Suikkaselle kenkää!

  • 180 113
  • 764

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jouduin työkiireiden takia jättämään ottelun väliin joten ihan tarkkaa kuvaa tuosta ottelun lopusta ei ole. Ainoastaan mitä lukenut raporteista ja muutamalta paikalla olleelta kuullut. Selvä homma ettei voi vaihtaa paineen ollessa omassa päässä. Eli pahoittelut siitä ettei tarkempaa tietoa ottelun lopun tapahtumista.
Viime kauden ja tämän kauden kaikki muut ottelut tätä HPK peliä lukuunottamatta nähneenä pysyn kuitenkin sanoissani siinä asiassa että Suikkanen ei ole paras koutsi reagoimaan pelin sisällä tapahtuviin muutoksiin samoin kuin peluuttamiseen suhteen.
Tepsin rämpiessä on yksi ikuinen selitys viime vuosina ollut jatkuvat loukkaantumiset. Osittain totta mutta niidenkään taakse ei voi mennä kokonaan. Tepsin materiaali on loukkaantuneiden jälkeenkin silti hyvää luokkaa verrattuna esim. juuri edelliseen vastustajaan HPK:on. HPK niinkuin muutama muukin porukka paperilla Tepsiä selvästi heikompi nippu mutta niin vain pelaavat parempaa ja tuloksellisempaa kiekkoa kuin Tepsi tällä hetkellä. Kyllä tässäkin asiassa valmentajalla on iso merkitys. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen noudattaen sovittuja asioita kentällä ja joukkueessa vallitsee luotettava ja rento ilmapiiri. Tuntuu että Tepsissä ei tällä hetkellä näin ole.
Valmentajat selittävät kovin tappion jälkeen mikä meni vikaan ja sitä tullaan parantamaan seuraavaan otteluun. Yv pelaamisesta on mm. puhuttu koko alkukausi ja en ainakaan itse ole nähnyt pienintäkään valonpilkahdusta yv:ssä. Päinvastoin mennyt huonommaksi.
Itsekkin epäilen että Suikkasella tullaan menee kausi loppuun mutta asioiden ja pelaamisen täytyy parantua selvästi jos halutaan että kausi tulee päättymään positiivisissä tunnelmissa.
Jäädään odottelemaan millä sijoilla keikutaan la 15.11. ottelun jälkeen ja riittääkö Suikkasen kohdalla vielä luottoa.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Mielestäni valmennuksen olisi kuulunut myös katsoa peiliin oikein kunnolla tuon Kerho ottelun jälkeen. Tepsikin sen verran nimekäs ryhmä että mitaleista taistelevan joukkueen ei pitäisi pelata noin umpisurkeasti 2-0 johdossa ottelun viisi viimeistä minuuttia. Joukkue pääsee pelaamaan kaksi minuuttia yv:tä ja siinä kohtaa päästetään vastustaja tekemään av maali. Viimeisellä minuutilla päästetään vielä sitten vastustaja tasoittamaan ottelu.
2-1 tilanteessa ja alle minuutti jäljellä niin eikös siinä kuuluisi laittaa ne pelaajat kentälle ketkä ovat valmiita vaikka syömään sen kiekon jotta vastustaja ei saa maalia tehtyä.

Eiköhän se ole ihan pelaajien vika, jos päästävät ylivoimalla maalin ja puolustavat surkeasti. Uskon, että koko valmennusjohto painotti pelaajille ennen ylivoiman alkua ettei ole pakko tehdä maalia vaan pitää kiekkoa, mutta jos poikia ei kiinnosta puolustaa niin mikäs siinä.
 
Värilasiton

Näin Suikkanen ainakin kertoi lehdistötilaisuudessa, nimeomaan sanonut, ettei mitään tarvetta tehdä maalia vaa enemminkin pitää kiekkoa, nyt kävi pelaajalla kämmi ja se makso maalin verran.

Eikö jokaisen tänne vaihdetun valmentajan myötä ole ajateltu, että ei nyt ainakaan huonommin mene ja että tuo ja tuo saisi aivan varmasti tuosta porukasta enemmän irti? Täälläkin usein toitotetaan pitkäjänteisyyden perään, nyt on tasonsa näyttänyt valmentaja penkin takana ja valmennusryhmää vahvistettu viimekaudesta entisestään. Ollaan kuuden pisteen päässä kutossijasta, jota pitää tällä hetkellä Kärpät joka on pelannut kolme (3) ottelua enemmän.

Huomattava parannus viimekauteen siinä mielessä, että viimekaudella jo syyskuussa hyvästeltiin kymppisija, no joo sillä käytiin kerran vielä lokakuussa, mutta kyllä juna alko karkaamaan aika hyvin siinä vaiheessa.

Ei tietenkään vierastappioputki ole missään tapauksessa hyväksyttävää ja väitän ettei siihen ole kukaan tyytyväinen kopissakaan ja sen eteen tehdään töitä. Samoin kuin YV:n, mutta viimepelissäkin oli ylivoimaa kolme ja kummallakin ylivoimalla ainakin yksi paikka hassattiin ihan täysin pelaajien toimesta. Tukonenkin laukoi pelin aikana metrin päästä maalin ohi ja toisella kertaa samasta kohtaa suoraan molaria päin.

Toivon ja uskon, että tuon 4 ottelun vieraskiertueen aikana otetaan se 3. p vierasvoittoa, parempaa saumaa ei tule, siellä on jo alkuhuumasta lamaantunut Sporttikin vastassa...

E: Perkele, siis neljä (4!!!) ottelua enemmän pelannu Kärpät...
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
TPS:n rosteri on tällä kaudella sellainen, että joukkueen minimitavoitteen on oltava sijoitus runkosarjassa 6 parhaan joukkoon eli suora play off paikka.
Tällä hetkellä ei joukkueen peliesitys tuota minimitavoitteen saavuttamista aivan helpolla lupaa. Ihmettelen sellaisia mielipiteitä, joissa todetaan, että sijoitus 10 parhaan joukkoon runkosarjassa riittäisi ja valmennus saisi jo sillä synninpäästön ja päänsilitykset.
 
tamme

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

kiekko-ollie

Onko nyt käynyt niin että aurajoki on antanut synninpäästön Arse Vuorelle ja syyttävä sormi on asetettu valmennusjohdon suuntaan?
 
stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Sen verran kyllä valmennuksen moka, että laittoi 4 hyökkääjää sinne. Eikös Tukonen siinä maalitilanteessa puolustanut juuri...

Olin juuri samaa sanomassa että kyllä valmennus tän on mokannu jos tarkoitus oli pitää kiekkoa ja varmistaa ettei omissa soi, niin hienosti toimittu kun laittaa neljä hyökkääjää pelaamaan yvtä, kyllä voi kaitsukin peiliin kattoo, olis sit laittanu neljä pakkia ja lämsän joka vei ihan ok aloituksia, seuraavas vaihdos jo olikin kaksi pakkia ja lasch, niitä kahta muuta hyökkääjää en edes viitsi mainita, kyllä niin flegui olivat perjantaina(kin). Tarvitsis valmennuksen saada näistäkin äijistä hyöty irti, harmittaa sen verran kaitsun puolesta että joutuu valmentamaan joukkuetta jossa on T. Koskiranta edelleen ykkös sentterinä, ei pitäisi kolmos sentteriä korkeammalla pelata missään liiga seurassa, kun taso ei vain riitä.

-stouni-
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Vittu ihan oikeasti. Koskiranta on tehnyt 15 peliin 13 pistettä (5+8). Ei pitäisi pelata missään liigaseurassa korkeammalla kuin kolmossentterinä? Kovaksi on mennyt liigan taso, ei voi muuta sanoa. Enkä nyt väitä, että Koskiranta olisi pelannut virheettömästi ja ei pitäisi parantaa, mutta on tuo nyt aika absurdia alkaa kertomaan vastaavaa..

Tarkasteltaessa kaikkien liigajoukkueiden ns. ykkössenttereitä, niin pisteiden valossa Koskiranta löytyy helposti viiden parhaan joukosta. Tietysti tilastot eivät tarkalleen ole samat, koska pelimäärät vaihtelevat joukkueittain, mutta kuitenkin. Kun taso ei vaan riitä.. :D

Niinpä. Vittu ihan oikeasti. Käys kattomas 10 matsia ja analysoi sen peliä tarkkaan. Kuinka monta pistettä äijällä olisi ilman esim. Laschia ? Nythän se menee niin, että Lasch rakentaa peliä ja Koskiranta tulee siivellä. Sehän ei ole ykkössentterin tarkoitus? Koskiranta ei tee kanssapelaajistaan parempia, mistä hyvästä ainakin mun mielestä sille 1.sentterille palkkaa maksetaan.

Koskiranta on OK 2.sentteri, mutta 1.keskelle tarvitaan kaveri joka rakentaa peliä ja tekee muista parempia. Viimeksi tätä on esittänyt Lucenius, mutta ei mun mielestä hyvin hänkään. Viimeinen "hyvä" tällainen oli Filppula. Sitä ennen mm. Shearer. Jos ja kun 1.keskelle joku hommataan, niin toivon siihen jenkkiä, joka pystyy kommunikoimaan Laschin kanssa hyvin yhteen hiileen. Lisäksi kyseisen kaverin pitää olla hyvä aloituksissa ja tehdä tilaa maalin eteen. Kaikissa näissä Koskiranta on mun vaatimustasolla "paska". Pelaa vain liian isossa roolissa taitotasoon nähden, ei muuta väärää.

Itse ketjun aiheeseen; mulla alkaa myös pikkuhiljaa mietityttämään Kaitsun touhut. Mikä on pelin idea? Koska minä en näe mitään selkeää kaavaa. Miksi erikoistilannepelaaminen on niin saatanan vaikeaa ? Miksi selät suoristuvat tärkeillä hetkillä? Miksi erien alut ovat niin vaikeita? Miksei "kuumille" pelaajille anneta rohkeasti enemmän ruutua? Miksi jääräpäisesti peluutetaan tähtiä silloinkin, kun peli ei kulje? Onhan näitä syitä muitakin, mut vastaas Kaitsu näihinkin alkuun.
 
Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koskiranta pärjää, mutta kun seuraa Laschin peliä niin käy mielestäni aika selväksi että erilaisella pelaajatyypillä (kuin Koskiranta) saisi Laschista enemmän vielä irti. Se ''joku muu'' voisi myös laittaa kovaa lukemaa tauluun. En Koskirantaa tyrmää, mut...

Edit: Sen verran vielä tohon omaan, että koko homma tuntuu olevan tällä hetkellä kiinni pelitavasta tai sen puutteesta. Ei niinkään pelaajista.
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Nyt alkaa olemaan pelaajamateriaali Mojzisin paluun myötä sitä luokkaa, että alle kuuden sakkiin sijoittuminen on jo selkeä epäonnistuminen valmennusjohdolta.

kun alkukaudesta loukkaantumiset iskivät päälle ja jouduttiin peluuttamaan todella paljon nuoria pakkeja oli ihan järkevää, että Suikkanen yksinkertaisti pelaamista.

Nyt vaaditaan lisää. Edessä on kohtapuoliin maaottelutauko ja hyvä tilaisuus kehittää peliä. liikkeellelähtöä omalta alueelta olisi oma toivomus kehitettäväksi osa-alueeksi. Jos saataisiin järkeviä hitaita lähtöjä mukaan, niin mihinkään johtamattomat yhden miehen ylöspuskemiset vähenisivät kivasti.
 
Anisin88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vityaz Podolsk & Hannu Toivonen
"- Ensimmäistä kertaa tällä kaudella voitiin pelata ilman junioripuolustajia, mikä toi selvää rauhallisuutta peliin."

Suikkanen antoi tällaisen kommentin ottelun jälkeen ja on puhunut aiemminkin näistä "junioreista". Osaako joku kertoa minulle, mitä tällä termillä tarkoitetaan. Katsoin seuran nettisivuilta puolustajien iät ja porukan nuorin puolustaja Miro Keskitalokin on jo lähempänä 19 kuin 18 ikävuotta. Kaikki ovat siis ikänsä puolesta aikuisia miehiä eli jaottelun täytyy perustua johonkin muuhun asiaan kuin ikään.

Onko tässä kyse mahdollisesti palkan suurudesta tai siitä, minkä joukkueen kuvassa on ollut ennen kauden alkua. Mitä täytyy tehdä, että siirtyy senioripelajaaksi tai mikä kasti nyt ikinä juniorin jälkeen tuleekaan? Pitääkö olla joku tietty määrä miesten pelejä pelattuna vai riittääkö pois kotoa muuttaminen? Jos "juniori" nyt vaikka sattuu pelaamaan 20 peräkkäistä hyvää ottelua 1ügassa, niin onko hän tämän jälkeen ei-juniori vai sanotaanko hänelle, että hyvin pelattu, mutta olet silti edelleen vain juniori muiden joukossa.

Mikko Lehtonen on ilmeisesti siirtynyt virallisesti pois junioreiden luokasta viimeisen vuoden aikana. Oliko kenties kokonaisella kaudella Mestiksessä jokin vaikutus tähän? Tähän vielä täydentävä kysymyksenä, että miten näillä edustusjoukkueen mukana roikutettavilla "junioreilla" on edes mahdollisuus nousta pois junioriluokasta. Peliaikaa ei tule tarpeeksi edustusjoukkueessa junioristatuksen takia ja junioripelejä pelaamalla tätä statusta ei ilmeisesti saa pyyhittyä pois. Käsittääkseni kyse on loputtomasta noidankehästä, josta ei pääse ulos muuten kuin mestislainalla.

Pidän täysin käsittämättömänä tällaista kommenttia sekä JOUKKUEEN jakamista junioreihin ja muihin.
 
juige

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, Florida Panthers

:D oliko tää joku vitsi vai. A-juniorit on alle 20-vuotiaita. Ja kyllä se vaan muutenkin menee vähän niin että juniori-kategoriaan kuulut ennen kun on tarpeeksi miesten pelejä takana. Pukukopissa on aina pientä leikkimielistä juttua ja nokittelua nuorempien ja vanhempien pelaajien välillä yms. Ei tässä mistään sen kummemmasta kastijaosta ole kyse.. Tämä ketju on kyllä ihan ihmeellinen muutenki..
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
juigen kanssa samaa mieltä mutta onhan tämä ketju tarpeellinen ollut, missä muussa Kaitsun asemasta voitaisiin keskustella kriittisesti?

Nyt alkaa olemaan pelaajamateriaali Mojzisin paluun myötä sitä luokkaa, että alle kuuden sakkiin sijoittuminen on jo selkeä epäonnistuminen valmennusjohdolta.

Viestisi on asiaa muutenkin mutta tähänhän se kiteytyy. Aivan ehdottomasti tällä kalustolla pitää taistella kuudennesta paikasta. Jos jollain maalierolla tai pisteen erolla jäädään seiskaksi niin se on jo sitten semantiikkaa ja paskaa säkääkin osittain mutta yksinkertaistettuna asia on juuri kuten kirjoitat

Nyt vaaditaan lisää. Edessä on kohtapuoliin maaottelutauko ja hyvä tilaisuus kehittää peliä. liikkeellelähtöä omalta alueelta olisi oma toivomus kehitettäväksi osa-alueeksi. Jos saataisiin järkeviä hitaita lähtöjä mukaan, niin mihinkään johtamattomat yhden miehen ylöspuskemiset vähenisivät kivasti.

Hitaampaa lähtemistä, enemmän kiekollisuutta ja pelaajien henkilökohtaisen taitotason mukaista kiekollista peliä haluan itsekin nähdä. Enemmän varianssia tuohon hyökkäyslähtöjen tekemiseen. Jos pullit, frimanit yms. ovat rosterissa jatkuvasti niin ymmärrän tämän että pelityylin kouluttaminen ja sen iskostaminen tukevasti selkärankaan on hankalampaa, mutta ei enää ole siitä kiinni kun tuo puolustus alkaa Liigan mittapuulla olemaan top 3-tasoa. Toisaalta esim. KalPassakin junnupakit ja anttihaloset toteuttavat jätönjättöä tuloksellisesti ihan hyvin, joten liekö Kaitsu edes yrittänyt valmentaa paljoa muuta kuin tuota yhtä-maksimissaan kahta hyökkäykseenlähtö-menetelmää?
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse taas pidin eilen erittäin paljon tuosta, millä vauhdilla peli käännettiin ja parilla (usein aika komeilla ja tarkoillakin) syötöllä oltiin keskiviivan yli ja siis erittäin nopeaan tahtiin. Sitten YV:llä taas käytettiin jonkin verran tuota jätön jättöä jolla avattiin sitä tilaa keskialueella ja päästiin pyörittämään YV:tä. Eilinen matsi oli varsin miellyttävää katseltavaa ja YV toimi siinä missä AV:kin (toki vain yksi kunnon AV ja yksi 30 sekunnin AV, mutta silti liigan kärkijoukkuetta vastaan).
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mene sinä pois. Ei tätäkään matsia Kaitsuun hävitty. Vitun fiksua tulla tänne tunnekuohussa vaatimaan potkuja! Thumbs up!
Totta, tässähän on pelit mennyt ihan perkeleen hyvin ja laitettiin vielä se tulikuuma veskarikin häkkiin. Vieraista tulee jatkuvasti upeita tuloksia ja muutenkin peli kehittyy kokoajan. Varsinkin erikoistilanteissa Tepsi on ollut ihailtavan hyvä. On se Kaitsu ihana!
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tää voi ainakaan huonommin mennä. Pihalle vaan ja tilalle joko Kivi tai vaikka Tamminen.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
...ja laitettiin vielä se tulikuuma veskarikin häkkiin.

Meinaatko että Lassila jaksaa pelata 60 runkosarjapeliä vai? Aika usein on sitä kuumempaa kassaria peluutettu, sillehän Kaitsu ei voi mitään ettei sieltä 2. molarin paikalta löydy "Karhusta".

Muutenkin ihan vitun lapsellinen ja marttyyrinen vastaus.

En ole mikään fanaattinen Kaitsu fani mutta melkoisen säälittävää väittää että tämä Kaitsuun hävittiin, kun pelitapahtumia on hallittu kerrankin suvereenisti. Pitäisikö sen tehdä maalit ja torjunnatkin?!
 
Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ole mikään fanaattinen Kaitsu fani mutta melkoisen säälittävää väittää että tämä Kaitsuun hävittiin, kun pelitapahtumia on hallittu kerrankin suvereenisti. Pitäisikö sen tehdä maalit ja torjunnatkin?!

En tiedä, mutta jostain se kertoo, että TPS häviää AINA vieraissa. Jo toista kautta putkeen. Ja valmentaja on sama.
 
jake64

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja ROKI
Kai Suikkanen > haista pitkä paska > toivottavasti sulla vituttaa > meidän pois potkimat äijät kyykyyttä meitä
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Meinaatko että Lassila jaksaa pelata 60 runkosarjapeliä vai? Aika usein on sitä kuumempaa kassaria peluutettu, sillehän Kaitsu ei voi mitään ettei sieltä 2. molarin paikalta löydy "Karhusta".
Ei tietenkään Lassila jaksa kaikkia pelata, mutta onko sitä Järvistä on pakko peluuttaa vieraissa? Kaitsun aikana ei noi vieraspelit ole ihan lähtenyt, niin sitten laitetaan Järvistä kaappiin ja ihmetellään, että "kui täs taas kävi tälläi?".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös