Oman ketjunsa ansaitsee yksi pitkän linjan yhtyeistä Cunning Stunt, jonka perustivat Evertonissa Gordon Sumner ja Vincent Furnier. Pojat tapasivat, kun lemmiekkieläinkaupassa työskennellyt yhteinen ystävä saatoi nämä Pink Floydin In the Court of the Crimson King -levyn raikkaaseen surffipunkiin hurahtaneet opiskelijat yhteen vuonna 1966.
Vicent osasi laulaa kuin enkeli ja Gordonin käsissä pysyi kitara. Basson varteen löytyi pian minimalistinen, hieman iäkkäämpi herrasmies nimeltä Saul Hudson. Energisen rock-kukon Charlie Wattsin räiskyvä triangelinsoitto on kuitenkin se, mistä bändi on ehkä parhaiten jäänyt mieleen.
Rumpuihin oli hankalampi saada pätevää miestä. Kannuttamassa kävivät niin John "Stumpy" Pepys, Eric "Stumpy Joe" Childs, Helen Bonham-Carterin isä John Bonham, Peter "James" Bond kuin Mick Shrimptonkin, mutta bändi sai tottua loputtomiin vaihdoksiin, kunnes vaatimaton nuori Yngvie Vai Satriani vakiinnutti paikkansa taustalla.
Stunning Cunt aloitti soittamalla cover-versioita Mike Flowersin ja Richard Cheesen piiseistä, sillä ongelma oli, että kukaan ei osannut tehdä kunnon kappaleita. Se ei lopulta haitannut onnekkaiden sattumusten ansiosta. Yhtyeen ensimmäisellä keikalla Bethelissä 15.8.1969 kodinkonekaupan johtaja William S. Benetton huomasi raa'an mutta kehityskelpoisen yhtyeen ja päätti alkaa manageriksi.
Sivistynyt Benetton osasi vetää oikeista naruista. Pienen voitelun jälkeen levy-yhtiöt huomasivat, että bändi oli kehityskelpoinen. Tarjouskilvassa loppusuoralla olivat Grapefruit ja Deffen. Grapefruitin pomo John Winston Smith ehdotti piisintekijäksi ranskalaista filosofi ja säveltäjä John Fogértyä, mutta tämän polveileva, äänikollaaseihin perustuva ambient ei kelvannut bändille.
Sen sijaan Deffen osasi nämä hommat ja se tarjosi Gabriel E. L. P. Frippin palveluksia. Fripp kykeni tekemään hienoja kolmen minuutin pop-piisejä ja tämä herätti bändin kiinnostuksen. Sopimus syntyi pian. Seurauksena olikin lukuisia loistavia pophelmiä, kuten Won't Get Fooled Again. Lahjakas kitaristi Fripp liittyi lopulta myös bändiin, mikä ei ollenkaan haitannut nokkamies Gordon Sumneria. Myös Fripp oli avarakatseinen. Kun lupaava taiteilija Ed Gein tarjosi bändille kappalettaan I See My Play, Boy, niin Fripp innostui heti. Pasta Bolognese -levylle päätynyt kappale oli yksi bändin suurimmista hiteistä.
Komean ja säihkyvän Furnierin panosta ei sovi vähätellä, kun ajattelee bändin kykyä nousta suosion huipulle. Vaikka Furnier sai valtaosan huomiosta, hän pysyi silti aina uskollisena bändille, eikä paennut soololevyn pariin edes vuonna 1970, kun bändi Sputnikin innoittamana vaihoi tyylilajia hetkiseksi ja soitti vain avaruudesta inspiraationsa saaneita instrumentaaleja. Furnierin tyttöystävä Louise Ciccone liittyi bändiin 70-luvun alussa ja bändin nimeksi tuli Vinny and Louise fetauring the Gabriel E. L. P. Fripp Experience Band Formerly Known As Cunning Stunt.
Samalla bändi vaihtoi soundinsa muodikkaaseen säröön. Louise Cicconen vahva tulkintakyky pääsi näin entistä paremmin esille. Musiikki oli parempaa kuin koskaan ennen, mutta muoti vaihtui ja johti kriisiin. VALFTGELPPEBFKACS:n raskaampi soundi oli suosittua vain tovin, kun poikabändien tulva suisti vanhanliiton miehet huipulta. Surullisenkuuluisa Clevelandin keikka oli lopun alkua bändille. Näin luultiin. Kriisikokouksen kuuluisassa violetissa talossa pitänyt bändi haistoi taas oikeat tuulet ja aloitti vuonna 1983 niin sanotun progressiivisen rockin valtavirtaistamisen. Levyt Ramones, Leave Home, Rocket to Russia ja Road to Ruin nostivat kokoonpanon listojen kärkeen.
Vinny and Louise fetauring the Gabriel E. L. P. Fripp Experience Band Formerly Known As Cunning Stunt tunnetaan nykyisin taas vanhalla kunnon nimellään Stunning Cunt. Yhtye on näihin päiviin asti osoittanut raikkautta ja onnistuu yllättämään faninsa yhä uudelleen. Levy levyltä parantava veteraanikokoonpano luottaa Louise Cicconen arkiseen karismaan ja Frippin iskevään sulkakynään. On poikkeuksellista miten selvänäköistä bändin toiminta nykyisinkin on. Loistelias kosertti San Fransiscon sinfoniaorkesterin kanssa, legendaarinen Zoosia-maailmankiertue ja kielen vaihtaminen kaupallisista syistä keltiksi ovat tuoneet yhtyeelle yhä uusia ystäviä. Nuoren polven muistoissa elää varmastikin loistava dokumentti Master of Puppetts, jossa bändin rakkaus rockiin ja maanläheinen asenne tulivat loisteliaasti esiin.
Keep on rocking in a free world, niin kuin Bryan Adams sanoo. Tässä ketjussa voitte kertoa muistojanne tästä kanadalaisesta kokoonpanosta.
Vicent osasi laulaa kuin enkeli ja Gordonin käsissä pysyi kitara. Basson varteen löytyi pian minimalistinen, hieman iäkkäämpi herrasmies nimeltä Saul Hudson. Energisen rock-kukon Charlie Wattsin räiskyvä triangelinsoitto on kuitenkin se, mistä bändi on ehkä parhaiten jäänyt mieleen.
Rumpuihin oli hankalampi saada pätevää miestä. Kannuttamassa kävivät niin John "Stumpy" Pepys, Eric "Stumpy Joe" Childs, Helen Bonham-Carterin isä John Bonham, Peter "James" Bond kuin Mick Shrimptonkin, mutta bändi sai tottua loputtomiin vaihdoksiin, kunnes vaatimaton nuori Yngvie Vai Satriani vakiinnutti paikkansa taustalla.
Stunning Cunt aloitti soittamalla cover-versioita Mike Flowersin ja Richard Cheesen piiseistä, sillä ongelma oli, että kukaan ei osannut tehdä kunnon kappaleita. Se ei lopulta haitannut onnekkaiden sattumusten ansiosta. Yhtyeen ensimmäisellä keikalla Bethelissä 15.8.1969 kodinkonekaupan johtaja William S. Benetton huomasi raa'an mutta kehityskelpoisen yhtyeen ja päätti alkaa manageriksi.
Sivistynyt Benetton osasi vetää oikeista naruista. Pienen voitelun jälkeen levy-yhtiöt huomasivat, että bändi oli kehityskelpoinen. Tarjouskilvassa loppusuoralla olivat Grapefruit ja Deffen. Grapefruitin pomo John Winston Smith ehdotti piisintekijäksi ranskalaista filosofi ja säveltäjä John Fogértyä, mutta tämän polveileva, äänikollaaseihin perustuva ambient ei kelvannut bändille.
Sen sijaan Deffen osasi nämä hommat ja se tarjosi Gabriel E. L. P. Frippin palveluksia. Fripp kykeni tekemään hienoja kolmen minuutin pop-piisejä ja tämä herätti bändin kiinnostuksen. Sopimus syntyi pian. Seurauksena olikin lukuisia loistavia pophelmiä, kuten Won't Get Fooled Again. Lahjakas kitaristi Fripp liittyi lopulta myös bändiin, mikä ei ollenkaan haitannut nokkamies Gordon Sumneria. Myös Fripp oli avarakatseinen. Kun lupaava taiteilija Ed Gein tarjosi bändille kappalettaan I See My Play, Boy, niin Fripp innostui heti. Pasta Bolognese -levylle päätynyt kappale oli yksi bändin suurimmista hiteistä.
Komean ja säihkyvän Furnierin panosta ei sovi vähätellä, kun ajattelee bändin kykyä nousta suosion huipulle. Vaikka Furnier sai valtaosan huomiosta, hän pysyi silti aina uskollisena bändille, eikä paennut soololevyn pariin edes vuonna 1970, kun bändi Sputnikin innoittamana vaihoi tyylilajia hetkiseksi ja soitti vain avaruudesta inspiraationsa saaneita instrumentaaleja. Furnierin tyttöystävä Louise Ciccone liittyi bändiin 70-luvun alussa ja bändin nimeksi tuli Vinny and Louise fetauring the Gabriel E. L. P. Fripp Experience Band Formerly Known As Cunning Stunt.
Samalla bändi vaihtoi soundinsa muodikkaaseen säröön. Louise Cicconen vahva tulkintakyky pääsi näin entistä paremmin esille. Musiikki oli parempaa kuin koskaan ennen, mutta muoti vaihtui ja johti kriisiin. VALFTGELPPEBFKACS:n raskaampi soundi oli suosittua vain tovin, kun poikabändien tulva suisti vanhanliiton miehet huipulta. Surullisenkuuluisa Clevelandin keikka oli lopun alkua bändille. Näin luultiin. Kriisikokouksen kuuluisassa violetissa talossa pitänyt bändi haistoi taas oikeat tuulet ja aloitti vuonna 1983 niin sanotun progressiivisen rockin valtavirtaistamisen. Levyt Ramones, Leave Home, Rocket to Russia ja Road to Ruin nostivat kokoonpanon listojen kärkeen.
Vinny and Louise fetauring the Gabriel E. L. P. Fripp Experience Band Formerly Known As Cunning Stunt tunnetaan nykyisin taas vanhalla kunnon nimellään Stunning Cunt. Yhtye on näihin päiviin asti osoittanut raikkautta ja onnistuu yllättämään faninsa yhä uudelleen. Levy levyltä parantava veteraanikokoonpano luottaa Louise Cicconen arkiseen karismaan ja Frippin iskevään sulkakynään. On poikkeuksellista miten selvänäköistä bändin toiminta nykyisinkin on. Loistelias kosertti San Fransiscon sinfoniaorkesterin kanssa, legendaarinen Zoosia-maailmankiertue ja kielen vaihtaminen kaupallisista syistä keltiksi ovat tuoneet yhtyeelle yhä uusia ystäviä. Nuoren polven muistoissa elää varmastikin loistava dokumentti Master of Puppetts, jossa bändin rakkaus rockiin ja maanläheinen asenne tulivat loisteliaasti esiin.
Keep on rocking in a free world, niin kuin Bryan Adams sanoo. Tässä ketjussa voitte kertoa muistojanne tästä kanadalaisesta kokoonpanosta.