Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

  • 292 913
  • 1 868

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hymypoikapystejä ei meillä taidettu jakaa, mutta stipendejä ja muuta krääsää kyllä. Parina vuonna yläasteella tuli rahakuoria ja yo-keväänä stipendi sekä ruotsinkielinen "Ett hundra nästan sanna berättelser" -niminen kirja. En ole lukenut.

Hymypoikapystiä olisin tuskin saanut yhtenäkään vuonna.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Rahallisia stipendejä minäkin sain, mahdoinko saada pariinkin kertaan? Kerran ainakin. Setelit ovat itse asiassa edelleen tallessa, ne olivat upouusia kiiltäviä markka-aikojen seteleitä, jotka jäivät muistoksi ja ovat edelleen vanhemmillani. Taisin saada vanhemmiltani vastineeksi vähän ryppyisempiä seteleitä käytettäväksi saman määrän, jotta ei tullut numismaattisesta operaatiosta huonoa jälkimakua. Sileitä "kekkosia" kelpaa muistella näinä euron alennustilavuosina.

Enemmän minua kuitenkin kiinnostaisi tietää, kuka luokan tytöistä minulle sen ystävänpäiväkortin aikoinaan lähetti runonsa kera? Ja miksi tämä jäi arvoitukseksi, eikä lähettäjä lähestynyt muuten?

Olenko ollut jonkun tytön muusa, etäinen ihastuksen kohde ja romanttisten haaveiden sankari? Vai vittuillakseenko joku kortin lähetti, jotta pohtisin asiaa vajaa 30 vuotta jälkeenpäin Jatkoajan palstalla?
 

dorka

Jäsen
Kuudennella luokalla kaikki luokkalaiseni äänestivät läpällä minua hymypoikapatsaan saajaksi, mutta opettaja ei halunnut sitä minulle suoda. Ehkä riehumisellani oli jotain osuutta asiaan. Yläasteella sitten tuli jotain pientä rahallista avustusta käsitaitojen ja urheilun johdosta.

Ihmettelen kyllä silti, että miten joku voi tuntea näistä peruskoulussa jaettavista tunnustuksista iloa taikka katkeruutta. Okei, onhan se nyt siistia jos saat massia stipendin muodossa, mutta muuten nämä kunniamaininnat ovat ihan paskan hailee. Kyllä mä ainakin jo pienenä tiesin olevani hyvä jätkä ilman että mulle jaettaisiin kipsipäätä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Ihmettelen kyllä silti, että miten joku voi tuntea näistä peruskoulussa jaettavista tunnustuksista iloa taikka katkeruutta.

Tunnen äärimmäisen suurta katkeruutta näitä ilopoikavalintoja kohtaan. Ala-asteella palkinnon saivat pahimmat koulukiusaajat. Hienoa!
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
6. luokalla sain opelta hyönteiskirjan palkinnoksi "kiinnostuksesta ajankohtaisiin asioihin". Armeijassa Oulun läänin sotilaskotiyhdistys soi minulle 50 euron stipendin, koska olin yhdistyksen mielestä pataljoonan paras taistelija saapumiserästäni. Tätähän kysyttiin, voi viedä HB-ketjuun. Kerrottakoon, että häröilin ankarasti everstin karjuessa nimeni kuuluville. Kummankin maiharini nauhat olivat auki, ja meinasin palkittavien riviin juostessani kaatua turvalleni.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?


Itse oon
A) juu, Tomi Nyman pelasi parissa pelissä HIFK:n kakkosena ja oli pari vuotta samalla luokalla ala-asteella.
B) juu, Juha Kiilholma (useampi seura) sekä Mikko Peltonen (Ässät) ala-asteella, vaikka vuotta nuorempia ovatkin.
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?

A Samalla luokalla maailmanmestari Marko Palon kanssa. Kyy-nimitys tuli niistä sen käyttämien sukkien raidoista.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jos mikä tahansa koulutaso käy, niin Turun AMK:ssa oli urheiluluokka tradenomipuolella, siellä oli eritasoista atleettia ja kiekkoilijaa, osa pelasi liigassakin.

En ollut samassa ryhmässä opiskelijana - mutta nokitan sillä, että olen opettanut tuolle porukalle talousmatematiikkaa toimiessani yhden kurssin ajan opiskelija-assistenttina erään toisen opiskelijan kanssa. Varsinaista opettajaa ei noilla tunneilla näkynyt ollenkaan, siksi kai hän sen homman oli meille nakittanutkin. Hupaisaa kyllä toinen opiskelija-assistentti eli tämä kollegani ei ollut itse edes päässyt läpi omasta talousmatematiikan kurssistaan.

Mutta ne, ketkä eivät osaa, opettavat - ainakin tässä tapauksessa.

En kyllä tähän hätään muista AMK-urheilulinjan opiskelijoiden nimiä, tämä tapahtui joskus 2003-2004 paikkeilla. Mutta kyllä siellä sellaisia pelaajia oli, joista osa Tepsissä pelasi. Piruko niitä tunnistaa ilman varusteita ja kypäriä muutenkaan, en minä kadulla varmaan tunnistaisi nykyjääkiekkoilijoista juuri ketään. En ajattele heitä ihmisinä vaan numeroina joukkueeni paidassa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?

B) Isosisko oli ala-asteella Tapio Laakson, ja ylä-asteella Timo Salon kanssa samalla luokalla. Kaksi vuotta nuorempana tuli siis oltua samassa koulussa näiden kanssa luonnollisesti.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juha Lind oli ala-asteella kaksi vuotta ylempänä - silloin se oli vain "Arvi Lindin poika".

Liigapelaajista Tuomo Jääskeläinen ja lähinnä Mestistä pelannut, mutta Jokereissakin käväissyt Petri Pitkäjärvi olivat rinnakkaisluokilla suurimman osan kouluaikaa, jälkimmäinen jo jossain lastentarhassakin.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?

Urheilupainotteisessa koulussahan noita on ollut vaikka ketä, Lepistöstä ja Pihlströmistä aina Porthenin Jermuun yms.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?
A: En
B: Ässien Sami Lähteenmäki kävi samaa yläastetta samaan aikaan kuin minä. Vuoden nuorempi ja yhden luokan alemmalla siis. Pääsin jopa samaan aikaan samaan kaukaloon pelaamaan koulun liikuntapäivänä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?

Miliisi Honkanen ja Jukka Tiilikainen kävi samat ala-ja yläasteet. Eri-ikäisiä tosin molemmat kuin allekirjoittanut. Mikäli oikein muistan niin Jukka Tiilikainen oli ihan helvetin nopea ilman luistimiakin. Ja Antti Kasvio oli nopeampi kuin muista jätkistä koottu viestijoukkue, se onkin sitten toinen juttu ja toinen laji, mutta sama koulu.

_
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?

A) en
B) kyllä, ala-asteella Jonne Virtanen kävi samaa koulua, ja ylä-asteella olin samassa koulussa Pekka Rauteen (pelasi Tepsissä 1969-1979) kanssa, joka oli minun matikan ja fysiikan opettaja.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yksi entinen luokkakaveri on naimissa NHL-pelaajan kanssa.

Niin ja yksi aikoinaan liigassa pelannut, sittemmin kai jo siviilihommistakin eläkkeellä ollut, vanhempi ex-peluri oli samaan aikaan etä/iltalukiossa.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Kuinka moni täältä ei osaa luistella?

Jotta olet luistelutaitoinen sinun tulee osata vähintään skrinnata etuperin molempiin suuntiin.

Hip hei. En osaa luistella. Ilmankos jääkiekon säännöt vähän hukassa itseltäni.

Kuinka moni foorumilainen on käynyt ammattikoulun? (myös ammattilukiolaiset laskettaneen)
 

Nick Neim

Jäsen
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?

A) Ala- sekä yläkoulussa tuli oltua 9 vuotta samalla luokalla erään tälläkin hetkellä liigassa pelaavan liigapelaajan kanssa, ja hyvissä väleissä ollaan edelleen, vaikka yhteydenpidot ovat vähentyneet eri paikkakunnista johtuen.

B) Samassa lukiossa noita pelaajia, jotka vähintään yhden liigapelin ovat pelanneet oli kymmenkunta, jos laskee vanhempia ja nuorempia ikäluokkia mukaan. Osa vääntää Mestiksessä edelleen ilman liigakokemusta, mutta mahdollisesti tekee debyyttinsä vielä. Enkä kehtaa nimiä paljastaa, koska osa ainakin lukee tätä palstaa ja vielä tunnistaa mut. Perkele.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Aiempaan hymypatsas -kysymykseen totean, että täältäkin löytyy kyseinen kipsikyhäelmä. Yksi stipendikin tuli ala-asteella, sen jälkeen on ollut hiljaisempaa, koska motivaationi koulua kohtaan lopahti jo 12-vuotiaana. Liian helppoa, liian viksu jätkä. Erinomaisuudelleni ei näkynyt rajoja. Sittemmin kyllä.
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Oletko ollut millä tahansa koulutasolla
A) samalla luokalla
B) samassa koulussa
liigakiekkoilijan tahi Liigassa (ja sen edeltäjissä, SM-liiga, SM-sarja) pelanneen kanssa?

A) Samalla luokalla ei tainnut olla missään vaiheessa, mutta
B) Sami "käsityö" Ruusunen oli muistini mukaan mulla joskus teknisen työn sijaisena yläasteella. Samassa koulussa oli toki myöhempien aikojen pelikaverikin - Kari Syväsalmi. Ammattikorkeakoulussa ainakin Jukka Tiilikainen oli samaan aikaan.

Niitä entisiä pelikavereitahan tässä ei kyselty - sieltä voisin mukavasti heitellä 70-luvun Ässämestareita aika liudan. Mutta HB -ketjuun nämä namedroppingit sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös