Semir Ben-Amor Jokereissa

  • 366 294
  • 956
Nimenomaan. Oli varoitettu jo ennakkoon, ja tuossa alussakin annettiin Jakelle vielä mahdollisuus. Ensimmäinen kontakti, tönäisy, oli kyllä takaapäin, mutta ennen hanskaamisen aloitusta herrat kyllä seisovat hetken kasvokkain. Jakelle annettiin tuossa ihan selkeä mahdollisuus. Totta kai olisi sitten voinut Melart laittaa jäitä hattuun, kun toinen ei haasteeseen selvästikään aikonut vastata.
Koitatko saada tästä jotenkin ns. hyväksyttävämmän sillä, että Ruutua oli "varoitettu ennakkoon"? Se on ihan se ja sama, jos hyökkäät haluttoman kimppuun. Itse asiassa se paljastaa, että juttu oli harkittu. Helvetin kovia iskuja se kuitenkin upotti Ruutuun, aivan varmasti tuntui. Silti, niin kauan kuin tätä toimintaansa jatkaa, on se Jokereille hyödyksi. Eiköhän se pikkuhiljaa ala lopettelemaan näitä noutoja - niin tyhmäksi en kuitenkaan usko edes Melartia, vaikka siviilissäkään ei kuulemma ole se terävin veitsi.

Tässäkin mennään todella pahasti ohi aiheen.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Koitatko saada tästä jotenkin ns. hyväksyttävämmän sillä, että Ruutua oli "varoitettu ennakkoon"? Se on ihan se ja sama, jos hyökkäät haluttoman kimppuun. Itse asiassa se paljastaa, että juttu oli harkittu.

Totta kai se on jo astetta hyväksyttävämpää verrattuna siihen, että isketään puun takaa kimppuun. Turha tästä kai on teidän kanssa kinastella, valmista ei tule koskaan. Edelleenkään esimerkiksi sinä et ilmeisesti suostu näkemään Ruudun toimissa minkäänlaista perustetta noudolle. Tietenkään esimerkiksi Filppulan ja Salmen tilanteessa ennakkovaroitus ei olisi muuttanut mitään, koska Filppulan noutoon ei ollut mitään syytä. Tuota viimeistä virkettä en ymmärrä, kai se nyt on ollut koko ajan selvää, että nouto oli harkittu. Käskytyksestä en osaa sanoa, koska voin helposti kuvitella Melartin olleen itsekin aktiivinen asiassa. Sen sijaan Salmen tai Ben-Amorin tilanteissa käskytys taas vaikuttaa todennäköisemmältä.
 
No mitä sitten vaikka olisikin. Mitä on sinun käsityksesi mukaan "käskyttäminen", kuinka usein sitä tapahtuu ja miten se liittyy juuri Ben-Amoriin?

Lähestyin asiaa lähinnä Maikkarin toimittajan kysymyksen kautta, joka Lämsälle esitettiin: käskytitkö sinä tai joku muu vaihtopenkintakaa? Vastaus oli: minä en käskyttänyt. Eikö Lämsä ymmärtänyt kaksitahoista kysymystä kun vastasi vain omasta puolestaan? Ko. vastaus oli erittäin huono Lämsältä ellei sitten halunnut pelastaa tai puolustaa omaa nahkaansa. En tiedä ketä penkin takana oli ko. matsissa mutta jojo,huoltajat,lääkäri voidaan jättää pois takuuvarmasti eli jäljelle ei jää kuin Tomek ja pelin pakkikoutsi. Tomekhan peluutti hyökkääjiä ja 3. valmentaja pakkeja.

Ai mitä sitten? Käskytystä on aina ollut ja sitä tulee myös olemaan jatkossa. Kysymyshän on vain ja ainoastaan vastuusta. Kuka käskee tekemään ja mitä. Näyttöä siihen ei yleensä saada mutta juuri ko. asian takia valmentajillekkin annetaan penaltia. Pelaaja saa kaiken kielteisen huomion kun todellisuudessa käskijän (jota siis koskaan ei ole ollut edes olemassa)olisi kannettava vastuu.
 
Totta kai se on jo astetta hyväksyttävämpää verrattuna siihen, että isketään puun takaa kimppuun. Turha tästä kai on teidän kanssa kinastella, valmista ei tule koskaan. Edelleenkään esimerkiksi sinä et ilmeisesti suostu näkemään Ruudun toimissa minkäänlaista perustetta noudolle. Tietenkään esimerkiksi Filppulan ja Salmen tilanteessa ennakkovaroitus ei olisi muuttanut mitään, koska Filppulan noutoon ei ollut mitään syytä. Tuota viimeistä virkettä en ymmärrä, kai se nyt on ollut koko ajan selvää, että nouto oli harkittu. Käskytyksestä en osaa sanoa, koska voin helposti kuvitella Melartin olleen itsekin aktiivinen asiassa. Sen sijaan Salmen tai Ben-Amorin tilanteissa käskytys taas vaikuttaa todennäköisemmältä.
En suostu näkemään mitään perusteluita, koska niitä ei ole. Ei riitä se perjantain matsi tekosyyksi, jossa Rudi tööttää Pakarista - se ei todellakaan ollut niin törkeä, että siitä pitäisi joku noutaa. Ruutu kärsi jo rangaistuksensa sinä iltana ja HIFK teki jäähyn aikana kaksi maalia, joka on mun mielestäni paras kosto.

Eikä noudon takana voi mitenkään olla viime kauden matsit. Ne vähän niin kuin "meni jo". Tässä nyt pistetään tätä noutoa sen kuuluisan, mutta Sm-liigassa olemattoman koodiston piikkiin. Se on täyttä paskaa suoraan sanottuna, koska sitä ei HIFK, ei Jokerit, eikä mikään muukaan joukkue kunnioita. Sm-liigan tappelusäännöillä koodisto on mahdoton.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En suostu näkemään mitään perusteluita, koska niitä ei ole. Ei riitä se perjantain matsi tekosyyksi, jossa Rudi tööttää Pakarista - se ei todellakaan ollut niin törkeä, että siitä pitäisi joku noutaa. Ruutu kärsi jo rangaistuksensa sinä iltana ja HIFK teki jäähyn aikana kaksi maalia, joka on mun mielestäni paras kosto.

No edelleen viime kausikin vaikuttaa, haluttiin sitä tai ei. Totta kai se nostaa vastustajassa kierroksia, kun Ruutu tekee temppujaan illasta toiseen vastaamatta teoistaan koskaan. Siinä olet varmasti aivan oikeassa, että HIFK:n kannalta olisi parempi jättää kaverin hommat vähän pienemmälle huomiolle.

Tämä koodisto on nyt saanut ihan maagiset mittasuhteet. Eihän se nyt mikään tarkka toimintaohje ole, vaan tällainen epämääräinen maan tapa. Jatkossakin näitä jatkuvasti toisten terveyden vaarantavia tai muuten harmaalla alueella(kyykkäilyt,feikkihaut,provosointi) pelaavia tullaan muistuttelemaan.
 
Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Mikael Granlund sikailee - Jokerit-HIFK 28.1.2011 - YouTube
(linkki vie youtubeen)

Olisiko HIFK kannattajien mielestä ollut reilua tuon tilanteen jälkeen, että esim Jarkko Ruutu oliko käynyt haastamassa Granlundin tappeluun ja jollei olisi suostunut niin alkaa väkisin takaapäin takomaan päähän?

EDIT: oho tulipas vahingossa väärään ketjuun : Modet voi siirtää
 
Viimeksi muokattu:

Viuhahtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Pittsburg Penguins, Charlestown Chiefs.
Mikael Granlund sikailee - Jokerit-HIFK 28.1.2011 - YouTube
(linkki vie youtubeen)

Olisiko HIFK kannattajien mielestä ollut reilua tuon tilanteen jälkeen, että esim Jarkko Ruutu oliko käynyt haastamassa Granlundin tappeluun ja jollei olisi suostunut niin alkaa väkisin takaapäin takomaan päähän?

EDIT: oho tulipas vahingossa väärään ketjuun : Modet voi siirtää

Tästä on tainnut olla jo keskustelua aiemminkin, mutta minun mielestäni yksittäinen "sikailu" tai typerä taklaus tms ei vielä oikeuta kenenkään noutoon / muistutukseen. Noita aina sattuu nopeassa, fyysisessä ja aggressiivisessa lajissa nimeltä jääkiekko.
Eri asia on sitten pelaajat, jotka jatkuvasti jättävät kunnioittamasta vastustajaansa kyykkimisillä, selkään taklauksilla jne.
 
Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Tästä on tainnut olla jo keskustelua aiemminkin, mutta minun mielestäni yksittäinen "sikailu" tai typerä taklaus tms ei vielä oikeuta kenenkään noutoon / muistutukseen. Noita aina sattuu nopeassa, fyysisessä ja aggressiivisessa lajissa nimeltä jääkiekko.
Eri asia on sitten pelaajat, jotka jatkuvasti jättävät kunnioittamasta vastustajaansa kyykkimisillä, selkään taklauksilla jne.

Montako sikailua Mäntylä oli tehnyt ennenkuin sai "TERVETULOA STADIIN" mainoskampanjan pystyyn sekä tämän apinan niskaansa?

Tässä "koodistossa" on ilmeisesti joku luku montako sikailuja tarvitaan, että saa käydä noutamass/muistuttamassa. Veikkaisin, että hifkillä on palkattu joku henkilö vartevasten pitämään näistä kirjaa.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
IFK-kannattajien tulisi myöntää ainakin se, että tämä teidän koodistonne on teidän ihan oma juttunne, jota ei edes NHL:ssä käytetä. Milloin viimeksi joku pelaaja, missä tahansa, on noutanut vastustajan suurimmaksi osaksi edellisen kauden tapahtumien vuoksi?

Tämä teidän koodistonne on ihan paskaa, teillä on valta omasta mielestänne syyttämiseen, tuomitsemiseen ja toimeenpanoon, tiedättekö mitä? Juuri näin tapahtui Peltosenkin tapauksessa. Peltonen valittiin vastaamaan IFK:n törttöilystä, syytettiin ja tuomittiin. Ainoa pieni detalji näiden tekojen välillä on se, että Melart ilmoitti saman vaihdon aikana aikeistaan ja Ville on maineeltaan herrasmiespelaaja toisin kuin Ruutu. Kylläpä on joo todella mahtava ero. Näyttää jopa siltä, että näiden pahoinpitelyjenkin suhteen lopputulos oli lähes sama, Ruutu sai ruhjeita naamaan ja Peltonen huilaa pari päivää varmuuden vuoksi.

Teidän todellakin kuuluisi hävetä tälläisten juttujen esittämisen takia, tälläiset naurettavat IFK-koodistot ovat vain tekosyy barbarismille.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Montako sikailua Mäntylä oli tehnyt ennenkuin sai "TERVETULOA STADIIN" mainoskampanjan pystyyn sekä tämän apinan niskaansa?

Kyllä niitä törkeitä temppuja oli melko monta Tuukalla alla ennen tuota episodia. En muista tarkkaan kuinka monta, enkä viitsi edes ruveta tarkistamaan. Tuon episodin jälkeen ne kyllä ainakin vähenivät tai loppuivat jopa kokonaan.
 
Nick Neim

Jäsen
Koska mitään koodistoja ei enään näytä jääkiekossa olevan, toivon vilpittömästi Melartin hyökkäävän seuraavaksi haluttoman Jokereiden maalivahdin kimppuun. Ja luonnollisesti Märkä-Simo hoitelee kakkosvahdin pois tieltä. Kaikki on tehtävä voittaakseen, kuten joku Ässäfani(?) jossain jo aikaisemmin huuteli.

Sen jälkeenhän HIFK-fanit voivatkin naureskella, kuinka Melart ja Liivik pelaa aina samalla tavalla, eikä heitä kiinnosta mitä muut ajattelevat.

Ja ei, en katso tilannetta kumpienkaan lasien takaa. Mutta joku vitun raja tuolla kaukalossa on oltava, kunnioitukseen liittyen. Naurettavaa.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Montako sikailua Mäntylä oli tehnyt ennenkuin sai "TERVETULOA STADIIN" mainoskampanjan pystyyn sekä tämän apinan niskaansa?

Tähän ei tarvitse sanoa kuin, että monta. Vähän väliähän ukko oli tuolloin otsikoissa kyseenalaisten taklauksien takia. HIFK-matsin jälkeen ne loppuivat aikalailla siihen niin.
 
Masentaja

Jäsen
Koska mitään koodistoja ei enään näytä jääkiekossa olevan, toivon vilpittömästi Melartin hyökkäävän seuraavaksi haluttoman Jokereiden maalivahdin kimppuun.

Johan Eriksson tjsp esteli Tuohimaan vaihtoon menoa kun hifkille tuli siirretty rangaistus. Se se on reilua hommaa myös.
 
winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johan Eriksson tjsp esteli Tuohimaan vaihtoon menoa kun hifkille tuli siirretty rangaistus. Se se on reilua hommaa myös.

Et näe mitään eroa asioiden välillä...?

Okei. Jatka vaan samaa rataa, hyvä tulee.
 
Nick Neim

Jäsen
Johan Eriksson tjsp esteli Tuohimaan vaihtoon menoa kun hifkille tuli siirretty rangaistus. Se se on reilua hommaa myös.

Esteli? Mitä vitun neiteilyä toi on. Luonnollisesti kaikki pitää tehdä voittaakseen, joten homma helpottuu huomattavasti jos saadaan kassari vemppalistalle. Mieluiten molemmat, silloinhan se helppoa olisi. Koodistothan voidaan teidän mukaanne tunkea vaikka perseeseen, joten teidän puolelta ei mitään paheksuntaa pitäisi tulla. Vaikka sama itkuhan täällä silloinkin olisi käynnissä, "kuinka moraalitonta touhua" kyseinen episodi olisi. Vaikka kyllä Jarkko niin saisikin tehdä.

E: Ja muutenkin... Aika huikea haku. Puhun maalivahdin loukkaannuttamisesta (ja jos ei vieläkään joku valopää ole ymmärtänyt, en tätä todellakaan toivo) niin kaveri itkee jostain maalivahdin estelystä. Tuohimaa ja Jokerit varmasti kärsivät tuosta tapauksesta. Yksi vai kaksi sekuntia?
 
Masentaja

Jäsen
Menkääs nyt sinne omalle hiekkalaatikollenne. HIFK on näitä harrastanut, että loukkaannutetaan tai "noudetaan" omalle joukkueelle epämieluisa pelaaja pois jotta oma homma helpottuu. Enkä oikeasti edes yllättyis jos tahallaan kolattais veskari. Ihan sama, menkää pois. Tulkaa takasin kun on jotain asiaa. Nää jutut alkaa kiertää kehää ja sinkoilee siitä niin ulkoavaruuteen, pois asiayhteydestä että joo. Veikkaisin että kaikki sanottava, tähän asti tiedossa ollut asia on käsitelty jo. Niin täällä kuin tuolla teidänkin hiekkalaatikon nurkkauksessa. Nyt kannattaa pestä ne naapurin kakaran heittämät hiekat pois silmistä ja mennä nukkumaan. Olikos HIFKillä peli tänään? Menkää puimaan sitä.
 
Nick Neim

Jäsen
Menkääs nyt sinne omalle hiekkalaatikollenne.

Ja ei, en katso tilannetta kumpienkaan lasien takaa. Mutta joku vitun raja tuolla kaukalossa on oltava, kunnioitukseen liittyen. Naurettavaa.

Heti ensimmäisessä viestissäni. Mitä ihmettä teen San Josen kausiketjussa?? Tosin, jos lukutaito on tuollaista, en ihmettele miksi nämä keskustelut junnaa paikallaan.

Muutenkin suhteellisen käsittämätöntä, kuinka joku käskee lähtee menemään keskustelupalstalla. Jos sulla ei ole mitään kommentoitavaa (ja sen tosiaan huomaa, ettei ole) kannattaa varmaan olla kirjoittamatta. Joku muu näet voi vastata ihan asiapitoisella tekstillä. Valitettavasti kaikki eivät siihen(kään) pysty.
 
kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koska mitään koodistoja ei enään näytä jääkiekossa olevan, toivon vilpittömästi Melartin hyökkäävän seuraavaksi haluttoman Jokereiden maalivahdin kimppuun. Ja luonnollisesti Märkä-Simo hoitelee kakkosvahdin pois tieltä. Kaikki on tehtävä voittaakseen, kuten joku Ässäfani(?) jossain jo aikaisemmin huuteli.

Mä taas en todellakaan toivo ja en myöskään halua, että näitä koodistoja käytetään oikeutuksena toimimaan kaukalossa miten itse parhaaksi näkee. Jos "märkäsimot" eivät itse ymmärrä, ettei toisen pahoinpitely ole hyväksyttävää käytöstä, estojen pitäisi tulla puolueettoman tahon määräämien rangaistusten kautta, ei koodistosta, josta jokaisella on oma mielipide.

En vieläkään pysty ymmärtämään miten tämän koodiston perusteella on sallittua toimia. Jos Melart olisi saanut kunnon osuman vaikkapa Mäntylään, tyrmännyt tämän ja saanut lyömään päänsä jäähän yhtä pahoilla tai pahemmilla seurauksilla kuin mitä Peltonen nyt kärsi, olisi asia ollut ok kun nouto oli oikeutettu? Näinhän ei missään tapauksessa voi käydä? Noutajan tulee lyödä, mutta ei kuitenkaan silleen oikeesti että voisi jotain sattua?
 
Sä siis vakavissasi väität, ettet näkisi eroa ylläkuvatun ja tämän Ben-Amor - Peltonen hässäkän kanssa?

Koodistosta - kuten totesitkin - on jokaisella hieman eriävä käsitys. Silti yksi asia on yhteinen, liittyen tähän "koodistoon". Koodiston mukaan vastustajaa tulee kunnioittaa. Vastustajan kunnioituksen myötä maalivahdin ajelut, kyykistelyt, sylkemiset, keihästämiset yms. raukat temput ovat jääneet vähemmälle. Tämä sen takia, koska pelaaja kunnioittaa kanssapelaajiaan. Sen takia en suostu ymmärtämään, miksi sellaista pelaajaa (Ruutu) pitäisi kunnioittaa, kun hän ei kunnioita muita. Ja tästä päästäänkin tähän IFK-Jokerit ikuisuusväittelyyn. Ruutu hoitaa vain rooliaan, on paras roolissaan, Melart tekee raukkamaisesti, vaikka kyseinen tehtävä lieneekin Melartin rooli.

Tästä Ruutu - Melart -hässäkästä päästäänkin itse aiheeseen, elikkäs Ben-Amorin päällekarkaukseen. Ero esimerkissäsi ja tässä tapauksessa on siinä, annetaanko vastustajalle mahdollisuus puolustautua. Kukaan ei voi väittää, että Peltoselle annettiin. Mäntylälle annettiin, ja Mäntylähän selättikin Melartin. On todellista piittaamattomuutta vastustajaa kohtaan, mikäli kyseessä on yksipuolinen hyökkäys.

Ja kuten jo totesin, tämä ilman värilaseja. Siitä huolimatta sympatiseeraan enemmän Peltosta, joka tahtomattaan joutui pahoinpidellyksi. Ruutu sai sitä mitä tilasi.
 
kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sä siis vakavissasi väität, ettet näkisi eroa ylläkuvatun ja tämän Ben-Amor - Peltonen hässäkän kanssa?

Missä mä oon väittänyt ettei tilanteilla ole eroa? Ben-Amor tuli tilanteeseen paljon enemmän puskista kuin mitä mun muistikuvat Mäntylän noudosta on. Kysymys olikin, että olisiko Mäntylän nouto ollut tän mystisen koodiston mukaan oikeutettu, jos seuraukset olisivat olleet samat tai pahemmat? Kyllä vai ei? Mihin se raja vedetään kuinka kovaa saa lyödä? Melart oli siis ilmeisesti oikeutettu noutamaan, kun ei kyennyt satuttamaan enemmän ja joutui selätetyksi? Mitään riskiä ei ollut, että olisi käynyt pahemmin?

Mun mielestä pelaajien keskinäinen kunnioitus pitäisi näkyä siinä, että tällaisia noutoja ei tapahdu. Jos Mäntylä on taklannut likaisesti, tulisi tälle antaa näistä teoista tuntuva pelikielto, ei mitään yhden pelin hyssyttelytuomiota. Tämän jälkeen ei kenelläkään pelaajalla (tai seuralla) saa olla valtaa ottaa oikeus omiin käsiinsä. Seurauksena on pahimmillaan vain koston kierre, jossa joku alkaa venyttää tätä koodia niin pitkälle, että seuraukset ovat oikeasti pahat.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vaikka kuinka hokee, että koodisto on paskaa, niin siellä se vaan taustalla vaikuttaa. Ihan sama kaikilla muillakin aloilla. Jos käyttäydyt jatkuvasti vastoin työyhteisön kirjoittamattomia sääntöjä, muut alkavat katsoa kieroon. Vittu taas tuo vetää simona kahvia, vaikka ei koskaan laita kassaan mitään. Kyllä jääkiekossa pätee ihan samat säännöt.

Ja vaikka siis totesin Melartin noudossa tiettyjen teon oikeutuksen takaavien ehtojen täyttyneen, niin totta kai olisi toisinkin voinut toimia. Varmastikaan valittu linja ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjoitin jo aiemmin, että monessa kohtaa molemmilla joukkueilla olisi ollut mahdollisuus toimia toisin, ja katkaista kierre. Todella tyhmää silti olettaa, että Ruutu voisi jatkaa perseilyään ilman, että muut pelaajat alkavat hänen toimiinsa ennen pitkää puuttua. Kaveri luo ihan tietoisesti näitä jännitteitä, ja aina silloin tällöin ne purkautuvat. Kestäköön hän ja kannattajansa myös seuraukset. Minä kestän kyllä Peltosen tapauksenkin. Ei se silti poista sitä tosiasiaa, että kyseessä oli harvinaisen törkeä ja raukkamainen teko, jossa muistutukset menivät ihan väärään osoitteeseen.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Tästä Ruutu - Melart -hässäkästä päästäänkin itse aiheeseen, elikkäs Ben-Amorin päällekarkaukseen. Ero esimerkissäsi ja tässä tapauksessa on siinä, annetaanko vastustajalle mahdollisuus puolustautua. Kukaan ei voi väittää, että Peltoselle annettiin. Mäntylälle annettiin, ja Mäntylähän selättikin Melartin. On todellista piittaamattomuutta vastustajaa kohtaan, mikäli kyseessä on yksipuolinen hyökkäys.

Ja kuten jo totesin, tämä ilman värilaseja. Siitä huolimatta sympatiseeraan enemmän Peltosta, joka tahtomattaan joutui pahoinpidellyksi. Ruutu sai sitä mitä tilasi.

Veikkaan, että tämän ET-ottelun tuloksena ns. noutoihin tullaan jatkossa suhtautumaan huomattavasti tiukemmalla kädellä. Spontaanit tappelut sen sijaan välittömästi jonkun tietyn tilanteen jälkeen kuuluvat lajiin, jossa adrenaliinitaso on korkea ja peli muutenkin fyysinen.

Kosto-mentaliteetti olisi mielestäni hyvä kitkeä kokonaan pois, koska sen logiikka ei kestä syvempää tarkastelua. Jos on jäänyt jotain hampaankoloon, niin esim. sääntöjen mukaiset kovat taklaukset olisivat huomattavasti terveempi keino. Näitä ns. tilintasaustappeluja puolustellaan sillä, että eihän niissä koskaan mitään tapahdu ja ne ovat sellaista kukkotappelua. Jos kyse on vain riitistä, että "näin kuuluu toimia kun tilit tasataan", niin eikö olisi järkevää keksiä joku väkivallaton vaihtoehto? Nyrkkitappelussa, myös luistimilla, on aina se vaara, että joitan tapahtuu oikeasti. Nyrkki esim. napsahtaa niin pahasti, että pelaaja katuu niin pahoin, että murtaa kallonsa. Näinkin on käynyt ihan ammattilaistenkin otellessa.

Se on erikoista, ettei HIFK ymmärrä sitä, että Ruutu on kuumentaja ja ärsyttäjä. Ruudun tarkoituksena on laittaa HIFK:n pasmat sekaisin ja siinä hän on onnistunut täydellisesti. HIFK:n paras lääke Ruutuun olisi hänen täydellinen huomiotta jättäminen, pelin pistäminen kuntoon ja Jokerien voittaminen. Nythän Ruutu oikein nauttii, kun Peltosta ja Söderholmia myöten HIFK kiehuu hänen takiaan ja keskittyminen menee epäolennaisuuksiin. Ruutu tuntee liian hyvin HIFK:n brändin ja osaa iskeä juuri oikeisiin kohtiin. Ja mitä HIFK oikein kuvittelee Ruudusta? Että tarpeeksi häntä lyömällä saadaan ne rottaominaisuudet pois vai?
 
Terveis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toiset haluaa että hommat hoituu kirjoitettujen sääntöjen mukaan, toiset jonkun ihme koodiston... Täytyy myöntää että itse kuulun ensimmäiseen kategoriaan. :<
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Se on erikoista, ettei HIFK ymmärrä sitä, että Ruutu on kuumentaja ja ärsyttäjä. Ruudun tarkoituksena on laittaa HIFK:n pasmat sekaisin ja siinä hän on onnistunut täydellisesti.

Tämähän on täydellistä Jokereiden näytöstä, IFK lähti taistelemaan perinteiden mukaan, ja meni niin täydellisesti ansaan, että täytyy oikein ihmetellä. Kekäläinen pisti Ben-Amorin täydentämään IFK:n sekasorron Matikais-gaten jälkeen, ja IFK tuskin toipuu tästä persraiskauksesta ennen joulua.

Harvoin noin röyhkeää ja täydellistä vastustajan nöyryyttämistä on missään palloilulajissa nähty.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka kuinka hokee, että koodisto on paskaa, niin siellä se vaan taustalla vaikuttaa. Ihan sama kaikilla muillakin aloilla. Jos käyttäydyt jatkuvasti vastoin työyhteisön kirjoittamattomia sääntöjä, muut alkavat katsoa kieroon. Vittu taas tuo vetää simona kahvia, vaikka ei koskaan laita kassaan mitään. Kyllä jääkiekossa pätee ihan samat säännöt.
.

HIFK:n koodisto on paskaa, koska se pätee vain HIFK:ssa. Muussa tapauksessa kykenet esittämään tapauksen / tapauksia, missä todellakin noudetaan pelaaja (1) suurimmaksi osaksi edellisen kauden näyttöjen perusteella, (2) rusikoidaan loppuun asti, vaikka noudettava ei vastaa mitenkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös