Suomi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Yhdysvalloissa 2017–2018

  • 105 531
  • 630
Tila
Viestiketju on suljettu.

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Heh. Niin, Kotkaniemihän ei mahtunut edes leiritykselle... Tämä on juuri tätä mitä tarkoitan tietämättömyydellä, kokemattomuudella ja nöyryyden puutteella.



Ajan kuluminen ei totuutta muuksi muuta. Kannustan täysillä nuorta leijonaa, kuten tässä ketjussa esiintyneet, karjalalippispäiset perusfanit. Toivon menestystä täydellä sydämellä, mutta en ymmärrä miksi annamme tasoitusta muille typerillä rannallejättämisillä. Suomi voi menestyä myös tällä ns. vaillinaisella joukkueella erinomaisesti, sitä toivon. Puuttuuhan sieltä kovempiakiakin pelimiehiä kuin Kotkaniemi (Laine, Pulju). Nämä eivät tosin olleet saatavilla.

En tule jälkiviisaana paikalle mainitsemaan valinnoista. 2 peliä pelattu ja en ole kritisoinut mitenkään joukkueen peliä. Tämän päivän ottelukin hoituu rutiinilla, jos Suomen nuorukaiset ovat omalla tasollaan. Toivon kaikille onnistumisia, myös Ahokkaalle, joka on tehnyt ns. sairaita virheitä joukkueen kokoamisessa.

Valinnat on tehty ja ne eivät menneet oikein. Suomi kärsii tästä. Toivottavasti siitä huolimatta onnistutaan.

Jotenkin tuntuu siltä, että muutamat nimimerkit eivät ole nähneet Kotkaniemen pelaavan. Jaksan kyllä muistuttaa tästä tulevaisuudessa.

Edelleen kysyn, milloin viimeksi on ollut varaa jättää rannalle nuorten kisoista liigassa vastaavan pistekeskiarvon kaveria. Vastausaikaa vuorokausi.
 
Jaa Luukkonen sitten pelaa kaikki pelit turnauksessa. Reilu homma, kun kukaan muu maalivahti ei saa edes näytönpaikkaa. No ihan sama annetaan nyt Luukkosen pelata meille se kultamitalli. Eipähän kukaan muu maalivahti saa paskaa niskaansa turhaan. Toisaalta onhan hän vapaalippunsa kisoihin ja ykkösmaalivahdin tontille ansainnut. Vissiin sitten niillä 2016 vuoden näytöillä :).

MM-kisoissa ei anneta näyttöjä paitsi kenties NHL-seuroille mikäli varaus vielä puuttuu. Kyllä ne näytöt on annettu jo aiemmin. Siinä mielessä on turha huudella muiden molarien näyttöpaikkojen perään varsinkaan kun Luukkonen ei ole pettänyt.

Itse olisin kyllä antanut Tanska-ottelussa huilin Luukkoselle ja peluuttanut Lehtistä tai Halosta, kumpi heistä sitten onkaan valmennusjohdon papereissa hierarkiassa toisena. Nyt näin ei tehty ja Luukkonen pelaa kaikki pelit ellei petä pahasti tai loukkaannu.
 
Heh. Niin, Kotkaniemihän ei mahtunut edes leiritykselle... Tämä on juuri tätä mitä tarkoitan tietämättömyydellä, kokemattomuudella ja nöyryyden puutteella.

Kun osaat noin fiksusti itsekin perustella Kotkaniemen poisjättämisen, niin miksi kyselet sitä täällä muilta?
 

Ralph

Jäsen
Niinkö minä sanoin?
Kirjoitit, että Luukkonen on saanut vapaalipun kisoihin. Käsittääkseni "saada vapaalippu" ja "ansaita paikka" kumoavat toisensa, joten viestisi perusteella Luukkonen ei ansainnut paikkaa kisoihin.

Ilmeisesti olet seurannut päivittäin joukkueen tekemistä muun muassa harjoituksissa, jos kerran Lukko-mokke Lehtisen kuuluisi päästä maaliin. Tai sitten et ole seurannut ja nimenomaan reeneissä valmennus on todennut Luukkosen olevan ns. kuumin vahti.
 

Knap

Jäsen
Jaa Luukkonen sitten pelaa kaikki pelit turnauksessa. Reilu homma, kun kukaan muu maalivahti ei saa edes näytönpaikkaa. No ihan sama annetaan nyt Luukkosen pelata meille se kultamitalli. Eipähän kukaan muu maalivahti saa paskaa niskaansa turhaan. Toisaalta onhan hän vapaalippunsa kisoihin ja ykkösmaalivahdin tontille ansainnut. Vissiin sitten niillä 2016 vuoden näytöillä :).
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun sinä olet täällä valittamassa Luukkosesta. Taisit olla sinä myös U18-kisoissa joka nillitti jokaisesta päästetystä maalista, ja kaikki oli Luukkosen vika. Minä en taas ymmärrä, että mitä väärää Luukkonen on tehnyt, että hän ei ansaitsisi olla ykkösmaalivahti? LeKiä pitänyt monissa otteluissa itse pystyssä, joten seurajoukkue näytöt olivat kohdallaan. Kanadaa vastaan yksi helppo maali, toki siinäkin oli kierteellä pieni tekijä, mutta silti helppo. Tanska pelin maali ei ollut imu, vaikka niin monet antoivatkin ymmärtää, paha laukaus. Suomessa yleisestikkin arvostetaan prosentteja liikaa (myönnän itsekkin sortuvan tähän joskus), voitot ovat ainut asia millä on merkitystä.

Tanska pelissä olisi mielestäni voinut kokeilla Lehtistä, mutta eipä sillä sinänsä väliä ole kumpi siellä seisoi. Slovakia pelissä tottakai Luukkonen maalissa, heillä kuitenkin se yllätysmomentti löytyy, eikä haluta antaa "tasoitusta" kakkosmaalivahdilla, vaikka uskoisinkin Lehtisen sen handlaavan. Nään jopa Ahokkaan tavan ihan fiksuksi, haluaa totuttaa Luukkosen kunnolla joukkueen peliin, ja osoittaa, että häneen luotetaan. Enemmän tämä joukkue tekee Luukkosen hyvällä itsevarmuudella, kuin Lehtisen hyvällä mielellä.

Niin ja tämä virke oli jotenkin ristiriitainen "No ihan sama annetaan nyt Luukkosen pelata meille se kultamitali. Eipähän kukaan muu maalivahti saa paskaa niskaansa"
Ensiksi sanot, että Luukkosella on vapaalippu, sitten sanotkin että hän pelaa Suomelle kultamitalin. Sitten vielä toteat, että eipähän saa kukaan muu paskaa niskaan, kun Luukkonen torjuu Suomelle kullan. Ristiriitaista.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
HPK-leiriinkiin vielä tiedoksi, kuten varmasti muut jo sielläkin ymmärsivät, että tietämättömyys, kokemattomuus ja nöyryyden puute koskivat kommentissani nuoria jatkoajan kirjoittajia (hymiö).

Samaten samaan leiriin jollekin kirjoittajalle vinkiksi, että kyllä Lehtiselle olisi voinut antaa näyttöpaikkaakin, mutta Luukkonen eiköhän jokatapauksessa olisi ansainnut sen ykkösvahdin paikan.

Samaan leiriin näille herkkänahkaisille vielä tiedoksi, että Innastakaan vastaan ei ole monellakaan mitään, mutta parempiakin pelaajia olisi ollut saatavilla tällä kertaa. Olisiko sitten Innala kuulunut valita mukaan, vaikka Jepu ja ehkä myös Turkulainen olisivat mukana, siihen en ota kantaa. Joukkue kuuluu koota ketju kerrallaan ykkösestä alkaen. Pitäen mielessä mahdolliset kärkiketjujen pelaajien loukkaantumiset. Neloseen pelaajia, jotka antavat lepoaikaa muille pelaajille ja pitävät oman pelin nollissa. Alivoimakoostumukset on myös hyvä pitää mielessä.

Ja edelleen potaattileiriin puupäille pienenä vinkkinä, että minä kysyin kysymykset ensin, näihin vastattiin kysymyksin. Jos ja kun saan vastauksia, harkitsen lähdenkö mukaan jatkokyssäreihin, loogista?

Edellisiin kahden viestini kysymyksiin odotan edelleen vastauksia, mutta aikaahan on, kaikki mukaan!
 

Tornados

Jäsen
Osaat muuten varmaan perustella miksi Kupari on Kotkaniemen edellä kutakuinkin jokaisessa näkemässäni Draft-ennakossa?

Elite Prospects - Hockeyprospect.com
Elite Prospects - ISS Hockey
Elite Prospects - Future Considerations
Elite Prospects - McKeen's Hockey

Suurin syy lienee se, että Kuparin potentiaali tulevaisuudessa on arvioitu paremmaksi kuin Kotkaniemen. Kotkaniemi on tällä hetkellä fyysisesti valmiimpi kuin Kupari, mutta Kuparin luistelutaidon myötä uskotaan tulevaisuuden potentiaaliin kun fysiikka kehityy. Uskoisin kuitenkin kisanäyttöjen perusteella, että tilanne Kuparin ja Kotkaniemen osalta tulee tasoittumaan kisojen jälkeen.

Omissakin arvioissani Kupari on Kotkaniemeä edellä draftissa, mutta kyllä tällä hetkellä valitsisin mieluummin Kotkaniemen omaan joukkueeseeni (molemmat olisivat kyllä päässeet ainakin leirille asti kokeilemaan).
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän Kotkaniemen alakroppaan täytyy vielä saada noin 10kiloa lisää lihasta, eli raakilehan hänkin todellakin on vielä 17-vuotiaana. Siitä huolimatta kuuluisi heittämällä tuohon joukkueeseen. Monella tuntuu olevan se asenne, että ehtii sitä myöhemminkin. Ehkä joo, mutta Suomen pitäisi valita aina paras mahdollinen joukkue mukaan.

Minulla ei ole mitään Kuparia vastaan, eikä ylipäänsä ketään joukkueeseen valittua nuorta poikaa vastaan. Helvetin kovia jätkiä kaikki. Toivon vilpittömästi kaikille onnistumisia.

Tämän hetken paras U20-joukkue Suomelta amerikkalaisella jäällä ei silti luistele. Enkä viittaa Patrikin ja Jessen poissaoloon.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja oliko siinä vielä joku hidas hämäläinen ihmettelemässä liiketalousmaailman hienouksia. Tosiaan, jos bisnesmaailmassa valitset itsellesi kyseenalaisen tiimin, jota et pysty perustelemaan, ei jäädä odottelemaan tuloksia.

Otapa siitä opiksesi, poika.
 

Claymore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jaa Luukkonen sitten pelaa kaikki pelit turnauksessa. Reilu homma, kun kukaan muu maalivahti ei saa edes näytönpaikkaa. No ihan sama annetaan nyt Luukkosen pelata meille se kultamitalli. Eipähän kukaan muu maalivahti saa paskaa niskaansa turhaan. Toisaalta onhan hän vapaalippunsa kisoihin ja ykkösmaalivahdin tontille ansainnut. Vissiin sitten niillä 2016 vuoden näytöillä :).
Eli nyt huudetaan reilua hommaa, Lukon junnuissa sama kuvio vapaalipuista yms meni läpi ilman mutinoita....
 

Tornados

Jäsen
Kyllähän Kotkaniemen alakroppaan täytyy vielä saada noin 10kiloa lisää lihasta, eli raakilehan hänkin todellakin on vielä 17-vuotiaana. Siitä huolimatta kuuluisi heittämällä tuohon joukkueeseen. Monella tuntuu olevan se asenne, että ehtii sitä myöhemminkin. Ehkä joo, mutta Suomen pitäisi valita aina paras mahdollinen joukkue mukaan.

Minulla ei ole mitään Kuparia vastaan, eikä ylipäänsä ketään joukkueeseen valittua nuorta poikaa vastaan. Helvetin kovia jätkiä kaikki. Toivon vilpittömästi kaikille onnistumisia.

Tämän hetken paras U20-joukkue Suomelta amerikkalaisella jäällä ei silti luistele. Enkä viittaa Patrikin ja Jessen poissaoloon.

Raakileitahan kaikki vielä tuossa iässä ovat, mutta ero on kuitenkin selkeä. Kotkaniemen mitat Eliteprospectsin mukaan 188cm/ 86 kg ja Kuparin 181 cm sekä 74 kg eli ero on kuitenkin selkeä.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viisi tuntia kulunut. 19 h jäljellä Varsinkin Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta, Turusta, Stadista ja Pasilasta toivoisin vastauksia.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun sinä olet täällä valittamassa Luukkosesta. Taisit olla sinä myös U18-kisoissa joka nillitti jokaisesta päästetystä maalista, ja kaikki oli Luukkosen vika. Minä en taas ymmärrä, että mitä väärää Luukkonen on tehnyt, että hän ei ansaitsisi olla ykkösmaalivahti? LeKiä pitänyt monissa otteluissa itse pystyssä, joten seurajoukkue näytöt olivat kohdallaan. Kanadaa vastaan yksi helppo maali, toki siinäkin oli kierteellä pieni tekijä, mutta silti helppo. Tanska pelin maali ei ollut imu, vaikka niin monet antoivatkin ymmärtää, paha laukaus. Suomessa yleisestikkin arvostetaan prosentteja liikaa (myönnän itsekkin sortuvan tähän joskus), voitot ovat ainut asia millä on merkitystä.

Tanska pelissä olisi mielestäni voinut kokeilla Lehtistä, mutta eipä sillä sinänsä väliä ole kumpi siellä seisoi. Slovakia pelissä tottakai Luukkonen maalissa, heillä kuitenkin se yllätysmomentti löytyy, eikä haluta antaa "tasoitusta" kakkosmaalivahdilla, vaikka uskoisinkin Lehtisen sen handlaavan. Nään jopa Ahokkaan tavan ihan fiksuksi, haluaa totuttaa Luukkosen kunnolla joukkueen peliin, ja osoittaa, että häneen luotetaan. Enemmän tämä joukkue tekee Luukkosen hyvällä itsevarmuudella, kuin Lehtisen hyvällä mielellä.

Niin ja tämä virke oli jotenkin ristiriitainen "No ihan sama annetaan nyt Luukkosen pelata meille se kultamitali. Eipähän kukaan muu maalivahti saa paskaa niskaansa"
Ensiksi sanot, että Luukkosella on vapaalippu, sitten sanotkin että hän pelaa Suomelle kultamitalin. Sitten vielä toteat, että eipähän saa kukaan muu paskaa niskaan, kun Luukkonen torjuu Suomelle kullan. Ristiriitaista.

Haha. Sinun viesteillesi nauroinkin Tanska-pelin otteluseurantaketjussa ääneen, kun siellähän Luukkosta koskevissa viesteissä olit jokaisessa vastaajana. Ja ilmeisesti jotain jäänyt hampaankoloon kun muistelet vieläkin U18-kisojen väitteilyitä :D. Naurattaa, kun et ole koskaan mitään pahaa Luukkosesta sanonut ja mukamas häntä olet niin tarkasti seurannut.

Ei siinä mitään, että Luukkonen pelaa ja annetaan nyt hänen pelatakkin, mutta jos hän nyt sattuu pahemmin sulamaan esim USA-pelissä ja puolivälierissä niin sitten on varmaan syytä antaa kritiikkiä ja miettiä että oltaisiinko mv-peluutuksessa voitu tehdä jotakin toisin. Jos taas UP pelaa hyvin ja torjuu voittoja niin voidaan antaa mv-peluutuksesta ja mv-pelistä niin koutseille kuin Luukkosellekkin sulka hattuun. Ensikin kisoissa maalivahtiduon muodostanee sama kaksikko Luukkonen/Lehtinen ja jos Lehtinen on se parempi mokke niin hänellä on vuosi aikaa näyttää se seurajoukkueessa ja sitten ensi kisoissa viedä paikka Luukkoselta. Luukkonen on tällä hetkellä parempi maalivahti ja paras valinta Suomen veräjälle, vaikka Lehtiseltä ja Haloselta vähän näyttöjä onkin saatu.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kolme tuntia kulunut. 21 h jäljellä Varsinkin Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta, Turusta, Stadista ja Pasilasta toivoisin vastauksia.

Kuinka kauan meinasit tätä vielä toistella? Vaikka Kotkaniemi ei leiritykselle päässytkään, voiko silti olla niin, että Ahokas edelleen on nähnyt muiden pystyvän toteuttamaan omaa pelitapaansa paremmin. Edelleen myös jatkat vain tuosta samasta aiheesta. Olisi kiva keskustella myös muusta kuin siitä miksi Kotkaniemi ei nyt päässytkään kisoihin.
 
Kyllähän Kotkaniemen alakroppaan täytyy vielä saada noin 10kiloa lisää lihasta, eli raakilehan hänkin todellakin on vielä 17-vuotiaana. Siitä huolimatta kuuluisi heittämällä tuohon joukkueeseen. Monella tuntuu olevan se asenne, että ehtii sitä myöhemminkin. Ehkä joo, mutta Suomen pitäisi valita aina paras mahdollinen joukkue mukaan.

Minulla ei ole mitään Kuparia vastaan, eikä ylipäänsä ketään joukkueeseen valittua nuorta poikaa vastaan. Helvetin kovia jätkiä kaikki. Toivon vilpittömästi kaikille onnistumisia.

Tämän hetken paras U20-joukkue Suomelta amerikkalaisella jäällä ei silti luistele. Enkä viittaa Patrikin ja Jessen poissaoloon.

En ole yhtään valintoja kommentoinut sen enempää, mutta kyllä kun miettii ja tätä puoluettomasta näkökulmasta kommentoi niin kyllähän Kotkaniemelle olisi tuohon ryhmään heittämällä paikan voinut tehdä. Kun miettii niin olisiko Suomen joukkue huonompi kokonaisuudeltaan tai puolustussuuntaan jos kolmoskenttä olisi muodosso Turkulainen - Räsänen - Kotkaniemi? Mitä tuo kenttä tai nuo yksilöt voisivat saada aikaan hyökkäyspäässä? Jos neloskenttä olisi Tuulola - Koppanen - Jääskä/Innala/Kupari. Olisiko tuo kenttä riittävä puolustussuuntaan? Kyllähän Kotkaniemi omasta mielestäni olisi pitänyt ottaa ainakin leirille ja Innalasta ei ole ollut tässä turnauksessa mihinkään. Tuskin Turkulainen Innalaa huonommin olisi pelannut.
 

Ralph

Jäsen
Viisi tuntia kulunut. 19 h jäljellä Varsinkin Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta, Turusta, Stadista ja Pasilasta toivoisin vastauksia.
Saat todennäköisesti helpommin vastauksia, jos jollain tavalla osoitat viestisi oikeille henkilöille, esimerkiksi tägäämällä heidät.

Esimerkiksi aiemmin tällä sivulla kirjoittelit "HPK-leiriin tiedoksi" jotain, vaikka yksikään HPK-fani ei viesteihisi ole vastannut.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aivan, ymmärrän turhautumisesi, mutta en anna kenellekään kunniaa tägäämällä. Tunnen kyllä nimimerkkien fanittamat seurat, vaikka toisilla ei ole ns. munaa mainita sitä nimimerkin yhteydessä.

Jokseenkin säälin teitä.
 

Knap

Jäsen
Nyt faktaa kehiin tästä kierreteoriasta. Olen luullut, että jääkiekossa on vain tappiokierteitä.
Kiekon liikerata oli ainakin outo, mutta ei se poista silti mielipidettäni siitä, että se olisi ehdottomasti pitänyt kiinni ottaa.
Haha. Sinun viesteillesi nauroinkin Tanska-pelin otteluseurantaketjussa ääneen, kun siellähän Luukkosta koskevissa viesteissä olit jokaisessa vastaajana. Ja ilmeisesti jotain jäänyt hampaankoloon kun muistelet vieläkin U18-kisojen väitteilyitä :D. Naurattaa, kun et ole koskaan mitään pahaa Luukkosesta sanonut ja mukamas häntä olet niin tarkasti seurannut.

Ei siinä mitään, että Luukkonen pelaa ja annetaan nyt hänen pelatakkin, mutta jos hän nyt sattuu pahemmin sulamaan esim USA-pelissä ja puolivälierissä niin sitten on varmaan syytä antaa kritiikkiä ja miettiä että oltaisiinko mv-peluutuksessa voitu tehdä jotakin toisin. Jos taas UP pelaa hyvin ja torjuu voittoja niin voidaan antaa mv-peluutuksesta ja mv-pelistä niin koutseille kuin Luukkosellekkin sulka hattuun. Ensikin kisoissa maalivahtiduon muodostanee sama kaksikko Luukkonen/Lehtinen ja jos Lehtinen on se parempi mokke niin hänellä on vuosi aikaa näyttää se seurajoukkueessa ja sitten ensi kisoissa viedä paikka Luukkoselta. Luukkonen on tällä hetkellä parempi maalivahti ja paras valinta Suomen veräjälle, vaikka Lehtiseltä ja Haloselta vähän näyttöjä onkin saatu.
Ei oo hampaan koloon jäänyt yhtikäs mitään, mutta onhan se hauska huomata, että sama kirjoittaja vuodesta toiseen tuo esilleen omaa Luukkosvihaansa, ennen kuin kisat ovat edes kunnolla alkaneet. Kerran olet minun viesteilleni nauranut, niin silloinhan sinä olet varmaan lukenut myös sen, jossa mainitsin sen maalin menneen heikosti Luukkoselle. Eikös se ole pahaa sanottavaa? En ole mitenkään erityisen tarkasti seurannut Luukkosta, enkä tietääkseni ole sellaista väittänytkään. Mutta taas niin olen väittänyt, että olen todennäköisesti nähnyt Luukkosen pelejä tällä kaudella enemmän, kuin moni muu. En seuraa siis Luukkosta, vaan Mestistä.

Jotenkin sinun negatiivissävytteisistä viesteistä koskien Luukkosta saa kuvan, että sinä et antaisi päävalmentajalle hälle peliäkään. Mietin vaan, että mistä se kumpuaa? Onko se vihaa siitä, että Luukkonen on ollut terävämpi silloin, kun ykkösmaalivahdin paikkaa on jaettu? Vai etkö pysty hyväksymään sitä, että niin hyvä veskari kuin Lehtinen onkin, on vielä parempi maalivahti. Oletko enemmän iloinen siitä, että Luukkonen onnistuu vai siitä, että Lehtinen saisi pelata Suomen häviämisen kustannuksella? Älä sekoita liikaa seurajoukkuetta maajoukkueeseen, tämä käy kyllä muillekkin, eikä vain sinulle.
 

Ralph

Jäsen
Turhautuminen? Ei minua turhauta toisten väännöt, jos ei omatkaan. Mutta annoin vain helpon vinkin, ettet itse turhaudu kun et saa vastausta henkilöltä, joka ei tiedä sinun sitä haluavan.

Pahoittelen jos säälittää lisää, mutta kiinnostaisi vain tietää kenelle tuo "HPK-leirille tiedoksi" oli tarkoitettu. Vai onko munaa mainita kenestä puhe?

Tiedän, että toisen kappaleen "samaan leiriin tiedoksi" oli minulle, mutta entä se ensimmäinen kappale?
 

Barney

Jäsen
Ja oliko siinä vielä joku hidas hämäläinen ihmettelemässä liiketalousmaailman hienouksia. Tosiaan, jos bisnesmaailmassa valitset itsellesi kyseenalaisen tiimin, jota et pysty perustelemaan, ei jäädä odottelemaan tuloksia.

Otapa siitä opiksesi, poika.
Ja bisnesmaailmassa(kaan) paras tiimi ei ole sama asia kuin parhaat yksilöt. Tiimin (tässä tapauksessa joukkueen) suoritukseen vaikuttaa aika moni muukin tekijä kuin pelaajien absoluuttinen taitotaso. Tiimiä rakennettaessa pitää myös ottaa muita asioita huomioon. Ahokas tuntee joukkueensa pelaajat huomattavasti paremmin kuin yksikään tälle palstalle kirjoittava. Hänellä on myös huomattavasti enemmän informaatiota pelaajista kuin meillä. Vai osaatko kertoa esimerkiksi, kuinka Kotkaniemi pelaa pienessä kaukalossa, kuinka hyvin hänen vahvuutensa tulevat esille Ahokkaan pelitavassa, mikä on hänen vaikutuksensa joukkueen kemiaan tai kuinka hyvin hän pelaa yhteen esimerkiksi Aapeli Räsäsen tai Joni Ikosen kanssa.

Olet ensimmäinen nimimerkki, jonka Kotkaniemeä ja Turkulaista koskevat viestit eivät ole aiheuttaneet vitutusta, vaan joita on saanut hymyssä suin lukea. Ensimmäisten viestien jälkeen ajattelin, että sinulta on vain jäänyt korkki auki, mutta ilmeisesti olet tosissasi. Loistavaa viihdettä. Parhaan lisämausteen tähän asti on tuonut, kun haukut palstan kirjoittajia "karjalalippiksiksi". Kirjoitustesi perusteella näppäimistön siellä puolella istuu erittäin sofistikoitunut yksilö.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jees ja helvetin fiksua pilkunnussintaa perunafarmilta. Siellä sitten vaan miettimään kenelle viestien kysymykset on tarkoitettu.

Etelä-Saimaa unohtui mainita viimeisessä viestissä. Sieltä erityisesti toivoisin täsmävastausta kysymykseeni, kun mukanäppärää pikkukommenttia sieltä tuntuu fanipojalta kuuluvan. On aika lyödä kortit pöytään!
 

Ralph

Jäsen
Eli sinulla ei ole munaa, kiitos rohkeasta esiin astumisesta.
 

Barney

Jäsen
Edelleen kysyn, milloin viimeksi on ollut varaa jättää rannalle nuorten kisoista liigassa vastaavan pistekeskiarvon kaveria. Vastausaikaa vuorokausi.
Jerry Turkulainen viime vuonna? En tiedä, mikä oli pistekeskiarvo valintojen aikaan, mutta kauden päätteeksi se oli ainakin kovempi kuin Kotkaniemellä tällä hetkellä. Toinen nopeasti mieleen tuleva nimi on Juuso Ikonen joulukuussa 2012. Nyt on sitten varmaan sinun vuorosi vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin. Vai onko munaa?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös