Mitenköhän ne Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Kanadassa pärjää kun niissä ei ole perintöveroa lainkaan? Suomessa perintöveron tuotto kaikista veroista on 0,8% ja sen olemassa ole aiheuttaa melkoisia kikkailuja omaisuuden kanssa. Ruotsissa katsoivat että tuo kikkailu ja veronkerron hallintokulut verrattuna kerättyihin veroihin olivat hyvä peruste luopua koko verosta. Ja ketkä sen hallituksessa tekivätkään? Demarit.
1970-80-luvulla Ruotsista muutti pois paljon superrikkaista ihmisiä, mutta 2004 perintöveron poiston jälkeen muuttovirta on kääntynyt takaisin Ruotsia kohti.
”Ruotsista tuli melkein uusi Piilaakso. On vaikea todistaa, että se olisi johtunut näiden verojen poistumisesta. Mutta jossain määrin ne ovat voineet edesauttaa.”
Höllentynyt verotusympäristö osaltaan mahdollisti, että talouskasvua tuki runsaampi yksityinen pääoma, Henrekson sanoo.
”Se on yksi syy, miksi Tukholma on ollut EU:n tärkein startup -keskittymä”, Henrekson sanoo.
Perintövero pois vaan ja luovutusvoittovero tilalle. Sekä yksityiselle että julkiselle taloudelle järkevämpi ratkaisu.

Verotus | ”Perintövero oli epämoderni, ja se piti poistaa.” HS Visio soitti Ruotsiin ja kysyi, pitääkö meidän seurata naapurin mallia.
Orpon hallitus selvittää Ruotsin mallin seuraamista perintöverotuksessa. HS Visio soitti ruotsalaisille talousasiantuntijoille ja kysyi, mitä perintöverosta Ruotsissa ajatellaan.
www.hs.fi