Taudinkuvana depressio

[godspeed]

Noniin ensi viikolla sitten mennään ma-pe Sastamalaan psykiariselle viikko-osastolle. Vähän jännittää tämä meneminen, mutta pääseepä ainakin kotoa pois hetkeksi ja se tekee varmasti pääkopalle ihan hyvää. Ja tietty näkee ihmisiä samalla, mikä on myös hyvä asia.

Aivan saatanan hieno homma, että sait tämän aikaiseksi. Mitään paskapuheita en aio tähän kirjoittaa, mutta kyllä tämä on jo puoli voittoa. En itse koskaan ollut osastolla, vaikka tarvetta olisi ollut, koska kaikessa säästettiin ja hannattiin. Eli tavallaan nyt olet päässyt eliittiin :)

 

[Kuuppa Jumissa]

Noniin ensi viikolla sitten mennään ma-pe Sastamalaan psykiariselle viikko-osastolle. Vähän jännittää tämä meneminen, mutta pääseepä ainakin kotoa pois hetkeksi ja se tekee varmasti pääkopalle ihan hyvää. Ja tietty näkee ihmisiä samalla, mikä on myös hyvä asia.

Hieno homma, onneksi olkoon paikasta. Tuo on itselleni tuttu paikka ja hyvä, rauhallinen osasto. Viimeksi kävin "buuttaamassa" siellä syksyllä. Oma huone, oma rauha ja asiallinen henkilökunta.

Itsestäni sen verran, että aloitin tänään Taysissä 4vk magneettistimulaatiohoidon, koska lääkkeet eivät enää tunnu auttavan masennukseeni. Vähän skeptinen olo mutta toivon mukaan siitä jotain apua olisi. Kyllä tässä vielä toivossa eletään. Jos ei apua tule on vielä viimeisenä oljenkortena sitten sähkösokkihoito. Toivottavasti siihen ei tarvitse lähteä.

 

[Iisoppi]

Täytyy kyllä sanoa että tätä ketjua luettuaan tajuaa että vähällähän minä olen päässyt. ---- Mutta onhan tässäkin ollut kestämistä. Välillä ollut todella vaikeaa löytää syytä elämiseen. Lisäksi kun on ahdistuneisuushäiriö ja asperger niin ei tämä arki ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta voimia meillä kaikille! Ja toivotaan että se hyvä huominen on jossain olemassa.

 

[godspeed]

Täytyy kyllä sanoa että tätä ketjua luettuaan tajuaa että vähällähän minä olen päässyt. Eihän minulla ole diagnoosia kuin keskivaikeaan masennukseen. Joten en tiedä miltä se syväpääty tuntuu.
Mutta onhan tässäkin ollut kestämistä. Välillä ollut todella vaikeaa löytää syytä elämiseen. Lisäksi kun on ahdistuneisuushäiriö ja asperger niin ei tämä arki ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta voimia meillä kaikille! Ja toivotaan että se hyvä huominen on jossain olemassa.

Kunhan muistat, että missään henkisessä asiassa et ole huonompi kuin muut. Sulla on vaan se oma matkasi. Tämä on tällaista hattarapohdintaa, mutta minä en näe monimutkaisemmalle tulkinnalle viestisi kohdalla sijaa. Hyvin menee nykyään ja niin poispäin. Let's Go!

 

[Surukuku]

Täytyy kyllä sanoa että tätä ketjua luettuaan tajuaa että vähällähän minä olen päässyt. Eihän minulla ole diagnoosia kuin keskivaikeaan masennukseen. Joten en tiedä miltä se syväpääty tuntuu.
Mutta onhan tässäkin ollut kestämistä. Välillä ollut todella vaikeaa löytää syytä elämiseen. Lisäksi kun on ahdistuneisuushäiriö ja asperger niin ei tämä arki ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta voimia meillä kaikille! Ja toivotaan että se hyvä huominen on jossain olemassa.

Älä, älä lähre shinne, rakas @Iisoppi

Nämä mt-jutut, diagnosoidut tai ei, ovat niin äärisubjektiivisia, ettei toisen kokemaa oikein voi koskaan verrata omiin - voi vain kertoa omista kokemuksistaan ja löytää/antaa mahdollisesti tukea/apua toisten kertomuksista. Se, mikä voi sortaa jonkun lopullisesti, on toiselle vain jokapäiväinen harmi eikä siinä silloin kysytä, minkäs asteinen depis sulla olikaan, ei olis pitänyt...
Oman sairaskertomuksen alitajuinen tai tietoinen vähättely on... anteeksi jo etukäteen... jonkin asteinen indikaattori siitä, ettei ole vielä sinut oman sairauden/tilanteensa kanssa eikä se ole oman toipumisen ja voimaantumisen kannalta kovin rakentavaa.
En sano, en ole mikään sanoja, etteikö noin saisi/voisi ajatella, mutta olisi parempi ymmärtää omaa pahaa oloaan, sen syitä ja seurauksia pahentamatta asiaa ajattelemalla, "ettei tää oo ees mitään muihin verrattuna..." - se on lähes synonyymi ajatukselle: "En oo mitään muihin verrattuna".
Jokainen meistä on kuitenkin täydellinen omalla tavallaan, kaikkine vaivoineenkin, toisiin vertaamatta. "Kenellekään anneta enempää, kuin jaksaa kantaa" on yksi suurimpia valheita, mutta sen annetun kanssakin voi elää ymmärtäen sen vaatimukset itselleen, ei toisille...

Anteeksi... mun oli vaan pakko... on liian lähellä itseänikin...

 

[godspeed]

Masennuksen kroonistumisesta olisin huolissani. Niin käy nimittäin helposti. Sehän ei tarkoita, että aina olisi kaikki kaiken aikaa sumussa, vaan on hyviäkin hetkiä ja jaksoja, mutta takaraivossa kolkuttaa jatkuvasti jokin ajatus, jonka mukaan olisi huono ja surkea. Vertailua tosiaan muihin ei kannata liikaa tehdä, kuten @Surukuku kirjoittaa, vaan katsoa ihan rehellisesti peiliin, että minä riitän tällaisena kuin olen. Se ei ole mikään valhe, se on objektiivinen totuus. Ei voi mitata toisin.

Masennus voi olla myös eri persoonallisuushäiriöiden oire. Tätä ei aina lääkäritkään tutki, ellei sitten ole jotain hälyyttäviä merkkejä ilmassa. Aina ei ole, koska henkilö saattaa käyttäytyä sen pienen hetken vastaanotolla ihan eri tavalla kuin sitten normaalisti kotona. Näiden häiriöiden kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä niiden oireista osa helposti sopii meihin kaikkiin eri tilanteissa. Kaikesta pitäisi aina vastaanotolla voida pystyä puhumaan, sillä meni minullakin vuosikausia (/kymmeniä) ennen kuin diagnooseja alkoi löytyä. Näiden löytäminen olisi tärkeää siksi, että itse ymmärtäisi oloaan paremmin. Elämä on ihan liian lyhyt hukattavaksi siksi, ettei tiedetä mistä kiikastaa.

Eli pointtina se, että koettakaa avoimesti kertoa kaikki oireet, ne "tyhmemmätkin" oireet. Pitää opetella puhumaan. Tässä on ihmiset tehneet oikein, jos tänne ovat kirjoittaneet. Siitä tiedetään, että hoidettavaa on.

 

[Schadowan]

"Välillä ollut todella vaikeaa löytää syytä elämiseen". Eiköhän toi jo riitä todisteeksi @Iisoppi että ihan riittävästi olet sinäkin kärsinyt - toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia oman matkasi varrelle.

Joka tapauksessa minulta saa kaikki lievästä masennusoireista kärsivät aina vaikeaan masennukseen/psykoosin asti tasaisesti empatiaa ja sympatiaa. "Lievä" masennuskin voi olla erittäin vaikea asia - ja sängyn pohjalle silloinkin voi hyvinkin jäädä.

Itse heräsin tänään ja ensimmäinen ajatus oli, että olisi varmaan parempi, etten olisi täällä enää - mitä helvettiä mieli? Mistä tuo nyt tuli? Kiva rakentaa siitä päivää. Ja olen ihan työssäkäyvä toimintakykyinen perheenisä, josta tuskin päällepäin näkyy mitään sen kummempaa. Onnekseni saan ammattiapua säännöllisesti, minulla on ihmisiä joille voin puhua ja minulla on työkakaluja vaikeiden tunteiden sekä ajatusten käsittelyyn. Ilman em. asioita voisin hyvinkin mennä syviin vesiin ja nopeasti.

Nöyränä menen MT-asioiden kanssa - ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa. Päivä kerrallaan, joskus hetki kerrallaan.

 

[godspeed]

“Before you diagnose yourself with depression or low self-esteem, first make sure that you are not, in fact, just surrounded by assholes.” ― William Gibson

Klassikko.

 

[Morgoth]

Mikäli vertailee itseään jatkuvasti muihin, asiassa kuin asiassa, niin ei se johda yhtikäs mihinkään hyvään!
On sinulla mikä mielenterveydenongelma tahansa niin sen kanssa sinä painiskelet ja se on sinulle todellisuutta.
Ei jonkun muun sairaudet. Lohtua saa ettei ole yksin, mutta ei kannata arvottaa itseään muiden perusteella suuntaan tai toiseen.

 

[K.A.H]

Kovaa luettavaa tämä ketju. Tsempit jokaiselle joka painii mielensä mörköjen kanssa. Ihan näin perstuntumalla sanoisin, että mt-ongelmien jatkuvaan lisääntymiseen yhtenä suurimmista syistä on some. Siellä kun kaikki näyttää erinomaiselta ja loistavalta, ja kun ihminen helposti vertaa itseään muihin, niin lopputulos on helppo päätellä. Tulee tunne, että enää ei mikään tavallinen riitä, eikä ihminen saa olla ihminen vikoineen ja puutteineen. Kaiken pitäisi olla parasta, on kyse sitten asunnosta, vaatteista, ulkonäöstä, autosta, polkupyörästä, omista lapsista, ammatista, koulutuksesta jne. Oikeastaan mistä tahansa. Vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa riitti, että on tavallinen. Oli OK asua vaatimattomassa kodissa ja olla vähän ruma. Käydä ihan tavallisissa töissä vailla korkeakoulutusta. Ei siitä tunnettu häpeää ja riittämättömyyttä siinä määrin kuin nykyään. Se oli elämää, ja on sitä tänä päivänäkin mutta sitä hävetään, koska moni elää somen varjomaailmassa, tai ei sisäistä sen olevan satua. Se on sairas maailma, ja neuvoisin kaikkia pysymään siitä erossa niin paljon kuin mahdollista. Myös some-vaikuttajilla on tässä iso vastuu siinä mitä julkaisevat, mutta he tietysti ovat itse kietoutuneet siihen maailmaan niin syvästi, niin se ei ihan helppoa ole. Nyt on takuulla nähty varmasti vasta jäävuoren huippu siitä, mitä kaikkea seuraa nykyisestä somekulttuurista, ja pommi räjähtää kun koko ikänsä somettaneet nuoret aikustuvat. Sitä kauhulla odotellessa. Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka pitkästi, mutta pointtini tulee varmasti tästäkin selväksi.

 

[godspeed]

@K.A.H

Hyvä viesti ja pointti varmasti tuli selväksi kaikille. Ainahan on sanottu, että nuoriso on turmeltunut, mutta ehkä historioitsijat voisivat huomioida somen voimakkaammin tässä kontekstissa. Eihän tällainen tila ole normaali ja ihmiselle niin sanoitusti tarkoitettu, että tietokoneilla/puhelimilla päästään kaiken aikaa epänormaalin runsaaseen vuorovaikutukseen muiden kanssa. Addiktion piirteet ovat monella näkyvissä, ja tästä tulee sairaus pian tätä menoa tautiluokituksineen. Sometauti.

Eikä siellä somessa opita kirjoittamaan tai sen paremmin lukemaankaan. Mitä siellä sitten oppii, jos sitä ei käytetä edes kulttuurin vuoksi vaan tuijotellaan itseä ja muiden kuvia? Koronakin opetti, että jos ei pääse kotoa pois vaan pitää pelkästään somessa roikkua, niin tulee sairas olo.

 

[aquanqua]

Sanoisin, että meillä on jo aikuistunut sukupolvi, joka on somemaailmassa kasvanut. Olen kolmekymppinen ja ainakin jo joskus yläasteella IRC-Galleria oli iso juttu, jonka jälkeen sitten tuli Facebookit ja Instagramit. Miten nuoria sitten koulutetaan toimimaan somessa, en tiedä, ei kai mitenkään.

Elän onneksi aika hyvin somekuplan ulkopuolella ja käytännön elämän face-to-face -kanssakäynneissä ihmisillä aivojen ja suun välinen filtteri tuntuu ainakin vielä toimivan ja kanssaihmisiä lähestytään kohteliaisuuden ja kunnioituksen kautta. Siltä osin tuntuu kummalliselta, että miksi esim. – kuten toisessa ketjussa mainitsin, tämä tapaus on pyörinyt päässäni – Jasmin Voutilaisen kaltainen henkilö antaa yhtään minkäänlaista arvoa jonkun tuntemattoman Petteri peräkammarin pojan kommenteille. Mutta jos esimerkiksi oma ansainta ja mahdollisesti isossa määrin koko identiteetti rakentuu somesuosion ja -huomion varaan – ja tuohon rumbaan on lähtenyt nuorena herkkä persoona ennen terveen minäkuvan ja itsetunnon syntymistä sekä ilman oikeanlaista valmennusta –, niin silloin kai myös niille omia ongelmiaan purkavien luuserien negatiivisille kommenteille tulee annettua tarpeetonta arvoa.

Mutta kehitys kehittyy. Kuten eo. kirjoittaja mainitsi, niin isossa kuvassa kyse on todella uudesta ihmishistorian ilmiöstä, että tuntemattomat voivat kommunikoida keskenään välittömästi paikasta riippumatta ja ilman mitään fyysistä "läheisyyttä" tai edes keskinäistä tietoisuutta toisen osapuolen todellisesta identiteetistä. Kaikella kehityksellä on haittavaikutuksensa ja voi kysyä, onko – kaikesta välittömän tiedonvaihdon tuottamista eduista huolimatta – ihmiskunta tällaiseen täysin valmis.

Voutilaisesta vielä, että en vain saa päähäni, miten hän on – kaikesta päätellen – jäänyt ongelmiensa kanssa yksin noin dramaattiseen pisteeseen saakka. Varmasti kyse tietyllä tavalla yhteiskunnan epäonnistumisesta (mt-ongelmien hoidon saatavuus jne.) mutta jotenkin ajattelen tuollaisen olevan todella iso epäonnistuminen henkilön lähipiirin toimesta.

 

[godspeed]

Kyllähän minun nuoruudessani ircissä vasta aloiteltiin, ja sitten kohta pian nähtiin jo kasvotusten. Mutta en tiedä tekeekö nuoret näin nykyäänkin vai onko olemassa tosiaan sellainen oma somekupla, jossa ei oikeasti tiedetä toisesta mitään? Kyllä varmaan jotkut tapaa, mutta mikä on se yleisin jatkokommunikointikeino kun johon kuhun tutustutaan netissä.

 

[aquanqua]

Kyllähän minun nuoruudessani ircissä vasta aloiteltiin, ja sitten kohta pian nähtiin jo kasvotusten. Mutta en tiedä tekeekö nuoret näin nykyäänkin vai onko olemassa tosiaan sellainen oma somekupla, jossa ei oikeasti tiedetä toisesta mitään? Kyllä varmaan jotkut tapaa, mutta mikä on se yleisin jatkokommunikointikeino kun johon kuhun tutustutaan netissä.

Luonteeltaan positiivisissa suhteissa varmasti näin; tarkoitan sitä, että some on tuonut tavallaan "luonnottoman" mahdollisuuden välittömästi lähettää negatiivisia ja loukkaavia viestejä käytännössä kenelle tahansa, jolta jonkinlainen julkinen somekanava löytyy. Tämä on ehkä 10–20 vuotta vanha ilmiö. Kuinka moni loukkaavia viestejä Jasmin Voutilaiselle suoraan – hänen ulkonäköönsä liittyen – lähettäneistä tyypeistä edes tyyliin uskaltaisi katsoa häneen päin jossain käytännön elämän face-to-face -tilanteessa?

Näen oleelliseksi sen, että nuoria valmennetaan/opetetaan olemaan tarkkoja siltä osin, kenen näkemyksille somessa annetaan arvoa. Toisaalta alustan-/palveluntarjoajien vastuu valvoa kommentoinnin asianmukaisuutta korostuu. Molemmissa tuntuu olevan suuria puutteita.

Ps. ei ole tarkoitus viedä keskustelua ohi aiheen. Tätä ketjua lukiessa on ollut hieno huomata, että ihmiset ovat valmiita taistelemaan – ja hakemaan apua – mt-ongelmien kanssa siinä missä muidenkin elämän haasteiden kanssa ja että ongelmat osataan tietyllä tavalla nähdä väliaikaisina tai ainakin sellaisina, joiden kanssa voidaan oikeanlaisella tuella ja oikein hallittuna elää.

 

[godspeed]

Ps. ei ole tarkoitus viedä keskustelua ohi aiheen. Tätä ketjua lukiessa on ollut hieno huomata, että ihmiset ovat valmiita taistelemaan – ja hakemaan apua – mt-ongelmien kanssa siinä missä muidenkin elämän haasteiden kanssa ja että ongelmat osataan tietyllä tavalla nähdä väliaikaisina tai ainakin sellaisina, joiden kanssa voidaan oikeanlaisella tuella ja oikein hallittuna elää.

Suomalaisten pahoinvointi näkyy karulla tavalla poliisin arjessa: Itä-Uudenmaan poliisilla 170 itsetuhoisuuteen liittyvää tehtävää viimeisen kuukauden aikana

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut viimeisen kuukauden aikana 170 itsetuhoisuuteen liittyvää tehtävää. Miten toimia, jos kohtaa itsetuhoisen ihmisen? Katso ylikomisarion näkemys videolta.

www.mtvuutiset.fi

Tämmöinen tuli vastaan. Kyllähän minä tätä uumoilin, mutta en ole painamassa paniikkinappulaa. Ihmiset väkisinkin voivat pahoin, kun yhteiskunnassa pitää kilpailla kuten Suomessa. Hyvä länsimainenkin yhteiskunta kätkee sisäänsä pahoinvointia, jota ei oikein osata tai aina voida hoitaa. Meistä kaikki vaan eivät ole samasta puusta veistettyjä, ja se on vaan siedettävä, vaikka siitä "ylimääräisiä" kustannuksia tulisikin.

Ilman sairauksia minulla esimerkiksi olisi ollut varmasti kykyjä kilpailla muiden kanssa, että sikäli koen lähteneeni samalta viivalta, enkä nyt oikeastaan vieläkään ole lopullisesti mieltäni tai harkintaani menettänyt. Tästä on varmasti vain suunta ylöspäin, jos saan omalla tavallani kriittisiä ratkaisuja elämäni suhteen tehdä.

(En nyt tähän viestiin sisällytä loputonta horinaa terveydenhuollon tilasta, eikä aina ole poliisistakaan hyvää sanottavaa.)

 

[Iisoppi]

Kyllähän tuo taisi olla minulta vähän tyhmästi kirjoitettu @godspeed ja @Surukuku . Se oli vain jotain mitä minulle tuli mieleen kun olin lukenut sähköhoidoista, syvästä masennuksesta ja kaksisuuntaisesta yms. tässä ketjussa. Yritin olla positiivinen (itseäni kohtaan).

 

[godspeed]

@Iisoppi

Fiksustihan sinä olet kirjoittanut, kun minä itse vastaavasti vähän epäselvästi vastoin tarkoitusta, joka oli kannustaa sinua. Sinulla on ihan riittävästi kokemusta ja kerrottavaa, jotta voit keskustella täällä muiden kanssa täysin asiantuntevalta pohjalta. Jatka vaan samaan malliin rohkeasti. Keep on rockin'!

 

[Glove]

Taisin viime viikolla kirjoittaa nukkuneeni paremmin. Se jakso on nyt sitten takana, tänäänkin heräsin 4:05. Yritin minä nukkua senkin jälkeen, mutta ei siitä oikein mitään tullut, säpsähtelin hereille vähän väliä.

 

[Surukuku]

@Iisoppi Kuten varmaan tiennet, tarkoitukseni ei ollut loukata tai väheksyä sinua, ei mitenkään, koskaan - tämä ketju jo itsessään on poissulkeva sellaisen. Tähän ketjuun kirjoittavat ovat tuskin hölmöjäkään, et sinäkään, eikä täällä kukaan halunne elvistellä tai pröystäillä millään...
Kyse ei myöskään ole siitä, mitä saat tai et saa tehdä - kuten hyvin tiedät, sinä saat tehdä, mitä ikinä haluatkaan... ja mita se ikinä maksaakaan. Kyse on paremminkin siitä, miten lähestyä ja asennoitua omiin, niin kovin omiin, intiimeihin ja syviin ongelmiin eli mitä sinun on hyvä nähdä/haluta/etsiä itsellesi ja tehdä sellaisia valintoja. Kuten totesin, omien ongelmien väheksyminen on lähes synosyymi itsensä väheksymiselle eikä se ole pitkässä juoksussa näissä kuvioissa ainakaan tervehdyttävää.
Minuun jotenkin kolahti syvälle sinun sinänsä posiitivinen tekstisi. Muistissani on hyvin lähes parinkymmenen vuoden takaiset tuntoni, kun istuin työkavereideni kanssa kahvitauolla mukavia rupatellen ja samalla ajatellen: "Nuo eivät varmasti haluaisi edes jutella kanssani, jos tietäisivät, millainen minä oikeasti olen".
Tuo on tietysti näennäisesti kaukana siitä, mitä sinä totesit itsestäsi, mutta pahan päivän koittaessa, niitäkin tuppaa tulemaan, onkin yht'äkkiä helppo vajota ajattelemaan: "Enkö minä, vittu, selviä edes tämmöisestä, kun muut painivat paljon vakavampienkin ongelmien kanssa..." Pettymys, riittämättömyys, syyllisyys... ja pahan kierre on taas valmis...

Olet valoisa, aikaansaava persoona, ilo tällä palstalla. Ole itsellesi lempeä ja armollinen, arvosta itseäsi ja muutkin tekevät sen. Katso joka aamu peiliin ja sano itsellesi: "Minä riitän, minä kelpaan! Minä olen minä, täydellinen juuri tällaisena!"

Valoisaa kevättä kaikille tällä palstalla!

 

[Päätykiekko]

Noniin, tänään lähdetään perjantaihin asti Sastamalaan. Jännittänyt jotenkin aivan älyttömästi koko viikonlopun. Mutta kaiken kaikkiaan odottavainen ja kohtuu positiivinen olo. Tärkeintä ehkä on kuitenkin päästä hetkeksi kotoa pois. Pitää kirjoitella tänne lisää, kun on muutaman päivän ollut siellä viikko-osastolla.

Voimia kaikille tähän viikkoon!

 

[Päätykiekko]

Noniin nyt on pari päivää oltu täällä oaastolla ja on mukavan rauhallinen paikka tämä viikko-osasto. On saanut syödä kunnolla, on hyvät rytmit ja levähdella myöskin rauhassa. Kyllä täällä perjantaihin asti viihtyy oikein hyvin!

 

[JjZz]

Noniin nyt on pari päivää oltu täällä oaastolla ja on mukavan rauhallinen paikka tämä viikko-osasto. On saanut syödä kunnolla, on hyvät rytmit ja levähdella myöskin rauhassa. Kyllä täällä perjantaihin asti viihtyy oikein hyvin!

Jos ei muuta niin varmaan tuolla saa päivään jonkinlaisen järkevän rytmin. Sitä kun on aika vaikea ylläpitää yksin kotona.

 

[Päätykiekko]

Jos ei muuta niin varmaan tuolla saa päivään jonkinlaisen järkevän rytmin. Sitä kun on aika vaikea ylläpitää yksin kotona.

Juurikin näin. Kotona itsellä on aika mahdoton pitää järkevää rytmiä yllä, vaikka kuinka yrittäisi.

 

[Päätykiekko]

Tänään sitte kotiin Sastamalasta. Oli kyllä hyvä viikko niin nukkumisen, syömisen ja rytmienkin puolesta. Toivottavasti edes vähän saisi pidettyä kiinni näistä rytmeistä myös tuolla kotona.

 

[peksa]

Noniin ensi viikolla sitten mennään ma-pe Sastamalaan psykiariselle viikko-osastolle. Vähän jännittää tämä meneminen, mutta pääseepä ainakin kotoa pois hetkeksi ja se tekee varmasti pääkopalle ihan hyvää. Ja tietty näkee ihmisiä samalla, mikä on myös hyvä asia.

Tähän tartun siksi että miksi kotioloissa ei voisi nähdä ihmisiä? Kyllä sä esim allekirjoittaneen kanssa voisit Tampereella muutamissa paikoissa käydä ilman stressiä.