Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 939 802
  • 8 055
Sinä varmasti osoitat missä näin olen tehnyt.

MLL on todennut puheluiden määrän kasvaneen ei ole todiste siitä, että itsensä muiksi tuntevien määrä olisi kasvanut, eikä MLL ole tuollaista syy-seurausväitettä esittänyt.

Myönnetään, että ihan sanatarkkaa lainausta en muistanut. Tästä mielikuva kaiketi syntyi. Tuon tietysti voi ymmärtää kahdella tavalla. Nämä antavat aina mahdollisuuden näsäviisastella puolin ja toisin. Myönnän, että sinun on helppo puolustautua nyt esittämällä, että todiste on hatara ja ei ole mitään yhteyttä yleiseen keskusteluun aiheesta. Joku toinen voisi tulkita, että kiistät ilmiön lisääntyneen. Vääntö liittyi tosin eri aiheeseen silloin. Argumentoin silloinkin muistin varassa ja löysin tutkimuksen vasta myöhemmin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Siinä ei ole mitään näsäviisastelua. En ole lähtenyt keksimään väitteitä joihin minulla ei ole todisteita. On täysin eri asia sanoa, että elämän syntyä itsenäisesti ei ole todistettu kun sanoa, että elämä ei ole syntynyt itsestään. Joskus käytän sanoja kuten ”luulisin” tai ”uskoakseni” jos uskon jotain, mutta siitä ei näyttöä ole.

En varmaan tähän asiaan jaksa enää palata. Tai no hetken mietittyäni, joudun toteamaan että enköhän minä jaksa.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi muunsukupuoliset eivät saa hoitoa? Riittääkö tämäkään sitten todisteeksi, että ilmiö on lisääntynyt?

Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvien määrä on kasvanut. Ennen vuotta 2007 hoitoihin hakeutui valtakunnallisesti noin 40 henkilöä vuodessa. Viime vuonna määrä oli noin 800. Muunsukupuolisten osuus on kasvanut.

Voidaan tietysti todeta, että ei ole olemassa dataa, kuinka moni ennen vuotta 2007 oli epävarma identiteetistään, mutta ei hakeutunut hoitoihin. Ihminen on kuitenkin aina ollut laumaeläin, joille muoti-ilmiöt tarttuvat. Yhtä selittävää tekijää tuskin löytyy.

"Transsukupuolinen kokee usein syntymässä määritellyn sukupuolensa ja siihen liittyvät fyysiset piirteet ja sosiaaliset roolit itselleen vieraiksi ja vastenmielisiksi ja toivoo näiden piirteiden ja roolien muuttamista omaa sukupuoli-identiteettiään vastaaviksisukupuolenkorjausprosessilla"
Vähän epämääräiseksi jää "tuo toivoo korjausleikkausta". Ei kyllä vieläkään oikein aukea, mikä ero on transseksuaalisella ja muun sukupuolisella ihmisellä? Muun sukupuolinen haluaa esim. poistattaa naisen rinnat, mutta säilyttää genitaalialueen? Transvestiitti ilmeisesti vain pukeutuu vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin, mutta ei halua vaihtaa sukupuoltaan.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miksi muunsukupuoliset eivät saa hoitoa? Riittääkö tämäkään sitten todisteeksi, että ilmiö on lisääntynyt?
Jos nyt taas edelleen tarkkoja ollaan, ja miksei oltaisi, niin väitteesi ei ollut että ilmiö on lisääntynyt, vaan että "sukupuolineutraali kasvatus lisää itsensä joksikin muuksi tuntevien määrää.". Siinä on esitetty syy-seuraus -suhde ja ainoa nopeasti mieleen tuleva asia, että miten sen voi todistaa todeksi on kontrolloitu kaksoissokkotutkimus. Muutoin kaikkien muiden vaikuttavien tekijöiden poissulkeminen ei onnistu.
Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvien määrä on kasvanut. Ennen vuotta 2007 hoitoihin hakeutui valtakunnallisesti noin 40 henkilöä vuodessa. Viime vuonna määrä oli noin 800. Muunsukupuolisten osuus on kasvanut.
Voidaan tietysti todeta, että ei ole olemassa dataa, kuinka moni ennen vuotta 2007 oli epävarma identiteetistään, mutta ei hakeutunut hoitoihin.
Totta, näin voidaan. Kun minä olin nuori, niin ei tuollaisia tutkimuksia ollut olemassakaan, joten niihin ei myöskään kukaan hakeutunut. Vielä muutama vuosi sitten hyvin harvat olivat kuulleetkaan moisista tutkimuksista. Voi olla että tulevaisuudessa niiden määrä tasaantuu tai sitten niiden määrä jatkaa kasvuaan.
Ihminen on kuitenkin aina ollut laumaeläin, joille muoti-ilmiöt tarttuvat. Yhtä selittävää tekijää tuskin löytyy.
Onko homous tai transseksuaalisuus tarttunut sinuunkin tai meinannut tarttua? Kuinka paljon uskot että niitä pitäisi sinulle mainostaa, että kääntyminen tapahtuisi? Vai onko se vain niin, että se tarttuu muihin mutta ei siuun?

Sitäpaitsi jos ihminen on laumaeläin, niin loogista on että kun suurin osa ihmisistä on heteroita, niin sitten aivan pian kaikki loputkin ovat. Nyt vaan mainostamaan.
Ei kyllä vieläkään oikein aukea, mikä ero on transseksuaalisella ja muun sukupuolisella ihmisellä?
katsoppasi, sitä on tällainen palvelu jonka kautta saa vastauksia kaikenlaisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin:
LMGTFY
sitä kautta löytyy esim tuollainen lukupaketti.
Muunsukupuolisuus – Wikipedia
 
Onko homous tai transseksuaalisuus tarttunut sinuunkin tai meinannut tarttua? Kuinka paljon uskot että niitä pitäisi sinulle mainostaa, että kääntyminen tapahtuisi? Vai onko se vain niin, että se tarttuu muihin mutta ei siuun?

Siitä saan tietenkin taas sovinismi-syytöksiä, mutta David M. Bussin Halun evoluutio-teoksessa se todettiin, että naisten seksuaalisuus on liukuvampi käsite kuin miehillä ja alttiimpi vaikutteille. Myös aiemmin linkkaamassani psychologytoday.comin jutussa se todettiin, että naisten seksikokemukset oman sukupuolen kanssa ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti vuodesta 1990. Kokeilu ei tosin suuntausta pysyvästi muuta. Nyt en taas ehdi etsimään linkkiä, mutta muistini mukaan korjausleikkauksiinkin naiset hakeutuvat useammin. Viittaamani tutkimukset ovat luultavasti kummallisia ja väittämät irtoitettu asiayhteydestään ja edustavat täyttä sovinismia.

Linkkaamassasi Wikipedian artikkelissa annetaan eri luku kuin Setan julkituomat kouluterveyskyselyn luvut. Tai sitten ymmärrän taas aivan väärin.
Yli 99 prosentilla väestöstä biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat yhtenevät[4].
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Siitä saan tietenkin taas sovinismi-syytöksiä, mutta David M. Bussin Halun evoluutio-teoksessa se todettiin, että naisten seksuaalisuus on liukuvampi käsite kuin miehillä ja alttiimpi vaikutteille. Myös aiemmin linkkaamassani psychologytoday.comin jutussa se todettiin, että naisten seksikokemukset oman sukupuolen kanssa ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti vuodesta 1990. Kokeilu ei tosin suuntausta pysyvästi muuta. Nyt en taas ehdi etsimään linkkiä, mutta muistini mukaan korjausleikkauksiinkin naiset hakeutuvat useammin. Viittaamani tutkimukset ovat luultavasti kummallisia ja väittämät irtoitettu asiayhteydestään ja edustavat täyttä sovinismia.
En ole mainittua teosta, juttua tai muistikuvaasi lukenut, joten en osaa ottaa kantaa niiden sisältöön eikä minulla näinollen ole mitään tarvetta niitä tuomita tai leimata. Jos joku asia on pätevästi todistettu niin fine. Ei minulle ole väliä, että kuinka monta prosenttia ihmisistä tuntee itsensä sukupuoleltaan miksikin, joskin toki toivon kaikkien olevan onnellisia, enkä ymmärrä miksi sinulla on tähän asiaan joku fiksaatio.

Jos sukupuolineutraalin kasvatuksen osoitetaan aiheuttavan enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia, niin sitten alan vastustamaan asiaan. Pelkkä mutu ei kuitenkaan riitä.
 
Minäkin olen kirjoittanut, että ei voi olla sellaista tietoa, että sukupuolineutraaikasvatus olisi enemmän hyvä kuin huono juttu. Tarviiko olla fiksaatiota, jos asiasta keskustelee eri näkökulmista? Asiaa kyllä käsitellään mediassa paljon, joten monella lienee sama taipumus. Transsukupuolisuutta käsitelleessä wikipedian artikkelissa todettiin, että korjausleukkauksen jälkeenkin monella on mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta. Takana voi olla mm. traumaattista kiusaamista, mutta voisi kuvitella, että ei ole helppo tilanne olla syntynyt eri sukupuolen vartaloon kuin minkä kokee omakseen, vaikka ympäristö hyväksyisikin.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Ilmeisen äärirasistinen The Simpsons-sarja on pakotettu luopumaan yhdestä ikonisimmista hahmoistaan, eli Apusta. Syynä hahmon välittämä stereotyyppinen kuva mm. intialaisista aksenteineen ja muineen.

Maailma muuttuu: Simpsoneiden rakastettu hahmo tiputetaan sarjasta pois negatiivisen palautteen takia

‘The Simpsons’ producer confirms Apu is being written out of show following controversy

Tuossahan on paljon kritisoitu tuota Apun aksenttia. Mikä mahtaisi olla PC approved tapa jolla intialainen hahmo saisi puhua? Olen elämäni aikana ollut tekemisissä aika monen intialaisen kanssa - ja kyllä: heistä osa puhuu hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Apu. Mitä ilmeisemmin se on kuitenkin osan mielestä äärimmäisen loukkaavaa. Omasta mielestäni tuossa tavassa puhua ei ole mitään erityisen hauskaa - ja tämä on luonnollisesti vain oma mielipiteeni asian suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Jotenkin sitä luulisi, että kun humanisti-taitelija(t) haluaa hauskuuttaa maailmaa ja ylikorostaa hahmojensa piirteitä oli kyseessä sitten äreä skotti, osaansa tyytynyt kotirouva, läski ja semi-alkoholisoitunut keskiluokkainen valkoinen mies, tai sitten joka kylästä löytyvä intialainen kauppias, niin kyseessä ei olisi pahantahtoinen toiminta, tai ilkeily. Toki stereotypioilla leikittelyn voisi yleisen hyvän nimissä lopettaa ja siirtyä huumorissakin aina hauskan kaatuilun ja kakku naamalle-komiikan pariin. Kunhan joku vaan valvoo sitä AK-47 kourassa.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erinomainen kolumni Ylellä aivotutkija Katri Saarikiven kirjoittamana: Katri Saarikiven kolumni: Tasa-arvoista yhteiskuntaa ei voi rakentaa vain erilaisuuteen keskittymällä

"Olen valkoihoinen, korkeakoulutettu heteronainen. Kuulun moniin muihinkin joukkoihin ja kategorioihin, jotka jollain tavalla määrittävät minua. En ole tavannut ihmisiä kohdatessani pitää näitä itseäni määrittäviä piirteitä mieleni etualalla, mutta yhä useammin nykyään niin käy.

Omien etuoikeuksien tiedostamisesta on tullut moderni hyve. Ajatellaan, että tämän tiedostamisen kautta maailmasta tulee empaattisempi ja tasa-arvoisempi paikka. Haluan itse voimallisesti samaa, mutta en ole tästä keinosta täysin vakuuttunut. Eroihin keskittyminen on nimittäin oivallinen tapa tuhota empatiaa.
...
Kuulumme kaikki useaan ryhmään. Joissain asioissa enemmistöön, joissain vähemmistöön. Olemme eri tavoin etuoikeutettuja ja altavastaajia. Jos näihin ihmisten välisiin eroihin keskitytään liikaa, seuraa siitä lujempia stereotypioita ja erilleen ajautumista. On epä-älyllistä kieltää empatian nimissä toista osallistumasta keskusteluun ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
"

Kokonaisuudessaan suosittelen lukemista kaikille, erityisesti paatuneimmille identiteettipoliitikoille. Allekirjoituskin osuu naulan kantaan:

"Katri Saarikivi

Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa. Hän ei ole ”vihervassari”, ”äärioikeistolainen” tai ”tolkun ihminen”."
 
AL: Lääkärit huolissaan: lasten mielenterveysongelmat lisääntyneet rajusti – jopa alle kouluikäiset itsetuhoisia Siinäpä on taas libeeraaleille tutkimustietoa. Miehet ovat varmasti myös sikoja ja juoppoja, mutta aika usein kuulee näitä tarinoita, kun äidit tarvitsevat omaa aikaa itsensä toteuttamiseen. Fitnesstä ja seinäkiipeilyä. Ylilääkärin sitaatissa on suora yhteys naistenlehtien tyrkyttämään ajatusmalliin:

Nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riinakerttu Kaltiala-Heino mainitsee kuitenkin myös rikkonaiset perhesuhteet. Hänen mukaansa julkisen keskustelun sävy on, että ”seuraa sydäntäsi” ja ”lapsetkin ovat onnellisia, kun sinä olet onnellinen”.

– Mielenterveysaineisto silti osoittaa, että ne nuoret oireilevat keskimäärin enemmän, joiden vanhemmat eivät asu yhdessä, Kaltaiala-Heino sanoo.
 
Viimeksi muokattu:

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mielensäpahoittajien loputon sensuuri jatkuu ja jatkuu Maailma muuttuu: Simpsoneiden rakastettu hahmo tiputetaan sarjasta pois negatiivisen palautteen takia Katsoin viikonloppuna dokkarin rock´n roll Neuvostoliitossa ja ilmeisesti nämä tyypit ovat samaa toverijengiä, joille sensuuri on aina pop.

Tämä on ikävä uutinen, koska Willie sekä Apu ovat omat suosikkini sarjassa.

Sinänsä tosiaan jännä, että Apu koetaan loukkaavana, koska kyseessä on kuitenkin hyväkäytöksinen ja ahkera mies. Sen sijaan kaltaistani heteromiestä sarjassa pilkataan jatkuvasti, kun Homer kuvataan sarjassa mitään osaamattomana, alkoholisoituneena ja huonona isänä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Välillä tietenkin mietityttää, että miksei kommentoisi vain, että "Kiitos. Varmasti ihan hyvä huomio. Teiltä. Apu nyt kuitenkin on ja pysyy hahmogalleriassa. Kiitos ja hei."
 
Undrafted

Jäsen
Erikoinen tapaus kun todistetusti osa intialaisista todellisuudessakin puhuu intialaisella aksentilla. Jos Apu puhuisi amerikkalaisella aksentilla saisi kohu aikaan kun värillinen hahmo valkopestään. Seuraavaksi voikin puuttua Rillit huurussa sarjan Raj hahmoon. Häntä vielä selvän rasistisesti pilkataan sarjassa. Usein tosin juutalaisen hahmon toimesta, joten menee vaikeaksi miten paheksua oikeaoppisesti.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät

Al Jean, yksi Simpsonien tuottajista, on jo kiistänyt tuon Apun tiputtamisen. Paljon melua tyhjästä siis. Jotkut saivat mielenpahoitusorgasminsa ja Simpsonit ilmaista mainosta, eli kaikki voittivat. Minä en muuten tiennyt, että sarjaa jatketaan vieläkin.

Rillit Huurussa sarjahan päättyy tämän tuotantokauden jälkeen eli kiire tulee mielensäpahoitajilla.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Yhdelläkään animaatiosarjalla ei pitäisi olla mitään hätää niin kauan kun South Park hengittää. Simpsoneilla kaikkein vähiten. Turvallisen huumorin sarja vielä pyörinyt jostain 1800-luvulta saakka.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Yhdelläkään animaatiosarjalla ei pitäisi olla mitään hätää niin kauan kun South Park hengittää.
South Parkhan oli ainakin aikoinaan kaapelitv:ssä koska sen huumori oli sopimatonta isoille kanaville. Niinpä sen standardit ovat erilaiset. Sama kuin Conan O'Brian sai enemmän liikkumavaraa kun siirtyi kaapeliin. South Parkissahan oli joskus alkuvuosina oma kohunsa, kun chefiä esittänyt Isaac Hayes pahoitti mielensä kun sarjassa pilkattiin skientologeja, joita hän kannatti. Parker ja Stone kylmästi totesivat, että hänelle oli ok pilkata kristittyjä, muslimeita, juutalaisia, buddhalaisia, mutta kun oli oma usko, niin sitten se ei ollutkaan ok -> ei jatkoon.

Vaikka South Parkin huumori on välillä aivan aavistuksen epäkorrektia, niin sen vahvuus on juuri se, että se pilkkaa kaikkia osapuolia about tasapuolisesti. Silloin sitä ei voi syyttää vain vihapuheesta tms yhtä osapuolta kohtaan, vaan kaikkein typerimpiä lukuunottamatta - kuten tuota Hayesiä - kaikki ymmärtävät, että kyse on puhtaasti huumorista, vaikka se loukkaisikin.

Mitä Apuun tulee, ymmärrän toisaalta pointin että sitä voidaan pitää rasistisena, toisaalta minun kuplastani katsottuna se on varsin realistinen näiltä rodullisilta aspekteiltaan. Minä lietsomisena kansanryhmää vastaan en sitä osaa pitää millään tasolla, joten en olisi kieltämässä ollut.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vaikka South Parkin huumori on välillä aivan aavistuksen epäkorrektia, niin sen vahvuus on juuri se, että se pilkkaa kaikkia osapuolia about tasapuolisesti.

South Park siis lukeutuu suosikkisarjoihini ja pidän jonkinasteisena velvollisuutena että ylikorostuneelle pc-kulttuurille kuittaillaan kunnolla. Ja erityisesti silloin kun sen nimissä onanoivat hyvinvointivaltioiden ylihyvinvoivat someläskiperseet. Riippumatta mihin ryhmään itsensä mieltävät.

Simpsoneiden huumori on kaikkinensa hyvin harmitonta ja kokonaisvaltaisesti vahvan statuksensa vuoksi voisivat tehdä tämän kohun myötä Apu-specialin.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä Apuun tulee, ymmärrän toisaalta pointin että sitä voidaan pitää rasistisena, toisaalta minun kuplastani katsottuna se on varsin realistinen näiltä rodullisilta aspekteiltaan. Minä lietsomisena kansanryhmää vastaan en sitä osaa pitää millään tasolla, joten en olisi kieltämässä ollut.
Mikä taho tarkalleen ottaen on kieltämässä Apun esittämistä sarjassa? Olen ymmärtänyt, että mahdollinen hahmon sivuuttaminen perustuu ohjelman tuottajien päätökseen. Siihen päätökseen sitten saattaa vaikuttaa kansalaisten tai järjestöjen esittämä kritiikki.

Omaan silmään tuon Apun hahmo on lähinnä vanhanaikainen. Ajan myötä sarjoilta odotetut esittämisen kriteerit muuttuvat ja niihin sitten reagoidaan, jos se koetaan tarpeelliseksi.
 
Tuamas

Jäsen
Melkoiset mielensäpahoittamiset saatiin aikaiseksi jonkun tubettajan kommenteista jo ennen kuin asiasta on mitään virallista (tai edes epävirallista) kannanottoa annettu tekijöiden toimesta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mikä taho tarkalleen ottaen on kieltämässä Apun esittämistä sarjassa? Olen ymmärtänyt, että mahdollinen hahmon sivuuttaminen perustuu ohjelman tuottajien päätökseen. Siihen päätökseen sitten saattaa vaikuttaa kansalaisten tai järjestöjen esittämä kritiikki.

Omaan silmään tuon Apun hahmo on lähinnä vanhanaikainen.
En minä tiedä kuka on kieltämässä tai onko joku, totean vain että minä en olisi.

Mikä Apusta tekee vanhanaikaisen? puhetapa, överiksi menevä sitoutuminen työhön, suurperhe vai suhtautuminen rahaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös