niin onhan noita nähty - tuoreimpana vaikkapa Tepsin dyykkaus 2010 mestaruuden ja Suikkasen lähdön jälkeen. Samoin Kärpät oli mestari keväällä 2008, mutta 2 vuotta myöhemmin runkosarjan 9. HPK mestari keväällä 2006, josta 2 vuotta ja runkosarjasijoitus 12. Eli osataan sitä muuallakin.

Kyllä kyllä, on ne muutkin dyykanneet mestaruuden jälkeen. MUTTA, sellaista ei ole pakko tehdä. Ei se ole mikään sääntö. Kyllä seurasta voi rakentaa ns. kestomenestyjän joka pelaa kaudesta toiseen esim. sijoilla 1-6 runkosarjassa ja mitaleista pleijareissa, mutta se vaatii KUNNIANHIMOA, TYÖTÄ JA AMMATTITAITOA! HIFK;n kohdalla puuttuu kaikki nuo em. elementit. 2011 voitettiin mestaruus ja sillä paistatellaan ylimielisinä seuraavat vuodet. Sellainen on sekä fanien että sponssien pettämistä mielestäni. HIFK;lla on jo nyt ja toivottavasti vielä enemmän tulevaisuudessa resursseja olemaan eräänlainen "dynastia", mutta sitä ei vaan tuossa hyväveli-kerhossa osata olla. Puuhastellaan vähän sieltä ja täältä ja toivotaan että se riittää. Erittäin ammattitaidotonta touhua! Kyllä esim. Soppa on oire pahemmasta sairaudesta joka HIFK;lla on. Edelleen, HIFK tarvitsee vielä kerran TOTAALISEN remontin päättäviin elimiin. Sieltä se siivoaminen pitää aloittaa jos halutaan olla jotain muuta kuin satunnaisesti mestaruuksia voittava keskikastin jengi.
 

scholl

Jäsen
Miksi Kousa menisi IFK:hon? Hänet seuraan ilmeisesti aikanaan hankkineet Jalonen ja Rautio ovat poissa, Jokereilla on tarjota sama kaupunki, varmasti yhtä iso rooli ja vähintään yhtä kova palkka ja siihen päälle vielä hyvässä jamassa oleva organisaatio sekä mahdollisuus menestyä.

Ainut syy minkä keksi pitkän miettimisen jälkeen oli, että HIFK on seura jossa kaveri breikkasi läpi, tunki itsensä maaimankartalle ja pääsi ainakin kokeilemaan KHL:ää. Kaverin ura ei tainnut olla aukeamassa Pelicansissa ja HIFK pelasti hänet niin Kousa voisi tulla meille kiitollisena siitä ja pelastaa nyt meidät ( eihän hän tietenkään yksin siihen pysty, mutta olisi todella hyvä palanen ensi kautta ajatellen ).

Nimenomaan! IFK:ssa Kousan ura rakennettiin. Hän breikkasi täällä ja nousi KHL:ään. Se, että joutui maitojunalla pois, ei tarkoita, etteikö voisi nousta uudelleen sinne tai jonnekin muualla rahakkaille kentille. Kyllä pelaajankin pitäisi jollain tavalla arvostaa sitä, mitä luottamusta hän täällä nautti. Sitä paitsi paskassa joukkueessa pääsee taitopakki vielä enemmän pelaamaan/esille. Miksi hän menisi Narreihin? Vähän sama kuin äänestäisimme demareita sen takia, kun kokoomuksen kannatus on laskussa. Eli vaikka Nybarin ja Sopan touhu olisi kuinka ankeata niin ei siitäkään huolimatta voi sodassa vihollisen puolelle loikata. Nybarin pitää tarjota kunnon sopimus ja Kousan pitää tulla IFK:hon, jos hän Suomeen tulee.
 

scholl

Jäsen
Millään lailla en Nybondasia puolusta, sillä kuluva kausi on ollut täydellinen failure sekä rosterin kasaamisen että valmentajavalinnan osalta. Kenkää vaan, jos nähdään tarpeelliseksi. Kuitenkin, mitä nopeisiin romahduksiin tulee, niin onhan noita nähty - tuoreimpana vaikkapa Tepsin dyykkaus 2010 mestaruuden ja Suikkasen lähdön jälkeen. Samoin Kärpät oli mestari keväällä 2008, mutta 2 vuotta myöhemmin runkosarjan 9. HPK mestari keväällä 2006, josta 2 vuotta ja runkosarjasijoitus 12. Eli osataan sitä muuallakin.

Et mainitse avainsanaa: Matti Alatalo. Hän oli yhtä kova tuomaan alistuneisuuden ja huonon itseluottamuksen kuin Petri Matikainen. Kärpät eivät ole vieläkään toipuneet siitä, kun Alatalo sai pelaajat masentumaan ja menettämään itseluottamuksensa, eikä se ollut ensimmäinen osoite. Sama mies hääräsi ensin Jypissä ja sitten HPK:ssakin. Petu teki täällä saman mitä Alatalo muualla. Samalla tavalla Jyp, HPK ja Kärpät saatiin Alatalon aikana ajettua alas lähes Mestis-tasolle kuin mitä Petun ja Sopan projekti täällä on saanut aikaan.
 

Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nybari hereillä nyt! Siellä olis nyt toinen Kori vapaana markkinoilla!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös