Tappelut SM-liigassa 2003-04

  • 51 116
  • 266

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Re: Haa, ollaan taas päästy Nielikäiseen:)

Viestin lähetti JanJ
Siellähän Pasi oli jo, ja olisi päässyt täksikin kaudeksi. Halusi kuitenkin päästä pelaamaamaan taidollisesti kovempaan sarjaan eli SM-liigaan. Sopparin olisi saanut AHL- ja ECHL-liigasta.

SM-liiga ei ole taidollisesti kovempi tai parempi kuin AHL. AHL:ssä esimerkiksi Metron tasoisia kavereita on kakkossenttereinä useampiakin. Ykkössenttereinä on sitten vielä parempia pelaajia. Samoin AHL:stä löytyy huomattavasti parempia maalivahteja, puolustajia ja laitahyökkääjiä kuin SM-liigasta. AHL:ssä pelataan pienessä kaukalossa kovempaa peliä kuin SM-liigassa, mutta taidollisesti SM-liigan joukkueista harvat pystyisivät pelaamaan edes tasaisia otteluita suuressa kaukalossa AHL:n joukkueita vastaan.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeistään mittavan AHL-tietouden jakaminen varmisti, ettei Ohmi ole aivan vakavalla mielellä liikkeellä; ellei sitten ole vain sattunut väärälle foorumille "pätemään" "tiedoillaan". Olen aika varma, että tässä kohtaa pätee "don't feed the troll".
 

JanJ

Jäsen
Cobol, turha nostaa sieltä yksilöitä esille. AHL on fyysisempi, mutta monta peliä AHL:ää nähneenä voin sanoa että aika monessa pelissä ei ole ns. päätä eikä häntää, kun pelaajat keskittyvät antamaan yksilötason näyttöjä.

Onhan SM-liigassakin pelaajia, jotka olisivat tähtiä AHL:ssä.

Ohmi osoitti tasonsa.
Vielä kun olisit sanonut, että Pasin kannattaisi mennä tekemään rahaa AHL:ään niin olisit paljastunut trolliksi.
 
Viimeksi muokattu:

Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: JanJ

Viestin lähetti JHag
You said it, man. Jos kaveri vinkuu, että tuu kokeilemaan ja huitoo mailalla, on paljon miehekkäämpää vastata nyrkein kuin huitoa mailalla takaisin...

Ensiksi "sopii kokeilla" ei ollut ymmärtääkseni Aallon kommentti. Ja itsekin tunnut asialla jossittelevan. Nielikäisen kommentin mukaan Aalto vittuili, ei haastanut. Jos vittuilu oli "painu helvettiin pelleilemästä täältä", se oli kyllä osoitettu oikeaan kohteeseen. Sikäli kommentoija itsekin ansaitsisi saman kommentin joissain tilanteissa.

Aalto ei kuulu omiin suosikkipelureihin ja oli ihan hyvä, että hiukan laitettiin mies hiljentämään turpaansa ja keskittymään pelaamiseen.

Mutta ehkä jätetään aihe ja annetaan teidän listata näitä tappeluita, sitähän varten tämä otsikko on.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Seuraava potentiaalinen räjähdyksen paikka on huomenna, kun tulikuumassa Raksilan illassa yhteen iskevät Kärpät ja IFK.

Kärppien tuore kanadalainen Brad Smyth hakee itselleen aika aktiivisesti kaveria. Hämeenlinnassa oli jo lähellä, mutta matsi Tuukka Mäkelän kanssa jäi haaveeksi. Eilisessä Tappara-pelissä keskusteli useita kertoja Dale Clarken kanssa.

Jospa sitten huomenna näemme mahdollisesti Brad vs. Jere? Harkins on Smythen vanha pelikaver, mutta siinähän saataisiin syömähammas pois.
 

tiikeri

Jäsen
Jospa sitten huomenna näemme mahdollisesti Brad vs. Jere? Harkins on Smythen vanha pelikaver, mutta siinähän saataisiin syömähammas pois. [/B]


Aika vaikea olisi uskoa, että Karalahti lähtisi huvikseen tappelemaan juuri nyt kun pitäisi saada mahdollisimman paljon pelituntumaa alle. Pelikieltoa hän viimeksi tässä vaiheessa kautta tarvitsee/haluaa, joten luulen että Jere keskittyy jatkossa pelaamiseen. Löytyyhän sieltä vaikka Harkins, jos Smyth välttämättä haluaa oikein kovanyrkkistä goonia kokeilla. Hymiö perään.
 

onomoro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Karalahtiko???

Häh. Mitä ihmettä on tämä, että Karalahdesta ja tappeluista puhutaan samassa lauseessa. Milloin tämä taitopakki on oikeasti tapellut, jos nyt ei joitain siviilissä hillumista oteta lukuun :) NHL:ssä yksi onneton paini, ja sm-liigassa joskus vuosia sitten poikittainen maila, taisi olla Niemen niskaan.
Karalahden kovuus on jossain muualla kuin tappeluissa.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Re: Haa, ollaan taas päästy Nielikäiseen:)

Viestin lähetti Ohmi
En nyt oikein ymmärtänyt kenelle tämä provo on suunnattu? Ehkä Lappeenrannassa naisten hakkaajat ovat kovassakin maineessa...

Kuka puhui naisista? Minä ainakin arvostan naisia sen verran, etten hauku naisia ämmiksi. Antti Aaltoa sen sijaan sanon ämmäksi oikein mielelläni.
 

JanJ

Jäsen
Re: Karalahtiko???

Viestin lähetti onomoro
Häh. Mitä ihmettä on tämä, että Karalahdesta ja tappeluista puhutaan samassa lauseessa.
Aivan, tuo tuntuu monilta unohtuvan. Se poikittainen oli muuten Rami Alangon niskaan...
Jere taisi pienen tappelua muistuttavan episodin ottaa ekalla liigakaudellaan. Sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa. Eikä hän kai itsekään ole miksikään tappelijaksi itseään väittänyt. Tai sellaiseksi halunnut. Kova laukaus ja kova taklaus, siinä ne aseet joilla hän on pärjännyt. Niin ja pelisilmä.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Re: Re: Karalahtiko???

Viestin lähetti JanJ
Jere taisi pienen tappelua muistuttavan episodin ottaa ekalla liigakaudellaan. Sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa. Eikä hän kai itsekään ole miksikään tappelijaksi itseään väittänyt. Tai sellaiseksi halunnut. Kova laukaus ja kova taklaus, siinä ne aseet joilla hän on pärjännyt. Niin ja pelisilmä.
Eipä Jere tosiaan ole mitään nyrkkisankarin roolia koskaan hakenut, mutta löytyy hänen meriittilistastaan kuitenkin noutaja-Kautosen päänahka, jota ei kovin moni ole onnistunut saalistamaan. Kyseinen kohtaaminen nähtiin kautta 97-98 edeltäneessä harjoitusottelussa K-Espoo-HIFK, Matinkylän legendaarisessa puuliiterissä. Pari kautta aiemmin pakkiparina pelannut kaksikko otti ensimmäisen erän lopulla yhteen ja tasainen vääntöhän se oli, kumpikin sai mukavasti iskuja sisään, mutta Jere pääsi lopulta hieman niskan päälle. Pistevoitto siis, molemmat pysyivät tolpillaan.

Samalla kaudella ja samassa hallissa Jere toki pudotti hanskat toistamiseenkin, mutta silloin oli kyseessä melko yksipuolinen nouto-operaatio.
 

onomoro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Jep, siis ei mitään oikeaa tappelua muistuttavaa Karalahdelta, kuten sanoin. Kautosesta voi puhua cheap-shot noutajana, kuten myös esimerkiksi mäkiahosta. Unohdetaan hockey nightin hehkutukset.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Eli tähän ketjuun voisi lisätä Vopat vs. Helenius.

Tässähän ei mitään selvää voittajaa ilmeisesti ollut.
 
Suosikkijoukkue
Hifk,Toronto Maple Leafs!
Viestin lähetti Takkuturkki
Eli tähän ketjuun voisi lisätä Vopat vs. Helenius.

Tässähän ei mitään selvää voittajaa ilmeisesti ollut.

Vopatille "edge" iskuilla 1-0.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Helenius-Vopat

Sen mitä minä suoraan pleksin takaa näin, niin Vopat sitoi tehokkaasti Heleniuksen kädet ja välillä irroitti kättänsä heivauttaakseen nopean lyönnin ja palasi välittömästi takaisin sidontaotteeseen.

Iskujen osalta tilanne oli tuomareiden mentyä väliin suurinpiirtein 3-1 Vopatin hyväksi, eli Helenius kärsi tappion.

Eri asia on, mitkä ovat tappelun voittamisen kriteerit. Jotkut eivät pidä sitomista reiluna pelinä, mutta harvinaisen usein matsit molemminpuoliseksi käsistäpitämiseksi menevät. Kokeilkaa vaikka itse. Parempi sitä on pitää toisen käsistä kiinni, jotta ei tule luunelosta silmään. Mutta siitä on sitten itsekin paha lähteä lennättämään sitä nakkikioskiheijaria toisen ohimoon.

Itseäni ei henkilökohtaisesti tappelut kiinnosta, mutta yleisesti ne kiinnostavat katsojia. Hyväksyn mielelläni tämänkaltaiset gooniväännöt, jotta vältytään turhilta hakkaamisepisodeilta, kuten tässäkin ketjussa mainittu tappelupari Harkins-Pikkarainen, jossa Harkins yritti mättää minkä kerkesi ja Pikkarainen suojautui pahimmilta iskuilta. Ei kovin tasapuolista tappelua.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Re: Helenius-Vopat

Mosabacka:
Hyväksyn mielelläni tämänkaltaiset gooniväännöt, jotta vältytään turhilta hakkaamisepisodeilta, kuten tässäkin ketjussa mainittu tappelupari Harkins-Pikkarainen, jossa Harkins yritti mättää minkä kerkesi ja Pikkarainen suojautui pahimmilta iskuilta. Ei kovin tasapuolista tappelua.

Eikä ollut Pikkaraisen mailalla huitelukaan kovin tasapuolista ennen Harkinsin koulutusta. Mailaa tuli joka puolelle esim. munille. Epistä oli, koska Harkins ei huitonut ollenkaan. Harkins sitten suojautui näiltä iskuilta omalla tavallaan. Jossain päin maailmaa Harkinsin tapaa suojautua näiltä huitomisilta pidetään ihan normaalina ja hyväksyttävänä...
 
Viimeksi muokattu:

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myönnän virheeni.

punaisetlasit:

Pikkaraista haastateltiin radio Jyväskylän toimesta heti pelin jälkeen ja hänen puheistaan sai sen käsityksen, että hämmentyneenä oli ottanut Harkinsin raivon vastaan.

Kirjoitukseni jälkeen luin Aravirran haastattelua, jossa kerrottiin Pikkaraisen osuneen mailan kanssa aroille paikoille. Oliko sitten tahallista vaiko ei, sitä ei voi tietää, mutta ilmeistä on se, että Harkins kyllästyi Pikkaraisen ronkkimiseen ja vastasi oman maan tavalla. Pikkarainen ei varmasti seuraavalla kerralla käytä mailaa yhtä suruttomasti Harkinsia vastaan. Tämä tästä, seuraava tappelu kehiin.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Re: Re: Re: Karalahtiko???

Viestin lähetti OldTimeHockey
Eipä Jere tosiaan ole mitään nyrkkisankarin roolia koskaan hakenut, mutta löytyy hänen meriittilistastaan kuitenkin noutaja-Kautosen päänahka, jota ei kovin moni ole onnistunut saalistamaan. Kyseinen kohtaaminen nähtiin kautta 97-98 edeltäneessä harjoitusottelussa K-Espoo-HIFK, Matinkylän legendaarisessa puuliiterissä. Pari kautta aiemmin pakkiparina pelannut kaksikko otti ensimmäisen erän lopulla yhteen ja tasainen vääntöhän se oli, kumpikin sai mukavasti iskuja sisään, mutta Jere pääsi lopulta hieman niskan päälle. Pistevoitto siis, molemmat pysyivät tolpillaan.

Itse näin tappelun noin kolmen metrin päästä. Tappelu alkoi aivan yhtäkkiä laidassa normaalin kamppailutilanteen päätteeksi. Totuushan oli se, että VP Kautonen oli tappelussa selkeästi niskan päällä ja lopetti lyömisen kun ilmeisesti tajusi että tappelee Karalahtea, entistä joukkuetoveriaan vastaan. Karalahti antoi hyvän vastuksen mutta olisi 100% varmasti saanut siipeensä jos tappelu olisi jatkunut. Vieressä olleet katsojatkin kuulivat selvästi Kautosen huutavan "stop" tappelun lopussa.

Joten Karalahti ei todellakaan "hallinnut" tappelua eikä missään nimessä ainakaan ottanut "pistevoittoa". Ja paikkakin oli Laaksolahden jäähalli, eikä suinkaan Matinkylän lato.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Maple Leafs
Minä ainakin näin yhden Karalahti-Kautonen -matsin nimenomaan Matinkylän ladossa. Tämä oli n. 5-6 vuotta sitten kautta edeltävässä harjoitusottelussa. Ja ihan hyvin se Jere muistaakseni pärjäsi, Summanen jopa taputti selkään kun Jere poistui suihkuun. Veikkaisin, että OldTimeHockey muisteli tätä myllyä.
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Kristian muistaa oikein. Tappelu Karalahden ja kautosen välillä oli nimenomaan syksyn ekassa vai oliko tokassa harjoituspelissä, joka tosiaan pelattiin Laaksolahdessa. Siinä Kautonen otti kyllä puhtaan pistevoiton. Vaikka silloin sinisten lasien läpi matsia katsoin. Kautosen myönsivät silloin myös IFK-fanit. Kautonen tosiaan lopetti tappelun hieman kesken.

En tiedä onko Matinkylässä ollut toista tappelua. Sitä en itse muista, mutta tuo Kristianin kuvaus on yhtä tuoreessa muistissa kun Marjaniemen verinen mies.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Tappara-HIFK

Lisätään tähän tähän eilinen yksipuolinen matsi Karalahti vs Venäläinen. Jäähysaldot 25 minuuttia vs kaksiminuuttinen.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Tänään 15.11 matsattiin ottelussa SaiPa - TPS. SaiPan Joni Yli-Torkon ja TPS:an Niko Mikkolan keskustelu kesti parin vaihdon verran jonka jälkeen pelitilanteessa Yli-Torkko kuumensi lopullisesti Mikkolan päreet taklaamalla tätä hieman tilanteen jälkeen ja nappaamalla hieman päästä kiinni. Itse tappelu alkoi välittömästi tämän jälkeen kun Mikkola huitaisi ensin nyrkillä Yli-Torkkoa ja sitten lensivät hanskat. Tappelussa ei paljon sidottu vaan pojat antoivat mennä noin seitsemän sekunnin ajan jonka jälkeen Mikkolan suora horjutti Yli-Torkon kumoon. Nähdäkseni Mikkolalle pistevoitto mutta Yli-Torkolle pisteet ettei perääntynyt tosi paikan tullen ja pärjäsikin ihan hyvin. Molemmille PRK:t ja Mikkolalle lisäksi 2 minuuttia väkivaltaisuudesta, eli ihan hyvä ettei menty mitään turhia ottelurangaistuksia jakelemaan. Hyvä, vaikkakin lyhyt tappelu Suomen Liigan tappeluksi.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Mikkolan ja Yli-Torkon matsissa oli hyvää yritystä. Tietysti kun kaksi samanlaista pelaajaa on mukana, niin kyllähän siitä sähäkkä tappelu saadaan aikaan. Harmi että Yli-Torkko kaatui ja tappelu jäi lyhyeksi. Sinänsä hyvä ettei tullut ottelurangaistusta, mutta suihkuun heittäminenkin oli mielestäni turhaa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ihan hyvä tuo Mikkolan ja Yli-Torkon mättö. Molemmat tappelivat reilusti. Ihan tyyliikäästi Mikkola pääsi tiputtamaan Yli-Torkon maahan, vaikka mistään tyrmäyksestä ei tässä voi edes puhua. Mielestäni hyvää viihdettä.
 

fani#x

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo hyvähän tuo eilinen tappelu oli.(Yli-Torkko vs Mikkola)
Kaikki voivat käydä katsomassa kyseisen tappelun: http://www.saipa.fi/2003/ottelut/NaytaOttelu.asp?id=1313

Pistäkää muittenkin joukkueiden fanit kommenttia. Itse olen sitä mieltä, että Mikkolalle aika selvä voitto..
 

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Noo...hyvä ja hyvä. Mikkolan puolelta ihan hyvä tappelu, mutta Yli-Torkolta hassun näköistä huiskimista nähdäkseni vieläpä hanskat kädessä. Ja aika äkkiä Mikkola myös Yli-Torkon tiputti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös