To 3.12.2009 HIFK-Jokerit

  • 36 862
  • 180

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ihan turha tässä ketjussa jauhaa kenen pakit on parempia. Värilasit tässä ketjussa ovat hyvin vahvat.

Aivan. Molempien joukkueiden faneilla on kuitenkin luonnollisesti omien joukkueidensa pakeista huomattavasti parempi kuva pelikentällä ja siitä miten ovat pelanneet. Esimerkiksi sivuunkirjoittaneen täytyy sanoa Mälkiästä, että on ollut ehdottomasti omasta mielestäni yksi parhaimmista ellei jopa paras jokeripakeista.

Tosin se täytyy sanoa, etten minäkään ottaisi Maraa ja Kankea enää Jokereihin kun ovat sen punanutun päällensä pukeneet.
 

unhola

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kovaa matsia odotan tältä illalta! Viime otteluita on turha analysoida sen kummemmin, molemmat joukkueet antanevat 110% tänään - toivottavasti pelin intensiteetti pysyy sen mukaisena.

Tasaista peliä varmaankin tulee olemaan, jossa ensimmäisen maalin tekijä lienee vahvoilla, jos maalivahti- ja puolustuspelaaminen on yhtä hyvää kun viimeaikoina. Veikataan nyt vaikka silti hitusen optimistisesti maalejen määrän valossa HIFK 3,4 - Jokerit 2,3.

Kohta ensimmäiset oluset auki ja taktiikkapalaverit pubin puolellakin vielä ennen matsia. Let's play hockey!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmettelen itsekin Artun roolia tällä hetkellä. Parhaimmat kaudet olleet 1-kentän rouhijana ja maalineduspelaajana, miksi ei hyökkää Haaatajan ja Hirson kanssa? Olisin valmis kokeilemaan Arttua ja Lennua päittäin eri kentissä.
Ikään kuin Luttinen ei olisi tällä kaudella muka päässyt kykyjään kokeilemaan ykkösessä Hirson vierellä. Siinähän se sai pyristellä ihan riittävän monta matsia, eikä tulos ollut kummoinen. Vaikkei se tietenkään kellekään hyvä juttu ole, että joutuu pitkin kautta pelaamaan eri ketjuissa ja eri jätkien kanssa, niin eipä ole Artulla kyvyt riittäneet pelaamaan oikein missään ketjussa kovin hyvin, paria yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta.

Jos Luttinen ei paranna otteitaan kauden loppua kohden, niin ei ole tarvis katsoa kaveria Nordiksella ensi kaudella. Ei kylläkään mitään hajua Artun sopimusasioiden tolasta, liekö sitten mallia (ad)optio.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Pelkäänpä pahoin, että tänään tiedossa IFK:n tappio. Pohjaan tämän puhtaasti sille, että kyseessä on kauden neljäs paikan päällä näkemäni matsi ja kaikissa on tullut pataan. Viimeksi Tepsiä vastaan sentään vasta jatkoajalla ja orgastisen 3. erän kirin jälkeen.

Jos kuitenkin tänään olisi se päivä, kun kaavaa murretaan, uskon sen pohjautuvan IFK:n kovaan kotikaukaloprässiin ja tiiviisen puolustuspelaamiseen. Ykkösketjulta odotan itse kovempaa panosta kuin aiemmissa peleissä (tilastojen perusteella tehty havainto) ja samalla toivon Ahtolalle onnistumista maalin muodossa.

Jan Lundell on pelannut selkeästi omia odotuksiani paremmin, toivottavasti ei petä tänäänkään. Riksman oli ainakin viime perjantain tv-pelissä Bluesia vastaan se aiemmilta kausilta tuttu muuri, joka piti jenginsä mukana taistelussa. Tänään on Jannen kyettävä samaan IFK:n maalissa, tai tulee tuskaisa iltapuhde.

Toivottavasti laidat paukkuu tänään ja narrinenää niistetään. Go IFK!
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Ihmettelen itsekin Artun roolia tällä hetkellä. Parhaimmat kaudet olleet 1-kentän rouhijana ja maalineduspelaajana, miksi ei hyökkää Haaatajan ja Hirson kanssa?

Olisin valmis kokeilemaan Arttua ja Lennua päittäin eri kentissä.
...

Luttinen on pelannut kauden aikana pitkälti jokaisen IFK-sentterin rinnalla, mutta homma ei vain ole lähtenyt rullamaan toivotulla tavalla. Tällä hetkellä Lennu on ansainnut paikkansa ykkösketjussa, jossa Arttukin sai alkukaudesta kokeilla useamman pelin ajan. IFK:n kannalta Luttisen peli olisi tärkeä saada kunnolla käyntiin, mutta peliaika, yv-vastuu ja pelipaikka kärkiketju(i)ssa on myös omilla peliesityksillä ansaittava ja Luttinen ei kyllä ole sitä erityisemmin tehnyt.
 

Sape28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaa-a, mitähän sitä odottais tältä illalta. Ennen Lukko-matsia oli hieman pelonsekaiset tuntemukset, ja ei oo kyllä kauheesti fiilikset siitä muuttunu. Muutama voitto ihan kärkijengeistä pitäs ottaa, ehkä sit meikäläinenkin vakuuttuis siitä, että kurssi on kääntyny..:) Viimeks Nordiksella oli aikamoista nyhjäämistä, mutta nyt on tilanne kuitenkin aivan eri. Onhan jullien lennon jossain vaiheessa päätyttävä, miksei siis jo tänään ehkäpä...Juusolta unelmapeli ja tehdään se pari kolme pakollista, niin se on siinä. 1-3 meille.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Luttinen on pelannut kauden aikana pitkälti jokaisen IFK-sentterin rinnalla, mutta homma ei vain ole lähtenyt rullamaan toivotulla tavalla. Tällä hetkellä Lennu on ansainnut paikkansa ykkösketjussa, jossa Arttukin sai alkukaudesta kokeilla useamman pelin ajan. IFK:n kannalta Luttisen peli olisi tärkeä saada kunnolla käyntiin, mutta peliaika, yv-vastuu ja pelipaikka kärkiketju(i)ssa on myös omilla peliesityksillä ansaittava ja Luttinen ei kyllä ole sitä erityisemmin tehnyt.

Totta tuokin. Itse muistin että Hirson rinnalla pelaaminen olisi ollut vieläkin lyhyempi kokeilu ja oliko silloin Haataja telakalla, ja jos oli niin roolihan olisi nyt erilainen jos kentässä on Hirson lisäksi Haataja jolla vahva snaipperin rooli. Joka tapauksessa haluaisi nähdä herätystä Artun suunnalta ja pahoin pelkään että 3. / 4. kentässä hyöty on vielä mitättömämpi huonon liikkeen myötä.


_
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Hiton vaikea uskoa, että pistettäkään on mukana, kun bussi (?) illalla starttaa Nordikselta. Lukko yllätettiin hieman housut kintuissa, mutta kyllä Kauniaisten Toverit on valmiina peliin tänään. Ei taida edes eläimellinen taistelu riittää - niin valmiilta on punikit näyttäneet viime peleissä. Tarpeeseenhan ne bojot tulisi ja yksikin olisi olisi miellyttävä yllätys. Siitä enemmät on jo herkuttelua.

Kaikille paikalle menijöille (katerana kun itse en pääse) - PITÄKÄÄ HAUSKAA!
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävi matsissa miten tahansa, niin Heikki Miettisellä on varmasti taas sanansa sanottavana IFK:n "anti-jääkiekosta", Töykkälän ketjun pelatessa Pirneksen kenttää vastaan. Eihän tällainen voi tulla kuuloonkaan, ainakin mikäli on uskominen Hesarin johtavaa lätkätoimittajaa.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Keksi nyt hyvä mies jotain uutta.
Ensinnäkään en ole mitään keksinyt, vaan kommenttini perustuu faktoihin tässä "Hjalliksen huorat"-asiassakin. Kun huutoa veisattiin edellisessä kotiottelussanne Jokereita vastaan, en voi nyt kauhean vanhana asiana sitä pitää. Jos tänään en ainuttakaan "Hjalliksen huorat"-huutoa kuule, niin lupaan jatkossa ottaa asian esiin, että olen yhden HIFK-kotiottelun kokenut, jossa "Hjalliksen huorat"-huutoa ei ole innokkaasti veisattu.
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
????????

Kuten otsikkoni kertoo, on ilta yhtä isoa kysymystä. Vaikea on ennakoida illan pelin tulosta. Viimeiset viikot IFK on poiminut kiitettävästi pisteitä, mutta peli ei ole ollut mitenkään kuosissa kokonaisuutena.
Lunkka ja puolustus on pelannut hyvin, pelisysteemi on myös ollut kondiksessa. Joukkueessa on kuitenkin ollut pitkään sairaita ja loukkaantuneita, eikä peliä olla vielä saatu samoille svääreille ennen kuin sairastupa alkoi kuormittua. Uskon kuitenkin siihen että peli tulee paranemaan, kun vastassa on naapuri radanvarrelta.
Narrit on korjannut suuntansa Jorden alaisuudessa nopeasti noususuhdanteeseen, riittääkö nousulle eväitä tänään? Valitettavasti meikäläinen ei pääse hallille, kun tärkeämpääkin on tiedossa. Jäähyaition valvojana Myrtsin hallissa ringette C-sarjan peliä Walapais- EKS toimitsemassa.
Onneksi nykyajan puhelimella saa tietoa Nordikselta realiajassa. Summa sumarum: IFK!!! Walapais!!!
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Jokereiden voittoon ei usko riitä, mutta uskon silti, että tänään tulee viihdyttävä ja vauhdikas kiekkoilta wanhassa jääkaap..hallissa.

Onkos halli loppuunmyyty?
 

Banhammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Mystinen mies
Mä en näe, että tästä tulee tiukka matsi.

Mun taulukossa jullit voittaa kolme kertaa viidestä, mutta voitti kumpi tahansa tänään niin ero on vähintään pari kolme maalia. Jos Riksman pystyy alistamaan Jannen, niin tää matsi on meidän. Uskotaan siihen.

Hifk-Jokerit 2-4 (Bremberg 0+3 toki).
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja koska edellisessä lukko pelissäkin ennakoin tulosta ja maalintekijöitä niin laitetaas sama tänne, koska sen verta pieleen meni viimeksikin.

Hifk-Jokerit 1-3 (0-0 0-0 1-3)

1-0 Haataja (Hirsovitsi)
1-1 Hentunen (Bremberg)
1-2 Rita (Tähtinen, Lahti)
1-3 Hentunen (Bremberg, Pirnes)
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mara - Kanki ei kelpaa?
Ei todellakaan kelpaa! Naurettavaksi on mennyt tämä meininki pelaajasiirtojen kanssa. Naapurissa kustaan hunajaa, kun vahvasti Jokeritaustaiset "Mara ja Kanki" pelaavat hyvää kautta punapaidassa. Sama homma toisinpäin, kun Hirschovits takoi pisteitä Jokereissa, ja kaiken kukkuraksi tämä seurauskollisuuden irvikuva otettiin vielä avosylin vastaan IFK:hon uudestaan samaan aikaan, kun Nordiksen seinällä roikkuu lakana, jossa lukee: "en gång IFK, alltid IFK". Kankaanperäkin oli yksi niistä vahvasti toisen seuran äijäksi profiloituneista pelaajista, jota omat rakastivat ja vastustajat vihasivat paikallismatseissa, mm. otti Vopatilta ja antoi Schnabelille turpaan - näistä molemmat löytyivät muuten Jokeripaidasta myöhemmin. Varsinkin Vopatin tapaus oli myös aivan käsittämätön, mieshän oli HIFK:ssa fanien lemmikki ja Kangen tavoin suuria tunteita aiheuttanut pelaaja.

Erittäin vastenmielistä touhua nämä Stadin jengien väliset siirrot. Joku Schnabelin myyminen, tai Askey-Rämö -vaihtokauppa menee vielä, kun kyse on aika yhdentekevistä pelaajista seurahistorialtaan, mutta siinä vaiheessa, kun Hirschovits liikkuu edestakaisin seurojen välillä, niin joku on pielessä. Entistä ikävämmäksi tilanteen tekee kannattajien suhtautuminen: ei haittaa, kunhan pelaavat hyvin. Totta hemmetissä haittaa! Kirsikkana kakun päällä vielä oikein havitellaan toisen jengin pelaajia omaan kokoonpanoon, kun luodaan fantasiarostereita off-seasonilla. Inhottaa ylipäätään kuulla jotain huhuja Karalahden siirtymisestä Jokereihin tai Heleniukselle jo teetetystä HIFK-paidasta. Sitten vielä Jatkoajassa ilkutaan toisen jengin pakiston huonoutta ja junnupitoisuutta sekä kysellään, eikö petturit kelpaisi takaisin jengiin? Mitäs siihen nyt sitten vastaisi.

Tänään kiikaritehoja herroille nimeltä Kim Hirschovits, Martti Järventie, Markus Kankaanperä ja Janne Hauhtonen odottaen sekä maaleja Linnulle, Lennulle, Kibelle, Jerelle, Wadelle, Petelle, Hakille ja Tumballe toivoen.
 
Viimeksi muokattu:

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän harmittaa, etten matsiin pääse, vaikka kuinka hinku olisi kova. Tunnelma Nordiksella on paikallispeleissä aina hyvä, usein toki muutenkin. Kyllähän HIFK aina sytyttää niin kannattajat kuin joukkueen, enkä tee tässä suhteessa poikkeusta. Vielä viisi minuuttia sitten mietin, josko sittenkin hallille tulisin, mutta ei aikataulut anna periksi. Enkä tiedä olisiko siellä tilaakaan.

Mitä itse peliin tulee, niin Jokereilta on odotettavissa taistelua ja sumputusta. Tällä väärällä pelitavalla tuli voitto Lukosta, ja se on joukkueen ainoa oljenkorsi voittaa ottelu. Aran aikana hommat meni syystä tai toisesta enemmän ja vähemmän vihkoon, eikä Midas ole ehtinyt vielä kovinkaan isoa kädenjälkeä joukkueeseen jättää. Näin ollen lopputuloksen kannalta meidän leiristä käsin katsottuna ratkaisevaa on taistelu ja tiukka puolustus. Tietysti Juusolta vaaditaan huippupeli.

HIFK tulee olemaan aktiivisempi osapuoli tekemään peliä, ja saa enemmän paikkoja luotua ottelussa. Jos Lundell onnistuu yhtä hyvin kuin edellisessä kohtaamisessa, niin pisteet jäävät DDR-halliin. HIFK:n puolustus näyttää muutenkin todella kovalta, eikä siellä heikkoja lenkkejä ole kuin ehkä Kurvinen. Toivottavasti tunnetta riittää kentällä, mutta pelikieltoihin ei ole oikein varaa.

Sinänsä Jokereille kolme pistettä olisi niin sanotusti nasulia, koska sillä sarjasijoitus voisi nousta jopa kolme pykälää, eikä kuudenteen sijaankaan olisi kuin viisi pistettä. Sarja on ollut todella tasainen, mikä on pelkästään hyväksi alkukaudesta rämpineelle narripakalle.
 
Iltalehti uutisoi vakuuttavasti:

"Suurin muutos on tapahtunut valmennuspuolella, kun Hannu Aravirta sai kenkää. Nyt Jokereita käskyttää Hannu Aravirta, jonka johdolla Jokerit on ottanut kaksi perättäistä voittoa."


Toivotaan nyt että Ara saa voittoputken jatkumaan. Harmi kun tätä kohtaamista ei urholla näytetä.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Iltalehti uutisoi vakuuttavasti:

"Suurin muutos on tapahtunut valmennuspuolella, kun Hannu Aravirta sai kenkää. Nyt Jokereita käskyttää Hannu Aravirta, jonka johdolla Jokerit on ottanut kaksi perättäistä voittoa."

Masa on keksinyt taas jotain uutta! Annetaan ensin valmentajalle kenkää, mutta palkataankin heti takaisin uudelleen. Herättelyä kato!
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit tänään:

Bremberg - Pirnes - Hentunen
Kauppinen - Kivistö

Lahti - Tähtinen - Rita
Eronen - Niemi

Lind - Saarinen - Ben-Amor
Manelius - Mälkiä

Pitkänen - Pallassalo - Vauhkonen

Riksman
Strömberg

EDIT: On mielenkiintoista nähdä miten pienikokoinen taitosentteri Tomi Pallassalo selviytyy liigadebyytistään.

Vauhkonen vaihdettu näköjään Ben-Amorin kanssa päittäin. Hyvä juttu, koska tuollaiset täysin junnu-ketjut ovat mielestäni aika turhia ja joku kokenut kaveri rauhoittaa nuoria siinä vieressä huomattavasti.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kurvinen on itse asiassa ollut IFK:n varmimpia pakkeja omassa päässä kuluvalla kaudella.
Eli näin ollen HIFK:n pakisto on helvetin kova. En ihan heti löydä SM-liigasta parempaa pakistoa, ainakaan paperilla, vaikkei Kärpilläkään huono ole. Joka tapauksessa Jokerien puolustus näyttää todella paljon heikommalta, ja nuoret kaverit ovat joutuneet isoon rooliin. Eipä voi valittaa junnujen peluuttamattomuudesta.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eli näin ollen HIFK:n pakisto on helvetin kova. En ihan heti löydä SM-liigasta parempaa pakistoa, ainakaan paperilla, vaikkei Kärpilläkään huono ole. Joka tapauksessa Jokerien puolustus näyttää todella paljon heikommalta, ja nuoret kaverit ovat joutuneet isoon rooliin. Eipä voi valittaa junnujen peluuttamattomuudesta.

Mutta hyvin ovat jätkät selvinneet. Alkukaudesta varsinkaan ei huomannut esim. Teemu Erosesta, että pelaa ensimmäisiä SM-liigapelejään kokeneisiin puolustajiin (Koivisto, Kauppinen, Niemi) verrattuna. Nyt on saanut onneksi Jortikka ryhtiä koko pakkaan. Aika hianolta näyttää Jokereiden kannalta jatkoa ajatellen jos Kivistö, Eronen ja Manelius jatkavat kaikki täällä vuosia. Puolet puolustuksen koostumuksesta saatu omista nuorista, olisi harvinaista herkkua ainakin meille.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
"Suurin muutos on tapahtunut valmennuspuolella, kun Hannu Aravirta sai kenkää. Nyt Jokereita käskyttää Hannu Aravirta, jonka johdolla Jokerit on ottanut kaksi perättäistä voittoa."

Tässä on Virmasen uusin keksintö, josta ei varmasti olla aikaisemmin kuultu, eli try out-potkut. On se vaan etevä kundi!
 

Brenahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lennu
Kun joku paikanpäällä ollut saapuu, voisiko laittaa rankkarit pareittain miten meni ? Merisäältä ei tullut kuultua muutakuin 5 pari Petrell + Hentunen -.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös