Pohdin edelleen tätä tapaa päättää omat päivänsä oman elämänsä projektin elinkaaren tultua vanhuksena loppuun. Tai miksei tällä voisi päättää jonkun muunkin päivät, jos yhteiskuntamme vajoaa anarkiaan ja elääkseen on eliminoitava naapurit ja kylänmiehet, jotta voi paritella heidän tyttäriensä ja vaimojensa kanssa. Ei silloinkaan viitsisi hosua minkään miekan tai kirveen kanssa.
Muovipussista päähän ovat vanhemmat lapsiaankin aina varoitelleet, kun siitä kuulemma niin nopeasti ja äkkiarvaamatta taju/henki lähtee, mutta lähteekö? Vai onko kyse pitkäaikaisesta kärvistelystä, jonka jälkeen kuitenkin herää tuskaisena aivovaurion kera ja liittyy vapaavalintaiseen urheiluseuran ultras-kannatusporukkaan ja lähtee hulinoimaan pelireissuille?
Onko jollain kirjoittajalla käytännön kokemusta tajunnan menettämisestä muovipussi päässään? Tai hukkumisesta ja sen jälkeen elpymisestä (jonkun toisen elvyttämänä)? Hukkumisen tunne ei kuulemma myöskään ole niin rauhallisen rentouttava kuin Strömsössä.
Hieno aihe.
Omia kokemuksia ei ole, mutta kouluaikoina tuntemani kaveri oli liki hukkua pikkupoikaiässä. Hän putosi uimataidottomana veneestä ja ehti vajota hyvän matkaa, ennen kuin perään sukeltaneet saivat otteen. Poika ehti hengittää vettä, mutta auttajien nopea toiminta pelasti hengen.
Jälkeenpäin kaveri kertoi, että jos kuolintavan saisi valita, niin ilman muuta hän ottaisi hukkumisen. Vajoaminen oli kuulemma tuntunut miellyttävältä ja rauhalliselta, ja hän oli jo odottanut kuolevansa kun oli vetäissyt vettä keuhkoihin. Hiljalleen pimenevä vesi sopi kuulemma tunnelmaan.
Mitä vääjäämättömän edessä tapahtuvaan oma-avusteiseen hengenpoistoon tulee, niin suosittelen tehokkaita ja läpivarmoja tapoja. Kannattaa ainakin tehdä selväksi, onko valmis ottamaan riskin Mustan Nuolen edellä mainitsemasta aivovauriosta. Kenties jopa 10 vuoden makaaminen puoliälyisenä ja ehkä osittain liikuntakyvyttömänä letkuihin kytkettynä tuskin viehättää ketään. Vakuutusyhtiöt eivät myöskään suhtaudu kovin rakentavasti tällaiseen asiakkaaseen.
Haulikko on aika varma väline. Yksi piipullinen riittää, toista panosta ei tarvita. Ainoa tapa jolla hengenlähdetyksen voi mokata haulikon kanssa on, uskokaa tai älkää, ohiampuminen. Tätäkin on valitettavasti tapahtunut. Käytän tätä ilmaisua tarkoituksella, sillä tällöin suicidiaalinen henkilö on esimerkiksi tunkenut piipun suuhunsa, ja arkuuttaan tai kömpelyyttään ampunut haulipanoksen poskesta läpi. Jälki on rumaa, sattuu varmasti ihan saatanasti, ja naama on laakista pilalla. Tai on pilalla ainakin siihen saakka, kunnes lähtöä yritetään uudemman kerran. Mutta reippaasti kohti takaraivoa suunnattuna, haulikko on kelpo peli päästämään itsemurhakandidaatin päiviltä.
Muutkin riittävän suurikaliiperiset aseet toimivat kuten haulikko, lopputulos on varma. Esimerkiksi hirvikivääri tai revolvereista .44 hoitavat hommansa laadukkaasti, ei jää takajalka pahemmin vispaamaan.
Sen sijaan ysimillinen on jo vähän siinä ja siinä. Kyllä silläkin henki kiistatta lähtee, mutta uhri voi jäädä tunneiksi örinävaiheeseen, ellei osuma ole ihan briljantti. Taju on toki mennyt oitis kuulan porautuessa kalloon, eli todennäköisesti lähtijä on jo autuaan tietämätön tilastaan.
Pienoiskivääri eli .22 ei ole suositeltava itsemurha-ase. Kyllä silläkin henki lähtee, mutta riskit vammautuneeksi jäämiseen tai saatanalliset tuskat sisällään pitävään kitumiskuolemaan ovat kohtuuttoman suuret.
Köysi ja voinappi, se on miehekäs tapa se. Hirttäytymisessä tiedottomuus ja kuolema seuraavat erittäin nopeasti, jos pudottautuminen köyden varaan tapahtuu riittävän korkealta. Mikäli taas potkaistaan simppelisti jakkara alta, on tuloksena tukehtumiskuolema, ja mahdollisesti pitkä kuolinkamppailu. Siinä touhussa suoli ja virtsarakko tyhjenevät itsemurhaajan tahdosta riippumatta, joten sotkua on luvassa. Huomaavainen hirttäytyjä käyttää vaippaa ja käy mielellään vielä paskalla juuri ennen ripustautumistaan.
Lääkkeistä ja myrkyistä saisi pitkän tarinan. En tunne niin hyvin erilaisten kemikaalien käyttökelpoisuutta itsemurhatarkoituksiin, mutta sen nyt osaan päätellä, että myrkytyskuolemaa harkitsevan on syytä perehtyä tarkoin käyttämänsä myrkyn vaikutuksiin ja vaadittuun annostukseen. Spontaanista sekoilusta koituu todennäköisesti vain ilkeitä seurauksia. Yksi kauan sitten tuntemani henkilö yritti muuten 90-luvulla lopettaa itsensä juomalla Kodin Putkimiestä. Tuskat olivat kuulemma niin järkyttävät, että miehen oli pakko soittaa lanssi, vaikka kuolemaa kovasti yrittikin. Mies saatiin pelastettua, mutta ruokatorvi ja mahalaukku vaurioituivat pahoin. Toipumisaika oli pitkä ja touhusta jäi myös pysyviä vammoja. Miehen myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomat, en tiedä yrittikö hän omakätistä lähtöä enää uudestaan.
Hyppääminen korkean rakennuksen katolta on aika satavarma konsti sekin, kunhan katsoo että putoaminen on esteetön ja matka päättyy esimerkiksi asfalttiin. Menetelmän miinuspuoli on ikävä siivousurakka niille, joiden osaksi työ tulee. Jos omaiset joutuvat näkemään jäljet, niin se on vieläkin ikävämpää.
Teräaseita ja polttoitsemurhaa en suosittele. Pienikin epäröinti tai taitamattomuus voi johtaa pitkään ja tuskalliseen kuolinkamppailuun. Edes kuolema ei ole varma. Palovammatapaukset voivat olla karmeita. Uhri voi kitua helvetin tuskissa päiviä tai jopa viikkoja ennen kuolemaansa.
Musta Nuolen visioima pään muovipussittaminen on mielenkiintoinen ratkaisu. Kalmo olisi ainakin suht siisti, joka on jälkeen jääviä ajatellen miellyttävä asia. Hengenlähtö saattaa viedä aikaa, enkä ole vakuuttunut että prosessi olisi välttämättä kovinkaan tuskaton. Lääkkeet ja alkoholi voivat olla avuksi yhdistettynä tähän menetelmään, mutta toisaalta lisäävät epäonnistumisen riskiä. Joka tapauksessa tutkimisen arvoinen metodi hengenlähtöä suunnittelevalle, mutta en näin pikku pohtiloinnin perästä osaa antaa varsinaista suositusta vielä.
Jotkut harrastavat näitä rekkaa päin ajamisia ja junan alle hyppäämisiä. Pidän tällaisia tapoja sosiaalisessa mielessä epäsopivina. Näillä menetelmillä aiheutetaan sivullisille kohtuutonta järkytystä, ja rekkakolariin pyrittäessä saatetaan muita ihmisiä jopa hengenvaaraan. No henki kyllä lähtee itsemurhaajalta, mutta tekotapa on vastuuton ja vastenmielinen. En voi suositella missään olosuhteissa.
Sähkössä on sähinää. Tiiliskivi vaijeriin kiinni, toinen pää sidotaan vartaloon kiinni, kivipäästä tukeva ote, ja heitto voimajohdon yli. Henki lähtee leimahduksen ja kipinöiden saattelemana pikavauhtia. Osin palanut kalmo on ikävän näköinen siivoajille ja tunnistajille. Sosiaalisesti tapa ei ole kovin fiksu mahdollisen sähkökatkon aiheutumisen takia. Kotiloissa voi tietysti käyttää valovirtaa ja tekaista jonkinlaisen piuhavirityksen, mutta vähänkin vajavaisella suunnittelulla homma voi mennä persiilleen. Lisäksi ikävänä piirteenä on sähköiskuvaara ruumiin luo ensinnä saapuville. En oikein viehäty suosittelemaan.
Räjähteet ovat aika varmoja, jos paukkuaineita on riittävästi ja niitä osataan käyttää. Varjopuolena on räjähteiden vaikea saatavuus, ellei henkilö ole ammattinsa puolesta näiden käsittelyyn oikeutettu. Jonkun räjähde-expertin hyväksikäyttäminen oman itsemurhan valmisteluun on erittäin moitittavaa, sillä kyseinen ammattilainen saattaa menettää lupansa ja työnsä, jos hänen osuutensa tapahtumiin tulee ilmi. Keinona räjäyttäminen on toki tehokas, mutta taas kerran miinuspuolet liittyvät jälkisiivoukseen. Tietysti jos rähähteitä on paljon ja tapahtumapaikaksi valitaan jokin korpimaasto Kainuussa, niin siellähän sopii poksauttaa isokin kraatteri maastoon. Ja niin isolla paukulla, ettei räjäyttäjästä jää pikkuvarpaan kynttä isompaa kappaletta tanhuville.
Tässä tätä a la cartea nyt olisi. Eivätkä konstit tietenkään tähän lopu. Luovia ratkaisuja on aina mahdollista keksiä. Muuankin miekkonen päätti päivänsä poraamalla sähköporakoneella päähänsä reikiä. Olisiko kahdeksan reikää ehtinyt rouhia kalloonsa ennen kuin väsy tuli. Aika sälli, oli kosolti sisua. "Paremmaksi" voi yrittää panna, jos tekee saman käsivintilällä.