Savuhässäkkä JYP - Jokerit matsissa la 31.1.2009

  • 91 228
  • 595
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Off-topic:
Yleisesti vääristynyt kuva yhteiskunnan ja yksilön vastuusta on näköjään todella laajalle levinnyt. Jopa aikuiset ihmisetkin ovat kaikin mahdollisin keinoin tekemässä lapsellisia tempauksia, joilla vaarantavat toisten terveyden ja vielä kaupan päälle vältelevät rangaistusta. Perkele jos on tarpeeksi miehekäs sen savun sytyttämiseen, niin tulisi olla tarpeeksi miehuutta myös kantamaan seuraukset.
En näe mitään pahaa kollektiivisessa rangaistuksessa. SM-Liiga pystyy halutessaan sen toteuttamaan hyvinkin helposti. Näin myös keskenkasvuiset sukupuolielinMarkot oppivat että elämä ei ole reilu, jos pahantekoa ei estä, se hupikin loppuu (tosin normaalisti tämä kai pitäisi oppia jo varhaisessamurrosiässä). Terveisiä tälle todella, todella lapselliselle "aikuistenkerholle". Näyttää pahasti siltä että teette rakastamallenne? lajille enemmän pahaa kuin hyvää. Olen sympatiseerannut Jokerien fanitoimintaa, mutta arvon fanien ja RY:n toiminta käänsi sen sääliksi ja lieväksi myötähäpeäksi. Kyllä taas kelpaa kertoa seuraavansa aktiivisesti jääkiekkoa, olevansa fani.

Jatketaan otsikon vierestä ylläolevan ansioituneen kirjoituksen innoittamana.

Nykyään tuntuu enenevissä määrin olevan vallalla käsitys, että kerran pääsylipun maksettuaan on oikeutettu tekemään mitä lystää, ts. pilkkaamaan kanssaihmisiä, käyttäytymään törkeästi ja särkemään paikkoja.

Mistä tällainen tunne yksilölle tulee? Tokihan joukossa tyhmyys tiivistyy, ja kun vieruskaveri tekee jotakin, pitää itse tehdä vielä vähän enemmän. Mutta että vielä puolustellaan tekijää ja sinisin silmin todetaan asian olevan täysin ok ja harmitonta? Missä on näiden ihmisten todellisuudentaju ja vastuu ympäristöstään? Enkä nyt tarkoita viherpiiperrystä vaan ylipäätään ihmisen vastuuta ympäröivän maailman turvallisuudesta.

Tällainen toiminta ei kuulu mihinkään kulttuuriin eikä sillä edistetä lajin, kannatuksen, hengen tai voittamisen kaltaisia asioita. Sillä saatetaan saada hetkellinen arvostus kapeakatseisten psykopaattien joukossa, mutta tajunnan tason noustua ajatukset muuttuvat.

Uskon, että porukan johdosta löytyy viisaita ja kaukokatseisia henkilöitä, jotka ilmiantavat savuttelijan. Näin edistettäisiin katsomoturvallisuutta ja annettaisiin positiivinen ja tuomitseva signaali järjestävän yhdistyksen taholta.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Nyt kyllä lasket suustasi aika sammakoita. Mitä väliä sillä on minkälainen kampaus jollain järkkärillä on tai onko hänellä nenässä koruja tai silmäkulmassa lävistys.

Kyllä tuo on palvelu"ammatti" ja siinä pitää näyttää edustavalta. Tai ei välttämättä edustavalta, kunhan ei nyt miltään vaimonhakkaajalta joka on revitty matsiin suoraan lähimmästä räkälästä.

No jos JYP haluaa antaa kuvan että heille pääsevät järjestysmiehiksi kaikki irokeesit suoraan katuojasta, niin mikäs siinä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Täytyy kyllä sanoa, että annat itsestäsi aika lapsellisen kuvan arvostelemalla ihmisen ammattitaitoa ulkonäön perusteella. Kuulut ilmeisesti schollkoulukuntaan...
 
Suosikkijoukkue
AIK
puoliväliheikki ja Tommy,

Kyseinen henkilö ei ole ammatissa. Toistan: järjestyksenvalvoja jääkiekko-ottelussa ei ole ammatti. Heille järjestetään järjestysmieskoulutus, tämä on edellytyksenä kun julkiselle tapahtumalle lupia haetaan.
Joo, mutta myös ammatikseen järjestyksenvalvojina toimivia löytyy tästä maasta vaikka kuinka vitusti. Ja osa niistä on vielä oikeasti ammattitaitoisia, mm. Hartwall Areenalla näitä on lätkämatseissa näkynyt.

Täytyy kyllä sanoa, että annat itsestäsi aika lapsellisen kuvan arvostelemalla ihmisen ammattitaitoa ulkonäön perusteella. Kuulut ilmeisesti schollkoulukuntaan...

Kyllä mun mielestä kaikissa palveluammateissa, puhumattakaan juurikin ammatista, jossa toimitaan auktoriteetin asemassa, se siisti ulkoinen olemus on ihan perusasia, joka kertoo siitä että sä arvostat omaa työtäs ja suhtaudut siihen sen ansaitsemalla vakavuudella. Osa ammattitaitoa sekin. Ihan yks vitun hailee heilutteletko täällä sen takia scholl- tai vaikka Hitlerkortteja....
 
Viimeksi muokattu:

temmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
kärpät
Tuohon vaatimukseen omaan katsomon osaan varmaan kaikki suostuisi jos sinne menevät katsojat ostavat koko katsomon osan. Tämä ei tietenkään voi olla parhailta paikoilta, ellei katsojat halua ihan kausikortteja sinne katsomonosaan. Haluaako joku faniryhmä koko vaikka 200 henkeä ostaa 500 katsojan liput? Todennäköisesti ei. peiliin katsomalla tästäkin pitäisi selvitä ja hieman järkeä lisää päähän, jos ei löydy niin sitten pitää viihtyä jossain muualla. Isoja rangaistuksia vain hölmöilijöille, ei mitää 240€ sakkoa.
Hiukan vois muutamat kans miettiä onko sillä väliä miltä järkkäri näyttää vai hoitaako se työnsä hyvin. joko aikuiseksi vois harkita tai siirtymistä 2000 luvulle!
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Aamun Hesarissa on isokuva kun järkkärit taluttavat erästä katsojaa kiltisti hallista ulos. Taustalla on Jokerikatsomo, joten voi olla että ko. katsoja on juuri poistettu tuosta katsomosta. Kuva on sen verran hyvä, että siitä kyllä tunnustaa useammankin henkilön.

Ja hauskaa on se että kuvassa keskellä näkyvä jamppa ei todellakaan ollut se kuka savupommin laittoi. Uskon koska matsin jälkeen vakuutti sen jälkeen kun poliisit päästivät pois pudesta takaisin kotimatkalle Jokeridösään. Nyt voisi sanoa että onneksi itse olin tapahtuman aikaan päätybaarissa kun on omakohtaisiakin kokemuksia että matseista lähtee yöksi putkaan täysin ilman syytäkin...

Jyväskylässä järjestysmiesten piti käydä vain joku poimimassa sen takia että näytetään liigan turvallisuusosastolle että Jyväskylässäkin toimitaan. No onneksi oli toimittu sen verran että Jyp-lippispäinen järkkäri ja maalienjuhlija ei enää vierasfanien edessä ollut provosoimassa.

Iltalehti kirjoitti:
Jyväskylän jäähallissa viime lauantain ottelussa paloi savupommi Jokerien fanikatsomossa. Pommin sytyttäjä on alustavasti jäljitetty ja JYP on laatimassa asiasta rikosilmoituksen.

- Poliisit ovat tehneet useita kuulusteluja. Niiden perusteella näyttää siltä, että alusta asti pääepäiltynä ollut mieshenkilö olisi välikohtauksen aiheuttaja, JYP:n markkinointijohtaja Kari Tyni sanoi Keskisuomalaiselle.

Tekijä siis oli lopulta se sama jannu. Tuon Diesel:n kuvauksen perusteella Jyväskyläläiset silminnäkijät olivat siis alunperin ilmiantaneet myös kaverin. Case is closed.
 
Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Tekijä siis oli lopulta se sama jannu. Tuon Diesel:n kuvauksen perusteella Jyväskyläläiset silminnäkijät olivat siis alunperin ilmiantaneet myös kaverin. Case is closed.
Kannattaa miettiä kahdesti ennenkuin noita viestejä lähettää eikä tuomita eilisen Keskisuomalaisen juttujen perusteella mistä tuo Iltalehden artikkeli oli. Mm. nimimerkki Nismo kertoi eilen jyväskyläläisten "silminnäköijöiden" todistuksista: "En mä sitä tilannetta nähnyt mutta kaikkihan sen tietää että toi se oli..".

Eiköhän tuon kyseisen jannun maine vielä puhdistu ja Hesarin kuvakin on juttujen mukaan lähdössä Julkisen sanan neuvostoon. Suoraan sanottuna vituttaa kyseisen jannunkin puolesta jos ja kun syytön asiaan on.

edit: lisätty linkki viestiin
 
Viimeksi muokattu:

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Kyllä tuo on palvelu"ammatti" ja siinä pitää näyttää edustavalta. Tai ei välttämättä edustavalta, kunhan ei nyt miltään vaimonhakkaajalta joka on revitty matsiin suoraan lähimmästä räkälästä.

No jos JYP haluaa antaa kuvan että heille pääsevät järjestysmiehiksi kaikki irokeesit suoraan katuojasta, niin mikäs siinä.

Mies, jolla on irokeesi

Sama mies wikipediassa, nimi googleen jos et usko.

Korjaa jos olen väärässä, mutta hän tuskin asuu katuojassa. Tervetuloa 2000-luvulle, täällä on kivaa.

On naurettavaa lähteä järjestysmiesten pätevyyttä ulkonäön perusteella arvioimaan. Lisäksi on naurettavaa niputtaa ihmisiä ulkonäön perusteella yhteiskuntaluokkiin, kuten aiemmassa viestissäsi teit.

Itse tapauksesta, toivon todella että Eteläpääty ry ei lähde turhaan suojelemaan syyllisiä, riippumatta täysin siitä onko nykyhetken pääepäilty sitä myös tulevaisuudessa. Jokerifanien maine ei kestä enää tällaisia tapauksiakaan, jos päälle vielä lätkäistään rikollisen/rikollisten suojelua, niin voi olla tosiaan ongelmia noilla vierasmatkoilla ihan riittävästi. Ja tosiaan, puhun vain maineesta, en henkilöistä.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Emme voi. Kuten kirjoituksista ilmenee, saatiin epäilty (huom. - ei syyllinen) kiinni silminnäkijöiden perusteella.

Siksi olin ovela ja kirjoitinkin disclaimer-mielessä sanan "toistaiseksi" suluissa.

Jääkiekko on Suomen suosituin sarja ja mm. JYP pelaa sen pääsarjassa menestyksekkäästi. Silti näinkin tärkeät työt hoidetaan harrastelijapohjalta makkarapalkalla. Huvitti myös joku irokeesikampauksella varustettu järkkäri joka näkyi kuvissa. Ensinnäkään, kenelläkään ei saisi olla tuollaista kampausta ja varsinkaan henkilöllä joka työskentelee julkisesti.

Näin vahvalle, ennakkoluulottomalle ja ennenkaikkea avarakatseiselle näkemykselle on pakko nostaa hattua ja kumartaa syvään.

Hyvä ja hieno esimerkki vahvasta dosentti tason ana lyysistä.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Kannattaa miettiä kahdesti ennenkuin noita viestejä lähettää eikä tuomita eilisen Keskisuomalaisen juttujen perusteella mistä tuo Iltalehden artikkeli oli. Mm. nimimerkki Nismo kertoi eilen jyväskyläläisten "silminnäköijöiden" todistuksista: "En mä sitä tilannetta nähnyt mutta kaikkihan sen tietää että toi se oli..".

Itse toivon, että viranomaisille olisi parempia lähteitä tutkinnalle kuin paikalliselta silminnäkijältä/todistajalta sivusta kuultua.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kyllä tuo on palvelu"ammatti" ja siinä pitää näyttää edustavalta. Tai ei välttämättä edustavalta, kunhan ei nyt miltään vaimonhakkaajalta joka on revitty matsiin suoraan lähimmästä räkälästä.

No jos JYP haluaa antaa kuvan että heille pääsevät järjestysmiehiksi kaikki irokeesit suoraan katuojasta, niin mikäs siinä.

Niin no no niin. No saakos järjestyksenvalvoja sitten olla kalju ? Pitääkö hänellä olla siististi kammattu tukka jossa jakaus on keskellä =). Vitsi :)
Mielestäni henkilön ulkomuoto tai hiustyyli ei voi eikä saa olla este sille että häntä ei valita tiettyyn toimenkuvaan.
Ja jokainenhan voi lähteä sinne kurssille kurssittamaan itsensä järkkäriksi. Kukaan ei sitä estä.
 
Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
[Itse tapauksesta, toivon todella että Eteläpääty ry ei lähde turhaan suojelemaan syyllisiä, riippumatta täysin siitä onko nykyhetken pääepäilty sitä myös tulevaisuudessa. Jokerifanien maine ei kestä enää tällaisia tapauksiakaan, jos päälle vielä lätkäistään rikollisen/rikollisten suojelua, niin voi olla tosiaan ongelmia noilla vierasmatkoilla ihan riittävästi. Ja tosiaan, puhun vain maineesta, en henkilöistä.

Miksi Eteläpääty ry suojelisi murhaajasta seuraavaa rikollista, kun juuri sen takia olisi porttikielo tulossa, kun tekijää ole saatu selville (on siinäkin syy).
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ei sen kurssin käyminen ketään ammattilaiseksi tee.

Ja kyllä mun mielestä ammateissa, joissa sulla pitäis olla jonkunasteinen auktoriteetti, ulkoinen olemus tulis olla kans siisti.
Vai miltä näyttäis poliisi irokeesissa ja naama täynnä lävistyksiä?

Jos se olisi vielä tatskattu joidenkin alkuasukkaiden sotamaalauksen tyyliin, voisi käydä niin, että jäis kalapuikkopojilta savut sytyttelemättä ja näkisivät painajaisia polot vielä viikonpäästäkin. Eli toimii.

Minun mielestä on ihan sama miltä kukakin näyttää, pääasia että homma sujuu kun perseenhaistelu.

Eikös tän tasapäistämisen pitäny kuulua demareille, niinkuin media on meitä puoleettomasti jo reilun vuosikymmenen opettanut, vaikka mistäs minä tiedän, vaikka yllekirjoittanut demari olisikin.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jääkiekko on Suomen suosituin sarja ja mm. JYP pelaa sen pääsarjassa menestyksekkäästi. Silti näinkin tärkeät työt hoidetaan harrastelijapohjalta makkarapalkalla. Huvitti myös joku irokeesikampauksella varustettu järkkäri joka näkyi kuvissa. Ensinnäkään, kenelläkään ei saisi olla tuollaista kampausta ja varsinkaan henkilöllä joka työskentelee julkisesti.

:D
Tästä sai päivän parhaat naurut!
Irokeesi, kalju, tai pv-siili jne. ne nyt vaan on aina kuuluneet osana kontrolli ammattia ja tulee kuulumaan ja helvetin hyvä niin, koita Tommy elää asian kanssa koska ne ei häviä varmaan koskaan.
Erilaiset korut tai lävärit, niissä minun kanta on työturvallisuus eli sen takia niitä ei pitäisi olla mutta tällä tasolla niistä päättää vielä edelleenki se kantaja. Mutta muuten kannallani ei ole mitään merkitystä mitä tulee jv:n jos hänellä sattuisi sellainen olemaan.

puoliväliheikki ja Tommy,

Kyseinen henkilö ei ole ammatissa. Toistan: järjestyksenvalvoja jääkiekko-ottelussa ei ole ammatti. Heille järjestetään järjestysmieskoulutus, tämä on edellytyksenä kun julkiselle tapahtumalle lupia haetaan.

Kommentoin sen verran että jos katsotaan yksityistä turvallisuusalaa niin aika monelle tuo jv:na oleminen on työ, mutta usein kakkostyö. Sitä tehdään sen päätyön ohessa joka sekin saattaa olla hyvinkin turvallisuuteen liittyvää, koska jv:a koulutus saadaan yhä useammin vaikkapa muun pitkän turvallisuusalan tutkinnon ohessa. Joten kyllä se osalle aika lähelle ammattia menee, mutta se laki minkä alla toimitaan vaihtuu jos verrataan jääkiekkotapahtumaa tai sitten järjestyslain alaista järjestyksenvalvontaa, joista viimeksi mainittu onkin sitten jo ihan puhdasta ammattitoimintaa.

Palatakseni viestienne muuhun sisältöön, en viitsi kommentoida. En ymmärrä kuinka yleisestä turvallisuudesta vastaava vapaehtoistyötä (tai ainakin lähes) tekevä henkilö (eli ihminen, joka auttaa ihmisiä) on yhtäkkiä poliisi/syntipukki/miesmalli.

Ja kun on nyt OT linjalle lähdetty niin sen verran vielä, järjestyksenvalvoja ei vastaa yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta, se on poliisin toimivaltaa. Järjestyksenvalvojan tehtävänä on ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia siinä tilaisuudessa tai sillä alueella, jonne hänet on asetettu järjestyksenvalvojaksi (toimialue).
Kiitos ja anteeksi.
 
Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Miksi Eteläpääty ry suojelisi murhaajasta seuraavaa rikollista, kun juuri sen takia olisi porttikielo tulossa, kun tekijää ole saatu selville (on siinäkin syy).

Selityksiä tuli jo aiemmin tässä ketjussa. Lyhyesti, jos tekijä ei olekaan ulkopuolinen, voi tuntua järkevältä kysyttäessä puolustaa kaveria. Mutta sitten jos siitä kärähtää, niin tulee paskaa niskaan paitsi tälle puolustajalle, myös jokerifaneille kollektiivisesti.
 
BaronFIN

Jäsen
Itse toivon, että viranomaisille olisi parempia lähteitä tutkinnalle kuin paikalliselta silminnäkijältä/todistajalta sivusta kuultua.
Mitenkäs tellä Jyväskylässä? Täällä Lahdessa silmiini osui viime vuoden Jokerisavujen jälkeen kyltti hallin seinässä, jossa ilmoitettiin kohteliaasti katsomoiden olevan videovalvonnan alaisia. Tästä oli jo 8.12.2007 puhetta paikallislehden haastattelussa ja melko nopeasti pistivät asioita eteen päin.

Eli jos täällä vielä onnistutaan perceilemään perinteisesti (en hetkeäkään usko, että Jokerifanien savuissa on viimeinen kortti katsottu näillä tapahtumilla), niin videot yhdistettynä silminnäkijähavaintoihin = melko varma tunnistus.

Ongelmana on nyt enää, että 240€ sakoille nauraa Korkeasaaren paviaanitkin.

Eli onko katsomoiden videointi jo tavallista muualla Suomessa vai onko kyseessä vielä toistaiseksi muutamien hallien erikoisominaisuus?
 
Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Eli onko katsomoiden videointi jo tavallista muualla Suomessa vai onko kyseessä vielä toistaiseksi muutamien hallien erikoisominaisuus?
Tällä kaudella olen nähnyt JYPin vieraspelit KalPaa, Bluesia, HIFK:ta ja Lukkoa vastaan, eikä silmiini ole osunut ilmoituksia videoinnista. Sama koskee myös viime kaudella nähtyjä halleja, kuten Hakametsää, jossa ei tosin näy järjestyksenvalvojiakaan vierasjoukkueen kannattajien lähellä.
 
Batigol

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Rangers, Tshekki, Argentina
Jääkiekko on Suomen suosituin sarja ja mm. JYP pelaa sen pääsarjassa menestyksekkäästi. Silti näinkin tärkeät työt hoidetaan harrastelijapohjalta makkarapalkalla. Huvitti myös joku irokeesikampauksella varustettu järkkäri joka näkyi kuvissa. Ensinnäkään, kenelläkään ei saisi olla tuollaista kampausta ja varsinkaan henkilöllä joka työskentelee julkisesti.

Kannattais vissiin ottaa asioista jottain selvääkin. Nimittäin puolet Jyväskylän Jäähallissa toimivista järkkäreistä on ihan "ammattilaisia" jotka saa palkkaa, jopa muutakin kuin ilmaista makkaraa ja kahvia! Nimittäin rahaa. Eikö olekin hämmästyttävää?

Ja ennemmin järkkäri irokeesissä, kuin jossain mustassa puvussa ja ihankuin kyrvän nielleenä (tosikkona).
 
Suosikkijoukkue
AIK
Tekijä siis oli lopulta se sama jannu. Tuon Diesel:n kuvauksen perusteella Jyväskyläläiset silminnäkijät olivat siis alunperin ilmiantaneet myös kaverin. Case is closed.

Ai, mä kyllä odottaisin esitutkinnan ja syyteharkinnan jälkeen mahdollista tuomiota. Ja mitä tosiaan paikan päältä on tullut kuultua, hesarin kuvaan joutunut jamppa on ainakin täysin syytön.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ai, mä kyllä odottaisin esitutkinnan ja syyteharkinnan jälkeen mahdollista tuomiota. Ja mitä tosiaan paikan päältä on tullut kuultua, hesarin kuvaan joutunut jamppa on ainakin täysin syytön.

Mistä tämä tieto on tullut?? Olen kokoajan ymmärtänyt, ettei kukaan faniryhmästä tiedä kuka on tekijä. Miten siis tämä kaveri on varmasti syytön??

Vai tietääkö joku sittekin jotain??
 
trap

Jäsen
Mistä tämä tieto on tullut?? Olen kokoajan ymmärtänyt, ettei kukaan faniryhmästä tiedä kuka on tekijä. Miten siis tämä kaveri on varmasti syytön??

Vai tietääkö joku sittekin jotain??

Eihän näillä asioilla ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa.

Esimerkiksi tuo HS:n kuvaan joutunut jamppa voisi olla nimimerkki puoliväliheikin ystävä ja he ovat savutuksen aikana seisseet vierekkäin. Nimimerkki puoliväliheikki voi olla varma, että tämä kuvatuksi tullut henkilö ei ole sitä savua sytyttänyt, mutta ei se tarkoita että hän tietäisi kuka sen on sytyttänyt.

Tämä siis näin hatusta vedettynä esimerkkinä ettei ihan onelineriksi mene.
 
Tällä systeemillä se savuttaja tiedettäisiin, siis jos jokainen tietää mitä vieruskaveri on tehnyt. Mutta kun täällä on todisteltu, ettei savukranaatin sytyttämistä huomaa edes vieressä seisova.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jokereilla ja Bluesilla on ihan ammattitaitoisia ja ulkopuolisia ihmisiä hoitamassa näitä hommia ja ovat vielä ihan palkkatöissä eivätkä vaan katsomassa pelejä.
Varmasti myös joillain muillakin jengeillä näin on mutta kyllähän joissain kaupungeissa mennään tässä asiassa vielä aika amatöörimeiningillä.

Pelaajat ovat kaikki ammattilaisia mutta niin kentällä kun katsomossakin lakia valvovat amatöörit.
Jospa se johtuu siitä että Jokereilla on nämä huligaanitkin ovat enemmän ammattilaispohjalla kuin maalaisseurojen vastaavat? Siinä missä täälläkin leikkisästi muistetaan realiteeteistä että tarvittaessa pari sataa AIK:n hulgaania saadaan apuun, niin ei maalaisseurojen farmisopimukset mestisseurojen kanssa koske sitä että sieltä saataisiin faneja avuksi joukkotappeluihin.

Miksi järjestysmiesten tarvitsisi olla ammattilaisia. Ilman näitä muutamia idiootteja heitä ei tarvittaisi ollenkaan.
 
KLdiver

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teemu&Mara
Miksi järjestysmiesten tarvitsisi olla ammattilaisia. Ilman näitä muutamia idiootteja heitä ei tarvittaisi ollenkaan.

Jotain järkeä näihin viesteihin. Laki jo määrittää sen, miksi niitä järjestysmiehiä siellä jääkiekko-ottelussa on.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jotain järkeä näihin viesteihin. Laki jo määrittää sen, miksi niitä järjestysmiehiä siellä jääkiekko-ottelussa on.
Ilman noita idiootteja tuollaista lakia ei tarvittaisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös